Kolmenkympin kriisi ottaa ja antaa?

Hyvä ystäväni pohdiskeli tässä taannoin Instassa erästä aihetta, joka on paljon pyörinyt myös omissa ajatuksissani kuluvan vuoden, tai oikeastaan näiden parin viime vuoden aikana. Ajatus tai oikeastaan ehkä dilemma siitä, mitä ihminen tai tarkalleen ottaen tässä tapauksessa tämmöinen esimerkiksi kolmekymppinen nainen oikein haluaa elämältään? Siis loppuelämältään. Voiko sitä edes tässä vaiheessa vielä tietää? Tai ylinpäänsä edes miettiä? Kannattaako ennemmin elää päivä kerrallaan sen hetkisessä flowssa sen sijaan, että pohdiskelisi eläkepäiviään? Vauvavuoden aikana lähti pääni sisällä käyntiin jonkinlainen itsetutkiskelun vaihe, joka muuttuvissa muodoissaan on ollut käynnissä siitä saakka.

Lapseni syntymän jälkeen olen nimittäin käynyt mielessäni paljon keskustelua siitä, kuka minä olen, mikä tarkoitukseni ja paikkani tässä maailmassa on? Mitä minut on luotu tekemään ja kuka on se Iines, joka todella haluan olla ”isona”? Olen pohdiskellut tätä samaista aihetta täällä blogissakin useaan otteeseen, mutta nuo ystäväni mietteet nostivat asian jälleen kerran esille. Hei ihanaa, en olekaan ainut joka tätä on miettinyt lähiaikoina! Omalla kohdallani tämä pohdiskelu on ilmentynyt esimerkiksi itseni ja omien ajatusten tutkiskeluna, prioriteettien pohtimisena ja miettimällä juuri sitä tärkeintä: Kuka minä olen, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä on se, mitä haluan elämässäni toteuttaa?

Sinänsä olen huomannut myös lähipiirissäni samanlaista kolmenkympin kriiseilyä (ja paljon!!!), joka on ilmennyt valitettavan paljon esimerkiksi eroina. Näin oman melko suppean empiirisen tutkimukseni mukaan miehet ja naiset kokevat tämän kriisin (yleensä) hieman eri tavoin. Naiset usein alkavat pohtia näitä elämää suurempia kysymyksiä, ehkä vaihtavat hiustyyliä tai työpaikkaa, kun taas miesten kohdalla on tullut nähtyä useampi tapaus, jossa kriiseily menee siihen pisteeseen, että halutaan ero suunnilleen yhdessä yössä, ”koska oma pää on niin sekaisin”. Tuntuu jopa, että tämä on viime vuosina ollut joku ihme ilmiö. Ystäväni on keksinyt tälle jopa oman termin, ”psykoosijuna” 😀

Miksi monet kolmekymppiset sitten lähtevät sen P-junan kyytiin sen koommin ajattelematta nykyhetkeä pidemmälle? Kai me yksinkertaisesti käsittelemme tapahtumia ja vaikeita asioita niin eri tavoin. Enkä nyt halua tehdä mitään sukupuoliyleistystä, mutta kuten sanoin, olemme ystäväni kanssa yli vuosi keskusteltu tästä ihme ilmiöstä, jossa kolmekymppiset miehet yhtäkkiä jollain tapaa flippaavat, pakkaavat kamansa yhdessä yössä ja päättävät alkaa elämään menetettyjä nuoruusvuosiaan. Ja nimenomaan juuri silloin kolmenkympin tienoilla. Kukin tietysti tavallaan, mutta usein esimerkiksi tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittely on miehille huomattavasti vaikeampaa kuin naisille. Ehkä vaikeiden asioiden pakeneminen sitten tuntuu siinä vaiheessa helpoimmalta ratkaisulta? Tai ne nostetaan esiin vasta siinä vaiheessa kun sisällä kuohuu jo niin pahasti, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin keksiä joku äkkipako. Naiset ehkä myös pyrkivät käsittelemään vaikeat asiat heti, kun taas miehillä todellisuus iskee vasta paljon myöhemmin tyyliin ”apua, mitä tässä nyt tapahtuikaan?”

