Julkaistu

Lauantain aamujuttuja ja paras rohtojuoma flunssaan

Hello! Tällä viikolla ovat blogijutut jääneet hieman vähemmälle järkyn räkätaudin vuoksi. Aivan käsittämätöntä, että olen tämän vuoden aikana ollut elämässäni eniten sairaana. Ja vielä ihan kunnolla, enkä missään ihan pienessä nuhassa. Tuntuu, että poikakin on flunssassa ainakin jokatoinen viikonloppu (ja nimenomaan aina siis juuri viikonloppuisin, jonka jälkeen yleensä sairastun minä). Semmoinen pieni nuha on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Taaperoelämän ja päiväkotiarjen ihanuuksia for sure.

Varasin muuten kirppispöydän Vantaan Variston Lanttilasta, jota ystävämme suositteli erityisesti näin ”perhetavaraa myyville”. En ole itse koskaan Lanttilassa käynyt, mutta kuulemma se on PK-seudun suurin kirpputori. Siitäkin on vuosia kun olen ollut itsepalvelukirppiksellä myymässä, mutta ehkä jo aikakin raivata kaappeja ihan kunnolla. Jäljelle jäävät tavarat lahjoitan pois. Pöytäni on ensi torstaista eteenpäin ja myyntiin on tulossa ihan kaikkea, kuten omia vaatteitani, pojan vaatteita, kodintavaraa, kirjoja yms. Tarkoitus on laittaa hinnat todella alhaisiksi, koska haluan vain ylimääräisestä tavarasta eroon. Ilmoittelen täällä vielä tarkemmin pöydän numerosta ja muusta.

Mainitsinkin IG:n puolella, että viime viikonloppuna iski kunnon neulomisinto ja aloin tekemään itselleni tuota persikan väristä pipoa joskus aikaisemmin syksyllä ostamastani ekovillalangasta. En olekaan hetkeen jakanut pipo-ohjeita, mutta tähän voisin jakaa heti kun saan kuvia valmiista piposta, valmistui nimittäin pari päivää sitten. Tein tämän tällä kertaa melko ohuilla puikoilla ja taas kerran fiilis, että never again! Neuloin tätä päivätolkulla, homma on yksinkertaisesti äärimmäisen hidasta ohuilla puikoilla tehdessä.

Parhaillaan on työn alla muuten myös villasukka. Sitä parin ensimmäistä sukkaa olenkin sitten työstänyt jo useamman viikon, koska vuosikausien tauon jälkeen saa sukkapuikoilla neulominen sormet rakoille. Toivon mukaan saisin kuitenkin lähiviikkona edes sen ensimmäisen sukan valmiiksi ja ehkä sitten joskus ohjeenkin tänne, mikäli nyt hommassa onnistun. Olen viimeksi tehnyt vauvakokoiset villasukat joskus yläasteen käsityön tunnilla, haha. No, eiköhän se siitä! Toivon saavani sukat valmiiksi ennen joulua 😀

Lempijuomani flunssaan on muuten seuraavanlainen: Kuumennettua kaura/mantelimaitoa, jonka sekaan tulee lusikallinen manukahunajaa, Viridianin kurkumalattejauhetta, Moon Juicen Spirit Dustia ja hyppysellinen kanelia. Aivan superhyvää! Spirit Dustia on (ainakin vielä toistaiseksi) hieman hankala saada Euroopasta, mutta on mainiota ilmankin. Jos kotona olisi ollut kookosöljyä, olisin lisännyt sitä vielä lusikallisen mukaan. Kurkumalatte on ihan ykkösjuomani kylmänä vuodenaikana! Tuon Manuka Doctorin hunajan ostin Jenkeistä, mutta viimeksi olen käyttänyt tätä Wedderspoonin manukaa. Huomasin myös, että esimerkiksi Puhdistamolle on tullut Superkurkuma-kuumajuomajauhe, joka vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Täytyypä tilata testiin kun tuo edellinen loppuu 🙂

Näillä näkymin on blogissa luvassa huomenna luonnonkosmetiikkaan liittyvä arvonta, joten pysykää kuulolla!

Kivaa viikonloppua ??✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Arjen taikaa ja mystisiä unia


Alunperin oli tarkoitukseni tänään postailla aivan muista aiheista, mutta syvennyin aamulla pohdiskelemaan asioita ja sen myötä muistui mieleeni myös muutama sattuma. Parin viime viikon aikana olen nimittäin nähnyt omituisia ja varsin todentuntuisia unia. Aamulla on täytynyt ihan miettiä, että mikä olikaan totta ja mikä ei.

