Julkaistu

Lapsi, parisuhde, työt, koti, blogi.. Kuinka aika riittää kaikkeen?

Sain joku aika takaperin kiinnostavan postaustoiveen koskien ajankäyttöäni ja nyt olisi aika kertoa hieman, miten omani aikani riittää ”kaikkeen”. Pieni lapsi, parisuhde, blogi, kaksi koiraa ja koti. Sekä toki nyt päivätyötäni unohtamatta. Välillä kyllä kieltämättä tuntuukin siltä, ettei nykyään juurikaan ole niitä leppoisia ”mitäs tässä nyt tekisi”-hetkiä, mutta toisaalta kyllä tähän pienlapsiarjen tekemisen meininkiin on kyllä ajanmittaan tottunut. Joskus oli kotimammaillessa päiviä kun tuntui, että oli jatkuvasti juoksemassa paikasta a paikkaan b, eikä huilihetkeä ollut vasta kun illasta. Sitten taas vastapainona niitä päiviä kun oli aikaa vain möllöttää ja lukea. Harvemmin nyt kuitenkaan tylsää ehti tulla, mutta lapsiarjessa päivät ovat kyllä todella vaihtelevia. Päikkäriarkihan ei meillä vielä ole alkanut, mutta siitä tulossa postausta sitten myöhemmin.

idnostokuva

Pyrin itse pyhittämään viikonloput enemmän sille yhteiselle ajalle, tuolloin vietämme usein enemmän aikaa koko porukalla, katsomme iltaisin telkkaria koirat vieressä kyhnyttäen ja poika siinä puuhastellen.  Yritänkin yleensä hoitaa kaikki viikon blogijutut arkena, jolloin aikaa jää viikonloppuisin muille asioille. Jotenkin on äitiyden myötä oppinut myös ajankäytön suhteen supertehokkaaksi (monen muun asian ohella :D) ja pyrkii käyttämään jokaisen hetken järjevästi. Tässä kuussa pääsen aamujen suhteen vielä ”helpolla” Tommin ollessa hoitovapaalla, mutta toisaalta en kyllä näe aamun hoitoonlähtörumbaakaan mitenkään hankalana juttuna. Ollaanhan me pojan kanssa usein lähdetty heti aamutuimaan asioille, joten saman kaavan mukaan nuokin aamut varmasti tulevat menemään. Joskus varmasti kiukkuisemmin ja joskus vähemmän. Tähän saakka olen noudattanut arjessa tietynlaista järjestelmällisyyttä.

Olen jo pitkään herännyt ennen poikaa aamulla, yleensä jo ennen seiskaa. Nousen aamulla keittämään kahvia ja puuhastelen koneella esimerkiksi blogijuttuja, usein saan tehokasta peliaikaa noin tunnin verran. Kun pikkuherra herää, syödään aamupala, tehdään aamupesut ja vaihdetaan vaatteet, siinä samassa teen myös omat kasvopesut sun muut. Aamupalan jälkeen on leikkihetki, yleensä siinä vaiheessa pojan puuhastellessa hetken itsekseen ehdin tehdä pikaisen siivouksen. Tiskone, pyykit, pöytien pyyhkiminen, lelujen korjaus (jossa nyt ei yleensä ole kyllä mitään järkeä kun ovat heti yhtä sekaisin kun ennen siivousta :D), saatan ehtiä naputtelemaan koneella muutaman jutun sohvalla jos poika intoutuu vieressä lattialla omiin leikkeihin. Tämä järjestely siis silloin kun olin kotona ja nykyään aikalailla viikonloput rullaa tähän tyyliin. Työarjen aloituksen jälkeen ovat aamut menneetkin eri rytmillä. Herään viikolla aina viiden ja kuuden välillä puuhastelemaan ja ehdinkin lähteä kotoa töihin jo ennenkö poika herää yöuniltaan.

Kävimme pitkään joka päivä tunnin vaunulenkillä, jonka yhteydessä myös lenkitin koirat ja kävimme kaupassa. Yritin siis tiivistää kaikki pakolliset hoidettavat jutut aina aamuun. Olihan se aina melkoinen rumba, mutta toisaalta sitten huojennus kun tiesi, että päivän menot on nyt siinä suurilta osin. Nykyään poika on nukkunut makoisia 2-3h päikkäreitä ja yleensä niiden aikana ehtiikin sitten helposti tehdä omia juttuja. Varsinkin jos on saanut lenkitettyä koirat ja pääasian kotihommista jo aamusta. Pyrinkin juuri siihen, että tuommoiset pakolliset jutut hoidetaan pois alta ennen päiväunia.

Yksi hankala juttu tässä koko arkipaletissa on kieltämättä se kahdenkeskinen aika. Onhan se kuitenkin todella tärkeä juttu parisuhteelle. Emme ole kertaakaan viettäneet paria tuntia kauempaa aikaa kaksin pojan syntymän jälkeen ja toisaalta nyt ollaankin melko totuttu siihen, että ollaa aina kaikki yhdessä, ei se nyt millään tapaa haittaa. Olimme varanneet kesällä sen yhden yön Långvikin Spa:n, joka tosin sitten peruuntui pojan sairastumisen vuoksi. Välillä sitä tietty toivoisi jonkinlaista parisuhdeiltamaa kaksin, mutta eiköhän senkin aika joskus tule.  Vietämme siis enimmäkseen aikaa koko perheen kesken. Toki viikonloppuisin (jos jaksan valvoa myöhään :D), hengaillaan sohvalla leffaa katsoen ja ihan vaan chillaillaan. Pitääkin siis alkaa ehdottamaan isovanhemmille ekoja yökyläilyjä, hehe. Välillä kyllä tuntuu, että ollaan ainoat pienen lapsen vanhemmat, jotka eivät käy säännöllisesti date nighteilla tai jättäneet lasta vielä isovanhemmille yöksi.

