Unelmien staycation ja arvioni Lapland Hotels Bulevardista

Hello ja kivaa viikonloppua! Palailen tänään postauksessa parin viikon taakse kun vietin heti vuodenvaihteen jälkeen uuden staycationviikonlopun ”omaa aikaa”, ihan vain siksi, etten malttanut edellisen kerran jälkeen kauaa odotella uutta Helsingin minilomaa! Hah, miten voikaan innostua oman asuinkaupunkinsa hotellien testaamisesta niin, että Ranskan Polynesian randomit bungalow-surffailut jonnekin hamaan tulevaisuuteen ovat muuttuneet siihen, että mietin mikä olisi seuraava kiva staycation-kohde, jonne pääsee ihan julkisen liikenteen avulla? 😀 Eihän siinä, aika kivaahan tämä on, selkeästi joku uusi hurahdukseni. Pääkaupunkiseudun majoitusliikkeet ovat koronan aikaan olleet melko lirissä ja tavoitteeni on ollut jo senkin vuoksiu tukea myös Helsingin matkailua staycation-hengessä sen, mitä nyt vaikkapa bloginäkyvyydelläni voin. Se mikä tässä on ollut kivaa on ehdottomasti oivallus siitä, että jos aikaisemmin olen todennut, ettei unohtumattomia elämyksiä varten tarvitse lähteä Lappia kauemmas niin nyt olen todennut, ettei niitä varten tosiaankaan tarvitse lähteä edes asuinkaupunkiaan kauemmas, haha. Staycation-haasteeni jatkuu siis ehdottomasti!

Ohis: Nämä järkkäriselfiet hotelleissa ovat vissiin joku vakkarijuttuni 😀

Olimme alunperin lähdössä ja varanneetkin jouluksi perhereissun Saariselälle Muotkalle, johon rakastuin viime syksynä ja jonne paluusta olin haaveillut about viikottain sen jälkeen kun lokakuussa vietimme Muotkalla Jutan kanssa kolme yötä maastopyöräillen, tunturipurossa pulahdellen ja retkeillen. Haaveeni olikin palata sinne vielä perheen kanssa talvella ja toivon mukaan bongailla (taas perinteisesti, vielä kertaakaan onnistumatta :D) niitä revontulia. Reissumme peruuntui kuitenkin lopulta aivan viime metreillä ja tästäkin syystä mietin, että varailisin sen sijaan itselleni miniloman täältä Helsingistä. Lappi-teemalla tottakai! Viime vuosi oli jotenkin niin kaaoottisen sekava ja epävarma, varsinkin syksy meni varsin intensiivisesti opiskellessa ja tulevaisuudesta varsin epävarmana. Loppuvuodesta tuntui, että moni juttu alkoi vihdoin jollain tapaa selkeentyä ja haasteetkin helpottaa. Ihan rehellisesti olin varsin loman tarpeessa ja kaikki omat hetket, poissa näistä samoista kotiympyröistä joissa pyörii aikalailla 24/7 tuntuivat aivan kullan arvoisilta. Tästäkin syystä olin jo viikkoja odottanut meidän Lappireissua kuin kuuta nousevaa.

Arctic Deluxe Spa-huone, jossa oli ammeen lisäksi myös sauna

Päädyin siis varaamaan itselleni heti tammikuun alkuun viikonlopun Lapland Hotels Bulevardista, jossa olin itseasiassa haaveillut yöpyväni jo varmaan parin vuoden ajan. Aiemmin olen yöpynyt poikani kanssa Luostolla Lapland Hotelsissa, jossa pulikoimme päivittäin ametistikylpylässä, postauksia Luostolta löytyy täältä ja täältä. Jo tuolloin jäi erityisesti mieleen hotellin poikkeuksellisen hyvä aamupala, vaikka Luoston hotelli onkin enemmän ”hiihtokeskusmainen”, eikä boutique-tyylinen kun Bulevardin kaupunkihotelli. Kartoitin vartavasten huonetyyppiä, jossa olisi kylpyamme (koska, kuten esim. edellisen staycationin kohdalla Hotel U14:ssa mainitsin, ne ovat nykyään kiven alla ellei budjetti nyt ihan mahdoton, mutta äärimmäistä luksusta lomailuun!) ja semmoisia tuolta totisestu löytyy, ammeella, saunalla tai kummallakin. Itselläni oli ensimmäisen yön Arctic Deluxe-huone, jossa on amme, mutta tein toiseksi yöksi huoneluokan korotuksen Arctic Deluxe Spa:han, joka sijaitsee korkeammalla ja jossa on isomman ammeen lisäksi myös sauna. Ja upgrade kyllä kannatti! Vaikka ensimmäinenkin huone oli upea ja amme luksusta, häiritsi itseäni ehkä matala sijainti ja suora näkyvyys Bulevardille toisesta kerroksesta (ja siis kadulta huoneeseen). Ylempää seitsemännestä oli kivempi istua tarkkailemassa kadun tapahtumia ilman, että kukaan ihmettelee stalkkailuasi 😀

Tässä alemman huoneluokan ammellinen Arctic Deluxe

No, tämä postaus alkaa kuulostaa jo joltain mainokselta, mutta täytyy todeta, että tuon yöpymiseni jälkeen olen haikaillut takaisin päivittäin! Vietin viikonlopun neuloen, tilaten Woltilla herkkuruokia ravintoloista, joista olin haaveillut jo kuukausia, katsoin Disney+:sta piirrettyjä, kävin kylvyssä, kuuntelin suosikkipodeja ja teinpä myös vähän työhommia nyt kun oli siihen mahdollisuus ilman häiriöitä. Aivan ihanaa! Testasin tottakai kerran myös saunan (koska olihan siitä nyt maksettu :D), mutta amme oli kuitenkin enemmän oma juttuni. Ainiin ja pistinpä tosiaan ihan ranttaliksi koko homman ja kävin ihan Alkossakin. Siis ekaa kertaa vuosikausiin. Vaikkakin hakemassa ihan holitonta Lehtikuohua, joka on lempparini! Olipahan eka kerta Alkossa kun ei kysytty papereita, haha.

