Hyvinvoinnin trendejä vuodelle 2018

Tammikuussa tein postauksen kauneuden trendeistä tälle vuodelle, nyt ajattelinkin sitten toteuttaa saman homman hyvinvoinnin osalta! Aihe kiinnostaa itseäni hurjasti ja toivottavasti myös teitä! 🙂

Mitä hyvinvoinnin trendejä onkaan sitten odotettavissa?

 

idnostokiva

Värijooga eli Chroma yoga. Valot eri väreissä vaikuttavat mieleemme ja kehoomme eri tavoin. Briteissä on kehitetty uusi joogamuoto, jonka tarkoitus on hoitaa erilaisia vaivoja, tarpeita tai vain kevyen terapian tavoin hoitaa kehoa eri värisissä valoissa tapahtuvan joogan avulla. Punainen valo esimerkiksi lisää vireystasoa, auttaa lihasten tulehdustiloihin ja tukee unirytmiä. Sininen valo taas auttaa kaamosmasennukseen, lisää tuottavuutta työssä ja vähentää väsymystä. Olen itse huomannut kotona Hue-valojen myötä, että eri sävyisillä valoilla on oikeasti vaikutusta vireyteen ja fiilikseen. Iltaisin säädän valoasetukset muistuttamaan rauhoittavia auringonlaskun sävyjä, kotona etäpäiviä pitäessä taas laitan päälle siniseen taittavan energisoivan kirkkaan valon, joka toimii kirkasvalon tavoin. Niiin odotan milloin tämä värijooga rantautuu Suomeen! Olen ihan ekana testailemassa, kotitekoista versiota olenkin jo Hue:n avulla kokeillut säätämällä valon joogatessa joko turkoosiksi tai pinkiksi!

Moringa. Öljynä, sekä jauheena ruokiin. Pinaattia muistuttava moringa on kotoisin Etelä-Amerikasta ja on ravintosisällöltään todellista superfoodia. Moringa sisältää tuplasti pinaatin proteiinin ja triplasti sen raudan. Moringaa käytetään jauhettuna esimerkiksi smoothieissa ja ruokien seassa, mutta sitä voidaan käyttää myös ihonhoidossa. Moringaöljyssä on paljon antioksidanttisia vaikutuksia ja sopii erinomaisesti esimerkiksi ikääntyvälle iholle. Itse haluaisinkin seuraavaksi testata moringaa juurikin kasvoöljynä (esimerkiksi Oils of Heavenilta löytyy ylellinen moringaöljy) ja jauheena (esimerkiksi Foodinilta löytyy moringaa).

Itsehoito eli self-care. Jotta voi rakastaa muita ja pitää huolta läheisistään, täytyy suhde omaan itseensä olla kunnossa ja osata pitää itseään hyvänä. Ottaa aikaa ihan vain itselleen, meditoimalla, neulomalla, pitkillä kylvyillä tai ihan vain olematta tekemättä mitään, pois kaiken ulottuvilta. Omalla ajalla tasapainotellaan kiireistä arkea vastaan ja ladataan akkuja. Vähän sama homma kun lentokoneen turvaohjeistuksessa: Ensin täytyy laittaa happimaski itselleen ja vasta sitten voi avustaa muita.

Jokainen tarvitsee välillä aikaa ihan vain yksin, samalla erossa netistä ja kaikista älylaitteista, sehän tuli selväksi jo edellisestä kohdasta. Viime vuosina ihmisten älylaitteiden parissa käyttämä aika on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja seuraamukset alkavat näkyvä vasta nyt. Unettomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, stressiä, jopa ahdistuneisuutta. Nämä ovat oireita, jotka ovat seurausta liiallisesta online-ajasta ja älylaitteista. Offline-aika onkin nousemassa uuteen valoon, samoin esimerkiksi offline detox-lomat resorteissa ilman älylaitteita tai edes wifiä. Olen myös itse miettinyt viimeaikoina enemmän netin käyttöäni ja päättänyt, että alan jossain määrin rajoittaa sitä karsimalla pois turhanpäiväiset feedien skrollaukset tai facebookin notificationeiden tsekkauksen. Blogihommat hoituvat jatkossa aamulla tai heti päivätöiden jälkeen. Laitteet tulevat sammumaan viimeistään iltakuuteen mennessä. Itse olen myös alkanut haaveilla nyt ihan kunnolla jostain kunnon retreat-lomasta!

