Uusi tukka ja testissä Rapunzel of Sweden

Hellurei ja kivaa sunnuntaita! Nyt vähän hiusjuttuihin, tukkakriisi on taas vaihteeksi nyt selätetty 😀 Kampaajakäynnistäni on nimittäin nyt pari viikkoa aikaa ja lupasin palata asiaan myöhemmin tuon uuden pidennystukan suhteen. Olen vähän ronkeli tai oikeastaan todella tarkka hiusteni suhteen ja olin pitkään miettinyt Simplyn tilalle tukkaa, joka ei olisi niin paksua verrattuna omaan pohjoismaiseen hiuslaatuuni. Mietin varmaan vuodenpäivät Rapunzelin European-tukkaa, teiltäkin tuli vähän kyseltyä vinkkejä ennenkö uskalsin tilailla.

Moni haluaa pidennyshiukseltaan nimenomaan tuota Simplymaista sileyttä kun taas itse olen etsinyt päinvastaista joka erottuisi omasta mahdollisimman  vähän. Samalla tuli muuten palattua pitkästä aikaa teippien pariin ja vaihtelu todellakin virkistää, tykkään todella paljon!

Tuo Rapunzelin hius on tarkoitettu erityisesti niille jotka haluavat hiuslaadultaan eurooppalaiset pidennyshiukset, hiukset ovat peräisin Etelä-Euroopasta ja Venäjän pohjoisosista, jolloin myös hiuksen alkuperäinen väri on usein tuhkansävyinen ja hiuksia on värjätty vähemmän verrattuna muihin. Hiusten sanotaan myös olevan märkänä hieman kihartuvat, nuo perinteiset Aasia/Intiahiukset mitä esimerkiksi nyt Simplyllä olen käyttänyt, ovat aina aivan tönkkösuoria kun oma hiuslaatuni taas on todella kihartuva ja taipuisa. Tuntomerkit tuolla Rapunzelin sivuilla ainakin vetosivat minuun!

Tilasin ensin kolme pakettia tuota Quick& Easy European suora-tukkaa, mutta olin niin tyytyväinen noihin sävyihin, että tilasin vielä neljännenkin jälkikäteen. Jos nyt vertaa siihen Simplyyn taas, niin näissä hiuksissa on aivan loistava valikoima juurikin näitä tuhkansävyisiä hiuksia joita itse juurikin etsin! Simplyllä kun löytyy suurinpiitein yksi sävy, jolloin on vähän hankala saada semmoista kivaa monisävyistä luonnollista tukkaa.

Paketista otettuna kauhistelin, että meninkö valitsemaan aivan liian tummat sävyt mutta kun peilin edessä näitä mallailin, oli sävy kyllä aivan nappiin ja tismalleen oman hiukseni värinen. Nyt kun yritän vältellä ylimääräistä vaalentamista, niin ei olisi kiva joutua vaalentamaan hiusta vain sen vuoksi että pidennystukkaa löytyi vain astetta omaa hiusta vaaleammassa sävyssä.

Tilasin siis sävyt #20, #14, #P18/60 ja #18K, jotka löytyvät täältä.

Nyt on sitten tuommoinen vähän pidempi polkka. Tai en oikeastaan tiedä onko sinnepäinkään, omasta mielestä nämä nyt vaan ovat kovin lyhyet edelliseen tosi pitkään tukkaan verrattuna 😀 Vähän vaihtelua! Nyt jätettiin myös oma tyvi värjäämättä, kirkastettiin vain vähän tuota pohjaa ja muutamia bayalage-raitoja piristämään.
Laitettiin teipit kiinni tosiaan niin, että tummempi hius on päällä, jolloin tulos on luonnollisempi myös sitten kun oma hius kasvaa sentin-pari. Olin kuullut noista Rapuzelin teipeistä, että jäävät aikalailla hiuksiin kiinni ja irroittaminen on hankalaa joten vaihdettiin suosilla tilalle ne Simplyn tutut teippiosiot.  
Olen ollut ihan supertyytyväinen tähän tukkaan, vaikka olisi saanut ehkä olla vieläkin hennompaa ja ”nuhjuista” (:D). Kaikenkaikkiaan päähän meni aikalailla 3 pakettia; kaikki nuo tummemmat ja vaaleita sekaan. Itse ainakin voin suositella oikein hyvillä mielin tätä European-hiusta nyt parin viikon ja muutamien pesujen jälkeen! 
Ei itselläni ainakaan ole takkuuntunut lainkaan kuten jotkut pidennyshiukset ja tuo sävyvalikoima teki ainakin itseeni vaikutuksen. Voipi olla, että tuohon takkuuntumattomuuteen voi vaikuttaa se ettei näitä tuhkansävyisiä ole juuri värjätty niin paljoa, en osaa sanoa. Jokatapauksessa omalle kohdalleni ainakin sattui todella hyvää hiusta. Saa nähdä kuinka monta kuukautta näillä mennään 🙂

