Edessä jännittävä viikonloppu

Syyskuu on edennyt tähän saakka melko vauhdikkaasti ja viikot ovat tuntuneet vierähtävän suorastaan hujauksessa. Siinä missä kesäisin haluaa ottaa kaikessa vähän rennommin, kaipaankin syksylle ehkä juuri enemmän puuhasteltavaa ja juuri niitä uusia haasteita. Hommia, jotka ehkä vievät ajatuksia pois esimerkiksi siitä faktasta, ettei kohta enää tarkene lenkkeilemään ilman takkia. Villasukkia olen käyttänyt läpi kesän, mutta ehkäpä tuo kylmyys on se, mitä vähiten tulevalta vuodenajalta odotan. Toisaalta taas odotan varsin innolla tulevaa pipokautta ja täällä meillä onkin jo viikkoja ollut käynnissä taas jonkin sortin pipotehdas. Pipoja siis tulossa myyntiin pieni, noin 15 pipon erä luultavasti ensi viikolla! Tänään kuitenkin vielä kuvituksena kesäisiä kuvia elokuulta 🌻

Olen jo muutaman viikon ajan tuumaillut pientä kotimaan syyslomareissua, mutta edelleenkään en ole päässyt sen suhteen haave-asteelta eteenpäin. Moni muukin seikka on tuntunut tässä edelleen junnaavan paikallaan, mutta siihen on tämän koronahärdellin keskellä jo tavallaan tottunutkin. Lapista houkuttelisi edelleen esimerkiksi Luosto tai Inarin seutu, sitten toisaalta myös Vuokatti ja Kuusamo, joten saapi nähdä miten reissuhommat etenee. Alkaa pikkuhiljaa tuntua jo siltä, että edellisestä reissusta mihinkään on niin ikuisuus, että jo muutaman yön hotellimajoituksessa chillailu luonnon äärellä on ajatuksena jo luksustasoa! Kotona on pyöritty huhtikuun jälkeen niin ahkerasti, että pienetkin vaihtelut ympäristössä piristävät ihmeesti 😀 Ah, kävin viime viikonloppuna brunssilla Helsinkiin yöksi piipahtaneen ystäväni kanssa ja en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt keskustassa viikonloppu-aamuna tai edes viikonloppuna! Keskustassa on tullut muutenkin käytyä nyt niin harvoin, että iski jopa jonkinlainen uutuuden viehätys, vähän kun olisi kierrellyt jossain aivan uudessa kaupungissa. Elämys sekin siis! Aloin myös haaveilla viikonlopun staycationista Helsingissä. Kivasta hotellihuoneesta, kylvystä (!!!), hyvästä ruoasta ja chillailusta. Eipä tarvitsisi kovin kauas reissata, heh.

Meidän perheessä tapahtuu muuten tällä viikolla isoja juttuja! Uskokaa tai älkää, mutta vietämme ensi viikonloppuna Tommin kanssa ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen kokonaisen vuorokauden kaksin ilman lasta. Apua! Olen samalla sekä todella innoissani, että myös todella peloissani. Toki olemme molemmat olleet reissussa erikseen ilman lasta niin, että toinen on ollut kotona, mutta kaksin emme ole juurikaan viettäneet aikaa lapsen syntymän jälkeen. Dinnerillä olemme tainneet käydä yhden vaivaisen kerran ja siitäkin jo joku kolme vuotta aikaa, haha. Vaikka tuleva jännittääkin niin toisaalta, ehkäpä tätä hetkeä on odoteltu jo tarpeeksi monta vuotta ja tietynlainen luottamus siitä, että lapsi kyllä pärjää yhden yön myös sukulaisten luona, on yksinkertaisesti vihdoinkin saatava vahvistettua.

Kuvittelisin, että juurikin ensimmäinen kerta on se pahin jättäessä lasta jonnekin yön yli hoitoon ja ehkäpä se tästä sitten jatkossa helpottuu. Ainakin pieni itse tuntuu olevan asiasta innoissaan ja olen yrittänyt päivittäin ”valmistaa” tätä tulevaan. Vuosien varrella olemme kuitenkin viettäneet niin paljon aikaa tiiviisti yhdessä, että ensiajatus jostain kaksin ilman lasta kuulostaa jopa vähän ”väärältä”. (Vähän sama hommahan meillä toisaalta sen perhepedistä luopumisen suhteen, tuntuu kamalalta ajatella, että yksi nukkuisi eri kerroksessa :D) Kun on aina tehnyt asioita yhdessä ja sitten yhtäkkiä tehdäänkin jotain ilman lasta, tuntuu kuin jotain puuttuisi. Toisaalta jokainen aikuinen kuitenkin tarvitsee myös aikuisten aikaa ja kieltämättä on se ollut meillä aivan minimissään.