Erityismaininta täytyy antaa hotellille ensinnäkin järjestelyille koronahygienian suhteen! Kylttejä maskisuosituksista oli hotellissa kaikkialla, sekä maskeja ja käsidesiä saatavilla asiakkaille. Maskeja kehoitettiinkin käyttämään kaikissa hotellin julkisissa tiloissa. Ja ah, aamupala oli ehdottomasti yksi parhaista ikinä syömistäni! Rakastan yli kaiken hilloja (siis niitä marjoja, heh), mutten ole kuitenkaan koskaan raaskinut ostaa niitä kaupasta. Siksi olenkin aina enemmän kuin innoissaan jos jossain saa mitään hillajuttuja. Ja hei, tuolla aamupalalla oli tarjolla hillaa puuron sekaan! Ei varmasti tarvitse erikseen mainita, että kävin santsaamassa. Niin luksusta! Ehdoton suositus siis kaiken kaikkiaan. Palaan ehdottomasti!

Staycation-bongailu jatkuu siis! Toisaalta tekisi kuitenkin ensin tehdä pieni paluu tuonne Bulevardille 😀

Oletteko yöpyneet Lapland Hotels Bulevardissa? 🌞

Mitäs tuumasitte?✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Tavoitteita vuodelle 2021 ja staycation-juttuja

Kuvien majoitus Hotel U14 saatu

Hyvää joulua näin jälkikäteen! Kirjoittelinkin jo aiemmin siitä, että todennäköisesti pidän jouluna jonkinlaista somelomaa ja sen merkeissä pyhäpäivät vierähtivätkin täällä kotosalla. Alunperin oli tarkoituksemme viettää joulua muualla, mutta erään esteen vuoksi emme sitten päässeetkään lähtemään lumisemmille apajille, vaan päädyimme melko viime tingassa kotijouluun. Joulujuttujen sijaan palaankin tänään aivan muihin juttuihin ja pohdinnan suhteen myös tulevaan vuoteen. Listasin nimittäin muutamia sekalaisia haaveita ja tavoitteita, joita kohti haluan pyrkiä vuonna 2021. Postauksen kuvituksena Helsinki-staycationia parin viikon takaa 🙂 Sitten niihin tavoitteisiin!

2021 aion nimittäin pyrkiä ainakin…

 

Enemmän staycationeita. Vuonna 2020 olen oikeastaan vasta kokenut elämäni ensimmäiset viralliset staycationit, joista onkin tullut aivan suosikkeja. Aina ei tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmaksi irtautuakseen arjesta ja kokeakseen uusia juttuja, vaikka nyt sitten olisikin maantieteellisesti vain lyhyen ajomatkan päässä kotoa. Kun ei voi reissata kauas, reissataan lähelle. Tavoitteeni tulevalle vuodelle on ehdottomasti viettää enemmän Helsinki-staycationeita! Olen nimittäin hoksannut, että kotikaupungin hotellitarjonta on itselleni nykyään valtavan vierasta ja muutenkin, näin harvemmin keskustassa liikkuvana tuntuu aina kuin olisi jossain aivan muualla kuin samassa kaupungissa, jossa asustaa. Tavoitteena olisikin viettää alkuvuodesta jälleen uusi kotikaupunki-staycation!

Vietin viime viikonlopun juurikin staycationin muodossa Unioninkadun Hotel U14:ssa ja hei, aivan upea hotelli! Ja sopii täydellisesti vaikkapa juuri staycationiin. Keskeinen sijainti Helsingin Unioninkadulla, aivan tähtiluokan palvelu, kauniit puitteet ja tietysti melkeinpä tärkeimpinä seikkoina: Ehkäpä maailman paras aamupala ja niin hyvä sänky, etten edes muista milloin olisin kokenut samanlaista nukkumisen mukavuutta. Enkä liioittele ollenkaan 🙂

Entäs sitten oman staycationini parhaimpia juttuja?

Suunnitelmani viikonlopulle oli rentoutua, neuloa ja tehdä kivoja juttuja, joita varten en mukamas koskaan jaksa raahautua kotoa asti keskustaan. Olin varannut itselleni ennakkoon perjantai-illalle kellunnan, joka sopi täydellisesti viikonlopun startiksi! Kellunnan jälkeen kävin hakemassa kaupasta testiin pari spessua sipsipussia, makoilin sängyssä, neuloin ja katsoin leffaa. Ah! Ja uskokaa tai älkää, tämä oli ensimmäinen yöni YKSIN lähes 5 vuoteen! Olen viimeksi ollut virallisesti yksin yötä missään ollessani raskaana kun mies on ollut jossain reissussa. Sen jälkeen olenkin yöpynyt aina joko koko perheen kanssa, lapsen kanssa tai vaihtoehtoisesti jonkun ystävän kanssa. En siis ole edelleenkään vielä koskaan ollut esimerkiksi nykyisessä kodissamme yksin yötä. Niin outoa! Ja samalla olen kuitenkin jo vuosia kaivannut juuri sitä, että saisin olla yhden yön juurikin yksin. Hassua sinänsä, mutta näinkin yksinkertaista asiaa huomaa kaipaavansa juuri silloin kun sitä ilman on aivan liian pitkään. Jokainen tarvitsee joskus päivän vain itsekseen, oli se sitten kerran kuukaudessa tai viidessä vuodessa 😀 Vietin ensimmäisen yön yksin ja toiseksi yöksi otin naperon staycation-seurakseni, josta hän olikin valtavan innoissaan.

Ja ah, tilausruokaa suoraan huoneeseen! Kylläpä kelpasi!

