Vuosien tuomaa varmuutta ja ajatuksiani naiseudesta

Kaupallinen yhteistyö: Vuokkoset

Täytin tällä viikolla 32 vuotta ja vaikka en enää vuosiin ole juhlinut syntymäpäiviäni mitenkään erityisemmin, havahdun kuitenkin vuosi toisensa jälkeen pohtimaan ikää ja asioita, jotka muuttuvat sitä myötä kun vuosia kertyy lisää. Kuulostaa oudolta todeta, etten oikeastaan pelkää ”vanhenemista”. Olen elänyt parhaimmat vuoteni juurikin viimeisten viiden vuoden sisällä ja tavallaan elämä on kohdallani tietyllä tavalla alkanut täydessä mittakaavassaan vasta kolmenkympin hujakoilla, samalla kun on tullut pohdittua elämän suuria kysymyksiä. Kuten sitä mitä elämältään haluaa ja ennen kaikkea koen, että viimeisten vuosien varrella on kehittynyt henkisellä tasolla.

Vuosi toisensa jälkeen huomaan myös kuinka suhtaudun itseeni, sekä omaan kehooni yhä hyväksyvämmin ja lempeämmin. Nykyään on entistä tärkeämpää pitää itsestään huolta kokonaisvaltaisesti ja ennen kaikkea olla kiitollinen, esimerkiksi siitä, että on suhteellisen terve ja on saanut mahdollisuuden tulla äidiksi. Terveys ja vaikkapa hedelmällisyys olivat parikymppisenä asioita, joita ei juurikaan edes joutunut pohtimaan, koska nuorena niitä piti jokseenkin itsestäänselvinä seikkoina. Nuorempana sitä jollain kumman tavalla tunsi olevansa voittamaton, kuin olisi ollut jollain tapaa monen ikävän asian tavoittamattomissa.

Minulle naiseus merkitsee itsevarmuutta, oikeutta päättää omasta elämästään, vartalostaan, sekä vahvuutta. Seikkoja, jotka eivät ole itsestäänselvyyksiä läheskään kaikkialla maailmassa. Yhteiskunnassa, jossa naisten asema on merkittävästi noussut nykyiselleen vasta reilun sadan viime vuoden aikana. Tämä jos jokin tuntuu aivan pöyristyttävältä ajatukselta. Valitettavasti ei tilanne edelleenkään monessa kolkassa ole lähelläkään sama, kuin vaikkapa meillä Pohjoismaissa, asia jonka välillä tuppaa arjen tohinassa unohtamaan. Siksi on itsellenikin tärkeää pyrkiä kannustamaan muita naisia unelmiensa toteuttamiseen ja hyppyihin epämukavuusalueelle, koska kyllä, meistä on todellakin siihen.

Onko tyttönä ja naisena kasvaminen sitten helppoa, edes meillä Pohjoismaissa? Vaikka elämmekin yhdessä maailman tasa-arvoisimmista maista, koen silti itse, että tyttönä ja naisena kohtaat läpi elämän erilaisia odotuksia, joita yrität täyttää ja mielestäni tämä pätee jossain määrin edelleen. Odotetaan, että tytöt ovat kilttejä, hyviä koulussa ja myöhemmin täydellisiä äitejä, kuten kaikki muutkin. Poikiin kun taas pätee enemmänkin se perinteinen ”Pojat on poikia”-mentaliteetti.

Itse olen pienestä saakka tiennyt, ettei minusta ole sen perinteisen kotiäidin rooliin, joka sivuuttaa oman uransa kodin tähden. Vaikka olet äiti, olet kuitenkin ennen kaikkea yksilö, jolla on omat tarpeensa. Omalla kohdallani on ikä tuonut erityisesti varmuutta ja rohkeutta olla juuri semmoinen kuin olen. Aihe, jossa olen ehkä itse kokenut naisena haasteita, on juurikin liittynyt rooliini äitinä. Oletuksiin, että kun olet äiti, et saisi ehtiä tai jaksaa pitää huolta itsestäsi. Oma näkemykseni on, että oma kokonaisvaltainen hyvinvointi on ensisijaisen tärkeää erityisesti silloin kun tehtäväsi on huolehtia myös muista. Äitiys ja itsestään huolehtiminen eivät todellakaan sulje toisiaan pois.

Aikalailla tasan vuosi sitten painiskelin pahan burnoutin kanssa, joka äityi lopulta siihen pisteeseen, että olin kuukauden kesälomalta palatessani jopa vielä enemmän poikki kuin ennen lomaani. Sain useita kommentteja liittyen siihen, että miksi vein lapsen reiluksi viikoksi hoitoon ollessani itse kotona. Tuossa hetkessä tuntui lähes välttämättömältä saada levättyä blogijuttujen ohella ja tuntuihan se pahalta saada syyllistäviä sanoja henkilöiltä, jotka eivät voineet tietää taustoja. Kenellä on loppupeleissä oikeus kritisoida valintoja, joita vaikkapa toinen äiti tekee?

Elämä ja asioiden taustat eivät loppupeleissä ole välttämättä niin mustavalkoisia, kuin miltä näyttävät. Toisaalta, aina löytyy ihmisiä, jotka ovat elämässä eri tilanteessa, toisenlaisista lähtökohdista tai muuten vain erilaisia. Viime vuoden tapahtumista oppineena päätin huolehtia myös omasta jaksamisestani enemmän, joka on meidän perheessämme tarkoittanut tukiverkon vähäisyyden vuoksi jaettua omaa aikaa myös vanhempien kesken. Ei ole itsekkyyttä huolehtia omasta jaksamisestaan, olit sitten äiti tai et. Pidän enemmänkin vastuuttomana sitä, ettei sitä tee. Toisten valintojen kunnioittaminen, sekä äitien ja naisten erilaisuuden huomioiminen ovat asioita, joille kaipaan itse vielä tietynlaista solidaarisuutta. Sitä, että rohkaistaan ja tuetaan toisiamme, olimmepa sitten samanlaisia tai erilaisia.

