Iik, uusi verkkokauppa!

Olen viime viikot puuhastellut erään projektin parissa ja oikeastaan oli tarkoitus paljastaa homma vasta huomenna, mutta en yksinkertaisesti malttanut odottaa. Laitoin nimittäin juuri äsken uuden verkkokauppani julkiseksi! Kyllä, olen muutaman viikon ajan koodaillut verkkokauppaa, tuskaillut melko monta kertaa ja miettinyt visuaalista ilmettä Iines DIY-brändille. Okei ja väkertänyt muutamia ohjeitakin. Olette jo parin vuoden aikana toivoneet käsityöohjeitani myytäväksi ja olenkin jo pitkään tuumaillut asiaa. Ongelma on kuitenkin ollut tekniikka (koska olen urpo sen suhteen), mutta otin elokuun tavoitteekseni opetella uutta tämän saralla ja olen jopa itse hieman yllättynyt kuinka sujuvasti kaikki meni! 🙂

Eli, jatkossa kokoan selkeitä käsityöohjeita myyntiin verkkokauppaani tänne. Tarkoitus on tehdä säännöllisesti lisää kivoja ohjeita. Kaikki ohjeet ovat digitaalisessa PDF-muodossa, jotka voit ladata oston jälkeen itsellesi. Ohjeet sisältävät lankaehdotuksia ja osassa ohjeista on myös käytännön vinkkejä (esimerkiksi linkki opetusvideoon neuletekniikasta). Tarkoitus on jatkossa koota myös jonkinlaista oppimateriaalia sivulle neulomisen ja virkkaamisen suhteen. Idea sivustolla on kuitenkin koota yhteen helppoja ohjeita, joilla jokainen onnistuu ja rohkaistuu aloittamaan käsityöharrastuksen. Kaikki ohjeet löytyvät koottuna täältä!

Löydät sivuilta nyt esimerkiksi seuraavat ohjeet:

 

Cotton Candy Chunky Beanie -muhkupipon ohje

Ohje Tahiti Top-neuletoppi

Bumblebee virkatun korin ohje

 

Iik, apua! Mitäs tuumaatte? 🌸✨

 

Jos teillä osuu silmään jotain parannusehdotuksia tai muuta palautetta sivun suhteen, otan mielelläni vastaan. Olen parhaani mukaan yrittänyt fiksailla tiettyjä puutteita (jouduin esimerkiksi manuaalisesti kääntämään koko sivuston teknisen perussanaston, joten osa tästä on vielä tekemättä), mutta jotain varmasti voi osua silmään 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

DIY: Chunky-merinoneule (helppo ja nopea ohje)

Sisältää affiliate-linkkejä

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , neulotun poolokaulurin ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Intouduin viime vuonna yli kaiken chunky-neulomisesta, eli suurilla puikoilla neulotuista töistä, joten tänään olisi vuorossa jälleen uusi chunky-ohje ja itseasiassa toinen tekemäni chunky-neulepaita. Aikaisempi värikäs chunky-villapaitaohje löytyypi täältä. Se mikä on suurilla puikoilla neuloessa parasta on neulomisen nopeus. Jos on kärsimätöntä sorttia, mutta neulominen kiinnostaa niin kannattaa ehkä aloittaa helpolla ja nopealla chunky-ohjeella. Okei, tässä postauksessa toisellaan näköjään chunky-sanaa ainakin sataan kertaan 😀

Sain tämän neuleen valmiiksi viikkoa ennen reissua ja se ehtikin päästä jo käyttöönkin. Täytyy todeta, että tämä on ehkä kaikista tähän saakka neulomistani villapaidoista mieluisin. Erityisen tyytyväinen olen merinovillan ja silk-mohairin sekoitukseen, joka on mukavan tuntuinen iholla, muttei kuitenkaan liian kuuma ja hiostava, kuin vaikkapa lampaanvillasta tai alpakasta neulottu villapaita. Oma paitani ohjeessa on cropped-mittainen (venyi tosin hieman ekojen käyttökertojen jälkeen) ja noin kokoa xs /s. Mikäli haluat suuremman koon, lisää ohjeeseen silmukoita. Oman neuleeni mitat löytyvät alta:

Helma-kainalo: 23cm / Kainalo-olka: 18cm / Kaula-aukko-helma: 40cm / Hihan mitta olkapäästä: 53cm

Sitten tarvikkeisiin ja ohjeeseen!

