Kolmenkympin kriisi ottaa ja antaa?

Hyvä ystäväni pohdiskeli tässä taannoin Instassa erästä aihetta, joka on paljon pyörinyt myös omissa ajatuksissani kuluvan vuoden, tai oikeastaan näiden parin viime vuoden aikana. Ajatus tai oikeastaan ehkä dilemma siitä, mitä ihminen tai tarkalleen ottaen tässä tapauksessa tämmöinen esimerkiksi kolmekymppinen nainen oikein haluaa elämältään? Siis loppuelämältään. Voiko sitä edes tässä vaiheessa vielä tietää? Tai ylinpäänsä edes miettiä? Kannattaako ennemmin elää päivä kerrallaan sen hetkisessä flowssa sen sijaan, että pohdiskelisi eläkepäiviään? Vauvavuoden aikana lähti pääni sisällä käyntiin jonkinlainen itsetutkiskelun vaihe, joka muuttuvissa muodoissaan on ollut käynnissä siitä saakka.

Lapseni syntymän jälkeen olen nimittäin käynyt mielessäni paljon keskustelua siitä, kuka minä olen, mikä tarkoitukseni ja paikkani tässä maailmassa on? Mitä minut on luotu tekemään ja kuka on se Iines, joka todella haluan olla ”isona”? Olen pohdiskellut tätä samaista aihetta täällä blogissakin useaan otteeseen, mutta nuo ystäväni mietteet nostivat asian jälleen kerran esille. Hei ihanaa, en olekaan ainut joka tätä on miettinyt lähiaikoina! Omalla kohdallani tämä pohdiskelu on ilmentynyt esimerkiksi itseni ja omien ajatusten tutkiskeluna, prioriteettien pohtimisena ja miettimällä juuri sitä tärkeintä: Kuka minä olen, mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä on se, mitä haluan elämässäni toteuttaa?

Sinänsä olen huomannut myös lähipiirissäni samanlaista kolmenkympin kriiseilyä (ja paljon!!!), joka on ilmennyt valitettavan paljon esimerkiksi eroina. Näin oman melko suppean empiirisen tutkimukseni mukaan miehet ja naiset kokevat tämän kriisin (yleensä) hieman eri tavoin. Naiset usein alkavat pohtia näitä elämää suurempia kysymyksiä, ehkä vaihtavat hiustyyliä tai työpaikkaa, kun taas miesten kohdalla on tullut nähtyä useampi tapaus, jossa kriiseily menee siihen pisteeseen, että halutaan ero suunnilleen yhdessä yössä, ”koska oma pää on niin sekaisin”. Tuntuu jopa, että tämä on viime vuosina ollut joku ihme ilmiö. Ystäväni on keksinyt tälle jopa oman termin, ”psykoosijuna” 😀

Miksi monet kolmekymppiset sitten lähtevät sen P-junan kyytiin sen koommin ajattelematta nykyhetkeä pidemmälle? Kai me yksinkertaisesti käsittelemme tapahtumia ja vaikeita asioita niin eri tavoin. Enkä nyt halua tehdä mitään sukupuoliyleistystä, mutta kuten sanoin, olemme ystäväni kanssa yli vuosi keskusteltu tästä ihme ilmiöstä, jossa kolmekymppiset miehet yhtäkkiä jollain tapaa flippaavat, pakkaavat kamansa yhdessä yössä ja päättävät alkaa elämään menetettyjä nuoruusvuosiaan. Ja nimenomaan juuri silloin kolmenkympin tienoilla. Kukin tietysti tavallaan, mutta usein esimerkiksi tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittely on miehille huomattavasti vaikeampaa kuin naisille. Ehkä vaikeiden asioiden pakeneminen sitten tuntuu siinä vaiheessa helpoimmalta ratkaisulta? Tai ne nostetaan esiin vasta siinä vaiheessa kun sisällä kuohuu jo niin pahasti, ettei muuta vaihtoehtoa ole kuin keksiä joku äkkipako. Naiset ehkä myös pyrkivät käsittelemään vaikeat asiat heti, kun taas miehillä todellisuus iskee vasta paljon myöhemmin tyyliin ”apua, mitä tässä nyt tapahtuikaan?”