Aivoja ja hermostoa tukevat vitamiinit. Ensin jooga, sitten meditaatio ja nyt aivojen hyvinvointi. Kun pääfokus on omassa hyvinvoinnissa, halutaan tietysti hoitaa työt ja muut velvollisuudet täydellä teholla, mahdollisimman hyvällä suorituskyvyllä. Kun aivot toimivat tehokkaasti, myös työt sujuvat normaalia nopeammin ja teet virkeillä aivoilla nopeammin hommat, jotka muuten vaatisivat huomattavasti enemmän aikaa. Olen itse löytänyt B-vitamiineista tämän avun, mutta myös Omega3-kapselit ovat todellista aivojen superfoodia!  Nyt nousevat esiin myös muunlaiset kognitiivista suorituskykyä tehostavat valmisteet, aminoapot, sekä antioksidantit.

Hyvinvointi laajenee kotiin. Tuoksukynttilät, kristallit, suolalamput ja aromaattiset öljyt. Pienet asiat, jotka saavat viihtymään kotona ja tuovat hyvän mielen lisäksi hyvinvointia. Monet joogaavat ja meditoivat kotona, sen vuoksi halutaan myös panostaa siihen, että kotona on viihtyisää ja positiivinen energia. Itse laitan kotijoogaa tehdessä aina tuoksukynttilän palamaan. Ja nykyään melkeinpä joka ilta muutenkin. Pienillä asioilla voi kuitenkin lisätä vihtyvyyttä kotona, sekä lisätä rauhoittavia elementtejä. Itse haluan kodin olevan ehdottomasti rentouttava paikka, oma happy place, jossa tuntee olonsa pitkän päivän päätteeksi rentoutuneeksi ja turvalliseksi. Sitä yläkerran sisustusproggista edelleen odotellen!! Mainittakoon myös, että uskon vahvasti kivi/kristallibuuminkin rantautuvan piakkoin Suomeen.

Uusimmat tuoksukynttiläni ovat nämä We Love The Planetin ihanat kookospähkinään valetut soijavahakynttilät! Ekologisuuden lisäksi idea on mielestäni aivan ihana ja tuoksut näissä todella kivoja. Jokainen kynttilä on muuten valmistettu käsityönä. Kun kynttilä on palanut, voi pähkinään istuttaa esimerkiksi kasvin tai käyttää pikkulintujen siemenkuppina! 🙂 Itselläni on näistä tuoksut Charming Chestnut ja Sweet Senses. Koko valikoima löytyy täältä.

Kollageeni, uusi superfood! Broth eli luista ja jänteistä keitetty lihaliemi on ollut Jenkeissä kova hitti jo vuosia. Miettiikö joku juuri, että mitä ihmettä luin? Kollageenia löytyy luontaisesti kudoksista, ihosta, sekä luista ja monet kauneudesta, sekä terveydestään hc-tasolla huolehtivat ovat keittäneet jo pitkään omat kotitekoiset kollageeniliemensä juuri lihaliemen muodossa. Vaikka toki itsekin tykkään diy-jutuista, pidän kuitenkin tässä tapauksessa yksinkertaisempana nauttia kollageenit kapseleiden tai valmiin shotin muodossa. Kehossa luontaisesti esiintyvä proteiini toimii ihon, kynsien ja hiusten rakennusaineena, nykyään sitä löytyykin useita sisäisesti nautittavia valmiita valmisteita, joissa kollageenin molekyylimuoto on optimaalinen imeytymisen kannalta. Lisäksi kollageenilla on tutkittu olevan useita terveydelle suotuisia vaikutuksia ja sen käytön uskotaan radikaalisti yleistyvän melkeinpä kaikkeen, smoothieista kuumiin juomiin. Itse olen todennut loistavaksi valmisteeksi esimerkiksi nestemäisen Vivania Beauty Shotin, josta olen itseasiassa nyt aloittamassa uuden kuurin.

 

Kaikki lähtee unesta. Pitkään jatkunut huono uni vaikuttaa meihin monella tavalla: muistihäiriöitä, keskittymisongelmat, sairastelu, immuniteetin lasku, ahdistuneisuus, painonnousu ja hormonaaliset sairaudet. Pidempään jatkunut univaje voi altistaa myös vakavammille terveysriskeille. Viime vuosina uni, siihen liittyvät ongelmat ja riittävän unen tärkeys ovat nousseet yleiseksi puheenaiheeksi. Nykyään riittävä uni yhdistetään hyvään elämään ja menestykseen. Ei enää haluta olla se, joka nukkuu 5h yössä puurtaen minimitehoilla, vaan se joka saa enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa. Kaikki lähtee unesta ja siitä, että keho saa tarpeeksi lepoa arjessa suoriutumiseen. Onneksi nykyään tuntuu olevan jopa jossain määrin trendikästä nukkua hyvin kuin ylpeillä vähillä unilla. Sehän nyt on suoraan sanoen tyhmää, ettei pidä itsestään huolta. Selkeät unirutiinit ja ärsykkeiden minimointi. Helppo resepti hyvään uneen. Unesta kirjoitinkin juuri oman postauksensa täällä.