Mitä pidän itse todella positiivisena asiana, on avoin keskustelu, jota viime vuosina on käyty esimerkiksi kuukautisiin, hedelmällisyyteen ja erilaisiin hormonaalisiin häiriöihin liittyen. Aiheista keskustelu ei ole enää yhtä tabu, kuin vielä vaikkapa kymmenen vuotta takaperin, mikä on valtava edistysaskel. Näiden naiseutta ja äitiyttä pohtivien ajatusten lomassa halusin myös sivuta aihetta kotimaisuus, ekologisuus ja kuukautiset. Mitä tekemistä näillä on keskenään?

Vuokkosten valikoimaan on tämän vuoden aikana tullut toivottuja tuotteita, nimittäin täysin biohajoavia Bio 100% -kuukautissiteitä ja pikkuhousunsuojia, sekä Vuokkoset Organic-tamponit. Täysin biohajoavat Bio 100% -tuotteet on valmistettu luomupuuvillasta ja kloorittomasta selluloosasta. Organic-tamponit taas ovat luomupuuvillaa ja täysin kompostoitavissa. Tuotteet ovat joutsenmerkittyjä ja kehitetty yhteistyössä Allergia-, Iho- ja astmaliiton kanssa. 

En itse vielä muutama vuosi takaperin edes ajatellut, että myös kuukautissiteiden suhteen voisi tehdä ekologisempia valintoja. Aivan huippua huomata, että myös näiden suhteen on menty ympäristöyställisempään suuntaan, kotimaisuutta unohtamatta. Tässä onkin eräs vinkki, kuinka tehdä pieni ympäristöteko joka kuukausi. Oletteko te jo bonganneet nämä kaupassa?

 

Mitä naiseus teille merkitsee? Oletteko kohdanneet odotuksia, äitiydessä tai naisena? 💕🦄

 

Ihanaa viikonloppua!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Testissä ketogeeninen ruokavalio

En olisi voinut vielä joku aika takaperin kuvitellakaan itseäni kirjoittamassa tätä postausta, saati tästä aiheesta. Tutkimustyön jälkeen päätin nimittäin noin reilu viikko takaperin aloittaa ketogeenisen ruokavalion. Minä, joka en ole oikeastaan ikinä noudattanut sen kummemmin mitään erityistä ruokavaliota. Täytyy myöntää, että olen aina suhtautunut todella skeptisesti tiukkoihin ruokavalioihin ja dietteihin. Aivan äärimmilleen viedyt fitnessdietit ja rajoitetut ruokavaliot ovat tuntuneet jopa sairaalloiselta. Nolottaa jopa myöntää, että ketogeenisestä ja paleo-ruokavaliosta taas oli kuva jonkin asteen ruokavaliohihhulointina (vaikkakin nämä poikkeavat toisistaan), mutta tämä johtui paljolti siitä, etten ollut perehtynyt näihin juuri ollenkaan. Tässä siis taas yksi seikka, miksi ei pitäisi tuomita jotain, mitä ei itse ole kokeillut tai mistä ei yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi. Ja painotan, etten todellakaan ole mikään ravitsemusalan asiantuntija, joten kerron aiheesta tässä postauksessa lähinnä omien kokemusteni ja lähtökohtien pohjalta. En siis käy aihetta kovin syvällisesti läpi, joten jos ketogeeninen ruokavalio kiinnostaa, suosittelen perehtymään aiheeseen syvällisemmin. Se mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi toiselle. Ja sanottakoon myös, että tämä viikko on äärimmäisen lyhyt aika ruokavaliomuutoksille, mutta olen itse kokenut positiivisia hyötyjä jo nyt, joten halusin siksi käsitellä aihetta pintapuolisesti jo tässä vaiheessa 🙂

Olen vuosien varrella ajoittain karsinut hiilihydraatteja, alkuvuodesta luovuin punaisesta lihasta, mutta noin muuten olen vuosia syönyt aika sekalaisesti kaikkea. Ruokaa, jota tekee mieli ja jolla jaksaa. Syyni ruokavaliomuutokseen tai oikeastaan tämmöiseen testijaksoon ovat pääasiassa tiettyjä ”oireita”, joista olen kärsinyt ajoittain jo vuosia. Kroppani kerää helposti jopa kilokaupalla nesteitä, olen ajoittain ihan mieletön napostelija ja herkkuhiiri, mieleni tekee todella usein pastaa, perunaa ja kaikkea todella hiilihydraattista ruokaa, joka sitten taas ei pidä nälkää kovinkaan pitkään. Varsinkin talvisin olen erityisesti aamuisin ajoittain todella pöhöttynyt ja uupunut. Verensokerini laskee usein todella äkillisesti, niin että tulee heikotus ja ruokaa on saatava HETI. Yksi motiiveistani edes testata erilaista ruokavaliota onkin juuri ajatus tasaisemmasta energiankulutuksesta ilman järkyttäviä nälkäkiukkuja tai heikotuskohtauksia.

