Kootut vinkkini Balille

Lupasin listata muutamia Bali-vinkkejä, vaikkakin moni näistä saattaa olla jo ennestään Balilla reissanneille melkoisia itsestäänselvyyksiä. Mieheni on joskus aikanaan asunut hetken Balilla ja sen myötä olemme yhteisillä reissulla päässeet hyvin mukaan myös paikallisten suosimiin paikkoihin ja juttuihin. Tosin, tällä tyttöjen reissulla oli tarkoitus tehdä juttuja ihan fiiliksen mukaan ja nähdä ainakin muutama paikka, silti mistään nähtävyyksistä stressaamatta. Kokosin yhteen omia perusvinkkejäni Balille oman kolmen reissuni (2013, 2015 ja 2019) pohjalta. Tarkoitus ei ollut listata mitään maailman kummallisempia hidden gem-juttuja, vaan melkolailla perusjuttuja Balille rentoutumaan matkaavalle.

Canggu. Boheemi Canggu oli minulle pakollinen etappi Balilla, siellä en ollut aikaisemmin käynyt. Ja tykkäsin hurjasti! Kivoja kuppiloita, ravintoloita ja aivan ihania pieniä putiikkeja. Lisäksi sopivan etäisyyden päässä Kutan ja Seminiyakin vilinästä, jossa pääsi jo riisipeltojenkin äärelle. Harmittaa, ettei ehtinyt olla Canggussa kauempaa. Ainakin tähän aikaan kaudesta oli vielä melko rauhallistakin.

Suuri suositus Shady Shackille Canggussa! Tosi hyvää kasvispainotteista ruokaa. En muista oliko kokonaan vege, mutta itse söin tempe bowlin ja valinta oli todella vaikea, koska oli niin monta hyvää vaihtoehtoa!

Ubud. Riisipeltoja, vehreyttä ja henkeäsalpaavat maisemat. Suosittelen Ubudia ehdottomasti kaikille Balille reissaaville, edes kerran. Itselleni oli tämä ensimmäinen kerta Ubudissa, jota kutsutaan myös balilaisen kulttuurin kehdoksi. Jos taide, käsityöt ja temppelit, sekä yleinen zen-meno kiinnostavat, suuntaa Ubudiin. Olin ehkä ajatellut Ubudia vieläkin rauhallisempana, mutta ytimessä oli melkoisesti menoa ja melskettä. Hyppäämällä pienemmille sivukujille löysi heti aivan toisen maailman.

Spa- ja kauneushoidot. Balilla kannattaa ehdottomasti hemmotella itseään, koska ihania hoitoja saa Suomen mittapuulla aivan pikkuhintaan. Olen jokaisella Balin reissussa käynyt hieronnoissa, joskus myös ottanut kynsiin geelilakkauksia ja aina ollut todella tyytyväinen palvelun tasoon. Tällä reissulla maksoin tunnin hieronnoista noin 15€ ja perinteinen balilainen hieronta on äärimmäisen tehokasta. Kävin reissun aikana kolmessa kokovartalohieronnassa ja kasvohoito olisi vielä kutkuttanut, jos olisi ehtinyt.

EBW:n ekokosmetologini Emilia suositteli Ubudissa perinteistä balilaista spa:ta Nur Salonia, joka oli toki testattava ja pakko myös suositella eteenpäin. Aivan ihana paikka! Nur Salonin käyttämät tuotteet eivät sisällä kemikaaleja ja ovat heidän itse paikan päällä valmistamiaan. Hoitolan yhteydestä löytyy myös majatalo. En meinannut päästä hoidosta seuraavana aamuna sängystä ylös, joten oli ilmeisen tehokas. Valikoimista löytyy erilaisia vartalo-, kasvo-, ja hiushoitoja hemmotteluun. Aikavaraus suositellaan tehtävän ennakkoon ja varasin itse ajan sähköpostitse. Sivut ovat tosin hieman hassut, eikä hintatietoja ole listattuna, mutta oli mielestäni todella kohtuuhintainen. Oma 1,5h hoitoni (sisältäen tunnin kokovartalohieronnan, vartalonaamion ja kylvyn) oli muistaakseni 350 000 rupiaa, eli noin 20€. Yleisesti oli tunnin hierontojen hinnat noin 200 000 rupiassa, eli siinä 12-15€ tienoilla. Halvemmallakin varmasti löytyy.