Sain jonkun Rapunzelin uutiskirjeen mukana myös alekoodin, joka antaa 15€ alennuksen 31.1 saakka koodilla 2014. Koodia voi käyttää kerran/hlö. Sitä voit tosiaan hyödyntää Rapunzelilla täällä!
Pahoittelen näitä hämäriä kuvia, en edelleenkään ole ikinä viikolla kotona valoisan aikaan joten tuo kuvaaminen on aina vähän haasteellista!
Ainiin ja se Zalandon alekoodi on voimassa vielä tänään. Lisätiedot tässä postauksessa.
Postaus sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Hiuspohdintaa

Mahdankohan olla maailman ainut ihminen joka kriiseilee hiuksistaan näin usein ja paljon? Apua kuinka paljon elämässä olisi enemmän aikaa tehdä muita asioita, jos olisi aina unelmahiukset! Tai ehkäpä nämä nyt on näitä naisten höpötyksiä, aina kehittää kriisiä vaikkei mikään olisikaan huonosti. Nimim. joku joka aina kriiseilee nimenomaan tukastaan ja sitten selailee vuosi eteenpäin kuvia kyseisistä hiuksista ja on aivan vakuuttunut, että juuri tuo tukka oli aivan täydellinen. 
No, nyt ei tosissaan ole ollut ihan hetkeen pelkoa että selailisin tätä tukkaa vuoden päästä ihaillen kun noin puolet päästä on 5cm mittaista, mutta onneksi tukka kasvaa aina (tai useimmiten) takaisin. Onko teillä tullut eteen hiusten kasvupyrähdyksiä tai kasvukauden vaihtumisia, jolloin olisitte huomanneet pään täynnä pikkuhiusta? Pakko sanoa, että maailman raivostuttavin juttu ikinä! Mahdoton tehtävä pitää tällä hetkellä esimerkiksi sivujakausta kun nuo lyhyet hiukset törröttävät ties minne suuntaan. Menisipä aika nopeasti. Ainakin on tällä hetkellä vitamiinit kunnossa hiusten suhteen, joten kaikki keinot ainakin on käytössä. Itse sitä kai on aina kaikkein kriittisin ulkonäkönsä suhteen ja toki aina huomaa asioita, joihin muut eivät kiinnitä lainkaan huomiota. Olen asettanut itselleni tavoitteen, että vuoden 2015 aikana luovun pidennyksistä (ainakin hetkeksi) ja leikkaan itselleni polkan (sitten kun nämä perhanan haperot ovat kasvaneet), kuka sen tietää vaikka ihastuisin omaan tukkaani pitkästä aikaa?
Huomenna jokatapauksessa kampaaja (jeeee!!) ja saa nähdä saadaanko tätä töyhtöhyyppää loihdittua vähän enemmän ihmisen näköiseksi. Ihan järkyttäviä tämmöiset ”rumuuskaudet”, joita välillä tulee. Tuntuu ettei mikään ole hyvin kun tukka on huonosti, iho on kalpea ja väsynyt..ja mitähän muuta. On meillä naisilla ongelmat 😀 

Selailin viikonloppuna netistä jotain hiusmalleja tuota kampaamokäyntiä silmälläpitäen. Veikkaampa että esittelen huomenna ylläolevia hiusideoita kampaajalle. Sienna Millerin rikottu tukka on nimenomaan semmoinen joka tällä hetkellä miellyttäisi. Omaa tyvikasvua saisi vähän jäädä ja krikastaa kevyesti pituuksien vaaleita. Saa nähdä millainen tulee!

Onnistuin hankkimaan itselleni jouluna jonkun ihmeen niskavamman, joka tosin vain johtuu jumittuneista niskalihaksista (ei mulle tosiaankaan mitään uutta), joten nyt vain kipulääkettä ja lihasrelaksanttia illalla naamaan. Kun vahingossa jännittää niskaa tai vääntää pään väärään asentoon, niin saa semmoisen vuosisadan päänsäryn tunniksi ettei mitään rajaa. Onneksi enää vain kaksi työpäivää tälle viikolle, aika kevennetyllä menolla edetään!