Mitä minä sitten haluan? Tietysti ennen kaikkea olla rakastava, tasapainoinen äiti ja puoliso. Tehdä asioita, jotka tekevät onnellisiksi ja joiden parissa pääsen toteuttamaan itseäni. Mitä tulee esimerkiksi työhön, en halua sen olevan koko elämä tai asia, joka vie enemmän energiaa, kuin antaa takaisin. Haluan tehdä yrittäjähenkistä työtä. Semmoista, jossa saan itse priorisoida asiat, vaikuttaa niihin ja näin ollen myös luoda työstä itselleni mielekästä. Minulle on tärkeää, että näkemyksiäni ja mielipiteitäni kunnioitetaan, sekä niille annetaan arvoa, vaikka toinen ajattelisikin eri tavalla. Suurin unelmani työn saralla olisi edelleen  joskus tulevaisuudessa työ, jota voisin tehdä ainakin osan vuodesta ulkomailta käsin.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanutkin, on nykymaailmassa tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottu työ jo vanhanaikainen malli. Toki edelleen monilla aloilla väistämätön seikka, mutta monessa tapauksessa on silkkaa resurssien ja voimavarojen tuhlausta ”pakottaa” työntekijä työskentelemään esimerkiksi epämieluisina kellonaikoina TAI paikassa, jos mahdollisuus muuhunkin olisi olemassa. Itse esimerkiksi pidän usein asiakkaideni kanssa Skype-paltsuja kotisohvalta heidän ollessaan toisessa kaupungissa tai maassa. Tällöin olen itse mukavuusalueellani turvallisessa paikassa ja aikaa säästyy reissaamisenkin suhteen kun ei tarvitse lähteä vain paltsun vuoksi matkustamaan.

Mikäli olisin luonteeltani radikaalimpi, valmis ottamaan suuria riskejä ja haluaisin vaihtaa täysin alaa, panostaisin varmasti jossain vaiheessa enemmän esimerkiksi pipojuttuihini. Laajentaisin toimintaa, avaisin verkkokaupan, veisin hommaa ulkomaille ja kehittelisin valikoimaan myös muita tuotteita. Mutta, homma on vielä kovin harrastepohjalla, eikä resurssit, saati sitten rohkeus riittäisi moiseen. Ideana tuo olisi kuitenkin unelma! Kuinka siistiä olisi viedä Chunky Beanie maailmalle, haha!

Joidenkin asioiden suhteen en edes jaksa miettiä sen pidemmälle. Esimerkiksi sitä, millaisessa kodissa haluan asua kymmenen vuoden kuluttua. Kerrostalo, omakotitalo, toinen kaupunki? Olen todella tyytyväinen nykyiseen kotiimme ja tämmöisissä jutuissa uskon siihen, että aika näyttää. Toki todella monet haaveilevat jo nuoresta saakka esimerkiksi omakotitalosta. En itse ole oikeastaan ikinä kuulunut näihin, vaikka myönnän toki välillä asuvani jossain todella hulppean ihanassa luksuskodissa. Kukapa nyt ei?

Vastaukseni omaan kysymykseeni lieneekin siis kaikessa yksinkertaisuudessaan: Haluan elämältä sitä, että olen onnellinen, elän tasapainoista elämää ja teen mieluisia juttuja. Sitä, että tunnen saavani arvostusta siitä mitä teen.

 

Ovatko nämä asiat pyörineet teillä mielessä? Onko kohdallanne selvää, mitä haluatte loppuelämältä vai uskotteko hetkessä elämiseen tai kohtaloon?

 

 

Ja ps. Kuvissa niitä Lapin ametistikaivokselta itse louhimiani ametisteja! Nuo kaksi suurinta ostin kaivokselta, siis tuon hiotun ja ison möhkäleen, mutta nuo pikkuiset louhin omin kätösin <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka valita sopiva kristalli?