En ole koskaan rajoittanut hyvien rasvojen saantia, vaan oikeastaan päinvastoin kokenut, että rasvainen ruokavalio sopii omalle keholleni erityisen hyvin. Kolesteroliarvoni olivat esimerkiksi ”parhaimmillaan” silloin kun söin eniten punaista lihaa. Vaikka nyt en enää punaista lihaa syökään niin uskon, että on paljon perimästä ja kehosta kiinni, kuinka elimistö reagoi eri ravintoaineisiin ja rasvoihin. Toki, rasvojenkin laadulla on suuri merkitys! Henkilökohtaisesti uskon, että eri kehoille sopivat eri jutut. Toisen keho voi toimia paljosta rasvasta, toinen taas hiilareista, raakaruoasta tai mistä ikinä. Itse olen esimerkiksi vuosien mittaan huomannut, ettei vatsani kestä suurissa määrin salaatteja ja tiettyjä raakoja kasviksia. Jotkut kasvikset menevät, mutta parhaiten sulattaa kehoni esimerkiksi aavistuksen kypsennetyt uunikasvikset. Ja sitten taas, olen täysin varma, että jokaiselle on myös olemassa se oikealla ruokavaliolla saavutettava ”optimitila”, jolloin keho toimii kuten pitääkin, eikä oireile. Luettuani paljon ketogeenisestä ruokavaliosta heräsi ajatus siitä, että mitä jos tämä olisikin itselleni se optimaalisin tapa syödä? Ei voi tietää, ellei kokeile!

Tärkkelyspitoisten kasvisten, kuten esimerkiksi perunoiden, viljojen ja riisin viljely, sekä suurissa määrin hiilihydraattipitoinen ruokavalio on ihmisten historiassa verraten ”uusi juttu”. Ennen maanviljelyn yleistymistä keskittyi ravinnonsaanti metsästykseen, kasvien hyötykäyttöön, sekä keräilytalouteen. Toki, en ole historioitsija tai ravitsemustieteilijä, mutta oma mielipiteeni jo ihan pelkällä maalaisjärjelläkin on, että ihmiskeho on alunperin luotu juurikin käyttämään ravintona puhtaita ja ravintorikkaita raaka-aineita luonnosta. Kasviksia, kalaa, sieniä, pähkinöitä ja marjoja, eikä niinkään paljon prosessoituja, tehotuotettuja ruoka-aineita tai vain vähän ravintoaineita sisältäviä nopeita hiilihydraatteja. Vaikka muinaiset esi-isämme varmasti ajoittain kärsivätkin nälästä, en jaksa uskoa, että heidän aikanaan kärsittiin samanlaista terveysongelmista tai kansantaudeista, jotka ovat myöhemmin tehotuotannon myötä astuneet kehiin ja ovat pääosin elintapojen aiheuttamia. Ja täytyy todeta, että nyt kun olen kiinnittänyt ruokavalioon enemmän huomiota, täytyy vain ihmetellä sitä, kuinka paljon olen aikaisemmin syönyt hiilarihöttöä. Eipä ihme, että on turvottanut ja ollut jatkuvasti nälkä.

Mikä on ketogeeninen ruokavalio?

 

Ketogeeninen ruokavalio on vähähiilihydraattinen ruokavalio, jossa nautitaan maltillisesti proteiinia, mutta runsaasti rasvaa. Ruokavaliosta 70% koostuu rasvasta, 20% proteiineista ja 10% hiilihydraateista. Tiukimman alkuvaiheen aikana pyritään hiilihydraatit karsimaan enintään 20 grammaan päivässä. Keho  muuntaa normaalisti ruoasta saatavat hiilihydraatit glukoosiksi elimistön käyttöön, mutta kun glukoosivarastoja ei pitkässä juoksussa ole saatavilla, alkaa elimistö hiljalleen käyttää polttoaineena kehon omia rasvavarastoja, eli maksan tuottamia ketoaineita. Tällöin puhutaan ketoosista, johon ruokavalio tähtää. Tällöin pysyvät kehon energiatasot tasaisina, koska ravintoa on ”aina saatavilla”. Itseäni kiinnostaa ketogeeninen ruokavalio myös terapeuttisessa mielessä, sillä on esimerkiksi sanottu olevan soluja suojaava ja vanhenemista hidastava vaikutus. Ketoruokavalio ei ole VHH- tai Atkinsin dietti, vaikkakin nämä kaikki saman tyyppisiä ovatkin. Atkins on proteiinipainotteinen, kun taas ketogeenisessä ruokavaliossa pyritään pitämään proteiinimäärät maltillisina, koska proteiini  muuttuu kehossa suurissa määrin glukoosiksi. Ketolla ei pitäisi tuntea oloa nälkäiseksi ja mikäli näin on, tulee rasvojen määrää todennäköisesti lisätä.

Ensimmäisen viikon huomioita:

 

On tyypillistä, että keho voi reagoida vahvastikin hiilihydraateista luopumiseen, koska aivot ovat tottuneet käyttämään glukogeenivarastoja energianlähteenä. Ensimmäiset 3-4 päivää olin todella väsynyt ja kärsin myös lievästä päänsärystä, nämä ovatkin todella tyypillisiä oireita muuntovaiheen alussa. Ensimmäisen viikon aikana olen ollut ruokailun jälkeen aivan eri tavalla kylläinen, en ähky, mutta silti sopivan täynnä. Kylläisyyden tunne on myös kestänyt pitkään, aikaisemmin kun olin jo viimeistään tunnin päästä ruokailusta kaivelemassa kaapeista naposteltavaa. Ensimmäisten päivien aikana juoksin myös normaalia useammin pissalla, koska ruokavalio on juuri nestettä poistava. Huomasin turvotusten vähenevän jo ensimmäisten parin päivän aikana, eikä vatsa ollut ruokailun jälkeen ollenkaan turvoksissa.

