Varaslähtö kesäfiilistelyihin ja ehkä vähän coconut-juttuja

Kaupallinen yhteistyö: Faith in Nature 

Aivan näin alkuun haluan todeta, että tässä kesää jo vähän fiilistellessäni olen salaa palannut mielessäni trooppisiin rantamaisemiin. (Okei myönnän, että useampaankin otteeseen.) Siksi ei ehkä yllätä, että kaikki esimerkiksi kookokseen liittyvä on melko kovassa huudossa näin ikuisena rantsutyttönä. Myös kuvien banaanipuu ja gardeniapuskani saattavat hieman liittyä asiaan näissä kesäfiilistelyissäni. Koska tiedän, että myös teistä löytyy monia rantsuhifistelijöitä, olen erityisen innoissani silloin kun pääsen vinkkailemaan kosmetiikasta, joka menee juuri tähän teemaan! Ja viime aikoina olenkin ollut todella innoissani juuri yhdestä tämmöisestä sarjasta, nimittäin Faith in Naturen Coconut-tuotesarjasta. Näillä on kesäfiilistely nimittäin taattua!

Faith in Nature on jo vuonna 1974 perustettu luonnokosmetiikkabrändi ja alan pioneeri, jonka toiminnan ydin on ollut taata luonnollisia ja eettisesti kestäviä kosmetiikkatuotteita kaikkien saataville. Faith in Naturen kehittäjän Rivka Rosen alkuperäiset arvot, kuten ihmisten hyvinvointi ja kunnioitus luontoa kohtaan ovat vielä tänäkin päivänä brändin tärkeimpiä arvoja. Seikkoja, jotka arvotan myös itse todella korkealle. Lähdin testailemaan innoissani tätä kookossarjaa, mutta Faith in Naturen valikoimasta löytyy monia muitakin kiinnostavia tuotesarjoja, kuten Tea Tree, Lavender & Geranium, Aloe Vera, Jojoba ja Dragon Fruit, näin muutaman mainitakseni 🙂 Sarjan tuotteet ovat siis luonnonkosmetiikan hellävaraisia pesutuotteita, kuten shampoita, hoitoaineita, palasaippuoita, sekä vartalo- ja käsisaippuoita.

Itselläni on ollut käytössä Faith in Nature Coconut-sarja, eli seuraavat tuotteet:

 

Faith in Nature Coconut Shampoo

Faith in Nature Coconut Conditioner -hoitoaine hiuksille.

Faith in Nature Coconut Body Wash – vartalosaippua

Faith in Nature Coconut Hand Wash -käsisaippua

Faith in Nature Coconut Hand Made Soap -palasaippua

Faith in Nature Coconut Coconut & Shea Butter -palashampoo

Coconut-sarjan tuotteet sisältävät luomukookosöljyä, joka kosteuttaa ihoa ja hiuksia. Olenkin ehkä joskus maininnut, että joidenkin luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteiden kanssa olen törmännyt siihen ongelmaan, että ne tekevät hiuksista helposti lättänän, eivätkä tunnu olevan tarpeeksi peseviä. Vaikken itse kuitenkaan etsi myöskään liian natisevan puhtaaksi peseviä tuotteita. Näiden jäljiltä on pesutulos todella hyvä, hoitoaine sopivan kosteuttava ja tulos pesun jälkeen ilmava, eikä ollenkaan lättä! Shampoo ja hoitoaine soveltuvat parhaiten normaalille ja kuivalle hiustyypille. Shampoon lisäksi on myös muissa pesutuotteissa hyvä vaahtoavuus ja tällä hetkellä käytänkin näitä kaikkia samaan aikaan käsisaippuaa myöten, joten kirjaimellisesti kookoskylpy meneillään kesää odotellessa! Trooppinen suihkusaippua on itselläni muutenkin vakkarijuttu kesäisin 🙂 Noh siis, näiden tuoksu on aivan ihana!

