Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?

Minulla on ollut jo pitkään mielessä kirjoittaa eräästä aiheesta, nimittäin kotiäitiydestä. Aihe muistui itseasiassa taas mieleeni töissä lomilta palattua ja lomakuulumisia kerratessa kun totesin työkavereilleni, että melko totuus on, että töissä on jopa ”helpompaa” kuin lapsen kanssa kotona ”lomaillessa”. Ja hei, olin juuri se mamma, joka 4kk vauvan syntymän jälkeen toitotti nimenomaan sitä, kuinka paljon helpommalla kotona pääsee töihin verrattuna. Toki lapsi kasvaa ja sitä myötä tulee uusia ihania asioita, mutta myös erilaisia haasteita. Arki taaperon kanssa on ”hieman” eri juttu kuin viettää päivät lähinnä sängyssä loikoillen (eli imettäen tunteja) samalla pläräämällä puhelinta kyllästymiseen saakka tai sarjojen katsomista. Ainiin ja ne ihanat vaunulenkit.

Yhteistyössä Lindex (=kuvien vaatteet saatu, sisältää kaupallisia linkkejä)

Myönnän, että elämä oli tuolloin vauvavuotena oikeasti useimmiten melko huoletonta. Ainakin jos vertaa tuota arkea pienen uhmiksen kanssa kaupassa tai lenkkipolulla taisteluun, täysien lattialle heitettyjen ruokalautasten siivoamista ja mitä näitä nyt on. Nämä nyt ovat juttuja, jotka lähinnä pistävät naurattamaan kun toinen raivoaa niin tosissaan, mutta jokainen uhmismamma kyllä varmasti tietää mitä tarkoitan, haha. Ja korostan, että tottakai niitä hyviä ja ihania puolia on enemmän, mutta asioilla on aina ne kaksi puolta, eikä kotimammailu aina todellakaan ole helppoa. Ainakaan siis kaikilla. Heräsin tänään jo viiden maissa kukkumaan ja jostain ajauduin pohdiskelemaan, että mikä äitiydessä on parasta. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta se lämmin tunne, joka leviää rintaan kun edes mietit omaa lastasi. Kun tämä nukahtaa kainaloosi, haluaa halata tai pusutella, kun kutittelette, tanssitte yhdessä tai heräätte aamulla koko perhe toistenne vierestä. Se on maailman parasta. Ja se, kuinka kaikkein huonoimpanakin päivänä muistat, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikään ei saa niin hyvälle mielelle kun oman lapsen kanssa oleminen. Ne ajoittain hankalat kiukuttelut ovat siihen verrattuna aivan mitätön juttu.

Sitten meidän uhmisjuttuihin! Meillä on nimittäin taas lähipäivinä ollut ihme rageiluita. Viikonloppuna poika oli tosi kiukkuisella tuulella. Poskihampaita on ilmeisesti puskenut viimeaikoina, joka on tuonut kiukkua ja myös vienyt ruokahalua. Päikkäreiden jälkeen tarjosin omenaviipaleita, joita hän selvästi halusi (omppu suurinta herkkua), mutta sitten taas ei. Omenat lentelivät ympäri terassia, kunnes tämä tuli toisiin aatoksiin, paiskasi terassin oven kiinni ja meni omppulautasen kanssa YKSIN istumaan terassille. Perushomma. Haha! Ja tämmöiset eipäs – juupas -jutut on nykyään niin tuttuja. Jos tarjoat jotain, ei se missään nimessä kelpaa, mutta jos hän itse keksii ottaa, niin onkin ok 😀 Ei voi koskaan tietää! Ja siis missään asiassa ei missään nimessä saa auttaa tai avustaa! Joskus ollaan niin isoa poikaa ja lukitaan itsensä omaan huoneeseen, kunnes sitten 10 sekunnin päästä tuleekin jo kamala hätä, heh. Äärimmäisen itsepäinen tyyppi on jokatapauksessa kyseessä, vanhempiinsa selkeästi tullut! Ja tosiaan, ne täydet ruokalautaset lentävät meillä edelleen lattialle, päivittäin. Ei ikinä tarhassa, mutta kotona kyllä. Kellään muilla ollut tätä…? Mikä avuksi? Tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikki keinot.

Eräs juttu, josta on pitänyt mainita jo ikuisuuden ajan, on kiitollisuus päivähoidon henkilökuntaa kohtaan. Ihan totta, he tekevät aivan mieletöntä työtä, eivät pienestä hätkähdä ja jaksavat aina olla kärsivällisiä, vaikka riehuvia uhmiksia olisi sen yhden sijaan vieressä viisi. Mielestäni lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien työ on aivan liian aliarvostettua siihen nähden, millaista työtä he tekevät. Samaa voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajista. Ovat aivan ihania lapsillemme, joista pitävät päivittäin hyvää huolta, vaikkei lapsi olisikaan oma. Keksivät ihania aktiviteetteja, huumoria ja ovat oikeasti kiinnostuneita hoitolapsista. Tai tämä käsitys on ainakin meidän kohdallamme ja koen, että olemme todella onnekkaita. Myönnän, etten tiedä olisiko minusta tuohon työhön, hoitamaan päivän ajaksi vilkkaita pikkulapsia ja siitä sitten kotiin oman lapsen luokse, joten siitäkin syystä haluan antaa ison hatunnoston heille.