Olen monesti jollain tasolla ehkä havahtunut siihen, että saatan äitinä pitää omaa lasta ehkä ns. ”pienempänä” kuin tämä oikeasti onkaan, esimerkiksi nyt tämän yöpymis-seikan ja nukkumisasian suhteen. Kyse on varmaankin jonkinlaisesta suojeluvietistä, jonka varjossa ajattelee, ettei lapsi vielä ole valmis asiaan x / y / z ja vielä liian pieni itsenäistymään tiettyjen seikkojen suhteen. Vaikka todellisuus ehkä on, että lasta nimenomaan pitäisi pikkuhiljaa rohkaista niihin ”isompien juttuihin”, yökyläilemään isovanhempien kanssa, nukkumaan omassa huoneessaan ja ottamaan jonkinlaista ”minivastuuta” arjen pienistä jutuista. Eihän 4-vuotias ole enää tietenkään mikään vauva ja moni 1-vuotiaskin saattaa yökyläillä isovanhempien kanssa. Jostain syystä tämä on kuitenkin ollut pitkään itselleni jotenkin erityisen vaikea juttu, mutta ehkäpä se tästä helpottuu! Hassua todeta, etten ole vielä kertaakaan ollut meillä kotona yötä ilman miestä ja lasta. Ja varsinkaan ilman lasta. Semmoiset ”vapaat” viikonloput jolloin lapsi on esimerkiksi yön tai pari isovanhempien luona ovat tuntuneet todella kaukaisilta, mutta ehkäpä pikkuhiljaa ollaan lähempänä tätäkin etappia.

Luultavasti jännitän tätä(kin) loppupeleissä enemmän kuin lapsi itse. Ehkä tämä laastarin vetäminen asian suhteen tekee ihan hyvää itsellenikin. Tai sitten olemme viikonloppuna puhelin kourassa ikävöimässä lasta ja kyselemässä miten toisaalla sujuu. Saapi nähdä 😀

 

   Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Kulkevatko etätyökulttuuri ja yksinäisyys käsi kädessä?

Viikko on vierähtänyt opiskeluhommien parissa ja olenkin monena päivänä uppoutunut kouluhommiin niin syvälle, että havahdun tuntien päästä siihen, että on kulunut koko päivä ja olen unohtanut esimerkiksi lähteä lenkille, vaikka lenkkikamat ovat jo päälläkin. Olen saanut tällä viikolla uppoamaan jo pelkästään kemian tehtäviin varmaan lähes 10h stoikiometristen laskujen kanssa tuskaillessa ja kieltämättä näin jo untakin niistä viime yönä. Aineiden tasapainoitus on jotenkuten hallussa, mutta laskemisen suhteen ei tosiaankaan olla aivan samalla viivalla. Istahdin eilen näiden pariin ”hetkeksi” klo 12 luennon ja kotilounaan jälkeen, kunnes havahdun äkkiä siihen, että kello on jo yli neljä. Ja jatkoinpa hetken vielä illallakin, koska en olisi halunnut antaa periksi ennenkö saan ratkaisun kasaan, mutta sitä odotellaan edelleen, haha. Tarkoitus olikin eilen julkaista postaus, mutta sen kirjoittamiseen suunniteltu aika nyt sitten hupenikin ajatuksissani noiden laskujen kanssa, ups. Ajattelin, että tämä syksy olisi semmoinen kevyt sukellus opintoihin, mutta tässähän pääsi heti aivan asian ytimeen. Onneksi helpotusta on tiedossa jo muutaman viikon päästä kun ensimmäiset kurssit tulevat päätökseen.

Aloitin tällä viikolla myös matikan kertauskurssilla ja samalla selailemaan niitä kirjastosta hakemiani lukion lyhyen matikan kirjoja. Täytyy myöntää, että vaikka alkuun pidinkin erityisesti tätä matikkahommaa aivan ylitsepääsemättömänä rastina, ovat nämä yksinkertaisemmat matikkahommat tuntuneet jotenkin niin paljon loogisemmilta kuin nuorempana. Toisaalta, niinhän ne tuntuvat aina alkuun esimerkiksi opettajan neuvomana, kunnes yrität ratkoa jotain yksin hiki hatussa ja neuvottomana sen suhteen, että mistä edes aloittaisit. Kuten minä eilen tuon kemian kanssa. Onneksi nyt tämän kertauskurssin suhteen ei olla vielä toistaiseksi aivan samassa pisteessä.

Nyt ehkä vähän harmittaa, että motivaatio laskemisen suhteen aikanaan oli melkolailla nollissa. Ja se sitten kostautuu nyt esimerkiksi tuon kemian suhteen. Tuntuu silti jotenkin äärimmäisen koomiselta havahtua siihen, että googlettelee jotain opetusvideoita lukujen supistamisesta ja laventamisesta (ja kyllä, nyt ollaan oltu aivan konkreettisesti perusasioiden äärellä!! :D), joiden käsitteen olemassaolon on vuosien varrella ehtinyt jo täysin unohtaa. Yksi päivä tässä laskin kolmion pinta-alaa ja mietin samalla, että olenko mahtanut palata peruskoulun penkille, haha. Jos tuskailen noiden kemian tehtävien suhteen, niin en vielä edes halua ajatella tilannetta tulevan varsinaisen matikan kurssin suhteen. Ihan jo siitäkin syystä jätän luultavasti ensi periodissa väliin valinnaiset kurssit, että voi rauhassa yrittää ymmärtää matikan yhtälöitä. Painotus sanalla yrittää. Samalla ehkä jo vähän odottelen ensi vuotta ilman näitä pakollisia kursseja ja matemaattisia aineita 😀