Suosia vieläkin enemmän kotimaista. Ja tarkoitan tällä esimerkiksi vaatteita, kodin sisustusta, elintarvikkeita ja arjen hyödykkeitä noin yleisesti. Ainiin ja tietty myös matkailua. En ole aikoihin ostanut itselleni juurikaan uusia vaatteita (tai no rehellisyyden nimissä oikein mitään muutakaan), mutta loppuvuoden aikana tein muutamia hankintoja, kuten ostin pitkään haaveilemani uuden untuvapeiton Joutsenelta, Marimekon tasaraita-olohousut, joululahjaksi uudet petivaatteet myöskin Marimekolta ja pari vaatekappaletta R/H:lta arjen pukeutumiseen. Kotimaisen ostaminen ja varsinkin niiden pienempien kotimaisten suunnittelijoiden suosiminen saa hyvälle mielelle, siispä ovat nämä asioita joihin aion ehdottomasti panostaa myös tulevana vuonna. Rättishoppailusta ja heräteostoksista yleisesti olen pyrkinyt eroon jo vuosia sitten, viimeiset pari vuotta olen muutenkin ostanut itselleni äärimmäisen harvoin vaatteita, kenkiä tai mitään muutakaan, kunnes nyt jotain ostettua on heti iskenyt kamala morkkis siitä, että olen törsännyt. Ehkäpä se sallitaan joskus 😀

Inspiroitua yhä enemmän kotimaan matkailusta. Tämä ehkä sivusikin jo vähän tuota ensimmäistä kohtaa, mutta ensi vuonnakin haluan nähdä yhä enemmän kotimaan matkailun helmiä ja pyrkiä parhaani mukaan inspiroimaan myös muita suosimaan kotimaassa matkailua. Mitään virallista uutta haavelistaa ei tällä hetkellä kotimaan matkailun suhteen ole, mutta ne aikaisemmin syksyllä listaamani unelmakohteet, kuten mm. Muonio, Koli, Kuusamo, Nellim, Utsjoki ja aivan käsivarren Lappi ovat edelleen listalla!

Kylpeminen on pojan lempparein asia ikinä! Mietin jo, että montakohan kertaa kylpemistä voisi mahtua vuorokauteen? Meidän saldo oli nimittäin kolme kertaa, pyrkimys oli ehtiä vielä neljännenkin, mutta kävi aika liian tiukille. Ainiin ja miksi kylpyammeita on nykyään yhä harvemmassa hotellissa?! Itse huomaan nykyään hotelleja selatessani kurkkaavani ensisijaisesti sen, että onko valittavissa huonetyyppi, jossa on kylpyamme. Ja hei, ainakin U14:sta semmoinen löytyy!

Maailman paras matkaseura on aina yhtä innoissaan kaikesta. Oli kyseessä sitten peili hissin katossa, sähköinen ”robottiovi”, sunnuntaikävely uudessa ympäristössä tai hotellin aamupala 🙂 <3 Pienen kanssa reissatessa huomaan itsekin kiinnittävän enemmän huomiota niihin pieniin juttuihin, joita ei normaalisti ehkä ”kiireisessä aikuisten arjessa” edes huomaisi.

Jatkaa samaa rataa säännöllisen treenirutiinin kanssa. Se, että olen kalenteroinut sali- tai juoksutreenin aina aamuun on toiminut itselläni hyvin tässä etätyökulttuurissa ja tukenut vahvasti myös arjen jaksamista kaamoksenkin keskellä. Vaikka nyt jossain määrin olenkin kaamosväsymyksestä tänäkin vuonna kärsinyt, on kirkasvalolamppu ja säännöllinen liikunta ehdottomasti lievittäneet oireita. Myös semmoiset perinteiset kaamoksen mättöhimot ovat ihme kyllä pysyneet poissa (vaikka herkku- ja mättöhimo tietty välillä iskeekin, mutta harvemmin kuitenkin). Olin ennen joulua pari viikkoa treenaamatta ja huomasin heti kaikkien ihme kolotusten ja jumitusten tekevän paluuta. Liikunta onkin siis ehkä lääkkeistä parhain tämmöisen istumatyöläisen koomailuun ja jumeihin. Ja erityisesti siis lihaskunto!

Kehittää omaa yritystoimintaa uuteen suuntaan. Ja tässä olenkin myös vuonna 2020 onnistunut, vaikka moneen otteeseen tuumailinkin, että johtaako homma yhtään mihinkään. Kässähommien kehittäminen on opettanut valtavasti ja vienyt osaamistani aivan uusille poluille, asia jota en olisi osannut kuvitellakaan vielä vuosi sitten. Yrittäjänä on ehkä pakkokin olla jatkuvasti ns. aallon harjalla ja punnita oman toiminnan tulevaisuutta. Tämän suhteen onkin vuosi 2020 ehdottomasti ollut oivallinen hetki juurikin oman toiminnan tuumailuhetkeen. Omalla kohdallani se on kannattanut, vaikka vielä keväällä monesti mietinkin, että mitä ihmettä näistä sekavista haaveista ja suunnitelmista muka voisi tulla. Nähty vaivani on nimittäin tuottanut tulosta kymmenkertaisesti sen verran, mitä loppukesästä edes osasin tavoitella 🙂

Vaikka vuosi onkin ajoittain ollut hyvinkin raskas, on se pitänyt sisällään myös ennätyksellisen hyviä juttuja. Onnistumisia yritystoiminnan ja opiskelupaikan suhteen, paljon uuden oppimista, kiitollisuutta ja uskoa siitä, että kyllä kaikki kääntyy aina parhain päin. Ja ehkäpä vielä tähän loppuun voisi lisätä (ehkä jo vuosittaisenkin) tavoitteen siitä, että ehdottomasti enemmän niitä pieniä, kivoja ja yllättäviäkin asioita arkeen. Juuri ne kokemusten pienet yksityiskohdat ja arjen heittäytyminen (kuten esim. perinteinen haahuilu, hehe) ovat arjen parasta antia.

 

Kivaa uutta vuotta jo ennakkoon, jos somelomani jatkuu vielä ensi viikkoon! ✨

Ja kiitos kaikesta, ihanan kamala vuosi 2020!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Muutama ajatus korona-arjen keskellä

Okei, näin alkuun haluaisin lievästi purkaa mieltäni erään seikan suhteen. Tiedän nimittäin, että ehkä maailman rasittavin juttu on selitellä sitä, miksi ei ole tehnyt sitä tai tätä, mutta tässäpä istun sitten itse parhaillani pahoittelemassa sitä, että blogi on viime viikkoina (ja oikestaan jo parin kuukauden ajan) päivittynyt hieman epäsäännöllisesti. Kieltämättä tämä alkava kaamos on ottanut melko koville ja vaikka esimerkiksi ostamastani kirkasvalolampusta onkin ollut suuri apu, on olo silti ollut ajoittain melkoisen väsynyt, jaksamaton, allapäin ja pää juntturassa.

