Julkaistu

Onko elämän ja arjen liika suunnitelmallisuus ansa?

Viikonloppu tuli ja meni. Jotain kovin poikkeuksellistakin tapahtui, valvoin nimittäin perjantaina lähes keskiyöhön muiden mentyä jo ajat sitten nukkumaan. Kuuntelin musiikkia ja vain mietiskelin kaikkea, tuommoiset hetket ovat nykyään viikonloppuilloissa suosikkejani. Nukuin myös ensimmäistä kertaa kuukausiin yli yhdeksään kun mies nousi lauantaina naperon kanssa ylös jo ennen kahdeksaa.

Mikä siinä muuten onkin, että lapsi nukkuisi myöhään aina juuri silloin kun on tarhapäivä, jolloin herääminen on välillä jotenkin niiiin hankalaa ja kiukun täyteistä? Viikonloppuisin taas ollaankin usein pirteänä jo heti seiskalta, haha. Perus! Viestittelin viikonloppuna Rarotongan majoituksemme kanssa lentotiedoista ja ajauduin taas hetkeksi ihmettelemään sitä, kuinka hassua on sähköpostitella kirjaimellisesti maapallon toiselle puolelle. Tai siis eihän siinä nyt nykypäivänä mitään kummallista ole, mutta ajauduinpa vain ihmettelemään. Kolmen viikon päästä ollaankin jo siellä! Haluaisin varata päiväreissun Aitutakille, joka on yksi omista kohokohdistani Cookinsaarille reissatessa. En yleensä katso juuri ikinä mitään YouTubesta (okei, paitsi oldschool räppimusavideoita haha), mutta Cookinsaarista, Rarotongasta ja Aitutakista on tullut katsottua useitakin videoita.

Alkuvuodesta olen kaivannut kovasti semmoisia rauhallisia haahuiluhetkiä, hetken mielijohteesta syntyviä blogipostauksia tai ideoita ja ennen kaikkea, aikaa jolloin ei olisi mielessä ne hommat, joita ehkä pitäisi hoitaa. Hah, olen varmaan vuoden haaveillut aidosta vapaapäivästä arkena, jolloin voisin chillata yksin kotona koko päivän tehden kaikkea hömppää ja olla miettimättä työasioita. Tai edes sitä yhtä iltaa / yötä kun olisin (ekaa kertaa ikinä lapsen synnyttyä) kotona yksin. Enkä nyt tarkoita, etten haluaisi viettää aikaa perheen kanssa. Välillä sitä vain kaipaa myös sitä yksinoloa kun olet hiljaa yksin ajatustesi kanssa ilman melua ja härdelliä.

Vihaan arjessa eniten sitä tietynlaista kaaosta, tiedättekö kun hoidettavien asioiden to-do-listalla on vapaapäivänäkin about kymmenen asiaa ja oikeasti harvassa ovat ne hetket kun köllähtäisit sohvalle todeten, että kaikki on kerrankin reilassa. Koti siistinä ja hommat hoidettu. I wish! Kai tämä sitten on sitä tyypillistä ruuhkavuosien arkea. Aivan rehellisesti täytyy sanoa, että minua ahdistaa koko ruuhkavuosien käsite. Ajatus siitä, että tämä nyt vain on tätä jatkuvaa arjen kaaosta, koska lapsi. Toki, monessa tapauksessa se menee juurikin näin, mutta ehkäpä se elämä joskus helpottaakin, vaikka koenkin olevani joustavan työn suhteen tällä hetkellä melko onnekas ja on mahdollisuus suunnitella viikkoja perhe etusijalla.

Itseäni tympii ehkä eniten juuri se suunnitelmallinen arki. Se, että joutuu suunnittelemaan kaiken aikatauluista ja blogipostauksista lähtien ennakkoon. Kalenterissa on sitä ja tätä, eikä mahdollista mukauttaa menoja tai päiviä fiiliksen mukaan. Ainakin omalla kohdallani on liika suunnitelmallisuus myös melko tehokas tapa tappaa luovuus. Varsinkin työssä rassaa ehkä eniten semmoinen jokaisen minuutin optimointi, vähän kuin työntekijä olisi joka hetki kone, jonka tuottama työpanos optimoidaan niin, ettei hassuttelulle tai sille, että vetäisi hetken henkeä silmät kiinni todellakaan jää aikaa. Ja kyllä, mielestäni työelämä suhtautuu tekemiseen nykyään entistäkin vahvemmin ajatuksella, että olemme koneita, joiden tarkoitus on tuottaa rahaa, emmekä työn näkökulmasta ihmisiä. Okei, hieman kärjistettyä ja lähdin taas aivan muille raiteille aiheen suhteen 😀 Ja ihanaa! Tänään vietin itseasiassa pitkästä aikaa juurikin semmoista melko rauhallista aamua. Ei ollut kiire mihinkään, paniikkilähtöä aamulla kotoa ja kirjoittelin näitä aamulla mielessä pyörineitä ajatuksiani blogipostauksen muotoon.

