Näitä ette ehkä vielä tienneet minusta X 8

Toivottavasti teidän viikonloppu meni mukavissa merkeissä! Tällä viikolla olen jotenkin pää pyörällä maanantain suhteen, mutta eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Tänään halusin pitkästä aikaa tehdä ”faktapostausta” ja listailla asioita, joita ette ehkä vielä tienneet minusta. Pitkään minua seuranneille voivat ainakin osa olla jo tuttuja juttuja, mutta toivottavasti joitain uusiakin asioita. Näitä on nimittäin yllättävän vaikeaa keksiä! Nyt siis 8 random-asiaa, joita ette ehkä vielä tienneet minusta..

Katson kelloa lähestulkoon jokaikinen päivä klo 14.20. Olen joskus kirjoittanutkin tästä kellonajasta, joka on seurannut minua siitä saakka kun olin raskaana. Välillä 14.20 tulee vastaan aivan yllättävissäkin tilanteissa, mutta harvemmassa ovat ne päivät, jolloin en katsoisi kelloa juuri tismalleen silloin. (Ja kyllä, olen muutamaan otteeseen myös lotonnut näillä luvuilla :D) Ja kyllä, tiedän toki, että 14.20 mahtuu jokaiseen päivään, mutta tilanteita, jolloin en ole esimerkiksi pariin tuntiin vilkaissut puhelinta ja katsoessani kelloa 14.20, on ollut tässä vuosien varrella melkoisesti. Ja ettei homma menisi aivan hulluksi, liittyy näihin lukuihin myös muutamia muita juttuja. Kuten 14+20=34, joka on myös poikamme syntymäpäivän yhteenlaskettu summa. Ja kyllä, olen miettinyt näitä numeroita tässä vuosien aikana melkoisesti, haha. Ystäväni on jopa tehnyt analyysiä näistä luvuista aikanaan, koska en itse uskaltanut numeroita tutkia.

Olen juuri se super-utelias tyyppi, joka kaivaa popparikulhon esille kun jotain jännää tapahtuu. Ihan kamala sanoa tämä ääneen! 😀 Rakastan myös seurata kiinnostavia nettikeskusteluita eri aiheista, ikinä en tosin ole varmaaan yhteenkään koskaan kommentoinut mitään. En vain jaksaisi nähdä sitä vaivaa, saati sitten alkaa väittelemään kenenkään kanssa, mutta keskusteluiden seuraaminen on kyllä jännää. Rakastan uppoutua perinpohjin jonkin mielenkiintoisen aiheen spekulaatioon ja puimiseen.

Tommia ärsyttää tapani selittää asiat aina pitkän kaavan mukaan. Jos kerron jonkun jutun tai tarinan, kerron sen aina todella perusteellisesti. Koen tärkeänä sen, että pohjustan kaikki mahdolliset taustat, käyn asian läpi kaikilta kulmilta ja sitten puin itse tapausta. Vissiin pitäisi joskus osata kiteyttää asiat yhteen lauseeseen 😀 Olen todennut, että en senkään vuoksi viitsi kovin usein höpötellä IG Storiesiin, koska innostuessani saatan saada aikaan jonkun 20 videopätkää jostain ihan randomjutusta, eikä kukaan jaksa katsoa niitä loppuun.

Viikonloppuna suoristin hiukseni kunnolla ensimmäistä kertaa varmaan lähes kolmeen vuoteen. Ja joskus muinoin suoristin hiukseni melkeinpä päivittäin! Huomaan, että olen nykyään todella laiska ulkonäköseikkojen suhteen ja semmoinen yltiömäinen laittautuminen tuntuu todella turhamaiselta ja jopa ahdistavalta. Toki nyt itsekin pidän niistä päivistä kun olen pukeutunut johonkin kivaan asuun, josta itse pidän hurjasti, mutta näin tuhanteen kertaan: Kaikkein mieluiten pukeutuisin jokaikinen päivä niihin flipflopeihin, bikineihin ja johonkin huolettomaan huitulamekkoon, hameisiin tai shortseihin – ilman meikkiä. (Tai edes flipflopeihin, niiden kanssa farkut ja collaripaitakin menettelisi!) Viime talven reissussa oli niin huoletonta pukeutumisen ja laittautumisen suhteen! Koko 2,5kk matkalla meikkasin (vähän) varmaan viidesti, mutten silti oikeastaan kertaakaan kriiseillyt ulkonäön kanssa kertaakaan. Meikittömyys on ihanaa! Tänä vuonna olen katsonut läpi joitain vanhoja kuvia parin vuoden takaa ja ihmetellyt, että miksi hemmetissä sorruin hetkellisesti ripsenpidennyksiin silloin yhdessä vaiheessa pari vuotta takaperin?! Kyse nyt oli vain muutamasta kerrasta, mutta näin jälkeenpäin täytyy sanoa, etteivät ne sopineet minulle kertakaikkiaan yhtään. Never again!

