DIY: Virkattu boho-toppi

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ah, en ole varmaan ikinä ennen ollut yhtä innoissani mistään jakamastani käsityöjutusta, kuin tästä virkatusta topista! Nuorena virkkasin ahkerasti, mutten silti koskaan mitään kovin monimutkaista. Nyt kuluneen vuoden aikana olen enemmänkin keskittynyt neulomiseen, mutta reissussa olen saanut hurjasti inspistä myös virkkaamiseen. Tämän topin jälkeen onkin suunnitelmissa virkata lisää toppeja ja myös muita, toivottavasti askel askeleelta hieman haastavampia juttuja.

Inspiraatio tähän toppiin lähti tosiaan Raglanista, jossa näin samantyylisiä eräässä pienessä putiikissa ja tuumasin, että tuommoinen on pakko yrittää tehdä, HETI! Vasta täällä Australiassa sitten löysin lankakaupan ja vitsi mikä nautinto onkaan päästä virkkaamaan / neulomaan pitkän tauon jälkeen, varsinkin kun on palava himo ja inspis johonkin tiettyyn juttuun. Muita ohjeita on tulossa lähiviikkoina!

Tämän topin työstäminen on melko yksinkertaista ja mahdollista myös aloittelijalle, jos nyt on kuitenkin virkkaamisen alkeet muistissa rättikässän tunneilta. En ole itse siis koskaan virkannut mitään monimutkaisia kuvioita ja täytyy myöntää, että kun etsin tähän netistä ohjeita, olivat ne aivan liian monimutkaisia, että olisin jaksanut keskittyä niihin (tai okei, edes välttämättä tajunnut kaikkea.. Totesin, että virkkausohjeiden terminologia on äärimmäisen sekavaa!!). Siispä selasin pääasiassa Pinterestiä ja kuvahakua, lähdin sitten päättäväisesti toteuttamaan toppia ilman mitään varsinaista ohjetta. Youtube-videosta katsoin ohjetta tuohon helman shell stitchiin, joka tuntui helpommalta oppia niin, että näet käytännössä kuinka kuvio syntyy 🙂

Anyway, uskon tämän olevan melkoinen ensi kesän hittijuttu myös Suomessa, joten jos topin valmistus omin käsin yhtään kiinnostaa, kannustan lämpimästi lähteä kokeilemaan! Nyt työn alla on pari muunlaista tämmöistä, yritän nimittäin saada tuntumaa, että mikä malli voisi olla mielekkäin. Laitan näistäkin kuvaa, kunhan valmistuvat. Jos joku käsitöihin liian laiska tai kiireinen tähän ihastui, olen harkinnut tekeväni muutaman kappaleen myyntiin. Näihin saa siis ilmaista kiinnostuksensa! Oma toppini on noin kokoa S, tätä on helppo muokata tekemällä kupeista tai ympärysmitasta isommat lisäämällä silmukoita ja senttejä 🙂

Tähän tarvitset:

 

3,5mm virkkuukoukku, esimerkiksi täältä löytyy edullinen.

1-2 kerää puuvillalankaa, menekki riippuu koosta ja helman pituudesta. Tähän omaani meni noin 100g lankaa. Itse käytin luomupuuvillalankaa ja luomu-langoista olen kokenut täydelliseksi tämän Adlibriksen Organic Cotton-langan, ja esimerkiksi myös tämä Novitan Cotton-lanka sopii erinomaisesti.

Ohje virkattuun boho-toppiin:

 

Kupit: Luo 11 ketjusilmukkaa. Aloita virkkauskierros virkkaamalla jokaiseen silmukkaan kiinteää silmukkaa. Toisella virkkauskierroksella jatka työtä myös toiselle puolelle ”sateenkaaren muodossa” aina puolelta toiselle 180 astetta niin, että aina silmukoihin kello 11 ja kello 13 kohdalla virkataan jokaisella kierroksella aina 2 kiinteää silmukkaa. Näiden väliin jää 2 silmukkaa (joihin kumpaankin normaalisti yksi kiinteä silmukka/silmukka). Jatka tätä langan paksuudesta / käsialasta riippuen noin 20-21 kerrosta, kannattaa mallailla välissä, lopputulos riippuu käytettävän langan paksuudesta. Sopivaa kokoa voi myös mallata esimerkiksi kotona lappu-bikineistä. Kun kupit ovat valmiit, voi niitä kevyesti muotoilla käsin kolmion muotoon. Älä päättele lankoja, vaan jätä viimeinen silmukka auki jatkaaksesi työtä näistä kohdista.