Itselläni ajankäytön avainjuttu onkin siis ollut selkeiden arkirutiinien luominen ja niiden ”kellottaminen”. Näin saa vapautettua sitä tehokasta peliaikaa käytettäväksi esimerkiksi juuri päikkäriaikaan. Imuroinnit ja suuremmat siivoukset voikin tehdä viikonloppuisin kun molemmat ovat kotona. Toki arki tulee muuttumaan sitten kun päivähoito alkaa. Olenkin miettinyt milloin silloin teen esimerkiksi blogia ja vastaus on: luultavasti osittain viikonloppuisin ja edelleen aikaisemmin aamulla pojan vielä nukkuessa, kahvin ja meikin ohessa. Sama systeemi oli käytössä myös aiempina vuosina työn ohella, jolloin toki myös käytin paljon aikaa blogiin myös iltaisin. Sitä en nimittäin haluaisi tehdä.

Toki myös työmatkat mahdollistavat postausten luonnostelun, joten on vaan keksittävä sitä aikaa niin, ettei se tapahdu perhe-ajan kustannuksella. Nykyään myös selaan somet, uutiset ja vastaan ystävien viesteihin usein työmatkoilla. Viime viikkoina nuo työmatkat ja ne hetket kun pääsee illalla lötköttämään sänkyyn, ovat ne päivän ainoat minuutit kun saa vaan olla ja selata sen kummemmin mitään miettimättä vaikka Instan feediä. Välillä sitäkin oikeasti kaipaa! Tärkeä seikka on myös se, ettei vaadi itseltään liikoja. Mitä väliä, vaikkei saisi viikonloppuna sitä blogipostausta ulos tai ehtisi illalla siivoilla keittiötä. Olen todennut, että pienlapsiarjessa sitä kaaosta ja kiirettä vaan oppii sietämään. Esimerkiksi itselleni oli alkuun shokki kuinka usein niitä leluja ja muuta rompetta saa olla korjailemassa, ennen kun oli tottunut siihen, että kerran järjesteltyä tavarat pysyvät siististi. Ehei, ei enää menekään aivan näin 😀

Se on kyllä todettava, että vaikka päivät ovatkin kovin hektisiä ja illat menevät tukka putkella puuhastellen, olen itse työpäivien päätteeksi huomattavasti pirteämpi ja energisempi kuin kotona vietettyjen päivien jälkeen. Olen jankannut tätä sata kertaa, mutta on kai todettava, että omalla kohdallani työhönpaluu tuli varsin oikeaan saumaan. Eihän kaikkien tarvitse viihtyä kotona, ei siinä ole mitään väärää. Toisaalta, tiedän olevani onnekas sen suhteen, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin ja pidän. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys nykypäivän ”enemmän aikaan vähemmällä ajalla ja henkilöstömäärällä”-työelämässä. Tietysti nautin pienokaisen kanssa vietetystä ajasta, mutta toisaalta sitten olin jo itse kaivannut päiviin jo kauan tietynlaisia uusia virikkeitä ja rutiineja, niiden perinteisten kotihommien lisäksi. Huomaan toki olevani arkena iltaisin väsyneempi (tietysti, koska heräänkin todella aikaisin) ja menemme pojan kanssa iltaisin suunnilleen samaan aikaan nukkumaan. Toisilla työelämään palaaminen voi päinvastoin ottaa todella koville, sekin kun on niin ihmisestä kiinni. Itse nukahdan iltaisin makoisasti, mutta päivisin ja töiden jälkeen olen kyllä normaalia virkeämpi!

Jossei ole kokenut sitä kotielämää vauvan tai pienen lapsen kanssa, niin sitä ”rankkuutta” on vaikea hahmottaa. Tietysti lapsissa ja päivissäkin on eroja, välillä on helpompaa ja sitten taas ei ole pariin päivään hetkeäkään mikään hyvin. Semmoista se on 😀 Jos taas vertaa arkea taaperon kanssa ja arkea puolivuotiaan vauvan kanssa, niin ne ovat kyllä kun yö ja päivä! Pikkuvauvan kanssa toki on jatkuvasti enemmän iholla, esimerkiksi meillä kun niitä imetyshetkiä oli kokoajan. Sitten taas taapero vaatii niin paljon enemmän seuraa, leikkejä ja virikkeitä, liikkuvan lapsen kanssa on täysin erilaista kun vauvan, joka vielä ryömii tai kääntyilee. Jälkeenpäin voin todeta, että ne olivat kyllä niitä helppoja aikoja, haha! Siinä mielessä odotamme innoissamme hoidon aloitusta, sieltä kun saa ihan eri tavalla virikkeitä kun kotona pitkällä tähtäimellä. Myönnän siis itse, että en ehkä ole parhain tyyppi keksimään jokaiselle viikonpäivälle uusia leikkejä, puuhastelua, askarteluja ja muita aktiviteetteja. Tässä vaiheessa kun tuntuu, että pitäisi olla ihan kokoajan olla keksimässä uusia juttuja, ettei toinen ehdi turhautua. Todelliset propsit siis päikkärin hoitotädeille ihanasta työstä, jota he tekevät lastemme eteen!!