Mitä minä sitten haluan? Tietysti ennen kaikkea olla rakastava, tasapainoinen äiti ja puoliso. Tehdä asioita, jotka tekevät onnellisiksi ja joiden parissa pääsen toteuttamaan itseäni. Mitä tulee esimerkiksi työhön, en halua sen olevan koko elämä tai asia, joka vie enemmän energiaa, kuin antaa takaisin. Haluan tehdä yrittäjähenkistä työtä. Semmoista, jossa saan itse priorisoida asiat, vaikuttaa niihin ja näin ollen myös luoda työstä itselleni mielekästä. Minulle on tärkeää, että näkemyksiäni ja mielipiteitäni kunnioitetaan, sekä niille annetaan arvoa, vaikka toinen ajattelisikin eri tavalla. Suurin unelmani työn saralla olisi edelleen  joskus tulevaisuudessa työ, jota voisin tehdä ainakin osan vuodesta ulkomailta käsin.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanutkin, on nykymaailmassa tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottu työ jo vanhanaikainen malli. Toki edelleen monilla aloilla väistämätön seikka, mutta monessa tapauksessa on silkkaa resurssien ja voimavarojen tuhlausta ”pakottaa” työntekijä työskentelemään esimerkiksi epämieluisina kellonaikoina TAI paikassa, jos mahdollisuus muuhunkin olisi olemassa. Itse esimerkiksi pidän usein asiakkaideni kanssa Skype-paltsuja kotisohvalta heidän ollessaan toisessa kaupungissa tai maassa. Tällöin olen itse mukavuusalueellani turvallisessa paikassa ja aikaa säästyy reissaamisenkin suhteen kun ei tarvitse lähteä vain paltsun vuoksi matkustamaan.

Mikäli olisin luonteeltani radikaalimpi, valmis ottamaan suuria riskejä ja haluaisin vaihtaa täysin alaa, panostaisin varmasti jossain vaiheessa enemmän esimerkiksi pipojuttuihini. Laajentaisin toimintaa, avaisin verkkokaupan, veisin hommaa ulkomaille ja kehittelisin valikoimaan myös muita tuotteita. Mutta, homma on vielä kovin harrastepohjalla, eikä resurssit, saati sitten rohkeus riittäisi moiseen. Ideana tuo olisi kuitenkin unelma! Kuinka siistiä olisi viedä Chunky Beanie maailmalle, haha!

Joidenkin asioiden suhteen en edes jaksa miettiä sen pidemmälle. Esimerkiksi sitä, millaisessa kodissa haluan asua kymmenen vuoden kuluttua. Kerrostalo, omakotitalo, toinen kaupunki? Olen todella tyytyväinen nykyiseen kotiimme ja tämmöisissä jutuissa uskon siihen, että aika näyttää. Toki todella monet haaveilevat jo nuoresta saakka esimerkiksi omakotitalosta. En itse ole oikeastaan ikinä kuulunut näihin, vaikka myönnän toki välillä asuvani jossain todella hulppean ihanassa luksuskodissa. Kukapa nyt ei?

Vastaukseni omaan kysymykseeni lieneekin siis kaikessa yksinkertaisuudessaan: Haluan elämältä sitä, että olen onnellinen, elän tasapainoista elämää ja teen mieluisia juttuja. Sitä, että tunnen saavani arvostusta siitä mitä teen.

 

Ovatko nämä asiat pyörineet teillä mielessä? Onko kohdallanne selvää, mitä haluatte loppuelämältä vai uskotteko hetkessä elämiseen tai kohtaloon?

 

 

Ja ps. Kuvissa niitä Lapin ametistikaivokselta itse louhimiani ametisteja! Nuo kaksi suurinta ostin kaivokselta, siis tuon hiotun ja ison möhkäleen, mutta nuo pikkuiset louhin omin kätösin <3

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka valita sopiva kristalli?

Olen aikaisemmin kirjoitellut kristalleista, intuitiosta ja siitä kuinka jälkimmäinen usein toimii tehokkaana ohjaajana kristalleja ja kiviä valitessa. On ollut aivan ihana saada teiltä viestejä siitä, kuinka olette ajautuneet kivien maailmaan. Se on kyllä jännä, kuinka koukuttavia juttuja nämä ovat. Ensimmäisen kiven tai kristallin jälkeen alkaa niitä ihan huomaamattaan pikkuhiljaa kerääntyä, hups! Kivihulluus onkin pian jo hyvää vauhtia käynnissä ja alkaa enemmän myös perehtymään niiden ominaisuuksiin. Tai näin on ainakin käynyt itselläni 🙂

Kun katselet eri kiviä, kiinnittyy katseesi usein johonkin yhteen tiettyyn. Nostat sen ehkä käteesi ihasteltavaksi ja varmasti juuri siinä kyseisessä kappaleessa on ollut jotain sen verran erityistä, että huomiosi on alunperin kiinnittynyt juuri siihen. Usein juuri se ensimmäinen poimituksi asti tullut kivi on se ”oikea”. Hassua on kuinka esimerkiksi kivikauppa Seraphinen täti aina osaa sanoa, mikä kivi on se oikea (ja omalla kohdallani aina se ensimmäisenä napattu).