Kuppien yhdistäminen: Aloita viimeisestä silmukasta, jonka olet jättänyt päättelemättä kuppiin. Luo 3 ketjusilmukkaa (isompaan kokoon 4-5), tätä mallasin katsomalla omista bikineistä kuppien välistä mittaa. Kiinnitä ketjusilmukat toisen kupin samaan kohtaan kiinteällä silmukalla. Jatka virkkaamalla seuraava kerros kiinteää silmukkaa ketjusilmukoiden päälle 2 kerrosta. Päättele.

Virkkaa toisesta kupista avoimeksi jääneestä silmukasta rivi kiinteää silmukkaa kuppien alle. Varo luomasta liian paljoa silmukoita / liian tiheään, jolloin jäljestä voi tulla lörppöä. Jatka kupin ohi luoden ketjusilmukkaa topin sivuosaksi / helmaksi. Oman sivuosani mitta on about 8cm, muistaakseni silmukoita oli ehkä 15-20? Tämä on makuasia, että kuinka pitkän kaistaleen tahtoo ja mitä kokoa tekee. Virkkaa kiinteää silmukkaa ja kun pääset toiseen laitaan, tee saman mittainen kaistale ketjusilmukkaa, josta lähdet seuraavalla kerroksella virkkaamaan kiinteää silmukkaa.

Virkkaa kiinteää silmukkaa topin resoriksi oman maun mukaan. Tässä omassa topissani on noin 5cm verran kiinteää silmukkaa. Alempana tulevan koristekuvion voi aloittaa halutessaan myös aikaisemmin 🙂

Aloita koristekuvio. Itse katsoin mallia tästä Youtube-videosta (alkaa kohdasta 9:00), jonka löysin vasta koristekuviota miettiessä. Huomasin vasta tuolloin, että videon toppi on melko samanlainen omani kanssa 😀 Siitä voi siis myös katsoa mallia, mikäli video tuntuu helpolta tavalta oppia! Tein tähän toppiin siis kaksi kerrosta koristekuviota, tätä voi halutessaan jatkaa tuon videon mallin mukaan niin pitkälle, kuin tahtoo. (Ainiin ja tämän oman ohjeeni koristerivin toinen kerros saattaa olla vähän erilainen kuin videossa kun en päässyt tätä tehdessä nettiin tarkistamaan!) Ohje kuitenkin sillä kuviolla, millä tämä kuvien toppi on tehty.

Ensimmäinen rivi: Virkkaa rivin alkuun 3 pylvästä. Luo yksi ketjusilmukka, koukkaa lanka koukulle (vähän kun lähtisit tekemään pylvästä) ja koukkaa koukku kolmanteen silmukkaan pylvääksi, niin että näiden kahden silmukan väliin jää 2 tyhjää. Luo nyt 3 ketjusilmukkaa, nappaa lanka koukulle ja koukkaa koukku pylvääksi samaan silmukkaan, johon äsken teit edellisen pylvään. Luo taas yksi ketjusilmukka, nappaa lanka koukulle ja koukkaa taas kolmen silmukan päähän pylvääksi niin, että väliin jää taas 2 tyhjää silmukkaa. Tee vielä kaksi pylvästä ja jatka samaa kaavaa rivin loppuun. Luo rivin päätteeksi vielä mahdollisuuksien mukaan 2-3 pylvästä päättämään kuvio. Rivin pitäisi näyttää samalta, kuin ylemmässä kuvassa, jossa reikäkuvio ja kolme pylvästä vuorottelevat.