Tämän kilometripostauksen loppuun kiteytettynä voisin siis todeta, että oman arjen ajanhallinnan kulmakiviä ovat olleet: Priorisointi, tehokkuus ja mielikuvitus 😀 Esimerkiksi blogiini käytän nykyään päivässä noin 2 tuntia, käyn läpi somekuvat ja päivitän Instaa työmatkoilla ja herään 2h ennen töihin lähtöä raapustelemaan tänne juttua. Näin se on toisaalta ollut kohdallani jo vuosia, mutta tietysti nykyään käyttää sen ajan pojan kanssa, joka ennen tuli katsottua Netflixiä, möllötettyä sohvalla tai selailtua nettiä. Kyllä sitä aikaa siis jostain repii kun alkaa miettimään, että mihin sitä tuleekaan käytettyä.

Viime viikkoina olen nipistänyt aikaa myös liikunnasta, joka toki on huono juttu. Suunnitelmissa on kuitenkin ottaa tavaksi myöhemmin aamulenkit ja joogatunnit aamuisin, joissa voi poiketa näppärästi ennen työpäivää. Minulla on mahdollisuus välillä tehdä töitä myös kotoa käsin etänä ja tuo on myös hyvä juttu ajanhallinnan kannalta! Kun herää ”normaaliin aikaan” (tai jopa myöhemminkin) ja säästää normaalisti meikkailuihin, sekä työmatkoihin käytetyn ajan (joista tulee päivässä reippaasti yli pari tuntia), saa jo ihmeen paljon enemmän aikaan! Kuten sanoin: Priorisointi ja mielikuvitus! 😀

Kuulostaako tutulta? Ja mielenkiinnosta kysyn, mistä te revitte sen ajan? 😀

 

Ja ps. Sille sinnikkäälle stalkkerille tiedoksi, että olen jo aikapäiviä sitten ottanut käyttöön ulkoisen moderaattorin (joka btw on itseasiassa poliisi), joten jatkossa kannattaa suunnata ne kaikki haukut ja muut sekoilut hänelle 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Julkaistu

Takaisin töihin mammalomalta!

Nyt on virallisesti viikko takana töitä mammalaiffin jälkeen ja toki ihmettelemistä löytyy edelleen. Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt kyllä valtavan hyvin ja tietysti kohdallamme tätä sopeutumista auttaa vähän se, että mies on vielä hetken kotona pikkuisen kanssa. Eli ei tarvitse vielä kylmiltään heittäytyä siihen työt- ja tarharumbaan, joka varmasti jossain määrin tulee vaatimaan meiltä kaikilta alkuun totuttelua.

Reippaasti yli vuosi tuli vietettyä kotona, mikä nyt toisaalta on loppupeleissä varsin lyhyt aika työelämässä.. Aikansa kuitenkin kaikella ja siitä huolimatta, että olen kovin ollut innostunut työhön paluusta, oli myös kotona vietetty aika ehdottomasti kullan arvoista. Sitä kun näkee oman pienokaisen kehittymisen ja jokaisen hetken vierestä, tuota kun ei vuosien päästä enää saa takaisin. En olisi muutenkaan uskonut äitiyden kasvattavan näin paljon myös niitä työelämätaitoja; ennen kaikkea kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja sitten myös tietynlaista armollisuutta itseään kohtaan. Itsensä ja tulevaisuuden haaveet, sekä tavoitteet näkee nyt aivan eri tavalla kun on ehtinyt ajan kanssa pohtia, että mitä sitä oikeasti haluaa tulevaisuudelta.

Alunperinhän olin melkein varma, että haluan palata takaisin töihin heti vanhempainvapaan päättyessä. No, mielihän muuttui melko nopeasti kun virallinen töihinpaluu alkoi häämöttää, eihän sitä olisi itse vielä raaskinut niin pientä hoitoon lykätä jos kerran on vielä mahdollisuus jatkaa kotona olemista. Eihän sillä KHT:llä mitään leveää elämää elä ja toki lainat ovat olleet hoitovapaan ajan lyhennysvapaalla, mutta ei tässä kuitenkaan ole joutunut nälkääkään näkemään. Mielestäni kotihoidon tuki on aivan mielettömän hyvä systeemi ja eihän sen tarkoituskaan ole tietysti rahallisesti palkan tai työttömyysturvan vastine, vaan enemmänkin juuri pieni kannustin viettää pidemmän aikaa kotona talouden niin salliessa.

Itse olin säästänyt rahaa hoitovapaalle jo kauan ennakkoon ja tavallaan ennakoinut jo hyvissä ajoin mahdolliset tulevat ja yllättävät kuluerät. Suosittelen kaikille asiaan varautumista ennakkoon, esimerkiksi jo raskauden aikana voi aloittaa säästämisen, vielä kun talous rullaa sitä normaalia. Eihän se säästäminen ja varautuminen koskaan ole pahasta, vaikka sitten sattuisikin pärjäämään kotona ilman säästöihin kajoamista 🙂 Meillä kriittinen tekijä oli se, että laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle siinä vaiheessa kun jäin kodinhoidontuelle. Siinä säästi jo heti satoja euroja kuussa pakollisista menoista. Ensi kuussa alkaa taas sitten asuntolainan maksu.

Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että tämä puolitoista vuotta on melko hyvä aika viettää kotona ja kyllä sen sitten vaan tuntee milloin aika on kypsä töihin paluun, sekä yleisesti myös sen hoidon aloittamisen suhteen. Uskon, että päivähoito tulee pienellekin ihan hyvään saumaan, välillä on tuntunut siltä, että poika on jopa kyllästynyt meihin täällä kotona, joten ehkä eri ihmiset, erilaiset puuhailut ja uudet lekit tulevat uudessa ympäristössä tulevat myös hänelle ihan mukavana vaihteluna.