Netistä löytyy joitakin ”kristallitestejäkin”, joiden perusteella voi ikäänkuin harjoittaa intuitioleikkiä etänä – katsella eri kiviä, valita se joka johon katse eniten kiinnittyy ja lukea kyseisen kiven hoitavista, puhdistavista tai tasapainoittavista ominaisuuksista. Itse koen kausia, jolloin tavallaan tunnen erityistä vetoa juuri tiettyjä kiviä kohtaan. Uskon itse siihen, että keho kertoo sen hetkisestä mielentilasta ja siitä, mitä se kulloinkin ”tarvitsee”. Välillä rauhoittavaa ametistia, sitten taas maadoittavaa savukvartsia tai kenties energioita selkeyttävää ja intuitiota vahvistavaa kirkasta kvartsia. Jauhan kyllä jatkuvasti siitä ennustajakäynnistä, mutta ennustaja kertoi myös mitä kiviä juuri nyt tarvitsen! Kuulemma kaikkea vihreää ja purppuraa, jotka auttavat aurani värejä eheytymään 😀 Itseasiassa ametisti on ollut jo jonkin aikaa ihan lemppari!

Tein muutama viikko taaksepäin tämmöisen ristikon kivistä ja leikin pojan kanssa ”kivipeliä”, tämä sai poimia kiinnostavan ja ihan jännityksellä katsoin, että mikä on pienen mielestä kiinnostavin! Taisi olla tuo vihertävä valtameri-jaspis, toinen oikealle vasemmasta reunasta alimmalta riviltä. Välillä on hauska pelata kivitestiä ihan omankin kivikokoelman kanssa ja katsoa, että mikä vaikuttaa juuri silloin kiinnostavimmalta. Voi vaihdella nimittäin päivän tai viikon mukaan, tosin muutamat kivet ovat ainakin itselläni semmoisia vakiosuosikkeja (esimerkiksi näistä kuvien kivistä tuo vaalean turkoosi amatsoniitti, eli unikiveni ja oikean alakulman savukvartsi). Vähän aikaa sitten oli semmoinen kausi, että oli kuukivi aina mukana laukussa.

Jos joku näistä kiinnitti erityisesti teidän huomion, niin voin kertoa kiven nimen kommenttiboksissa, niin pääsette tutkailemaan! 🔮💎🦄

 

Ps. Pakko myös vinkata täällä pari päivää sitten IG Storiesissa vilauttamaani ”kristalliraamattua”, haha! Tilasin kirjan joskus kesällä ja vaikka eri kivien ominaisuudet olivatkin/ ovatkin melko tuttuja, niin tuo kirja on siitä hauska, että aina jos haluat tutkia jotain tiettyä kiveä, löytää sen helposti kirjasta vaikkapa iltalukemisena 🙂 Itse tilasin kirjan Adlibriksestä, josta se aikaisemmin oli loppu, mutta tuli kesällä vihdoin taas varastoon!

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Kiire on nykypäivän normi?

Tänään pääsemme aiheeseen, josta jaksan itsekin melko ahkerasti pauhata. Kiire, kiire ja kerran vielä kiire. Käsi ylös, kuka ei olisi viime vuosina saanut ystävältä tai tuttavalta kuulumisia kysellessä vastaukseksi, että ”Kiirettä on pitänyt”? Myönnän myös itse lukeutuvani niihin, jotka valitettavan usein mainitsevat olevansa tai olleensa kiireisiä. Tai oikeastaan aivan liian usein. Mikä siinä onkin, että nykypäivänä kiire on varsinkin työelämässä enemmänkin sääntö kuin poikkeus? Pikkuhiljaa huomaan, että kiire on jostain pirullisesta syystä valloittanut myös muita osa-alueita elämässäni. Kuinka siistiä olisi kerrankin sanoa, että on ollut todella leppoisaa ja rentoa! Välillä jopa tuntuu, että ihmiset päivittelevät kiireestä vain siksi, että ovat niin tottuneet siihen. Elämä tuntuu kiireiseltä aina, vaikkei se ehkä oikeasti edes olisi?