Toinen rivi: Tee rivin alkuun taas 3 pylvästä. Tämän jälkeen luo yksi ketjusilmukka, poimi lanka koukulle ja hyppää edellisen rivin keskimmäiseen reikään, jonne tehdään 6 pylvästä. Luo taas 3 ketjusilmukkaa, nappaa lanka koukulle ja tee pylväs aiemman rivin kolmen pylvään keskimmäisen pylvään päälle. Luo taas yksi ketjusilmukka, nappaa lanka koukulle ja hyppää tekemään taas 6 pylvästä seuraavan reikäkolmikon keskimmäiseen. Toista samaa rivin loppuun ja luo loppuun vielä kuvion kohdasta riippuen 2-4 pylvästä. Älä päättele lankaa vielä!

Kun olet valmis koristekuvion kanssa, aloita resorin teko virkkaamalla kiinteää silmukkaa koko työn ympäri alareunaa lukuunottamatta. Reunan kiinteä silmukkarivi viimeistelee  reunat ja saa työn näyttämään huomattavasti siistimmältä.

Viimeiseksi remmit, jotka itse tein virkkaamalla ketjusilmukkaa nyöriksi niin, että kiinnität langan koukulla kohtaan, johon haluat tehdä remmin (eli kupit ja takaosa) ja lähdet tekemään ketjusilmukkaa. Lopuksi remmi päätellään ja varmistetaan solmulla. Remmien pituus on omassa työssäni noin 60 ketjusilmukkaa / 35-40cm (ei ole mittaa täällä). Jos haluat tukevammat remmit, voit myös tehdä nämä tuplalangalla tai virkata ketjusilmukan päälle yhden kerroksen kiinteää silmukkaa. Itse tein ekan harjoitteluversion paksumilla remmeillä, mutten ollut niihin tyytyväinen ja totesin nämä ohuet nätimmiksi 🙂

Jeee valmis! Kokonaisuudessaan on tämä melko nopea tehdä. Jos virkkaa vimmattua vauhtia voi tämmöisen saada päivän aikana tehtyä, noin muuten sanoisin aikaa menevän noin pari iltaa. Kysykää kommenteissa mikäli joku askarruttaa 🙂

Mutta mitäs tuumaatte topista? Lähdettekö kokeilemaan tämän tekoa? 🌸✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 18 kommenttia.

DIY: Oranssin ekovillapipon ohje

Lupasin pitkästä aikaa jakaa ohjetta pipoon ja nyt olisi sen vuoro! Alunperin ajattelin julkaista tämän vasta loppuviikosta, mutta intouduinkin sitten jo eilen illalla näpyttelemään tänne tätä hurjaa muutaman rivin pituista ohjetta, heh.

En ollut suunnitellut tätä oranssia pipoa mitenkään ennakkoon, lähdin vain neulomaan. Ainut ajatus tämän suhteen oli tehdä mahdollisimman ”pitkä” pipo, jonka resoria voisi sitten  kääntää reippaasti. Omassani saa resorin taitettua kahdesti. Muihin pipoihini verrattuna oli tämä yllättävän työläs ajallisesti, mutta noin muuten todella helppo tehdä ihan vaikka aloittelijana.

Mitä tarvitset? Kaksi kerää esimerkiksi käyttämääni  Eco Wool-villalankaa (löytyy muitakin kivoja värejä) ja 5 mm pyöröpuikot (40cm).

Ohje: Luo 88s. Aloita työ neulomalla suljettua neuletta 3 oikein, 1 nurin. Ja sitä samaa sitten loppuun saakka 😀 Oman piponi mitta on taittelematta noin 38 cm ja mielestäni tuo mitta oli noiden taitteiden suhteen varsin hyvä.