Vaikka viikko päällisin puolin onkin hujahtanut täällä kotosalla etäopiskellessa, olen yrittänyt patistaa itseni aamuisin salille tai lenkille. Tiistaina piipahdin kuitenkin Kallioon lounaalle Jutan kanssa ja kyllähän se kotoa lähteminen tosiaan välillä kannattaa. Kieltämättä on kynnys lähteä kotoa mihinkään noussut koronan myötä ainakin itselläni, varsinkaan kun niitä pakottavia menoja keskustaan tai muualle ei kovinkaan usein ole ollut. Toki pidän etäopiskelusta, mutta samalla huomaan meneväni yhä enemmän semmoiseen omaan maailmaani täällä kotona puuhaillessa, varsinkin kun työtkin ovat pääosin yksin kotona-tyylistä tekemistä. Toisaalta se on tehokasta, mutta samalla myös jotenkin lannistavaa kun arki on (edelleen) paljolti ilman semmoista normaalia arjen sosiaalista vuorovaikuttamista.

Luin muistaakseni joku aika takaperin jonkin jutun työelämän perinteisten käytäntöjen muuttumisesta / katoamisesta tämän etäilyn myötä ja tulin jotenkin surulliseksi kun aloin pohtia miten tämä on edennyt. Tietysti myös työelämä kehittyy muun maailman mukana teknologian myötä, mutta samalla sitten taas siirrytään myös työn suhteen samanlaiseen yksinäisyyden ympyrään, jossa tekniikka tuo meitä ajatuksen tasolla yhteen, mutta kuitenkin loppupeleissä erottaa ja tekee yksinäisemmäksi. Tai tämä näkemys on ainakin itselläni. Tietynlaista tasapainoa tulisi olla esimerkiksi juuri sosiaalisen elämän kanssa ja monelle on työpaikka voinut olla se tärkeä kontakti muihin ihmisiin. Näin on ollut ainakin minulla. Vapaalla vietetään enemmänkin aikaa perheen kanssa kun sitten taas työpaikalla keskustellaan ajankohtaisista jutuista ja sosialisoidaan muiden aikuisten kanssa.

Se, mikä arjessa on eniten vähentynyt koronan myötä, on kasvokkain tapahtuva täysin arkinen jutustelu. Kun jokainen keskittyy tässä etämaailmassa pääosin siihen ”ydintekemiseen”, unohtuu helposti se kaikki ns. ”turha” tai enemmänkin ehkä asiat, joita aikaisemmin on pitänyt ehkä ”turhina”, mutta joita sitten havahtuu kaipaamaan. Tasapainottelu sen kaiken tekemisen välillä. Monesti kun ne pienet päivän aikana tapahtuvat kohtaamiset ja sosiaaliset tapahtumat ovat juuri niitä, jotka tuovat mielekkyyttä työhön tai arkeen. Itselläni ovat työkaverit olleet monella työpaikalla juuri se kantava voima, joka motivoi aamulla töiden pariin. Vastuu sosiaalisen elämän ylläpitämisestä onkin siis enemmän sysätty vapaa-ajalle ja yksilön vastuulle kun ne pienet työ- tai opiskeluarjen kohtaamiset ovat karsiintuneet pois ajankäytön tehostuessa. Olen itse ainakin huomannut, että toimin kaiken suhteen ”konemaisemmin” kun on yksin vastuussa tekemisestään. Harvemmin olen tuntenut oloni yksinäiseksi, mutta nyt tätä asiaa pohtiessani olen kieltämättä ehkä ajautunut pieneen yksinäisyyden ansaan tänä vuonna. Ei ole kyse siitä, ettei olisi ystäviä joita nähdä, vaan enemmänkin siitä, että kynnys lähteä näkemään ja tekemään on tämän digi-etäilyn myötä noussut valtavasti. Kun on tottunut liikkumaan kilometrin säteellä kotoa ja palaveeraamaan tietokoneen välityksellä, tuntuu matka junalla keskustaan ja järkevien vaatteiden pukeminen päälle nykyään jotenkin valtavalta uurastukselta.