Olen syönyt paljon vihreitä kaaleja (parsakaali, lehtikaali, ruusukaali), kasviksia, kalaa, tofua ja pähkinöitä (mantelit, hassel- ja saksanpähkinät). Aamupalan vaihtaminen kaurapuurosta kreikkalaiseen juguun pähkinöillä ja mustikoilla tuntui alkuun oudolta, mutta eron huomasi nopeasti: Puuro ei tosiaan ole pitänyt kylläisenä yhtä kauaa, kuin mitä tuo jogurttiaamiainen. Noin yleisesti ainoa asia, joka on jollain tapaa ”harmittanut”, on marjojen radikaali vähentäminen ja hedelmistä luopuminen. Noin muuten on ketogeeninen ruokavalio tuntunut todella omalta ja oudolla tavalla luonnolliselta. Pelkäsin alkuun, että tuntisin itseni jatkuvasti nälkäiseksi, mutta päinvastoin! Myös turvotukset ovat nyt viikon jälkeen tiessään. En ole myöskään kertaakaan saanut nälkäkiukkua tai äkkiheikotuksia, edes treenin jälkeen, jolloin ne aikaisemmin olivat perusjuttu. Tuntuu, että olen jo tämän ensimmäisen viikon jälkeen tuntenut oloni huomattavasti energisemmäksi ja ”omaksi itsekseni”, vaikka ensimmäiset 3-4 päivää olivatkin ne vaikeimmat kehon sopeutuessa hiilihydraattien poistumiseen. Vielä ei luultavasti olla lähelläkään mitään virallista ketoosia, mutta minulle on ollut ilo huomata, että jo viikon aikana on tapahtunut näin hyviä muutoksia.

Haluan painottaa, etten halua kenenkään tekevän päätöstä ketogeenisen ruokavalion aloittamisesta, varsinkaan perehtymättä aiheeseen. Itse jatkan ruokavaliota, koska ainakin toistaiseksi koen sen sopivan itselleni erinomaisesti ja toki myös kiinnostaa nähdä, kuinka oma keho sopeutuu tähän pitkässä juoksussa kun varsinainen ketoositila lähtee päälle. Raporttia tulee sitten myöhemmin 🙂 Jos aihe kiinnostaa, niin kannattaa lukaista esimerkiksi Hannamari Rahkosen ja Katja Kokon kattavat postaukset aiheesta. Löytyvät täältä ja täältä.

 

Noudattaako joku teistä ketogeenista ruokavaliota? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Treenifaktoja x 7 ja kuinka liikun nyt?

En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut syvemmin treenijuttuja tai sitä, miten ja kuinka paljon pyrin tällä hetkellä liikkumaan. Keväisin ja kesäisin innostun ehdottomasti liikkumaan enemmän varsinkin ulkona, joten ajankohtaisissa aiheissa liikutaan. Mietin, että voisi olla hauska aihe listailla vähän omia treenifaktojani ja kertoa, mitä kuuluu treeneihini. Jutta on aikaisemmin kirjoittanut postauksen aiheella 10 treenifaktaa, joita et ehkä tiennyt minusta, joten kiitos postausideasta siis sinne 🙂

Maailmanympärysmatkalla panostin rantalenkkeihin, jota tulikin harrastettua melko paljon. Loseissa lenkkeilin ympäri Hermosaa ja Manhattan Beachiä, käppäilin strandillä, Uudessa Seelannissa ja Australiassa taas hölkkäsin rantaviivaa. Tahitin ja Moorean osalta meni osittain laiskotteluksi, mutta sielläkin tein ulkona kyykkyhyppyjä ja askelkyykkyjä, sekä kävin melomassa kajakilla. Reissun jälkeen pysyttelin lenkkeily-linjalla, kuitenkin koko ajan tarkoituksena palata kuntosalille. Muun härdellin ja flunssakierteiden vuoksi paluu kokoajan lykkääntyi, kunnes tosiaan reilu kuukausi taaksepäin sain homman vihdoinkin aluilleen. Salille palaaminen on pitkän tauon jälkeen aina vähän turhauttavaa, koska monesti tuntuu joutuvansa aloittamaan kaiken taas alusta. Onneksi hommaan kuitenkin pääsee nopeasti mukaan ja näiden viikkojen jälkeen ollaan taas normaalissa rytmissä, sekä aikalailla myös vanhoissa painoissa. Tällä hetkellä liikun melko monipuolisesti. Kuntosalia, juoksua, metsälenkkejä, paluu sulkapallon pariin ja satunnaisesti lyhyitä kotijumppia. Vielä kun jaksaisi kesän aikana pitkästä aikaa aktivoitua joogan kanssa. Tekisi myös mieli mennä bikramiin, edellisestä kerrasta on jo varmaan reippaasti yli vuosi aikaa, viime vuonna kun tuli käytyä pääasiassa pilateksessa ja flowjoogassa.