Olenko muuten ainut, joka tarvitsee aamulla herättyään pienen hetken ”sulatella” unta ja käydä sitä läpi? Itse käytän aina herättyäni muutaman minuutin siihen, että pohdiskelen unen kulkua ja mitä tietyt asiat ehkä tarkoittavat. Viime viikonloppuna näin oudoimman unen ikinä, jossa toistui kuusikulma-symboli hexagon. (Tiedän, outoa!!) Muistin tämän vasta jälkeenpäin ja käytin ihan kamalasti aikaa tutkiakseni mitä tuo ehkä mahtaa meinata ja mistä ihmeestä juuri tuo symboli on uinut uniini. Ja kyllä, se oli myös unessa juuri hexagon. En edes muista olenko koskaan erityisemmin tuota sanaa edes käyttänyt missään arjen jutuissa, vaikka onkin käsitteenä tuttu. No, unista nyt ei ota selkoa ja kyllä, nyt kun perusteellisesti tutkin hexagonia, symbolisoi se universaalia yhtenäisyyttä ja sitä, että ”kaikki on yhteydessä kaikkeen”. Tuo symbolihan ilmenee luonnossa laajasti (esimerkiksi mehiläiskenno ja kristallikide) ja ahkeran googlettamisen perusteella myös Saturnuksen pinnalla 😀 Oletteko te koskaan nähneet unia oudoista symboleista? Vieläkin hieman vaivaa tuo. Ainoa unimääritelmä, jonka tälle löysin oli:

 

”To dream of a hexagon represents your life being totally dedicated to confronting negativity. You might also be experiencing so much negativity that you don’t know what to do about it.”

 

Okei. En koe, että elämäni olisi mitenkään ”totaalisen negatiivisuuskeskeistä” tällä hetkellä, mutta voihan olla, että tämä liittyy joihinkin viimeaikoina vaivanneisiin asioihin tai seikkoihin, jotka ovat jääneet roikkumaan käsittelemättöminä. Tietynlaista negatiivisuutta on nimittäin tullut lähiaikoina kohdattua ja se on juuri aiheuttanut paljon murhetta ja pohdintaa, jopa ihan liikaa.

Unethan voivat toimia alitajunnan muistuttajina asioista, jotka pitäisi saada käsiteltyä tai päätökseen. Tämä nyt ei tosiaan ole ensimmäinen kerta kun kohtaan jotain tämmöisiä ”outoja juttuja”. Raskausaikana aloin nimittäin nähdä toistuvasti tietyt numerot. Jokaikinen päivä kun katsoin vaistomaisesti kelloa, oli se juuri minuutilleen tämän ajan. Kun tätä oli tapahtunut pari kuukautta, aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota ja jossain vaiheessa mieskin alkoi vitsailla, että olen kuin Jim Carrey siitä leffasta Numero 23, haha. Kyllähän se alkaa jossain vaiheessa mietityttämään, että miksi juuri nämä kaksi numeroparia, ihan joka päivä? Raskausajan hormonihuuruissa menin tästä jopa niin psyykkeeseen, että ystäväni kävi tutkimassa netistä noita numeroita ja vakuutteli, ettei ole kyse mistään sen kummemmasta.

Jossain vaiheessa sitten hoksasin, että nämä numerot ovat yhteenlaskettuna meidän talon numero, joka taas on yhteenlaskettuna poikamme syntymäpäivä (okei, tässä vaiheessa muistutin jo vähän sitä leffan Jim Carreytä…). Myönnän, että saattaa kuulostaa hullulta, mutta nuo numerot ovat edelleen ihan jokapäiväinen juttu. Puhelimen kello, mikron ruutu tai mikä tahansa näyttö, näen tuon yhden ja saman kellonajan tai numerot ihan lähes päivittäin. Juuri eilen en ollut katsonut puhelinta tai kelloa tunteihin, kunnes nostin puhelimen ja vilkaistuani kelloa, näytti se juuri tuota aikaa. Tervetuloa mun arkeeni, jossa jokainen päivä on pohdiskelua symbolien ja numeroiden parissa 😀 Perushomma. Kun kello näyttää xx.xx, totean vain mielessäni, että kas.

Sitä en tiedä, johtuvatko nämä sattumukset siitä, että yksinkertaisesti ehkä kiinnitän muita enemmän asioita pieniin juttuihin ja niiden merkityksen analysointiin. Miksi, mitä?