Joku on aivan valmis päiväunille 😀

Liika kalenterointi ja arjen suunnittelu ei jätä varaa haahuilulle, ellei sitten ole fiksu ja muista myös kalenteroida juuri sitä. Hektisinä kausina olen itse pyrkinyt juuri siihen, että kalenteroisin itselleni myös aikaa liikuntaan ja ”ei millekään”. Tämä on juuri yksi niistä asioista, jotka ovat helpommin sanottu kuin tehty. Luppoajan kalenterointi siis todella myös vaatii sitä, että konkreettisesti varaat ajan, koska muuten homma yksinkertaisesti jää ja sitten ihmetellään kun aikaa ei jää mihinkään kivaan. Palatakseni tuohon postauksen ostikkoon, eli onko liika suunnitelmallisuus loppupeleissä hyvästä vai ansa? Jos suunnittelet kaiken ennakkoon, teet worst case-skenaarioita kaikkeen ja elät täyden kalenterin armoilla, muistatko enää keskittyä hetkeen ja elää? Elämää ei voi ennakoida ja vaikka tietynlainen suunnittelu toisikin arkeen jotain tolkkua ja käytännön apua, onko liika kuitenkin liikaa? Juuri tämän vuoksi olen jossain määrin pyrkinyt pois turhasta ennakoinnista. Heivaamalla ensin viisivuotissuunnitelmat ja sittemmin pyrkinyt viettämään enemmän aikaa kalenterin ulkopuolella.

Sama suunnitelmallisuus tympii myös somessa ja ette ehkä ole voineet välttyä siltä kun olen tässä vuoden sisällä purkanut viha-rakkaussuhdettani sosiaaliseen mediaan. Selasin viikonloppuna vuoden takaisia kuvia puhelimen rullalta ja tulin jotenkin niin iloiseksi. Niin paljon hetkiä, aitoja fiiliksiä, hassuttelua ja hyvää mieltä. Miksi ihmeessä olen julkaissut kaikkien näiden kuvien sijaan suunniteltuja tai hillittyjä, ehkä kuvanlaadullisesti ”parempia” kuvia, joista kuitenkin puuttuu se ”elämä”? Hah, tämä ehkä kiteytti juuri sen, miksi olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan. Kaikki on juuri niin suunniteltua. Ei pointti ole se, että panostetaan enemmän puhelimella otettuihin kuviin tai enemmän hetkeen (toki sekin on tärkeää), vaan taltioimaan niitä inhimillisiä ja aitoja hetkiä. Mihin ihmeeseen (ja milloin??!) jäi pois se varsinainen elämä, jota meidän oli tapana jakaa? Olenko se vain minä vai oletteko huomanneet saman itse? Jatkossa tahdon ehdottomasti pyrkiä enemmän juuri siihen aitoon elämään. Aidompaan minuun. Nyt kun ajattelen, tunnistan itseni harvoin monista blogin ”suunnitelmallisista” kuvista, mutta näistä hassuttelukuvista kylläkin.

 

Onko nykymaailmassa vain yksi turha toive lisää ajatella, että arki voisi olla ennakkoon suunnittelematonta ja enemmän hetken mielijohteesta tai fiiliksestä lähtevää?

Mitäs tuumaatte?✨

 

 

Ps. Mun viime viikon kohokohta oli ehdottamasti yhdeltä seuraajaltani saama viesti, jossa tämä kertoi luopuneensa älypuhelimesta ja käyttävänsä nykyään old school-Nokiaa. Ihan parasta!! Elämänlaatu on kuulemma parantunut huomattavasti. Heh, voi niitä aikoja. T. Entinen 3310:n omistaja 😀

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Toivepostaus: Kurkistus kauppakassiin

Postaustoive, jonka olen saanut muutamaan kertaan jo kauan aikaa sitten, on ollut ruokaostoksistani! Heh, ihanaa (ja niin totta), että yleensä juuri ne kaikkein tavallisimmat jutut ovat niitä, jotka loppupeleissä kiinnostavat eniten. Kuten nyt vaikkapa, että mitä muut ostavat ruokakaupasta! Otin itseasiassa jo viime kesänä kuvan tehdäkseni tämän postauksen, mutta jostain syystä unohdin sitten tietysti koko homman, kunnes taannoin muistin ottaa uuden kuvan ruokaostosten yhteydessä 🙂 Saamme edelleen osan talouden ruoista miehen työn kautta, yleensä syövätkin mies ja poika illallisen näistä ruoista, itse tosin kokkailen usein arjessa omia ruokia etäpäivien lounaaksi ja päivälliseksi. Koska olen perheessämme ainoa, joka syö arkena aamiaisen kotona, kannan myös kaupasta niitä aamiaistarvikkeita. Siltä osin kertoo juuri tämä kauppakassi ehkä hieman harhaanjohtavasti sen, mitä perheemme syö ja enemmänkin sen, mitä minä itse syön.

Tänään siis aiheena ruokaostokset ja mitä itse yleensä ostan kaupasta?

Tässä on tyypillinen kauppakassini silloin kun lähden hakemaan kaupasta ”vähän kaikkea”. Tietyt ”peruselementit” ovat niitä, joita ostan kaupasta lähes aina. Useimmiten esimerkiksi kasvikset, kuten tomaatti, kurkku ja kauden kasvikset, joka tällä hetkellä on ruusukaali. Ketodietiltä jäi ruokavalioon vahva ”kaalipainotteisuus” ja ostankin edelleen aina kaupasta kukkakaalia, ruusukaalia tai parsakaalia, kesällä taas on painotus kesäkurpitsassa. Kasviksista pyrin aina ensisijaisesti ostamaan kotimaista, erityisesti tomaatin ja kurkun suhteen. Banaanit ostan lähes poikkeuksetta luomuna. Silmusalaatti on myös asia, jota ostan oikeastaan joka viikko! Kesällä innostuin idättämään itse ituja, kunnes totesin homman olevan loppupeleissä melko työlästä, ottaen huomioon että kaupasta saa reilulla 2 eurolla paketin valmiita ituja. Syön ituja päivällisen seurana tai aamupalaksi munakkaan ja kasvisten kanssa.