Liikun siksi, koska haluan pitää itseni vetreänä ja hyvässä kunnossa. Minulle liikunta on myös todella terapeuttista, aikaa jolloin mietiskelen ja käsittelen asioita, joihin ei ehkä saa aikaiseksi kotona paneutua. Saan esimerkiksi lenkeillä aina uusia ideoita ja välillä täytyy pysähtyä kirjoittamaan puhelimeen jokin asia ylös. Juuri nyt inspaa myös hurjasti se, että olen aidosti pitänyt kuntosalitreenaamisesta, ekaa kertaa pariin vuoteen. Alkuun pelkäsin, että treenaaminen olisi pakkopullaa, mutta päinvastoin! Todella kivaa vaihtelua lenkkeilylle, samalla saa myös edistettyä tätä selkä ja ryhti vahvemmaksi-projektiani. Ennen tätä treenasin viimeksi salilla aktiivisesti lähes 3 vuotta sitten, pojan ollessa vauva.

Tuolloin pikkuvauva-aikoina oli niin helppoa kantaa vauva kantokopassa tai vaunuissa meidän hiljaiselle lähisalille, usein ajoitinkin treenin juuri pojan aamupäivän ekoihin päiväuniin. Sitten muutimmekin Käpylästä pois ja samalla tyssäsi kuntosalitreeni siihen, sekä myös hankaluuteen treenailla päivällä lapsen kanssa tämän kasvaessa. Tuosta eteenpäin keskityinkin päivittäisiin vaunulenkkeihin. Töihin palattua liikuin taas ennätysvähän, varsinkin viime vuonna ja sitä yritänkin nyt sitten ottaa takaisin! Oma terveys ja liikkuminen ovat nimittäin asioita, joita ei saisi unohtaa edes kiireen keskellä – päinvastoin! Erityisesti stressaantuneena ja kiireisenä pitäisi liikkua, koska säännöllinen liikunta jo itsessään lievittää stressiä ja siihen liittyviä sivuoireita.

Olen edelleen sitä mieltä, että sokeriaineenvaihdunnassani tapahtui raskauden aikana jotain, nimittäin odotusaikana kertyi rasvaa erityisesti vatsan ja selän alueelle. Vaikka nyt olenkin sinut sen kanssa, ettei vatsa esimerkiksi ole lähelläkään niin litteää kuin viisi vuotta taaksepäin, olen kuitenkin huomannut, että juuri noista selän ja vatsan rasvakertymistä on ollut todella vaikeaa päästä eroon edes ahkeran liikunnan avulla. Tässä tulee varmasti vastaan myös ikä, koska painon tasapainoittelun eteen joutuu nyt kolmekymppisenä tekemään aivan huomattavasti enemmän hommia, kuin vaikkapa 5 vuotta takaperin. Ja oikeasti, harva nyt näyttää kolmekymppisenä samalta kuin 20-vuotiaana ja sehän on vain luonnollista.

Toki koin itsekin raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen elämän 20 lisäkilon kanssa todella raskaaksi ja esimerkiksi juoksemisen todella rankaksi, joten ihan jo senkin vuoksi haluan pyrkiä pysymään siinä omassa optimaalipainossa, jolloin liikkuminen on mielekästä ja olo hyvä. Selvä merkki itselleni ”yliapainosta” tuolloin raskausaikana oli se, että aloin kuorsata. Ja en ole ikinä kuorsannut. Tuo oli selvää seurausta kertyneestä painosta ja itse otin sen vakavana hälytysmerkkinä, koska eihän terve ihminen yleensä ala yhtäkkiä kuorsata ilman selkeää syytä. Kuorsaaminen katosi heti kun pääsin enimmistä kiloista eroon. Eikä tarkoitukseni tällä ole paasata mistään ylipainoista tai syyllistää, vaan kertoa omia konkreettisia kokemuksiani siitä, mitä 20 kilon lihoamisesta seurasi terveydelle ja hyvinvoinnille, koska ero oli selvä. Karu fakta on kuitenkin, että ylipaino on terveydelle haitallista, eikä noiden kilojen karistaminen ollut todellakaan mikään helppo homma, vaan parin vuoden pitkäjänteinen projekti, joka edisti omaa hyvinvointiani. Omalla kohdallani palasi aineenvaihdunta normaaliksi vasta imetyksen loputtua reilun vuoden jälkeen, tätä ennen putosi painokin todella hitaasti.

Vaikka nyt en millään tietoisella laihiksella olekaan, pyrin jo pelkästään terveyssyistä minimoimaan esimerkiksi terveydelle riskaabelia vatsarasvaa. Parhaimmat omat niksit tähän ovat hikijumppa yhdistettynä pitkiin, vähintään tunnin kestäviin matalatempoisempiin kävelylenkkeihin (välillä juoksua ja intervallia mukana) ja riittävään hyvien rasvojen saantiin. Rasva-aineenvaihdunta ei nimittäin toimi ilman rasvoja ja niiden vähyys voi estää rasvanpolttoa. Itse syön aamuisin 2-3 ruokalusikallista Terranovan omega-öljyä tai kylmäpuristettua oliiviöljyä. Joskus pari vuotta takaperin käytin myös MCT-öljyä treenin ohessa ja huomasin kyllä aineenvaihdunnan tehostuvan. Samaan tarkoitukseen olen käyttänyt myös Molkosania ja viime viikosta lähtien on testissä ollut omenasiiderietikka. Etikasta en osaa vielä sanoa kokemuksia, mutta Molkosan toimi ehdottomasti!