Kiinnostaako joku näistä teitä erityisesti?

Kynttilät saatu. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ekaa kertaa onnellinen?

Viime kuukausina olen miettinyt paljon onnellisuutta ja sitä, mitä se on? Mitkä asiat tekevät ihmisen onnelliseksi? Oman käsitykseni mukaan onnellisuus on sitä, että olet tyytyväinen elämässäsi tekemiisi valintoihin, saat toteuttaa itseäsi mielekkäällä tavalla, ympärilläsi on rakastavia ystäviä, sekä läheisiä, koet tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Onnellinen ihminen tiedostaa omat emotionaaliset, sekä fyysiset tarpeensa, saa niille vastinetta ja tyydytystä. Kunnioitusta, ymmärrystä, rakkautta, onnistumisen tunteita ja turvaa.

idkuva

Tuntuu oudolta todeta seuraava asia: Olen vasta viime vuosina ollut ensimmäistä kertaa koko elämässäni oikeasti onnellinen. Siihen saakka olen jatkuvasti tuntenut, että jotain puuttuu. Joku tietty tasapaino, pieni palanen, jota en oikein ole osannut hahmottaa. Kamalaa ajatella, että olen elänyt suurimman osan elämästäni olematta oikeasti onnellinen. Tietysti olen ollut tyytyväinen asioihin, tehnyt mielettömiä juttuja ja ollut tyytyväinen valintoihin, mutta silti on olo sisimmissäni ollut jollain tapaa tyhjä. Se joku asia on puuttunut, turvallisuuden tunne, että hei, kaikki on ok.

Onnellisuus ei ole tavara, vaan yleensä asioiden, siis niiden esineellisten haluaminen kertoo jostakin tarpeesta. Oikea onnellisuus piileekin aineettomissa asioissa. Tietysti lomamatka tuo onnellisuuden tunnetta ja hyvää mieltä, mutta usein taustalla on kuitenkin tarve johonkin muuhun, kuten vaikka lepoon. Onko onnellinen ihminen sitten semmoinen, joka ei tarvitse mitään? Viime vuosina olen todennut, että yhä vähemmän oikeasti tarvitsen tavaraa, ainakaan en samaan malliin kuin aikaisemmin. Tarkoittaako jo tämäkin siis, että olen onnellisempi kun aikaisemmin?

Onnellisuus on kuitenkin tässä ja nyt. Sen sijaan, että ajattelisi esimerkiksi ”Olen onnellinen sitten kun saan paremman työpaikan/ valmistun/ laihdun / matkustelen / löydän sopivan puolison” pitäisi ajatella, että voisiko onnellisuuden avulla saavuttaa nuo haluamansa asiat eikä päinvastoin? Tästä herääkin kysymys, että olenko itse aikaisemmin elänyt hetkessä ja tavoitellut onnea juuri tässä hetkessä? Asia varmasti tuli jo selvästi heti tekstin alusta, eli en. Olin itse pitkään se tyypillinen sitten kun-ihminen kunnes vuosi-pari takaperin havahduin siihen, etten missään nimessä halua olla se tyyppi, joka elää vain tulevaisuutta varten ja ajattelee, että onni lymyilee jossain hamassa tulevaisuudessa, kunhan nyt ensin kuitenkin saavuttaa jotain muuta. Tietysti haaveita ja unelmia tulee olla, asioita jotka motivoivat. Nykyään ajattelen kuitenkin, että tietynlainen tasapaino ja onni luovat hyvät perusteet niidenkin saavuttamiselle.

Keskittymällä tavoittelemaan onnea tässä ja nyt, luot vankan pohjan tulevaisuudelle ja selkeytät ajatuksiani siitä mitä minä oikeasti haluan? Mitä asioita arvostan elämässä eniten? Olisivatko nuo tavoitteet saavutettavissa jos keskittyisin omaan hyvinvointiin ja onnen tavoitteluun? Loppupeleissä onni lähtee ihan pienistä arjen jutuista. Kuppi hyvää kahvia, hetki lempikirjan kanssa, rapsutteluhetki koira kainalossa. Voisiko noita kivoja hetkiä olla enemmän? Itselleni onnen asioita ovat perhe, ystävät, harrastukset ja blogi. Noin muutamana esimerkkinä.