Kaikki sarjan tuotteet ovat biohajoavaa ja vegaanista luonnonkosmetiikkaa. Tuotteiden kasviuutteet ja luonnolliset öljyt pesevät vartalon ja hiukset hellävaraisesti. Mikä itselleni on tullut näissä varsin positiivisena yllätyksenä on varsin kohtuullinen hinta ja hyvä hinta-laatusuhde. Tuotteiden hinnat vaihtelevat noin 4-8e välillä, joten näitä luonnonkosmetiikan tuotteita voi hyvillä mielin testata pienelläkin budjetilla ja ajaa juurikin brändin arvoa siitä, että eettisesti kestävien tuotteiden tulisi olla myös hinnan suhteen helposti kaikkien saatavilla. Itse yllätyin varsin positiivisesti myös siitä, että tuotteiden muovipakkausten materiaalina on käytetty meristä kerättyä muovijätettä ja pakkaukset ovat uudelleenkierrätettäviä. Positiivista huomata kuinka pakkausmateriaalien alkuperään kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja suositaan esimerkiksi juuri merten jätemuovia! Iso plussa siitä 🙂

Nuo palasaippuat ja shampoopala ovat muuten näppärä valinta kesää ajatellen esimerkiksi lomien matkoille tai mökille. Kummatkin ovat 100% luonnollisista ainesosista valmistettuja. Saippuoiden pakkaus on valmistettu kierrätyspahvista.

Löydät Faith in Naturen kaupoista mm. Sokoksilta, K-Citymarketeista ja verkosta Oletkaunis.fi

Oletteko te jo testanneet näitä? 🌸✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Hiustenhoidon uudet suosikkituotteet

Kaupallinen yhteistyö: HairLust

Uskokaa tai älkää, mutta olen viime viikkoina jälleen kerran kamppaillut hormonaalisen hiustenlähdön kanssa. Juuri kun ajattelin, että hiusongelmista on selvitty ainakin toistaiseksi ja ehdin jo intoilla omaa hyväkuntoista tukkaani. Kirjoittelinkin kuukausi takaperi lopettaneeni e-pillerit kesäkuun lopulla ja siitä lähtien pelonsekaisin tuntein odotellut, että milloinkahan se hiustenlähtö sitten alkaakaan. Lokakuun alussa kuvittelin jo, että ehkäpä tällä hetkellä selviän ilman sen kummempia hiuskatastrofeja, kunnes sitten heti marraskuun alussa havahduin ohentuneeseen tukkaan ja kampaajakäynnillä bongailimmekin kampaajani kanssa hiuspohjasta melkoisesti muutamien senttien mittaista uutta hiusta. Eli tässäpä sitä taas ollaan, kasvattelemassa niitä, heh. Tietystikään seikka nyt ei tullut minään suurena yllätyksenä. Sehän on selvää, että hormonaaliset heittelyt vaikuttavat naisilla vahvasti hiuksiin ja ajattelin olevani jonkin sortin lottovoittaja jos tästä ilman mitään hiuskatoa selviäisin, mutta pääasia kuitenkin, että uutta tervettä hiusta pukkaa!

Harmittaa kuitenkin, koska havahduin siihen, että ponnarini oli ohentunut jopa kolmanneksella 🙁 Hiuksissani on tällä hetkellä selkeästi kolmea eri kasvusykliä. Noin 10-senttistä hiusta, pidempää ja näitä aivan uusia 2-3cm mittaisia haituvia. Latva onkin tällä hetkellä todella ohutta ja kokonaispituus (taas kerran) melko hajanainen. Onneksi suunta tästä on vain parempaan tai ainakin uskon näin! Hiustenhoitoa voi ajatella kokonaisuutena, johon vaikuttavat sisäisesti nautittavat raaka-aineet, kuten riittävä vitamiinien ja ravinteiden saanti, mutta myös laadukkaat ulkoiset hiustenhoidon tuotteet ovat tässä tärkeässä osassa.

Olen oikeastaan koko kesän ja syksyn pyrkinyt käyttämään kaapeista pois jotain ikivanhoja jämä-hiustenhoitotuotteita, mutta nyt otin pitkästä aikaa kokeiluun itselleni uuden sarjan The HairLustin hiustenhoidontuotteet, joiden testaamista odotin innolla! Eräs kaverini Tukholmasta laittoi minulle lokakuussa Whatsapp-viestiä ja kysyi, että olenko kokeillut Hairlustin hiustuotteita, jotka kuulemma ovat ainakin Ruotsissa loppuunmyytyjä aivan kaikkialta. Olin tuolloin juuri ottamassa sarjan Hair Growth & Repair-tuotteet käyttöön ja lupasin raportoida kaverille näistä myöhemmin kun osaan sanoa tarkempia kokemuksiani. Lähdin kokeilemaan sarjan tuotteita todella innolla, ensinnäkin koska sarjan (vegaanisilla) shampoilla, hoitoaineilla ja hiusnaamioilla on Ecocert-sertifiointi ja toisekseen uteliaana tuosta länsinaapurin HairLust-hypetyksestä. Olen kautta vuosien etsinyt omalle hiustyypilleni sopivia ecocert-hiustuotteita ja valtaosa käyttämistäni hiustuotteista muutamia muotoilutuotteita lukuunottamatta ovat juurikin ekosertifioituja. Osa kokeilemistani muiden brändien tuotteista eivät ole olleet hienolle ja helposti lättänäksi menevälle hiustyypilleni parhaita mahdollisia, mutta osa kuitenkin sitten taas hyviä. Viime vuosina en ole kuitenkaan useinkaan käyttänyt samaa tuotetta kahta purkkia putkeen, vaan vaihtanut aina uuteen sillä ajatuksella, että ehkä se seuraava olisi se ”täydellinen” tuote, jossa voisin pitäytyä pidemmän aikaa. Toivoinkin, että ehkäpä Hairlustin tuotteista olisi ratkaisu tähän ongelmaan!