Sitten niihin treenifaktoihin. Tässä 7 treeniaiheista faktaa minusta:

 

Näytän salilla aina aivan kauhealta. Punainen, hiessä ja tukka aivan länässä. En myöskään yleensä panosta salivaatteisiin ihan kamalasti. Minulla on pieni kasa salille tarkoitettuja vaatteita, lähinnä jotain kymmenen vuotta vanhoja ja kulahtaneita teeppareita tai trikoopaitoja, joita ei raaski heittää pois, koska ”hei, näitä voi käyttää salilla”, hehe. Musta on muuten jotenkin epäilyttävää, jos joku pysyy salilla aivan freessinä, eikä hikoile tai muutu punaiseksi kuin tomaatti. En itse vain ole koskaan ikinä näyttänyt hyvältä treenatessa. Ja kyllä, postauksen kuvat ovat valitettavasti lavastettuja!! 😀

Teen aina kahta liikettä samaan aikaan, eli vuorottelen aina kahdella laitteella salilla. Saatan tehdä vaikkapa selkää ja kylkiä kahvakuulalla samaan aikaan niin, että toisen sarjan ”lepoajalla” teen sarjan toista lihassarjaa. Jotenkin en malta tehdä vain yhtä kerrallaan ja jotenkin tämä on ollut tapana jo pitkään. Olen ehkä kokenut, että vaikkapa tunnin treenistä saa tällä keinolla enemmän irti.

Jos joskus aikanaan pyrin vaikkapa salitreeneissä semmoiseen intensiteettiin, että hyvä kun pääsi jalkapäivän päätteeksi huoppuen kotiin, tyydyn nykyään huomattavasti vähempään. En edelleenkään lööbaille salilla, mutta minulle riittää se, että tuntee tehneensä jotain. Enää ei kiinnosta treenata niin kovaa, että meinaa taju lähteä!

Treenaan yleensä noin tunnin. Lämmittelen aina hien pintaan, yleensä juoksumatolla, koska en jotenkin koskaan ole kokenut crosstraineria kovin mieluisaksi. Lämmittelyn pituus vaihtelee, usein juoksen 10-30min, vähän riippuen siitä millainen treeniviikko on ja onko käynyt noin muuten juoksulenkeillä.

Myös lenkkieni pituus on yleensä tunnin. Jos pääasiassa kävelen ja hölkkään, pyrin reilun tunnin lenkkeihin niin, että syke kuitenkin on jatkuvasti sopivasti koholla ja jos juoksen, niin saatan juosta vain 45 minuuttia. Nykyään vaihtelevat lenkkieni pituudet yleensä noin 5-7km väliltä, en enää kyllä jaksaisi vetää mitään 12km juoksulenkkejä, vaikka äärimmäisen tehokkaita olivatkin. Huhheijaa 😀 En voi ymmärtää, miten jaksoin aikanaan juosta 10 kilsan matkoja!

Lempparimusiikkini treenatessa on old school-räppi ja kasarimusa. Pitäisi tehdä erilllinen 80’s-lista salille, haha.

Mulla ei ole mitään erityistä ”lempparipäivää” salilla, oikeastaan kaikki treenipäivät on kivoja, vaikka jalkapäivä onkin usein melko tuskaa. Nykyään teen tosin senkin vähän kevyempänä, koska ei vaan jaksa tuskailla.  Jos täytyy mainita lemppariliikkeitä, ovat esimerkiksi staattinen kyykky seinää vasten pumppapallo selän takana, sumokyykky korokkeelta kahvakuulan kanssa ja selkäliikkeet.

Nuo uudet Merrelin juoksulenkkarit (saatu) lähtivät muuten juuri käyttöön! Tuo Bare Access-malli on tavallaan barefoot-kengän ja tavallisen juoksulenkkarin välimuoto. Ovat todella kevyet jalassa ja tätä samaista myydään esimerkiksi täällä.

 

Onko teillä samoja treenifaktoja?

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Viikonloppureissuun + helleviikon arkikuvia

Perjantai! Itseasiassa olen erityisesti odottanut juuri tätä perjantaita ja arvatkaa miksi? Lähden viikonlopuksi reissuun ja ette ehkä usko minne. Nimittäin Jyväskylään! Kokonaiseksi viikonlopuksi, huh. Edellisestä kerrasta on vuosia ja mikä ihme siinä onkin, että lähelle on aina jotenkin niin vaikeaa saada aikaiseksi lähteä? Nyt kuitenkin luvassa tyttöjen viikonloppu Jyväskylässä ja olen aivan tohkeissani, mutta samalla kieltämättä vähän jännittää. Ihmeitä näköjään tapahtuu ja päivitin jopa Facebook-statukseni ensimmäistä kertaa vuosiin ilmoittaakseni vanhoille kavereille, että täältä tullaan! JEE!

Kerroinhan jo aiemmin, että aion kesän aikana panostaa enemmän kotimaan matkailuun ja onhan se totta, ettei loppupeleissä edes tarvitse mennä kovin kauas karistaakseen kotiympyröiden tomut hetkeksi. Minireissu toiseen kaupunkiin ja pieni maisemanvaihto piristää jo ihmeesti, oli se nyt sitten vaikka entinen kotikaupunki tai aivan uusi paikka. Listasin jo kauan sitten asioita, joita haluan tehdä ja paikkoja missä haluan käydä. Ihan hassua jos vaikka törmäisi vanhoihin tuttuihin. Ja niin, Jyväskylähän on muuten aivan paras kesäkaupunki ikinä.

Juuri nyt kirjoittelen tätä postausta Onnibusissa, ekaa kertaa ikinä! Olin jotenkin super täpinöissäni (ja samalla ehkä semi-jännittynein fiiliksin) tästä bussimatkasta, enkä tiedä miksi? Jotenkin symppis ja alkoi hymyilyttää kuskin kuulutukset. Ehkä musta tulee Onnibus-kantis! 😀 Ihan älytöntä, että edestakaiset matkat sai reilulla parilla kympillä ja hyvällä tuurilla olisi varmaan onnistunut saada ihan murto-osalla tuosta.