Ihanat villat, Airbnb:t ja hotellit. Täällä jos jossain kannattaa ehdottomasti panostaa majoituksiin, ainakin siis jos pitää seikkaa tärkeänä. Jos lomabudjetti ei jousta ottamaan hintavaa majoitusta koko reissun ajalle, voi olla kiva idea hemmotella itseään parin yön ajan esimerkiksi Ubudin vierailulla. Me otimme Ubudista kaksi ihanaa spa-hotellia, jotka kustansivat yöltä noin 150-200€/ yö / huone. Loppupeleissä olivat majoituskustannukset noin vajaat 500€ / hlö (8 yötä), mikä toki on Balin mittapuulla paljon, mutta monen muun kohteen rinnalla pikkusumma ottaen huomioon majoitusten tason. Jos pitää hyviä majoituksia tärkeänä, saa Balilla ehdottomasti vastinetta rahoilleen. Me tasapainottelimme majoituskustannusten kanssa niin, että puolet reissusta yövyttiin edullisemmissa majoituksissa ja sitten toiseen puoliskoon panostettiin. Kurkin myös Balin Airbnb-tarjontaa ja täytyy sanoa, että melkoisia timantteja löytyy! Ainiin ja kauttani Airbnb:lle rekisteröityvät saavat 30€ alennuksen ensimmäisestä varauksesta 🙂 Aikaisemmin olemme vuokranneet Balilla villan Tommin paikallisen ystävän kautta ja liikkuneet skootterilla. Koska en itse omista edes ajokorttia, liikuimme tällä reissulla paikasta toiseen takseilla ja paikallisten kuskien kyydeillä.

Ubudissa yövyimme ensin Kupu Kupu Barong Villas & Tree Spa:ssa ja Pita Maha Resort & Spa:ssa, joista en ehkä ensimmäiseen menisi enää uudestaan, mutta Pita Mahaan kyllä! Jos etsii todella kaunista hotellia rentoutumiseen ja erinomaista palvelua, suosittelen. Hotellin ravintola ei ollut kovin häävi, mutta aamupala todella hyvä ja parin tunnin välein meni ilmainen kyyti Ubudin ytimeen. Canggusta täytyy kehua Frii Bali Echo Beach Hotellia, joka oli todella hyvä, keskitason hintaluokan hotelli! Asiakaskunta pääasiassa nuoria, hyvä allas, siistit huoneet ja kiva aamiainen. Rantaan käveli noin 10min, tosikaan lähiranta ei ollut kovin kummoinen. Huone maksoi yöltä noin 40€ ja hinta-laatusuhde tässä ehdottomasti kohdillaan.

Uluwatussa yövyimme pinkissä hotellissa PinkCoco Balissa, joka oli aivan ihana!! Kaikki oli pinkkiä, palvelu todella hyvää ja iltaisin tuotiin huoneeseen tuoksulyhty ja aromaattinen öljy, ah! Jos itse perustaisin majoituspaikan, olisi se ehdottomasti juuri tämmöinen (vähän ehkä myös kristalleja mukana ofc 💎). PinkCoco maksoi noin 60€/yö ja kuulemma tuo on sesonkina usein täyteen buukattu, joten huone kannattaa varata hyvissä ajoin. Hotellilta käveli kuuluisalle Padang Padang beachille muutaman minuutin. Ainoana majoituksena ei tähän kuulunut aamupalaa, mutta läheltä löytyi monia kivoja aamiaispaikkoja. Jos täytyy jotain moittia, niin huonoa nettiä.