Nuo Niken Air Force Onet ostin muuten pienelle keväällä Portugalista, mun piti esitellä ne jo joskus ajat sitten, mutta unohdin. Yritän selkeästi leipoa tästä lapsesta toista Nike-fania. Kuvassa myös pienen syysvaatteita, jotka tilasin jokunen viikko takaperin Lindexin verkkokaupasta blogin kautta saamallani lahjakortilla.

Keltaiset hauvatrikoot ovat nämä ja tilasin myös saman setin paidan. Molemmat ovat pehmeää luomupuuvillaa. Collegepaita on taas tämä ja on hurjan pehmeää materiaalia. Vuori on todella mukavan tuntuinen ja lämmin! Bongasin myös, että Lindexin verkkokaupassa on vielä 19.8 saakka tarjous lastenvaatteista ja kaikki lasten tuotteet osta 3, maksa 2 koodilla kids18. Oman tilailuni jälkeen on tuonne tullut vaikka mitä kivaa, mutta esimerkiksi nämä tilaamani autohousut ovat kovin juttu ikinä meillä!! 😀 Koko lastenvaatevalikoima löytyy täältä!

Reilu vuoteni kotona äitiys- ja hoitovapaalla oli ehdottomasti elämäni tärkein (ja ihanin) vuosi. Oman lapsen vauvavuosi ja ensimmäiset kehitysaskeleet ovat asioita, joita ei ikinä saa takaisin ja vaikka luulin olevani juuri se tyyppi, joka vannoo palaavansa töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, niin eihän se nyt ihan niin tietysti mennyt. Omalla kohdallani reilu vuosi oli se rajapyykki kun alkoi tulla seinä vastaan kotirutiinien suhteen. Vaikka kotona olikin tietysti ihanaa, tarvitsen itse arjessani erilaisia haasteita ja virikkeitä. Voin suoraan todeta, että päivittäin toistuvat kotityöt ja aina uusien leikkien, sekä harrastusten keksiminen ei vain ole minun juttuni. Huomasin nimittäin, että myös lapsi alkoi turhautua kotona, vaikka paljon asioita teimmekin. Todella temperamenttisen ja voimakastahtoisen pojan äitinä ei aina pääse kovin helpolla, mutta toki arki on kasvattanut meitä vanhempiakin hurjasti. Kotiäideille nostan todella hattua, koska se käy taaperon kanssa oikeasti kokopäivätyöstä, mikä tuli taas tässä parin ensimmäisen lomaviikon aikana todettua.

Lapset ovat erilaisia, kuten myös me äidit. Luonteemme eivät tee kenestäkään sen huonompaa ja ainakin toivon, että jokainen tietää rajansa, halunsa ja tekee päätökset sen mukaan. Tarkoitan tässä lähinnä työhönpaluuta sun muuta. Omalla kohdallamme koimme, että päiväkodin aloitus oli juuri oikea päätös viime vuoden syksynä. Poika oli tuolloin vähän vajaa 1,5v. Arkemme helpottui, poika oli tyytyväisempi kun sai ryhmästä seuraa ja uusia virikkeitä. Toiset lapset viihtyvät paremmin kotona, nauttivat rauhasta ja toiset taas ovat niitä hyperaktiivisia, jotka haluavat uutta ja jännittävää jokainen hetki, jolloin toistuvat rutiinit ja samat virikkeet turhauttavat.

Ja hei, teidän lukijoiden joukossahan on tarhahenkilökuntaa, jos teillä on vinkkailla kivoista ideoista, joilla voisi kiittää tarhatätejä, niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Saa jakaa teidän uhmis-kommelluksia!! 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Lapsen eka yö omassa sängyssä (iik!) ja muita kuulumisia

Hupsista, oli aamupöhnässä tullut pieni virhe otsikkoon, mutta korjasin sen näin jälkeenpäin ;D

Tällä viikolla on koittanut virallisesti paluu arkeen. Työt, tarha ja sen semmoista. Viime viikkoina olemme koko perhe nukkuneet hieman vaihtelevasti. Poika on ollut jo jonkin aikaa öisin todella levoton. Ensin arvelimme, että syy on puhkeavassa poskihampaassa, sitten tuli se flunssa ja tosiaan, vaikka flunssa on sairastettu niin villit yöt jatkuvat edelleen. Ehkäpä se on tämä kuumuus.. Tässä eräänä iltana oltiin Tommin kanssa molemmat aivan silmät ristissä 22.30 aikoihin sängyssä kun eräs pieni herra vielä mönkii täysillä, eikä suostu käymään nukkumaan. Vaikka siis olemme heränneet ihan normaaliaikoihin reippaasti ennen kahdeksaa ja päikkäritkin olleet ihan kohtuullisia, ei mitään superpitkiä.