Hair Lust on tanskalainen hiustenhoidon brändi, joka keskittyy uusiin hiustenhoidon innovaatioihin ja luonnollisiin ainesosiin, pohjoismaisia arvoja noudattaen. Hiustenlähdön ongelmat ja ohuiden hiusten haasteet ovat keskeisiä aiheita, joita HairLust pyrkii tuotekehityksessään ratkaisemaan. Tavoite on kehittää tuotteita, jotka auttavat hiuksia kasvamaan terveinä ja pidemmiksi, sekä samalla rikkomaan hiustenlähtöön liittyviä tabuja. Täytyy todeta, että itselläni nämä aiheet ovat läpi vuosien olleet varsin keskeisiä ja tästä syystä olinkin varsin utelias lähtiessäni testaamaan uusia hoitotuotteita. Seikka, joka itselleni oli aivan alkumetreillä varsin positiivinen seikka, oli että valtaosa HairLustin tuotteista on ECOCERT-sertifikaatin alaista luonnonkosmetiikkaa! Tässä postauksessa siis omia kokemuksiani HairLustin hiustenhoitotuotteista.

Tähän mennessä olen testaillut sarjan tuotteista seuraavia:

 

HairLust Hair Growth & Repair Shampoo on silikoniton ja parabeeniton shampoo, joka soveltuu erityisesti kuiville, värjätyille ja rasittuneille hiuksille. Shampoo sisältää esimerkiksi riisi-, kasvi-, ja vehnäproteiineja, jotka auttavat hiuksia kasvamaan elinvoimaisina. Erilaiset kasviuutteet taas ehkäisevät hiusten kuivumista.

HairLust Hair Growth & Repair Conditioner sopii erityisesti kuiville ja vahingoittuneille hiuksille, uudelleenrakentaen ja raviten hiuksia, sekä hiusjuuria, edesauttaen hiuksien kasvamista terveiksi ja pitkiksi. Vegaaninen, silikoniton ja parabeeniton hoitoaine sisältää esimerkiksi ekologista kaakaovoita, oliivinlehtiöljyä ja granaattiomenaöljyä, jotka tuovat hiuksille  tehohoitoa ja kosteutusta.

HairLust Hair Growth & Protection Hair Mask on vegaaninen, silikoniton ja parabeeniton hiuksia vahvistava ja korjaava hiusnaamio, jonka ainesosat kosteuttavat kuivia ja vaurioituneita hiuksia, pidentäen niiden elinkaarta. Ekologinen acaiöljy, kauraydinuute ja aloe vera hoitavat, suojaavat hiuksia ja hiuspohjaa edistäen hiusten tervettä kasvua.

HairLust Protein Reconstructor Hair Mask on suunniteltu erityisesti kuiville ja kemiallisesti vahingoittuneille hiuksille. Naamion proteiiniainesosat syväkorjaavat hiuksia, parantavat hiusten kuntoa ja ehkäisevät hiustenlähtöä. Tätä voimakkaasti syvähoitavaa ja uudelleenrakentavaa tehohoitoa suositellaan käytettäväksi 1-3 kertaa kuussa elvyttämään kärsineiden hiusten kuntoa muiden hoitotuotteiden lisänä. Myös tässä naamiossa on orgaaninen, silikoniton ja parabeeniton koostumus.

HairLust Hair Strengthening & Protection Hair Oil kosteuttaa ja pehmentää hiuksia jättämättä niitä latteiksi tai rasvaisiksi. Ekologiset kookoksen, auringonkukan, sekä arganöljy ja aprikoosinydinöljy ravitsevat hiuksia ja siloittavat pörröisyyttä. Itse käytän tätä muutaman tipan hiuksien pituuksiin pesun jälkeen. Öljy toimii samalla myös lämpösuojana muotoiluun!