Jos miettii hetken maailman menoa satoja vuosia taaksepäin (tai edes kymmeniä vuosia!), en usko että ihmiset juurikaan edes tiesivät, mikä kiireen käsite on. Ainakaan täysin samana käsitteenä kuin mitä tänään. Kiirehän on nimenomaan meidän ihmisten ja yhteiskunnan luoma käsite. Kun täytyy saada enemmän aikaan, lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä resursseilla. Yksilön tulee osata sitä ja tätä, olla asiantuntija aiheissa A, B ja C. Olet elämässäsi työntekijän, vanhemman, puolison, ystävän ja sitten vielä oman itsesi roolissa, joista näistä jokainen vaatii sinulta aikaa, energiaa ja panostusta. Ja tietysti tähtäämällä tähän kaikkeen, saatat ehkä hyvällä lykyllä täyttää kaikki ulkoapäin asetetut odotukset.

Kiire on nykyään niin normi, että se on läsnä lähes kaikessa. Kiire töissä, kiire kotiin, kaupungilla kiiruhdetaan kiireessä ikäänkuin laput silmillä, eikä kaiken kiireen keskellä ehkä ehditä kiinnittää huomiota ja keskittyä moneen oleellisen tärkeään seikkaan. Itse toivon monesti, että osaisin suhtautua asioihin enemmän lapsen kaltaisesti. Tiedättekö hetki kerrallaan, keskittyen vain siihen meneillään olevaan asiaan, vailla huolta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elää hetki kerrallaan. Ilman kiirettä minnekään.

Ja tottakai se kiire on myös ihan oikea ongelma, eikä vain päämme sisällä ja itsestämme kiinni. Yhteiskunta ja työelämä asettavat meille jatkuvasti erilaisia odotuksia ja paineita. Tulee olla tehokas, luova, kekseliäs, ajatella vastuullisesti, pitää itsestäsi huolta, olla perillä mitä maailmalla tapahtuu, kiinnittää huomiota terveelliseen ruokavalioon, olla täydellinen äiti ja mitäs vielä. Ihan oikeasti, vähemmästäkin tuntee itsensä kiireiseksi. Varsinkin työelämän haasteet ja odotukset ovat kasvaneet hurjasti. Kun simppelimmät ”vanhan kansan tehtävät” ulkoistetaan ja automatisoidaan, jää jäljelle juuri ne haastavammat työt, jotka vaativat enemmän tietoa, taitoja ja resursseja. Ja sitten taas, milloin olisit viimeksi kuullut, että esimerkiksi hoitoalalla ei olisi ollut henkilöstöpulaa? Harva edes muistaa aikaa jolloin ei keskitytty tehostamiseen, vaan oli oikeasti aikaa keskittyä kuuntelemaan ja neuvomaan asiakkaita oikeasti, ilman painetta kiireestä. Osakkeenomistajille halutaan voittoa ja kuluja pyritään minimoimaan, työntekijöiden kustannuksella, tottakai. Tämä on bisnesmaailmassa nykyään niin valitettavan tuttu yhtälö.

Voisin myös omastakin kokemuksesta todeta, että kiireeseen tosiaan tottuu helposti. Ollessasi kiireinen töissä, tarttuu se kiireinen hektisyys tehokkaasti myös muihin elämän osa-alueisiin ja huomaatkin yhtäkkiä olevasi kiireinen kaiken suhteen. Tehdään kymmentä asiaa, mutta silti tuntuu, ettei oikeastaan saa oikein mitään kunnollista aikaan? Allekirjoittaako joku muukin? Itse olen pyrkinyt hölläämään esimerkiksi hieman kotitöiden kanssa. Oppimaan hieman enemmän semmoista hälläväliä-asennetta. Ei ole niin justiinsa, jossei kaikkia kotitöitä saa tehtyä kerralla tai kerättyä kaikkia leluja lattialta kolmesti päivässä vain havahtuakseen siihen, että ne ovat tunnin päästä taas ympäri asuntoa. Välillä pitää osata myös antaa olla. Huomaan kuitenkin itse olevani fyysisten tehtävien lisäksi enemmän kuitenkin ”kiireinen” ajatustulvan ja jatkuvan informaation suhteen. Tiedättekö kun nykyään informaatiota tulee jatkuvasti ja joka tuutista. Välillä tuntuu, että aivot käyvät ylikierroksilla kun ärsykkeitä tulee joka tuutista. Telkkari, some, sähköposti ja kymmenen muuta asiaa. Joskus olisi kyllä ihana kokeilla semmoista wifi-vapaata hemmottelulomaa paratiisisaarella 🙂