Koska edellinen arkikuvapostaus oli kovin tykätty, päätin yrittää pysyä noin kerran viikkoon arkikuvarytmissä, tänään kuvituksena siis puhelimen rullan otoksia tältä viikolta.. Aloitin viikon terassi-officella, toivottavasti pihatoimistopäivät jatkuvat koko kesän. Tällä viikolla on tullut muutenkin hengailtua paljon omassa pihassa koko perheen voimin.

Syreenilove jatkuu edelleen tottakai!

Bongattiin eilen Jutan kanssa sattumalta Uudenmaankadulta lounaspaikkaa etsiessä Stone Bowl n Sushi, jota en ollut aikaisemmin edes huomannut. Lounaalla oli sushibuffa ja listalta sai valita erilaisia bowleja. Itse otin korealaisen bibimbapin lohella. Täytyy käydä testaamassa muutkin bowlit, tosi viihtyisä paikka.

Mainitsinkin eilen IG Storiesissa aloittaneeni omenasiiderietikka-kuurin ja olen ehkä vähän hurahtanut tähän hommaan 😀 Pari päivää onkin mennyt lähinnä aihetta tutkiessa ja teen aiheesta varmasti oman postauksensa heti kun pääsen kuurissa pidemmälle. Omenasiiderietikan pitäisi siis auttaa tehostamaan ruoansulatusta, hillitsemään makeanhimoa ja vaikka mihin muuhun. Sainkin teiltä Instan puolella paljon hehkutusta tuotetta käyttäneiltä! Aloitin itse käytön niin, että laimennan 2-3 ruokalusikallista etikkaa juomaveteen hunajan kanssa ja juon kolmesti päivässä pillin kanssa, koska pitkässä juoksussa voi etikka olla huonoksi hammaskiilteelle. Postausta tulossa siis myöhemmin! Ostin omani Lifesta, netistä löytyy esimerkiksi täältä (juuri tosin loppu), mutta myös tätä Foodinin vastaavaa tuotetta suositeltiin kovasti. Jos teillä on kertoa kokemuksia, niin kuulen mielelläni.

Ps. Minulla on muuten iso kasa vaatteita myynnissä tästä päivästä eteenpäin Fredan Relovessa! Myyntirekki (nr 32) on 13.6 saakka, hinnoittelu ja muu on tehty puolestani, joten en osaa sanoa siitä mitään, mutta kannattaa käydä kurkkaamassa! Mukana mm. Twist & Tangoa, Vansiä, Dieseliä, kasa farkkuja, neuleita, collegeja, mekkoja, hameita ja vaikka mitä 🙂

 

Palataan todennäköisesti JKL-kuulumisten kera!

 

Aurinkoista helleviikonloppua <3

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Eniten inspiroi: Elämä ja miksi kiire on ansa?

Kuluneina viikkoina ja kuukausina olen taas vaihteeksi pohtinut sitä, että mitä oikein haluan elämältä, noin pitkällä tähtäimellä? Jos aikaisemmin alkoi tämän kysymyksen kuultuaan latoa pitkää listaa asioista, joita haluaa saavuttaa tai omistaa, on tuo lista nykyään melko yksinkertainen: Olla onnellinen, tyytyväinen, terve ja elää mahdollisimman tasapainoista elämää. Mitä muuta sitä loppupeleissä tarvitsisi, noin oikeasti? Juuri tällä hetkellä arvostan eniten arjen joustavuutta, vapautta ja sitä ettei arki vie liikaa voimavaroja esimerkiksi äitiydeltä.

Itseasiassa nykyään jopa nolottaa ajatella olleeni aivan liian pitkään juuri se kiireeseen tuudittautuja, jopa sillä kehuskelija. Kiireessä ei nimittäin ole mitään kehuttavaa, jos minulta kysyy. Harmillista on, että usein tämän oivaltamiseen tarvitaan juuri se seinä, joka pitkässä juoksussa väistämättä tulee vastaan. Nykyään jos toisen vastaus kysymykseen ”mitä kuuluu?”, on pelkkää kiireestä jauhamista, tulee ainakin minulle automaattisesti fiilis siitä, etten edes halua kuulla enempää, koska kiireen toistelu on vuorovaikutuksessa ehkä suurin EVVK ikinä. Ketään ei oikeasti kiinnosta kuulla kiireestä, vaan siitä mitä ihan oikeasti kuuluu, siellä ainaisen kiireen takana? Nykyään voi aivan jokainen olla kiireinen (ja varmasti onkin), jos vain asennoituu niin.