Päättely: Kun pipo on saavuttanut tarvittavan mitan, aloita kavennukset / päättely. Neulo ensin oikein yhteen kaksi kolmesta oikeasta silmukasta. Eli kun neulos toistaa kaavaa o-o-o-n, neulo ensimmäisellä kierroksella yhteen nuo ensimmäiset kaksi oikeaa jokaisesta ”neljän koplasta” (toivottavasti ymmärsitte, haha), toisella kierroksella neulo normaali kierros ilman kavennusta, eli o-o-n (eli nyt yksi silmukka on yhdistetty oikein neulottuna tuohon ensimmäiseen oikeaan). Seuraavalla kavennuskierroksella neulo oikein yhteen toinen oikea silmukka ja nurja silmukka, eli tuosta o-o-n, nuo kaksi viimeistä. Tämän jälkeen neulot kaksi silmukkaa yhteen (oikein) aina niin kauan kun puikoilla on jäljellä noin 7-10 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi paksulla neulalla ja päättele työ pipon sisälle. Itse parsin langan vielä muutaman piston verran pipon sisäpuolelle, ettei vain lähde purkaantumaan. Pipo onkin valmis, jee!

Mitäs tuumaatte??

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Lauantain aamujuttuja ja paras rohtojuoma flunssaan

Hello! Tällä viikolla ovat blogijutut jääneet hieman vähemmälle järkyn räkätaudin vuoksi. Aivan käsittämätöntä, että olen tämän vuoden aikana ollut elämässäni eniten sairaana. Ja vielä ihan kunnolla, enkä missään ihan pienessä nuhassa. Tuntuu, että poikakin on flunssassa ainakin jokatoinen viikonloppu (ja nimenomaan aina siis juuri viikonloppuisin, jonka jälkeen yleensä sairastun minä). Semmoinen pieni nuha on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Taaperoelämän ja päiväkotiarjen ihanuuksia for sure.

Varasin muuten kirppispöydän Vantaan Variston Lanttilasta, jota ystävämme suositteli erityisesti näin ”perhetavaraa myyville”. En ole itse koskaan Lanttilassa käynyt, mutta kuulemma se on PK-seudun suurin kirpputori. Siitäkin on vuosia kun olen ollut itsepalvelukirppiksellä myymässä, mutta ehkä jo aikakin raivata kaappeja ihan kunnolla. Jäljelle jäävät tavarat lahjoitan pois. Pöytäni on ensi torstaista eteenpäin ja myyntiin on tulossa ihan kaikkea, kuten omia vaatteitani, pojan vaatteita, kodintavaraa, kirjoja yms. Tarkoitus on laittaa hinnat todella alhaisiksi, koska haluan vain ylimääräisestä tavarasta eroon. Ilmoittelen täällä vielä tarkemmin pöydän numerosta ja muusta.

Mainitsinkin IG:n puolella, että viime viikonloppuna iski kunnon neulomisinto ja aloin tekemään itselleni tuota persikan väristä pipoa joskus aikaisemmin syksyllä ostamastani ekovillalangasta. En olekaan hetkeen jakanut pipo-ohjeita, mutta tähän voisin jakaa heti kun saan kuvia valmiista piposta, valmistui nimittäin pari päivää sitten. Tein tämän tällä kertaa melko ohuilla puikoilla ja taas kerran fiilis, että never again! Neuloin tätä päivätolkulla, homma on yksinkertaisesti äärimmäisen hidasta ohuilla puikoilla tehdessä.

Parhaillaan on työn alla muuten myös villasukka. Sitä parin ensimmäistä sukkaa olenkin sitten työstänyt jo useamman viikon, koska vuosikausien tauon jälkeen saa sukkapuikoilla neulominen sormet rakoille. Toivon mukaan saisin kuitenkin lähiviikkona edes sen ensimmäisen sukan valmiiksi ja ehkä sitten joskus ohjeenkin tänne, mikäli nyt hommassa onnistun. Olen viimeksi tehnyt vauvakokoiset villasukat joskus yläasteen käsityön tunnilla, haha. No, eiköhän se siitä! Toivon saavani sukat valmiiksi ennen joulua 😀