Mikä sitten apukeinoksi katkaisemaan kiireen kierteen? Oletteko kiinnittäneet huomiota, että mindfulness, jooga ja muut tietoisuutta kohottavat menetelmät ovat viime vuosina yleistyneet? Syynä on juurikin yleistynyt jatkuvan kiireen ilmapiiri, jonka vastapainoksi ihmiset hakevat rauhaa, itseään ja tietynlaista tasapainoa kiireiseen elämään. Sitähän jokainen tarvitsee. Meditaatio, mindulfness, jooga ja hakeutuminen luontoon. Kaikki nämä kiireen vastalääkkeet ovat yleistyneet juurikin samaa vauhtia kiireen lisääntyessä. Onko sitten kyse sattumasta vai ihmisten vastaiskusta kiireen ilmapiirille? Oma tavoitteeni viimeistään ensi vuodelle on pyrkiä vähemmän kiireiseen elämään, ihan jo itsenikin kannalta.

Lukeudutteko te niihin aina kiireisiin tyyppeihin vai onko teillä kyky ottaa rennosti, vaikka ”olisi kiire”? Saa heittää vinkkejä kehiin!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Hämmentävät kokemukseni energia- ja kristallihoidosta

Vihdoinkin ehdin kirjoitella kokemuksiani ja ajatuksiani tästä aiheesta, joka on ollut mielen päällä jo usean viikon ajan! Alkusyksyn aikana olen testaillut ties mitä uusia mielenkiintoisia juttuja, parina esimerkkinä energiahoito ja kristallihoito, joista olen ollut molemmista todella innoissani (ja samalla hämmentynyt). Mitä sitten olen näistä tuumannut, huomannut ja kumpi on ollut enemmän mieleeni? Lue eteenpäin, mikäli aihe kiinnostaa 🙂

Takana on nimittäin elo-syyskuulta kaksi hoitokertaa energiahoitoa ja viimeisenä kristallihoito viime viikolla. Olen käynyt hoidoissa tutulla Shala Helsingin Liisa Laineella, johon luotan täysin. Itse olen sitä mieltä, että jos menet tämän tyyppiseen ”henkiseen hoitoon” tulee myös hoitoa tekevään henkilöön luottaa ja saada hänestä ”hyvät vibat”. Liisa on aivan ihana tyyppi ja joogaohjauksen lisäksi todella pätevä myös näissä hoidoissa. Jos asia kiinnostaa, kipin kapin Liisan tyköön Museokadulle, lupaan ettet tule katumaan. (Ja tämä ei todellakaan ole mikään yhteistyö!!)

Elo- ja syyskuu ovat menneet omalta osaltani suoraan sanottuna melko alakuloisissa fiiliksissä. Mieli on ollut maassa ja olo ollut jollain tapaa epämääräisen surumielinen. Toisinsanoen ovat energiatasoni olleet pohjalukemissa ja mieli jollain tavalla hukassa. Päädyinkin etsimään muutamia vaihtoehtoisia hoitotapoja kohottamaan mielialaa ja energiatasoja. Ihan vain koska: Miksipä ei? Ja arvatkaa mitä: Olipa sitten kyse sattumasta tai mistä tahansa muusta, nämä ovat oikeasti tepsineet!! Tärkein juttu näissä hoidoissa on kuitenkin suhtautua niihin avoimin mielin. Jos ajattelet, että tämä on täyttä humpuukia, tuskin kiinnität vaikutuksiin edes mitään huomiota. Oleellista on myös kuunnella intuitiotaan.

Mitä energiahoito sitten on?

Hoito pyrkii tasapainoittamaan ja avaamaan kehon chakroja ja energiavirtauksia. Stressi, tukahdetut tunteet tai pelkotilat saattavat oireilla kehossa eri tavoin, esimerkiksi kiputiloina. Oireet taas voi olla seurausta kehon energioiden tukoksista tai epätasapainosta. Perinteinen intialainen lääketiede pohjautuu jo tuhansia vuosia taaksepäin siihen, että chakrat ovat kehon energiakeskuksia, joilla on kehossa jokaisella omat tehtävänsä. Eri chakroilla on kehossa eri tehtäviä, niiden tukokset, epätasapaino tai yliaktiivisuus voi oireilla kehossa eri tavoin. Perinteinen intialainen lääketiede uskoo siihen, että kun kehon energiakeskukset ovat tasapainossa ja energiat pääsevät virtaamaan vapaasti, kärsii ihminen myös vähemmän sairauksista ja niiden aiheuttamista oireista. Esimerkiksi jooga pyrkii juuri energiavirtojen tasapainoittamiseen. (Ja huom!! Vaihtoehtoiset hoidot eivät korvaa lääketieteellistä hoitoa, vaan toimivat täydentävänä hoitona.)