Onko teille sattunut vastaavanlaisia outoja juttuja esimerkiksi numeroiden suhteen? Tai onko joku luku tavallaan ”läsnä” elämässäsi?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Ihmelääkkeenä positiivinen ajattelutapa?

Keskustelu masennuksesta ja mielenterveydestä on käynyt kuumana tänä vuonna ja varsinkin sen jälkeen kun Maria Nordin kertoi vastikään ehkä hieman radikaalin mielipiteensä siitä, kuinka ”synnytyksen jälkeinen masennus on vain asennekysymys”. Okei, vaikken itse (onneksi) varsinaisesti synnytyksen jälkeiseen masennukseen sairastunutkaan, on myös itselläni kokemusta uupumuksesta vauvavuoden aikana. Kaikille ei yksinkertaisesti sovi kyhnyttää vuotta kotiympyröissä kaksin vauvan kanssa, kuten yhtälailla on iloinen fakta, etteivät kaikki myöskään koskaan masennu. Ja kyllä, on minulla kokemusta siitäkin.

En itse usko, että asenne auttaa välttymään masennukselta tai monelta muultakaan asialta, mutta oli Marian mielipiteissä kuitenkin jotain pointtia: Kyllähän positiivinen asenne elämässä kannattaa noin yleisesti. Olin aloittanut tämän postauksen luonnostelun jo kesällä, kunnes jotenkin yhtäkkiä muistin koko homman.. Ja huom! Teksti ei itsessään liity mitenkään mielenterveyteen tai siihen, että masennukseen sairastumisessa olisi vika yksilössä itsessään tai negatiivisissa ajattelumalleissa, vaan yleisesti siihen, miksi positiivinen ajattelu mielestäni kannattaa.

Olen joskus itsekin (monesti) sortunut negatiiviseen ajatteluun ja semmoiseen ”kaikki menee kuitenkin mönkään-asenteeseen”, mutta jotenkin varsinkin nykyään tuntuu, että kun asenne on tuo niin menee kaikki kyllä ihan varmasti juuri niin huonosti kun on pelännytkin. Jokainen varmasti tuntee edes yhden todellisen negistelijän. Ja todella negatiivisten ihmisten seura on pidemmän päälle oikeasti suoraan sanoen äärimmäisen raskasta. Tiedättekö semmoinen kun kaikki on huonosti, mitä ikinä tapahtuikin. Jos elämä on pelkkää valitusta ja tulevaisuus tuntuu synkältä ilman mitään ilon ajatuksia antavia suunnitelmia, on joku kyllä pahasti pielessä. Ja eihän siinä, kaikilla on huonoja päiviä ja välillä on yksinkertaisesti pakko purkaa murheita tai päästää höyryjä ulos. Silti eroaa yleinen negatiivisuus ja pessimistisyys paljon normaalista arjen murheista ”valittamisesta”.

Negatiivisuus ikäänkuin vetää puoleensa negatiivisuutta. Omastakin kokemuksesta voin kertoa, että väsyneenä, turhautuneena tai muuten vain huonolla tuulella sortuu todella helposti kaikennäköisiin worst case scenarioihin. Ja sehän on tosi yleistä ja loppupeleissä todella inhimillistä. Itse kuitenkin uskon siihen, että kun keskityt elämässäsi hyviin asioihin, tekemään muille hyviä juttuja ja olet toiveikas tulevasta, tapahtuu myös sinulle niitä hyviä asioita. Usein nimittäin tuntuu, että niitä negatiivisia asioita tapahtuu juuri niille, jotka aina pelkäävät sitä pahinta. Ehkä siihen pahimpaan vaihtoehtoon uskoo alitajuisesti niin vahvasti, ettei sitten edes yritä tehdä mitään estääkseen sitä, koska ”kohtalo on jo sinetöity”? Ja sitten kun jotain pahaa tapahtuu, todetaan, että ”Noniin, mitä minä sanoin?”. Klassinen esimerkki pessimistisyyden tunnelukosta, eli jo lapsuudessa opitusta ajatusmallista, joka ohjaa ajattelua ja käytöstä ihmisen sitä itse tiedostamatta.