Olemme jo pitkään pyrkineet karsimaan maitotuotteita, mutta tietyiltä osin ostan vielä joitakin maitopohjaisia juttuja, kuten esimerkiksi juustoja. Rakastan fetajuustoa, joten tietyt herkut sallin itselleni ja esimerkiksi ajoittain purkin raejuustoa. Esimerkiksi lehmänmaitoa emme kuitenkaan enää ole ostaneet pitkiin aikoihin, vaan kahvimaitona toimivat yleensä Alpron kasvipohjaiset juomat. Oma suosikkini kahvin sekaan on tuo manteli-kookosmaito! Pojan suosikki on Alpron vaniljajogurtti, jota löytyy meiltä kaapista melkein aina. Välillä hivutan pienen lautaselle myös Yosan vanilja-kaurajugua, joka uppoaa myös hyvin (jossei napero satu näkemään pakkausta :D).

Olin viime kesään saakka lähes 15 vuotta syömättä keitettyä tai paistettua kananmunaa, kunnes vihdoinkin viime vuonna totuttauduin syömään paistettuja munia. Siitä asti ne ovatkin olleet lähes jokapäiväinen aamupala-suosikkini. Nykyään kannan siis munia about joka kauppareissulla, itse valitsen kauppareissulla vapaan kanan munat.

Yleensä suosin peruselintarvikkeiden ja taloustuotteiden suhteen esimerkiksi Rainbowta tai Pirkkaa, joista tykkään kovin, haha! Olenhan tämmöinen tarkan markan nainen 😀 Suosin voin ja oliiviöljyn suhteen useimmiten luomu-versiota, vaikkakin kuvien kerralla näköjään valitsinkin perus-oliiviöljyn. Rypsiöljyä emme käytä ollenkaan. Myös pesuaineista suosin yleensä edullisinta, vaikkakin välillä saattaa iskeä joki hifistely-into ja valitsen hyllystä jotain muuta.

Vegaaniset riisipiirakat ovat meidän perheessä kovassa kulutuksessa. Jos saan vinkata ehkä maailman parhaimmista valmis-riisipiirakoista, ovat ne nuo maidottomat HoviRuoka vege-riisipiirakat. Ihan superhyviä!! Ovat jugun kanssa useimmiten pojan iltapala-suosikki ja itsekin syön niitä silloin tällöin. Niitä ostammekin lähes joka kauppareissulla.

Kanan tai kalan suhteen pyrin yleensä ostamaan punaisen lapun juttuja, jotka muuten menisivät roskiin. Haluaisin ostaa enemmän esimerkiksi kotimaista kirjolohta (jota muuten juurikin usein on punaisella tarralla), mutta harmikseni on kirjolohi monesti maultaan tosi mutaista. Harmittaa! Välillä silti lappaan ostoskoriin sitäkin ja yritän unohtaa järven maun.

Näiden lisäksi eksyy kauppakassiin viikonloppuisin kiitettävästi herkkuja, välillä broilerinakkeja pojalle, satunnaisesti leipää (pojalle, itselläni ei kuulu leipä ruokavalioon oikeastaan lainkaan, pojalle ostan monesti ruisleipää tai jotain kasviksia sisältävää jyvä- tai siemenleipää), koiranruokaa tietty ja kaikkea sekalaista.

Asiat, joita taas en osta oikeastaan koskaan, ovat pakasteet (okei, paitsi joskus jäätelöt :D), limsat, valmisruoat tai säilykkeet. Jossain vaiheessa yritin innokkaasti kannustaa poikaa syömään enemmän kasviksia ujuttamalla lisukkeeksi höytytettyjä tai keitettyjä pakastekasviksia, koska koin, että olisi turha ostaa tuoreena jotain, mikä todennäköisesti useimmiten ei päädy lapsen suuhun asti. Eipä ollut loppupeleissä siis kovinkaan menestys tämä kokeilu. Lapsen suosikkikasvis on edelleen kurkku 😀

 

Mitkä jutut kuuluvat teidän vakio-ostoksiin ruokakaupasta?

 

Onko joku näistä teidänkin vakkari? 🥦🥒🧄

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Vanhoja päiväkirjoja ja paluu rakkaan harrastuksen pariin

Viimeiset viikot ovat vierähtäneet varsin nostalgisesti. Aloitin nimittäin taannoin lukemaan vanhoja päiväkirjojani ja reilu viikko takaperin sainkin kaikki merkinnät luettua loppuun. Hassua, että kirjoitin lähes kymmenen vuotta aktiivisesti päiväkirjaa, kunnes sitten lopetin kuin seinään. Oikeastaan olen todella harmissani, koska olisi ollut mielenkiintoista lukea syvimpiä ajatuksiani näiltä yli 15 vuodelta, joiden aikana en ole kirjoittanut päiväkirjaa. Paitsi, toki monet jutut ovat dokumentoituna sentään tänne blogiini. Täytyy mainita, että olin päiväkirjan kirjoittajana todella tunnollinen – jos päiväkirja ei syystä tai toisesta ollut joskus mukana jossain, keksin kyllä keinot ja kirjoitin päivän mietteet vaikka irralliselle paperille, jonka sitten teippasin päiväkirjaan oikealle sivulleen.

Kuten teille ehkä jo monet kerrat on tullut selväksi, rakastan jäsentää ajatuksiani kirjoittamalla ja tämä onkin ollut minulle aina todella tärkeää. En muistanutkaan kuinka yksityiskohtaisesti olin raportoinut päiväkirjoissani asioita, huvittavaa lukea ties mistä kommelluksista ja olen ollut todella koukuttunut pääsemään eteenpäin kaikissa juonenkäänteissä. Enpäs muuten muistanutkaan, että olen 11-12-vuotiaana kirjoitellut ahkerasti runoja. Vanhoja runoja lukiessa sainkin kimmokkeen aloittaa runojen kirjoittamisen uudelleen – asia, jota hassua kyllä harkitsin jo joululomalla, ennenkö edes olin bongannut noita vanhoja runokyhäelmiä. Runot jäivät ”kesälomalle” päiväkirjasta päästessäni ala-asteelta ja sen koommin ei niitä enää näkynyt kertaakaan. Minulle jäikin mysteeriksi syy runojen loppumiseen? Surullista. Voin toisella kertaa koota tänne otteita runoista, vaikka monet melko melankolisia olivatkin.