Energiahoitoa kuvaillaan Shalan sivuilla näin:

”Sydämen Valo- intuitiivinenhoito on energiahoitoa, jonka avulla avataan kehon luonnollisia energiavirtauksia. Hoito on yleensä rentouttavaa ja hoitaa niin kehon, mielen kuin hengenkin tasolla. Korkeavärähteisen energian avulla avataan tukoskohtia eri tasoilta ja tuodaan tietoisuuteen esimerkiksi kehoon kätkeytyneitä kipuja, tunnelukkoja, sisäisen lapsen haavoja sekä ajatusmalleja, joista haluaa jo päästää irti. Hoito tähtää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, joten hoitoaikaan sisältyy myös mahdollisuus luottamuksellisesti keskustella hoidossa nousevista asioista. Hoidossa ollaan normaalit vaatteet päällä hoitopöydällä rentoutuen. Hoito toimii parhaiten useamman peräkkäisen hoidon sarjana, niin että hoitokertojen väliin jää ainakin kaksi viikkoa. Usein jo kolmessa hoitokerrassa huomaa positiivisia muutoksia. Olet lämpimästi tervetullut myös yksittäisiin hoitoihin, jolloin tavoitteena on enemmän rentoutus ja stressin poisto. Hoidosta syntyvä olotila on kuitenkin hyvin yksilöllinen ja erilainen eri hoitokerroilla.  Hoidon jälkeen on hyvä varata rauhallista aikaa palautua hoidosta ja viettää loppupäivä tarvittaessa hieman rennommin.”


Mistä kristallihoidossa on kyse?

Hoidon aikana kehollesi asetetaan hoitavia kristalleja chakroille, itselleni tehtiin hoito 12 chakran tekniikalla, tässä on siis mukana myös joitain vähemmän tunnettuja chakroja. Jokaisella chakralla on oma värinsä ja kuten eri kristalleilla on erilaisia hoitavia ja tasapainoittavia ominaisuuksia, on kullekin chakralle myös määritelty kristallit, jotka tasapainoittavat tai aktivoivat niitä. Kristallihoito pyrkii siihen, että chakrat avautuisivat ja energiavirrat pääsisivät taas virtaamaan kehossa vapaasti. Periaatteessa hoito perustuu samoihin peruselementteihin kuin ylempänä mainittu energiahoito, mutta hoidossa käytetään lisäapuna kristalleja ja niiden värähtelytaajuuksia.

Hoitoa kuvaillaan Shalan sivuilla näin:

”Kristallit ovat puolijalokiviä ja kristalli määritellään sen atomimuodostelman perusteella. Kristallin atomit muodostavat toistuvan geometrisen kuvion eli mineraaleja, joilla on tällainen atomimuodostelma, kutsutaan kristalleiksi. Jokainen kristalli värähtelee omalla taajuudellaan. Myös kaikilla ihmisen elimillä ja soluilla on oma värähtelytaajuus, ja olemme siten hyvin herkkiä muille ”ulkopuolisille” energioille sekä omille ajatuksillemme, jotka voivat vaikuttaa helposti myös omaan värähtelytaajuuteemme ja siten fyysiseen oloon ja olemukseemme. Kristallien avulla voidaan tasapainottaa energioita, chakroja, muuttaa värähtelytaajuutta ja parantaa niin fyysistä, mentaalista kuin emotionaalista kehoa. Liisan energiahoito tehdään yleensä 12-chakran mukaan ja hyvin intuitiivisesti. Vaatteiden läpi tapahtuvan hoidon aikana keholle asetellaan erilaisia kiviä kunkin chakran kohdalle energioiden tasapainottamiseksi ja aktivoimiseksi samalla kun kehon energiakentät käydään intuitiivisesti läpi. Hoidon jälkeen olo on rentoutunut ja eheytynyt.”