 

Mitä tarvitset:

  • Haluamaasi merinovillalanka, itselläni tämä Drops Merino Extra fine tummanharmaana, jota löytyy myös monissa muissa sävyissä (menekki noin 4-5 kerää, edelleen maailman huonoin pysymään näissä kärryllä) ja tämä Rico Essentials Super kid mohair-silk-lanka (ei enää saatavilla, mutta esimerkiksi tämä Dropsin Kid-silk käy mainiosti!) (menekki noin 4 kerää). Koko työ neulotaan siis kahdella langalla, mutta halutessaan ”budjettiversion”, voi mohair-silkin toki jättää pois.
  • 12mm (60cm tai 80cm) pyöröpuikot, esimerkiksi nämä. Jos kotoa löytyy 12mm suorat puikot, on hihojen työstäminen niillä helpointa samaan aikaan ”paidan coren” kanssa, mutta hihojen neulominen onnistuu myös samoilla pyöröpuikoilla. Itseltäni löytyy himo-chunkyneulojana nämä kummatkin 🙂
  • Resoreita varten tarvitset ohuemmat puikot, 8mm (40/60cm) pyöröpuikot, kuten esimerkiksi nämä, joilla työstetään alaresori, hihansuiden resorit ja kaula-aukon resori.

Ohje:

1. Luo puikoille 96s ja aloita työ suljettuna neuleena. Koko työ neulotaan siis 1 oikein, 1 nurin-neuleena, ensin resoriksi ohuemmilla 8mm puikoilla. Neulo siis ensin resoria 1 oikein 1 nurin noin 5cm, vaihda 12mm puikkoihin ja jatka samaa neulosta kainaloon saakka, eli noin 23cm.

2. Jaa silmukat etu- ja takaosaan kainalon kohdalla. Jätä siis 48s puikoille ja siirrä suuren parsimisneulan avulla 48s odottamaan langalle.

3. Neulo ensin etupuolta 1 oikein 1 nurin tasona 17cm ja päättele 24s pääntieksi. Jatka hartioita vielä 4cm ja päättele puoli kerrallaan. Etuosa on valmis.

Aloita takapuoli samaan tyyliin. Neulo tasona 1 oikein 1 nurin 19cm ja päättele 24s pääntieksi. Jatka hartioita vielä 2cm puoli kerrallaan ja päättele.

4. Luo hihoja varten 8mm puikoille 24s. Neulo tasona 1 oikein 1 nurin resoria noin 5cm (tai saman mitan kuin neuloit helmaan) ja vaihda 12mm puikkoihin. Neulo yksi kerros normaalisti 1 oikein 2 nurin 12mm puikoilla, jonka jälkeen aloitetaan silmukoiden lisäys.

5. Lisää nyt joka toisella kerroksella rivin alkuun ja loppuun 1s, eli 2s / kerros oikein kiertäen. Toista yhteensä 8 kertaa. Lisäyksen jälkeen neulo kerroksen alku- ja loppupää aina niin, että 1 oikein 1 nurin kuvio pysyy yhtenäisenä. Neulo taas tasona 1 oikein 1 nurin, kunnes hihan mitta on 33cm. Aloita toinen silmukoiden lisäyskerta: Lisää jälleen 1s kerroksen alkuun ja loppuun, eli 2s / kerros joka toisella kerroksella. Toista 4 kertaa. Jatka tasona, kunnes hihan mitta on noin 53cm tai haluamasi pituus (kannattaa mittailla!) ja päättele hiha. Työstä toinen samalla tavalla.

6. Parsi neuleen nurjalla puolella yhteen olkasaumat ja sen jälkeen ”umpinaiseksi” parsittu hiha, käyttäen samaa lankaa kuin työssä. Eli siis hihan suuaukkot parsitaan yhteen olkavarresta sen jälkeen kun hihan pitkä osa on parsittu kiinni. Toivottavasti ymmärsitte, heh. Päättele langat huolellisesti.

7. Poimi kaula-aukosta resoria varten silmukoita 8mm puikoille. En itse laskenut silmukoita, mutta poimi melko tiuhaan, jottei kaula-aukosta tule liian pientä. Neulo resoria 1 oikein 1 nurin-neuletta noin 3cm ja päättele löyhästi! Muuten kaula-aukosta tulee helposti liian kireä.