No, viimeinen viikko ollaan pojan kanssa nukuttu alakerrassa futonilla, jossa olen todennut pääsevän huomattavasti helpommalla. Alakerrassa on viileämpää ja futonilla ei tarvitse olla ihan kokoajan heräämässä ja panikoimassa, että toinen pyörii sängystä alas jostain kulmasta. Yleensä kun herään yöllä, niin napero pyörii milloin missäkin, eilen herätessäni puoliksi lattialla pitäen futonin reunaa tyynynä.. Muilla näin hurjia unissaan pyörijöitä? On jo käynyt mielessä, että olisiko pian edessä se omassa sängyssä nukkumisen harjoittelu? Ja arvatkaa! Eka yö omassa sängyssä on nyt takana.

Pojalla on nyt ollut hetken semmoinen ”juttu”, että haluaa illalla katsoa isin kanssa telkkaria ja on tottunut siihen, että mennään yhdessä kaikki nukkumaan, kuten muutamina iltoina ollaan menty. Toissailtana nukahti isin viereen sohvalle. Kai tämä on jotain semmoista, että halutaan olla isoa poikaa 😀 Aikaisemmin kun painuttiin aina ennen ysiä pojan kanssa kaksin yläkertaan ja tämä suorastaan aina oikein odotti sitä, keräsi unikirjat ja lelun valmiiksi mennen odottelemaan portaiden alle. No nyt tämä onkin sitten lähtenyt jatkuvasti karkuun tuolta omasta huoneestaan, eikä nukuttamisesta ole tullut mitään kun tämä tietää isin vielä valvovan, (”Minäkin haluan!”).

Eilen sitten hetken mielijohteesta keräsin unikirjat sun muut pojan omaan sänkyyn ja pian tämä jo kantoi itsekin erään kirjan ja laittoi sänkyyn. Sinne sitten lukemaan iltasatuja, näin me ollaan toimittu siis aina päikkäreiden suhteen, jotka pieni nukkuu omassa sängyssään. Menin itse pötköttämään futonille viereen ja hetken päästä tämä nukahti. Ja mikä hulluinta, ei herännyt kertaakaan yön aikana hulisemaan, että olisi halunnut viereen! Olen aivan ällistynyt! Menikö se tosiaan näin helposti? No katsotaan kuinka seuraava yö menee, toistaiseksi ajattelin helteidenkin vuoksi kuitenkin edelleen nukkua pojan kanssa tämän huoneessa futonilla 🙂

Useinhan tämmöisissä jutuissa tarvitaan vain sitä päättäväisyyttä, tottakai lapsi saattaa kapinoida ekoja kertoja, kuten joskus aiemmin kun ollaan yritetty omassa sängyssä nukkumista, mutta harvalla hommat varmasti menevät kerralla nappiin. Kun jaksaa olla sinnikäs ja olla ajattelematta niitä ”ei pieni halua nukkua yksin”-juttuja, niin kaikki sujuu varmasti hienosti. Ainakin tämä meidän herra nukkui tosiaan varsin sikeästi ja tyytyväisenä yksin sängyssään, verrattuna siihen millaista pyörimistä, yöllisiä huutoja ja potkimista meidän perhepetiys on useimmiten ollut, haha. Kamalinta on se, että tunnen itseni jotenkin julmaksi kun siirrän lapsen omaan sänkyyn, vaikka kyseessä on täysin normaali juttu. Varsinkin siis kun lapsi on jo yli 2-vuotias ja nukkunut tähän saakka kaikki yöt vieressämme. Vanhemmillehan tämä loppupeleissä varmasti on rankinta kun on tottunut siihen, että pieni myyryläinen tuhisee vieressä.

Töihinpaluu on sujunut kiireisissä merkeissä lähinnä sähköpostia purkaessa, voiton puolella ollaan jo! Paras asia ikinä on muuten palata lomalta keskellä viikkoa, tulee nimittäin nopeammin viikonloppu. Yay! Kuten keskiviikkona ohimennen kirjoittelinkin, olen pyrkinyt olla marmattamatta näistä helteistä. Niin monta vuotta on toivottu kunnollista kesää Suomeen ja sen kerran kun semmoinen saadaan, tulee heti ensimmäisinä viikkoina marmatusta sieltä täältä kuumuudesta. Ja kyllä, rajansa tietty kaikella. Onhan helleputki ollut jo aivan käsittämättömän pitkä, mutta ainakin tämä kesä jää mieleen! Tietysti olen välillä itsekin tuskaillut kuumasta kelistä, meidän pihassa (=sauna) ja viimeksi keskiviikkona kahvilassa työskennellessä kun hiki vain valui ympäri kehoa ja kasvoja, mutta silti olen pyrkinyt nauttimaan. Rakastanhan matkustaakin trooppisiin maihin! Mutta, meidän ilmastointi on kyllä osoittautunut kuitenkin aivan ihanaksi härveliksi näillä keleillä! (Ja useinhan niillä lomareissuilla on kuitenkin aina se ilmastoitu huone, johon illalla pakenee kuumuutta :D) Ja joo, ulkona en ole kyllä kertaakaan tänä kesänä kokenut, että olisi yksinkertaisesti niin kuuma, että toivoisin kesän jo menevän ohi. Kai sitä yrittää miettiä asioista ennemmin niitä positiivisia puolia, toki ymmärrän että oltavat voivat oikeasti olla äärimmäisen tukalat huonosti kuumaa kestäville tai esimerkiksi raskaana oleville ihmisille (apua!!!).