Vanhojen päiväkirjojen lukeminen oli äärimmäisen terapeuttinen kokemus, vaikka välillä kieltämättä iskikin pieni suru palatessani joihinkin nuoruuden haikeisiin tai murheiden täyttämiin hetkiin. Ja se juuri on päiväkirjoissa parasta, että niiden avulla voi näin lähes kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua palata niihin tismalleen samoihin ajatuksiin ja hetkiin (jotka muuten ovat aivan täyttä kultaa). Suosittelen siis kaivamaan vanhoja kirjoituksia esiin 🙂

Tämän nostalgiapläjäyksen inspiroimana päätin pari viikkoa takaperin ottaa vanhat ohjat käsiini ja aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen uudelleen tämän (aivan liian pitkän) tauon jälkeen! Itseasiassa oli asia käynyt mielessäni jo kauan, mutta jostain syystä olen ajatellut, ettei minusta enää nykypäivänä olisi raapustelemaan päivittäisiä ajatuksiani käsin. Ja kuinka väärässä olinkaan. Ei päiväkirjan kirjoittaminen katso ikää tai paikkaa. Muistin heti myös sen, miksi olen päiväkirjan kirjoittamista ylinpäänsä rakastanut. Toki blogi ajaa paljolti samaa asiaa, mutta päiväkirjaan tulee kuitenkin kirjoitettua paljon asioita ”ilman filtteriä” kun taas täällä joutuu tottakai miettimään paljon, että mitä haluaa avata kaikkien luettavaksi. Odotan innolla matkapäiväkirjan kirjoittamista maaliskuun reissulta 🙂

Tässä joitain otteita reilun viikon ajanjaksolta 8-luokkalaisena. (Saa nauraa, itsekin tein niin :D) Paljon osioita jouduin jättämään näistä blogiotteista pois, mutta onneksi löytyi myös hauskaa materiaalia tänne julkaistavaksi!

 

18/2/2002

”Meni lopullisesti järki siihen edelliseen päiväkirjaan, koska siihen oli hankala kirjoittaa! Mä & Ronja oltiin tänään siellä Matin työpaikalla TET:issä.. Ihan tosi tyhmää! Aamulla me istuttiin siellä n. tunti ilman mitään tekemistä, sitten se yksi eukko keksi, että me voitais siivota ne kaikki keittiön kaapit.. ok. Me sit otettiin kaikista niistä 20 hyllyköstä tavarat pois ja pyyhittiin ne. Vaan parissa hyllyssä oli jotain likaa tai muruja, kaikki muut oli ihan puhtaita. Meniköhän meillä about vähän yli tunti kun me putsattiin ne. Sit me lähdettiin tunnin ruokatauolle. Ei me tietenkään käyty Cygnaeus-lukiolla syömässä, koska siellä oli jauhemaksapihvejä, joita en tosiaankaan syö! Mulla oli eväänä 1 riisikakku ja omena. Jäi kamala nälkä! Mummolassa oli muuten eilen supertyhmää, olin vahingossa kamalan epäkohtelias kaikille, kun oli vähän huono päivä.”

19/2/2002

”Mä haluan itkeä.. Mä haluan vajota maan alle, mua itkettää.. Koko päivä on ollut ihan paska. TET:issä oli taas ihan tylsää.. Ei mitään tekemistä. Äiti vitsaili, että sekin on tulossa meidän risteilylle, samaan hyttiin. Mulla meni hermot äitiin ja päätin olla menemättä mukaan kauppaan.. ja sitten äiti sanoikin, että se oli vitsi, eikä se ollut tulossa laivalle.. Miksi se valehtelee aina? Tänään meidän piti piiskata pari mattoa ja pyyhkiä pölyt parista kaapista, ei sitten muuta koko päivänä, luettiin jotain ihme testi-kirjoja, joita lainasin kirjastolta.. Huomenna en tiedä menenkö äitin vai Matin työpaikalle.. Mua väsyttää kyllä molemmat. TET:issä on aika tylsää! Olin tänään tunnin Vuittonin nettikaupassa ja tallensin sieltä kuvia kaikista ihanista Vuittonin laukuista. Voi että ne on ihania! Ja siellä oli kanssa Vuittonin hiuspompuloita! Semmoset kuminauhat, missä oli sellanen LV-logo.. Ihanaa! Mä kyllä ostan vielä joskus ne kaikki!”