Olen aikaisemmin kirjoitellut kristalleista, intuitiosta ja siitä kuinka jälkimmäinen usein toimii tehokkaana ohjaajana kristalleja ja kiviä valitessa. On ollut aivan ihana saada teiltä viestejä siitä, kuinka olette ajautuneet kivien maailmaan. Se on kyllä jännä, kuinka koukuttavia juttuja nämä ovat. Ensimmäisen kiven tai kristallin jälkeen alkaa niitä ihan huomaamattaan pikkuhiljaa kerääntyä, hups! Kivihulluus onkin pian jo hyvää vauhtia käynnissä ja alkaa enemmän myös perehtymään niiden ominaisuuksiin. Tai näin on ainakin käynyt itselläni 🙂

Kun katselet eri kiviä, kiinnittyy katseesi usein johonkin yhteen tiettyyn. Nostat sen ehkä käteesi ihasteltavaksi ja varmasti juuri siinä kyseisessä kappaleessa on ollut jotain sen verran erityistä, että huomiosi on alunperin kiinnittynyt juuri siihen. Usein juuri se ensimmäinen poimituksi asti tullut kivi on se ”oikea”. Hassua on kuinka esimerkiksi kivikauppa Seraphinen täti aina osaa sanoa, mikä kivi on se oikea (ja omalla kohdallani aina se ensimmäisenä napattu).

Netistä löytyy joitakin ”kristallitestejäkin”, joiden perusteella voi ikäänkuin harjoittaa intuitioleikkiä etänä – katsella eri kiviä, valita se joka johon katse eniten kiinnittyy ja lukea kyseisen kiven hoitavista, puhdistavista tai tasapainoittavista ominaisuuksista. Itse koen kausia, jolloin tavallaan tunnen erityistä vetoa juuri tiettyjä kiviä kohtaan. Uskon itse siihen, että keho kertoo sen hetkisestä mielentilasta ja siitä, mitä se kulloinkin ”tarvitsee”. Välillä rauhoittavaa ametistia, sitten taas maadoittavaa savukvartsia tai kenties energioita selkeyttävää ja intuitiota vahvistavaa kirkasta kvartsia. Jauhan kyllä jatkuvasti siitä ennustajakäynnistä, mutta ennustaja kertoi myös mitä kiviä juuri nyt tarvitsen! Kuulemma kaikkea vihreää ja purppuraa, jotka auttavat aurani värejä eheytymään 😀 Itseasiassa ametisti on ollut jo jonkin aikaa ihan lemppari!

Tein muutama viikko taaksepäin tämmöisen ristikon kivistä ja leikin pojan kanssa ”kivipeliä”, tämä sai poimia kiinnostavan ja ihan jännityksellä katsoin, että mikä on pienen mielestä kiinnostavin! Taisi olla tuo vihertävä valtameri-jaspis, toinen oikealle vasemmasta reunasta alimmalta riviltä. Välillä on hauska pelata kivitestiä ihan omankin kivikokoelman kanssa ja katsoa, että mikä vaikuttaa juuri silloin kiinnostavimmalta. Voi vaihdella nimittäin päivän tai viikon mukaan, tosin muutamat kivet ovat ainakin itselläni semmoisia vakiosuosikkeja (esimerkiksi näistä kuvien kivistä tuo vaalean turkoosi amatsoniitti, eli unikiveni ja oikean alakulman savukvartsi). Vähän aikaa sitten oli semmoinen kausi, että oli kuukivi aina mukana laukussa.

Jos joku näistä kiinnitti erityisesti teidän huomion, niin voin kertoa kiven nimen kommenttiboksissa, niin pääsette tutkailemaan! ???

 

Ps. Pakko myös vinkata täällä pari päivää sitten IG Storiesissa vilauttamaani ”kristalliraamattua”, haha! Tilasin kirjan joskus kesällä ja vaikka eri kivien ominaisuudet olivatkin/ ovatkin melko tuttuja, niin tuo kirja on siitä hauska, että aina jos haluat tutkia jotain tiettyä kiveä, löytää sen helposti kirjasta vaikkapa iltalukemisena 🙂 Itse tilasin kirjan Adlibriksestä, josta se aikaisemmin oli loppu, mutta tuli kesällä vihdoin taas varastoon!