Olenkin aloittanut listaamaan päivittäin asioita, joista olen onnellinen, ihan siis perinteiseen muistikirjaan. Asioiden listaaminen ylös auttaa parempaan hahmottamiseen. Eilen olin erityisen onnellinen esimerkiksi hot jooga-tunnista lounaan jälkeen, hiljaisesta hetkestä työmatkalla äänikirjaa kuunnellen ja kun pääsin illalla rättiväsyneenä omaan lämpimään sänkyyn unille. Kun elämää ajattelee positiivisuuden kautta ja korostaa niitä hyviä juttuja, alkavat ne huoletkin toivon mukaa näyttää kokonaiskuvassa mitättömämmiltä.

Kuvituksena asukuvia juuri ennen lomaani. Tuon mustan neulomani pipon ohje löytyy täältä, villamekko taas on (yllätys, yllätys) parin euron löytö UFF:ilta 😀

Mitkä pienet asiat tuovat teille onnea?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Outoja unia ja vinkkejäni parempiin yöuniin

Ennen lomaa kärsin suurista vaikeuksista rentoutua ja rauhoittua illalla. Liian paljon meneillään kokoajan ja keho tuntui käyvän jatkuvasti ylikierroksilla. Juuri päivää ennen lomaa luulin jo kertakaikkiaan pimahtavani hoidettaviin hommiin, enkä osannut yhtään rentoutua. Jo pari viikkoa ennen reissuun lähtöä aloin jälleen kerran kärsiä uniongelmista. Iltaisin on vaikea nukahtaa ja rauhoittua, heräilen pitkin yötä, varsinkin aamuyöstä, enkä enää meinaa saada unta. Mielikuvaharjoittelu on todella auttanut, mutta nyt olen ottanut myös muita keinoja käyttöön rentouttaakseni kehoa päivän päätteeksi. Ja niitähän muuten löytyy!

Olen useaan otteeseen kirjoittanut uniongelmistani, joista olen kärsinyt todella pitkään. Välilllä enemmän, välillä vähemmän. En oikein osaa sanoa mistä uniongelmat johtuvat, en siis todellakaan kuulu niihin, jotka voivat iltaisin sulkea silmänsä ja nukahtaa. Välillä saatan valvoa jopa tunteja sängyssä, näin on ollut jo lapsesta saakka. Tiettyjen niksien jälkeen ovat asiat kuitenkin parantuneet ja ainakin suurimman osan ajasta osaan siirtää esimerkiksi murehtimisen muualle kun sänkyyn. Se ja muiden turhien asioiden miettiminen silloin kun niille kertakaikkiaan ei voi mitään, ovat niitä pahimpia valvottajia!

Hyvän ja riittävän unen merkitystä kun ei voi liiaksi korostaa. Uni ja sen vähyys vaikuttavat niin moneen asiaan. Ennemmin teen kaikkeni hyvien yöunien eteen ja olen päivisin tehokkaampi sen sijaan, että altistaisin itseni univajeen myötä kroonisen väsymyksen lisäksi monelle muulle vaivalle. Oma uni kun on loppupeleissä aina omalla vastuulla.

Nyt olen myös käyttänyt aromaterapeuttisia eteerisiä öljyjä rentoutumisen tukena. Sama juttu kun tuoksukynttilöiden kanssa. Aiemminhan olen kirjoittanut postauksen siitä, kuinka olen käyttänyt kynttilöitä hyvän fiiliksen luojana, polttanut tietynlaisia tuoksuja tietyssä mielentilassa ja yrittänyt ”opettaa” kehoani sitä kautta myös palaamaan myöhemmin noihin fiiliksiin saman tuoksun kautta. Tietyt tuoksut ja eteeriset öljyt, kuten esimerkiksi laventeli, tutkitusti rauhoittavat mieltä ja parantavat unta.

Weledan laventeli-vartaloöljy on aivan ihana tuote koko kropalle illalla lämpimien suihkujen jälkeen! Talvella on muutenkin ihana lotrailla öljyillä, tämä laventeliöljy ravitsee ihoa tehokkaasti ja sen lisäksi laventelin tuoksu rentouttaa, sekä rauhoittaa tehokkaasti. Käytän tätä koko kropalle kasvoja lukuunottamatta. Tätä voi muuten käyttää myös hierontaöljynä. Itse tykkään hurjasti laventelin tuoksusta ja olen jo lapsena polttanut tuoksulyhdyssä laventelitippoja iltaisin 🙂