En tykkää ollenkaan syödä haarukalla ja veitsellä. Täytyy myöntää että monessa sosiaalisessa tilanteessa syön haarukalla ja veitsellä ainoastaan siksi, että se usein tuntuu muita ajatellen fiksulta. Oikeasti haluaisin vain mättää ruokaa oikealla kädellä pelkkää haarukkaa käyttäen. Pöytäetiketit eivät siis ole omalla kohdallani mikään arjen korkein prioriteetti. Olin sitten sivistymätön tai en, on maailmassa minun mielestäni tärkeämpiäkin asioita pohdittavana kuin se, syökö joku aterimilla oikeaoppisesti vai ei.

Rakastan erilaisia dokumentteja yli kaiken. Avaruuteen, luontoon, talouteen ja ihmiskauppaan liittyvät ovat ihan ykkösiä, mutta loppupeleissä katson dokumentteja todella laidasta laitaan. Harvemmin edes yksinäni katson mitään konkreettista sarjaa (okei, paitsi keväällä X-Filesia), vaan ennemmin uppoudun dokkareihin. Joskus yläasteella katsoin aina 45 minuuttia-ohjelmaa, koska tutkiva journalismi on ihan ykkönen. Nykyään melkeinpä vakkareita vastaavanlaisista ovat MOT ja Ulkolinja. Prisma Studiota katsoin vielä joskus muutama vuosi sitten, mutta nyt en ole sitä katsonut aikoihin (tuleekohan se edes vielä?). Yle Areena on ihan dokumenttifanien aarreaitta, sieltä löytyy nimittäin katsottavaa aina! Ainiin ja Avara Luonto on meidän perheen vakkari jokainen lauantai-ilta, kuulunut perinteekseni ihan lapsesta asti. Yhdessä tosin sitten katsommekin enemmän myös sarjoja, nyt viimeisimpänä Downshiftaajia.

En ole kai koskaan virallisesti reissannut yksin. Jostain syystä soolomatkailu ei ole kiinnostanut, mutta viime aikoina olen havahtunut pohtimaan, että voisiko se tehdä minulle hyvää? Olen toki lentänyt monesti yksin, mutta oikeastaan yhden ainoan kerran olen viettänyt viikon yksinäni Havaijilla kun matkaseurani estyi ja tuli vasta viikon myöhemmin. Olihan se kieltämättä outoa, mutta ihan kivaa! Sain tehokkaasti kierrettyä paikkoja, kävin tarpomassa Diamond Headissa, snorklaamassa (ja ottamassa matkaselfieitä) Hanauma Bayssä ja mitäköhän vielä. Ensimmäisenä yönä Waikikilla oli joku drive by shooting ja heräsin aamuyöllä laukauksiin. Se kyllä vähän jänskäsi. Nyt kun mietin, oli tuo yksin vietetty lomaviikko ihan jees! Mitä nyt välillä kaipasi juttuseuraa ja sitä, että olisi voinut jakaa kokemuksia jonkun kanssa. Itselleni on nimittäin todella tärkeää se, että on mahdollisuus jakaa niitä matkakokemuksia toisen kanssa.