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Viikon kristalli: Savukvartsi

Pienen tauon jälkeen jatkuu postaussarjani kivistä ja kristalleista! Tänään olisi vuorossa yksi lemppareistani: Savukvartsi. Sain ensimmäisen savukvartsini keväällä Eerikinkadun kivikaupan naiselta ja edelleen, tuo lahjaksi saamani kivi on ehdottomasti suosikkini savukvartseista ja myös kaikkien kivieni lemppari-viisikossa. Tarina kiven takana oli keskustelu herkkyydestä ja negatiivisista energioista, joilta suojaavaa kiveä etsin. Sitten kivikaupan täti kaivoi tuon kiven esiin ja kertoi, että kivi oli hänen omansa, jonka oli yksi päivä ottanut kotoa mukaansa, tietämättä oikein miksi. Kunnes selvisi, että tarkoitus oli ollut antaa se minulle <3 Tuolloin lähdin jälleen kerran melko hämmentyneenä ja melkeinpä kyyneleet silmissäni kotiin kivikaupasta. Kotimatka meni aikalailla savukvartsia ihaillessa.

Savukvartsi on maadoittava ja tasapainoittava kivi. Siitä voi olla apua silloin kun tuntee olonsa juurettomaksi ja haluaa palauttaa tavallaan jalat takaisin maan pinnalle. Tämä on hyvin hoitava kivi ja sen on sanottu vapauttavan negatiivisia tunteita, kuten kateutta, pelkoa  ja vihaa. Siksi kivestä voikin olla apua myös tasapainoisemman ja onnellisemman itsensä löytämiseen. Itselläni tämä kivi on ollut tärkeä juuri siksi, että se on vaikeina aikoina palauttanut tavallaan tärkeiden asioiden äärelle ja muistuttanut niistä hyvistä asioista. Savukvartsista sanotaankin, että se auttaa yli tuskallisista muistoista ja eteenpäin vaikeista ajoista. Ainiin ja usein juuri mustat ja tummat kivet ovat niitä, jotka poistavat negatiivisuutta. Tämän lisäksi esimerkiksi hematiitti ja musta turmaliini ovat pahalta, sekä negatiivisuudelta suojaavia kiviä.

Tämä on se kivikaupan tädiltä saamani, siinä on pieni särö, mutta mielestäni se kuvaa juuri minua. Eihän kukaan meistä ole täydellisiä, kaikissa on pieniä säröjä menneistä tapahtumista, jotka tekevät meistä juuri sen, joka olemme tänä päivänä <3

Kivi on muuten erinomainen valinta myös kotiin, tuomaan harmoniaa ja tasapainoa. Lisäksi se neutralisoi sähkölaitteista syntyvää elektromagneettista säteilyä. Itse olen käyttänyt tätä usein meditoidessa ja tehnyt kiviterapiaa aktivoimalla savukvartsilla juurichakraa. Kyynisyys, negatiivisuus ja turvattomuuden tunne voivat olla merkkejä siitä, että juurichakra on epätasapainossa. Kivien lisäksi juurichakraa voi aktivoida ulkoilemalla luonnossa, kävelemällä nurmikolla, vedessä ja kaikella, joka palauttaa tavallaan ”takaisin maan pinnalle ja luontoon”. Olen nyt tutkinut jonkin verran chakrajuttuja, mutta voin kirjoitella niistä enemmän sitten kun tiedän enemmän 😉

 

Onko savukvartsi teille tuttu? Onko teillä muuten mielessä jostain kiveä, josta toivoisitte postausta?