Vähän sama homma kun hylätyksi tulemista pelkäävä ja hylkäämisen tunnelukon omaava ihminen usein tiedostamattaan toimii ja käyttäytyy tunnelukkonsa ohjaamana niin, että pahimmassa tapauksessa tulee lopulta hylätyksi. Toistelee lähipiirilleen, ettei hän ole rakastamisen arvoinen, eristäytyy tai käyttäytyy tavoilla, joilla tulee hylätyksi, eli ruokkii tiedostamattaan juuri sitä omaa pahinta pelkoaan. Tämän jälkeen onkin hyvä todeta, että ”Mitä minä sanoin, ei kukaan minua halua”. Vähän sama juttu pessimistisyyden kanssa. (Kannattaa muuten lukea Kimmo Takasen Tunne Lukkosi-kirja, selittää todella mielenkiintoisesti eri tunnelukkoja ja kuinka ne tiedostamattamme ohjaavat toimintaa.)

Toki tulee loppupeleissä muistaa ne elämän realiteetit, antaa itselleen oikeus surra vastoinkäymisiä ja harmitella menetyksiä. Eihän positiivinen ajattelutapa mikään vippaskonsti ole parempaan elämään tai onneen, mutta ehkä se juttu onkin, ettei jää vellomaan niihin huonoihin juttuihin tai ajattele, että jos nyt kävi näin kurjasti, käy varmasti aina jatkossakin. Sehän juuri ruokkii sitä negatiivista ajattelutapaa, varsinkin jos murehtii jo ennakkoon asioita ja uskoo niiden menevän pieleen jo ennenkö mitään edes on tapahtunut. Elämä on varmasti todella raskasta, jos ajattelee kaikesta, että ”ei tämä kuitenkaan taas onnistu, mitä jos ajan tänään kolarin, en varmaan saa taas illalla unta tai, että kesälomallani on varmasti taas aivan paskat kelit”.

Yritän itse keskittyä elämässä juuri niihin pieniin ilonaiheisiin ja olla onnellinen niistä. En edes ajattele useimpia asioita siltä kantilta, että meneekö tämä nyt pieleen vai mitä tässä käy? Käy mitä käy, turha sitä on ennakkoon stressata. Itse olen ainakin viime vuosina päässyt eroon juuri turhasta murehtimisesta ja oppinut tietyissä asioissa semmoisen ”mitä sitä nyt miettimään”-ajattelutavan. Siis semmoisten asioiden kohdalla, joihin et voi vaikuttaa. Miksi stressata ennakkoon ja aiheuttaa itselleen negatiivisia tunteita tai huolta jostain, mikä ei ole sinun käsissäsi tai jolle et voi mitään? Tai jos voit vaikuttaa asiaan, tee se! Oli kyse sitten ihmissuhteesta, työjutusta, jostain omasta projektista tai mistä ikinä, tee asiat niin huolellisesti ja kunnolla kun vain pystyt. Näin tiedät, ettei epäonnistuessa syy ollut sinussa, vaan jossain ihan muussa. Tällöin asia on helpompi unohtaa ja ajatella, että yritit parhaasi ja näin oli vain tarkoitus. Sitten taas.. Myös liiallinen ja teennäinen positiivisuus voi olla todella rasittavaa. Siitä tulee paremman fiiliksen sijaan semmoinen olo, että haluaako henkilö peittää tietynlaista epävarmuutta itsestään tuon positiivisuuden kuoren avulla?

Karmahan esimerkiksi perustuu siihen, että ”karmasaldosi” voi olla erilainen sen perusteella, mitä olet kenties aiemmissa elämissäsi tehnyt tai saanut aikaan. Tekemällä hyvää ja pyrkiessäsi myös eettisiin valintoihin elämässä, keräät karmaa ja joidenkin uskomusten perusteella petaat itsellesi tulevaa. ”Kun teet hyvää, ajattelet positiivisesti ja elät hyvien oppien mukaan, palkitaan se myöhemmin”. Samaanhan perustuu moni uskonto ja olit sitten uskonnollinen tai et, on tämäkin mielestäni yksi niistä elämän perusopeista, joissa on järkeä ja joihin varmasti useimmat meistä pyrkivät.