Näistä kahdesta on pakko mainita, että omalla kohdallani huomasin kristallihoidon todella tehokkaaksi ja ehkä näistä kahdesta enemmän itselleni sopivaksi vaihtoehdoksi. Tai en nyt tiedä onko ”sopiva” oikea sanamuoto, mutta omalla kohdallani se vaikutti huomattavasti voimakkaammin. Selkeästi kristallit ovat juuri itselleni sopiva hoitomuoto, ehkäpä tämän vuoksi muutenkin olen aina tuntenut niihin vahvaa vetoa. Vaikka ensin hieman mietinkin, että uskallanko sanoa tätä täällä blogissa ääneen, mutta tässä se tulee: Tunsin hoidon aikana energiat todella selkeästi. Energiahoidon kohdalla tunne ei ollut niin vahva, mutta erityisesti keskivartalon kohdalla oli ikäänkuin tunne, että tekisi mieli kohota hoitopenkistä kattoa kohden. Vähän kuin tasapainottuneet energiat olisivat keventäneet kehoani ja pyrkineet nostamaan sitä ylöspäin. Tämä oli todella outoa! Mutta, hulluttelu ei kuitenkaan jää tähän, kokemukseni kristallihoidosta oli tosiaan erityisen voimakas ja myös Liisa oli hoidon alussa aistinut, että energiani on todella vahva. Hoidon aikana valtasi kehon todella omituinen tunne, vähän kuin valkoiset liekit olisivat roihunneet kehossani ja tunnetta voi ehkä kuvailla niin, että tunsin kehoni energian olevan ”yhtä”. Tunne oli todella outo ja eron huomasi aivan selkeästi kun Liisa sai käytyä kaikki chakrat läpi pendulumin kanssa, tuolloin tuo tunne katosi. Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa todella hullulta 😀 Olin hoidon jälkeen niin hämilläni, etten oikein edes osannut selittää tunnetta ja kokemuksiani Liisalle.

Mitä sitten huomasin hoidon jälkeen? Vaikutukset näkyvät usein päivä-pari hoidon jälkeen. Itse olen erityisesti huomannut intuition vahvistuneen, vieläpä aivan selkeästi. Näen monet asiat aivan kristallin kirkkaina (kirjaimellisesti haha) ja  juuri ne, joiden suhteen olin hieman hukassa. Noin yleisesti olen näiden kolmen hoidon jäljiltä huomannut selkeää mielialan kohenemista, henkistä tasapainoa, sekä stressin vähenemistä. Heti hoidon jälkeen on olo todella rentoutunut ja rauhallinen, oloa on hieman vaikea selittää. Jatkossa aion käydä kristallihoidossa kerran kuukaudessa.

Ja ymmärrän täysin, etteivät kaikki usko näihin juttuihin, mutta itse pyrin suhtautumaan uusiin kokemuksiin avoimin mielin. Mikäli olet epäilevä, käy testaamassa hoitoa, mutta jätä kuitenkin ennakkoluulot kotiin. Itse näen, että tämän kaltaiset hoidot ovat erinomaisia täydentäviä hoitoja esimerkiksi arjen stressitiloihin, intuition vahvistamiseen ja tiloihin, jotka eivät vaadi mitään lääkärin akuuttia hoitoa. Itse suhtaudun näihin enemmänkin siltä kannalta, että ”kokeilemalla ei ainakaan menetä mitään” ja päinvastoin, itse olen ainakin löytänyt näistä hoidoista itselleni avun tasapainoittamaan mielen myllerryksiä hektisen perhearjen keskellä. Olen iloinen, jos joku toinen löytää tämän avulla edes jonkinlaista apua arjen murheisiin tai alakuloiseen olotilaan. Usein tuomitsevat tyypit ovat niitä, jotka eivät ole testanneet tai antaneet erilaisille kokemuksille mahdollisuutta.

Ja jos hoidot kiinnostavat, löytyy lisätietoja ja hinnasto Shala Helsingin sivuilta täältä 🙂

Kiinnostaisi kuitenkin hurjasti kuulla, että onko joku siellä kokeillut jompaa kumpaa tai molempia näistä hoidoista? Mitkä olivat kokemukset?

Rentouttavaa viikonloppua <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ametistikaivoksella Lapissa

Saatatte ehkä muistaa aikaisemman touhotukseni ametistikaivoksella vierailun suhteen. No, viimeinkin eilen sitten pääsin käymään kaivoksella ja samalla toteutui yksi matkaunelmistani. Ette tiedä kuinka täpinöissäni olen edelleen, näin viime yönä untakin kaivoksesta. Alunperin ajattelin postailla tänään muita Lappi-kuulumisia, mutta kirjoittelen sittenkin nyt ensin ametistikaivoksesta, kuten ehdin eilen IG:n puolella luvata. Ehkäpä huomenna siis luvassa muita kuulumisia Pyhätunturilta.