Aikaisempina vuosina en ole kärsinyt aivan näin maksimaalisesta kaamosjumituksesta (syksyisin on tietty usein tullut reissattuakin aurinkoon ja saattaa muutenkin olla, että sanon tätä tismalleen samaa joka syksy, haha), mutta väittäisin ehkä, että juurikin tämä koronan kotikeskeinen tilanne on syy siihen, ettei useinkaan tunnu elämässä tapahtuvan mitään niin jännittävää, että sitä kokisi tarpeeksi jännittäväksi raportoida tänne. Sinänsä harmi. Oikeasti haluaisin pohtia ja keskustella täällä eri ilmiöstä, mutta jo pitkään on tuntunut kaiken pyörivän pelkästään koronakeskeisen keskustelun ympärillä ja oh lord, ainakin minä alan olla aihetta jo kertakaikkiaan korviani myöten täynnä.

Ja siinäpä se, vaikka kuinka kurjalta kuulostaakin, on minut vallannut joku ihme korona-saturaatio ja ajatus siitä, ettei tässä oikein muuta voi miettiä. Okei, tietysti olen toki parhaani mukaan yrittänyt täyttää ajatukseni juuri niillä kaikilla muilla (kivoilla) asioilla, vaikka fakta on se, että esimerkiksi tulevaisuuden suunnittelu on tällä hetkellä äärimmäisen vaikeaa. Eipä asiaa sinänsä auta sekään, että arkeni rajoittuu pääasiassa tänne meidän viidenkymmenen neliön alakertaamme niin opinnoissa kuin töissäkin, vieläpä jo melko pitkään ilman minkään sortin sosiaalista vuorovaikutusta. Ah, kuinka iloinen olinkaan Rukan reissulla kun pääsin hetkeksi uusiin ympyröihin ja tapaamaan ystävääni pitkästä aikaa! Nyt viime viikkoina olen nimittäin alkanut (taas kerran) jo vähän panikoida Helsingin julkistenkin suhteen, eikä kotoa lähteminen junalla tai bussilla ketään näkemään kieltämättä aivan kamalasti houkuttele :/

Itseäni on harmittanut myös suuresti esimerkiksi kommenttien vähyys viime viikkoina, jonka toki ymmärrän, koska syväluotaava sisältö on ollut täällä sattuneesta syystä normaalia harvemmassa. Osittain on myös tuo vuorovaikutuksen puttuminen / väheneminen, joka siis itselläni on jo vuosikaudet ollut yksi tärkeimmistä syistä blogin pitämiselle, vähentänyt osittain omaa motivaatiotani tämän suhteen. Tuonut fiilistä siitä, että istun täällä yksikseni kirjoittelemassa juttua tylsästä korona-arjestani, vaikkakin melko tottahan se onkin. Tietysti tiedän, että teitä ruudun takana on sankoin joukoin, joten ehkäpä joku sentään jaksaa näitä vallitsevan tilanteen ajoittain tylsiä jorinoitani lukea.

Yksi suurimmista ”kolauksista” itselleni on ollut ehkäpä myös se, että blogini on aiemmin keskittynyt vahvasti matkailuun ja matka-aiheiseen haaveiluun. Nyt kun sekin ovi on tavallaan toistaiseksi suljettu, tuntuu että pieni osa minusta on mennyt jonkinlaiseen horrokseen, kuin pala minua puuttuisi. Kieltämättä tämäkin on aiheuttanut surua. Kun osa omaa identiteettiään on lähes aina ollut toteuttaa itseään matkailun avulla ja se yhtäkkiä viedään pois, tuntuu kuin osa minusta olisi kuollut. Tietty olen parhaani mukaan yrittänyt kompensoida tuota aukkoa keskittymällä yhä enemmän kotimaan matkailuun ja kyllä, rakastunut yhä enemmän myös Suomen upeisiin kohteisiin. Nyt onkin mielessä, että panostaisin enemmän myös staycation-tyyppisiin minilomiin, jotka toisivat kivaa vaihtelua arkeen ja tähän kotona kökkimiseen.

Iloa päiviini on tuonut toki mielenkiintoiset kurssit opintojeni saralla. Viime viikkoina olen kirjoittanut esseitä mm. Tyynenmeren saarivaltioiden globaaleista uhkista, arktisten alueiden muutoksista ilmastonmuutoksen seurauksena ja nyt viimeisimpänä syventynyt esseeseen metsien pinta-alan vähenemisestä Amazonin ja Indonesian sademetsissä, sekä syistä tämän järkyttävän ilmiön takana. Yksi ilon aiheeni (vaikka sademetsien tuhoa nyt ei missään muodossa voikaan ilon aiheeksi sanoa) onkin ollut se, että on konreettisesti syventynyt muihin aiheisiin ja todennut, että kyllä, maailmalla tapahtuu edelleenkin sitä sun tätä. Asioita, jotka harvemmin saavat palstatilaa kaiken tämän koronavouhotuksen keskellä.

Olen myös pysähtynyt pohtimaan sitä, että miksi vasta nyt innostuin uudelleen opinnoista ja erityisesti tuosta maantieteestä (jota siis harkitsin opintosuuntana jo päästessäni ylioppilaaksi 2006, jolloin en kuitenkaan ollut vielä valmis muuttamaan Helsinkiin) ja olen tullut siihen tulokseen, että suuressa osassa tässä luonnontieteiden kiinnostuksen kulminoitumisessa on ollut juurikin vuosien varrella matkailun myötä karttunut konreettinen näkemys maailmasta, kulttuureista ja luonnonilmiöistä. Vaikka nämä ovatkin kiinnostaneet minua suuresti jo lapsesta asti (ensimmäiset Polynesian saari-innostuksethan johtavat juurensa vahvasti jo jostain 5-vuoden iästä, uskokaa tai älkää), olen vasta viimeisen viiden vuoden aikana saanut konkretian ja kokemusten kautta näkemyksen siitä, että nämä ovat seikkoja, joihin haluan oikeasti jollain tapaa elämässäni vaikuttaa.