Jossei ole koko kropan tuotteiden perään, löytyy myös kaksi erilaista täsmätuotetta. Ulla Gracen  Sweet Dreams-voide ja Frantsilan Iltaöljy. Molemmissa myös rauhoittava laventelinen tuoksu. Frantsilan roll-on- öljyä sivellään ranteisiin, joista sitä voi levittää korvien taakse, ohimoille ja otsalle. Iltaöljy lupaa tuudittaa makoisille unille ja edesauttaa virkeää aamua. Laventelin lisäksi sisältää Iltaöljy appelsiinin eteeristä öljyä. Ulla Gracen voidemainen Sweet dreams-voide sisältää eteerisiä öljyjä ja auttaa tasapainoittamaan nukkumisen ja heräämisen rytmiä. Voide auttaa nukahtamaan ja rauhoittamaan sekä mielen, että kehon levolliseen uneen. Tätä hierotaan noin 20minuuttia ennen nukkumaanmenoa niskaan, käsiin, ranteisiin ja dekolteelle. Olen kieltämättä huomannut olevani huomattavasti rentoutuneempi ennen unia sen jälkeen kun olen ottanut nämä käyttöön.

Magnesiumöljy on ollut iltaisin käytössä jo pitkään ja itse olen käyttänyt tuota Uni-magnesiumöljyä. Kätevässä pumppupullossa olevaa öljyä suihkutetaan iholle iltaisin, itse suihkin joko pohkeisiin tai hartioihin. Tämän on tutkimuksissa todistettu nostavan magnesiumtasoja nopeammin kuin suun kautta nautittavat kapselit. Tuote on tarkoitettu juuri yöheräilyistä, suonenvedoista tai rauhattomuudesta kärsiville.

Clean sleep. Harjoitin viime kesännä clean sleep metodia ja totesin sen todella toimivaksi. En edes tiedä miksi homma sitten jäi, mutta nyt olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni tämän suhteen. Metodin idea on karsia unirutiineista pois kaikki turha ja tavoitella vähintään 8 tunnin keskeytyksettömiä yöunia.

Clean sleepiä noudatetaan seuraavanlaisesti:

 

Selkeät unirytmit. Mielellään nukkumaan aina samaan aikaan ja herätys samaan aikaan. Tällöin keho mukautuu omaan luonnolliseen unirytmiin. Itse pyrin nukkumaan joka yö vähintään 8h, joka on itselleni minimi.

Vältä kofeiinia iltapäivisin ja iltaisin. Kofeiinin puoliintumisaika on todella pitkä ja huomaan itse heti yöunissa, jos juon kahvia lounasajan jälkeen. Ratkaisu tähän on erilaiset kofeiinittomat juomat, kurkumalatte tai tee silloin kun haluaa juoda kupin kuumaa.

Sänkyyn 30-60 minuuttia ennenkö toivoisit nukahtavasi. Tällöin ehtii rauhoittua, kerrata päivän tapahtumia ja rentoutua rauhallista yöunta varten. Itselläni kestää useimmiten ainakin tämä aika nukahtaa sänkyyn menon jälkeen, joskus useampikin tunti, mutta virikkeiden minimointi nopeuttaa ehdottomasti nukahtamista!

Mahdollisimman pelkistetty nukkumaympäristö ja neutraali makuuhuone. Himmeät valot, mukavat petivaatteet, eikä ylimääräisiä virikkeitä sängyn lähettyvillä.

Sano heipat älylaitteille ja muulle elektroniikalle viimeistään reilu tunti ennen nukkumaanmenoa. Oma huono tapani on nykyään selailla puhelinta ja kirjoitella ystävieni kanssa ennen unta. Eipä sitten ihmekään, ettei uni meinaa tulla. Älylaitteiden ja muiden ruutujen sininen valo on nimittäin pahin asia nukkumisen kannalta! Sininen valo aktivoi ja viestii aivoille, että on päivä, jolloin  kehon luontainen melatoniinin tuotanto häiriintyy pahasti. Nyt olenkin aloittanut tiukan linjan, että läppärit ja puhelimet menevät jemmaan viimeistään iltakahdeksan aikaan. Vain äänikirjat ovat sallittuja.

Itse noudatin metodia viime kesänä menemällä aina iltaisin tiettyyn aikaan nukkumaan. Pikkuhiljaa keho tottui luontaiseen rytmiin ja tuolloin hoitovapaalla heräsin luontaisesti aamulla ilman kelloa aina omalle keholle riittävien unien jälkeen. Juuri tällöin opinkin, että omalle keholleni noin 9h on optimaalinen unimäärä. Sama tuli todettua nyt myös reissussa. Kannattaa kokeilla!

Unimaski on myös ihan ehdoton juttu. Matkoilla ja kotona! Häiriinnyn valoista ja mielelläni nukkuisin aina säkkipimeässä. Onneksi silmälaput auttavat oikeasti. Itselläni on tuo ihanat Bybin silkkiset silmälaput.