Koin elämäni pienemmässä kaupungissa huolettomammaksi. Tämän olen itseasiassa oivaltanut vasta tänä vuonna mietittyäni taaksepäin vuosiani Jyväskylässä. Hurjaa, että muutostani Helsinkiin on jo yli 8 vuotta! Välillä todella kaipaan niitä huolettomia 10minuutin työmatkoja pyörällä, tietynlaista kiireettömyyttä ja sitä, että keskustan läpi kävellessään törmäsi lähes aina tuttuihin 😀 Se oli jotenkin kivaa! Ja paikkoihin tuli helpommin lähdettyä, koska niin moni asia ei vaatinut autoa tai puolen tunnin reissaamista julkisilla. Nykyään tunnen oloni todella ahdistuneeksi siitä, jos joudun esimerkiksi viikonloppuna lähtemään toiselle puolelle kaupunkia kahdella tai jopa kolmella eri kulkupelillä. En tiedä miksi tämä rassaa, ehkä vain olen sisimmissäni tottunut siihen, kuinka ihanaa oli kyetä liikkua kävellen oikeastaan kaikkialle.

 

Tuliko joku kohdista teille uutena vai tiesittekö jo kaikki nämä minusta? 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Tarinoita matkakuvien takaa x 11

Annoin viime viikolla pitkästä aikaa haastattelun erästä gradua varten ja oikeastaan gradun teema matkakuvista ja niiden kautta esille tulevasta kulttuuriperimästä oli se, josta ehdottomasti innostuin. Vuosien varrella olen antanut useita graduhaastatteluita, pääasiassa vaikuttajana toimimisesta ja parin viime vuoden aikana olen oikeastaan joutunut kiittämään useille haastattelupyynnöille ei. Intouduin haastattelusta inspiroituneena pohtimaan tarkemmin myös itse omia matkakuviani, millä kriteerein julkaisen niitä, mikä kuvissa on itselleni tärkeää ja mitkä ovat fiilikset tai tarinat niiden takana. Selatessani omasta instafeedistäni taaksepäin esimerkiksi näitä maailmanympärysmatkan kuvia, meinasi ihan tulla tippa linssiin! Vitsit! Meidän reissu oli kyllä niin mieletön. Lisäksi kaikista kuvista paistaa onni ja iloisuus, joka harvemmin on läsnä täällä kotiympyröissä otetuissa kuvissa.

Kokosin vuoden ajalta muutamia omia suosikkejani matkakuvistani ja ajattelin kertoa hieman tarinoita kuvien takaa tai hetkistä kuvien ottohetkeltä. Muistan ne nimittäin näistä jokaisesta kuvasta todella tarkkaan!

 

Tässä odottelimme Hermosa Beachilla take-away-meksikolaista ruokaa yhdestä mun lempparipaikasta aikalailla vuosi sitten. Ravintola on melko lähellä rantaa ja kuvauspaikka tässä on siis aivan ravintolan edustalla. Satuimme paikalle juuri golden hourin ja auringonlaskun aikaan, joka oli aivan mieletön ja ryhdyimme Tommin kanssa molemmat kuvailemaan. Vaikkakaan kuva ei tässäkään tapauksessa kerro koko kauneutta 🙂

Tämä on myös yksi Hermosa Beachin auringonlaskuista. Lähdimme pojan kanssa yksi ilta pienelle kävelylle, jotta saisin pidettyä pienen herran vielä hetken hereillä jetlag-kiukun kourissa. Pieni intoili heti kun päästiin leikkimään rantahiekalle ja ihmettelemään auringonlaskua. Mikään ei voita hiekkaleikkejä!

Tämä taitaakin olla näistä kaikista matkakuvista vanhin ja napattu Islannista. Vaikka kuvassa onkin ihanan rauhallinen tunnelma, on tämä siis otettu Blue Lagoonin kupeesta jonottaessamme kärsimättöminä päästäksemme kylpylään sisään. Olimme varanneet ennakkoon liput ja kellonajan Blue Lagooniin, tarkoituksenamme olla paikalla hyvissä ajoin ennen auringonlaskua. Juuri kun pääsimme paikalle, ilmaantui joku ihme kaaos kun pukukoppien lukkosysteemit tai joku muu tekninen ongelma johti siihen, ettei ketään päästetty sisälle ja jonotimme siis varmasti yli tunnin yhdessä satojen muiden ihmisten kanssa sillävälin kun kaaosta selviteltiin. Noh, auringonlasku oli ja meni jonottaessamme, tämä kuva on siis muistoni Blue Lagoonin auringonlaskusta 😀

En yleensä IKINÄ lavasta kuvia, mutta myönnän näiden seppele-kuvien olevan jossain määrin lavastettuja 😀 Ensinnäkin siksi, että harvemmin meikkaan tropiikissa. Olin haaveillut Tahiti-seppeleestä jo VUOSIA ja tottakai halusin seppelekuvia muistoksi. Itseasiassa nämä ovat nousseet melkeinpä aivan ehdottomiksi suosikeiksini kaikista omista kuvistani. Ja oikeastaan oli tuo seppele yksi parhaista muistoista Ranskan Polynesiasta. Harmittaa vieläkin, ettei sitä voinut / saanut raahata kotiin.

