Calilove

Saavuimme toissapäivänä Los Angelesiin, hieman tuskaisen lennon jälkeen. Pojalla alkoi matkalla kuume ja lento meni enemmän tai vähemmän sähellyksessä pelkästään jo unirytmin vuoksi kun jouduttiin heräämään tiistaina jo neljän jälkeen Oslon lentoa varten. Mulle oli tullut Norwegianilta varmaan viisi mailia mahdollisuudesta bidata upgradea ja elättelin toivoa, että lento olisi yhtä tyhjä kun viime kerralla kun lensimme Norwegianilla Loseihin, mutta ei.. Vissiin vikat premium-paikat yritettiin täyttää, koska lento kertakaikkiaan oli tupaten täynnä. Miten voi olla, että kaikki lähtevät jouluksi reissuun ja vielä jo näin aikaisin? Eipä tosiaan mikään ihme, että lennot ovat aivan sikakalliita jo viikko ennen joulua, koska näköjään ihmiset matkustavat jo silloin!

En kestä kuinka ihana tämä rantatalo pihoineen oli ???

Hieman tosiaan jetlag-juttuja ollut nämä ensimmäiset päivät. Siksi on ollut hieman hankaluuksia pysyä postaustahdissakin. Eiköhän se tästä lähipäivinä pikkuhiljaa tasoitu. En ole vielä millään muotoa joulufiiliksissä, ihme kyllä. Täällä kun ei luonnollisesti voi jouluhömpötyksiltä välttyä. Tänään piti herätessä ihan katsoa, että missä päivässä mennään ja milloin on joulu. Kävin eilen aamulenkillä Manhattan Beachillä ja jäin ehkä hieman koukkuun kuvailemaan talojen aivan älyttömiä joulukoristeita, joista tein IG Storiesiin kunnon pläjäyksen! Puolentoista tunnin lenkistä meni varmaan puolet siihen, että napsin kuvia ”vielä tästä yhdestä talosta”. Täytyy kyllä myöntää, että täällä iskee melko nopeasti kunnon talokateus.. Ja tottakai myös koristeiden täytyy olla upeammat kuin naapureilla. Vaikka en itse mikään jouluhifistelijä olekaan, oikein innostuin noista koristelujutuista! Täytyy vielä käydä järkkärin kanssa kuvailemassa hienoimpia joulujuttuja. Jenkki-joulu on kyllä ihan älytön kokemus, vaikkei jouluintoilija olisikaan 🙂

Uskokaa tai älkää, mutta täällä ollaan kyllä jotenkin ihan jälkijunassa joissain asioissa. En ehtinyt ennen reissua käydä sokeroinnissa, niin yritin sitten tuskaisesti etsiä täällä jotain sokerointipaikkaa. Kävin kysymässä kahdesta kauneushoitolasta, eivätkä he edes tienneet mitä sokerointi on, täällä kun tehdään vain pelkkiä vahauksia. Sitten sain urkittua pari paikkaa ja vissiin sokerointi on täällä joku aivan uusi villitys (joka myös maksaa aivan sikana). Ehkäpä sopiva paikka vielä löytyy, tähän saakka olen tosiaan ollut näiden sheivaamattomien säärieni kanssa, kuten alkuun pelkäsinkin 😀

Mulla on mielessä vaikka mitä juttuja, joita haluan näiden kymmenen päivän aikana täällä tehdä ja nähdä. Venice Beach, joku ostari ja lemppari-kivikauppa noin muutamaksi esimerkiksi. Täällä nyt keksisi helposti vaikka jokaiselle päivälle uutta ja ihmeellistä nähtävää. Haluaisin myös ihan superpaljon käydä Griffith Observatoryssa katsomassa kaukoputkella planeettoja. Olisi niin siistiä! Onko joku käynyt siellä?

Nyt aamupalajuttuja, lenkille ja rantsuun! Heräsin jo kolmelta yöllä, joten saa nähdä selviääkö tästä päivästä ilman päiväunia.

 

Palataan huomenna uusien juttujen kera! ??✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ensimmäinen matkakohteemme on..