Ovatko nuo aikaisemmat työelämän niin arkiset, tavanomaiset käytännöt, kuten satunnaiset kohtaamiset käytävillä, rennot lounastauot ja rupattelut työkaverin kanssa kahviautomaatilla semmoisia, jotka ehkä tulevaisuudessa katoavat kokonaan? Olen itse toisaalta toiminut työn suhteen jo pitkään tässä ”etäilymallissa”, mutta asia, jota olen eniten kaivannut perinteisessä työelämässä ovat juurikin nuo pienet arkipäiväiset sosiaaliset rutiinit ja semmoinen yhteisöllinen läsnäolo, jossa tehdään asioita myös yhdessä, eikä vain yksin. Vaikka pidänkin itsenäisestä työskentelystä, kaipaa arkeen kuitenkin myös niitä pieniä vuorovaikutuksen palasia ja monelle onkin työpaikka tai työyhteisö juurikin merkittävä pala sosiaalisen elämän kokonaisuutta. Sitä ilman uppoaa semmoiseen yksinäisen tekemisen kuplaan, kuten esimerkiksi on itselleni käynyt. Sitten yhtäkkiä havahdun siihen, että olen viettänyt päiviä ilman minkäänlaista perheen ulkopuolista ihmiskanssakäymistä ja tuumailen, että ilman sitä on esimerkiksi aiheiden keksiminen tänne blogiin todella vaikeaa. Ellei nyt sitten sattumalta innostu kirjoittamaan juuri tästä samaisesta aiheesta tai vaikkapa koulujutuista, joiden parissa pakertaa päivästä toiseen yksin. Ah, enpä olisi uskonut, että kaipaisi näin paljon niitä niin arkisia pieniä keskusteluita ja arjen tavallisia lounastaukoja, joista monesti myös kumpuaa se kaikki pohdinta kaiken työhomman ulkopuolelle. Ehkei kaikilla edes iske tämmöinen kaipuu tai sosialisointi on sitten ahkerampaa siellä vapaa-ajan puolella? Itselläni on tilanne taas ollut juuri päinvastoin ja sen vuoksi varmasti asiaa harmitellutkin.

Toimistoni tällä viikolla 🌻

Mielenkiintoista mihin suuntaan homma etenee. Ja mahdanko itse kääntää kelkkani ja palata takaisin irl-elämän kannattajaksi, vaikka vuosia olinkin etäilyn ja paikkasitoutumattoman työnteon kannattaja. Hassua sinänsä miettiä tätä vaikka siltä kantilta, että siinä missä vaikkapa some on mennyt enemmän nopean, pinnallisen sisällön suuntaan ja muutenkin vapaa-ajan vuorovaikutus eri viestintäpalveluiden varaan, ollaan massa-aaltona menossa vauhdilla samaan myös työelämän suhteen kun moni työnantaja on hoksannut, että hommahan pelaa jopa tehokkaammin näin. Oli se sitten yksilön sosiaalisen elämän kustannuksella tai ei. Viime vuosina olen havainnut itsessäni pientä kapinaa perinteisiin juttuihin palaamisessa. Äänikirjojen yleistyessä olen pyrkinyt lukemaan enemmän myös oikeita kirjoja, nopean somesisällön lisääntyessä kirjoittamaan enemmän tekstiä, pikamuodin jyrätessä halunnut neuloa itse ja niin edespäin. Tuntuvatko nuo perinteiset työpaikkojen kahvikone-kohtaamiset vuoden päästä yhtä vanhanaikaisilta kuin blogitekstit Instagramin maailmassa?

Ja niin! Tällä viikolla kävin lounastamassa Sushibar + Winessa. Oli muuten aivan superhyvää sushia pitkästä aikaa. Ehkäpä syksyn kovin juttu olisikin tehdä haastelista kivoista lounaspaikoista, joita testata ja yrittää ottaa nuo rennot arkilounaat taas ahkerammin mukaan arkeen 🙂

Onko etäarki herättänyt teissä yksinäisyyden tunteita? Kertokaa, etten ole yksin tämän kanssa!

 

Kuvat minusta Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Randomjuttuja viime viikolta ja pari sanaa ajanhallinnasta

Uusi viikko ja uudet jutut taas kerran. Loppuviikosta iski pieni nuha ja otinkin sen myötä rennommin treenien suhteen, sekä viikonloppukin meni lähinnä chillaten ja lautapelien perissa. Allerginen krooninen nuha vaivaa oikeastaan ympäri vuoden, mutta aina syksyn kynnyksellä ilman kylmetessä tuntuu, että olen nuhainen jatkuvasti. En osaa sanoa oliko kyseessä pientä flunssaa vai vaan joku kehoni psyykkinen allergiareaktio tähän syksyn starttaamiseen 😀

Opiskelukauden alun jälkeen on tuntunut, että viikot hujahtavat aivan silmissä, koska hommaa ja opiskeltavaa kyllä riittää. Eikä sillä, itselleni tämä on ollut ainoastaan positiivinen juttu ja itseni haastaminen juurikin yksi niistä sekoista, joita olen opinnoilta hakenutkin. Vaikka tämä ensimmäinen jakso onkin melko hektinen ja tahdiltaan intensiivinen, en ole kuitenkaan kokenut työmäärää olevan liikaa, vaikka sitä paljon onkin. Yhden valinnaisen jätin kuitenkin heti alkuunsa pois, koska luennot menivät sittenkin päällekkäin erään toisen kanssa, eikä niitä taltioitu myöhemmin katsottavaan muotoon. No mutta ehkä näissä muussa kahdessa valinnaisessa riittää tähän alkuun tekemistä aivan tarpeeksi, heh. Toisen periodin suhteen ajattelin ottaa hieman rennommin ja panostaa silloin enemmän myös työtunteihin. Saa nähdä maltanko!