21/2/2002

”Yess! Enää viikko meidän risteilyyn!!!! Vähän siistiä! Eilen tehtiin TET:issä suursiivous ja pelattiin välillä pelikorteilla ja pyyhittiin pölyjä viherkasveista!! Ihan älytöntä!! Käytiin ekan kerran eilen syömässä Cygnaeus-lukiossa. Ei mikään ihmeellinen koulu. Jotkut ehkä kattoi meitä hieman pitkään kun oltiin siellä syömässä. Kamalan pieni se ruokala ainakin oli, varsinkin jos verrataan meidän koulun ruokalaan! Kävin illalla viemässä pulloja kauppaan ja sain 2,4€! Vein muutenkin tänään pankkiin rahaa aamulla. Mä yritin, että olisin ollut päivän ensimmäinen asiakas, mutta semmonen papparainen oli tullut jostain sivuovesta ja mä olin numero 002.. Hitto. No olinpahan toinen, mutta seuraavalla kerralla kun menen aamulla pankkiin niin haluan olla eka. Siinä tiskillä oli se ihan kiva nainen ja se laittoi mulle tulemaan tiliotteen kotiin joka kuukausi..cool. Käytiin myös Sokoksella. Sellanen nainen esitteli mulle peiteaineita. Se Clarinsin oli halvin ja vaikutti ihan hyvältä.. Saatan ostaa sen sit laivalta! Oon kirjoittanut sitä äikän Madonna-esitelmää vähän.. Tai itseasiassa luonnostellut sen. Pitää etsiä kuvia ja lisätä tekstiin vielä jotain.. Taidan lähteä käymään kohta Ronjalla.. Pelaamaan vaikka yhtä hauskaa tulevaisuus-peliä korteilla. Paljonkohan mä muuten saan rippirahaa? Kun mulla on synttäritkin kesällä niin saankohan edes paljoa? Pakko saada kun en kerta mene edes leirille! Mä haluaisin kesätöihin, mutten kyl kestäisi missään mansikkamaalla hetkeäkään..”

23/2/2002

”Enää alle viikko risteilyyn.. itseasiassa 6 päivää.. Yess. Äiti antaa mulle sinne vaivaiset 20 euroa ja nekin on ruokarahaa. Mulle tuli äsken mamman kanssa riitaa, kun pelkään etten pääse lentoemännäksi.. ja ettei mulla ole tarpeeksi rahaa ostaa Vuittonin laukkuja ja Guccin kenkiä.. Voi ei! Mulla on muutenkin stressiä, että pääsenkö minnekään opiskelemaan ja onko mulla paljoa rahaa.. Mä aion ainakin ostaa aikuisena ihan kamalasti kaikkea Vuittonia, Guccia, Pradaa, Fendiä, Chanelia, Dioria.. Otan vaikka lainaa. Mutta Tukholmaan mä ainaskin muutan, se on varmaa! Mutta mulla on stressiä, että pääsenkö lentoemännäksi vai suunnittelijaksi.. vai kummaksikaan. Ja pystynkö hakemaan lentoemoksi Ruotsista.. ääh! Oltiin eilen äitin työpaikalla Ronjan kanssa koko päivä. Me saatiin oma työhuone, koska joku työntekijä oli sairaana.. Meidän piti ensin järjestellä semmonen parin tuhannen laskun nippu numerojärjestykseen pienestä alkaen. Kamala homma, mutta ei meillä mennyt kun hieman yli tunti, ja sit me vaan oltiin netissä koko aika.. Paitsi tehtiin myöhemmin äitille vielä palvelus.. Me löydettiin netistä julkkisten osotteita.. Kim Cattrall, Britney Spears, Sarah Jessica Parker, Madonna.. Mä aion kirjoittaa jollekin noista! Mä näin toissapäivänä unta, jossa mulla oli lukihäiriö ja mun täytyi lukea se Madonnan esitelmä ja kukaan ei kuunnellut mua, kun mä yritin epätoivoisesti lukea sitä, nauroivat vain.. Äiti ei muuten tulekaan sinne laivalle samaan aikaan! Yess!”

Tuota risteilyä tuli hehkutettua niin pitkään ja hartaasti, että odotin niin innolla pääseväni kirjoituksissa sinne asti. Eniten kuitenkin huvitti (ja nolotti :D) nuo kaikki Vuitton-hömpötykset, voiei! Kerrankos sitä on ollut 14-vuotias ja haaveillut ties mistä. Tulin kuitenkin surulliseksi siitä, kuinka paljon stressiä ja murhetta nuoren elämään mahtuikaan tuolloin. Mitä ehkä nyt sanoisin tuolle 8-luokkalaiselle minulle, olisi että asiat kyllä järjestyvät ja murehtiminen on turhaa, sitä kyllä ehtii tehdä sitten aikuisena aivan yllin kyllin. Toisaalta, nuorena kaikki pienetkin murheet tuntuivat monesti aivan maailmanluokan jutuilta. Kuten nyt vaikka esimerkiksi tuo, että riittävätkö rahat laukkujen ja kenkien ostamiseen, haha.

Toivoisitteko jatkossa tämmöisiä tb-juttuja esimerkiksi vanhojen päiväkirjamerkintöjen muodossa?

 

Kirjoitatteko te päiväkirjaa tai oletteko aikaisemmin kirjoittaneet? 🌸

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Vähemmän ruutuaikaa, enemmän elämää – 5 vinkkiäni ruutuajan vähentämiseen

Tavoite, joka itselläni on ollut jo jonkin aikaa tietynlaisen ”testijakson” muodossa on puhelimen ruutuajan vähentäminen. Tiedättekö sen nykyään niin tuiki tavallisen fiiliksen kun selaat puhelintasi ja skrollaat sovelluksesta toiseen, vaikka yksikään niistä ei anna mitään uutta tietoa sitten edellisen kun avasit sovelluksen? Vähän kun päivittäisi niitä samoja sivuja ja sovelluksia vain päivittämisen ilosta, vaikka tuon ajan voisi käyttää ehkä hyödyllisemminkin. Ellei nyt aivan jokainen niin varmasti ainakin moni meistä tietää kyseisen tilanteen ja sen, kuinka järjetöntä tästä symbioosista puhelimen kanssa on tullut, mutta sorrumme tähän silti toistuvasti. Täytyy myöntää, että kyllähän se puhelin on jossain määrin alkanut ahdistaa, vaikka itse ehkä koen eniten ahdistusta siitä, että pitäisi jatkuvasti olla läsnä tai tavoitettavissa kymmenen eri kanavan kautta. Aiheesta keskustelu kieltämättä jopa hieman nolottaa (minuakin), vaikka tätä nimenomaan tulisi nostaa esille enemmän ja juurikin niiden konkreettisten vinkkien kera. Kukapa nyt haluaisi myöntää ääneen olevansa puhelimen pauloissa, vaikka se ehkä montaa meistä nykypäivänä kuvastaakin? Rukan reissu tulikin hyvään saumaan, tavoitteeni Ruka-viikolle olikin nimittäin viettää vähemmän aikaa puhelimella ja läppärillä.