Heiiii!! Toivottavasti itsenäisyyspäivä meni teillä mukavissa merkeissä. Itse heitin eilen hauvan kanssa tunnin lenkin, rentoiltiin kotona perheen kesken ja illalla tilasin kotiin juhlallisesti itsenäisyyspäivän pizzan. Ystäväni Ronja pääsi tänä vuonna puolisonsa kanssa Linnaan ja meillä oli kunnon juhlakatsomo, itse pönötin puhelimen kamera kourassa telkkarin edessä kyyläilemässä heti kun vastaanotto alkoi. Niin outoa!! Poika ei tosin ollut moksiskaan, vaikka yritin näyttää, että kummitäti on telkkarissa, haha 😀

Meidän reissu alkaa pikkuhiljaa lähestyä ja sitä ennen onkin sitten ainakin tuhat asiaa (tai ainakin melkein), jotka täytyy ensi viikolla hoitaa. Valuutat, lopulliset materiaalivalinnat tulevaan kylppäriremppaan, viimeiset työhommat, kampaajakäynti (todella tärkeää) ja pakkaamisen aloittaminen. Ihan noin muutaman mainitakseni. Koko matkareittiä en vielä paljasta, mutta ensimmäinen kohde tuskin tulee kovin suurena yllätyksenä kenellekään..

Vietämme siis joulun missäs muuallakaan kuin Loseissa. En ole kovin jouluhifistelijä, mutta joulu jenkkityyliin on kyllä kiva kokea. Meidän täytyy vielä kehittää jotain kivaa ohjelmaa pyhille. Alkuun oli puhetta, että lähtisimme kavereidemme kanssa Palm Springsiin pariksi yöksi. Ehdin jo innostua, kunnes reissu sitten kai tällä erää peruuntuikin. Los Angeles ensimmäisenä kohteena valikoitui oikeastaan ihan silkan käytännöllisyyden vuoksi muita lentoreittejä pähkäillessä. Varasin kaikki lennot itse, koska tuntuisi jotenkin hölmöltä maksaa matkatoimistolle noiden matkareittien varaamisesta kun voi hoitaa sen itsekin. Katsoin huvikseni jossain välissä eri allianssien omia around the world-lentopaketteja, jotka toki olisivat olleet kätsyjä ihan noin lentopisteidenkin kannalta (koska pistehaukka), mutta joidenkin kohteiden suhteen onkin sitten rajoitteita kun tietyt allianssin yhtiöt eivät lennä ollenkaan johonkin tiettyyn kohteeseen ja näinollen täytyy ne reitit noissa suunnitella vähän sen mukaan mitä on tarjolla, eikä minne eniten haluaisi. Ja noin muutenkin saa lennot varattua helposti itsekin, joten sinänsä olisi ollut turhaa ottaa joku tietty paketti ja maksaa tuntuvasti extraa. Pitäisiköhän perustaa oma matkatoimisto ;D

Viimeksi jäin harmittelemaan Venice Beachiä ja pastlife regressiota, jotka jäivät väliin. Yritin suostutella Tommia, että majoittuisimme edes muutamaksi yöksi Veniceen, mutta ei kuulemma sopinut. Löysin sieltä vaikka mitä ihania Airbnb-kämppiä. Vanhaan tuttuun Hermosa Beachiin käy siis matkamme jälleen kerran. Sen meidän vakkari-majoituksen omistaja alkaa varmaan jo pikkuhiljaa ihmetellä, että mikä ihme tässä samassa kohteessa on niin ihmeellistä kun eräs perhe tulee tänne kerta toisensa jälkeen, haha.

Jännitimme viimeksi, että kauanko taas joudumme jonottamaan Losien päässä border controlissa. Vaikka lapsen kanssa yleensä pääseekin jonon ohi, ollaan joskus jonoteltu passintarkastukseen jet lag-pöhnöissä jopa yli tunti. Rajatarkastukset on näköjään tänä vuonna uusittu ja nyt viimeksi pääsimme matkalippujen perusteella tekemään rajaselvitykset automaatille Suomeksi. Okei, joku kielitieteilijä olisi ehkä voinut korjata jotain juttuja suomennosten osalta, mutta todella kätevää silti! Skipattiin ne ahdistavat rajakuulustelut, kuvat ja sormenjäljetkin otettiin itse. Koko homma oli ohi hujauksessa. Vähän myös ehkä naurettiin kuville, jotka vielä tulostuivat paperille  (varsinkin pojan kuvalle) 😀 Tuo automaattisysteemi on nyt alkuun käytössä pre-checkatuille ja matalan riskin matkustajille.

Tänään vietetään naperon kanssa vapaapäivää kotona. Juuri parhaillaan katsomme sivusilmällä Ryhmä Hau:ta ja siivoillaan aamiaissotkuja.

Kivaa viikonloppua teille 🙂

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Heippa Suomi!