Vielä pukkaa asukuvia Köpiksestä. Kuvan kukkahameen ostin myös reissusta. Tämä löytyi semmoisesta pienestä ”nimettömästä” putiikista Nørrebrohon vievän sillan kupeesta Nørrebrogadelta. Putiikissa kävi vain käteinen ja se oli täynnä ihania kimonoita, koruja, astioita ja ties mitä! Yritin urkkia nyt jälkeenpäinkin sen nimeä, mutta eipä löydy. Melkoinen mysteerikauppa siis.

Hame / No brand

T-paita / H&M Premium

Kengät / Toms

Aurinkolasit / Prada

Noniin, kello tulee seitsemän ja olen jo saanut tämän postauksen naputeltua. Huhhei! Heräsin tänään jo 5.30 miehen kolinoihin, enkä enää saanut unta, joten päätin nousta itsekin puuhastelemaan hommia koneella. Nyt siis työjuttuja kovalla tempolla ja sitten iltapäivällä fokus viikonloppuun! 🙂

Loistavaa viikonloppua! Kertokaa ihmeessä, millaisia kokemuksia teillä on lapsen omaan sänkyyn totuttelusta.

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Portugaliin lapsen kanssa?

Muutama päivä on hyöritty taas Portgalissa ja johan täällä on kivaa! Paikka on tuttu ennestään, viimeksi olimme täällä pojan ollessa 4kk ikäinen ja nyt onkin sitten aivan uudet meiningit. Itselleni tämä on kolmas kerta Penichessä ja Balealissa, ettekä edes halua tietää monesko Tommille 😀 Nyt ajattelin kuitenkin turista Portugal-ajatuksia lapsiperheen näkökulmasta, todella hyvä kohde nimittäin reissata lapsen kanssa!

Ihan ensimmäisellä kerralla en rehellisyyden nimissä vielä Portugaliin täysillä tykästynyt. Tuolloin muutamia vuosia sitten olivat Euroopan kaupunkikohteet itselleni ihan uusi juttu. Ennen siis ajattelin, että mitä kirkkaampi vesi ja korkeammat lämpöasteet, sitä parempi loma. Tai siis tavallaan. Tottakai rakastan edelleen trooppisia kohteita yli kaiken, enkä suoraan sanottuna lähtisi keskellä talvea Euroopan kaupunkikohteeseen värjöttelemään, koska en itse koe sitä mieluisaksi tai kiinnostavaksi. Haluan, että lomilla pääsee nauttimaan auringosta ja leppoisasta rantameiningistä. Kaupunkilomailu ei siis ole ihan ensimmäisenä mielessä, mutta onneksi kivoja rantsukohteita löytyy myös lähempää.

Viime vuosina olen kuitenkin innostunut enemmän myös näistä lähemmistä kohteista, toukokuusta eteenpäin pääsee Euroopassakin nauttimaan jo kesästä. Viime kesänä rakastuin Kroatiaan, sitä ennen taas Biarritziin. Myös Portugali on ihan ykkönen, varsinkin juuri lapsen kanssa matkustaessa. Varsinkin tämmöisessä leppoisassa surffikylässä on myös pienten reissaajien mukava lomailla. Baleal on siis pieni boheemi rantakylä noin tunnin ajomatkan  päässä Lissabonista ja tunnettu erityisesti pitkistä rannoista, sekä surffista.

Lensimme Helsingistä Lissaboniin TAP:illa ja tuo lento oli muuten ensimmäinen lentoni pojan kanssa kaksin. Vähän jännitti tuo lento, joka lähti jo aamuseitsemältä. Herra on nimittäin aina ”hieman” kiukkuinen jos joutuu heräämään aikaisin ja pelkäsin jo pahinta lennon suhteen aamulla neljältä herätessä. Olin pakannut kassin täyteen uusia leluja, naksuja ja iPadin viihdykkeeksi. Unenpöppörössä vaatteet päälle ja kohti kenttää. Reissataan nyt pelkillä käsimatkatavaroilla, joten ihan kamalasti ei tarvinnut raahata tavaraa mukana.

Aamupala koneessa, hieman ihmettelyä (N siis tykkää muuten ihan hirveästi katsoa lentokoneita ja osoittelee niitä aina taivaalla) ja pian huomasinkin pojan nukahtaneen kesken iPadillä pelaamisen sillä aikaa kun selasin muutaman minuutin TAP:in lehteä. Loppulennon istuinkin lähinnä penkin selkämystä tuijotellen, koska olin karsinut matkatavaroista kaikki mahdolliset omat aktiviteetit pois varautuessa kaaoslentoon. En tiedä miksi mielikuva TAP:ista oli muutaman vuoden takaisen lennon perusteella negatiivinen. Kaikki meni todella hyvin, eikä oikeastaan muuta huonoa sanottavaa kun ettei penkkejä saa yhtään taaksepäin. Vaikka lento oli täynnä, oli meille saatu järkättyä tyhjä rivi, jolloin poika sai vieressäni kaksi penkkiä nukkumiseen 🙂 Ainiin ja matkarattaat sai viedä myös ihan gatelle asti ja saimme ne heti koneesta ulos astuttuamme käyttöön!