Rannat. Ihan suoraan sanoen ei (minun mielestäni) kannata Balille tulla ensisijaisesti maailman upeimpien rantojen perässä, vaan enemmänkin kulttuurin ja luonnon. Akselilla Kuta-Seminyak-Canggu eivät rannat mielestäni ole kovin kummoisia ja tarkoitan nyt lähinnä näitä yleisimpiä turre-alueita, jonne yleensä suunnataan. Balihan on melko laaja käsite ja vähemmän tunnetuilta alueilta löytyy varmasti aivan upeita secret beacheja. Jos Balin ulkopuolella suosittelisin upeita rantoja, löytyy semmoisia ehdottomasti Lombokilta ja Gileiltä. Ehkä kauneimmat, autioimmat ja pisimmät hiekkarannat olen Indonesiassa kokenut juurikin Lombokilla, jonka voi helposti yhdistää kohteeksi pidempään Balin lomaan esimerkiksi yhdessä Gili-saarten kanssa.

 Yritin etsiä, mutta en näköjään ollut tehnyt juurikaan postauksia edelliseltä Indonesian reissulta vuodelta 2015, varmasti johtuen järkystä alkuraskauden pahoinvoinnista ja väsymyksestä.  Vuoden 2013 reissusta Balilla, Gilillä ja Jaavalla löytyy vanha postaus täältä. Jokatapauksessa, yksi kauneimmista rannoista Balilla, jolla olen käynyt on äärimmäisen kaunis vaalea hiekkaranta Balangan Beach. Ei ehkä aallokon vuoksi parhaimpia rantoja uimiseen, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen. Söin Balanganin rantahökkelissä myös reissun parhaimman nasi gorengin, hintaa 2€. Näin jälkeenpäin jäi ehkä vähän kaivelemaan, että Nusa Penida jäi näkemättä. Se oli ollut myöskin Bali-listallani jo pitkään.

Padan Padang Beach nousi kuuluisaksi Eat, Pray, Love-leffasta. Rannalle laskeudutaan jyrkät portaat ja on kallioiden piilossa. Rannalle on pieni pääsymaksu (taisi olla jotain euron luokkaa) ja on perinteinen nähtävyys Uluwatussa. Rannalla on melko paljon porukkaa ja täytyy sanoa, etten tiedä olisiko Padang Padang noussut suosituksi ilman leffaa, koska mielestäni ei ole rantana nyt loppupeleissä mikään niiin ihmeellinen, mutta silti kiva paikka nähdä.

Ostokset. Sisustustavarat, käsityöt, korut, puuesineet ja tekstiilit ovat juttuja, joita kannattaa ehdottomasti tiirailla Balilla. Itse rakastan bongailla käsityö- ja taidekamaa. Olen ostanut Balilta useita saronkeja, käsikoruja, sekä puu- ja koriste-esineitä. Myös macrameita löytyi nyt aivan mielettömiä Ubudin taidemarkkinoilta! Ah, Bali on kyllä ostosparatiisi, jos kaikki tämmöinen boho-kama kiinnostaa. Teen myöhemmin vielä ostospostauksen omista löydöistäni.

Ruoka. Itse rakastan indonesialaisia riisi- ja nuudeliruokia. Jään aina kaipaamaan niitä kotiin reissatessa, eivätkä meidän kotona väkertämät mie gorengit ole koskaan vetäneet edes lähelle vertoja Balilla syödyille! Omasta mielestäni kannattaa nasi- ja mie gorengit jättää väliin paremmissa ravintoloissa, oman kokemukseni mukaan ne ovat kaikkein parhaimpia (ja halvimpia) paikallisten suosimissa, ehkä suomalaisten mielestä hieman epämääräisen näköisissä warungeissa. Itse olen syönyt ehkä parhaimman nasi gorengin aikanaan night marketilla todella hämyisessä kojussa. Maksoi 10 000 rupiaa, eli alle euron 😀 Itse en pelkää syödä reissuissa kojuissa, kunhan ruoka on hyvin kypsennettyä. Sen sijaan, jos haluaa olla erityisen tarkka ruoan kanssa, välttelisin ehkä kypsentämättömiä kasviksia, raakaa kalaa ja maitotuotteita. Probiootit on ihan must! Ekalla Balin reissulla sain viikkoja kestävän kampylobakteerin, mutta noin muuten ei ole koskaan ollut mitään perus bali bellyä kummempaa ongelmaa.