Jo kesällä ankeilin tulevaa talvea ennakkoon ja jonkin asteinen syysmasennus ehti iskeä jo ennenkö kesä edes ehti kunnolla päättyä. Silloin, kuten monena muunakin syksynä, haaveilin taas kerran syksystä ja talvesta ulkomailla. Kaukana kylmästä, aamuja ilman väsyneen taaperon kanssa tappelua toppavaatteiden pukemisesta ja sitä rataa. Tiedän, melko pieniä juttuja ja normiarkea, mutta toisaalta.. Pitäisikö sen sitten olla semmoista, vuodesta toiseen? Juuri pari viikkoa sitten kärräsin poikaa aamulla tarhaan kamalassa flunssassa ja tuumailin, että taas uusi päivä ja sama rumba. Enhän ole ainoa, jota juuri tuo perusarki on alkanut turhauttaa? Erityisesti näin talvisin. Toki arki on maailmassa kaikkialla, mutta itselläni ainakin piristää jo pienet vaihtelut elämää huomattavasti. Esimerkiksi aurinko tai lämpö. Kulunut kevät ja kesä olivat niin ihanaa aikaa, etten edes muista milloin kesästä olisi saanut nauttia vastaavalla tavalla. Se nyt olisi liian täydellistä jos meillä Suomessa olisi kaiken muun hyvän lisäksi vielä ihanteellinen ilmastokin. Ei, tämä ei yksinkertaisesti ole minua varten.

Vaikka rakastan äitiyttä ja perhe-elämää, on siinä myös se kääntöpuoli. Arki kun on melko rutiinien täyteistä. Samat hommat päivästä toiseen, työt, laahustaminen toimistolle räntäsateessa, se kun et näe aurinkoa viikkokausiin ja luulet jo tulevasi hulluksi pelkästä siitä kun katsot ikkunasta ulos silkkaa harmautta. Ehkä minä vain olen muuttunut, koska vielä vuosia taaksepäin en ajatellut lainkaan näitä samoja asioita näin vahvoin mielipitein. Se oli enemmänkin semmoista ”äh, vihaan räntää ja kylmyyttä”-jaarittelua, jolle ei loppupeleissä olisi tosissaan edes tehnyt mitään. Vähän ärsytti, muttei asiaa jotenkin edes ajatellut sen kummemmin. Ehkä elämässä keskittyi niin eri asioihin, ettei pysähtynyt kunnolla kuuntelemaan sitä, mitä sisin oikeasti sanoo. Ja kyllä, sitä se juurikin oli, ettei yksinkertaisesti uskaltanut tehdä mitään asian eteen.


Mutta ihmeitä tapahtuu ja asiaan tulee muutos. Kyllä, me lähdemme talveksi evakkoon. Lämpöön. Huhhei. Nyt pääsen kertomaan sen ääneen täälläkin! Onhan tässä riittänyt organisoimista, miettimistä, budjetointia ja pirunmoista säästämistä koirien hoidon ja alivuokralaisen suhteen. Enää pari viikkoa ja sanomme Suomelle heipat maaliskuuhun saakka. Vietämme joulun ensimmäisessä kohteesta, josta jatkamme eteenpäin. Vuodenvaihteen ja siitä viikon eteenpäin vietämme erään ystäväpariskuntamme kanssa toisessa kohteessa. Matkajuttuja ja erilaista arkea on siis luvassa täällä talvikuukausina, ainakin toivon, että ne tuovat aurinkoa myös teidän arkeenne. Blogijutut pyörivät toki normaalisti reissusta ✨??

Matkareitistä sun muusta kirjoittelen tarkemmin varmasti myöhemmin, mutta sen voin paljastaa, että jonkin sortin maailmanympärysmatka on nyt buukattu. Huhhei. Olen niin onnellinen, helpottunut ja innoissani, että tekisi mieli itkeä. Tuntuu siltä, että tämä on asia, jota yksinkertaisesti nyt itse ja me perheenä tarvitsemme kaiken tämän arjen härdellin ja taannoisen työuupumukseni keskellä. Sinänsä hassua, että vaikka koko matka oli syksyn Kalifornian reissulla vasta todella ajatuksen tasolla, kertoi tapaamani ennustaja tästä paljon. Matkan aikana tulee luovuuteni korostumaan, toteutan siellä itseäni kirjoittaen (en siis ollut kertonut blogistani) ja irtioton tarkoitus on tietyllä tavalla eheytyä takaisin omaksi itsekseni.

 

Eipä minulla muuta! Joulua odotellessa ????

 

Ps. Huomasin muuten juuri , että Tokmannin verkkokauppa myy sitä eilen hehkuttamaani essencen 3,50€ ripsi-primeria, sekä muutenkin tosi laajasti essenceä, mikäli kiinnostaa!

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.