Julkaistu

Toivepostaus: Ura ja intuitio

Sain joku aika takaperin postaustoiveen intuitioon liittyen. Olenkin aikaisemmin kirjoitellut aiheesta jonkin verran,  mutta siitä on kieltämättä jo aikaa. Pari vuotta takaperin pohdiskelin intuitiota lähes päivittäin. Miten siitä voi olla apua päätösten teossa, uralla ja tulevaisuuden suunnittelussa. Ehkäpä siis myös omalla kohdallani hyvä aika muistuttaa tästä, vaikka tämän(kin) vuoden aikana olen tehnyt useita intuitioon nojaavia päätöksiä, kuten hakenut muutosta työkuvioihini ja päättänyt ryhtyä opiskelemaan. Tiedättekö kun joskus jotkin seikat vain tuntuvat ”oikealta”? Samalla kun joidenkin asioiden kanssa joutuu pähkäilemään päänsä puhki, että onko valinta oikea? Haluanko tätä todella? Järki ehkä sanoo että pitäisi, mutta joku silti tökkii. Moni ehkä tunnistaa tilanteen.

Viime vuosina olen kokenut näitä tilanteita monesti ja näin jälkeenpäin täytyy myöntää, että juuri ne tilanteet, joissa olen vähääkään epäröinyt, ovat tavalla tai toisella osoittautuneet myöhemmin virheaskeleiksi tai valinnoiksi, jotka eivät syystä tai toisesta olleetkaan minua varten. Toisaalta taas ne valinnat, joissa olen luottanut ”sydäntuntumaan” ja intuitiooni, ehkä jopa joutunut voittamaan pelkoja ja olemaan rohkea, ovat taas osoittautuneet päätökskiksi, jotka ovat johtaneet semmoiseen ”asioiden pitikin tapahtua näin”-tilaan ja johdattaneet elämässä uusille urille. Uskon, että moni tekee elämässään päätöksiä pääasiasssa juurikin järkeen pohjautuen. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, en missään nimessä kannusta ketään oikeasti uhkarohkeisiin tilanteisiin, jotka vaarantavat taloutesi, ihmissuhteesi tai terveytesi, vaan enemmänkin kuuntelemaan omaa itseään vaikkapa niiden arjen pienten päätösten edessä. Myös järkeä täytyy kuunnella, mutta intuitio voikin toimia tietynlaisena työkaluna sen ohella.

Eräs esimerkki tulee mieleen itseasiassa loppukesältä kun olin haastattelussa tulevien opintojeni ohelle erääseen osa-aikaiseen tehtävään yritykseen, joka on ollut itselläni pitkään kiinnostava potentiaalinen työnantaja ja jossa olin viime vuodenvaihteessa yhdessä toisessa rekryssä. No, en olisi voinut ottaa paikkaa vastaan, koska työn jaottelun kanssa olisi tullut haasteita tulevien opintojeni suhteen. Kyllähän se harmitti kertoa, että valitettavasti ei nyt onnaa. Keskustelimme kuitenkin tovin eräästä aiheesta, joka aiheuttaa edelleen ihmetystä. Miksi aikanaan irtisanouduin työstäni pankissa? Olitko siis vakituisessa työsuhteessa? Nämä ovat kysymyksiä, joita olen kohdannut viime vuosina useaan otteeseen. Vastaukseni on yleensä ollut, että työskenneltyäni about 6 vuotta putkeen suurissa konserneissa vakuutus-ja rahoitusalalla, alkoi äitiyslomani aikana mielessä kypsynyt ajatus kokeilla jotain muuta tuntua yhtäkkiä oikealta.

Hyppy uuteen, tuntemattomaan. Silläkin riskillä, että luopuisin vakaasta ja vakituisesta työpaikasta. Esimerkiksi tuon päätöksen kohdalla kuuntelin intuitiotani ja lopulta myös luotin siihen. Vaikka työelämä ja ajatukset tulevaisuuden urakehityksestä ovat viime vuosina jo kokeneet pientä muutosta, ajattelee yllättävän moni edelleen, että ura on jatkumo, joka alkaa vakituisesta tehtävästä yrityksessä x ja siitä sitten edetään samaa rataa hamaan tappiin asti. Enkä tietysti väitä, että tämä olisi väärin. Jokaisen ura, mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ovat erilaisia, kuten me ihmisetkin. Silti tuntuu vakituisesta pitkäaikaisesta työpaikasta luopuminen olevan edelleen monelle valtava ihmetyksen aihe. Itse en taas (enää) näe siinä mitään kummallista.