Kuten olen täällä kertonutkin, pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kokonaan alaa ja jättää vanhan rahoitusalan asiantuntijan pestini. Hyppääminen uuteen ja tuntemattomaan on ollut ehkä siinä mielessä ”rankempaa”, että joutuu uuden arkirytmin lisäksi totuttelemaan täysin erilaiseen työhön, järjestelmiin ja moniin muihin juttuihin, jotka vanhaan työhön palatessa olisivat tulleet vanhasta muistista. Toki työelämä kehittyy nykyään semmoista vauhtia, että muutoksia olisi varmasti ollut vanhaan tehtäväänkin palatessa ihan riittämiin. Tuntuu, että kaikki kehittyy nykypäivänä semmoista vauhtia, ettei muutamaa kuukauttakaan enää ehdi pysyä samassa, puhumattakaan nyt siitä, että olisi useita vuosia pois työstään.

Päivähoidon alkaminen lokakuussa muuttaa toki vähän tätä arkirytmiämme, mutten kuitenkaan usko, että kovinkaan paljoa. Pidän itse töistä etäviikon ekan päivähoitoviikon ajan, jolloin vien naperon aina hetkeksi hoitoon yksinään. Jatkossa pyrin muutenkin yrittämään systeemiä, jossa voisin välillä aamuisin tehdä kotoa pari tuntia töitä, mikäli poikaa nukuttaa aamulla vähän pidempään. Tällöin ei tulisi niin pitkiä hoitopäiviä.  Jokatapauksessa tulen pyrkimään siihen, että herään itse aikaisemmin puuhailemaan omat juttuni ensin alta pois, sitten herätän pojan, tehdään aamuhommat ja lähdetään tarhan kautta töihin. Tommilla taas sitten tulee olemaan vastuullaan tarhasta hakeminen. Meillä kävi aivan mieletön tuuri päivähoitopaikan suhteen ja saimme paikan juuri sieltä, josta halusimme! Kamalan säädön jälkeen tietysti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Asia, jota eniten ”pelkäsin” töihin paluussa on osoittautunut ehkä kaikkein pienimmäksi huolenaiheeksi. Tai siis eipä niitä huolenaiheita muutenkaan kamalasti ole ollut tämän aiheen suhteen, mutta kuitenkin.. Olen kotimammaillessa tietyllä tapaa pitänyt blogin kautta yllä sosiaalisuuttani, yllättävän paljon nimittäin vetristää aivoja ihan sekin, että tuottaa kirjallista sisältöä. Töissä raporttien, sähköpostien ja erilaisten juttujen kirjoittaminen on ollut arkipäivää. Tulee toki jatkossakin olemaan ihan avainjuttu osata muotoilla ja esittää asioita selkeästi kirjallisena.

idkuva

     Tämä asia, jonka huomasin kuitenkin kotiäiteillessä nousseen jossain vaiheessa pintaan oli tietynlainen ujous sosiaalisia tilanteita kohtaan. Se on oikeasti varmaan se petollisin juttu kotimammailussa, että oikeasti jäisi vuosiksi vaan sinne kotiympyröihin, jolloin helposti alkaa jopa pelätä sosiaalisia tilanteita ja ahdistua siitä, että joutuukin aikuisten joukkoon tai joutuu olemaan jollain tapaa esillä. En nyt tarkoita, että tämä välttämättä kaikilla tulisi eteen, koska on kuitenkin paljon itsestään kiinni mitä arkena tekee. Melko helppoa on kuitenkin varsinkin pikkuvauvan kanssa jäädä välillä kotiympyröihin junnaamaan päiväkausiksi, jopa viikoiksi. Itse huomasin tämän etenkin talvella kun kaikkialle lähteminen oli sen pukeutumisrumban kanssa jotenkin niin työlästä, että ennemmin hoiti vaan ne pakolliset lenkkeilyt ja kauppareissut.

Omalla kohdallani tämä tietynlainen uusi ”ujous” tuli ilmi lievänä esimerkiksi blogitapahtumissa, kotona möllöttämisen jälkeen small talk ei enää luonnistunutkaan vanhaan malliin ja tuntui tavallaan kun olisi ollut uusi, ujompi ja arempi minä. Se oli asia, jota pelkäsin. Että olisin muuttunut jännittäjäksi tai alkanut stressata asiakastapaamisia ja muita sosiaalisia juttuja, jotka ennen olivat olleet silkkaa arkipäivää ja päinvastoin kivoja juttuja. Toki koin, että sosiaalisuuteen vaikutti hurjasti esimerkiksi se, miten on saanut edellisinä öinä nukuttua. Jos yöunet olivat menneet plörinäksi, ei sitä jotenkin jaksanut sosialisoidakaan samalla tavalla kun normaalisti.

Pelkoni on onneksi osoittautunut turhaksi ja koenkin, että sen jälkeen kun olen saanut muuta mietittävää ja vaihtelua arkeen, olen ollut jopa täysin eri ihminen kun kuluneen vuoden aikana! Omalla kohdallani tämä oli juuri oikea aika palata töihin. Jonkin toisen kohdalla se voi taas olla pari vuotta myöhemmin tai paljon minua aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että sen tuntee itse parhaiten kun ”aika on kypsä”.