Tähän saakka olen jostain syystä pitänyt Balia hygieniatason ja kaoottisen liikenteen vuoksi hieman hasardina matkakohteena lapsen kanssa. Pojan lähennellessä 3v ikää ja nähtyäni paljon perheitä pienten lasten kanssa, rohkaistuin vähän myös Balista perhelomakohteena. Ja olenhan itsekin ollut Balilla 2,5v ikäisenä 🙂

 

Oliko tuttuja juttuja? Onko teidän joukossa paljon Balilla reissanneita? 🌴✨

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Viidakkomaisemia ja vesiputouksia

Jätimme eilen Ubudin taaksemme ja suuntasimme reissun viimeiseen kohteeseen Uluwatuun. Rakastuin Ubudiin aivan hurjasti ja täytyy todeta, että se on heittämällä yksi kauneimmista paikoista, joissa olen koskaan käynyt. Aikaisemmin olen hifistellyt täysillä vain rantapaikkoja, mutta nyt viime vuosina ovat juurikin tämmöiset rauhalliset ja luonnonläheiset kohteet alkaneet kiehtoa yhä enemmän. Ubud veti näköaloillaan ehdottomasti vertoja Moorean vuorimaisemille. Ubud on juuri semmoinen paikka (kuten Mooreakin), jossa voi uppoutua ikuisuudeksi vain ihailemaan maisemia sen koommin mitään pähkäilemättä ja vain rentoutua ilman huolen häivää.

Heittämällä olisin viihtynyt Ubudissa viikonkin verran, mutta voin kuvitella, että joku muu saattaisi kyllästyä jo parissa päivässä. Toki, nähtävää kyllä riittää jos on retkien ja aktiviteettien perään. Paljon onkin kiinni siitä missä majoittuu ja mitä haluaa nähdä. Lyhyen matkan päästä löytyy riisipeltoja, temppeleitä, taidemyyjäisiä ja vesiputouksia. Aivan ehdoton suositus kuitenkin kaikille Balille matkaaville! Harmittaa, ettei ole tullut käytyä Ubudissa aikaisemmin. Ehdottomasti #happyplace -tägien arvoinen! ;D Rauhallisten päivien ja luontomaisemien jälkeen oli jopa outoa palata takaisin ihmisvilinään ja liikenteen keskelle. Mitä ”vanhemmaksi” tulee, alkaa kaivata yhä enemmän niitä todella rauhallisia matkakohteita ilman kamalaa ryysistä.

Laitan vielä myöhemmin koottuna hotellivinkkejä, mutta tämä Ubudin Pita Maha Resort & Spa oli aivan ihana. Ei tosin aivan halvimmasta päästä, mutta näistä kannattaa bongailla tarjouksia! Me halusimme panostaa hotelleihin juurikin Ubudissa ja valita semmoiset hotellit, joissa luonto olisi läsnä ja saisi rentoutua kaikessa rauhassa. Tuo allas oli upea ja vitsit mitkä maisemat oli istuskella tuossa altaan reunalla lukemassa tai ihan vain ihmettelemässä!

Poikkesimme matkalla kuskimme suosittelemana Tegenunganin vesiputouksella, joka on kuulemma Balin suurin ja ihmismäärästä päätellen myös ruuhkaisin. Pari kuvaa etäämmältä ja pois – ruuhkaiset nähtävyydet eivät ole minua varten ja luinkin nyt myöhemmin netistä, että vesiputouksille kannattaisi suunnata heti aikaisin aamusta. Sen jälkeen kun bongaili Tahitilla spontaanisti luonnon vesiputouksia sieltä täältä, ei tämmöiset tuhannen ihmisen ihmettelykohteet ja väenpaljous jaksa inspata, vaikkakin toki vaikuttava näky olikin. Silti luulen, että Balilta löytyisi varmasti monia vähemmän tunnettuja vesiputouksia?