Mikä Portugalissa on myös ehdoton plussa on hintataso, joka on varsin edullinen. Ruoka, vuokrat, ravintolat ja kaikki muukin on suomalaiselle melko edullista, eikä talous todellakaan kaadu, vaikkei kokkaisikaan itse joka päivä illallisia. Aikaisemmin olen harrastanut täällä useiden kilometrien rantajuoksuja autiolla rantaviivalla, mutta tällä kertaa ajattelin myös testata erästä joogastudiota.

Espanjalaiset ovat tunnetusti aivan surkeita puhumaan englantia, mutta Portigalissa on tilanne aivan toinen! Paikalliset puhuvat todella hyvää enkkua, eikä täällä totisesti tule niitä Espanjassa tuttuja tilanteita kun kommunikoinnista ei tule mitään, koska yhteistä kieltä ei juurikaan löydy. Ihan älytöntä, että kontrasti naapurimaissa voi olla näin suuri.

Mikä täällä on ehkä huomattavin seikka lapsen kanssa on paikallisten suhtautuminen lapsiin. Aivan erilaista kun Suomessa! Lapset huomioidaan aina ja lapset ovat kaikkialle tervetulleita ilman hermostuneita huokauksia esimeriksi ravintoloissa.

Olemme joka kerralla vuokranneet täältä asunnon ja auton. Tällä kertaa yövymme kahdessa eri majoituksessa ja tämä eka onkin melko tilava kolmen makkarin kaksikerroksinen asunto. Kaksi terassia ja kolme parveketta, huhhuh! Apartment-majoituksessa on perheenä paljon plussapuolia: Ruoanlaitto, pyykkäys ja kaikki muutkin rutiinit onnistuvat samaan tyyliin kuin kotona, eikä pakkaamisen suhteen tarvitse laskea päiviä ja sitä, monetko pöksyt ja sukat pakkaa mukaan kun pyykkiä voi näppäärästi pestä sitä mukaa kun likaantuu. Onhan huoneistoissa myös reippaasti enemmän tilaa hotellihuoneeseen verratuna.

Ette usko kuinka innoissaan poika on ollut rannalla! Hiekkaleikit ovat tälle ehdoton lempparijuttu. Voi sitä naurua ja kikatusta kun leikitään hiekalla hippaa, heitetään hiekkaa tai muuten vain telmataan paljain varpain. Ja täällähän sitten riittääkin rantaviivaa!

Verrattuna esimerkiksi Ericeiraan, on täällä melko paljon vähemmän kaikkea. Ravintoloita, kauppoja, mutta myös turisteja. Baleal ja Peniche ovat kesäaikaan suosittuja rantakohteita paikallisille, kauden ulkopuolella onkin täällä sitten melko kuollutta. Jos etsii lomalta shoppailua, museoita ja yleisiä nähtävyyksiä, on Baleal ehkä väärä valinta. Mikäli tavoitteena on ottaa rennosti, ehkä kokeilla surffaamista, eikä stressata mistään, voi tämä hyvinkin olla sinun lomakohteesi! Muutamia surffiliikkeitä löytyy, samoin supermarketteja, mutta mikään shoppailuparatiisi ei tämä todella ole.

Jos Lissabon on jo koluttu ja mietinnässä on rauhallisempi rantakohde Portugalissa, pistäkää pienet surffikylät harkintaan!

 

Onko joku muu ollut Balealissa?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Parhaita juttuja äitiydessä? Ainakin nämä 4 asiaa

Yhteistyössä Jollyroom.fi / (=Kuvien tuotteet saatu)

Kun tulee äidiksi, tulee mammajutuista aivan väistämätön asia elämässä. Itsekin sanoin silloin joskus raskauden alkumetreillä ne perinteiset ”minusta ei ainakaan tule sitä äitiä, joka puhuu jostain imetyksestä tai vaippajutuista kenenkään kanssa”! Yeah right.. Jokainen äiti varmasti tietää, että äitiys ja oma lapsi ovat (tottakai) todella suuri osa elämää, joten siinä vaiheessa on lähes mahdotonta välttää puhumasta niistä vauvajutuista. Jossei nyt ihan kokoajan, niin ainakin usein. Huomasin itse vauvavuoden aikana, että 99% ajatuksistani, puheenaiheistani ja yleisesti kaikesta liittyi jollain tapaa vauvaan. Tiedättekö, kun on vauvan kanssa 24/7, niin harvemmin sitä nyt ehkä edes ehtii muuta miettimään. Omalla kohdallani töihinpaluu oli ehkä semmoinen rajapyykki, jonka myötä palasi jossain määrin maan pinnalle sieltä vauvakuplasta, mutta hei, äitiys on ja pysyy ikuisesti. Blogissa pyrin tasapainoittelemaan aiheita, ettei täällä olisi ihan liikaa jotain tiettyä ja toivottavasti tämä jako on ollut myös teille mieleinen.