Lempijuomani flunssaan on muuten seuraavanlainen: Kuumennettua kaura/mantelimaitoa, jonka sekaan tulee lusikallinen manukahunajaa, Viridianin kurkumalattejauhetta, Moon Juicen Spirit Dustia ja hyppysellinen kanelia. Aivan superhyvää! Spirit Dustia on (ainakin vielä toistaiseksi) hieman hankala saada Euroopasta, mutta on mainiota ilmankin. Jos kotona olisi ollut kookosöljyä, olisin lisännyt sitä vielä lusikallisen mukaan. Kurkumalatte on ihan ykkösjuomani kylmänä vuodenaikana! Tuon Manuka Doctorin hunajan ostin Jenkeistä, mutta viimeksi olen käyttänyt tätä Wedderspoonin manukaa. Huomasin myös, että esimerkiksi Puhdistamolle on tullut Superkurkuma-kuumajuomajauhe, joka vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Täytyypä tilata testiin kun tuo edellinen loppuu 🙂

Näillä näkymin on blogissa luvassa huomenna luonnonkosmetiikkaan liittyvä arvonta, joten pysykää kuulolla!

Kivaa viikonloppua ??✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kootut käsityöideani talveksi x 8

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Käsityöjutut ovat tässä vuoden aikana nousseet aivan supersuosituiksi blogissani. Ihan huippua, että aihe kiinnostaa! Koska pimeä vuodenaika usein innostaa kaivamaan sukkapuikot kaapista jopa vuosikausien tauon jälkeen, päätin tehdä homman teille helpoksi ja koota yhteen postaukseen erilaisia vuoden mittaan jakamiani käsityöohjeita. Jospa tässä löytyisi jokaiselle joku mieluinen tai ehkä useampikin juttu toteutettavaksi. Oli se sitten villapaita, macrame tai soijavahakynttilät ?✨

Rento villapaita. Ensimmäisenä yksi eniten käyttämistäni, muttei ehkä kyllä se kaikkein hienoin tekeleeni.. Ihkaensimmäinen neulomani oversized-villapaita, josta koko villapaitainnostus lähti! Jälkeenpäin muuttaisin tässä pari juttua, mutta tykkään paidasta hurjasti juuri rentona isona neuleena, ottaen huomioon, että tämä oli eka ;D Helppo ohje löytyy täältä.

Muhkea kaulaliina. Kaulaliina on ehkä helpoin askel aloittaa neuleharrastus! Itse neuloin ensimmäistä kertaa kaulaliinaa 7-8-vuotiaana, joten jos minä olen pikkutyttönä oppinut, opitte myös te. Kaulaliinassa ei sitäpaitsi ole väliä onko tulos huoletonta, koko työnhän voi neuloa vaikka aina oikeaa isoilla puikoilla, tuloksena rouhea ja rosoinen iso kaulaliina. Näissä ei nimittäin ole todellakaan niin justiinsa. Viime talvena neuloin tämän pehmoisen kaulaliinan Puno-langasta ja ohje löytyy täältä.

Virkattu torkkupeitto. Torkkupeitto on helppo, mutta toki melko aikaavievä projekti työstää, ellei tee pienempää vaikkapa vauvalle 🙂 Puuvillalangasta tehty torkkupeitto on kuitenkin edullinen tehdä ja itse virkkasin kesällä tämän puuvillalankaisen torkkupeiton muutamassa viikossa. Ohje löytyy täältä!

Ekologiset soijavaha-tuoksukynttilät. Tässä muuten aivan loistava lahjaidea jouluksi. Omat kynttiläni askartelin syyskuun lopulla ja tuloksena olivat kristallikynttilät ofc ? Kynttilöitä voi tuunata ihan oman mielensä mukaan tuoksuöljyillä, väreillä, kivillä tai täysin tuoksuttomiksi, vain oma mielikuvitus on rajana. Ohje löytyy täältä.

Lämmin ja pehmeä neulemekko, joka on aivan megahelppo tehdä ja vielä suorilla puikoilla! Jos tuo ylimmän villapaidan ohje tuntuu liian monimutkaiselta aloita tällä Skappel-tyylisellä, joka on varsin simppeli! Ohje löytyy täältä.

Olen tehnyt ylempää ohjetta tuunaamalla myös tämän kevyemmän mohair-kesäneuleen, joka on vieläkin nopeampi tehdä kuin tuo neulemekko. Lisäksi lankakustannukset ovat tähän todella pienet, noin 20€. Ohje löytyy täältä.