Seikka, joka jopa hieman huvittaa on, kuinka ”somevapaasta” ja Wifi-vapaan ajan etsimisestä on tullut jossain määrin jopa tavoiteltava trendi-ilmiö. Toki, hyvinvointia ja omaa parastaanhan tässä tavoitellaan, mutta hullunkurista on kuinka joku asia, joka ennen oli itsestäänselvää mielletään nykyään arjen luksukseksi ja tavoiteltavaksi tilaksi. Tarkoitan, että kuinka vaikeaa nyt voi muka ottaa pientä etäisyyttä puhelimestaan? Onhan se ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Kinkkinen seikka tässä on ehkä se, kuinka nykyarjessa lähes kaikki on tehty hoitumaan puhelimen ja netin välityksellä. Älypuhelin-vapaus on tehty siis yllättävän vaikeaksi, vaikka joku siihen toivoisikin lähtevänsä. Surullinen fakta, jonka itse ainakin tähän liittyen allekirjoitan on se, kuinka asia, jonka piti tuoda meitä ihmisiä enemmän yhteen, onkin kääntynyt aivan päinvastoin. Teknologian myötä yhä useampi on yksinäisempi kuin aikaisemmin. Omassa arjessani tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kavereita nähdään yhä harvemmin kasvotusten, vaikka heidän kanssaan olisikin viestiyhteydessä.

Itse käytän somea pääasiassa töiden puolesta, joka onkin myös yksi suurimmista syistä, miksi olen alkanut tuumailla koko tätä hommaa uudelta kantilta. Vähän kuin tyhy-hengessä, eihän nyt kenenkään tulisi tuntea olevansa töissä myös vapaalla ja kyllä, nykyään tunnen monesti ähkyä sosiaalisen median sovelluksista juuri sen vuoksi, että joudun miettimään somea niin paljon työni puolesta. Siksipä juuri olen tuumaillut keinoja, joilla voisin päinvastoin vähentää ruutuaikaani ja somesovellusten käyttöä. Ainakin vielä toistaiseksi haluan ajatella esimerkiksi blogiani ns. ”hitaana somena” ja ehkä jopa tietynlaisena vastapainona sovellusten skrollaukselle. Ainakin sisällöntuottajana antaa blogin kirjoittaminen minulle ”enemmän” kuin esimerkiksi Instagramin käyttö. Onko teillä muuten mielipidettä tähän? Koetteko esimerkiksi blogit erilaisena somena kuin vaikkapa IG:n ja Facen?

Oma ruutuaikani on ollut keskimäärin noin 3-4 h päivässä. Vaikka en tiedä muista, tuntuvat ne 4h puhelimella vietetyt päivät usein siltä, etten jaksaisi tai pystyisi olemaan puhelimella kertakaikkiaan yhtään enempää. Oma henkilökohtainen maksimikapasiteettini puhelimen ruutuajalle on siis aikalailla tuo 4 tuntia! Sovelluksista käytän eniten Whatsappia, jonka jälkeen kiilaa Instagram, jonka käyttöä olen vähentänyt huomattavasti. Oikeastaan siksi, koska olen taas kerran todennut, ettei somessa todennäköisesti tapahdu mitään niin kovin jännittävää ollessani sieltä pois, että kannattaisi sen tähden päivystää puhelimella.

Ihan periaatteesta en tahtoisi rajoittaa Whatsapin käyttöä, koska en ainakaan itse miellä sitä ”someksi” samalla tavalla kuin muita sovelluksia ja koen sen tärkeänä yhteydenpitokanavana ystävien kanssa, jotka ehkä asuvat kauempana tai keitä ei tule ehkä aivan viikottain nähtyä. Facebookista taas luovuin monilta osin jo vuosia takaperin. Nykyään käyn Facebookissa oikeastaan vain silloin kun huomaan tulleen tärkeitä notificationeita tai postaan blogini Facebook-tilille uusia postauksia. Oikeastaan pärjäisin varmasti helposti viikkoja (tai jopa kuukausia) ilman Facea , ellen käyttäisi sitä satunnaisesti yhteisö-näkökulmasta, eli periaatteessa ”blogitöiden tähden”. Henkilökohtaiset jutut tai päivitykset ovat Facebookissa harvinaista herkkua, päivitän sinne jotain, kuten kuvan suunnilleen kerran vuodessa 😀

Palatakseni tuohon postauksen otsikkoon, olen itseasiassa tammikuun aikana puolittanut ruutuaikani sieltä noin 4 tunnista kahteen tuntiin. Entäs sitten lopputulos? Rehellisesti, paljon vapautuneempi. Pyrin siihen, että ellei nyt ole jotain akuuttia hoidettavaa tai tutkittavaa puhelimella, pidän sen kotona ollessani keittiön tasolla ja viikonloppuisin olen havahtunut viettäneeni jopa tunteja erossa puhelimesta, joka on tuntunut ihanalta! Ruutuaikani viikonlopuille on ollut enintään tunnin päivässä ja tavoitteeni onkin pysyä tässä noin kahden tunnin päivittäisessä ruutuajassa. Aivan maksimissaan, toki tavoite olisi vähentää siitäkin.

Mitä (ehkä täysin itsestäänselviäkin) vinkkejä sitten antaisin puhelimesta vieroittamiseen?