Tämä onkin yksi niistä asioista, jotka ovat motivoineet itseäni koronan keskellä. Tiedättekö kun elämässänne saattaa olla se yksi seikka, haave jota pyörittelette mielessänne päivittäin. Useasti tai sitten vain kerran. Vuoden jokaisena päivänä. Jos mieheltäni kysyisi, olisi tämä asia varmasti Manu Bayn tai Balealin surffibreikit (:D), mutta itselleni tämä intohimo on Tyyni Valtameri ja sen saariryhmät, sekä koralliriutat, rannat ja luonnonilmiöt yleisesti. Vähän hassua, mutta totta. Onko teillä tämmöisiä intohimon kohteita? Jos, niin mitä? Ja seikka johon vasta nyt olen vasta nyt herännyt (varsinkin noiden mantsan valinnaisten suhteen) on se, että olen vihdoin ajautunut jonkinlaiseen opiskelijayhteisöön, jossa muilla on samanlaisia intohimoja. Liittyivätpä sitten kaupunkikulttuuriin tai tulivuoriin. Itselleni tämä on tuonut ihanaa yhteenkuuluvuuden tunnetta harmaan syksyn aikana, vaikka toki tutkinto-opintoni maatalous-metsiksenkin puolella ovat hyvin mielenkiintoisia.

Palatakseni matkailuun täytyy todeta se, että vaikka en fyysisesti pääse näkemään maailmaa, voin käyttää ajan hyödyksi sillä, että opiskelen aiheesta lisää. En haluaisi sanoa tätä ääneen (koska niin, eihän koskaan nyt varsinaisesti ole liian myöhä opiskella tai kouluttautua), mutta kieltämättä olen tuntenut surua siitä, että tämä oivallus ”aidon elämän kutsumukseni” (huh, kuulostipa uskonnolliselta, haha) suhteen on tullut vastaan vasta näin aikuisiällä. Välillä olen jopa syyllistänyt itseäni siitä, että olenko ”pilannut” unelmani sillä, etten tarpeeksi rohkeasti tavoitellut näitä jo nuorempana, vaan menin ehkä enemmän sokkona urille, joihin koin ulkopuolista kannustusta. Tätä olen miettinyt viime aikoina jopa päivittäin.

Mutta ehkäpä tämä on jollain tasolla tyypillistäkin? Kun ensin ehtii näkeä ja kokea, kerätä konkreettista tietoa ja kokemuksia, oivaltaa paremmin ne itseään kiehtovimmat seikat, jolloin voi myös tiedon ja tieteen myötä syventyä näihin paremmin? Nuorempana tämä olisi luultavasti mennyt juuri päinvastoin. Ensin olisin opiskellut ”ehkä minua kiinnostavaa” alaa ja sitten opintojen, sekä myöhemmin työelämän tai tutkimuksen pohjalta löytänyt ne aihepiirit, jotka eniten kiinnostavat. Eli tuskin aivan väärin näinkään, hieman nurinkurin 🙂

Miksikään maailman pelastajaksi en tosiaankaan ole itseäni nimeämässä, mutta tänä vuonna olen saanut hyvää mieltä siitä, että koen aidosti edistäväni hyvää sillä, että olen inspiroitunut oppimaan lisää asioista, joilla hyvällä lykyllä voin joskus saada aikaan hyviä asioita, oli kyse sitten niistä Tyynenmeren saarten koralliriutoista, saarten ekologiasta tai yleisesti ympäristasioista. Sinänsä hassua, että kun yksi tavoitteeni opinnoille oli juurikin oppia lisää ympäristöseikoista, olen havahtunut jo syksyn aikana siitä, kuinka hurjasti uutta tietoa olen omaksunut näinkin lyhyessä ajassa ilmastonmuutoksesta, ruokaketjun ja elintarviketuotannon epäkohdista ja vastuullisuudesta yleisesti.

Ja hei, tuon neulomani kaulurin ohje löytyy muuten täältä! 🙂

Palatakseni taas postauksen alun pointtiin, haluaisin tottakai tuottaa sisältöä ja kirjoittaa juuri niistä aiheista, jotka teitä eniten kiinnostavat. Usein olenkin toteuttanut (melkein) kaikki toivepostauksenne, joten jos semmoisia on mielessä, niin otan toiveita innolla vastaan 🙂

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Rukan reissun kohokohtia: Riisitunturi ja Valtavaaran huippu

Tänään olisi vuorossa lisää Ruka-juttuja pienen tauon jälkeen ja pari reissun luonto-aiheista kohokohtaa. Vuosi 2020 on ollut itselleni ennen kaikkea luontomatkailun vuosi ja mikäs nyt olisikaan tämän kaiken härdellin keskellä mukavampaa, kuin nauttia kotimaan luonnosta uusia suosikkipaikkoja löytäen? Lokakuussa retkeiltiin Saariselän suunnalla Kiilopäässä ja Pyhä-Nattasella, marraskuussa taas Rukan ja Posion suunnalla. Molemmat reissut ovat jääneet mieleen ikimuistoisina ja en malta odottaa ensi kesän seikkailuja.