Rantakuva Moorealta kuvastaa varmasti melko hyvin rauhallisia ja hitaita päiviämme Ranskan Polynesiassa. Täydellistä! Pieni nautti niin kovasti pulikoinnista tuossa rantahiekalla, tässä hotellimme oma ranta Tiahurassa, joka oli ehkä täydellinen. Hiekkeleikkejä, kalojen ihmettelyä ja lilluttelua, nämä aktiviteetit kuvasivat melko hyvin näitä Tiahuran päiviä.

Yksi kauneimmista auringonlaskuista ikinä oli ehdottomasti Tahitin Faaonessa majapaikkamme omalla mustahiekkarannalla. Tätä kuvatessani olin jotenkin niin fiiliksissä ja samalla epäuskoinen siitä, miten joku maisema voi olla näin kaunis? Mustahiekkarannoissa on jotain salaperäistä ja kiehtovaa. Ehdottomasti must-see Tahitilla!!!

Tässä samainen mustahiekkaranta, jossa Tommi opetti pienelle surffin alkeita. Eipä ole hullumpi ajatus opetella surffaamaan Tahitilla! Aivan liikutuin kuinka innoissaan pieni oli vesileikeistä ja ”surffiaalloista” 🙂

Tämä kuva on Australian Gold Coastilta ja vaikka paikka ei kohteena lukeudu suosikkeihimme (tai siis juuri Palm Beachin alue, jossa majoituimme), on mielessä kuitenkin todella kivoja muistoja kolmelta viikolta, jotka siellä vietimme. Ja jossain määrin muuttui mielipiteemme kohteesta viikkojen edetessä. Luulen edelleen, että GC-kriisi johtui juurikin kulttuurishokista, joka oli todella radikaali siirtyessämme Uuden-Seelannin pienistä kylistä takaisin suuren maailman menoon. Kuva on yksi suosikeistani siksi, että olin tässä niin tohkeissani tuosta topista, jonka sain valmiiksi ja joka pääsi myös käyttöön Australian viikkoina! Tämä myös ehkä kuvastaa tietyllä tapaa semmoista ”ideaali-minua”, jollaisena viettäisin mieluiten jokaisen päivän. Ilman meikkiä, flip flopit jalassa ja tukka meren tuivertamana luonnontilassa. Voisiko edes enempää toivoa?

Loput kuvat ovatkin kotimaan matkakuvia. Yksi kesän suosikkikuvistani on ehdottomasti tämä kuva minusta kotikaupungissani Jyväskylässä Jyväsjärven rannalla. Taustalla itseasiassa myös vanha kotitaloni yläasteen ja lukion ajoilta (rivitalot noiden korkeiden talojen välissä). Kreisiä ajatella, että tuolloin tuntui niin arkipäiväiseltä, että kotiovelta käveli oikeasti noin 30m järven rantaan ja kotoa oli järvinäköala ihan joka hetki. Tuntuu nyt niin utopostiselta ajatukselta, mutta valintakysymyksiä ehdottomasti sen suhteen, että missä sitä haluaa asustella 😀 Kuva on otettu kesällä ensimmäisenä JKL-päivänä kun lähdimme ystäväni kanssa kiertelemään autolla kaikkia meidän ”legendaarisia” JKL-paikkoja ja päädyttiin myös käppäilemään satamaan. Olin aivan intona!