 

Jätä puhelin kotiin. Olen monesti viime viikkoina jättänyt puhelimen kotiin lähtiessäni pojan kanssa ulos, kauppaan tai uimahalliin. Oikeastaan ei ole edes tullut ikävä ja tämä on auttanut paljon ”puhelin-detoxin” kanssa. Usein puhelinta tulee selattua automatkoilla, ulkona ja ties missä vain siksi, että se nyt on sopivasti mukana. Kun jättää puhelimen kotiin, keskityt takuuvarmasti muihin juttuihin ja olo on vapautuneempi kun et ole joka hetki puhelimen päässä. Tästä se siis lähtee!

Pienet tavoitteet. Hieman edelliseen liittyen olen pyrkinyt ”vierottamaan” itseäni puhelimesta pienin askelin. Usein kun puhelin otetaan oletuksena mukaan kaikkialle, olen pienin etapein jättänyt puhelinta pois esimerkiksi kauppareissuilla tai perjantain löhöhetkinä. Nopeasti tottuu siihen, ettei puhelinta tosiaankaan tarvitse kantaa kaikkialle, vähän kuin ennen vanhaan. Kun puhelimen jättäminen kotiin tai jemmapaikkaan sujuu rutiinilla, tulee monesti myös muissa tilanteissa mietittyä kahteen kertaan, että tarvitsenko puhelinta oikeasti?

Kirjaudu ulos sovelluksista, jotka vievät eniten ruutuaikaasi. Kun hallinnoit sovellusten käyttöä niin, että joudut tekemään konkreettisesti jotain (eli kirjautumaan sisään) käyttääksesi sovellusta, nousee kynnyksesi tehdä sitä. Lopputulos: Kirjaudut sovellukseen ainoastaan silloin kun on jokin pakottava tarve. Itse olen testannut tätä esimerkiksi Instagramin kanssa ja hitto vie, toimii!

Keksi tekemistä, yksinkertaista! Leffa, sarja-maraton, kävelylenkki (ilman puhelinta), siivousprojekti, leipominen tai käsityöt. Nykyään ”tekeminen” tuppaa usein olemaan sitä, että chillailee sohvalla ja selaa samalla puhelinta. Myönnän itsekin kaipaavani välillä niitä hetkiä kun voi heittää aivot narikkaan ja skrollata uutisia ilman sen kummempaa agendaa. Kun teet muita mielekkäitä juttuja ja jätät puhelimen jemmaan, et ainakaan päädy selaamaan sovelluksia tai muita juttuja, vaan keskityt itse tekemiseen.

Lentotila päälle. Rakastan pitää puhelinta välillä lentotilassa ja olla konkreettisesti tavoittamattomissa. Jos haluan olla hetken itsekseni ja erossa puhelimesta, laitan Wi-Fin pois päältä ja puihelimen lentotilaan. Tunne siitä, ettet nyt tuntiin tai pariin ole tavoitettavissa vaan ”virallisesti offline”, on todella ihana! Oikeastaan tulisi jokaisessa päivässä olla edes tunti aikaa, jolloin et ole kirjautuneena mihinkään verkkoon tai puhelimen päässä. Tätä aion ainakin itse tavoitella jatkossa!

Toki koen itse selaavani puhelimella myös täysin relevantteja juttuja (tai ainakin omasta mielestäni, haha :D), kuten hotelleja, unelmalomakohteita ja sen semmoista, mutta sillä hetkellä kun totean päivittäväni sovelluksia lihasmuistista ilman mitään sen tähdellisempää suunnitelmaa on aika laittaa puhelin pois. Oikeastaan olen pyrkinyt miettimään puhelimen esille ottamiseen jonkun konkreettisen syyn, kuten esimerkiksi etsiäkseni asian x. Asian hoitamisen jälkeen laitan puhelimen pois ja pyrin siihen, etten jää haahuilemaan puhelimen pauloihin.

Paljonko teidän päivittäinen ruutuaikanne on? Enemmän vai vähemmän kuin omani? ✨

 

 Ja hei! Jos teillä on mielessä hyviä vinkkejä puhelin-detoxiin, niin saa ehdottomasti jakaa!

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Vuosi yrittäjänä – 2019 tilinpäätös ja ajatuksiani työstä

Tällä viikolla olen käsitellyt blogissa paljon uraa ja yrittäjyyttä. Ja eihän siinä, aihe on vuosi toisensa jälkeen yksi suosituimmista. Viime viikot olen jännittänyt erästä asiaa, nimittäin yritykseni ensimmäistä tilinpäätöstä! Vuosi 2019 oli ensimmäinen kokonainen vuoteni yrittäjänä perustettuani toiminimeni loppusyksystä 2018 ja tällä tiellä ollaan edelleen. Omalla kohdallani toi yrittäjyys mukanaan uuden opettelua, enemmän vastuuta oman talouden hallinnasta ja verotusasioista, mutta toisaalta myös tietynlaisia vapauksia. Ensimmäinen tilikausi jännitti erityisesti verojen suhteen, joista jaksan aina panikoida. Palkkatöissä on tapanani ollut aina viilata veroprosentti mahdollisimman ylös, koska olen luonteeltani tyyppiä ”kaikkeen varautuja” ja olen aina pyrkinyt siihen, että verottaja muistaisi ainakin tonnin palautuksilla. Ilmaista lainaa valtiolle ja diipadaa, tiedetään, mutta itseäni ei ole jaksanut häiritä se, että olen vuoden mittaan säästänyt huomaamattani johonkin, jonka parhaimmassa tapauksessa jaksaa unohtaa.