Neule on nyt valmis!

 

Lähteekö merinoneule toteutukseen? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

DIY: Chunky-kaulaliina jämälangoista

sisältää affiliate-linkin

Tänään palailen reissujutuista hieman muihin aiheisiin, nimittäin ennen matkaani valmistuneeseen chunky-kaulaliinaan, jonka tein laatikoissa lojuneista jämälangoista. Olen monesti miettinyt jämälankojen hyödyntämistapoja ja kaulaliina onkin yksi helppo vaihtoehto siihen. Sen jälkeen kun aloitin taas aktiivisesti neulomaan, päätin myös säästää kaikki jäljelle jäävät materiaalit ja pyrkiä hyödyntämään ne mahdollisimman tehokkaasti. Jos teillä muuten on mielessä hyviä käyttötapoja jämälangoille, saa ehdottomasti vinkata! Kotona on nimittäin vielä isot kasat ylijäämälankaa, joille tuumailen juuri uusia käsityöprojekteja. Tommi jaksoi vitsailla tätä neuloessani, että työ muistuttaa enemmän ryijyä kuin kaulaliinaa, heh.

Vaikka kaulaliinan työstäminen onkin varsin helppoa, on varsinkin näin suuren kaulaliinan neulominen melko työläs homma. Kannattaa siis varata tälle hyvin aikaa! Jos tekee tätä samaan tahtiin kuin minä itse, on nyt hyvä sauma aloittaa neulominen jos haluaa kaulaliinan ensi talveksi valmiiksi 😀

Mitä tarvitset? 9mm suorat tai pyöröpuikot, esimerkiksi nämä. Paaaljon jämälankaa, sekä hauskan neuloksen saamiseksi mielellään eri värisiä, tekstuurisia ja paksuisia lankoja.

Vinkki: Tilaa käsityötarvikkeet + välineet kätevästi ja edullisesti kotiin täältä!

Kaulaliinan mitat: Pituus 185cm, leveys 55cm

Koko kaulaliina neulotaan läpi työn kahdella langalla. Itse käytin ajoittain ihan lyhyitäkin (noin metrin tai vajaan) langanpätkiä, koska tavallaan solmukohdat ovat rosoinen yksityiskohta tässä, mutta tietysti langat voi päätellä myös huomaamattomammin niin halutessaan. Pyri langanvaihdossa niin, ettei lankojen solmukohta tule samaan kohtaan, vaan vaihtele lankoja liukuvasti. Näin saat myös enemmän mahdollisia hauskoja väriyhdistelmiä työhön.

Ohje: Luo 62 silmukkaa puikoille. (En itse tiedä mistä nappasin tuon 62, enkä esimerkiksi tasan 60 silmukkaa, mutta tällä mentiin :D). Neulo tasona aina oikeaa, eli joka kerroksella oikein. Jatka (edellisen kappaleen ohjeen mukaisesti lankaa vaihdellen) työtä, kunnes mitta on 185cm tai haluamasi kaulaliinan pituus. Itse mallailin pituutta läpi työn. Päättele langat.

Jos sinulla riittää aikaa, energiaa ja lankoja, voit halutessasi väkertää kaulaliinaan koristeeksi esimerkiksi muutaman pienen tupsun. Itse ajattelin tehdä niitä alkuun pari, mutta totesin jälkeenpäin työn niin massiiviseksi (ja muutenkin olin käyttänyt siihen jo varsin paljon aikaa :D), joten tällä mentiin nyt.

 

Mihin te käyttäisitte tai olette käyttäneet jämälangat? ✨

 

 

Ps. Muita käsityöohjeita löydät kootusti DIY-kategorian alta täältä.

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

#Short girl problems – juttuja, jotka vain lyhyet tytöt tietävät

Millaista on olla lyhyt? Olen pituudeltani 157cm ja olen aikalailla kokoikäni ollut ystäväporukkani lyhyin tai ainakin sieltä lyhyimmästä päästä. Itseäni ei pituuteni häiritse ja toisaalta näin kolmekymppisenä (anteeksi siis 31-vuotiaana, unohdan nykyään aina sen vuoden!) on muutenkin jo melko sinut itsensä kanssa. Silti kohtaan arjessa aina silloin tällöin asioita, jotka jollain tapaa hankaloittavat TAI toisaalta helpottavat elämää. Kokosin yhteen muutamia asioita ja ”ongelmia”, joita itse olen lukuisia kertoja kohdannut. Uskon, että varmasti moni muu lyhyt osaa näihin samaistua 😀

Täältä pesee lyhyiden tyttöjen ongelmia!