Vaikkei äitiys aina ole helppoa, on se kyllä ihanaa ja ehdottomasti parasta mitä minulle on tapahtunut. En ajattele niin, että kaikkien tulisi perustaa perhe tai jokaisen naisen tulisi saada lapsia. Meitä on moneen junaan, eikä äitiys missään nimessä määrittele sinua naisena tai ihmisenä niin, että olisit jotenkin parempi, koska olet äiti. Ei koskaan ole ainoaa ja oikeaa vaihtoehtoa. Sehän nyt vain olisi hullua, jos ihmiset alkaisivat lisääntymään vain sen tähden, että muut uskottelevat sen olevan ainoa hyväksytty suunta elämälle. Enhän 5v sitten itse edes voinut kuvitella itseäni äitinä, saati ollut koskaan edes ajatellut asiaa tosissani. Ja nyt tässä ollaan kohta parivuotiaan villin taaperon äiti, enkä ikimaailmassa vaihtaisi elämääni pois entiseen. Silti ymmärrän täysin jos joku toinen valitsee toisin, olinhan itsekin aikaisemmin siinä tilanteessa.

Saimme valita Jollyroomilta muutamia ulkoiluvaatteita- ja asusteita Petite Cherien uudesta kevätmallistosta. Väriksi valikoitui vaalea mintunvihreä, tietty kurahanskat ja hattu samaa sävyä! Kuvien sadehaalari on ollut kätevä valinta alkukevään puistoleikkeihin.

Ajatus lähti hieman laukkaamaan, koska koko postauksen pointti ei edes ollut miettiä ihmisten erilaisia valintoja, vaan niitä äitiyden ihania juttuja, jotka itse koen ihan parhaiksi jutuiksi arjessani! Mitkä asiat sitten ovat äitiydessä niitä ihan parhaita asioita? Listasin alle 4 asiaa. Toki näitä olisi keksinyt vaikka kuinka pitkän listan!

Siellä on näköjään jotain mielenkiintoista!

Oma lapsi saa aina hyvälle mielelle. Vaikka olisit kuinka surullinen tai huonolla tuulella, sydämeni pakahtuu aina onnesta kun vietän aikaa poikani kanssa. Itselleni äitiys on ikäänkuin muistutus siitä, että pitäisi olla murehtimatta pienistä, koska oikeasti, harvemmin maailma oikeasti kaatuu siihen, että sait ennätysison puhelin- tai sähkölaskun, joku työjuttu ei mennyt kuten piti tai mitä ikinä. Äitiyden myötä olen itse ainakin kokenut melkoisen herätyksen elämän realiteeteista.

Viikonloppuisin parasta ikinä on se kun pieni pörröpää herättää sinut halauksella. Oikeasti, vaikka vielä vähän väsyttäisi, niin eipä harmita tippaakaan herätä pikkumiehen kanssa. Arkisin se olen tosin minä, joka herään aikaisemmin, mutta haluan aina olla lähellä heti kun poika herää. Tästä syystä emme ole yksinkertaisesti raaskineet perhepedistä luopua. Itselläni on yleensä iltaisin semmoinen ”oma hetki” yläkerrassa. Saatan lukea, katsoa telkkaria tai kuunnella äänikirjaa. Ilmeisesti yläkerta on myös naperon mielestä maailman kivoin paikka, koska nykyään tuo iltaköllöttely on meidän yhteinen juttu. Heti kun pyjama on puettu, alkaa poika hinkumaan ylös. Kun on hetki hengailtu, käydään sitten yhdessä unille 🙂

Lapsi muistuttaa niistä arjen  ja elämän pienistä jutuista. Tiedättekö kun nykyään harvemmin kiinnittää huomiota niihin pieniin asioihin. Ihmiset selaavat puhelinta bussissa, kävellessä, tauoilla, ajatukset ja mieli on jatkuvasti jossain ihan muualla. Lapset taas havainnoivat maailmaa ja ympäristöä täysin avoimin mielin. Taivaalla lentävä lentokone tai tien toisella puolella kävelevä hauva ovat ihan maailman siisteimpiä juttuja. Lapsen kanssa olen itsekin oppinut taas enemmän kiinnittämään huomiota näihin pieniin, usein niin näkymättömiin arjen juttuihin ja iloitsemaan niistä.

Nykyään on aivan käsittämätön juttu, että käydään taaperon kanssa ”lenkillä”! Poika rakastaa kävelylenkkejä ja jos mennään puistoon, on se samalla kyllä melkoista sykkeen nostavaa puuhaa myös minulle. Poika juoksee niin kovaa vauhtia eestaas, etten meinaa perässä pysyä! Taaperon kanssa pysyy ainakin kilot kurissa, sen voin sanoa 😀 Viime kesänä kun istuttiin kaikessa rauhassa hiekkalaatikolla, nyt on taas päästävä juoksemaan, tutkimaan, kiipeilemään ja remuamaan. Yhteislenkit ovat ihan parhautta! Tarhamatka kävellään aina ja kuulemma suositus onkin, että vanhemmat kävelyttäisivät pieniä lapsia enemmän lyhyempiäkin matkoja niiden vaunujen sijaan. Motoriikka kehittyy nopeammin.