Makramee. Ajattelin talvella taas paneutua macramehommiin, tämä ei ehkä sovellu kaikkein kärsimättömimmille tyypeille, mutta harjoitus (ja sinnikäs opetusvideoiden kyylääminen) tekevät mestariksi myös macramehommissa. Oma ensimmäinen macrameni oli täysi katastrofi, mutta tämä toinen jo ihan ok. Ohje ja omat macramevinkkini löytyvät täältä.

Joskus vuosikausia sitten olen jakanut blogissa ontelokude-korien ohjeen. Tein näitä jossain vaiheessa niin paljon, että kyllästyin täysin, mutta jos joku toinen näistä intoutuu, niin löytyy tuo vanha ohje täältä. Nämä ovat näppäriä säillytykseen, olen itse säilönyt näissä esimerkiksi meikkejä, pompuloita yms pikkutavaraa. Lisäksi olen joskus tehnyt myös suuren korin koirien leluille.

 

Lähteekö joku toteutukseen? 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

DIY: Neulottu villahame jämälangoista

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ehdinkin jo aikaisemmin esitellä IG:ssä neulomani raidallisen villahameen. Nyt vihdoin sain kuvatkin otettua, joten olisi vihdoin vuorossa pientä postausta hameesta. Itse olen jo kauan pähkäillyt, että mihin ihmeeseen voisin käyttää kaikki tekemistäni virityksistä jääneet jämälangat? Eka tuumailin, että tekisin niistä pipoja, mutta ajatus jäi hautumaan pidemmäksi aikaa. Kunnes nyt muutama viikko takaperin sain päähäni, että haluan ehdottomasti tehdä villahameen syksyksi! Ryhdyin sitten googlailemaan mahdollisimman yksinkertaisia ohjeita ja sain inspiksen tästä Kalastajan Vaimon jo vuosia sitten postaamasta monivärihameesta. Hitto, tähän voisi hyvin yhdistää myös ne jämälangat!

Ohje on varsin yksinkertainen ja tämän kanssa voi muutenkin olla varsin huoleton. Hame neulotaan koko työn ajan tuplana kahdella eri langalla. Yritin suunnitella lankojen värit edes niin, että ne jollain kantilla sointuisivat yhteen. Onneksi valtaosa jämälangoistani onkin melko hempeitä sävyiltään 😀

Tämmöisen lankasaaliin haalin siis kokoon jämäkeristä. Loppupeleissä jäi näistä tosin vielä ylikin..

Ohje: Luo 120s ja neulo aina oikeaa suljettuna neuleena. Neulottuasi muutaman sentin, lisää pikkuhiljaa noin 10 silmukkaa, eli niin että kokonaismäärä on 130s (alkuperäisessä linkkaamassani ohjeessa 140s). Neulo lankoja vaihdellen niin kauan, kunnes hame on halutun pituinen ja kavenna pikkuhiljaa alkuperäiseen silmukkamäärään. Itse kavensin loppua kohden vyötäröä ihan reippaasti (aloitin siis helmasta kun hoksasin, että haluan yrittää kaventaa vyötäröä kohden), sanoisinko, että viimeiset 5-10cm kavensin pois yhteensä noin 15s kokonaissaldosta. Pääteltäessä oli silmukoita siis noin 115. Oman hameeni pituus on noin 42 cm.

Hame odottelee vielä kuminauhan ompelemista vyötärölle. Tai siis kunhan saisin ensin aikaiseksi käydä semmoisen ostamassa 😀 Voin todeta, että itselleni tuo 120s s-kokoinen malli on ehkä aavistuksen väljä. Sanoisinko, että jos tekisin uudelleen, niin varmasti 110s voisi olla passeli, varsinkin kun tein itse tämän 6mm pyöröpuikoilla. Tarkoituksena olisi tehdä joskus vielä tämmöinen toinen hieman rajatummalla sävyvalikoimalla ja sekoittamalla juuri myös jotain hapsulankaa, kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa oli. Ainiin ja nyt on juuri tekeillä myös tähän sointuva villapaita tuosta beigestä langasta 🙂

Mitäs tuumaatte?

Onko teillä muuten muita näppäriä käyttöideoita jämälangoille?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.