Kaamosmasennusta ilmassa

Taas takaisin kotona ja ette usko kun kerron, että meidän napero on sairaana, taas. Pieni oli nukkunut kuumeessa koko sunnuntain ja piristyi hieman illaksi tullessani kotiin, mutta illalla nousi taas uudelleen kuume. Eilen olin muutenkin vapaalla ja jäin hoitamaan pienokaista kotiin, joka tosin eilen illalla riehui jo siihen malliin, että alkaa (onneksi) olla jo huomattavasti parempi. Silti harmittaa, että koko syksy on ollut meidän perheessä enemmän tai vähemmän sairastelukierrettä. Mies jäikin tänään vielä pienen toipilaan kanssa kotiin.

Kieltämättä koin pienen shokin palatessani lumen keskeltä takaisin tänne harmauteen. Kuulin matkalla Kuusamosta erään miehen ja naisenkin puhuvan Helsingin harmaudesta, sekä siitä kuinka marraskuu Helsingissä on erityisen hankala pohjoisessa varttuneille ja asuville. Noh, eivät tosiaan ole ainoita. Nämä marraskuun harmaudesta valittamiseni alkavat pian olla aivan nextillä levelillä ja olen pahoillani jos joku teistä on jo kyllästynyt aiheeseen.  Viikonloppuna asiaa pohdittuani totesin, että kaamosmasennushan tässä taitaa olla takana. Olen nyt nimittäin ollut useamman viikon todella allapäin, mikään ei oikein innosta ja vaikka aamulla heräisi aikaisin ilman kelloa, on silti todella vaikea päästä ylös sängystä.

Samanlaisia tuntemuksia on ollut aiempinakin vuosina, mutta koen kaamoskriiseilyn vain pahentuneen tässä kolmenkympin hujakoilla. Se, että pojalla ja / tai itselläni pyörii jatkuvasti jotain ihme flunssa- tai kuumetauteja, ei ainakaan tee tilannetta yhtään helpommaksi. Koko tämän kaamoskriiseilyn kourissa olen alkanut kyseenalaistaa ja analysoida about kaikkea maan ja taivaan välillä. Kysymyksiä tulevaisuudesta, blogiani ja noh, mitä kaikkea sitä nyt kriiseillessään ajautuukaan pohtimaan. Olen jo vuosia tiedostanut sen, kuinka valon määrä säätelee välillä todella radikaalistikin kehoni toimintaa ja mielialaa, tyyppinä olen varmasti siis erityisen herkkä juuri vuodenaikojen vaihtelulle erityisesti valon vähenemisen suhteen. Tästä samaisesta syystä olen jo aivan liian pitkään haaveillut viettäväni talvet auringossa, koska onhan se melko masentava ajatus joutua tuskailla ja olla jossain määrin alakuloinen noin kolmanneksen jokaisesta vuodesta.

Tutkiskelin viikonloppuna kirkasvalolamppuja netistä ja totesin, että semmoinen on käytävä ostamassa ja äkkiä. Jospa siitä saisi akuuttia apua tähän pimeyteen! Sain vihdoin eilen myös varattua ajan naistentautien erikoislääkärille näiden kuukautishäiriöideni vuoksi. Normaalisti en ikinä kirjoittaisi täällä kuukautisistani, mutta elättelen toivoa, että vertaistukea saattaisi löytyä, joten siksi olen nostanut esille näitä ihme hormonihäiriöitäni, jotka voivat olla osasyynä näihin ankeisiin viime viikkoihin. Minulla on nyt nimittäin (taas vaihteeksi) ollut menkat päällä kolme viikkoa, aikalailla siis siitä lähtien kun podin sitä katastrofi-viikkoa. Elättelen siis toivoa jostain pitkittyneestä menkka-angstista, vaikka toki haluan nyt varmuuden siitä, ettei taustalla ole mitään muuta, joka tämän aiheuttaa. Toki sekin on tässä painanut viime viikkoina ja kuukausina mieltä 🙁

Palatakseni Ruka-juttuihin en muistanutkaan mainita sitä kun heräsin varhain sunnuntai-aamuyöstä siihen kun ulkoa kuului jonkun matkan päästä ulvontaa! Ensimmäinen ajatukseni oli, että joku on päästänyt ulos koiria, mutta toisaalta kuka päästäisi koiria ulos ulvomaan keskellä yötä ja (saa korjata jos olen väärässä), mutta kotikoirat harvemmin harrastavat ulvomista (paitsi Bixu joskus jos kuulee paloauton äänen, hahah :D). Mysteeriksi siis jäi, että ulvoiko ulkona metsän rajassa pieni susilauma. Kuinka jännää! Kävimme sunnuntaina ennen lähtöäni vielä reilun tunnin vaelluksella metsässä, harmittaa ettemme ehtineet pidemmälle vaellukselle, koska nähtävää kyllä riittäisi.