Onko teillä ollut samoja ajatuksia mammaillessa tai töihin paluun suhteen?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Kehoni vuosi synnytyksen jälkeen

Reilu vuosi on hurahtanut suorastaan silmissä, mutta niinhän siitä vauvavuodesta perinteisesti sanotaankin. Tietyllä tapaa pitäisi oikeasti osata nauttia täysillä jokaisesta päivästä pienokaisen kanssa, koska se kasvu nyt yksinkertaisesti tapahtuu lähes silmissä ja aika kuluu niin valtavan nopeasti. En nyt tietenkään tarkoita, etten olisi nauttinut jokaisesta päivästä, mutta jokainen pienen lapsen äiti varmasti tietää ihan hyvin, että välillä on niitä hektisiä päiviä kun ei ihan kamalasti ehdi pysähtyä haaveilemaan ja elämään hetkessä. Ajatuksena silti ihana.

No mutta! Tarkoitus oli tässä postauksessa kirjoittaa ajatuksia omasta kehostani ja kehokuvastani reilu vuosi synnytyksen jälkeen. Kuinka palautuminen eteni, millainen kroppani on nyt ja mitä mieltä olen siitä. En jaksa latoa itsestäänselvyyksiä siitä kuinka naisen keho on niin ihmeellinen ja luotu tekemään lapsia, sehän nyt on täysin päivänselvä juttu. Toki myös se, että palautuminenkin on kovin yksilöllistä, tietysti elintavoillakin on siihen vaikutusta.

Ennen varsinaiseen aiheeseen menemistä pakko esitellä syksyn uudet treenireleet! Nuo trikoot nyt ovat vanhat (H&M), mutta crop-paita ja alempien kuvien musta tuulitakki löytyivät Peak Performancen alerekistä viime viikolla. Peak on itselleni todellinen heikkous… Varsinkin ne streetstyle-vaatteet, kuten juuri tuo tuulitakki ja muutaman vuoden vanha kevytuntsikka, joka on ollut superkovalla käytöllä. Nuo katuvaatteet kun ovat rentoja ja soveltuvat rentoon urheiluun, mutteivat silti ole kuitenkaan liian sporttisia. Eli töihinkin pystyy hyvin sateisella kelillä heittää päälle tuon vettä hylkivän tuulitakin 🙂

Haluaisin syksyksi myös uuden hupullisen Peakin kevytuntsikan, mutten vielä tiedä raaskinkok ostaa. Niitä on nimittäin tullut vaikka mitä ihania sävyjä, roosaa sun muuta. Viime talvena en oikeastaan muuta takkia käyttänytkään kun sitä Peakin luotto-untsikkaani! Sitä tuulitakkia en löytänyt netistä, mutta tuo cropattu paita on tämä!

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Itsehän nimittäin paisuin raskausaikana kun pullataikina. Toki kyllä tuli syötyäkin paljon, ensinnäkin siksi, että järkyttävän huono olo iski aina jossei saanut kunnolla ruokaa ja sitten taas liikkuminen oli viimeistään toisen kolmanneksen jälkeen todella tukalaa, lähinnä kamalien nestekertymien jälkeen. Muistan joskus viimeisinä aikoina töissä (ehkä siis joskus 7. kuulla) kun paino nousi yhden viikon aikana yhtäkkiä 4kg!

Kävin tuolloin vielä kuntosalilla ja huhheijaa, mun polvet meinasivat suorastaan räjähtää noista nesteistä kun tein seinää vasten kevyttä kyykkyä jumppapallon kanssa. Eivätkä nuo nesteet enää sen jälkeen lähteneet pois millään, vasta sitten synnytyksessä suurin osa. Pääosin kerryttämäni paino (noin 20kg) oli siis nestettä,  mutta toki myös rasvaa kertyi, enimmäkseen keskivartaloon. Lisäksi sain myös kasvoihini turvotuksen lisäksi jotain ihme ”poskiläskejä” ja myös kaksoisleukaa, jotka ovat vasta nyt alkaneet lähteä 😀

idkuva Ennen raskautta treenasin kuntosalilla noin 3-6 kertaa viikossa, lenkeillä tuli vuoden-pari käytyä vähemmän. Nyt taas on treeneissä pääpaino juurikin aerobisessa ja sen kyllä sinänsä huomaa, koska lihasmassaa on raskauden ja sen jälkeisen rankemman voimaharjoittelun puutteen seurauksena lähtenyt hurjasti. Tällä hetkellä painan noin 3kg vähemmän kuin raskauden alussa. Toki kehonkoostumus on täysin erilainen!

Lihasta on vähemmän ja rasvaa enemmän. Etenkin tuosta keskivartalon rasvasta on ollut vaikea päästä eroon ja tuntuu, että treeni on alkanut tehota vasta imettämisen lopetuksen jälkeen kun ei enää tarvitse lasta varten lisäravintoa. Vatsa ehkä pömpöttää nykyään helpommin ruokailun jälkeen, mutta syy voi olla myös heikentyneissä vatsalihaksissa. Viime kuukausina olenkin ottanut juuri vatsalihastreenit tähtäimeen. Toisaalta, vatsakin on litistynyt paljon sen jälkeen kun se keskivartalon rasvakin on vähentynyt.

Koen silti olevani melko siro rakenteeltani ja olen aina ollutkin. En ole koskaan jaksanut stressailla painostani, enkä nyt erityisemmin kokenut raskauskiloista mitään ahdistusta, päänvaivaa ne tuottivat lähinnä yleisen jaksamisen kannalta kun liikkuminen oli normaalia raskaampaa. Olen tyytyväinen kroppaani, mutta silti myönnän rehellisesti, etten olisi varmasti olisi päässyt takaisin omiin mittoihini imetyksellä ja kotona istumisella. Omalla kohdallani se nimenomaan vaati todella säännöllistä liikuntaa ja toki liikun edelleen! Enkä nyt toki laihduttaakseni, vaan pysyäkseni kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta on itselleni eniten juuri henkinen juttu. Kärsin myös kroonisista niskajumeista, joihin oikeastaan ainut hoitokeino on liikkua. Muutama päivä lepoa niin johan taas on niska kipeä ja jumissa!