Onkos jollain jotain yliluonnollisia poppakonsteja hiusten kasvatukseen, saa jakaa! 😉
 
…toivottavasti en ole ainut ”hiusongelmainen”.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Vinkki: Superhiusvitamiinit

Kun mun kaikennäköisistä hiuskriiseistä on jauhettu täällä jo aivan kyllästymiseen asti ja paljon on ollut puhetta myös noista käyttämistäni hiusvitskuista, niin ajattelin vinkata Jenkkeihin reissaaville muutamista hiusravinteista! Tuolla Atlantin toisella puolella on tullut nimittäin aikalailla koluttuja noita drugstorejen lisäravinnehyllyjä ja löydettyä sen myötä ihan lempparijuttuja 🙂

Kuten kirjoittelin aikaisemmin, niin raahasin nyt viime reissulta neljä pönikkää kalaöljykapseleita, reippaasti yli puolen vuoden satsi (käytettynä suositellun 3/pv) kustansi jotain varmaan 50 euron luokkaa ja ehdottomasti paras hinta-laatusuhte oli noissa CVS:n omissa Omega3:sissa.

Tuota Sundownin Hair, Skin & Nailsia olen syönyt viime maaliskuusta lähtien ja olen kyllä huomannut sen myötä, että tukka on kasvanut paljon parempilaatuisena. Toki tähän nyt on varmaankin vaikuttanut myös se, että olen vähentänyt hiusten vaalentamista ja kaikenlaista mekaanista käsittelyä. Ja vaikka tässä yhdessä vaiheessa kesän jälkeen onkin tullut aikamoinen hiuskato, ei näistä sen suhteen ole varmasti mitään haittaakaan ollut. Tukka on nimittäin ohentunut suunnilleen puolella ja pää on juuri nyt täynnä 4-5cm hiusta, maailman p*skamaisin juttu!! 🙁 

Pähkäilin alkusyksystä pääni puhki, että mistä moinen oikeasti johtuu ja mielessä kävi jo kaljuuntuminenkin ja varmaan kuukauden putkeen itkeä pillitin kylppärin peilin edessä ihan oikeasti jokaikinen päivä ainakin kerran. Nyt olen todennut, että kyse oli varmaankin ihan normaalista hiusten kasvusyklin vaihdoksesta, joka nyt sattui samaan aikaan niin suureen osaan hiuksista. Tai sitten vaan joku hormonaalinen juttu. Nyt onkin sitten toinen juttu yrittää kamppailla näitä törröttäviä haituvia vastaan! Kai tässä lohduttaa kuitenkin se, että tukka tosiaan kasvaa takaisin, eikä tilanne ole millään tapaa pysyvä ja että vajaan vuoden päästä on jo paljon parempi tilanne. Apua, niin pitkä aika! Ennen olen aina valittanut aivan megapaljon sitä kuinka lirun tukan omistan, mutta tämän jälkeen osaa kyllä sitäkin arvostaa.

Toinen hyvä löytö oli Sundownin lisäksi nuo Nature’s Bountyn biotiinikapselit, jossa yhdessä on biotiinia 10mg (!!!) kun taas noissa Sundowneissa on päiväannoksessa (3kapselia) 5mg. Erona kuitenkin se, että tuossa kolmen kapselin valmisteessa on sitten muitakin hiuksille, iholle ja kynsille hyödyllisiä ravinteita kuten A-, B-, C-, D-vitamiineja, foolihappoa, kalsiumia, sinkkiä ja vaikka mitä muuta joista en itse tiedä sen kummemmin.

Aikaisemmin olen nyt n. 4-5v aikana aina välillä vetänyt 4-5kk mittaisia Priorin-kuureja ja olen Priorinin kokenut todella tehokkaaksi, nythän valmisteeseen on lähivuosina lisätty vielä sitä Biotiinia. Priorinin osto kuitenkin aina kirpaisee jonkun verran lompakossa, joten onneksi olen nyt löytänyt tämän vähän edullisen kombon juurikin tepsimään ihoon, hiuksiin ja kynsiin (ja tietystihän nuo vitamiinit nyt yleisesti vaikuttavat muuhunkin kehossa).

Näitä kolmea napsin siis tällä hetkellä päivittäin ja jemmassa on ainakin seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi näitä hiusjuttuja 😉 Purkki näitä pyörii jossain 10 euron luokassa jos sitäkään ja monissa Drugstoreissa saa toisen purkin kaupan päälle jos liittyy kantisasiakkaaksi, sillä verukkeella itse myös näitä hamstrasin!
Jos teillä on reissua Jenkkeihin päin, niin käykääpäs kurkkailemassa lisäravinneosastot! Nuo ravintosisällöt noissa ja muutenkin valikoima näiden suhteen on niin paljon laajempaa kun Suomessa, unohtamatta hintoja.
Itse olen kerran tilannut työkaverin kanssa iHerbistä myös näitä, joten sekin vaihtoehto löytyy jossei reissua ole tiedossa. Tosin olin itse vain maksumiehenä tuossa tilauksessa, joten yksityiskohdista en iHerbin suhteen osaa neuvoa, mutta kuulemani mukaan tilaus on näppärää ja toimitus nopeaa 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.