En koe, että olisin aikaisemmin kokenut mitään suuria ongelmia ajanhallinnan kanssa, mutta jo nyt alkuun olen huomannut, että yliopisto-opintojen kohdalla (ja nyt tietysti opintojen yleensä) tarvitaan erityisesti niitä ajanhallinnan taitoja. Varsinkin jos tarkoitus on jakaa niitä vuorokauden rajallisia tunteja myös perheen, treenin ja töidenkin kesken. Ennen olen kalenteroinut tekemisiä jossain määrin, mutta ennemmin ehkä keskittynyt to-do-listaus-tyyppiseen tehtävien asioiden listaamiseen ja ylivetämiseen sitä mukaa kun ne on hoidettu. Nyt olen kuitenkin aivan suosiolla ryhdistäytynyt asiassa kunnolla, synkronoinut opintojen viikkosuunnitelman sähköiseen kalenteriin, johon myös laadin aikataulut aina päivittäisellä tasolla. Kun joku asia on kalenteroitu tiettyyn hetkeen, niin se tulee todennäköisesti myös hoidettua silloin ja semmoinen tulevaisuuteen lykkääminen vähenee, ainakin itselläni.

Monella kurssilla on luettavaa, tehtäviä ja verkkotestejä, joilla on tietty deadline, näitä on PALJON ja tulee jatkuvasti lisää, joten tietty systematiikka on ehdottomasti tarpeen, että saa ne aina ajoissa alta pois. Itse vihaan asioiden jättämistä viime tippaan ja pyrinkin siihen, että aikataulutan hommat aina mahdollisimman nopeasti alta pois, koska aina tulee myös niitä yllättäviä juttuja tai muuta, johon ei ole varautunut. Voin kertoa, että vielä toistaiseksi ei kyllä ole ollut päiviä kun olisi joutunut miettimään, että mitäs tässä nyt tekisi. Toisaalta rakastan juuri sitä, että on itse valta suunnitella tekemisiään ja toki homma on yrittäjänä jo tuttuakin. Se, että parin pidemmän ja intensiivisemmän päivän jälkeen voi raivata kalenterista pari löysempää päivää, jolloin ehtii nähdä ystäviä tai tehdä muita juttuja.

Vaikka alkuun harmittelinkin etäluentoja, olen nykyään suuri zoom-luentojen fanittaja! Mikäs nyt olisikaan parempaa kun seurata luentoja samalla aamupalaa syöden tai vaikka iltapäivällä sängystä, haha. Juuri ajankäytön näkökulmasta kyllä äärimmäisen tehokasta kun esimerkiksi siirtymäajat voi käyttää työntekoon sun muuhun ja olla jotenkin rennommalla otteella. Ainakin näin perheellisen ja ohella kotoa käsin töitä tekevän näkökulmasta on asetelma täydellinen. Jos tilanne olisi ollut aikaisemminkin tämä niin harmittelisin sitä, etten ole hakenut opiskelemaan jo vuosia sitten! Olen käyttänyt tuon aamun reilun tunnin, joka käytännössä säästyy tavaroiden kasaamiseen ja matkoihin, yleensä treenaamiseen. Yleensä se treeni tuleekin silloin tehtyä kun kalenteroi sen mielessään aamun ohjelmaan.

Kirjoittelinkin perjantaina hiusjuttuja ja kävin viime viikolla kampaajalla ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Edellinen kerta oli siis helmikuun puolivälissä ennen Uuden-Seelannin matkaa ja tuntuu, että siitä on aikaa jo ikuisuus. Ja niinhän siitä nyt tietysti onkin 😀 Hiukseni olivat vielä vuosi takaperin pituudeltaan niin lyhyet, ettei teippien testaaminen vuosien tauon jälkeen vielä tullut kyseeseen, mutta nyt ollaan kasvatusprojektin suhteen siinä pisteessä, että päädyin sinettien sijaan kokeilemaan pitkästä aikaa niitä! Vaikka kasvatus edelleen jatkuu, tuntuu kieltämättä aika ihanalta olla taas isommalla ja pidemmällä tukalla, joka ehdottomasti on kyllä juttuni. Olen tukkaan aivan äärimmäisen tyytyväinen ja yksi asia, josta en luovu on luottokampaaja! Minä olenkin juuri se tyyppi, joka käy samalla kampaajalla hamaan tappiin asti, kunnes kampaaja esimerkiksi muuttaa ulkomaille, kuten kävi siis kolme vuotta takaperin. Sen jälkeen löysinkin pidennysguru-Marian, jolla olenkin käynyt uskollisesti nämä seuraavat vuodet.

Kävin jo eilen vähän läpi tulevan viikon koulujuttuja, mutta nyt sitten kunnolla niiden pariin!

Kivaa viikkoa ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kuulumisia viikon varrelta

Hello! Vietin juuri semmoiset 6 päivää kotosalla pojan flunssan vuoksi ja olin jo menettänyt uskoni koko viime viikon koronatestin tuloksen saamisen suhteen.  Kunnes tulos negatiivisesta tuloksesta sitten oli vihdoin tänään tullut tekstiviestinä klo 06.02. Meidän viime viikkoinen näytteenotto oli muutenkin täysi katastrofi. Soitin viime viikolla terveyskeskukseen, josta suositeltiin testiin menemistä ja sainkin lähetteellä Mehiläisen drive-iniin ”ajanvarauksen”. Iltapäivällä sitten lähdimme ruuhkassa sinne ajelemaan vain kuullaksemme, ettei koko ajanvaraushommaa edes ole olemassa ja kuulemma HUS edelleen ohjeistaa tästä väärin. Kuulemma näytteenotto oli jo sulkenut ja meidät vaan lähetettiin pois. Puhelimessa kysyttiin, että päästäänkö seuraavana päivänä uudelleen ja sanoin, että ei kyllä päästä kun täällä jo ollaan.