Olen itse paljolti semmoinen, että ennemmin jätän ne perinteiset ja ruuhkaisimmat nähtävyydet matkoilla väliin, keskittyen niiden sijaan vaikka luontoon tai aivan yksinkertaisiin pieniin juttuihin. Poikkean kivalle pikkukujalle tai rauhoitun rannalla. Loppupeleissä kun tuntuu monesti, että niille nähtävyyksille raahautuu vain kuvien vuoksi, eikä muista keskittyä itsessään siihen elämykseen. Tai sitten vain kokee, että joku paikka on ”pakko nähdä”, koska kaikki muutkin. Olen itsekin paljon stressannut sitä, että pitäisi reissuilla nähdä sitä ja tätä, mutta mitä vikaa loppupeleissä on sillä, ettei suunnittele kamalasti ennakkoon? Uskon itse, että kun menet fiiliksen mukaan, koet juuri ne kivoimmat jutut ja näet itsellesi parhaimmat asiat.

Tänään vietämme vielä päivän täällä Uluwatussa ja sitten kotiin! Täällä olisi viihtynyt kyllä taas pidempäänkin, mutta mielelläni olisin napannut myös miehen ja naperon messiin 🙂

 

Rentouttavaa sunnuntaita 💕✨

 

 

Kuvat minusta Jutta

Sisältää kaupallisen linkin

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Bali: Day 4

Reissupäivät ovat hujahtaneet hurjaa vauhtia ja tuntuu, että jokaiselle päivälle on riittänyt paljon tehtävää ja nähtävää, vaikka alkuun ehkä ajatteli päivien kuluvan aamusta iltaan lähinnä köllötellen. Tuli jo kamala paniikki, että ehdinkö tekemään edes tätä postausta kun tuntuu, että on ollut tänään ja yleisesti viime päivät jatkuvasti menossa.


Olemme nyt kolmatta päivää Ubudissa ja olen tykännyt paikasta aivan hurjasti! Majoitumme kirjaimellisesti keskellä viidakkoa ja näkymät ovat henkeäsalpaavan kauniit. Vaihdoimme tänään hotellia ja tämä uusi hotla on aivan mieletön! Ilmasto on täällä paljon kosteampi kuin meren äärellä, minkä kyllä huomaa melko tehokkaasti esimerkiksi siitä, että hiki virtaa norona ja tukka on kostea 24/7, vaikka kuinka yrittäisi taltuttaa märkää lättänäkampausta, haha!

Eilen startattiin päivä aamujoogalla, tänään kävin vartalonhoidossa taas vaihteeksi, olen jäänyt ihan koukkuun noihin hoitoihin. Teen vielä myöhemmin erikseen postauksen Bali-vinkeistäni ja tuo tämänpäiväinen hoitola pääsee kyllä sille listalle. Kosmetologini EBW:stä suositteli Ubudissa Nur Salonia, joka tarjoaa perinteisiä balilaisia hoitoja ja oli kyllä melkoinen kokemus. Ensin tunnin kokovartalohieronta (täysin nakuna) ulkoilma-mökissä, jonka jälkeen hoitaja levitti koko vartalolle kosteuttavan avokado-aloeveranaamion. Tämän jälkeen minut käskettiin suihkuun seisomaan ja nainen heitti päälleni kauhalla vettä kylpyammeesta pestäkseen naamion pois. Iholleni levitettiin vielä kauttaaltaan jogurttia, joka myös huuhdottiin samaisella kauhataktiikalla pois. Lopuksi pääsin vielä lämpimään kylpyyn terälehtien kanssa ja katselin katon lovesta taivasta ja lintuja puissa 🙂 Aivan ihana! Vielä himottaisi käydä täällä kasvohoidossa.