Entäs sitten ne rinnat? 😀 Ajattelin jo vuosi sitten, etten varmasti kirjoittaisi niistä sanaakaan. Ikinä. Toisaalta, miksi en? Haha. Asia varmasti kuitenkin mietityttää monia. Kieltämättä kyllä vähän arvelutti, että mitä niille kävisi imetyksen jäljiltä. Lähinnä nyt siksi, että imetin ainoastaan toisesta rinnasta koko vuoden ajan ja olin jo ajatellut, että 99% varmuudella olen jatkossa jonkun sortin rintapuoli. Nyt muutama kuukausi imetyksen lopettamisen jälkeen en huomaa oikeastaan mitään eroa rinnoissani, molemmat ovat siis ihan samanlaiset huolimatta siitä, onko kyseessä imetysrinta vai ”se toinen”.

Toki rasva on kaikonnut rinnoista maitoa varten, mutta jossain määrin ovat rasvakertymät alkaneet palautumaan. Nykyään rintani ovat huomattavasti aiempaa pienemmät, mutta olen ainoastaan iloinen siitä! Elämä on nykyään jotenkin huomattavasti helpompaa ja vähemmän niskaa/selkääkin kuormittavaa. Liikuntakin huomattavasti mielekkäämpää. Voinkin siis näiden omien vertailukohtieni pohjalta todeta, että omalla kohdallani ei imetys juurikaan vaikuttanut rintoihin. Ainut juttu oli tuo rasvan katoaminen, mutta toisaaltahan rintoihin myös kertyy helposti rasvaa lihotessa, joten uskon tilanteen jossain vaiheessa kuitenkin palautuvan ennalleen.

Useinhan sanotaan, että raskaudesta palautuminen kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus. Eli siis vähintään 9 kuukautta. Ja tottahan se on. Toki raskauskilot voivat aiheuttaa jollekulle äärimmäistä päänvaivaa ja ymmärrän kyllä. Onhan se melkoinen muutos yrittää sopeutua ensin henkisesti olemaan äiti ja vielä hyväksymään uuden erilaisen kehonsa. Itse koen, että olen täysin palautunut synnytyksestä vasta nyt vasta viime kuukausien jälkeen. Se imetyksen lopetus jotenkin kruunasi koko homman ja olo alkaa vihdoin olla astetta itsenäisempi kaiken vauvan kasvattamisen ja ruokapankkina toimimisen jälkeen.

Kyllä minuakin vähän kauhistuttaa katsoa niitä vuodentakaisia tai synnytystä edeltäviä kuvia kun ei jotenkin ollut hoksannut itse olevansa niiiin iso. Tiedättekö, kun kaikki hokevat jatkuvasti kuinka hehkeältä ja säteilevältä näytät. Huhheijaa! Fuck that shit. Siltä ei ainakaan tuntunut. Toisaalta huomaan sen nyt jälkeenpäin, että samaa tulee toitotettua niille muille raskaana oleville. Ei sitä osaa selittää mikä siinä olemuksessa on 😀

Siinä nyt täytyy vain yrittää olla itelleen armollinen, toki se terveellinen monipuolinen ravinto ja säännöllinen vaihteleva liikunta tekevät ihmeitä jo ihan henkisellä tasollakin. Aloitinkohan itse vaunulenkit rauhallisesti about 2-3 viikkoa synnytyksen jälkeen ja siitä asti ne olivat itselleni semmoinen päivän rauhoittumishetki. Vauva vaunuihin unille (viihtyi siis onneksi vaunuissa vähintään sen lenkin ajan), musat korville ja menoksi!

Tähän Mauin vauhtihirmu-kuvaan on hyvä lopettaa 😀

 

Sisältää affiliatelinkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Julkaistu

Eroahdistusta ilmassa

Kirjoittelin joku aika taaksepäin meidän levottomista öistä. Ja nehän jatkuu edelleen! Tilanne on viimeaikoina päässyt jotenkin täysin eskaloitumaan, koska mukaan on tullut lisämausteena vauvan eroahdistus. Eroahdistusta on jossain määrin ollut jo aikaisemmin, mutta nyt sekin on saanut aivan uuden käsityksen. Näihin aikoihin kun lapsi (viimeistään) alkaa ymmärtämään olevansa äidistä erillinen yksilö ja sen myötä iskee ahdistus peliin kun vauva alkaa pelätä, että vanhempi hylkää tämän ellei ole jatkuvasti aivan vieressä.

Itse olen huomannut eroahdistuksen selkeimmin siitä, että en saa enää nukutettua tai edes siirrettyä poikaa omaan sänkyyn nukkumaan tämän nukahdettua. Kun poika nukahtaa viereen, yritän (tai yritin ennen :D) siirtää tämän varovasti pinnasänkyyn nukkumaan. Yleensä tuo onnistui aina näppärästi siihen seuraavaan heräämiseen saakka (eli siis ehkä 30min), mutta nyt jo useamman viikon on pieni herännyt joka kerta kun siirrän tämän pinnasänkyyn.