Uusimmista matkakuvista suosikeiksini kiilaavat aivan ehdottomasti nämä kaksi kuvaa Luostolta, minun ja naperon syysreissulta! Molemmat kuvat on otettu samana päivänä. Olimme ensin päivällä retkeilemässä tuolla Ahvenlammella, jonka kiersimme ympäri kävellen. Poika tykkäsi hurjasti käppäillä pitkospuilla ja ihmetellä veteen kaatuneita puita ja vesikasveja. Olimme illansuussa käymässä hotellihuoneessamme kun äitini soitti autosta matkalla Pyhältä, että ulkona on kaunis auringonlasku ja lähdimme pojan kanssa salamana ulos bongailemaan auringonlaskua. Ja niin, jossette siis vielä tässä vaiheessa tienneet, niin yksi pakkomielteistäni on kuvailla juurikin auringonlaskuja – ja palmuja. Eikä ollut turha reissu! Luoston auringonlasku oli nimittäin aivan mielettömän kaunis.

 

Mikä kuva on teidän suosikki? 🌴

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kotimaan matkailu – ajatuksia ja unelmakohteita!

Postaus sisältää affiliate-linkin

Päätin alkuvuodesta, että oma tavoitteeni matkailun suhteen on panostaa yhä enemmän lähi- ja kotimaan matkailuun. Lappi kiinnostaa edelleen aivan valtavasti ja paikoissa, joissa haluaisin Lapissa käydä on jo reissattavaa monelle seuraavalle vuodelle. Joulukuussa suuntaamme Inariin, mutta Pohjoisessa haluaisin käydä myös Enontekiössä, Muoniossa, sekä myös Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa. Muita himotuskohteita ovat esimerkiksi Kuusamo, Ruka ja Vuokatti, vaikkeivat vielä Lappia olekaan. Ja niin, olinhan kesällä aika innoissani myös viikonloppureissusta vanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään.

Omalta osaltani on kotimaan matkailu aikuisiällä ollut aikaisemmin melko vähäistä ensinnäkin siksi, ettei se ole kovin halpaa. Toisinsanoen, sitä on ehkä ajatellut, että jos samalla hinnalla pääsee kauemmas ja lämpimään, on se jostain syystä tuntunut järkevämmältä vaihtoehdolta ihan näin suoraan sanottuna. Olen kuitenkin todennut, että mitä enemmän kotimaassa matkailee, sitä enemmän sitä osaa myös arvostaa. Toki myös tässä taloustilanteessa ajattelee enemmän myös sitä, millä toimenpiteillä voisi edistää kotimaan matkailua ja kotimaisia matkailualan yrittäjiä, sekä samalla pitää näistä tulevat verot meillä Suomessa.

Tiedättekö, olen todella usein törmännyt vaikkapa jenkkeihin, jotka eivät koskaan ole matkustaneet Yhdysvaltojen ulkopuolella, saati sitten kovinkaan paljon edes muissa osavaltioissa. Toki, USA on valtava maa ja nähtävää on huomattavasti Suomea enemmän, mutta nyt lähivuosina olen havahtunut siihen, ettei me suomalaisetkaan ehkä olla niitä kaikkein ahkerimpia kotimaan matkailijoita, vaikka melko pienessä maassa elämmekin. Kotimaan matkailu on nostanut hurjasti päätään aivan viime vuosina ja näin oma ajatukseni on ainakin tähän mennessä ollut, että matkustamme herkemmin Suomen rajojen ulkopuolelle, kuin etsisimme uusia kohteita kotimaan sisältä.

Vaikka rakastankin lämpimiä kohteita, olen yhä enemmän alkanut arvostaa myös kauniita ja erikoisia luonnonkohteita, olipa niissä sitten lämmin tai ei. Oikeastaan tämä koko ”kylmien lomien innostus” lähti siitä kun kävin 2017 joulukuussa Islannissa. Uskokaa tai älkää, mutta tuo oli ensimmäinen matkani ikinä, jolle pakkasin mukaan untuvatakin. (Jos siis otetaan pois laskuista jotain lapsuusajan matkoja.) Olin jotenkin niin haltioissani Islannista, että aloin sen jälkeen haaveilla enemmän myös Lapin matkailusta, kunnes sitten vuosi takaperin rakastuin palavasti Pyhä-Luostoon. Voisin lähteä takaisin Lappiin ihan milloin vain! Ja heh, toki myös Islantiin.