Sitten taas hihhulivaroitus! Kävin joku aika sitten uudestaan kivikaupassa, tällä kertaa lähti mukaan kaksi uutta kiveä. Ensimmäisestä vierailustani kivikaupassa kerroin täällä. Poimin käteeni intuitioni saattelemana kivoja kiviä, sanoisinko 7 kappaletta. Näistä kivistä kaksi kuitenkin olivat erityisen kivoja, joihin tunsin tietynlaista vetoa. Kun kävelin löytämieni kivien kanssa tiskiin, sanoi kivikaupan nainen juuri noista kahdesta kivestä, että ne ovat ne, jotka tarvitsen. Molemmat hoitavia kiviä, toinen päiväksi ja toinen yöksi. Päiväkivi on ystävyyden kivi, joka auttaa minua ystävystymään etenkin itseni kanssa. Yökivi  taas auttaa minua unien kautta käsittelemään tiettyjä keskeneräisiä asioita. Tämä olikin sitten se oudoin juttu. Olen nimittäin nyt nukkunut unikiveni kanssa, pitäen sitä tyynyni alla. Kerrottakoon, että olen nähnyt lapsesta saakka tietynlaisia samoja unia. Palaan siis aina samaan paikkaan, unessa myös toistuvat samat henkilöt. Tietyllä tavalla on ahdistavaa, koska en oikein tiedä mitä nuo unet ovat yrittäneet koko tämän ajan viestiä, sen olen kuitenkin tiennyt, että on tiettyjä asioita, joiden vuoksi nuo samat asiat aina toistuvat unissani.

Eräs viikonloppu näin todella ahdistavaa unta. Palasin jälleen kerran tuohon samaan paikkaan ja tietynlaiseen tilanteeseen, jota olen ehkä yrittänyt vältellä. Ennen tuota tilannetta ajoin unessa uudella polkupyörällä vauhdikkaasti. Kohdattuani tilanteen oli maa muuttunut kauttaaltaan mustaan jäähän, enkä enää päässytkään uuden pyöräni renkailla eteenpäin jäässä. Yritin päästä tilanteesta pois, mutten kertakaikkiaan päässyt pyörälläni eteenpäin. Uni ja koko tilanne tuntui ahdistavalta. Heräsin hetken päästä pää pyörällä. Mietin unen tapahtumia ja aloin pian etsimään unikiveä, jota en kuitenkaan löytänyt tyynyni alta. Pian löysin unikiven altani ja se hohkasi aivan kuumana.

Ja en tietenkään ole suinpäin suistunut uskomaan näihin kivijuttuihin, vaan kyse on enemmänkin siitä, että tietty esine auttaa sinua asioiden äärelle tai saa sinut työstämään tiettyjä asioita tai tunteita. En ole kuitenkaan muistaakseni aikaisemmin nähnyt unta, jossa olisi ollut noin selkeä viesti: En pääse pakenemaan mieltä vaivaavaa asiaa, vaan uni pakottaa minut kohtaamaan ja käsittelemään sen. En päässyt jäällä eteenpäin pyörälläni, vaikka olisin halunnut olla missä tahansa muualla kuin tuossa tilanteessa ja ajaa pois niin nopeasti kuin vain mahdollista. Vielä en tiedä, miten käsittelisin kyseisen asian, mutta olen miettinyt asiaa viimeaikoina paljon. Samainen asia liittyy myös samaan seikkaan, jonka aikaisemmin oivalsin olleen se, josta minun täytyy päästä irti sen irtipääsemisen kiven avulla. Noh, vaikka kivi tuskin ihmeitä tekee, on se ollut minulla tyynyn alla viimeaikoina.

Ja nyt kun kerroin tuosta unesta, on aivan pakko kertoa myös lähes identtisestä unesta, jonka näin juuri viime yönä. Olin samassa paikassa kun aikaisemmassa unessa, pakoillen samanlaista tilannetta. Yritin pojan kanssa pakoon matkarattailla, mutta renkaat olivat lukittuina. Herättiin muuten taas tänään kolmelta kukkumaan, mutta pieni nukahti vielä uudelleen. Uskokaa tai älkää, oli kaivanut tyynyni alta unikiveni ja nukahti se kädessä viereeni 🙂

Unta voi edesauttaa myös sisäisesti. Olen itse muutaman viikon ajan käyttänyt Terranovan Smooth Synergy-valmistetta  ja Kaura & Kirsikka Super Blendiä, joihin olen tykästynyt hurjasti. Molemmat ovat yrttipohjaisia valmisteita, jotka luontaisesti rauhoittavat. Smooth Synergy sisältää hermoston toimintoja tukevia yrttejä kuten esimerkiksi Ashwagandhan juurta, joka samalla edistää myös kehon energiatasoja, kuitenkin stimuloimatta elimistöä liikaa. Vihreä kauransiemen sisältää paljon B-ryhmän vitamiineja ja rauhoittaa hermostoa.