Aloin jo haaveilla, että muuttaisimme perheen kanssa ensi talveksi Balille. Sadekausi ei kylläkään ole aivan ihanteellinen ajankohta täällä, mutta näiden parin kuukauden aikana on alkanut yhä enemmän taas pohtimaan ideaa talvesta ulkomailla.. Lähteminen ei tietysti ole koskaan aivan yksinkertaista. Koti täytyy saada vuokralle, koirille luotettava hoitaja ja toki myös rahaa säästöön. Vietimme 2015 kuukauden Indonesiassa reissaten ja tuolloin pääsi melko hyvin kiinni paikalliseen kulttuuriin ja menoon. Silti tämä on ensimmäinen kertasi kun kiertelen itse Balin saarta muutenkin kun rantakylissä. Pidän täällä erityisesti siitä, että paikalliset ovat aidosti ihania ja ystävällisiä.

Täällä on tullut syötyä pääasiassa paikallisia nuudeli- ja riisiruokia. Omat suosikkini ovat perinteiset nasi goreng ja mie goreng, sekä soijapavuista tehty tempe. Kasvisruokaa löytyy täältä aivan tosi hyvin! Paikallisen ruoan saa yleensä maksimissaan muutamalla eurolla, mutta on niidenkin hinnoissa eroja. Muistan ekalla Balin reissulla syöneeni alle euron mie gorengia, mutta nyt ei ole osunut silmään missään alle parin euron nuudeli- tai riisiannosta. Tänään vedin tosin dinneriksi pastaa ja pizzaa kun toivoi jo pientä vaihtelua riisille ja nuudeleille, hehe.

 

Huoneen netti ei taas vaihteeksi oikein pelitä ja sain nyt kolmen tuskaisen tunnin odottelun jälkeen lisättyä nämä muutamat kuvat 😀 Nyt pakko aivan mennä nukkumaan!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Hey Bali

Heippa täältä Balilta! Saavuimme vihdoin perille viime yönä. Seisottuamme tuskaisen tunnin (tai ylikin) passintarkastusjonossa, ryntäsimme tullijonoon ennen sadan henkilön kiinalaista turistilössiä ja jännittämään, että olisiko kuskimme meitä vastassa tuloaulassa. Kieltämättä vähän nauratti nähdessämme todellisuuden sen suhteen, ettemme olleet tosiaankaan ainoita, joita oli kuski vastassa.. Alapas etsiä omaa nimeäsi sieltä oikeasti jopa satojen heiluvien nimikylttien seasta! Tuollaista kylttimäärää en ole nähnyt missään, koskaan, vaikka Balillakin on tullut pari kertaa aikaisemmin käytyä. Eli turisteja täällä piisaa kyllä edelleen yhä enemmän ja enemmän. No, onneksi nimikyltti ja löytyi kuitenkin melko ripeästi, heh.

Olemme järjestäneet täällä kaikki alkureissun kyydit majoitukselta toiselle ennakkoon, koska ei jaksa mitään säätöä hintojen tai muun kanssa. Lomalla kun haluaa päästä mahdollisimman helpolla. Ensimmäinen majoituskin on yllättänyt todella positiivisesti!

Selailin eilen vielä illalla hotellilla uutisista vaalien tulostilannetta ja pääsin yöunille vasta puoli kolmen maissa. Kieltämättä hieman väsytti aamulla kun herätyskello soi yhdeksän jälkeen aamupalalle. Tänään onkin pakko mennä aikaisemmin nukkumaan, jotta saa kuitattua näitä parin yön vähäisiä unia. Ensimmäisenä päivänä olemme ottaneet harvinaisen rennosti. Hengattu uima-altaalla ja käyty pyörimässä täällä Canggussa. Uin hotellin altaassa matkaa mutta, vielä näin ensimmäisenä päivänä ei käynyt mielessäkään lähteä lenkille tai etsimään mitään sen kummempia aktiviteetteja.