Reissun aikana kävimme kahdesti hiihtämässä iltahämärässä (niiin mielettömän siistiä!!) ja lauantaina varasin itselleni kahden tunnin opetuksen lumilaudalla. Ja kyllä, vaihdoin sittenkin suksi-tuumailut lautaan. Alkukommellusten ja pienten tuskailuiden jälkeen alkoi sujua jo huomattavasti paremmin, vaikka ehkä hieman nolottaakin, että todistin 2-vuotiaan laskevan laudalla paremmin kuin minä itse (ja todettuani, että olen ehkä Suomen viimeisin aikuinen, joka opettelee lumilautailua) 😀 Ottaen huomioon, että meinasin heittää hanskat tiskiin jo heti alkuunsa ollessani niin pihalla about kolmen tiskin kautta kierrettyäni, että mitä lippuja ja välineitä ylinpäänsä tarvitsen.

Vinkki Ruka-keskukselle: Selkeämpiä prosesseja ja neuvontaa niille, jotka eivät oikeasti tiedä mistään mitään. (Okei, voi myös olla, että olin itse poikkeustapaus, joka on näin hukassa.) Saatuani monot jalkaan meinasin saada jonkin sortin paniikkikohtauksen ja ehdin jo manailla, että jos surffaaminen on mielestäni hankalaa, on tämä sama potenssiin tuhat. Okei, nyt jo vähän naurattaa koko homma. Ja täytyy myöntää, että lautailu oli kyllä tosi kivaa kun sitä alkoi hoksata! En malta odottaa, että ehkä jo ensi kerralla pääsee etenemään lasten mäestä pois ja ylinpäänsä laskettua edes yhden kerran alas kaatumatta kertaakaan. Nimim. Kivat mustelmat muistona kankussa.

 

Toivottavasti Helsinkiin sataisi lähiviikkoina lumi! Rukalla ei nimittäin lumen ansiosta ollut synkkyydestä tietoakaan ✨

 

Ja loppuun täytyy todeta, että Rukan maisemat olivat niin kauniita! En kestä <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Terkkuja Rukalta

Aivan mieletöntä olla täällä Rukalla! Tämmöinen toteamus heti alkuun, olen taas nimittäin parin päivän aikana kokenut melkoisen kulttuurielämyksen täällä kotimaan rajojen sisällä, haha. Tämän vuoden aikana olen kaivannut enemmän kuin koskaan juuri tämmöisiä pieniä reissuja ja irtiottoja luonnon helmaan. Ja ihan tosi, aivan tosissaan kaivannut. Rehellisesti olen viime talven jälkeen alkanut kaipaamaan yhä enemmän juuri tietynlaista rauhaa, hitaampaa elämää ja pohjoisesta sitä kyllä löytyy! Kuten on esimerkiksi Pyhä-Luoston reissujen kohdalla todennut, aika tuntuu pysähtyvän, kaikki kiire ja stressi kirjaimellisesti katoavat heti kun astuu kauemmas Helsingin arjesta.

Ystäväni muutti vuosi takaperin Rukalle ja tosiaan lähes vuoden jahkailun jälkeen sain vihdoinkin varattua pitkän viikonlopun tullakseni tänne. Ja täytyy jatkossa tulla useammin! Enpä olisi uskonut, että pääsen rämpimään lumikinoksissa jo marraskuun puolivälissä. Kirjoittelin aikaisemmin tällä viikolla oudosta hiihto-innostuksesta, joka on tässä lähivuosina hiipinyt takaraivoon. No, me ei Ronjan kanssa kumpikaan olla mitään kokeneita hiihtäjiä, mutta päädyttiin torstaina randomisti hiihtokaupoille vuokraamaan suksia. Ainiin ja otsalamppua, jollaista en ollut koskaan aikaisemmin kuvitellut pitäväni päässä (tai edes ajatellut olevan olemassa, noloa huomata millainen city-juntti on olevinaan). Reilun tunnin hiihtolenkki ilman yhtäainutta ihmistä, hämärässä ja täydessä hiljaisuudessa: Täydellistä! Muutama paniikin täyteinen hetki tuli hurjissa alamäissä ja kerran lensinkin ladulla persiilleni, mutta ei se kai ole niin vakavaa. Nimimerkillä viimeksi 90-luvun lopulla hiihtänyt. Olin aivan unohtanut kuinka rankkaa puuhaa hiihtäminen on! Olin illalla nimittäin täysin loppu ja nukuin koko yön kuin tukki, sikeämmin kuin kuukausiin kotona.

