Varaslähtö kesäfiilistelyihin ja ehkä vähän coconut-juttuja

Kaupallinen yhteistyö: Faith in Nature 

Aivan näin alkuun haluan todeta, että tässä kesää jo vähän fiilistellessäni olen salaa palannut mielessäni trooppisiin rantamaisemiin. (Okei myönnän, että useampaankin otteeseen.) Siksi ei ehkä yllätä, että kaikki esimerkiksi kookokseen liittyvä on melko kovassa huudossa näin ikuisena rantsutyttönä. Myös kuvien banaanipuu ja gardeniapuskani saattavat hieman liittyä asiaan näissä kesäfiilistelyissäni. Koska tiedän, että myös teistä löytyy monia rantsuhifistelijöitä, olen erityisen innoissani silloin kun pääsen vinkkailemaan kosmetiikasta, joka menee juuri tähän teemaan! Ja viime aikoina olenkin ollut todella innoissani juuri yhdestä tämmöisestä sarjasta, nimittäin Faith in Naturen Coconut-tuotesarjasta. Näillä on kesäfiilistely nimittäin taattua!

Faith in Nature on jo vuonna 1974 perustettu luonnokosmetiikkabrändi ja alan pioneeri, jonka toiminnan ydin on ollut taata luonnollisia ja eettisesti kestäviä kosmetiikkatuotteita kaikkien saataville. Faith in Naturen kehittäjän Rivka Rosen alkuperäiset arvot, kuten ihmisten hyvinvointi ja kunnioitus luontoa kohtaan ovat vielä tänäkin päivänä brändin tärkeimpiä arvoja. Seikkoja, jotka arvotan myös itse todella korkealle. Lähdin testailemaan innoissani tätä kookossarjaa, mutta Faith in Naturen valikoimasta löytyy monia muitakin kiinnostavia tuotesarjoja, kuten Tea Tree, Lavender & Geranium, Aloe Vera, Jojoba ja Dragon Fruit, näin muutaman mainitakseni 🙂 Sarjan tuotteet ovat siis luonnonkosmetiikan hellävaraisia pesutuotteita, kuten shampoita, hoitoaineita, palasaippuoita, sekä vartalo- ja käsisaippuoita.

Itselläni on ollut käytössä Faith in Nature Coconut-sarja, eli seuraavat tuotteet:

 

Faith in Nature Coconut Shampoo

Faith in Nature Coconut Conditioner -hoitoaine hiuksille.

Faith in Nature Coconut Body Wash – vartalosaippua

Faith in Nature Coconut Hand Wash -käsisaippua

Faith in Nature Coconut Hand Made Soap -palasaippua

Faith in Nature Coconut Coconut & Shea Butter -palashampoo

Coconut-sarjan tuotteet sisältävät luomukookosöljyä, joka kosteuttaa ihoa ja hiuksia. Olenkin ehkä joskus maininnut, että joidenkin luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteiden kanssa olen törmännyt siihen ongelmaan, että ne tekevät hiuksista helposti lättänän, eivätkä tunnu olevan tarpeeksi peseviä. Vaikken itse kuitenkaan etsi myöskään liian natisevan puhtaaksi peseviä tuotteita. Näiden jäljiltä on pesutulos todella hyvä, hoitoaine sopivan kosteuttava ja tulos pesun jälkeen ilmava, eikä ollenkaan lättä! Shampoo ja hoitoaine soveltuvat parhaiten normaalille ja kuivalle hiustyypille. Shampoon lisäksi on myös muissa pesutuotteissa hyvä vaahtoavuus ja tällä hetkellä käytänkin näitä kaikkia samaan aikaan käsisaippuaa myöten, joten kirjaimellisesti kookoskylpy meneillään kesää odotellessa! Trooppinen suihkusaippua on itselläni muutenkin vakkarijuttu kesäisin 🙂 Noh siis, näiden tuoksu on aivan ihana!

Kaikki sarjan tuotteet ovat biohajoavaa ja vegaanista luonnonkosmetiikkaa. Tuotteiden kasviuutteet ja luonnolliset öljyt pesevät vartalon ja hiukset hellävaraisesti. Mikä itselleni on tullut näissä varsin positiivisena yllätyksenä on varsin kohtuullinen hinta ja hyvä hinta-laatusuhde. Tuotteiden hinnat vaihtelevat noin 4-8e välillä, joten näitä luonnonkosmetiikan tuotteita voi hyvillä mielin testata pienelläkin budjetilla ja ajaa juurikin brändin arvoa siitä, että eettisesti kestävien tuotteiden tulisi olla myös hinnan suhteen helposti kaikkien saatavilla. Itse yllätyin varsin positiivisesti myös siitä, että tuotteiden muovipakkausten materiaalina on käytetty meristä kerättyä muovijätettä ja pakkaukset ovat uudelleenkierrätettäviä. Positiivista huomata kuinka pakkausmateriaalien alkuperään kiinnitetään yhä enemmän huomiota ja suositaan esimerkiksi juuri merten jätemuovia! Iso plussa siitä 🙂

Nuo palasaippuat ja shampoopala ovat muuten näppärä valinta kesää ajatellen esimerkiksi lomien matkoille tai mökille. Kummatkin ovat 100% luonnollisista ainesosista valmistettuja. Saippuoiden pakkaus on valmistettu kierrätyspahvista.