 

#Saat kuulla ainakin kolme kertaa viikossa siitä, kuinka ”Olet noin ihanan pikkuinen/söpö/siro”, eikä tämä siis mitenkään itseäni häiritse, koska tämän sanovat tietysti tarkoittavat tätä hyvänä, mutta sen jälkeen kun tämän on kuullut about 394984 kertaa, ei siihen enää noteeraa oikeastaan millään tapaa. Tiedän, olen pieni! Haha.

#Kun etsit ruokakaupassa jakkaraa (tai pidempää myyjää), jotta saisit sen pakastemustikkapussin sieltä pakastehyllyn ylimmältä hyllyltä. Perus. Tai sipsipussin silloin kun se ylemmän hyllyn laatikko alkaa olla jo tyhjillään. Käynyt ehkä sata kertaa.

#Olet rönttövaatteissa ja ilman meikkiä ulkona tai asioilla lapsesi kanssa. Välillä mietit ihmisten katseiden perusteella, että luullaanko teitä kahta ennemminkin sisaruksiksi, kuin äidiksi ja lapseksi. Tai ehkäpä olen joku au-pair? 😀

#Tilaat culottes-malliset kashmirvillaiset housut (noin vuoden etsinnän jälkeen) ja niitä testaillessasi hoksaat sen mitä toivoit tilausvaiheessa: Aivan täydelliset normaalimittaiset lounge pantsit. KERRANKIN!!  Voitto x 1000! Housujen mitta on kyllä lyhyiden tyttöjen suurin ongelma. Onneksi nykyään löytyy farkuista paljon pituutta 30″, joka on parasta! Esittelen muuten piakkoin nuo parhaimmat housut ikinä!

#Lähes sama juttu kuin edellinen, mutta pitkiä hameita ja maksimekkoja on todella hankala löytää! Itse olen leikannut parista maksimekosta saksilla helmaa, joka muuten laahaisi maata..

#Kun tarvitset about jokatoinen kerta pidemmän tyypin apua lentokoneessa laittaessasi tai ottaessasi matkatavaroita pois ylälokerosta. Tämän vuoksi haaveet lentoemännän työstä jäivät vain sille haaveen tasolle. </3 Yleensä joku tarjoutuu jo valmiiksi nostamaan tavarani sinne tai pois ennenkö edes ehdin yrittää. Heh.

#Kun kokkailet jotain epäonnistuneesti ja kämppään tulee kamala käry (esimerkiksi mulla kävi ennen näin aina kun paistoin entrecotea), palohälytin alkaa soida ja yltät siihen hädintuskin edes jakkaralla. Yep, been there! En tosin muista miten tästä selvisin yksin, ehkä paukutin sen irti jollain luutun varrella 😀

#Vaateostoksilla jotain tiettyä etsiessä voi ihan pokkanaan piipahtaa myös lastenosastolle. Esimerkiksi collarihousut, SOC:in urheiluvaatteet, söpöt pyjamat ja vastaavanlaiset ovat juttuja, joita voi löytää lasten puolelta tosi hyviä ja vielä paljon halvemmalla. Hetkeen en ole tätä tehnyt, mutta aikoinaan ostelin mm. juuri urheiluvaatteita paljon Stadiumin lasten puolelta.

 

Noh, tietääkö joku tunteen? 😀

 

Ps. Kuvissa oman mallistoni Malibu Chunky, joka on oma lempparini. Toivoisitteko tätä tai muita värejä Chunkystä seuraavaan pipomallistoon? Nyt saa kertoa toiveita!

Pps. Nyt on myös pakko vinkata luonnonkosmetiikan ja muiden terveystuotteiden jymyalesta! House of Organicilla alkoi tänään Luonnonkosmetiikka-ale, joka jatkuu sunnuntaihin 9.9 saakka. Paljon myös omia suosikkejani tosi hyvällä alella! Mukana mm. Whamisaa, Mossaa, Arvilia (esim kynsilakat 3€) ja Patykaa. Kannattaa kurkkailla täällä <3 Tarjoukset vaihtelevat päivittäin.

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.