Mistä taas pääsemmekin sopivasti toteamukseen siitä, kuinka tuumailin eilen, että voisiko tämä ”kolmenkympin kriiseilyni” johtua juuri Helsingistä? Turhautumisesta suorituskeskeiseen, kiireiseen ja välillä niin muka-tärkeään arkeen, jossa yhä harvemmin muistetaan pysähtyä niiden oikeiden asioiden äärelle. Tenttasin eilen Ronjaa elämästä täällä ja kuulemma pohjoisemmassa parasta on se, ettei ketään kiinnosta ammattisi, tulotasosi tai koulutuksesi, vaan aidosti se kuka olet. Ja juuri tämä tietynlainen pinnallisuus on se, mikä suuremmassa kaupungissa mättää. Ahdistun itsekin nykyään jossain määrin siitä, että joudun sopimaan treffit ystävien kanssa kalenteria katsomalla, jos sieltä sattuisi löytymään joku sopiva rako. Itseasiassa tämä jopa nolottaa. Juttelimme myös suksivuokraamon miehen kanssa lyhyesti elämästä täällä ja hän totesikin ihanasti, että ”elämä täällä nyt on aika yksinkertaista”, ah. Kuinka luksusta voikaan juuri se yksinkertainen elämä olla ja toisaalta, kuinka nurinkurista, että se on nykypäivänä enemmänkin harvinaisuus?

Muita juttuja, joita olemme täällä viime päivinä puuhailleet? Käyty toistamiseen hiihtämässä, kyhätty viikonlopun mätöksi soija-nachovuokaa, ihailtu Rukan iltataivasta ja hiljaisuutta. Tein eilen aamulla lumitöitä ystäväni ollessa töissä ja jopas oli outoa pitkästä aikaa. Ainiin ja kävin myös porekylvyssä! Kylpy on minulle aina ihan todellista luksusta ja olen about aina haaveillut saavani joskus kylpyammeen. Tänään nukuin melkein yhdeksään aamulla, ensimmäistä kertaa kuukausiin. Jotenkin outoa kun tämmöiset ennen niin arkiset pienet jutut tuntuvat pitkästä aikaa jopa jonkinlaiselta luksukselta 😀

Aika menee aina niin nopeasti kun jossain paikassa viihtyy! Huomenna jo kotiin. Lisää Ruka-kuvia tulossa vielä myöhemmin. Nämä kaikki kuvat otin uudelle iPhonella 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kotimaan matkailu – ajatuksia ja unelmakohteita!

Postaus sisältää affiliate-linkin

Päätin alkuvuodesta, että oma tavoitteeni matkailun suhteen on panostaa yhä enemmän lähi- ja kotimaan matkailuun. Lappi kiinnostaa edelleen aivan valtavasti ja paikoissa, joissa haluaisin Lapissa käydä on jo reissattavaa monelle seuraavalle vuodelle. Joulukuussa suuntaamme Inariin, mutta Pohjoisessa haluaisin käydä myös Enontekiössä, Muoniossa, sekä myös Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Muita himotuskohteita ovat esimerkiksi Kuusamo, Ruka ja Vuokatti, vaikkeivat vielä Lappia olekaan. Ja niin, olinhan kesällä aika innoissani myös viikonloppureissusta vanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään.

Omalta osaltani on kotimaan matkailu aikuisiällä ollut aikaisemmin melko vähäistä ensinnäkin siksi, ettei se ole kovin halpaa. Toisinsanoen, sitä on ehkä ajatellut, että jos samalla hinnalla pääsee kauemmas ja lämpimään, on se jostain syystä tuntunut järkevämmältä vaihtoehdolta ihan näin suoraan sanottuna. Olen kuitenkin todennut, että mitä enemmän kotimaassa matkailee, sitä enemmän sitä osaa myös arvostaa. Toki myös tässä taloustilanteessa ajattelee enemmän myös sitä, millä toimenpiteillä voisi edistää kotimaan matkailua ja kotimaisia matkailualan yrittäjiä, sekä samalla pitää näistä tulevat verot meillä Suomessa.

Tiedättekö, olen todella usein törmännyt vaikkapa jenkkeihin, jotka eivät koskaan ole matkustaneet Yhdysvaltojen ulkopuolella, saati sitten kovinkaan paljon edes muissa osavaltioissa. Toki, USA on valtava maa ja nähtävää on huomattavasti Suomea enemmän, mutta nyt lähivuosina olen havahtunut siihen, ettei me suomalaisetkaan ehkä olla niitä kaikkein ahkerimpia kotimaan matkailijoita, vaikka melko pienessä maassa elämmekin. Kotimaan matkailu on nostanut hurjasti päätään aivan viime vuosina ja näin oma ajatukseni on ainakin tähän mennessä ollut, että matkustamme herkemmin Suomen rajojen ulkopuolelle, kuin etsisimme uusia kohteita kotimaan sisältä.