Kävimme nimittäin tällä Rukan reissullani ystäväni kanssa ahkerasti retkeilemässä lähitienoilla ja paikoissa, jotka ovat itselläni pitkään olleet must-see-paikkoja Rukalla ja sen läheisyydessä, mutta joissa ei ollut vielä syystä tai toisesta päässyt käymään. Olin viimeksi Rukalla poikani kanssa, jolloin haasteellisimmat kohteet eivät tulleet kyseeseen, ilmeisesti pulkassa istuminen pakkasessa muutamia minuutteja pidempään nimittäin vaatii etelän kaupunkilaislapsille hieman totuttelua 😀 Tuolloin kuitenkin päätin, että seuraavalla kerralla sitten! Tämänkin reissun jälkeen jäi edelleen kohteita, joihin on ehdottomasti seuraavalla kerralla päästävä, kuten Pyhän Jyssäys Rukalla ja Oulangan kansallispuisto maisemat, kuten Pähkänänkallio. Ja kuinka innostunut olenkaan tänä vuonna yhä enemmän luontomatkailusta ja uusien kotimaan kohteiden bongailusta! Aivan parasta 🙂

Upea Riisitunturi

 

Suunnittelimme retkiämme oikeastaan pääasiassa säiden suhteen. Tuurillani oli valtaosa päivistä pilvisiä (tai räntä/lumisateisia), mutta lauantaille luvattiin parempaa säätä ja suuntasimme autolla jo aamupäivällä kohti Riisitunturia, joka sijaitsee virallisesti Lapin rajan puolella Posiolla. Olen koko tämän (ja viime) vuoden bongaillut yhä kauniimpia kuvia Riisitunturilta ja paikka oli jo vuosi takaperin kohde, jonka haluan nähdä pikimmiten. Riisitunturin reiteistä voit lukea lisää esimerkiksi täältä. Itse teimme huipulle lyhyemmän reitin Riisin rääpäsyn, jonka pituus edestakaisin ylös ja alas on noin 4,3 km. Reitillä ei ollut kovin haastavia nousua tai maastoa, joten sopii mielestäni hyvin myös lyhyemmäksi retkeilyreitiksi vaikka koko perheen voimin lapset mukana. Eikä ottanut siis kunnon päälle juurikaan, vaan oli enemmänkin mukavaa kävelyä ja maisemien ihailua. Sanoisinko, että meiltä koko käppäilyyn kului aikalailla 1,5h. Kuvailimme toki huipulla hetken maisemia.

Huipulta oli aivan upeat näkymät ympäri Posiota ja ehkäpä juuri tuo Riisitunturi oli reissulla oma kohokohtani. Toivon joskus vielä pääseväni Riisin huipulle ihailemaan täysin pilvetöntä talvitaivasta, revontulien bongailusta siellä en edes uskalla haaveilla! Ah, pidempi retkeilyreitti Riisille on todellakin haavelistallani – tai hiihtoreitti! Myös latuja nimittäin löytyy, sekä autiotupa ja laavuja.

Itseäni jäi kiinnostamaan retken jälkeen Riisitunturin historia ja erityisesti nimen alkuperä. Lueskelinkin aiheesta ja Riisitunturin alueella eli 1600-luvulta lähtien metsäsaamelaisten kansa, jotka laidunsivat tunturin niityillä ja elivät vahvasti pyynnillä, metsästäen, marjastaen, sienestäen ja kalastaen. Itse Riisitunturin nimen alkuperästä on vain veikkauksia, mutta esimerkiksi vanhojen karttojen ”Riistunturi”-nimestä on veikattu yhteyttä saamelaisperäisiin sanoihin, jotka tarkoittavat tykkyä, heinää tai risua. Täten onkin arveltu, että olisiko saamelaisväestön harjoittamalla suoniittytaloudella, eli ”heinäsuolla” yhteys termiin ”riisisuo”. Riisitunturin rinteillä on kasvaa liekokasveja, joiden siitepölyä on kansanlääkinnässä käytetty riisitaudin hoitoon ja tämä onkin yksi uusimmista nimen alkuperään liittyvistä arvauksista.

Matkalla Riisille pysähdyttiin hetkeksi ja rämmin kuvaamaan pientä lampea, joka näytti edellisenä yönä sataneen lumen huurteisena aivan satumaiselta 🙂

Paluumatkalla alkoi tulla jo hämärä ja bongasimme tieltä poroja 🙂

 

Rukan Valtavaara

 

Seuraavan päivän retkemme suuntasi Rukan Valtavaaran huipulle, jonka reitit lähtevät kätevästi Saaruan rinteiden parkkipaikan tuntumasta. Sanoisinko, että jos tarkoituksena on käppäillä reitin alusta huipulle asti ja takaisin, kannattaa matkaan varata ainakin pari tuntia aikaan. Toki, talvella lumi hidastaa ja tuo lisähaastetta etenemiseen, verrattuna esimerkiksi Riisitunturin reittiin oli Valtavaaralla huomattavasti jyrkempää nousua ja noin yleisesti reitti kyllä rankempi. Ja noin muutenkin suositellaan reitille talvisin lumikenkiä. Eipä nyt kuitenkaan mikään ylitsepääsemätön tosiaankaan, mutta kävi kyllä treenistä!

Käppäilimme itse Valtavaaran huiputuksen, 5,7km. Muut reitit on listattu esim täällä. Tälle reitille en ehkäpä lähtisi pulkkaretkelle lapsen kanssa, koska reitti on jyrkkine nousuineen ja laskuineen ajoittain fyysisesti melko rankka. Mutta huipulle nousu kyllä kannatti, vaikka sää tuona päivänä olisi kieltämättä voinut olla parempikin.

Valtavaaran huipulta on upeat näkyvät ympäri Rukaa ja Rukajärvelle. Huipulla sijaitsee vanha palovartijan maja, joka toimii autiotupana, jossa siis kuka tahansa saa yöpyä (tosin tutkin nyt tätä Valtavaaran tupaa, joka on ainoastaan päiväkäyttöön ja sallittu yöpymiseen vain poikkeustapauksessa). Kävimmepä raapustamassa nimemme vieraskirjaan. Tänä vuonna olen todennut, että autiotuvat ovat ehkä parhainta ikinä! Haaveena olisi joskus yöpyäkin autiotuvassa 🙂

Jos lomailette Rukalla ja toiveissa on nähtävyydet aivan lyhyen matkan päässä, suosittelen ainakin Valtavaaraa, jonka reitti lähtee aivan hiihtokeskuksen itä-puolen juurelta. Jos taas haluaa lähteä autolla kauemmaksi, on Riisitunturi aivan must! Ajomatka Rukalta Riisitunturin parkkialueelle on noin 40min, eli sinänsä ajaa sinne myös nopeasti.