Olin jossain vaiheessa täysin ilman hiusöljyjä, mutta kesän jälkeen huomasin erityisesti latvan menneen huonompaan kuntoon ja takkuuntuvan helposti, joten suihkun jälkeinen hiusten selvitysrumba oli välillä melkoista. Nyt olen ottanut myös öljyn takaisin hiustenhoitorutiiniini ja kylläpä on latvatakkujen selvittäminen helpottunut kertaheitolla! 😀 Tuota HairLustin Strengthening & Protection Hair Olia riittää aivan muutama tippa selvittämään takkuja ja siloittamaan latvoja, itse olen tykännyt öljystä kovasti. Lisäksi pullo on varsin riittoisa. Mainioita käyttövinkkejä hiusöljyyn (ja yleisesti hiustenhoitoon) löydät HairLustin sivuilta.

Mitä olen sitten näistä mieltä?

 

Tykkään näistä aivan hurjasti! Monen muun ecocert-hoitosarjan tavoin nämä eivät jätä hiuksia lainkaan lättänäksi ja hiukset ovat todella helposti selvitettävät pesun jälkeen. Ja juuri tuo pesun jälkeinen takkuuntuminen on ollut ongelmani! Hiukset ovat myös pysyneet raikkaana helposti useammankin päivän putkeen pesun jälkeen ja tuntuvat todella pehmeiltä. Erityisesti olen tykännyt naamioista, joista suurin suosikkini on Hair Growth & Protection Hair Mask. Viime vuosina olen rehellisyyden nimissä ollut hieman laiska naamioiden suhteen, koska hentohiuksisena yritän välttää semmoista lättänä-efektiä, joka seuraa joistakin hiusnaamioista, mutta näiden kanssa ei sitä ongelmaa ole ollut. Hiukset ovat pesun jälkeen terveen tuntuiset, helposti kammattavat ja ennen kaikkea ilmavat!! Ja tämä onkin ehkä seikka, jota itse arvostan hiustenhoitotuotteissa 🙂 Mielenkiintoista nähdä miten nämä mahdollisesti edistävät tätä hormonaalisen hiustenlähdön jälkeistä kasvatusta, mutta näin lyhyemmän kokeilun jälkeen voin todeta, että ostaisin näitä ehdottomasti myös jatkossa.

Suuri plussa tulee myös vegaanisesta, silikonittomasta ja parabeenittomasta koostumuksesta. Ja toki myös siitä, että tuotteet valmistetaan Pohjoismaissa. HairLustin koko tuotevalikoimaan voit tutustua brändin verkkosivuilla.

Ovatko HairLustin tuotteet teille tuttuja? 🌸✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Hiuskatastrofista terveeseen tukkaan: Näin muotoilen hiukseni + suosikkituotteeni

Kaupallinen yhteistyö: Lyko

Hiusjutut ovat olleet läpi blogini historian aivan heittämällä yksi suosituimmista aiheista. Noin yleisesti kiinnostavat hiustenlaittoon ja muotoiluun liittyvät asiat hurjasti meitä suomalaisia, johtuneeko sitten tyypillisestä hennosta hiuslaadustamme, joka vaatii niksejä tuuheuden saavuttamiseksi tai mistä ikinä, mutta kyllä minä itsekin tunnustaudun hiusintoilijaksi! En itseasiassa edes muista milloin olisin viimeksi tehnyt tämmöisen hyvin kattavan postauksen siitä, kuinka hoidan ja muotoilen hiuksiani, joten tänäänpä vuorossa semmoinen pitkästä aikaa. Poistauksessa on koottuna suosikkituotteita, jotka vuodesta toiseen ovat semmoisia, jotka omasta mielestäni yksinkertaisesti vain ovat ylitse muiden. Kokosin siis tarkoituksella tähän tuotesuosituksia, jotka nimenomaan ovat pitkäaikaisia ylitse muiden-valintojani ja muutaman hieman uudemmankin tuttavuuden.

