Noniin! Terkkuja jo toistamiseen täältä Lapista. Tulimme maanantaina Pyhätunturille äitini ja isäpuoleni kanssa. Lensimme pojan kanssa Rovaniemelle, joka tuntui hieman yksinkertaisemmalta vaihtoehdolta kuin istua puolikas vuorokausi autossa naperon kanssa. Sinänsä toivon ehdottomasti, että reissaamme viimeistään ensi kesänä Lappiin koko perheen voimin vaikkapa sillä autolla.
Anyway, ei varmasti yllätä, että olen aivan lumoissani Lapista! (Nykyään olen kyllä täpinöissäni ihan kaikista paikoista, joihin menen 😀 Eihän siinä, hyvä juttu vaan!) Edellisen kerran olen ollut pariin otteeseen Sallassa joskus yli 10 vuotta sitten ja Saariselällä joskus ikuisuus sitten, joten ehkäpä oli aikakin jo avartaa näkemystä tämän kotimaan matkailun suhteen. Aloin itseasiassa jopa jo haaveilla kesämökistä täältä.. Olisi ihana viettää pidemmän aikaa täällä kesäisin ja talvilomilla.
Ainakin omalla kohdallani Lappiin reissaaminen menee aina semmoiseen epämääräiseen ”olisi ihana pitkästä aikaa päästä, mutta en ikinä saa vain aikaiseksi”-kategoriaan, joten onneksemme pistimme viimeinkin töpinäksi. Seuraavana kiinnostaisi Kittilä / Levi / Ivalo – akseli vieläkin Pohjoisempana. Ja hei, ruska on aivan parasta aikaa tulla tänne! Ei vielä liian kylmä, henkeäsalpaavan kauniit maisemat, metsät pullollaan mustikoita (ja puolukoita), eikä enää edes itikoita. Itselleni tämä on myös ensimmäinen kerta Lapissa syksyllä.
Eilen satoi koko päivän, joten ei tullut kuuloonkaan kantaa kameraa mihinkään mukaan. Uhmasin kuitenkin keliä ja lähdin lenkille tunturiin. Kipusin reippaillen Pyhätunturin huipulle, josta näkyvyys kylläkin oli täysi nolla sateen vuoksi, mutta tulipahan ainakin puolentoista tunnin mittainen reipas treeni! Tunturilenkkeily on kyllä ihan parasta ja tehotreeniä jaloille 😀
Eilen tuumailin lenkillä kuinka onnekas saa olla kun on syntynyt näin puhtaaseen ja kauniiseen maahan, kuin Suomi. Kuulostaa melko kliseeltä, mutta esimerkiksi Helsingin arjen syövereissä unohtaa helposti pysähtyä ja mietiskellä asiaa syvemmin. Olen itse ainakin Helsinkiin muutettuani etääntynyt huomattavasti luonnosta, joka on sinänsä harmi. Jokainen tarvitsisi arjessa välillä niitä pieniä hengähdystaukoja luonnossa. Onhan toki Etelässäkin luontoa, mutta jostain syystä tuntuu, että sinne metsään lähteminen autolla ruuhkien keskellä on jotenkin niin paljon hankalampaa. Mikään ei rauhoita kiireen ja stressin keskellä paremmin kuin luonto. Ja toki, rakastan edelleen lämpöä ja tropiikkia, mutta viime vuosina on alkanut enemmän arvostaa myös sitä mikä meillä on täällä ihan lähellä ja kaikkien ulottuvilla. Joskus täytyy siis käydä kaukana nähdäkseen lähelle, hassua sinänsä että pätee myös tähän.
Tulipa melkoinen luontokuvapläjäys!
Huomenna paluu varmasti taas normiaiheisiin 🙂
Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.