Vasta kun soitimme itse uudelleen, selvisi parin näytteenottopisteen vielä olevan auki ja pääsimme lopulta sieltä sitten drive-in-näytteenottoon Tapiolaan. Tällä hetkellä kun lupaillaan tuloksen saamiseen menevän 1-4 päivää, niin meillä meni (tälläkin kertaa) vajaat 6 päivää. Oikeasti. Melkein viikko. Jos näitä tilanteita vielä tulee tässä syksyn varrella, niin ainakaan meidän perheen arki ei yksinkertaisesti jousta kököttää säännöllisin väliajoin kotona melkeinpä viikkoa jo oireettoman lapsen kanssa (vieläpä karanteenissa, ettei oikein edes voi käydä missään) samalla hoitaen omat työhommat ja kaiken muun toisella kädellä siinä sivussa. Tietty lasten testausten kriteereihin on nyt tullut päivitystä, mutta kuumeen ja yskän vuoksi testiä kuitenkin meille suositeltiin. Eilen aamulla pieni totesikin, ettei enää halua mennä tarhaan, vaan katsoa kotona Mashaa ja karhua, joka on tällä hetkellä piirretyistä ylivoimainen suosikki 😀

En ehtinyt alkuviikosta ollenkaan blogin pariin kun yritin aamulla ennen luentoja orientoitua jo valmiiksi materiaaleihin ja hoitaa joitain rästijuttuja pois pojan vielä nukkuessa. Sairastelun vuoksi siirtyivät opiskelujututkin sitten etähommiksi. Tai no oikeastaan, melkeinpä kaikki noista syksyn kursseista ovat muutenkin osoittautuneet pääasiassa etäluennoiksi tai kokonaan verkkokursseiksi, mutta onneksi on suunnitelmissa myös käyntejä aivan paikan päälläkin. Ja luentojen seuraaminen kotona lapsen kanssa sujui yllättävän hyvin, vaikka lukemiseen keskittyminen olisikin ollut jo hieman vaikeampi juttu. Pientä tuntumaa on jo kuitenkin saanut ensimmäisiin kursseihin. Olen samalla innoissani ja hieman peloissani 😀 Eniten pelottaa kemian ja matikan kurssit, jotka eivät tosiaan ole aivan peruskauraa ainakaan näin kevään 2006 ylioppilaalle, joka tuskaili lukiossa jo lyhyen matikan kanssa ja kävin aikanaan sen yhden ainoan pakollisen kemian kurssin. Myönnän, että nämä takkusivat aikanaan ihan jo pelkän kiinnostuksen puuttumisen ja motivaatiopulan vuoksi, joten toivon hieman parempaa menestystä tällä kertaa.

Kaikki mooleista yhtälöihin on kertakaikkisesti melkoisen huonossa muistissa. Varasinkin kirjastosta aivan suosiolla lukion kemian ja lyhyen matikan kirjoja kertausmielessä, koska oikeasti haluaisin yrittää nyt paremmalla onnella oppia, mutta saa nähdä miten käy. Tuutorimmekin varoittelivat tuosta matikasta, jonka reputusprosentti oli viime vuonna ollut jotain 80% luokkaa. Että niin 😀 Jos joku on vaikeaa pitkän matikan kirjoittaneille, niin en edes osaa kuvitella mitä se on muille. Lukion jälkeen vannoin, etten enää koskaan tarvitse yhtälöitä mihinkään, mutta tässäpä sitä taas ollaan. Enpä olisi vielä vuosia takaperin uskonut, haha. Eikä sillä, olen itseasiassa viime vuosina innostunut esimerkiksi fysiikasta uudella tavalla kosmologian kirjoja lukiessani, joten ehkäpä sama innostus kantaa myös näiden yli. Ainakin jaksan elätellä tästä toivoa. Luultavasti saan jonkin sortin paniikin taas heti kun edes näen ne tulevat fysiikan kaavat 😀 Vähän sama juttu kävi nimittäin aiemmin tällä viikolla kemian kaavojen kanssa. Onneksi meillä on jo pieni vertausryhmä kasassa, jossa on tarkoitus tuskailla yhdessä kurssikamujen kanssa kemiaa ja matikkaa,  jee siis tämän osalta.