Yövyimme Luostolla Lapland Hotels Luostotunturissa, josta tykkäsin kyllä hurjasti! Seuraavalla kerralla haluaisin kuitenkin varata ehkäpä kelomökin, mutta tällä kertaa sujui majoittuminen kivasti ihan perinteisessä hotellihuoneessa, johon meille kuului todella hyvä aamiainen ja vapaa pääsy Ametistikylpylään, joka on siis hotellin yhteydessä. Poika tykkäsi niin valtavasti polskia kylpylässä ja kävimme siellä kolmena päivänä pulikoimassa. Alkuun pähkäilin Santa’s Hotel Auroran ja Lapland Hotels Luostotunturin välillä, mutta molemmat varmasti ovat hyviä vaihtoehtoja. Ainiin ja Santa’s Hotel Aurorassa on lasi-igluja, mikäli ne kiinnostavat 🙂

Tälläkin kertaa kuului matkaan myös käynti Lampivaaran Ametistikaivoksella, jossa kävin jälleen louhimassa, tavoitteenani löytää jokin mega-ametisti. Muutama pienempi hippunen löytyi ja lipun hintaan kuuluu, että saa pitää maksutta itsellään yhden, maksimissaan nyrkkiin mahtuvan ametistin aka ”onnenkiven”. Viime vuonna ostin myös muutaman pienemmän louhimani hippusen pienellä lisähinnalla. Ja ainiin! Ostin myös Ametistikaivoksen osakkeen, jota itseasiassa harkitsin pitkään jo viime vuonna, eli nyt pääsen ”omistajana” louhimaan myös pidemmiksi ajoiksi kuin vaan noiden ohjattujen kierrosten louhintaan! 😀 Yksi syy lisää käydä jatkossakin Pyhä-Luostolla, heheh.

Ja vaikkei aivan yhtä paljoa olisikaan kivien tai kristallien perään kun minä, suosittelen Lampivaaran kaivosta ehdottomasti kaikille lähiseudulla kävijöille. Kaivoksella vierailu on jo itsessään elämys ja ulkoilureitti (2,5km) kaivokselle Ukko-Luoston P-alueelta kulkee kauniin Pyhä-Luoston kansallispuiston läpi ja kaivos on ainoita maailmassa, joka on avoin yleisölle. Olisi joskus kiva päästä tuonne pidemmälle vaellukselle!

Meillä Suomessa riittää valtavasti nähtävää ja koettavaa. Hassua, että sen on huomannut konkreettisesti vasta nyt kun on kunnolla alkanut perehtyä siihen, mitä kaikkea ihanaa kotimaastamme löytyykään. Ah ja ainiin! Inarin loman suhteen on yksi haaveistani päästä näkemään niitä revontulia, mutta tulevien Lappi-reissujen haave olisi päästä joskus myös huuhtomaan kultaa! Onko joku teistä käynyt?

 

Mikä on teidän suosikkikohteenne Suomessa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Ikimuistoinen syysreissu Lapissa

Palasimme eilen illalla kotiin aivan ihanalta Lapin reissultamme ja sain illalla vihdoinkin myös siirrettyä Lappi-kuvat kamerasta koneella. Ja blaah, aivan ensimmäisenä täytyy kyllä mainita, että jos jotkin lennot ovat ehkä vähiten lapsiystävällisiä, niin nämä kotimaan sisäiset. Eilen lentomme Rovaniemeltä oli myöhässä, poika alkoi olla jo väsynyt ja malttamaton. Kun borarding alkoi, ei pienten lasten kanssa matkustavia tietenkään kuulutettu tervetulleiksi boardaamaan ensin. Ei sillä, toki kotimaan lennot ovat lyhyitä ja borardingit hujauksessa ohi, mutta kuitenkin paljon matkustaneena kutsuvat yleensä useimmat lentoyhtiöt priority-ryhmien ohella myös pienet lapset ensin. Näillä kotimaan lennoilla ei kuitenkaan koskaan, kaikki muut priority-matkustajat kylläkin 😀

Pitkin hampain sitten päästiin ensimmäisten joukossa koneeseen kun menin erikseen kysymään, pojan ollessa jo niin levoton yli tunnin odotteluun. Noh, Suomessa ei aina todellakaan huomioida lapsia samaan tapaan kuin monessa muussa maailman kolkassa, joka on oikeasti harmi. Nyt itse lapsen kanssa kiinnittää näihin helpommin huomiota ja varsinkin siihen, kuinka eri tolalla lapsiin suhtautuminen on jo ihan Euroopankin sisällä. Jopa SAS muuten jakaa pienille lapsille usein pehmoleluja tai pieniä ylläreitä, Finnair ei ole tätä tehnyt tyyliin sen jälkeen kun olin itse lapsi 😀 Pienet jutut oikeasti vaikuttavat vahvasti siihen, millainen mielikuva matkasta tai yrityksestä ylinpäänsä jää.