Postauksen lopussa on myös -20% alennuskoodi teille käytettäväksi Lykon verkkokauppaan johonkin näistä postauksen tuotteista tai omiin kauneuden suosikkituotteisiinne ✨

 

Pian tulee täyteen tasan kaksi vuotta siitä kun olen viimeksi raidoittanut hiuksiani tai tehnyt niille minkäänlaista kemiallista käsittelyä. Tämä onkin ollut aivan parhaimpia päätöksiä ikinä! Yllättävin juttu näiden parin vuoden varrelta on se, kuinka olen alkanut pitää luonnollisesta hiusväristäni, jota vuosi tolkulla niin kauhistelin. Nykyään en ymmärrä ollenkaan miksi, eikä vaalentaminen ole aikoihin edes käynyt mielessä, jossei lasketa pari kertaa iskenyttä himotusta kevyisiin kesäraitoihin hieman raikastamaan ilmettä. Vaalentamattomuus on tehnyt ihmeitä myös hiusten kunnolle ja voisin todeta, että pidän hiuksistani nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vaikka kasvatus onkin hidasta ja pitkä prosessi, kannustan siihen ehdottomasti, varsinkin jos ongelmana on katkeileva latva tai muuten huonokuntoinen tukka. Syytin pitkään katkeilusta hiuslaatuani, mutta nykyään olen todennut hiusteni olevan kuin uudet vaalentamisesta luovuttuani. Varmasti myös hoitavilla tuotteilla on ollut osuutta hiusten elpymisprojektissa. Pyrin välttämään myös hiusten mekaanista käsittelyä ja yleensä muotoilenkin hiukseni noin 1-2 kertaa viikossa, jolloin ne yleensä pysyvät hyvänä useammankin päivän.

Pesu. Luotan melko pitkään pesuväliin ja olen huomannut tämän myös edistäneen hiusten kuntoa ja vähentäneen esimerkiksi hiusten kuivuutta, koska harvemmin pestessä tulee myös käsiteltyä hiuksia vähemmän mekaanisesti. Pesen hiukset suunnilleen siis 1-2 kertaa viikossa, hieman riippuen siitä kuinka aktiivisesti satun treenaamaan. Viime vuosien heittämällä parhaat shampoo ja hoitoaine ovat olleet Olaplexin Bond Maintenance shampoo ja hoitoaine, joita olen käyttänyt erityisesti hiusteni elpymiskauden aikana vaalennuksesta luovuttuani nyt parin vuoden ajan. Nämä Olaplexin tuotteet ovat semmoiset, joita suosittelen todella lämpimästi, vaikka välillä käytänkin välissä myös muita tuotteita. Talvella otin käyttöön uusina tuttavuuksina Briogeon Blossom & Bloom Gingseng + Biotin tuuheuttavan shampoon ja hoitoaineen, joista olen myös tykännyt! Annan hiusten kuivua pyyhkeen alla noin 5-10 minuuttia ennen föönausta.

Pesujen välillä käytän hiuspohjaa ravitsevia seerumeita, jotka myös tukevat uuden hiuksen kasvua vahvana ja terveenä. Ylivoimaiset suosikkini niistä ovat Weledan Hiusvesi (luonnonkosmetiikkaa!) ja ensimmäinen ikinä käyttämäni hiuspohjaseerumi, tuo kotimainen Cutrinin BIO+ hiuspohjaseerumi naisille ehkäisemään hiustenlähtöä ja edistämään uuden hiuksen tervettä kasvua. Tuo Weledan hiusvesi on muuten aivan huippu juuri pesuvälin pidentämiseen, koska se antaa kevyttä tuuheutta ja raikastaa hiuspohjaa pesujen välillä.

Muotoilu. Föönaan hiukset noin kerran viikossa (okei, nyt vapaaehtoisen karanteenin aikana kyllä huomattavasti harvemmin), jolloin myös teen hiuksiin rentoja laineita tai suoristan hiukset. Välillä annan hiusten myös kuivua pesun jälkeen itsestään, jolloin suihkutan niihin kosteana rakennetta antavaa muotoilusuihketta, kuten suolasuihketta. Ennen käytin märkiin hiuksiin aina joko hiuksiin jätettävää hoitoainetta tai hiusöljyä, mutta nyt hiusten kunnon parannuttua olen pärjännyt kokonaan ilman niitä!