Vielä loppusanoiksi on todettava, että kyllä, ihminen voi myös olla tilanteessa, jossa on vaikeaa keksiä elämässään yhtäkään positiivista asiaa. Itsekin olen valitettavasti joskus ajatellut näin, enkä tarkoita että positiivinen ajattelu olisi mikään ihmelääke pois masennuksen syövereistä siinä hetkessä kun kaikki on yhtä synkkyyttä. Tarkoitukseni oli enemmänkin pohtia sitä, että jos lisää elämäänsä ajatuksen tasolla niitä pieniä onnistumisia ja positiivisia juttuja, tasapainoittavat ne pikkuhiljaa sitä negatiivisuuden taakkaa. Parhaimmassa tapauksessa ehkä oivaltaa, että niitä kivoja asioita on yllättävän paljon, vaikkei ehkä huonoina hetkinä olisi niihin kiinnittänytkään huomiota. Eräs ”harjoitus” tähän voi olla esimerkiksi päivittäinen meditointi tai manifestointi, jolloin otat rutiiniksi listata esimerkiksi asioita, joista olet kiitollinen tai jotka ovat hyvin. Kun annat sijaa hyville jutuille, väistyy ikävistä ajatuksista edes osa 🙂 Voit listata esimerkiksi omia hyviä piirteitäsi, sitä mitä sinulla on elämässä tai mitä olet saanut aikaan.

Keskitytkö sinä positiivisiin asioihin vai stressaatko ennakkoon, että kaikki menee kuitenkin mönkään?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Ayurveda-juttuja: Oletko sinä vata, pitta vai kapha?

Ayurveda on ollut minulle enemmän tai vähemmän tuttu aihe viimeiset pari vuotta. Vasta loppukesästä intouduin enemmänkin tutkimaan ayurveda-kehotyyppejä, tein testejä ja sain selville oman kehotyyppini vatan, joka kuvailee minua kyllä täysin! Itseasiassa eräs teistä lukijoista vinkkasi kesällä tekemään testin ja arvasi tuon kehotyyppinikin jo valmiiksi 🙂

Ayurvedan perinteet menevät tuhansia vuosia taaksepäin Intiaan ja kyseessä on terveysoppi, joka pyrkii kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Kehon ja mielen väliseen tasapainoon, eli tietynlaiseen kokonaisvaltaiseen harmoniaan. Eipä ihan hullu ajatus? Itseasiassa ruokavaliolla on pääpaino ayurvedassa ja uskotaankin, että syömällä omalle kehotyypilleen sopivaa ravintoa, edistetään samalla juuri sitä kokonaisvaltaista hyvinvointia. Myös jooga ja meditointiharjoitukset ovat luonnollisesti merkittävässä osassa ayurvedassa.

Suomeen ovat muuten tulleet vastikään myös eri kehotyypeille suunniteltuja ihonhoidon tuotteita ja kuulin joku aika taaksepäin, että esimerkiksi lempparini Yogi Tea-teet on merkitty sen mukaan, miten ne nostavat tai laskevat mitäkin doshaa, eli eri yrtit voivat vaikuttaa eri kehotyyppeihin hyvin eri tavoin. Ainiin ja olenpa höyrytellyt diffuuserilla myös aiemmin öljypostauksessa vilauttamaani Frantsilan eteeristä Vata-öljyä, joka tasapainoittaa vataa. Tähän aiheeseen liittyy niin paljon kaikkea hurjan kiinnostavaa ja tutkittavaa riittää edelleen! Tutustuin jo keväällä muutamiin ayurvedisiin yrtteihin (aka adaptogeeneihin), kuten rauhoittavaan Tulsiin ja nyt viimeisimpänä Ashwagandhaan, jonka käytön aloitin joku aika sitten. Kokemukset ovat olleet niin positiivisia, että ajatuksena on esitellä tuota ihan omassa postauksessaan myöhemmin.

Ayurvedan kehotyyppejä, eli ”doshaa” on kolme; Vata, pitta ja kapha. Vatan elementti on ilma, pittan tuli ja kaphan vesi. Kehotyyppi pysyy usein läpi elämän, mutta stressin, ruokailu- tai elintapojen seurauksena voi dosha mennä epätasapainoon, joka taas voi aiheuttaa erilaista kehon ja mielen oireilua. Siksi suositellaankin suosimaan juuri omalle kehotyypille sopivaa ravintoa ja liikuntaa, jotta dosha pysyisi tasapainossa. Muistatte ehkä viime talvena kun tein MBTI-persoonallisuustestin ja kirjoitin aiheesta postauksen (täällä). Sinänsä hassua, kuinka täsmällisiä nämä erilaiset tyyppitestit ovatkaan!