Smooth Synergyn kanssa suositellaan erityisesti käytettäväksi yhdessä tämän Kaura & Kirsikka Super Blend-jauheen kanssa, joka on niin herkkua! Olen yleensä todella huono syömään mitään jauhemaisia tai nestemäisiä valmisteita, mutta tätä hujautan alkuillasta veteen sekoitettuna puoli teelusikallista. Superfood-jauhe rauhoittaa hermostoa ja vähentää stressiä. Myös tämä sisältää vihreää kauransiementä, mutta lisäksi myös Montmorency-kirsikkaa, joka sisältää kasvikunnassa harvinaista luontaista melatoniinia. Lisäksi kirsikka sisältää runsaasti magnesiumia, kaliumia ja kalsiumia, jotka myös edesauttavat rentoutumista.

Ei unohdeta myöskään uniteetä! English Tea Shopilta löytyy tuo rauhoittava Sleepy Me-luomutee, joka ei sisällä lainkaan kofeiinia. Tee on sekoitus kamomillaa, laventelin nuppua, sitruunamelissaa, humalanlehteä ja rohtovirmajuurta. En yleensä juo ollenkaan kahvia aamun jälkeen, jotenkin senkin vuoksi olen hurahtanut teehen ja juuri kofeiinittomiin. Ei tule outoja kofeiinioloja tai karkoita yöunta. Tällä viikolla ajattelin testata tehdä tästä jääteetä kaappiin iltajuomaksi 🙂

 

Onko teillä samoja niksejä? Mikä on oma vinkkisi parempiin yöuniin?

 

Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Askel parempaan minään

Huomenta! Meillä elellään melkoista hullun myllyä tämän jet lagin seurauksena. Eilen tulikin kysymys, että kuinka lapsi mukautui aikaeroon. Tämähän oli tosiaan ensimmäinen reissumme näin pitkällä aikaerolla, ennen ollaan menty lapsen kanssa Euroopan sisällä ja Seychelleillä, jossa aikaero on ollut paria tuntia. Nyt hujautettiinkin sitten 10 ja 12h aikaeroihin, joten voitte kuvitella, että niistä selviytyminen aikaerosta on aikuisellekin vähintään muutaman päivän homma. Tähän saakka ollaan mielestäni selvitty aikaerosta naperon kanssa todella hyvin. Kunnes viime yö. Heräsimme kaikki kahden jälkeen, eikä sen jälkeen nukkunut enää kukaan. Valvomista ja raivoamista sängystä yrityksenä nukahtaa uudelleen, kunnes sitten neljältä noustiin ylös keittämään aamukahveja. Olo oli itselläkin suorastaan sekava parin tunnin jälkeen, muutaman tunnin sain jo työjuttuja tehtyä, yritys on nyt kova valvoa iltaan saakka 😀

Napero tarhaan, hauvalenkille ja hetki ihan vain itselleni. Laitoin äsken kynttilän palamaan, säädin valot turkoosille ja tein 30min tehokkaan jooga- ja meditaatiosession. Kieltämättä sai hieman ajatuksiaan kasaan, mieltä ja kehoa virkeämmäksi. Tarkoitus olisi jatkossa ainakin etäpäivinä herätä hieman aikaisemmin ja ottaa aamuisesta rauhoittavasta joogahetkestä säännöllinen tapa. Ainakin pari kertaa viikkoon. Saatoin mainita ennen lomaani, että helmikuussa alkaa tauon jälkeen pilates ja jooga. Yleisesti aktiivisemman liikunnan pariin palaamisen lisäksi aion panostaa enemmän myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiini. Meditoida enemmän, nukkua paremmin (tai ainakin yrittää, heh) ja yrittää olla stressaamatta liikaa.