 

Ps. Tuosta kirjasta ja parista muusta tulossa lähiaikoina lyhyt arvostelu. Sain juuri tällä viikolla luettua tuon Katja Frangen Intuitiolla-kirjan (aivan super!), mutta sen lisäksi on kesältä pari muutakin kirjasuositusta.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Hihhulitiistai: Kristallijuttuja ja kodin energiapuhdistus vol 2

Huomenta! Tänään olisi vuorossa taas astetta erikoisempia juttuja. Esittelen nimittäin Köpiksen reissulta tarttuneen kivisaaliin. Ei varmasti yllätä, että olin kivikaupassa sormet syyhyten näpräämässä näitä kiviä ja löysinkin niin hienoja, että huhhei! En malta odottaa lokakuun Kalifornian reissua kun pääsen koluamaan sitä yhtä supermegaupeaa kivikauppaa 😉 Tällä kertaa on muuten ihan pakko ottaa sieltä kuvia myös teille!

Kerroin taas vaihteeksi eilen IG Storiesin puolella hieman oudosta jutusta, jonka tajusin viikonloppuna. Noh, muutama viikko takaperin sain sen viheliäisen noidannuolen alaselkään ollessani juoksulenkillä. Tähän saakka elämässäni en ole kärsinyt minkäänlaisista alaselän ongelmista, jossei nyt lasketa jotain raskaudenaikaisia iskiasvaivoja, jotka ovat riesana varmasti kaikilla odottavilla äideillä. Innostuinpa kuitenkin perjantai-iltana nukkumaan mennessäni lukemaan uudelleen sitä kesäkuussa teettämääni astrologista kartoitusta (postaus täällä), joka sisälsi myös lähiaikojen planetaaristen liikkeiden ”sääennustuksen” ja analyysin siitä, miten nämä voivat vaikuttaa minuun, sekä elämääni. Piti ihan hieraista silmiä kun kartoituksessa mainittiin ihan kahdessa kohdassa, että tiettyjen planeettojen sijainnit voivat vaikuttaa terveyteeni ja että olisi tärkeää pitää huoli erityisesti mm. alaselästä / ristiselästä. Ekalla lukukerralla olin jotenkin sivuuttanut koko asian, koska tosiaan en vielä silloin ollut mitään alaselkävaivoja kokenut. Saatiinpa nyt selvyys sillekin! Sattumaa tai ei, mutta melko outo juttu jokatapauksessa..

Sitten niihin kiviin!  Reissusta siis löytyi muutama vuorikristalli (nyt on tuntunut jotain ihme vetoa niihin viimeaikoina, hehe), ametisti ja fluoriitti. Myös tuo pieni oranssiin tai ruskeaan taittava on joku vuorikristalli, siitä onkin muodostunut melkeinpä lemppari tuon pyöreän kirkkaan vuorikristallin kanssa. Juuri eräs päivä juttelin IG:ssä erään tuttavan kanssa, joka kyseli kristalleista tai kivistä, jotka ovat semmoisia ”peruskiviä”, joilla voisi olla hyvä aloittaa kristalliharrastus. Oma mielipiteeni tähän: Kirkas vuorikristalli, savukvartsi, ametisti ja ruusukvartsi. Nämä tulivat nimittäin itselleni ensimmäisenä mieleen semmoisina melko monikäyttöisinä kivinä, jotka kuitenkin toimivat hieman eri tavalla. Jos siis nyt itse aloittaisin, niin kenties aloittaisin kiviharrastuksen näillä. Vaikkakin yleensä ostan kivet vähän sillä periaatteella ”mitä tekee mieli”, vähän kuin ostaisi karkkia 😀