Toki mukaan mahtuu myös muita kursseja ja päädyin itseasiassa hetken mielijohteesta sittenkin ottamaan ensimmäiseen jaksoon pari peruskurssia maantieteen kandiohjelman puolelta. Alkuun tuumin, että keskityn valinnaisiin vasta ensi vuoden puolella tai aikaisintaan vasta ensi keväällä, mutta en vain voinut vastustaa kiusausta! Jos vaan suinkin on mahdollista, niin on tavoitteeni yrittää saada kandiopinnot kasaan hieman tuota 3 vuoden tavoiteaikaa aikaisemmin, esimerkiksi juuri ottamalla sinne tänne opintojen kannalta relevantteja valinnaisia. Saa nyt nähdä, että osoittautuuko tämä ensimmäinen periodi liian raskaaksi kurssien osalta. Sittenpähän on ainakin viisaampi tulevan kannalta. Muistelisin, että suoritin ammattikorkeassa välillä suht.suuria opintopistemääriä per lukuvuosi, enkä ainakaan muistaakseni repinyt hiuksiani päästä liiallisen määrän vuoksi, vaikka kävinkin ohessa myös töissä. Sinänsä, vaikka yliopisto nyt monelta osin eroaakin AMK:ista, on opiskelu kuitenkin jossain määrin samanlaista, enkä koe semmoiseen ns. opiskelun opetteluun menevän aivan kamalasti aikaa. Ja kun jättää kaikki bailumeiningit väliin, niin suorittaa samassa ajassa helposti kurssin jos toisenkin. Kunnon seniori-logiikkaa, haha!

Alkutuntumani onkin, että opiskelu on aivan erinomainen valinta varsinkin näin yrittäjyyden ohelle. Lisäksi koen, että työurasta on apua monen asian osalta ja semmoinen tietynlainen ”haluan yrittää parhaani”-asenne, joka ei aina nuorempana ollut läsnä kun ajoittain halusi yksinkertaisesti vain päästä läpi niistä tylsimmistä kursseista. Nyt on fiilis enemmänkin se, että haluaa oikeasti oppia ja soveltaa asioita, eikä fokuksessa ole vain saada sitten joskus niitä papereita ulos. Ensimmäinen vuosi toki on monessa koulutusohjelmassa ajoittain vähän tylsää toistoa ja perusasioiden läpikäymistä myös niiltä osa-alueilta, joiden parissa ei ehkä itse näe tulevaisuudessa syventyvän, mutta ehkä senkin vuoksi halusin noiden valinnaisten avulla ottaa myös hieman toisenlaista perspektiiviä ja vaihtelua syksyn opintoihin.

Vaikka viime viikolla ehkä vähän harmittelinkin sitä, että myös osa fuksivuoden opinnoista järjestetään joko osittain tai kokonaan etänä, olen näiden ensimmäisten luentojen myötä tykästynyt etäopiskeluun. Haluan käydä kampuksella paikan päällä näkemässä muita ainakin parina päivänä viikossa, mutta uskon, että myös näiden etäopintojen avulla saa tehostettua kivasti ajankäyttöä ja hoidettua samalla myös paremmin työjuttuja tässä sivussa kun ei mene päivittäin aikaa matkoihin 🙂

Opiskelujutuille on tullut paljon toivetta, joten tänään siis niihin keskittyvää juttua. Eikä tässä viikossa rehellisesti nyt muuta ole mahtunutkaan kun leikkimistä pojan kanssa ja sivussa näitä opiskelujuttuja, hehe.

 

Kivaa keskiviikkoa ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ensimmäisiä ajatuksia opintojen aloituksesta ja ainepohdintoja

Hello! Ensinnäkin meidän perheeseen rantautui näköjään ensimmäinen syysflunssa ja vietin eilisen kotona pienen kuumepotilaan kanssa. Ja kotosalla tietysti pysytään siihen saakka, kunnes saadaan varmistus eilisen koronatestin tulokseen. Loppuviikon ohjelma meni siis uusiksi, mutta eipä voi mitään. Innolla odottelen millainen tästä syksystä ja flunssakaudesta tulee, tämän elokuun aikana on meidän perheenjäsenistä jo kaksi käynyt koronatestissä. Ainakaan täällä suunnalla ei kokemus lapsen näkökulmasta ollut mikään kovin miellyttävä, joten toivon, ettei tästä nyt tule mitään rutiinia. Pieni voi onneksi tänään jo paremmin, itselläni tosin oli eilen hieman lämpöä, joten innolla taas kerran odottelen, että onko tämä nyt taas niistä kymmenistä kerroista, kun saan samaisen lastentaudin. Juuri sopivasti tähän opintojen alkuun 😀

Tässä kaiken muun tohinan ohella aloitin tosiaan opintoni tällä viikolla orientaation merkeissä ja ajattelinkin tänään kirjoitella hieman alkufiiliksiä koulun suhteen. Ensimmäinen viikko on mennyt paljolti perusjuttuihin perehtymisen ja muihin tutustumisen merkeissä. Kurssit alkavat ensi viikolla ja niitä olenkin aika innoissani! En oikein osaa sanoa jännitinkö varsinaisesti koulun alkamista, mutta tietyllä tavalla kyllä. Sitä, että näkee millaista porukkaa opiskelutovereissa on ja tietysti nyt tulevina viikkoina sitä, miten kurssit lähtevät rullaamaan tässä muun elämän ohella. Jostain syystä en ole koskaan ollut kovin kiinnostunut opiskelijabileistä, skippasin ne kaikki jo AMK-aikoina ja näin perheenäitinä ei minusta edelleenkään ole kuoriutunut mitään opiskelijabile-tyyppiä, heh.