Heti alkaa aivan mahdoton raivoaminen, joka ei hevillä laannu. Ellei ota viereen. Olen nimittäin huomannut, että vieressä nukkuessa uni sitten onkin varsin levollista. Ja vaikka heräilyitä jatkuvasti onkin, se on lähinnä semmoista ulinaa ja kitinää, jonka myötä kuitenkin nukahdetaan nopeasti uudelleen (sitten kun saa rintaa..).

Eroahdistus on lähinnä siis tarkoittanut sitä, että sekin oma aika, joka minulla oli aikaisemmin pojan nukkuessa, on nyt mennyttä. Joudun nykyään nimittäin kököttämään päikkäritkin toisen vieressä sängyssä. Onpahan tullut luettua kirjoja, haha! Tosin olen huomannut viime aikoina myös niiden päikkäreiden lyhentyneen ja ollaan menty ehkä semmoisilla 30min unilla. Usein varma keino on lähteä ulos vaunuilemaan, silloinhan poika yleensä takuuvarmasti nukahtaa ja jos käy hyvä tuuri, niin jää vielä hetkeksi vaunuihin unille kun palataan takaisin kotiin.

Ainiin! Ja soseiden syönti on mennyt (taas) jotenkin aivan mahdottomaksi. Poika saattaa syödä lusikallisen pari, jonka jälkeen kieltäytyy totaalisesti syömästä, tätä on ollut ehkä parisen viikkoa. En tiedä onko siellä joku hammas juuri tulossa läpi, joka vaikuttaa soseiden maistumiseen vai mitä ihmettä.. Melkoisen itsepäisesti pidetään suu kiinni lusikalle ja tämä alkoi aivan yhtäkkiä 😀

Unikouluhan on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta eipä sitä ole vieläkään saanut aikaiseksi aloittaa. Aina nimittäin tulee joku situation, hampaat, nyt tämä eroahdistus ja sitten homma siirtyy. En kyllä tiedä voisiko unikoulu juuri olla apukeino tähän? Onhan kohta pääsiäisen pyhät tulossa ja oiva mahdollisuus hoitaa samalla unikoulu pois alta.

Toisaalta en koe tilannetta mitenkään aivan mahdottomaksi, aina se perinteinen ajatus helpottaa paljon: Tämä menee ohi ajan kanssa.. Tällä hetkellä kun on kuitenkin tiedossa ehdoton deadline unikoululle ja imetyksen vähentämiselle/lopettamiselle. Toukokuu! Itsehän palaan kesäkuun alussa töihin, joten on sanomattakin selvää, että hommalle on tultava loppu siihen mennessä. Maito kun ei yli 1v ikäiselle ole enää se pääasiallinen ravinto, joten toukokuussa 1v synttäreiden kolkuttaessa voikin sitten rauhallisin mielin alkaa siirtyä hiljalleen pois rintamaidosta. Eniten kuitenkin arveluttaa se, kuinka paljon se nesteen määrä vähenee kun maidon antaminen suurina määrinä loppuu.

Kyselisinkin teiltä vinkkejä, että miten siirryitte pois rintamaidosta/korvikkeesta 1v kynnyksellä ja paljonko vauvanne joi siirtymän jälkeen mukista vettä/perinteistä maitoa?

Onko muillakin eroahdistusta ilmassa? Entä onko teillä siihen hyväksi koettuja vinkkejä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Julkaistu

Meidän pikkuisen kaverikirja + pari näppärää Ikea-vinkkiä vauvalle

Keksin, että olisi hauska idea tehdä meidän pikkuisesta kaverikirja-tyyppinen postaus tänne. Hoksasin nimittäin, että varsin harvoin olen lähiaikoina kovinkaan täällä kertonut meidän pienestä. Tietysti siihen on syynsä, miksi tahdon pitää perheellämme tietyn yksityisyyden suojan, mutta onhan välillä kiva kertoa vähän kuitenkin kuulumisia!

Minut saa nauramaan: Hassut äänet, se kun keinutellaan, nostetaan ilmaan tai pusutellaan ympäriinsä ja pidetään ääntä. Myös usein koirien tarkkailu on hauskaa. Oikeastaan aika monet jutut alkavat naurattaa, kukkuu-leikki ja monet ihan sekalaiset jutut.

Lempimusiikkini: Esimerkiksi Yo-Kai-lastenohjelman Yo-Kai watch herättää mielenkiintoni aina! Olen superinnoissani kun tuo lähtee soimaan, nyt olen kyllä saanut kuunnella sitä jo melkein kyllästymiseen asti. Tykkään menevästä musasta ja esimerkiksi Täilaulu on mieleeni.

 

Millainen olen luonteeltani: Hyväntuulinen ja melko rauhallinen. Olen yleensä pienestä onnellinen enkä jaksa stressailla. Viihdyn myös välillä hyvin leluja paukutellen ja ominpäin puuhaten, mutta haluan kuitenkin että äiti tai isi on ihan lähellä. Olen todella kova höpöttelemään! Usein juttelen äidille pitkiä höpötysmaratoneja, tottakai äiti ymmärtää vauvakieltäni. Äitiä alkoi kerran naurattaa kun yritin syödä maissinaksua ja yhtäkkiä huudahdin ”Hyvää, hyvää!” Äiti kun hokee tuota samaa sanaa jatkuvasti kun syömme yhdessä. Äitiä ja isiä myös nauratti hurjasti kun olin kerran syömässä pahaa sosetta ja sanoin (mukamas) kovaan ääneen ”YÄK”.
Lempileluni: Vauvojen tamburiini, nalle ja häkkyräpallo. Kirjat ovat myös kivoja näpräillä! Harvoista pehmoleluista jaksan kiinnostua pitkään, mutta pari lempparia silti on niistäkin. Ehkä lemppareimmat asiat ovat muka kiellettyjä, kuten äitin puhelin..
Lempiruoka: Lohisose on lempparini. Nyt kun olen syönyt vähän paremmin, niin äiti on yrittänyt syöttää vaikka mitä ällöjä ruokia. En yhtään tykkää niistä missä on isoja kökköjä, ennemmin en syö sitten mitään! En ole vieläkään syönyt punaista lihaa, kala ja kana ovat lemppareitani. Makeista ruoista on päärynä ja mango herkkuja. Tykkään myös nykyään hurjasti smoothieista!