Näistä jokainen olivat semmoisia, joita ihastelin ja totesin niin kauniiksi, etten enää voinut laittaa takaisin hyllyyn. Fluoriitissa ja kaikissa noissa kirkkaissa kvartseissa näkyy todella kaunista sateenkaarta ja kun huvikseen vertasin muutamiin toisiin kappaleisiin hyllyssä, ei niissä näkynyt juurikaan. Ehkä nämä olivat siis tarkoitettu löydettäväksi. Kivissä on parasta se kun ottaa esimerkiksi pienen breikin työhommista ja ihastelee hetken kiveä. Siitä löytää aina jotain uutta ja ihmeellistä. Ainiin ja btw, kristallissa näkyvä sateenkaari tuo kuulemma hyvää onnea! Tummat rihmat kvartsin sisällä taas poistavat negatiivisia energioita. Näin kertoi Los Angelesin kivikaupan nainen minulle talvella kun etsimme minulle täydellistä kirkasta vuorikristallia. Kirkas kvartsihan on energeettisesti yksi vahvimmista kristalleista ja kyllä, olen itsekin huomannut sen. Pidin eräs aamu meditoinnin jälkeen toisessa kädessäni kahta vuorikristallia ja toisessa kädessä jotain toista kiveä. Juuri tuosta kädestä, jossa vuorikristallit olivat, tuntui selvä energian virtaus (tietynlaista väreilyä), jota taas ei toisessa kädessä tuntunut. Ja kyllä, olen tuntenut näitä aiemminkin tiettyjen kivien kanssa. Anteeksi, älkää pitäkö ihan kreisinä 😀 Mutta kun on paljon kysytty siitä, että olenko oikeasti tuntenut kivien ”tekevän jotain”. Eli olen!

Kirjoittelin juhannuksena postauksen kodin negatiivisten energioiden puhdistamisesta. Valkoista salviaa olen polttanut meillä kotona silloin tällöin, mutta olen nyt innostunut enemmän Palo santon polttamisesta. En oikein ole ihastunut salvian tuoksuun, mutta tämä on ihana! Palo Santo on Etelä-Amerikassa kasvava puu, jossa sitä kutsutaan ”pyhäksi puuksi”. Sitä käytetään mm. hyttysten karkoittamiseen, mutta sen lisäksi sillä on poltettaessa sanottu valkoisen salvian tavoin olevan negatiivisia energioita karkoittava ominaisuus. Palo santoa käytetään yleisesti esimerkiksi meditaatioon valmistautumisessa ja sen on sanottu auttavan pääsemään syvempään tietoisuuden tilaan, sekä lisäävän luovuutta. Puun öljyä on käytetty jo iät ja ajat aromaterapiassa, sekä hoitamaan esimerkiksi useita sairauksia astmasta, flunssasta ja päänsarystä aina stressiin ja masennukseen. Tämä on taas sen sortin juttu, josta moni saattaa ajatella, että jösses mitä huuhaata. Mutta jos joku kasvi on vuosituhansien aikana todettu tehokkaaksi lääkkeeksi mm. alkuperäiskansojen keskuudessa, miksi se olisi täyttä humpuukia vain sen tähden, ettei sovi länsimaisen lääketieteen raameihin..?

Puun pala siis sytytetään tuleen, puhalletaan sammuksiin hiillokselle ja hiillosta puhalletaan, jotta syntyy savua. Tämänkin kanssa kuljen siis ympäri kotia (jos siis puhdistan kotia negatiivisista energioista) fiilispohjalta, usein intuitio ”johdattaa” juuri niihin kohtiin kodissa, jotka kaipaavat erityistä puhdistusta. Tästä ei tule läheskään niin kovaa käryä kun salviasta! Itse poltan tätä välillä ihan muuten vaan jos teen töitä, haluan rentoutua tai tuoda pientä tunnelmaa kotiin. Tästä jää todella mieto, hieman suitsukemainen tuoksu.

En tiedä mistä tätä saisi ostettua Suomessa kaupasta, mutta esimerkiksi Etsystä saa kätevästi tilattua tätä ja myös sitä salviaa (ja siis ihan kaikkea muutakin ihanaa btw, esimerkiksi kristalleja. Omat sieltä tilaamani eivät tosin ole aivan niin ihania kuin itse kaupasta ostamani ja laatu vaihtelee paljon). Jos tiedätte, missä Helsingissä myytäisiin Palo santoa, saa vinkata kommenttiboksiin!

Onko kukaan testannut Palo santoa? (Tai tuntenut kristallien väreilyä, hehe?)