Ei siitä sen enempää, reissumme oli nimittäin aivan ihana! Hurautimme eilen äitini asuntoauton kyydissä Luostolta vielä Pyhätunturille, jossa ehdin käydä ennen lentokentälle lähtöä 7km tunturilenkillä. Pidän Pyhästä ja Luostosta kummastakin aivan hurjasti. Päätin, että jatkossa haluan mennä Pyhälle tai Luostolle ainakin kerran vuodessa. Jo pieni Lappi-loma luonnossa ja raikkaassa ulkoilmassa nimittäin rentouttaa jo todella tehokkaasti. Eilen Pyhän metsissä lenkkeillessäni meinasin alkaa tihrustaa itkua siitä, kuinka kauniita maisemat olivat ja ehkä osittain myös siitä, että vaikka luonto aina onkin Suomessa suhteellisen lähellä, ei täällä kuitenkaan aivan hetkessä pääse noin koskemattoman luonnon äärelle kuin Lapissa. Rakastuin viime vuonna palavasti Luostoon ja Pyhään, tietyllä tavalla ehkä harmittaa, etten ole samalla tavalla innostunut Lappi-matkailusta jo vuosia sitten. Nuorempana olen toki käynyt muutaman kerran Sallassa, Rovaniemellä ja lapsena Saariselällä, mutta teiniangstin keskellä ei luonnonrauhalle ehkä osannut antaa samanlaista arvoa kuin nykyään. Te Lapissa ja luonnon keskellä asuvat, saatte olla niin valtavan onnekkaita! <3 Kunpa pääsisin Lappiin useammin!

Myös meidän naperosta kuoriutui kunnon metsäretkeilijä. Noiden neljän päivän aikana ulkoilimme päivittäin ainakin 3-4 kertaa. Kävimme metsäkävelyillä, retkellä pitkospuilla, ihmettelemässä kaikenlaisia luonnonjuttuja, auringonlaskuja, näimme poroja ja myös kolmena päivänä pulikoimassa Ametistikylpylässä, joka varmasti oli pojan loman kohokohta 😀  Ja heh, haaveilen jo toisesta matkasta tuonne talvella. En ole hiihtänyt kertaakaan ala-asteen jälkeen, mutta viime vuosina on iskenyt jostain kumman syystä aivan kamala himo päästä hiihtämään! Ja minä siis suorastaan ennen vihasin hiihtämistä (siis silloin ala-asteella, haha).

Hieman ehkä harmittaa, etten nähnyt revontulia, mutta auringonlaskut olivat kyllä sitäkin kauniimpia. Huhheijaa! Elättelen toivoa, että revontulien suhteen onnestaa sitten joulukuussa kun lähdemme Inariin lasi-igluun. Pidetään siis peukkuja! Olisi niiiiin siistiä.

Vaikka itse sanonkin, niin melko upeat maisemat, eikö?

 

Yritän tehdä vielä toisen Lappi-postauksen kuvien kera. Tässä kuitenkin hieman luontokuvia torstai-inspikseksi <3 Palataan!

 

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Lapsen kanssa reissuun!

Ihanaa perjantaita! Miten onkaan, että aloitan postaukset jokaikinen perjantai, viikonloppu tai maanantai aina juuri toitottamalla kyseistä viikonpäivää tai alkavaa viikonloppua, haha. Syksy on alkanut tällä viikolla konkretisoitua ja laitoin keskiviikkona töihin lähtiessäni ensimmäistä kertaa pipon päähän ja ohuen villakangastakin päälle. Ja joo, olen jo varmaan muutaman viikon ajan törmännyt tuolla suunnilleen toppatakkeihin sonnustautuneisiin ihmisiin, samalla kun olen itse hiihdellyt vielä melkeinpä t-paidassa.