Oletteko käyneet Riisitunturin tai Valtavaaran huipulla? ✨

 

Kumpi on suosikki tai ovatko kenties teidän haavelistalla?

 

Kuvat minusta Ronja Rajala

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Mielipide: Lentäminen ja matkustamisen demonisointi korona-aikana

Lentomatkailu korona-aikana? Suuntasipa sitten kotimaan kohteesta toiseen tai ulkomaille. Aihe, josta olen jo pidemmän aikaa halunnut avata suuni, mutta rehellisyyden nimissä en ole jotenkin ”kehdannut” tai toisekseen pitänyt soveliaana. Kunnes nyt. Tähän väliin täytyy tosin mainita eräs ehkä vähän surullinenkin seikka, johon olen herännyt tänä vuonna. Se, että olen jossain määrin alkanut aristella sen suhteen, että jakaisin mielipiteitäni somessa. Jo pidemmän aikaa on somessa ollut havaittavissa tietynlaista lynkkausmeininkiä. Jos sattuu olemaan eri mieltä tai nostamaan esille asian, joka nyt ei saa aikaan myötäilyä 99% yleisöstä, saa siitä kyllä kuulla. Ellei nyt sitten henkilökohtaisesti niin ainakin anonyymisti jossain bittiavaruuden keskustelupalstoilla. Vähän kuin yrittäisi parhaansa olla ”oma itsensä”, mutta tekisi kuitenkin kaiken väärin. Totuushan on, ettei koskaan voi mielyttää kaikkia ja sinänsä on koko homma harmi, koska alunperinkin oli blogien (ja myös omani) pointti lähinnä tuoda esille erilaisia näkökulmia, mielipiteitä ja keskustella juurikin niistä eri mielipiteistä asialliseen sävyyn rakentavasti.

Nyt taas tuntuu, että somekeskustelu on ikuista väittelyä, jossa ei ole voittajaa ja toisen mielipiteen edustajat haukutaan maan rakoon. Blaah. En itse jaksa konflikteja, joka taas on ehkä ollut myös syynä siihen, etten ole tänä vuonna ollut kovin motivoitunut ”ottamaan kantaa” moninkaan juttuihin, koska usein sen aiheuttama keskustelu on uuvuttavaa, vaikka kuinka yrittäisi muotoilla sanansa monet seikat huomioon ottavasti. Sanottakoon myös, että omalla kohdallani on tämmöinen ollut melko minimaalista, mutta kuitenkin. Nykyään huomaan varovani, että voinko sanoa näin tai näin, koska takuuvarmasti yksi tuhansista vetää herneen nenään, vaikka kyse olisi vain erilaisista näkökulmista. Ja ups, postauksen pointti ei tosiaan edes ollut tämä, vaan (kotimaan) lentomatkailu nyt koronan aikana.

Kesällä kirjoitin, etten tänä vuonna halua itse henkilökohtaisesti matkustaa ollenkaan ulkomaille ja kieltämättä, tällä hetkellä tilanne näyttää myös ensi vuoden suhteen melkoisen synkältä. On jo pitkään tuntunut todella oudolta se, että kaikki ulkomaan matkasuunnitelmat ovat käytännössä jäissä. Opintojen alussa suunnittelin lähteväni ensi kesällä ulkomaille harjoitteluun, mutta tällä hetkellä en ihan tosissaan jaksa uhrata edes tuolle ajatukselle energiaa. Koen itse kuitenkin koronan keskellä suurta sympatiaa matkailu- ja ilmailualaa kohtaan. Vaikka lentopäästöt ovatkin viime vuosina olleet tapetilla (ja kyllä, ympäristö- ja päästöseikatkin itselleni äärimmäisen tärkeitä), täytyy todeta aivan suoraan, että tilanne huolettaa minua aivan äärimmäisesti matkailusektorin yrittäjien (Suomessa ja maailmalla) ja ilmailualan työntekijöiden silmissä.

Olenhan toki kirjoittanut tästä jo aikaisemminkin, mutta aihe on nyt koronatilanteen mentyä taas kerran huonompaan suuntaan, pyörinyt jälleen kerran yhä enemmän mielessäni. Yhä useampi alalla toivoo hallitun matkailun hiljalleen kasvavan, mutta samalla kytee meissä kaikissa pelko siitä, että mitä jos tilanne pahenee entisestään ja palataan samaan poikkeustilaan kuin keväällä? Entä jos korona leviää hallitsemattomasti maakuntiin? Tai jos kotimaan matkailu estyy myös meidän suomalaisten osalta, kuten keväällä kävi? En usko, että monikaan matkailusektorin toimija selviäisi enää mahdollisesta kevään toistosta. Tästähän on veivattu päättäjienkin taholta edestakaisin, mutta mitään konkreettista ratkaisua ei kai vielä ole (?) saatu huomion keskittyessä lähinnä tartuntalukujen nousuun.

Se mitä tässä tilanteessa tarvitaan on nimenomaan fiksu, turvallinen ja vastuullinen matkailu. En itse koe, että matkailun totaalibanni palvelee taloudellisesti ketään. Koska olen itse ajokortiton, olen syksyn aikana lentänyt kahdesti kotimaassa Ivaloon ja Kuusamoon. Ja täytyy antaa Finnairille täydet pisteet siitä, kuinka turvalliseksi lentomatkailu on tehty meillä kotimaassa. Maskipakko, asteittain bordaus (ja koneesta poistuminen), matkustajille jaettava käsidesi ja desinfiointipyyhe. Ainiin ja kentillä on käsidesiä aivan kaikkialla! Eräs tuttunu kysyi mentyäni Ivaloon, että okei, uskalsit siis lentää? Ja kieltämättä kyllä, ensimmäinen lento sitten katastrofaalisen paluun maaliskuun lopulla Uudesta-Seelannista jännitti tuo lentäminen kyllä melkoisesti. Mutta. Aivan suoraan sanoen olen kokenut tunnin lentomatkan kotimaassa huomattavasti turvallisempana keinona matkustaa kuin körötellä 3,5h junalla Jyväskylään kaikkien maskittomien joukossa, julkisilla täällä Helsingissä, saati sitten tuntikaupalla junalla Lappiin. Siksi en ihan rehellisesti ole kokenut siitä tässä tilanteessa sen kummempaa syyllisyyttä. Myös oma asenteeni esimerkiksi lentämisen suhteen on hiljalleen muuttunut kesän jälkeen. Toki, muiden yhtiöiden käytännöistä en osaa sanoa mitään, mutta Finnairilla homma ainakin toimii. Ja ei, lentäminen täällä Suomessa ei enää jännitä.