Itse tein netissä aikoinaan tämän yksinkertaisen ayurveda-kehotyyppitestin. Hallitsevia tyyppejä voi olla kaksikin, mutta usein näistä yksi on ”dominoiva”. Jotkut ayurveda-ammattilaiset kritisoivat nettitestejä, jotka eivät ota huomioon perintötekijöitä tai tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, jotka ovat oleellisessa osassa kehotyypin määrittämisessä. Ehkä vielä joskus varaan ajan ihan viralliseen ayurveda-konsultaatioon, mutta näin vielä ayurveda-amatöörinä luotan nettitestiin, enkä usko muita kuvauksia läpikäyneenä, että kehotyyppini olisi kovin todennäköisesti muu, kuin vata.

Tässä muutamia Vatan tunnusmekkejä ja ominaispiirteitä:

 

?Vata tarkoittaa liikettä, eli vata-tyyppi on usein jatkuvassa liikkeessä. Tunnistan ehdottomasti itseni tämmöiseksi ikiliikkujaksi, joka kotonakin puuhastelee jotain ihan kokoajan ja ravaa eestaas.

?Palele helposti, joten vata hakeutuu mielellään lämpimään ilmastoon (NIIN MINÄ!!!)

?Tajunnan menettäminen tai voimien väheneminen on yleistä. Olen itse todella altis esimerkiksi pyörtymisille ja huimaukselle, varsinkin jossen syö säännöllisesti. Juuri eilen alkoi huimaamaan aamulenkillä kun en lähtenyt heti aamupuuron jälkeen.

?Ruumiinrakenne on yleensä hento tai hoikka, vatat ovat usein keskimääräistä lyhyempiä tai pidempiä (CHECK!)

? Luuston kunto on usein verrainnollinen myös hiuksiin, hentorakenteisella vatalla on usein myös hennot tai hauraat hiukset ja kynnet. (Kyllä, valitettavasti, haha!)

? Usein Vata kärsii unettomuudesta, levottomuudesta ja jalkojen vipattamisesta (tästä muuten saan aina huomautuksia, koska jalkani vipattaa lähes aina)

? Vatalle sopii erityisen hyvin herääminen aikaisin aamulla, mielellään jopa klo 5-6, jolloin saa nauttia omasta rauhasta. Lisäksi suositellaan vatalle yöunia viimeistään ennen iltakymmentä. (Okei, en edes sano tähän mitään. Herään aina tuohon aikaan ja petiin ysiltä, haha. Ja nimenomaan siksi, että tämä on juuri omalle keholleni sopivin rytmi)

? Vatan iho on usein kuiva ja nivelet naksuvia (That’s me! Yliliikkuvat ja naksuvat niveleni ovat pitkään olleet jopa jo vitsi)

? Vata on nopea ja energinen, mutta esimerkiksi rutiinien muutokset tai tietynlainen epäsäännöllisyys saattaa aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Siksi rutiinit ja säännöllinen arkirytmi onkin erityisen tärkeää. Ja olen ehdottomasti itse todennut tämän!

? Myös kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet ovat tyypillisiä vatalle ja itse kärsin niistä jokaikinen talvi kun ilmasto on kylmä! Saatatte ehkä muistaa kun kävin pari vuotta sitten tutkituttamassa kilpirauhasarvot, jolloin vajaatoimintaa ei tosin todettu, mutta oireet ovat edelleen tuttu juttu juuri kylmänä vuodenaikana, jolloin kehoni yksinkertaisesti toimii tietynlaisella ”säästöliekillä”. (Turvotukset esimerkiksi kasvoissa, palelu, yleinen jumitus, huimaus, väsymys, kynsien haurastuminen yms..) Olo muuttuu heti esimerkiksi kun lähtee kylmänä vuodenaikana lämpimään! Ihan ihme homma.

Ayurvedan periaatteen mukaan samanlainen nostaa doshaa, kun taas vastakkainen laskee sitä. Eli koska esimerkiksi vata on ”kylmä”, laskee ja tasapainoittaa lämmin vataa. Sama homma muiden ominaispiirteiden suhteen, vata on usein ”kuiva”, joten riittävä nesteytys on siksi tärkeää ja näin edespäin.  Johtuukohan tästä samaisesta seikasta se, että koen lämpimän ilmaston sopivan itselleni juuri parhaiten? Ja olen lapsesta asti tuntenut näin. Ja itseasiassa ollut myös luontaisesti kova litkimään vettä, heh. Ruokavalion suhteen tulisikin vatan suosia lämpimiä ruokia ja juomia. Vaikka pyrin itse syömään suhteellisen tasapainoisesti ja terveellisesti, koostuu ruokavalioni pääasiassa juuri lämpimästä ruoasta. Olen todennut, että kehoni toimii paremmin näin. Jos syön pelkkää kylmää salaattia pitkään, alkaa kehoni ja vatsani oireilla eri tavoin. Salaatin tai raakojen kasvisten sijaan sopii minulle paremmin esimerkiksi höyrytetyt tai uunissa kypsennetyt kasvikset. Parhaiten sopii vatalle rauhallinen, voimaa ja tasapainoa edistävä liikunta, kuten kävely, jooga tai pilates. Itse rakastan juoksemista, mutta myös kevyempää ”rauhoittavaa liikuntaa”. Vatan suositellaankin välttävän liian raskasta liikuntaa.