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Outoja sattumia

Moikka ja terkkuja Köpiksestä! Yritän ehtiä huomenna postailemaan reissukuulumisia täältä, uudesta lempparikaupungistani. Vietän tänään 31v-synttäreitäni, luultavammin juhlapäivä vierähtää vintageliikkeitä koluten, jee! Tällä välin halusin kertoa täälläkin erikoisesta asiasta, joka sattui perjantaina. Sinänsä hassua kun juuri äskettäin ehdin kirjoitella intuitiosta ja melkein heti perään tapahtui hassuja sattumia. Tai oikeastaan outoja juttuja ja rakastan semmoisia! Tiedättekö semmoisia mystisiä tapahtumia, jotka jostain kumman syystä tapahtuvat ja varmasti juuri silloin kun on tarkoituskin. Juuri niitä asioita, joista melkein saa kylmiä väreitä ja miettii, että miksi tämä tapahtui juuri nyt?

Olin perjantaina viettänyt sadepäivää terassin aurinkotuolissa loikoillen, neuloen, kuunnellen äänikirjaa ja sun muuta rentoilujuttuja. Keskellä päivää huomioni jostain kumman syystä kiinnittyi kaikkein pitkäikäisimpään viherkasviini, joka on valehtelematta ollut minulla noin 20 vuotta. Siis jostain vuodesta 97 tai 98 lähtien. Käpylässä kasvi majaili ikkunalaudalla, mutta täällä nykyisessä kodissa ovat kasvien paikat olleet hieman rajalliset ja tuo sinnikäs soturi on pikkuhiljaa ”masentunut” takan päällä ja mennyt yhä huononmpaan kuntoon. Aivan yhtäkkiä tuli semmoinen fiilis, että nyt on tehtävä jotain ja otin kasvin kanssani pihaan. Jostain syystä intouduin kaivelemaan ruukkua ja mitä ihmettä! Löysin sieltä lapsena jostain luonnosta poimimani ”kultakiven”, jota en ollut edes muistanut 😀

Olen löytänyt tuon kiven varmaan joskus vuonna 98, mutta siitä ei ole pienintäkään hajua, miten se on ruukkuun joutunut tai kauan se on siellä ollut? Anyway, todella outo sattuma, varsinkin kaikkien näiden viimeaikojen kivijuttujen jälkeen! (Ja tuo kultakivi on muuten ihan mieletön, kerroinhan että olen jo lapsena ollut kivityttö :D) Istuin terassilla ja ihailin aikani tuota kiveä, kunnes yhtäkkiä iski ihan järjettömän paha mieli kasvin puolesta. Olemme asuneet tässä yli puolitoista vuotta, enkä koko tänä aikana ole nostanut sitä toiseen paikkaan, vaikka olen selvästi huomannut, että se kärsii. Olen ihan kamala ja olin vielä miettinyt heivaamani sen menemään, koska se alkoi olla jo niin kärsinyt! 🙁 Kävin samana päivänä multaostoksilla, nypin kasvista kaikki huonot lehdet oksineen pois, vaihdoin mullat ja pieni puutarha-apurini tuli antamaan sille vettä omalla pienellä kastelukannullaan.

Toivon, että kasvi tuosta vielä elpyy vanhaan eloonsa sateen ja auringon voimin. Kun se on kerännyt voimia, niin nostan sen ehdottomasti paraatipaikalle. Jäin jälkeenpäin tuumailemaan, että mikä tarkoitus tällä oli? Että juuri tänään saisin päähäni nostaa kasvin aurinkoon ja löytäisin vielä tuon kivenkin? Varmasti jokin syvempi merkitys kuitenkin varmasti. Vaikka tämä jonkun muun mielestä kuulostaisi turhanpäiväiseltä lässytykseltä, niin oma kantani on, että kaikkea mikä elää, tulee hoitaa rakkaudella. Ehkäpä tämän merkitys oli löytää jotain vanhaa ja unohdettua uudelleen, voi olla että se syvempi merkitys joskus selviää 🙂

Aurinkoista maanantaita!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.