Lampivaaran ametistikaivos sijaitsee Pyhä-Luostolla, parin tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä ja noin 20 minuutin ajomatkan päässä Pyhältä. Kaivos on ainoita maailmalla, jossa pääsee itse louhimaan jalokiviä. Mitään massaturismia ei tuolla (ainakaan vielä) ole todellakaan havaittavissa ja aivan ehdottomasti aitoa Lappi-meininkiä. Jotenkin arvelisin, että näin kivijuttujen yleistyttyä viimeaikoina, tulee myös vierailijoiden määrä kaivoksella lisääntymään.

Ensimmäiset viralliset ametistilöydöt on tehty Lampivaaralla vasta 80-luvulla, mutta luultavasti saamelaiset ovat olleet tietoisia tunturin ametistipitoisuudesta jo pidempään. Kuulemma Lampivaara on ainoa paikka Suomessa, jossa on tavattu näin suuria ametistiesiintymiä. Itse en ennen kevättä edes tiennyt, että meillä Suomessa louhitaan ametistia, kuinka siisti juttu! Kuulemma ametisteja ei (ainakaan toistaiseksi) louhita Luostolla kaupalliseen tai teolliseen tarkoitukseen, vaan ainoastaan kaivoksen oman myymälän myyntiin, käsittääkseni pienille jälleenmyyjille, sekä myös kaivoksessa vieraileville turisteille. (Ainakin Eerikinkadun Seraphinessa olen nähnyt Luoston ametisteja!) Ametistin lisäksi louhitaan kaivoksella myös mm. savukvartsia, lumikvartsia ja kolmiväristä kvartsiyhdistelmää shamaanikiveä, joka on melko arvokas. Myös näitä oli myytävänä kaivoksella.

Jokainen vierailija saa ottaa mukaansa yhden, maksimissaan käteen mahtuvan louhitun ametistin, jos löytää useamman, saa niitä ostaa mukaansa pienestä lisämaksusta. Itse maksoin pienistä lisäkivistä 2€ ja lisäksi ostin myymälästä muistoksi myös pari muuta kiveä, jotka olivat myöskin Lampivaaran kaivoksesta louhittuja. Hinnat vaihtelivat suunnilleen 2 € ja 300€ välillä. Väri, kirkkaus ja koko ovat kriteereinä arvon määrittämiselle. Periaatteessa, jos sattuisi käymään tuuri ja löytäisit louhiessasi priimalaatuisen käteen mahtuvan ametistin, saisit pitää sen. Kuulemma kilohinta todella hyvälaatuisille ametisteille voi olla jopa 50 000€/kg, huhhuh. Kaivoksella pääsee myös ihailemaan todella isoja ametistimöhkäleitä ja jos vain budjetti sattuu antamaan periksi, ovat kaikki kivet myytävänä. (Tosin, eivät ihan edullisia..)

Mitä sitten tuumasin? AIVAN IHANA PAIKKA! Itsessään jo paikka oli aivan mieletön kokemus, mutta näin kristallityyppinä oli todella mielenkiintoista kuulla kotimaisista kvartseista, niiden synnystä ja tottakai päästä louhimaan myös itse jalokiviä. Olisin voinut jäädä louhimaan vaikka koko päiväksi, mutta noin kymmenen minuutin louhinnan tuloksena löysin saven seasta pienen kourallisen vaaleita mini-ametisteja, sekä pikkuriikkisen tumman ja todella kirkkaan hippusen, joka olisi suuremmassa koossa ollut todella arvokas. Hitto kun jäi vaivaamaan, että mitä kimpaleita sinne jäikään!


Sinänsä kaivokselle pääseminen ei ole mikään aivan yksinkertainen juttu. Pyhä-Luoston kansallispuiston parkkipaikalta kävelee kaivokselle ja Lampivaaran kahviolle 2,5km. Alueella kulkee eri mittaisia vaellusreittejä, joten halutessaan voi kaivosvierailun yhdistää esimerkiksi päivän mittaiseen pidempään vaellukseen. Opastettuja kierroksia itse kaivokselle tehdään aina tasatunnein ja vierailu maksaa 18e, sisältäen yhden itse louhitun kiven. Nouseminen tunturin laitaa huipulle itse kaivokselle on myös melko hieno kokemus itsessään ja maisemat aivan upeat. Tänne ehdottomasti uudelleen, voisi olla todella kiva kokemus myös talvella, vaikka ehkä louhimisen kannalta kevät, kesä ja syksy ovatkin ehkä parasta aikaa. Ainakin noin näppien jäätymisen kannalta, louhiminen ja maa-aineksen kaivaminen on nimittäin helpompaa paljain sormin.

 

Laitan myöhemmin kuvaa louhimistani kivistä <3

Onko kukaan muu käynyt? Mitä tuumasitte?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.