Onko siellä muita, joiden kehotyyppi on vata?

 

Jos muuten innostuit tekemään tuon ylempänä linkkaamani testin, niin esimerkiksi näiltä sivuilta löytyy hyvää infoa eri kehotyypeistä: Vata, Pitta, Kapha. Varoitus, aihe saattaa koukuttaa pahasti! ?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Kolmenkympin kriisi ottaa ja antaa?

Hyvä ystäväni pohdiskeli tässä taannoin Instassa erästä aihetta, joka on paljon pyörinyt myös omissa ajatuksissani kuluvan vuoden, tai oikeastaan näiden parin viime vuoden aikana. Ajatus tai oikeastaan ehkä dilemma siitä, mitä ihminen tai tarkalleen ottaen tässä tapauksessa tämmöinen esimerkiksi kolmekymppinen nainen oikein haluaa elämältään? Siis loppuelämältään. Voiko sitä edes tässä vaiheessa vielä tietää? Tai ylinpäänsä edes miettiä? Kannattaako ennemmin elää päivä kerrallaan sen hetkisessä flowssa sen sijaan, että pohdiskelisi eläkepäiviään? Vauvavuoden aikana lähti pääni sisällä käyntiin jonkinlainen itsetutkiskelun vaihe, joka muuttuvissa muodoissaan on ollut käynnissä siitä saakka.

Lapseni syntymän jälkeen olen nimittäin käynyt mielessäni paljon keskustelua siitä, kuka minä olen, mikä tarkoitukseni ja paikkani tässä maailmassa on? Mitä minut on luotu tekemään ja kuka on se Iines, joka todella haluan olla ”isona”? Olen pohdiskellut tätä samaista aihetta täällä blogissakin useaan otteeseen, mutta nuo ystäväni mietteet nostivat asian jälleen kerran esille. Hei ihanaa, en olekaan ainut joka tätä on miettinyt lähiaikoina! Omalla kohdallani tämä pohdiskelu on ilmentynyt esimerkiksi itseni ja omien ajatusten tutkiskeluna, prioriteettien pohtimisena ja miettimällä juuri sitä tärkeintä: Kuka minä olen, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä on se, mitä haluan elämässäni toteuttaa?

Sinänsä olen huomannut myös lähipiirissäni samanlaista kolmenkympin kriiseilyä (ja paljon!!!), joka on ilmennyt valitettavan paljon esimerkiksi eroina. Näin oman melko suppean empiirisen tutkimukseni mukaan miehet ja naiset kokevat tämän kriisin (yleensä) hieman eri tavoin. Naiset usein alkavat pohtia näitä elämää suurempia kysymyksiä, ehkä vaihtavat hiustyyliä tai työpaikkaa, kun taas miesten kohdalla on tullut nähtyä useampi tapaus, jossa kriiseily menee siihen pisteeseen, että halutaan ero suunnilleen yhdessä yössä, ”koska oma pää on niin sekaisin”. Tuntuu jopa, että tämä on viime vuosina ollut joku ihme ilmiö. Ystäväni on keksinyt tälle jopa oman termin, ”psykoosijuna” 😀

Miksi monet kolmekymppiset sitten lähtevät sen P-junan kyytiin sen koommin ajattelematta nykyhetkeä pidemmälle? Kai me yksinkertaisesti käsittelemme tapahtumia ja vaikeita asioita niin eri tavoin. Enkä nyt halua tehdä mitään sukupuoliyleistystä, mutta kuten sanoin, olemme ystäväni kanssa yli vuosi keskusteltu tästä ihme ilmiöstä, jossa kolmekymppiset miehet yhtäkkiä jollain tapaa flippaavat, pakkaavat kamansa yhdessä yössä ja päättävät alkaa elämään menetettyjä nuoruusvuosiaan. Ja nimenomaan juuri silloin kolmenkympin tienoilla. Kukin tietysti tavallaan, mutta usein esimerkiksi tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittely on miehille huomattavasti vaikeampaa kuin naisille. Ehkä vaikeiden asioiden pakeneminen sitten tuntuu siinä vaiheessa helpoimmalta ratkaisulta? Tai ne nostetaan esiin vasta siinä vaiheessa kun sisällä kuohuu jo niin pahasti, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin keksiä joku äkkipako. Naiset ehkä myös pyrkivät käsittelemään vaikeat asiat heti, kun taas miehillä todellisuus iskee vasta paljon myöhemmin tyyliin ”apua, mitä tässä nyt tapahtuikaan?”