Kuvien ”käppäilyasussa” päällä samaisen Petite Cherien kevätmalliston vettä hylkivä mintunvihreä tikkitakki, joka soveltuu mainiosti huhti- ja toukokuun ulkoiluihin. Tykkään tuosta hurjasti, kätevä kevyt takki, jota voi kantaa mukana vaikka läpi kesän viileiden iltojen lämmittäjänä ja toki vielä syksylläkin.

Lähipäivinä tulossa reaaliaikaisempaa postausta. Tällä hetkellä vietän hyvällä omallatunnolla pientä lomaa! 🙂

Loistavaa maanantaita <3

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Äitiys ja kehoni, kuinka olen muuttunut? + arvonta äideille

Kaupallinen yhteistyö: Change Lingerie

Loppukeväästä vietämme poikamme kaksivuotis-synttäreitä ja siinä samassa tulee tietysti täyteen kaksi vuotta synnytyksestä. Hetkestä kun maailmani mullistui, lopullisesti. Minusta tuli äiti ja elämä sai aivan uuden tarkoituksen. Pieni ihminen tarvitsee minua ja elämäni tärkein tehtävä on taata tuolle pienelle pojalle kaikki, mitä tämä tarvitsee. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä millainen olen nyt. Verrattuna siis siihen, mitä olin vuosi, kaksi tai kenties viisi vuotta sitten? Paljon on tapahtunut, olen muuttunut fyysisesti ja henkisesti, mutta kuinka? Olen kirjoittanut blogissa paljon kehon muutoksista raskaana ja synnytyksen jälkeen. Yleinen toteamus on, että kehon palautuminen raskaudesta kestää vähintään yhtä kauan kun itse raskaus, eli 9kk. En itse juurikaan stressannut kehon muutoksista raskauden aikana. Miksi nyt suotta jännittämään jotain, jolle nyt ei oikeastaan edes voi mitään? Aina voi rasvailla vatsaa ja ennaltaehkäistä vaikka nyt niitä venymäarpia, mutta loppupeleissä se vatsan kasvaminen on kuitenkin väistämätön tosiseikka, samoin kuin moni muu asia. Raskaus opetti ainakin minulle olemaan armollisempi itselleni. Hyväksymään sen, että kroppa muuttuu ja mullistuu, vieläpä maailman tärkeimmästä syystä. Eihän siinä nyt ole mitään kamalaa.

Täysi totuushan on, että raskaus ja synnytys muuttavat kehoa ainakin jollain tapaa. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Toisilla äitiyden tuoma mullistus voi olla enemmän henkistä, toisilla taas fyysistä. Itselläni suurimmat mullistukset olivat henkisellä puolella, mutta kyllähän niitä fyysisisiäkin on riittänyt: Raskauden ja imetyksen tuoma nesteturvotus, ihon venyminen, rintojen muutokset ja toki koko kehonkoostumuksen muuttuminen. Omalla kohdallani lihasmassaa lähti ja tilalle tuli raskauden aikana rasvaa. Vaikka paino olikin vuosi synnytyksen jälkeen tasan sama kuin ennen raskautta (tai jopa vähemmän), oli kehonkoostumus täysin erilainen. En itse saanut raskauden aikana venymäarpia, mutta toki myönnän, että varsinkin vatsan iho koki melkoisen venymismaratonin, eikä ole edelleenkään täysin yhtä litteä kuin ennen raskautta. Rintani ovat pienentyneet kahdella kuppikoolla, joten valehtelisin jos sanoisin, että olen tismalleen samanlainen kun ennen raskautta.

Lueskelin juuri läpi vanhoja kirjoituksiani aiheesta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Teksteistä tuli ilmi täysin samat jutut mitä pyörii mielessä tälläkin hetkellä: Suurin muutos äitiydessä tapahtuu pään sisällä, usein ne fyysiset mullistukset ovat toissijaisia, toki suuria asioita nekin. Raskauden aikana se ratkaisevin juttu itsensä ja muuttuvan kehon hyväksyntään oli juuri se miksi tämä kaikki tapahtuu, nimittäin sen oman rakkaan pienokaisen tähden. Vaikka ennen raskautta jaksaisi kuinka stressata ulkonäköseikoista ja kehon muuttumisesta, ovat nuo asiat juuri siinä hetkessä täysin toissijaisia. Muutoksista huolimatta, rakastan kehoani. Voisin todeta, että juuri äitiys on opettanut itselleni enemmän itseni ja oman kehoni hyväksymistä. Olen tyytyväinen siihen, millainen olen, vaikken olekaan täydellinen. En haluaisi olla kukaan muu kuin minä, pienen pörröpäisen kohta kaksivuotiaan villin pojan äiti.