Lähdemme viikonloppuna tosiaan Rovaniemen kautta Pyhä-Luostolle ja olen tästä taas vaihteeksi melko innoissani. Olen varmaan jo pari viikkoa jauhanut pojalle päivittäin, että kohta mennään! En muista mainitsinko jo, että tarkoitus olisi käydä taas myös Lampivaaran ametistikaivoksella. Varasin meille itseasiassa pojan kanssa Luostolta kivan majoituksen, joten nähdään tällä kertaa viime vuoden Pyhätunturin lisäksi myös Luostotunturia. Tämä on muistaakseni neljäs kerta kun lennän pojan kanssa kahdestaan ja meidän vuoden takainen Rovaniemen lento oli jokseenkin katastrofi, muistaakseni jopa ihan kumpaankin suuntaan.

Pojalla oli tuolloin meneillään joku vaihe kun paikallaan ei maltettu pysyä ollenkaan ja ymmärrätte, että turvavöissä pysyminen nousun ja laskun aikana oli melkoista säätöä, koska tuohon asti olimme lentäneet lähinnä ”vauvapaikalla”, eli pitäneet lasta lennolla aina sylissä niissä vauvoille tarkoitetuissa turvavöissä, jotka kiinnitetään omaan. Koska meidän napero fanittaa lentokoneita ehkä maailman eniten, opetin tälle tuolloin viime vuoden Lapin lennolla, että kun turvavyön merkkivalo palaa, on tullut kapteenilta käsky olla kiltisti vöissä. Ja tadaa, noiden katastrofilentojen jälkeen ei ole enää ollut ainuttakaan ongelmaa edes pitkillä lennoilla ja pieni selvästi osaa kunnioittaa ”kapteenin käskyä” (okei, ja ehkä lieviä uhkauksia siitä, että lentokoneesta joutuu pois jos käyttäytyy huonosti, eikä kuuntele kapteenia :D).

Olen aikanaan kirjoittanut muutamaankin otteeseen ajatuksiani olettamuksesta, ettei lapsen kanssa voi matkustaa. Kuulin jo raskausaikana kyselyitä siitä, että mitäs nyt kun matkustelu loppuu kun perheeseen syntyy lapsi ja olin aina yhtä ihmeissäni. Miksi lapsen pitäisi muuttaa elämässä asioita? Tai siis miksi lapsen kanssa muka ei voisi matkustaa? Se on selvää, että lapsen kanssa reissaaminen on luonnollisesti hieman erilaista kuin ilman lasta, mutta ei se nyt missään nimessä mikään mahdottomuus ole.

Itse olen lapsena ollut perheeni kanssa kahdella maailmanympärysmatkalla, enkä ole koskaan kuullut vanhempieni päivittelevän sitä, että matkustaminen lapsen kanssa olisi ollut jotenkin hankalaa. Kun kerron uudelle ihmiselle meidän maailmanympärysmatkastamme on reaktio usein hämmästelyä siitä, että oli varmasti haastavaa tehdä maailmanympärysmatka 2-vuotiaan kanssa. Heh, no itseasiassa ei edes ollut. Jostain syystä en näe reissaamista pienen lapsen kanssa missään määrin ongelmana tai haasteena. Toki, asenne ratkaisee tässäkin ja jos noin muuten kokee matkustamisen stressaavana, on se pienen lapsen kanssa luultavasti kaksinverroin stressaavampaa.

Jännitin tietysti itsekin ensimmäisiä pitkiä lentoja lapsen kanssa, mutta näin reilun kolmen vuoden kokemuksella lapsen kanssa reissatessa täytyy todeta, että homma helpottuu ajan myötä. Kahden ikävuoden jälkeen on reissaaminen ollut huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisinä ikävuosina nyt kun poika osaa jo eri tavalla nauttia asioista matkalla ja syödä ravintoloissa suurinpiirtein samaa ruokaa kun mekin. Pienen lapsen kanssa reissaaminen on toki aina erilaista ja vaatii varautumista erinäisiin skenaarioihin, muttei missään nimessä ole mikään este reissaamiselle. Ja tässäkin asiassa helpottuu homma sen myötä kun uskaltaa lähteä lapsen kanssa reissuun, eikä turhaan jännitä tai stressaa sitä, kuinka hankalaa se on 🙂

Ensi viikolla siis tulossa kuulumisia meidän Lapin syysreissusta 🙂

 

Kivaa viikonloppua!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.