Ensimmäisen viikon aikana olen saanut (ainakin toistaiseksi) jonkinlaista varmistusta ensi kevään ”suuntautumispolun” valintaan, mutta saa nähdä mille urille tämä vielä lähtee. Minulla on oikeastaan ollut koko ajan melko selvät sävelet sen suhteen mikä / mitkä suuntautumisalat kiinnostavat ja tällä hetkellä tuskailen lähinnä sen suhteen, etten tiedä kahden vaihtoehdon välillä. Ja siis näin hieman jo ennakkoon ennen varsinaisten kurssien alkamista, haha. Tämän lisäksihän olen ehtinyt suunnittelemaan ja pohtimaan jo vaikka mitä. Kyllä, olen hyvin ajoissa! Opintojen alkamista ehti fiilistellä niin monta viikkoa, että siinä ajassa ehti suunnitella ja haaveilla vaikka mistä 😀 Sivuaineen pohdinta on aiheuttanut ehkä eniten päänvaivaa, koska kiinnostavia aineita on aivan liikaa, eikä sitten toisaalta haluaisi opintokokonaisuudesta liian hajanaista, vaan ennemmin suuntautua sivuopinnoissa johonkin selkeään kokonaisuuteen. Mikä sitten kiinnostaa? Yksi syy, miksi valitsin hakea maatalous-metsätieteelliseen oli mahdollisuus syventyä ympäristötieteisiin juuri näiden luonnonvara-aiheiden näkökulmasta. En näkisi itseäni esimerkiksi ympäristötekniikan puolella, vaan nimenomaan käsittelemässä aihetta käytännössä luonnonvarojen taholta.

Ensin mietin maantiedettä ja viestintää, mutta nyt taas en olekaan yhtään varma. Ympäristötiede on vahva ehdokas sivuaineeksi, mutta sitten taas maaperä- ja ympäristötiede on tällä hetkellä vaihtoehtona pääsuuntautumiseen, joten nähtäväksi taitaa jäädä. Jokatapauksessa näen, että tulevaisuuden ammatillisen osaamisen kannalta olisi ympäristötieteen kattava osaaminen suuri valttikortti. Toisaalta taas olisi maantiede loistava sivuaine juurikin maaperä- ja ympäristötieteen suuntautumisen ohelle, mutta kun tähän asti suurin kiinnostukseni on ollut suuntautua kasvintuotanto- ja puutarhatieteisiin, joten.. 😀 No, ehkäpä tähän vielä tulee joku selko opintojen edetessä! Ainiin ja metsätieteiden puolella on aivan liikaa kiinnostavia kursseja (esimerkiksi sademetsiin liittyen, miettikää!!), joten todennäköisesti en malta olla ottamatta sieltä jotain kurssivalintoja. Kuten näkyy, niin ainakin tämä kenttä tuntuu tosiaan omalta, koska opintojen ja kurssien suhteen on enemmänkin liikaa kiinnostavia vaihtoehtoja. Myös vaihtoon lähtöä ja sen ajankohtaa olen tietysti ehtinyt pohtia jo ihan koko perheen voimin. Ainiin ja kiinnostavia tutkimusaiheita kandityölle ja gradulle, onhan niitä ideoita hyvä olla jo mielessä, haha. Katsotaan siis mihin tie vie!

Se mikä näissä maataloustieteiden opinnoissa on ehdoton plussa, on juurikin opintojen monipuolisuus. Monessakaan yliopisto-ohjelmassa ei käsittääkseni pääse tutkailemaan näin monipuolisesti eri aineita, syksyllä kuuluu kurssitarjontaan esimerkiksi kemiaa, matikkaa, kasvintuotannon perusteita ja taloustieteitä. Keväällä sitten taas ainakin muistaakseni fysiikkaa ja tekniikkaa. Jotenkin jännää palata ensimmäistä kertaa lukion jälkeen esimerkiksi kemian ja fysiikan pariin. Matemaattiset aineet kieltämättä jännittää PALJON, mutta toivottavasti niistä selvitään tavalla tai toisella. Onneksi tuntuu, että monella muulla on samoja ajatuksia.

Alkuunhan pohdin paljon sitä, että millainen ikäjakauma opiskelijaporukassa on ja olenko itse ainoa yli kolmekymppinen porukassa. Itse kun lähdin hakemaan opinnoista myös jonkinlaista yhteisöllisyyttä tähän melko yksinäisen yrittäjyyden kylkeen. Toki, valtaosa porukasta on nuorta, mutta yllättävän paljon myös meitä ”vanhempia”, joka on ollut todella kiva yllätys! Sanoisinko, että meitä yli kolmekymppisiä taitaa olla joukosta yli kymmenen ja jonkinlainen porukka on ehtinyt muodostua jo ensimmäisten päivien aikana, joka on ollut kivaa 🙂

Saa siis nähdä miten kurssit ensi viikolla lähtevät käyntiin. Opiskelujuttuja on tulossa lähiviikkoina varmasti vielä lisää!

Kivaa viikonloppua! ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.