Mitä minä sitten haluan? Tietysti ennen kaikkea olla rakastava, tasapainoinen äiti ja puoliso. Tehdä asioita, jotka tekevät onnellisiksi ja joiden parissa pääsen toteuttamaan itseäni. Mitä tulee esimerkiksi työhön, en halua sen olevan koko elämä tai asia, joka vie enemmän energiaa, kuin antaa takaisin. Haluan tehdä yrittäjähenkistä työtä. Semmoista, jossa saan itse priorisoida asiat, vaikuttaa niihin ja näin ollen myös luoda työstä itselleni mielekästä. Minulle on tärkeää, että näkemyksiäni ja mielipiteitäni kunnioitetaan, sekä niille annetaan arvoa, vaikka toinen ajattelisikin eri tavalla. Suurin unelmani työn saralla olisi edelleen  joskus tulevaisuudessa työ, jota voisin tehdä ainakin osan vuodesta ulkomailta käsin.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanutkin, on nykymaailmassa tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottu työ jo vanhanaikainen malli. Toki edelleen monilla aloilla väistämätön seikka, mutta monessa tapauksessa on silkkaa resurssien ja voimavarojen tuhlausta ”pakottaa” työntekijä työskentelemään esimerkiksi epämieluisina kellonaikoina TAI paikassa, jos mahdollisuus muuhunkin olisi olemassa. Itse esimerkiksi pidän usein asiakkaideni kanssa Skype-paltsuja kotisohvalta heidän ollessaan toisessa kaupungissa tai maassa. Tällöin olen itse mukavuusalueellani turvallisessa paikassa ja aikaa säästyy reissaamisenkin suhteen kun ei tarvitse lähteä vain paltsun vuoksi matkustamaan.

Mikäli olisin luonteeltani radikaalimpi, valmis ottamaan suuria riskejä ja haluaisin vaihtaa täysin alaa, panostaisin varmasti jossain vaiheessa enemmän esimerkiksi pipojuttuihini. Laajentaisin toimintaa, avaisin verkkokaupan, veisin hommaa ulkomaille ja kehittelisin valikoimaan myös muita tuotteita. Mutta, homma on vielä kovin harrastepohjalla, eikä resurssit, saati sitten rohkeus riittäisi moiseen. Ideana tuo olisi kuitenkin unelma! Kuinka siistiä olisi viedä Chunky Beanie maailmalle, haha!

Joidenkin asioiden suhteen en edes jaksa miettiä sen pidemmälle. Esimerkiksi sitä, millaisessa kodissa haluan asua kymmenen vuoden kuluttua. Kerrostalo, omakotitalo, toinen kaupunki? Olen todella tyytyväinen nykyiseen kotiimme ja tämmöisissä jutuissa uskon siihen, että aika näyttää. Toki todella monet haaveilevat jo nuoresta saakka esimerkiksi omakotitalosta. En itse ole oikeastaan ikinä kuulunut näihin, vaikka myönnän toki välillä asuvani jossain todella hulppean ihanassa luksuskodissa. Kukapa nyt ei?

Vastaukseni omaan kysymykseeni lieneekin siis kaikessa yksinkertaisuudessaan: Haluan elämältä sitä, että olen onnellinen, elän tasapainoista elämää ja teen mieluisia juttuja. Sitä, että tunnen saavani arvostusta siitä mitä teen.

 

Ovatko nämä asiat pyörineet teillä mielessä? Onko kohdallanne selvää, mitä haluatte loppuelämältä vai uskotteko hetkessä elämiseen tai kohtaloon?

 

 

Ja ps. Kuvissa niitä Lapin ametistikaivokselta itse louhimiani ametisteja! Nuo kaksi suurinta ostin kaivokselta, siis tuon hiotun ja ison möhkäleen, mutta nuo pikkuiset louhin omin kätösin <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.