Maailma muuttuu ja näen itse (oman) työelämäni eri vaiheina, kausina, joista jokainen antaa jotakin uutta. Haastaa ja opettaa. Auttaa luomaan suhteita, kehittymään ja sitten taas viemään uusille urille. Vielä viisi vuotta takaperin näin itseni juurikin tyyppinä, joka haluaa luoda uraa samassa yrityksessä yli kymmenen vuotta ja mennä sillä tiellä. Yhtäkkiä se ei kuitenkaan enää tuntunut oikealta, ainakaan siinä hetkessä. Ja sillä tiellä sitten ollaankin. Juurikin intuition viemänä ja omaan elämääni on tuo päätös tuonut valtavasti upeita asioita ja mahdollisuuksia, jotka eivät muuten välttämättä olisi olleet mahdollisia. Palatakseni vielä tuohon tilanteeseen, jossa keskustelin aiheesta haastattelun tiimoilta, oli palaute kunnioittava ja ehkäpä jopa oivaltava. Epämukavuusalueelle hyppääminen ja pieni riskinotto voi joskus palkita suurestikin. Jos vain luottaa fiilikseen, että tämä on se,  mitä haluan juuri nyt. Eikö mielekkään elämän tarkoitus olekin tehdä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat ja tuntuvat oikeilta juuri silloin? Muutenkin kuin työelämän kohdalla.

Uskonkin, että yhä useampi 80- ja 90-luvuilla syntynyt ajattelevat urasta enemmän juurikin niin, että ovat oman polkunsa kulkijoita ja ”perinteistä” urapolku-ajatusta kenties vierastetaan. Yhä useampi haluaa tehdä asioita, joita oikeasti haluaa, eikä niitä, joiden suhteen kenties muilla oli odotuksia. Itse en näe väärää urapolussa, jossa oma mielenkiinto kohdistuu pariin tai useampaan osa-alueeseen, joiden parissa haluaa kehittyä ja edetä. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä itseensä ja pohtia, että mikä minua kiinnostaa, missä vahvuuteni ovat ja mikä minusta tuntuu ”oikealta”?

Aihe ehkä vähän lähti rönsyilemään työelämän puolelle, mutta intuitiota voi harjoitella ja vahvistaa myös aivan arkisissa asioissa. Antaa fiiliksen viedä lenkillä niihin paikkoihin mihin ”vaisto vie”, haahuilla kaupungilla, viettää säännöllisesti rauhallisia hetkiä itsekseen, jolloin voi hyvällä lykyllä kiteyttää ajatuksiaan tai oivaltaa jotain, mitä hektisessä arjessa ei ole tullut ajatelleeksi. Itselleni semmoiset arjen hetken mielijohteesta tehdyt extempore-jutut ovat parhautta ja olen kokenut ne juurikin jonkinlaisina intuition vahvistajina. Mielestäni pitäisikin arjessa muistaa raivata myös sitä luppoaikaa juuri noille aikatauluttamattomille haahuiluhetkille, jotka voivat johtaa vaikka mihin,  vaikkei sitä siinä hetkessä uskoisikaan. Heh, muistin juuri, että esimerkiksi itselläni oli vajaat kolme vuotta sitten juuri tämmöinen haahuiluhetki erään lounastaukoni jälkeen, jolloin täysin sattumalta ja intuition saattelemana kävelin sisälle lankakauppaan. Siitäpä lähti uudelleen esimerkiksi neuleharrastus, jonka parissa olin ollut viimeksi yläasteella. Ja sillä tiellä ollaan edelleen!

Teettekö te arjessa päätöksiä intuitioon pohjautuen?

Tai kiinnostaako sen vahvistaminen? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Intuitio ja kun opin kuuntelemaan itseäni

Itse olen ollut aina vahvasti tunteen pohjalta ajattelija, vaikka monesti myös järki ohjailee arjessa voimakkaasti tekemään erilaisia päätöksiä. Tottakai näitä kumpaakin tarvitaan oikeassa suhteessa, mutta monet elämän ratkaisevat päätökset tehdään yleensä intuition perusteella. Ja niitä päätöksiä harvemmin loppupeleissä kadutaan. Olen aikaisemmin kirjoittanut jonkinverran intuitiosta ja siitä, kuinka pyrin nykyään kuuntelemaan enemmän itseäni. Nyt halusin uhrata aiheelle ihan oman postauksensa, koska vasta reilun vuoden aikana olen todella ymmärtänyt kuinka tärkeää on tulkita omaa intuitiotaan ja niitä tiedostamattomia tunteita, vaistoja ja sydämen ääntä.

Koen, että onnellisen elämän ydin onkin juuri itsensä kuunteleminen, eli ”Mitä sydän sanoo?”. Usein kun jolkutellaan eteenpäin vain sen tutun ja turvallisen puitteissa, järkiperäisesti, vaikka sydän ehkä yrittäisikin sanoa muuta. En halua itse olla yksi niistä, jotka vanhana pyörätuolissa harmittelee sitä, että miksei tullut elämässään tehtyä ja koettua juuri niitä asioita, joille sydän ja intuitio sanoivat kyllä. Sitähän varten elämä on, sitä elämistä. Karsea totuus on myös, että jokainen päivä voi myös olla viimeinen, joten siinäkin mielessä se sitten kun-ajattelu pitäisi heivata menemään viimeistään siinä vaiheessa kun asiaan havahtuu.