Vielä kesällä panikoin sitä, etten uskaltaisi edes Helsinki-Vantaan lentokentälle enää vuonna 2020, mutta huhhei. Olen näiden parin reissun jäljiltä järkyttynyt siitä, kuinka lentokenttä seisoo tällä hetkellä autiompana kuin koskaan ennen. Saapuvien ja lähtevien lentojen lista on ennätyksellisen lyhyt, eikä käytävillä näy juuri ketään. Jos pitäisi heittää lonkalta, voisin väittää, että jos joku nappaa koronan, niin se tapahtuu luultavasti todennäköisemmin täyteen ahdetusta ostoskeskuksesta Triplasta tai Helsingin rautatieasemalta, ei kotimaan lennolla autiolta Helsinki-Vantaalta. Okei, tämä nyt vain oli oma mielipiteeni.

Finnair on yksi harvoista kotimaisista yhtiöistä, joihin koen vahvaa tunnesidettä (T. Finnair Plus-jäsen jo vuodesta 1992 kun kantisohjelma perustettiin!) About 4-5-vuotiaasta asti haaveilin ainoana unelma-ammattina lentoemännän urasta. Yksi elämäni ahdistavimmista seikoista (first world problems) on ollut 158 sentin pituuteni, joka on melkolailla ollut esteenä näille urahaaveilleni. Nolo fakta: Olen melkoisen monta kertaa miettinyt, että olisiko vain mahdollista mennä johonkin venytyshoitoon, jotta saisi 2cm lisää pituutta, haha. Lentokapteenin ura taas oli oman isäni haave, kunnes tie lopulta vei luokanopettajaksi. Välillä vitsailen siitä kuinka lentäminen on meillä tavalla tai toisella verissä, koska myös omasta pojastani on paljastunut jo pienestä lähtien melkoinen ilmailufani.  Vaikka en halua olla äiti joka painostaa lastaan uralle, joka ei aidosti ole tämän kutsumus, haluan olla tukemassa tämän (yhtä) urahaavetta lentokapteenina, jos kiinnostus pysyy yllä. (Lol, salaahan jo säästän pojalleni lentäjän koulutukseen, jos nyt joskus siitä innostuisi, onneksi tässä ei mikään kiire ole :D) Lähti vähän sivuraiteille, haha. Ehkäpä tämän tunnesiteen vuoksi koenkin jotenkin erityistä sympatiaa juuri matkailusektoria kohtaan tässä kaiken keskellä.

Vaikka en halua kannustaa muita (enkä nyt toki itseänikään) ylenpalttiseen lentomatkailuun, koen juuri nyt tärkeämmäksi kuin koskaan tukea kotimaista matkailua. Moni yritys (ihan Finskistä lähtien) on näin suoraan sanoen täysin kusessa kansainvälisen lentomatkailun mennessä jäihin. Ja yksi ajatukseni on: Konkurssiaallon seuraukset (matkailuun ja muihin sektoreihin) ovat todennäköisesti valtiotasolla niin kohtalokkaita, että talouden elvyttäminen vie pahimmassa tapauksessa huomion ilmastoasioilta pitkiksi ajoiksi. (Ja toim.huom: En ole ekonomisti, vaan enemmänkin tämmöinen oman elämäni taloustieteilija, mutta kuitenkin :D) Kumpi siis on pienempi paha? Karu fakta on kuitenkin, ettei pelkkä kotimaan matkailu pelasta matkailuyrittäjiä, mutta onhan se hyvä alku. Tottakai ensisijainen missio on saada pandemia kuriin. Henkilökohtaisesti koen, että luultavasti tulisin itse hulluksi maailmassa, jossa kaikkea joutuisi pelkäämään hamaan tappiin asti ja kaikki ”entinen normaali” olisi bännilistalla.

Tunnen valtavaa harmitusta matkailu- ja ilmailualan työntekijöitä kohtaan, joista valtaosa on tälläkin hetkellä lomautettuina. Varmasti heistä jokainen toivoisi matkailun palautumista hiljalleen normaalimmaksi, saavansa työpaikkansa takaisin ja ihmisten tiedostavan juurikin sen, että lentää voi tälläkin hetkellä myös järkevästi. Oman kokemukseni perusteella on lentäminen syksyllä ollut muuhun liikkumiseen verraten huomattavasti turvallisemman oloista ja ainakin itse annan Finnairille pisteet siitä, että lupaukset matkustajien turvallisuuden turvaamiseksi on pidetty. Itse en henkilökohtaisesti edelleenkään ulkomaille uskaltaisi, mutta en myöskään koe asiakseni tuomita niitä, jotka näin tekevät. Kannatan tässä(kin) asiassa sitä, että tiedostamme jokainen karut faktat, ajattelemme myös muita, mutta ensisijaisesti käytämme energiamme omaan hyvinvointiin, ei muiden syyllistämiseen. Matkailu toki sillä oletuksella, että se tapahtuu vastuullisesti, karanteenit ja maskinkäytön huomioiden. Ehkäpä näistä käytännöistä muovautuu kriisin jälkeen uusi vastuullisemman matkustamisen normi?

 

Noniin, olen puhunut. Kuulisin mielelläni myös teidän ajatuksia aiheesta? Oletko lentänyt (Suomessa tai ulkomaille) koronasyksyn aikana? Entä uskaltaisitko?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.