Itseasiassa en ole koskaan jaksanut ymmärtää sitä tietynlaista kiukuttelua siitä, ettei veroja makseta yhtään sen enempää kuin pitäisi. Kukin tietysti tavallaan, mutta jos vertaa tilannetta vaikka tilisäästämiseen, ei ainakaan voida puhua mistään paremmista koroista pankkitilillä lojuvien rahojen suhteen. Omasta mielestäni siis parempi vaihtoehto lainata verottajalle rahaa ja säästää samalla parempituottoiseen vaihtoehtoon nettotuloista, kuin optimoida veroprosentti tismalleen ja pahimmassa tapauksessa elää kädestä suuhun unohtaen säästäminen kokonaan. Mutta niin, tämä vain oma mielipiteeni. Ajatus vähän lähti laukkaamaan verotuksen suhteen, mutta pointin piti olla se, kuinka olen stressannut vuoden aikana toiminimen verotusta tilanteen ollessa niin uusi, eikä ainuttakaan verovuotta yrittäjänä vielä takana.

Loppuvuoden elämänkriisini keskellä ehdin jo vakavasti harkita heittäväni hanskat tiskiin yrittäjyyden suhteen jo melko piankin, mutta pohdittuani ja punaroituani asiaa olen tullut siihen lopputulemaan, että tällä mennään nyt toistaiseksi. Vaikka yrittäjyys välillä ahdistaakin, tuottaa ajatus kokopäiväiseen toimistotyöhön ja TES:in mukaisiin lomapäiviin paluu aivan rehellisesti sanottuna enemmän ahdistusta. En jaksa juuri nyt pohtia tulevaisuuden suunnitelmia vuosien päähän ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, voi olla etten enää vuoden -pari päästä elä yrittäjyydelle ja toivon paluuta kokopäiväisiin palkkatöihin, mutta tällä hetkellä koen sen sopivan elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Tulevasta ei voi tietää, joten ennemmin keskityn siihen, joka tuntuu hyvältä juuri tässä hetkessä. Tietysti yrittäjyys tuo mukanaan myös erilaisia velvotteita ja ajoittain myös stressiä, mutta työssä on aina puolensa, olit sitten palkkatöissä tai yrittäjänä.

Jos täytyy nimetä asia, joka minulle tällä hetkellä on työn suhteen tärkeintä on se ehdottomasti vapaus. Se, että voin viettää kaksikin päivää viikossa pyjamatoimistolla tehden päiväni aikana juuri sitä mitä haluan. Tehdä aamulla herättyäni blogia, ottaa aamupäivällä kuvia, käydä lounaan jälkeen kävelyllä, tehdä lisää työjuttuja ja katsoa vaikka keskellä päivää YLE Areenasta dokkarin samalla pipotilauksia neuloen. Tai viettää etätyöviikon vaikkapa täältä Rukalta käsin. I know, saattaa kuulostaa jonkun korvaan utopialta, mutta täytyy muistaa, että vaakakupissa ovat myös ne yrittäjyyden kääntöpuolet. Teet työtä (ainakin pääasiassa) itsellesi, joten tietynlaista itsekuria ja vahvaa sisäistä motivaatiota kaivataan. Ja toki myös sitä, ettei työsi rajoitu niihin tiettyihin työtunteihin.

Vaikka ottaisin keskellä päivää pari tuntia rennosti, saatan tehdä saman ajan hommia esimerkiksi illalla tai lauantaina ja sunnuntaina, eikä kukaan tule muistuttamaan sinua hoidettavista asioista. Sometyön vitsaus onkin tunne siitä, että olet ”aina töissä”, joten juuri sitä työn ja vapaa-ajan tasapainottelua kaivataan. Hassua muuten huomata, kuinka tehokkaasti tässä reilun vuoden aikana on ehtinyt unohtaa esimerkiksi lakisääteisten lomapäivien kertymisen, nykyään on täysin itsestäänselvyys, että lomailen aina ”omaan piikkiin” ja työ kulkee mukana jossain määrin myös lomalle. Voisin kuitenkin todeta käsitteen downshiftaaminen kuvaavan parhaiten sitä tilaa, jota tällä hetkellä haluan tavoitella. Ennemmin elän pienen lapsen äitinä vähemmän stressaavaa, elämysrikkaampaa, vapaampaa, mutta rahallisesti kenties hieman heikompaa tai elämää, kuin teen ylipitkää päivää vain rahan tähden ja seuraavaa lomaa odotellen.

Yritykseni ensimmäisen tilikauden liikevaihto oli 45 000€ ja vaikka nyt ei mistään suurista bisneksistä puhuta, ilahduttaa minua ajatus siitä, että kykenen työllistämään itseni yrittäjänä. Lähden siis positiivisin mielin kohti uutta tilivuotta ja toista kokonaista vuottani yrittäjänä. Ajoittain kannan huolta siitä, mitä tapahtuu kolmen kuukauden tai puolen vuoden päästä, mutta tietynlaiseen epävarmuuteen näköjään tottuu. Ottaen huomioon, että elämme maailmassa, jossa kaikki tuntuu nykyään olevan enemmän tai vähemmän epävarmaa. Työelämä on murrosvaiheessa ja asia, johon itse haluan kannustaa muita on rohkeus tavoitella työn(kin) saralla niitä asioita, joista on kenties haaveillut jo kauan. Jossei kokeile siipiään tai tee toimenpiteitä tavoitteiden eteen, ei niitä ainakaan täydellä varmuudella saavuta. Yrittäjyys ei välttämättä ole kaikkia varten, mutta itselleni ehkä tärkein yrittäjyyden myötä oivaltamani asia on ollut se, että jos on mahdollisuus tehdä elämästään mielekästä työnkin suhteen, niin miksi ei sitä tekisi?

 

Kumpi on teille työssä tärkeämpää: Vakaus vai vapaus? 💰

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.