Löydät Faith in Naturen kaupoista mm. Sokoksilta, K-Citymarketeista ja verkosta Oletkaunis.fi

Oletteko te jo testanneet näitä? 🌸✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Hiusten kasvatusprojektin tilanne nyt

Kaupallinen yhteistyö: Hankintatukku

Tänään olisi vuorossa taas päivitystä hiustenkasvastusprojektin etenemisestä ja muita hiusjuttuja! Luovuin keväällä koronan keskellä hiustenpidennyksistä ja tämä lähes 4 kuukauden jakso on ollut pisin aika vuosikausiin, jonka olen viettänyt omalla tukallani. Tiedätte, että hiustenkasvatusprojektini on ollut käynnissä jo kauan, mutta tämän vuoden puolella on ehdottomasti edetty tämän tiimoilta ja paljon! Ja yllättävää kyllä, etten edes ole kärsinyt sen koommin mistään hiuskriiseistä, vaikka alkuun niin pelkäsinkin. Oikeastaan olen jopa ollut yllättynyt siitä, millaisen kasvuspurtin tukkani on kevään ja kesän aikana saanut. Tällä hetkellä ollaankin siinä pisteessä, että latvaosan auringossa vaalentunutta osaa lukuunottamatta ollaan täysin omassa luonnollisessa hiusvärissäni, josta olen alkanut pitää yhä vain enemmän. Olen syönyt nyt noin puolen vuoden ajan putkeen pienillä tauoilla Evonian hiusravinteita ja halusin myös muun hiushöpinän ohella koota yhteen kokemuksia tämmöisen pidemmän käyttörupeaman jälkeen.

Välillä tuntuu, ettei tänä projekti etene loppuun ikinä, mutta kampaanjani on aina todella kannustava tämän suhteen. Kävin juuri tällä viikolla harkinnan jälkeen ottamassa oman hiuksen sekaan tuuhennokseksi muutaman teipin ja katsoimme samalla hiusteni kasvusyklejä, jotka menevät tällä hetkellä hiuksissa semmoisissa noin 1,5v osioissa. Uusi, vajaan puolentoista vuoden aikana kasvanut hius on todella hyväkuntoista ja paksumpaa, mutta sen alla oleva pitkä latvaosa on edelleen ohuempaa, koska suuri määrä hiuksia ovat juurikin tuossa puolentoista vuoden kasvukohdassa, eli suunnilleen leukaan saakka. Kasvattamista siis vielä tarvitaan, vaikka todella hyvällä mallilla jo ollaankin! Vielä vuosi takaperin oli lyhyempien hiusten tilanne se, etten ilman pidennyksiä pitänyt hiuksia auki ikinä ja viihdyinkin enintään semmoiset viikon-pari omalla tukalla. Tämän vuoden aikana ollaankin jo edetty aivan uudelle asteelle tämän suhteen ja toivonkin, että myös tuon latvaosan paksuuntuminen etenee hyvälle mallille seuraavan vuoden aikana. Muuten kun ollaan jo voiton puolella! Vielä vajaat pari vuotta sitten olin aivan lannistunut tilanteen suhteen, mutta tällä hetkellä taas olen kuukausi toisensa perään yhä hämmästyneempi siitä kuinka pitkälle on päästy ja kuinka sinnikkyys palkitaan (ja vaalennuksesta luopuminen!).

Vuosien varrella olen kärsinyt erilaisista ”hiuskriiseistä”, joiden aikana hiuksia on lähtenyt enemmän tai vähemmän ja hiusten yleinen kunto huontunut esimerkiksi vaalennuksen myötä. Omalla kohdallani on näihin vaikuttaneet hormonaaliset heittelyt, kuten synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö, imettäminen, e-pillereiden aloitus ja lopetus, sekä myös stressiperäiset seikat. Pyrinkin arjessa siihen, että ruokavalion lisäksi kiinnittäisin enemmän huomiota juurikin semmoiseen arjen terveeseen tasapainoon, jolloin stressi on hallinnassa, riittävä palautuminen taattu ja hormonitasapaino kunnossa. Lisäksi syön ajoittain kuuriluontoisesti myös hiusten kasvua edistäviä valmisteita, joista suosikkejani ovat jo vuosia olleet Evonian tuotteet. Lopetin itseasiassa kesäkuussa e-pillerit niiden sivuhaittojen vuoksi (tästä onkin pitänyt jo ikuisuus tehdä oma postauksensa) ja pienenä pelkona on ollut tämän  hormonaalisen heittelyn vaikutus hiuksiini, jonka myötä olenkin juuri kesän jälkeen syönyt hiusravinteita intensiivikuurina, jospa ne tehostaisivat uuden hiuksen kasvua.