Olen itse jo pitkään pyrkinyt siihen, että kun tekisi mieli vetää esiin kiire-kortti, yksinkertaisesti keksin jotain muuta. Jos pitäisi sanoa oma tiivistetty ajatukseni kiireestä juuri nyt, kuuluisi se näin: Kiire on yksi suurimmista uhista tulevaisuudelle, niin työelämän kuin terveydenkin suhteen. Jos työelämän riskit olivat ennen vanhaan fyysisiä, ovat ne nykyään enemmänkin psyykkisiä, joka näkyy myös tilastoissa listana oireista tai terveysongelmista, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän työelämän muutokseen. Multitasking, tehostaminen ja jatkuva kiire. Onko tässä enää mitään järkeä? Jollain tapaa on jopa sairas ajatus, kuinka yhteiskunta ja koko tämä nykypäivän ”nopea maailma” on luonut kiireestä sen tavoitellun tilan, jolloin olet jotain. Kun on kiire, teet varmasti tärkeitä asioita ja olet tärkeä. On suotavaa olla kiireinen, koska on luotu mielikuva, jossa kiire on hyvä asia. Paitsi hetkinen, kenen mittapuulla? Kuinka pitkään ihmiset edes voivat kilpailla tehokkuudellaan koneita tai tekoälyä vastaan? Mutta juttuhan on se, että niin kauan kun henkilöstöresursseja käyttäviä toimintoja ei voida automatisoida, viedään ne kyllä äärimmilleen. Ei ihmisiä ole luotu huipputehokkaaksi tietokoneeksi, joten miksi meiltä vaaditaan samanlaista suorityskykyä? Tehokkuus on korvannut inhimillisyyden ja loppupeleissä vain ROI merkkaa jotain. Mikä on reaktiosi kun olet käyttänyt koko elämäsi kiireelle ja ollaksesi yhä tehokkaampi vain herätäksesi huomisen todellisuuteen, jossa sinut korvataan koneella ja sanotaan heippa? Nykyään näen sen niin selvänä. Kiire on yksi suuri ansa ja sen koristelu upeana, tavoiteltavana tilana yksi suuri illuusio.

Olin pitkään itse pahimman sortin ”joojoo, mä hoidan”-tyyppi. Se, joka jää ylitöihin useana päivänä viikossa, koska on kivaa olla kiireinen ja se suorittajatyyppi, joka ei koskaan sano ei töille. Monissa työyhteisöissä ei katsota hyvällä sitä, että sanotaan ei tai kieltäydytään ylimääräisistä jutuista. Kun olet työurasi alkutaipaleella, voidaan ei helposti mieltää vastahakoisuudeksi tai laiskuudeksi, tottakai kieltäytyminen pelottaa. Liike-elämässä arvostetaan juuri sitä tehokkuutta ja ylin johto haluaa sen avulla lisää tuottoja, tottakai. Mitä olen itse nähnyt työurani aikana on, että pahimmassa tapauksessa ne kiireiset joojoo-tyypit jäävät junnaamaan paikallaan työkuormaa puurtaen, samalla kun ohi jyräävät juuri ne ei-kiireiset tyypit, jotka kyllä tuntevat oman arvonsa ja osaavat priorisoida. Ja tiedättekö, jokaisen tulisi tietää oman aikansa arvo ja olla sen suhteen juuri se, joka osaa tarvittaessa sanoa ei. Useimmiten ne ei-kiireiset tyypit ovat niitä, jotka jakavat juuri niitä lisähommia tyypeille, jotka eivät kieltäydy mistään. Ristiriitaista?

Kun mietin nyt jälkeenpäin 12 tunnin työpäiviä vuosien taakse, mietin vain, että mitä noista käytetyistä tunneista, viikoista tai kuukausista on jäänyt käteen? Tilille pompsahti ehkä muutama satanen lisää, mutta noin muuten: Ei kyllä mitään. Entäs jos olisin jatkanut samaa kymmenen vuotta putkeen, mitä elämässä olisikaan mennyt ohi vain sen vuoksi, että olin kiireinen? Nykyään nimittäin eniten inspiroi elämä, ei kiire. Ei kenenkään kuulu tehdä kymmenen tunnin työpäiviä, saati sitten jaksaa sitä. Lukea työsähköposteja vapaa-ajalla tai osallistua ammatilliseen keskusteluun työminällään omalla ajallaan. Työelämä on nimittäin yhä enemmän ujuttautunut myös työelämän ulkopuolelle, joka hetki pitäisi olla valmiina vetämään päälle työrooli. Less is more, mutta miten päästäisiin siihen mielentilaan? Kiirettä riittää tasan niin kauan kun jaksetaan olla kiireisiä.

Toki satunnainen kiire voi joltain osin olla myös hyvä asia ja pieni kiire jopa suorituskykyä nostava seikka. Myös kiirettä on erilaista, mutta ei ketään ole luotu olemaan kiireinen, jatkuvasti. Oma mielipiteeni on, ettei kiireessä ole mitään kehuttavaa. Aikaansaava voi myös olla muilla keinoilla ja mielestäni jatkuva kiire on automaattinen hälytysmerkki siitä, että jotain on pielessä. Liittyi se sitten ajanhallintaan, pelkoon sanoa ei tai yksinkertaisesti jonkin tyhjiön, kuten yksinäisyyden pakenemiseen. En itse ainakaan halua olla tunnettu siitä, että teen eniten delegoituja hommia, vaan ennemmin se, joka oikeasti saa asioita aikaan, kykenee ideoimaan, osaa priorisoida asioita terveellä järjellä ja ennen kaikkea; On tarpeeksi itsekäs pitääkseen itsestään huolta. Kun keskittyy kiireeseen, vilahtaa se oikea elämä helposti vauhdilla ohi, eikä hukattuja hetkiä tai menetettyä aikaa valitettavasti vielä nykytieteen puitteissa saa takaisin. Kuinka siis tahdot itse käyttää oman aikasi?

 

Haastan teidät sanomaan ei kiireelle, edes joskus. Seuraavan kerran kun ystäväsi kysyy kuulumisiasi ja tekisi mieli päivitellä kiireestä, kerro jotain muuta! Palkitsevimpia juttuja, joita olet viime viikkoina kokenut, uudesta harrastuksesta tai hitaista arkiaamuista. Keskustelun kulku voi yllättää 🙂

Ahdistaako teitä kiire tai paine riittävästä tehokkuudesta?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.