 

Tästä tykkään eniten: Olla tietysti sylissä ja vieressä. Kun äiti tai isi pusuttelee minua hurjasti, se kutittaa! Tulen hurjan iloiseksi jos onnistun jossain itse, varsinkin jos äiti tai isi kehuu ja kannustaa. Nykyään tykkään paljon myös keinua, vaikka omaan makuuni vauhti on vähän liian hidasta aina! Pidän myös kovasti uinnista ja nykyään osaan jo uida pätkän sammakkoa sukellusten yhteydessä.
Mikä minua ärsyttää: En tykkää sitten yhtään pukemisesta tai riisumisesta. Se saa minut suorastaan raivostumaan. Ja se kun en saa kaukosäädintä tai puhelinta käsiini tai kun en saa mennä näpräämään johtoja. Eihän nyt mikään ole niitä kiinnostavampaa!! Nykyään minut myös viedään aina pois Xboxin napin luota (jota nyt vaan on niin viihdyttävää painaa päälle ja pois). Kuulin äidin ja isin suunnittelevan jotain kaappeja, että saisivat muka nuo minun viihdykkeet piiloon..

Näitä asioita pelkään: En oikeastaan pelkää mitään, mutta nykyään vierastan uusia ihmisiä. Tai siis hetken. Varsinkin miehiä! Jos joku uusi ihminen tulee äkkiseltään lähelle, niin tulee itku. Toisaalta harmitus menee aina poiskin yhtä nopeasti kun tulikin ja viihdyn hyvin muidenkin kuin äidin ja isin sylissä.

 

Siinäpä muutama kysymys, enempää en sitten keksinytkään, joten ajattelin raapustaa loppuun muita juttuja. Välipalaherkkuja meidän perheessä ovat smoothiet, joita aina välillä napsitaan aterioiden väliin. Kaikkein näppärin vaihtoehto varsinkin silloin jos lähtee piipahtamaan asioilla kaupungilla, smoothie lähtee aina mukaan käsilaukkuun kun sen saa syötyä niin helposti melkeinpä missä vaan. Smoothieiden osalta suosimme aina luomua ja viimeaikoina meidän kaapista on löytynyt noita Ella’s Kitchenin luomusmoothieita*. Kaikkein eniten tykkään näiden ulkoasusta, jotenkin superpiristävä.

Näistä muuten ostin joku aika sitten semmoista kookosta sisältävää White one-smoothieta ja se oli niiiiiin kertakaikkisen hyvääääääää! Olin aivan yllättynyt. Usein kun smoothieista löytyy ne aika peruslaadun maut; banaania, mangoa, mansikkaa, päärynää, mutta se White One oli kyllä melkoinen erikoisuus ja oikein hyvällä tavalla. Ja maistui kyllä vallan mainiosti minun lisäkseni myös pojalle. Täytyy taas hamstrata kun menee ostoksille isompaan kauppaan ja ostaa itselleenkin välipalaksi ;D Pitäisi myös ostaa smoothieille semmoisia pehmeitä suuttimia, löytyisiköhän ihan Prismasta tms?

Loppuun eräs vinkki! Jos jollakulla on edessä vauvantarvikkeiden hankinta, niin suosittelen piipahtamaan Ikeassa. Ehkä parhaimmat hankinnat vauvan käyttötavaroiden suhteen ollaan nimittäin tehty sieltä, uskokaa tai älkää! Ihan loistavia ovat esimerkiksi nuo Börja-lusikat, joita ollaan ostettu kolme pakettia. Juuri viimeksi ostin taas yhden paketin kun lusikoita nyt menee jatkuvasti. Kaikkein helpoiten onnistuu syöttäminen tuolla kapealla lusikalla. Aloitimme ruokailut Ainun pehmeällä ensilusikalla, mutta nyt myöhemmin ovat nuo hurjan hyviä. Samoin tuo nokkamuki on ollut hyvä vedenjuonnin harjoitteluun, tosin yleensä kelpaa paremmin juurikin mukina ilman nokkaa.

Viimeisin Ikea-löytö on muoviset ruokalaput/essut, joita myydään kahden kappaleen settinä muistaakseni 1,99e. Aivan supernäppärä kun muovin voi pestä jokaisen ruokailun jälkeen ja se on melkeinpä heti kuiva seuraavaalle aterialle. Kankaisten ruokalappujen kanssa jotenkin ärsytti se kun niitä sai pyykätä kokoajan ja aina oli kaikki likaisena! Ihan kun Iksussa olisi ollut myös semmoisia hihallisia todellisia ruokasuojia samaa matskua. Ennen tätä olen kyllä todennut tosi hyviksi esimerkiksi Ikean lasten/vauvojen petivaatteet, lelut, harsojakin sieltä yhdessä vaiheessa ainakin löytyi. Jokaisen vanhemman ostosparatiisi, siis näidenkin juttujen kohdalla! Mitä sieltä ei löydä, tuskin edes tarvitsee ;D

*-merkityt saatu blogin kautta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.