En ole koskaan aikuisiällä mitenkään pakonomaisesti stressannut painostani, mutta toki myönnän aikaisemmin kiinnittäneeni siihen enemmän huomiota. Kyllä, liikuin toki hyvän olon vuoksi, mutta myös pitääkseni painoni kurissa. Tietysti sitä synnytyksen jälkeen kiinnitti normaalia enemmän huomiota painoonsa, sanoisinko, että siinä vaiheessa kun puntari näyttää sen 20kg enemmän kun vajaa vuosi aikaisemmin, on ihan ymmärrettävää, että asiaa miettii. Sitä siis, että palaako sitä koskaan takaisin ”normaaliksi”. Voin todeta, että nykyään en ajattele painoani ollenkaan. En ole käynyt puntarilla kai viime kesän jälkeen ja itselleni liikunnassa se tärkein juttu on juuri hyvä olo ja itsestään huolta pitäminen. Sanoisinko, että vaikka palautumiseen menee aikaa, olen itse luottanut paljon siihen, että keho palautuu itsestään. Alkuun yritin hikihatussa liikkua ja päästä eroon imetyspöhötyksistä, mutta siinä vaiheessa kun viime kesänä lopetin reilun vuoden imetystaipaleen, lähti keho palautumaan kuin itsestään.idkuva

Olen todennut, että raskauden jälkeen on tasan yksi ainoa asia vaatekaapissa, joka on lähtenyt uusintaan: Rintaliivit! Fakta on, että keho muuttuu vuosien varrella, esimerkiksi kuppikoko voi vaihdella hurjastikin ja toki painonvaihtelutkin vaikuttavat siihen. Itse olen joutunut siirtymään kaksi kuppia pienempään, mutta eihän siinä. On ainakin ollut hyvä syy uusia samalla alusvaatevalikoimaa ja heittää menemään niitä nyhvääntyneitä kappaleita, joiden olisi ollut aika lentää roskiin jo vuosia sitten. Itselläni pitkäaikaisimmat rintaliivit ovat olleet juurikin Changelta (lisäksi muuten myös ne istuvimmat) ja olen ollut jo vuosia merkin asiakas. En tiedä mitään inhottavampaa kun epämukavat ja huonosti istuvat rintaliivit. Siis tiedättekö niitä halpoja, joita aina silloin tällöin on sortunut tilaamaan jostain nettikaupasta ihan vain sen tähden, että näyttävät kuvissa niin kivalta. Totuus selviää siinä vaiheessa kun haet paketin ja toteat liivien kiristävän ja hiertävän, vaikka luulit ottaneesi oikean koon. Puhumattakaan siitä, että välillä on todella vaikea löytää esimerkiksi ympärysmitan 65 liivejä tai sitten taas niitä suurempia kuppikokoja. Ihan kun kaikkien pitäisi istua niihin standardikokoihin, eihän se ole realistista! Alusvaatteiden kun on tarkoitus olla justiinsa, eikä sielläpäin. Itse yllätyin aikoinaan kun Changen myyjä kiikutti minulle joskus sovitukseen E-kupin liivit. Mitä hittoa, minulleko? Vielä enemmän yllätyin kun ne vielä passasivat. Alusvaatteiden suhteen moni nainen tarvitsisi kipeästi apua sopivan koon löytämisessä, mutta harmittavan harvassa paikassa sitä on tarjolla. Paitsi Changella, jossa asiakkaalle etsitään juuri se sopiva koko ja malli mittojen mukaan.

Changen Sisterhood-kampanja meneekin yhteen oman ajatusmaailmani kanssa, nimittäin siinä, että jokainen keho on kaunis. Olit sitten pitkä, lyhyt tai vartalotyyppisi mikä tahansa. Jutun juju onkin kiinnittää huomio asioihin, joista eniten pitää omassa kehossaan ja oppia rakastamaan itseään juuri niiden vuoksi. Olet uniikki ja jokaisen naisen pitäisi olla siitä ylpeä, eikä ajatella, että kaikkien pitäisi istua johonkin tiettyyn standardiin. Ei löydy yhtä täydellistä, vaan niin monta erilaista täydellistä kun meitä naisiakin on.

Yhteistyön tiimoilta sain myös kunnian arpoa yhdelle äidille siellä ruudun toisella puolella vapaavalintaisen alusasusetin, jonka voittaja pääsee valitsemaan Changen liikkeeseen ammattitaitoisen henkilöstön opastamana.

Osallistustumisohjeet:

 

Kommentoi tähän postaukseen mistä erityisesti pidät itsessäsi ja miten itse suhtauduit äitiyden tuomiin muutoksiin? Jätäthän kommentin mukaan myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan voittajaan yhteyden. Aikaa osallistua on sunnuntaihin 22.4 saakka.

Hyvä me äidit!

 

EDIT: Arvonta on suoritettu ja voittaja kontaktoitu. Voittaja on julkistettu myös kommenttiboksissa.

 

Kuvat Jutta. Korut Glitter.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 50 kommenttia.