Havahduin nimittäin loman alkaessa siihen, että vaikka jo fyysisesti olinkin lomalla, kävi mieli edelleen ylikierroksilla. Kuluneet viikot ennen lomaa olivat olleet todella hektisiä, eikä mieltään valitettavasti voi kääntää lomamoodiin ihan vain nappia painamalla. Olen huomannut, että itselläni suuri haaste on juuri vetää selkeä raja työn ja vapaa-ajan välillä. Siihen haluankin erityisesti tehdä nyt muutoksen. Selkeät ajat työ- ja blogihommille, määritelty aika, jolloin läppärin kansi viimeistään sulkeutuu. Aloitan jälleen clean sleep methodin, jota harjoitin viime kesänä. Ajattelin muutenkin tehdä unijutuista postauksen nyt lähiaikoina, joten voin kertoa sitten tarkemmin unimetodeista 🙂 Valitettava juttu on kuitenkin se, etten ole viime kuukausina hoksannut / ehtinyt / malttanut panostaa omaan hyvinvointiini ja jaksamiseen ihan kamalasti. Tietysti on hyvä havahtua siihen nyt, sen sijaan että vuoden päästä, mutta karu totuus on, ettet voi olla jaksava äiti/ energinen puoliso / tehokas työntekijä tai montaa muutakaan asiaa, josset pidä riittävästi huolta itsestäsi. Ei elämä voi olla pelkkää kiirettä ja suorittamista. Joskus täytyy pysähtyä edes hetkeksi, noina hetkinä voi oivaltaa montakin asiaa.

Ja hei! Haluaisin normi-pilateksen lisäksi testata reformeria. Onko teillä suositella hyvää pilatespaikkaa Helsingissä, jossa olisi juurikin laitepilatesta? Eilen yritin googletella paikkoja, mutta toki suositukset ovat aina kivoja 🙂

Energistä maanantaita!!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

California love ja lomalta paluun ajatuksia

Heti alkuun pari sanaa: Kamala jet lag-pöhnä. Jokatapauksessa, kotona taas ollaan! Olipa ihana herätä omassa sängyssä auringonpaisteeseen. Olisi ollut melkoinen harvinaisuus vielä ennen reissua. Emme nukkuneet paluulennolla Loseista käytännössä ollenkaan, vaikka yölento olikin. Eipä ihmekään, että nukuimme koko perhe juuri 14h yöunet ja vieläkin aivan töttöröö. Sain jo illalla purettua kaikki tavarat ja into piukeana ihastelin reissuostoksiani 😀

Aloin jo haaveilla (siis about sadannen kerran), että menisi joskus Kaliforniaan hieman pidemmäksi aikaa. Turistiviisumin puitteissa siis, koska tuskin on ihan kamalan helppoa saada tuosta vain mitään työlupia. Ah, kuinka ihanaa olisi aloittaa aamut rantakadulla lenkkeillen tai meditoiden tyhjällä rannalla! Tällä kertaa löysin Hermosasta niin paljon kivoja uusia kauppoja, että odotan jo innolla seuraavaa kertaa. Esimerkiksi ihan mielettömän antiikkikaupan, josta löytyi melkein mitä vain. Astioita, simpukoita, tauluja, vanhoja valokuvia, koruja.. Siis kunnon aarreaitta! Voin esitellä myöhemmin omat ostokseni.


Ja kivi- ja kristallikokoelmani on muuten myös hieman paisunut. Se on myös todettava, että kun syksyllä intouduin kivistä ja totesin olevani todellista marginaalia täällä Suomessa, on Kaliforniassa kaikilla kristalleja. Eikä siinä edes ole mitään outoa. Ennen reissua intouduin enemmänkin tutkimaan kivijuttuja ja nyt reissun aikana yhä edelleen. Jos joku suuntaa Hermosa Beachille, niin osaan suositella kyllä parasta kivi- ja kristallikauppaa ikinä!! Ostin esimerkiksi tuon kirkkaan quartz-kristallin (kvartsiko se nyt sitten on Suomeksi?), jossa näkyy sateenkaarta. Opin, että kristallissa näkyvä sateenkaari tuo iloa ja onnea, sekä symboloi mm. uusia alkuja ja luonnollista kauneutta. Ensin katselin myös kristallia, jossa näkyi sisällä mustia raitoja. Kuulemma ne poistavat negatiivista energiaa.Ihme kyllä, ettei vielä toistaiseksi ole mitään sen kummempaa lomalta paluun kriisiä. Vaikka olisi toki ollut kiva vielä lomailla ja hengailla reissussa, on mukava palata kotiin myös ihan arkisten juttujen pariin. Ajattelin illalla palailla työjuttujen pariin, heti kun saan aivot myös yö-moodista. Tällä hetkellä kun elellään parhaillaan keskellä yötä. Eiköhän se tästä taas pikkuhiljaa, valoterapiaa ja normaalit arkirytmit kehiin!

Ensi viikolla kuitenkin luvassa taas ihan tavallisia juttuja näiden lomakuulumisten jälkeen. Tuntuu niin kivalta palailla bloginkin pariin taas hiljaisemman postailun jälkeen.

Aurinkoista sunnuntaita <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.