Föönin alle suihkutan hiuksiin lämpösuojaa, tyvikohottajaa ja monesti suolasuihketta, jonka saatan kylläkin joskus jättää pois. Rakastan kaikkia tuuheuttavia muotoilutuotteita ja suolasuihkeita. Melko ohuthiuksisena olen kuitenkin todennut yhden tuotteen ehdottomasti ylivoimaiseksi lättätukan taltuttajaksi: Tyvikohottajan! Käytän tyvikohottajaa yleensä aina föönatessa ja eron huomaa ehdottomasti. Vähän kuin se menneiden aikojen tupeeraus, mutta ei kuitenkaan 😀

Tyvikohottaja on hentohiuksisen pelastaja ja jos siis täytyisi valita kaksi muotoilutuotetta antamaan tuuheutta, valitsisin tyvikohottajan ja suolasuihkeen. Olen käyttänyt melkein 10 vuotta tuota Redkenin Rootful 06-tyvikohottajaa, jota suihkin tyveen ennen kuivaamista. Lämpösuojasta erinomainen on esimerkiksi saman sarjan (koska Redken on yksi suosikeistani :D) Redken Pillow Proof Blow Dry, joka samalla lyhentää hiusten kuivumisaikaa. Uutena tuotteena olen käyttänyt myös Kerastasen Genesis-lämpösuojaa, joka on tarkoitettu hauraille ja heikoille hiuksille ehkäisemään hiusten katkeilusta johtuvaa hiustenlähtöä, joka juurikin on aikaisemmin ollut se suurin ongelmani vaalennetun (ja kuivan) latvan katkeillessa hiusten kokonaisuuspituutta lyhentäen. Föönaan hiukset joko tavallisella harjalla tai pyöröharjalla, nyt on tullut käytettyä GHD:n keraamista pyöröharjaa (nr. 3), joka on suunniteltu juuri föönatessa käytettäväksi ja tuomaan tuuheutta.

Laiskoina hiuspäivinä tai silloin kun en juurikaan muotoile hiuksia, suihkin niihin kosteina suolasuihketta ja annan kuivua itsestään sen koommin fiksaamatta. Olemme miehen kanssa jo kauan käyttäneet yhdessä tuota Balmainin suolasuihketta, joka on mielestäni parhaita käyttämiäni ja antaa reippaasti rakennetta.

Koska olen viime vuosina enemmän sortunut rentoihin laineisiin, halusin pitkästä aikaa tehdä tähän postaukseen vanhan kunnon suoristuksen ja siloitellun lookin! Tämä ei onnistunut vuosiin hiusten ollessa huonossa kunnossa, jolloin katkenneita latvoja ei helposti saanut terveen näköiseksi siistiä ”suoraa lookia” varten. Nyt olenkin pikkuhiljaa tykästynyt taas suoriin hiuksiin. Käytössäni on edelleen sama vuonna 2013 ostamani Cloud Ninen The Standard-suoristusrauta, joka toimii edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen kuin uusi. Ehkäpä parhain ostokseni mitä tulee tämmöisiin hiusvempeleisiin. Suosittelen todella lämpimästi, vaikka toki melko hintava onkin. Kuitenkin jokaisen euron arvoinen pidemmässä käytössä ja itselläni edelleen kuin uusi. Raudalla onnistuu suoristuksen lisäksi myös laineiden ja kiharoiden teko.

Suoristus done ja valmista! ✨

Suoristukseen käytän yleensä noin 5-10 minuuttia ja koko tämä hiustenlaittorutiini kestää kokonaisuudessaan semmoiset 30 minuuttia. Suoristuksen jälkeen en lisää hiuksiin enää lakkaa tai muitakaan tuotteita 🙂

Tämä ensimmäisen kuvan ihana pinni löytyy muuten Lykolta täältä, kuten myös monet muut kauniit hiuskoristeet.

Sitten siihen alennuskoodiin! Koodi iines20 antaa teille -20% alennuksen koko Lykon kauneuden verkkokaupan valikoimasta. Pois rajattuja ovat kampanjatuotteet, sekä seuraavat seuraavista tuotemerkit: Dr. Dennis Gross, Eminence, Elixir Cosmetics tai The Ordinary. Koodi on voimassa 12.5.2020 asti.

Näinä poikkeusaikoina haluan myös vinkata, että voit tilata Lykolta toimituksen Budbeen kautta, joka toimittaa paketit helposti kotiovesi ulkopuolelle ilman ihmiskontaktia tai käyntejä postissa. Olen käyttänyt tuota palvelua muutaman kerran ja valitsenkin sen helppouden vuoksi aina kun vain mahdollista.

Ps. Lykon valikoima on erityisen laaja juuri hiustuotteiden osalta! ✨

Tykkäsittekö pitkästä aikaa hiusaiheisesta postauksesta? Entä löytyikö joukosta omia suosikkituotteitanne? 🌸

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.