Näin kävi esimerkiksi juuri itselleni, joka ennen olin mitä pahin ”sitten kun-eläjä”. Melkein kaikki pohjautui sille, että elän täysillä ”sitten kun valmistun”, ”sitten kun olen muutaman vuoden ollut alani töissä”, ”sitten kun olen opiskellut ylemmän tutkinnon” tai ”sitten kun olen saanut ylennyksen”. Elämää pitäisi elää nyt, eikä sitten joskus. Keskittyä niihin asioihin, jotka ovat läsnä nyt ja tänään, eikä rakentaa elämää sen varaan, että rakentaa yksityiskohtaisen suunnitelman seuraavalle viidelle vuodelle. Toki, voihan suunnittelu tuoda turvaa elämään ja toimia motivaattorina, mutta sen ohella ei saisi unohtaa olla tyytyväinen myös nyhetkessä, eikä aina vain ”sitten joskus kun”. Onneksi olen itsekin havahtunut asiaan jo aikapäiviä sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Oma ”herätyshetkeni”  tapahtui joskus hoitovapaani aikana viime vuonna. (Apua, tämä kuulostaa ihan siltä kun olisin tullut uskoon, mutta ehkä näitä asioita tosiaan voi verrata jollain tapaa myös uskoon, vaikkei asiaan jumalia liitykään. Yksilön henkiseen kasvuunhan molemmat aiheet tähtäävät, vaikken itseäni uskonnollisena näekään.) Kun aikaa omille ehkä tukahdetuillekin ajatuksille yhtäkkiä oli enemmän, ymmärsin sen yhtäkkiä: En enää halua elää elämää, joka etenee muiden ehdoilla tai joka ei noudata omia unelmiani. Tehdä työtä, josta en nauti tai yleisesti asioita, jotka eivät tuo elämääni energiaa ja valoa, vaan ennemminkin vievät niitä. Yhtäkkiä se olikin täysin selkeää. Mitä haluan ja mikä elämässä on oikeasti minulle tärkeintä. Käännöskohta kaikelle oli juurikin pysähtyä kuuntelemaan itseään ja intuitiotaan.

Intuitio on sisäinen ääni, sisäinen viisaus, joka ohjaa asioiden äärelle, tekemään päätöksiä ja valintoja elämässä. Nykypäivän hektisessä maailmassa on usein liian vähän sijaa intuition äänelle. Se ikäänkuin hukkuu kaikkeen muuhun meluun, mitä ympäristö ja elämä saa aikaan. Hyvinvointibuumin myötä asia on kuitenkin muuttumaan päin ja myös intuitio on saanut enemmän tilaa useampien elämässä. Tiedättekö sen tunteen kun puntaroitte jotakin tärkeää päätöstä. Työpaikan vaihtoa, yrityksen perustamista tai jonkun ihmissuhteen kohtaloa. Kunnes yhtäkkiä päätös tuntuukin täysin päivänselvältä ja juuri niin oikealta. Juuri se on intuitio. Ja usein intuitio on oikeassa.

Pyrin itse kuuntelemaan intuitiotani monessa asiassa. Mikä tekee minut onnelliseksi? Mikä on elämäni tarkoitus? Pitäisikö jostain asiasta luopua? Itse todellakin uskon siihen, että onnellisuus ja tyytyväisyys omaan elämäänsä lähtee juuri itsensä kuuntelemisesta. Että teet asioita, joihin vaisto sanoo kyllä ja osaat sanoa ei silloin kun sille on aihetta. Jokainen rakentaa oman elämänsä, oman onnensa ja tulevaisuutensa. Miksi tekisit asioita jonkun toisen tarpeesta tai tekisit elämän suuret valinnat sen perusteella, että ”en tiedä mitä haluan”, ”en kuitenkaan löydä uutta työpaikkaa, joten kulutan itseni tyytymättömyydellä” tai ”ei haaveeni kuitenkaan toteudu”-tyylinen lannistuminen. Asioilla on tapana järjestyä parhain päin, usein on kyse vain järjestelyseikoista, omaan itseensä ja unelmiinsa uskomisesta. Miksi voisitkaan ikinä tehdä oikeita päätöksiä elämässäsi, jos et kuuntele mitä sisimpäsi sanoo?

Tiedän, että aihe saattaa aluksi kuulostaa pahimman luokan hihhuloinnilta, mutta oikeasti, kun tämän hoksaa, niin ajatusmaailma laajenee! Yhtäkkiä moni asia tuntuu täysin itsestäänselvältä ja sitä miettii ennemminkin, että miksi ihmeessä en tajunnut tätä aikaisemmin?

Vinkkini tähän loppuun, jos arjen möly hautaa intuition alleen: Ota irtiotto kaikesta. Uhraa viikko tai edes viikonloppu vain itsellesi ja itsesi kuuntelemiselle. Lähde rantalomalle, Lappiin tai edes kesämökille ja keskity vain itseesi. Kuuntelemaan mitä sisimpäsi sanoo. Tuon jälkeen voit olla monen asian suhteen viisaampi. Testatkaa!

Kukaan samoilla linjoilla tai käykö yhtään järkeen? Kuunteletteko te intuitiotanne?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.