Tässä näkyy konkreettisesti, kuinka päällisosassa on runsaasti uutta lyhyempää hiusta kun taas latvaosa leuasta alaspäin (auringossa vaalentunut osio) on edelleen ohuempaa, koska hiusten ”paksuin osa” = uusiutunut hius kulkee juurikin tuossa leukalinjan yläpuolella. Hyvällä mallilla ollaan kuitenkin, pikkuhiljaa hyvä tulee!

Evonia-tuoteperheeseen kuuluu esimerkiksi omat pitkäaikaiset suosikkini:

 

Evonia Hiusten Tehoravinne sisältää 15 tarkkaan valittua ainesosaa edistämään hiusten elinvoimaa ja antamaan kasvuvoimaa hiusjuurille. Valmisteen ainesosat ravitsevat sekä hiusjuuria edistäen uuden hiusten kasvua, että hiuspohjan hyvinvointia, joka oleellisesti myös luo pohjan hiusten terveelle kasvulle. Hiusten tehoravinne sisältää mm. B-, E- ja D-vitamiineja, biotiinia, pellavan, camelinan ja sarviapilan siemenöljyjä, sinkkiä, L-metioniinia ja pantoeenihappoa, jonka vaikutuksella on yhteys hiustenlähdön torjumisessa. Valmiste on kehitetty yhteistyössä Hiusakatemian kanssa.

Evonia Biotin Plus on vahva biotiinivalmiste, joka tukee hiusten, ihon ja kynsien rakennetta, sekä tervettä kasvua. Biotiinin lisäksi (5mg per kapseli) sisältää valmiste myös OptiMSM:ää, sinkkiä, kysteiiniä, sekä B- ja C-vitamiineja, jotka biotiinin ohella edistävät hiusten kasvua, sekä kynsien ja ihon hyvinvointia.

Evonia Super Silica sisältää piihappovalmistetta ja biotiinia, jotka tukevat ihon hyvinvointia, kosteutta ja kiinteyttä, sekä edistävät hiusten rakennetta samalla vähentäen hiusten katkeilua esimerkiksi harjatessa.

Näistä uusin tuote on tuo Super Silica, jonka käytön olen itseasiassa aloittanut vajaa kuukausi takaperin ja raportoin tuloksia siis myöhemmin!

Koska hius kasvaa hitaasti (keskimäärin noin sentin kuukaudessa), vaatii kuuri hiusravinteiden käytössä kärsivällisyyttä. Itse syön näitä yleensä noin 4-6kk pätkissä, toki jo kasvaneen, ”kuolleen” hiuksen kuntoon eivät sisäiset valmisteet kykene vaikuttamaan, mutta juurikin edistämään uuden hiuksen kasvua tuuheampana ja terveempänä. Hassuna faktana täytyy mainita oma ensimmäinen kokemukseni Evoniasta! Elettiin vuotta 2008 kun kuulin eräältä työkaveriltani hiusteni kanssa tuskaillessa, että tämän äiti oli käyttänyt valmistetta nimeltä Evonia ja uutta hiusta oli kasvanut kuurin jälkeen urakalla. Noh, lähdinpä suunnilleen samoin tein ostamaan tuotetta Jyväskylän Sokkarilta ja vuosien varrella on Evonian tuotteista tullut ehdoton suosikkini hiusvitamiinien osalta ja oikeastaan ainut semmoinen pysyvä valmiste, jota syön säännöllisesti kuureina. Ja syy tähän on se, että omalla kohdallani on valmiste ehdottomasti ollut tehokas tuki hiusten kasvatus- ja kuntoprojektissa, joka aikanaan lähti melko katastrofaalisesta tilanteesta todella lyhyeksi katkenneen vaalennetun hiuksen elvyttämisestä.

Tutkin säännöllisesti hiuspohjasta kasvutilannetta ja vaikka hius tietysti uusiutuu jatkuvasti myös luonnollisesta syistä, lähteehän meiltä päivittäin paljon hiuksia, joiden kasvusykli alkaa jälleen alusta, huomaan kuitenkin kuurien aikana myös selvää uuden hiuksen kasvua kauttaaltaan. Omalla kohdallani vaikuttavat nämä valmisteet myös paljon kynsien vahvistumiseen, sekä ripisen kasvuun ja kuntoon. Sain kesällä paljon kyselyitä siitä, että olenko käyttänyt ripsiseerumia, koska ripset olivat yhtäkkiä kasvaneet pituutta ja muutenkin todella hyvässä kunnossa. Seerumeita en ole käyttänyt aikoihin, mutta Evoniaa kylläkin koko kevään.

On ollut kivaa huomata näiden hiuspostausten myötä, että sieltä löytyy muitakin kasvatusprojektin keskellä tuskailevia ja oman hiustenvärin kasvattajia. Oletteko te käyttäneet hiustenkasvatuksen tukena hiusravinteita?

Ja HEI! Instargamissani @iines lähtee myöhemmin tänään käyntiin myös Evonia-tuotepaketin arvonta, jossa palkintona on näitä postauksen kolmea eri Evonia-valmistetta hiustenkasvatuskuurin starttaamiseksi!

 

Kivaa viikonloppua! 💕

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.