Vaikka rakastankin lämpimiä kohteita, olen yhä enemmän alkanut arvostaa myös kauniita ja erikoisia luonnonkohteita, olipa niissä sitten lämmin tai ei. Oikeastaan tämä koko ”kylmien lomien innostus” lähti siitä kun kävin 2017 joulukuussa Islannissa. Uskokaa tai älkää, mutta tuo oli ensimmäinen matkani ikinä, jolle pakkasin mukaan untuvatakin. (Jos siis otetaan pois laskuista jotain lapsuusajan matkoja.) Olin jotenkin niin haltioissani Islannista, että aloin sen jälkeen haaveilla enemmän myös Lapin matkailusta, kunnes sitten vuosi takaperin rakastuin palavasti Pyhä-Luostoon. Voisin lähteä takaisin Lappiin ihan milloin vain! Ja heh, toki myös Islantiin.

Yövyimme Luostolla Lapland Hotels Luostotunturissa, josta tykkäsin kyllä hurjasti! Seuraavalla kerralla haluaisin kuitenkin varata ehkäpä kelomökin, mutta tällä kertaa sujui majoittuminen kivasti ihan perinteisessä hotellihuoneessa, johon meille kuului todella hyvä aamiainen ja vapaa pääsy Ametistikylpylään, joka on siis hotellin yhteydessä. Poika tykkäsi niin valtavasti polskia kylpylässä ja kävimme siellä kolmena päivänä pulikoimassa. Alkuun pähkäilin Santa’s Hotel Auroran ja Lapland Hotels Luostotunturin välillä, mutta molemmat varmasti ovat hyviä vaihtoehtoja. Ainiin ja Santa’s Hotel Aurorassa on lasi-igluja, mikäli ne kiinnostavat 🙂

Tälläkin kertaa kuului matkaan myös käynti Lampivaaran Ametistikaivoksella, jossa kävin jälleen louhimassa, tavoitteenani löytää jokin mega-ametisti. Muutama pienempi hippunen löytyi ja lipun hintaan kuuluu, että saa pitää maksutta itsellään yhden, maksimissaan nyrkkiin mahtuvan ametistin aka ”onnenkiven”. Viime vuonna ostin myös muutaman pienemmän louhimani hippusen pienellä lisähinnalla. Ja ainiin! Ostin myös Ametistikaivoksen osakkeen, jota itseasiassa harkitsin pitkään jo viime vuonna, eli nyt pääsen ”omistajana” louhimaan myös pidemmiksi ajoiksi kuin vaan noiden ohjattujen kierrosten louhintaan! 😀 Yksi syy lisää käydä jatkossakin Pyhä-Luostolla, heheh.

Ja vaikkei aivan yhtä paljoa olisikaan kivien tai kristallien perään kun minä, suosittelen Lampivaaran kaivosta ehdottomasti kaikille lähiseudulla kävijöille. Kaivoksella vierailu on jo itsessään elämys ja ulkoilureitti (2,5km) kaivokselle Ukko-Luoston P-alueelta kulkee kauniin Pyhä-Luoston kansallispuiston läpi ja kaivos on ainoita maailmassa, joka on avoin yleisölle. Olisi joskus kiva päästä tuonne pidemmälle vaellukselle!

Meillä Suomessa riittää valtavasti nähtävää ja koettavaa. Hassua, että sen on huomannut konkreettisesti vasta nyt kun on kunnolla alkanut perehtyä siihen, mitä kaikkea ihanaa kotimaastamme löytyykään. Ah ja ainiin! Inarin loman suhteen on yksi haaveistani päästä näkemään niitä revontulia, mutta tulevien Lappi-reissujen haave olisi päästä joskus myös huuhtomaan kultaa! Onko joku teistä käynyt?

 

Mikä on teidän suosikkikohteenne Suomessa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ikimuistoinen syysreissu Lapissa

Palasimme eilen illalla kotiin aivan ihanalta Lapin reissultamme ja sain illalla vihdoinkin myös siirrettyä Lappi-kuvat kamerasta koneella. Ja blaah, aivan ensimmäisenä täytyy kyllä mainita, että jos jotkin lennot ovat ehkä vähiten lapsiystävällisiä, niin nämä kotimaan sisäiset. Eilen lentomme Rovaniemeltä oli myöhässä, poika alkoi olla jo väsynyt ja malttamaton. Kun borarding alkoi, ei pienten lasten kanssa matkustavia tietenkään kuulutettu tervetulleiksi boardaamaan ensin. Ei sillä, toki kotimaan lennot ovat lyhyitä ja borardingit hujauksessa ohi, mutta kuitenkin paljon matkustaneena kutsuvat yleensä useimmat lentoyhtiöt priority-ryhmien ohella myös pienet lapset ensin. Näillä kotimaan lennoilla ei kuitenkaan koskaan, kaikki muut priority-matkustajat kylläkin 😀

Pitkin hampain sitten päästiin ensimmäisten joukossa koneeseen kun menin erikseen kysymään, pojan ollessa jo niin levoton yli tunnin odotteluun. Noh, Suomessa ei aina todellakaan huomioida lapsia samaan tapaan kuin monessa muussa maailman kolkassa, joka on oikeasti harmi. Nyt itse lapsen kanssa kiinnittää näihin helpommin huomiota ja varsinkin siihen, kuinka eri tolalla lapsiin suhtautuminen on jo ihan Euroopankin sisällä. Jopa SAS muuten jakaa pienille lapsille usein pehmoleluja tai pieniä ylläreitä, Finnair ei ole tätä tehnyt tyyliin sen jälkeen kun olin itse lapsi 😀 Pienet jutut oikeasti vaikuttavat vahvasti siihen, millainen mielikuva matkasta tai yrityksestä ylinpäänsä jää.

Ei siitä sen enempää, reissumme oli nimittäin aivan ihana! Hurautimme eilen äitini asuntoauton kyydissä Luostolta vielä Pyhätunturille, jossa ehdin käydä ennen lentokentälle lähtöä 7km tunturilenkillä. Pidän Pyhästä ja Luostosta kummastakin aivan hurjasti. Päätin, että jatkossa haluan mennä Pyhälle tai Luostolle ainakin kerran vuodessa. Jo pieni Lappi-loma luonnossa ja raikkaassa ulkoilmassa nimittäin rentouttaa jo todella tehokkaasti. Eilen Pyhän metsissä lenkkeillessäni meinasin alkaa tihrustaa itkua siitä, kuinka kauniita maisemat olivat ja ehkä osittain myös siitä, että vaikka luonto aina onkin Suomessa suhteellisen lähellä, ei täällä kuitenkaan aivan hetkessä pääse noin koskemattoman luonnon äärelle kuin Lapissa. Rakastuin viime vuonna palavasti Luostoon ja Pyhään, tietyllä tavalla ehkä harmittaa, etten ole samalla tavalla innostunut Lappi-matkailusta jo vuosia sitten. Nuorempana olen toki käynyt muutaman kerran Sallassa, Rovaniemellä ja lapsena Saariselällä, mutta teiniangstin keskellä ei luonnonrauhalle ehkä osannut antaa samanlaista arvoa kuin nykyään. Te Lapissa ja luonnon keskellä asuvat, saatte olla niin valtavan onnekkaita! <3 Kunpa pääsisin Lappiin useammin!

Myös meidän naperosta kuoriutui kunnon metsäretkeilijä. Noiden neljän päivän aikana ulkoilimme päivittäin ainakin 3-4 kertaa. Kävimme metsäkävelyillä, retkellä pitkospuilla, ihmettelemässä kaikenlaisia luonnonjuttuja, auringonlaskuja, näimme poroja ja myös kolmena päivänä pulikoimassa Ametistikylpylässä, joka varmasti oli pojan loman kohokohta 😀  Ja heh, haaveilen jo toisesta matkasta tuonne talvella. En ole hiihtänyt kertaakaan ala-asteen jälkeen, mutta viime vuosina on iskenyt jostain kumman syystä aivan kamala himo päästä hiihtämään! Ja minä siis suorastaan ennen vihasin hiihtämistä (siis silloin ala-asteella, haha).

Hieman ehkä harmittaa, etten nähnyt revontulia, mutta auringonlaskut olivat kyllä sitäkin kauniimpia. Huhheijaa! Elättelen toivoa, että revontulien suhteen onnestaa sitten joulukuussa kun lähdemme Inariin lasi-igluun. Pidetään siis peukkuja! Olisi niiiiin siistiä.

Vaikka itse sanonkin, niin melko upeat maisemat, eikö?

 

Yritän tehdä vielä toisen Lappi-postauksen kuvien kera. Tässä kuitenkin hieman luontokuvia torstai-inspikseksi <3 Palataan!

 

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.