Ennen meidän dinneriä kävin tänään tunnin aromaterapia-hieronnassa, joka oli niiin hyvä! (Ainiin ja maksoi hurjat 15€). Balilainen nainen nousi välillä selkäni päälle ja rusautti vaikka mitkä jumit auki, huhhei. Mietin jo, että pitäisikö ottaa haasteeksi käydä täällä joka päivä jossain hemmotteluhoidossa 😀

Ainiin ja ps. Ne sade-ennusteet eivät todellakaan pitäneet paikkaansa! Ainakaan tänään. Aurinko on paistanut ja hiki virrannut, yay ;D

 

Kivaa viikkoa! ✨

 

Osa kuvista Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kirottu kevätväsymys

Mainitsinkin jo aikaisemmin siitepölyä manatessani siitä, että olen muutaman viikon ajan kärsinyt aivan lamaannuttavasta väsymyksestä. Parin päivän takainen ruokamyrkytys tästä vielä puuttuikin ja nyt poika on taas vaihteeksi kovassa yskässä, koska ilmeisesti tunnollinen lapsi sairastaa aina perinteisesti viikonloppuisin 😀 Blaah! No, monille kevätväsymys on varmasti tuttu juttu, itse tosin epäilen syyksi lähinnä näitä allergioita, joiden vuoksi kaiken maailman infektiot pitkittyvät usein viikkoja kestäviksi. Viime syksynähän sairastin varmaan kuukauden mittaista flunssaa, jonka sitten todettiin pitkittyneen juurikin allergioista johtuen ja lääkärin mukaan kuulemma ihan normijuttu, vaikkakin aika hemmetin ärsyttävää. Allergiat eivät koskaan vaivaa matkoilla, joten olen todennut juuri siitepölyjen ja talvisin myös todella kuivan sisäilman olevan niitä, jotka triggeröivät allergiaoireita.

Eihän siinä, tähän on tullut vuosien varrella totuttua, mutta kieltämättä tuntuu allergioiden pahentuneen tässä lähivuosina. Itselläni kevät aiheuttaa lähes poikkeuksetta aina lamaannuttavaa väsymystä, tosin nyt olen tehnyt taas vaihteeksi jonkin sortin kotitohtorointia ja pohtinut, että voivatko aivoni ja serotoniinitasoni muka enää regoida yhtäkkiseen valon lisääntymiseen kun olen juuri reilu kuukausi sitten tullut lähes 3kk mittaiselta reissulta valon keskeltä? Tästä syystä tulin päätelmään syyttää allergiaa ja taannoista räkätautia, joka varmasti kytee päällä edelleen 😀 Oireileeko teillä muilla siitepölyallergia voimakkaana väsymyksenä?

Intouduin eilen selailemaan kuvia reissusta, pääasiassa Moorealta ja voi jösses! En edelleenkään voi käsittää millaisessa paratiisissa olimme. En ole varmasti missään viettänyt yhtä leppoisia päiviä kun Moorealla. Parin viikon kohdalla alkoivat jo aivot pehmentyä chillailusta ja island lifesta, mutta eihän siinä, tuskin teki kovin huonoakaan 😀 Tuli ihan kamala ikävä takaisin!

Olen tosiaan jo parikin kertaa maininnut lähteväni reissuun, mutten edes tajunnut mainita, että minne 😀 Lähdemme pääsiäisenä Jutan kanssa tyttöjen rentoilureissulle Balille. Kirjoittelinkin jo aikaisemmin, että olen niin kovasti haaveillut jonkinlaisesta retreat-tyyppisestä lomasta ja alunperin mietimmekin varaavamme jonkin jooga- tai hyvinvointi-retreatin, mutta niitä ei ollutkaan kovin helppoa löytää meidän matkan ajankohdille, tai olivat sitten aivan sikahintaisia. Varasin meille pari aivan ihanaa spa resortia Ubudista, jonne olen haaveillut pääseväni jo vuosia! Meidän Indonesian reissut Tommin kanssa ovat olleet enemmän seikkailu-tyylisiä, pieniä surffikyliä Jaavalla ja Lombokilla, Gili-saaria ja Seminiyakissa hengailua, mutta nyt on kiva nähdä Balilla myös enemmän tuota sisämaata ja ihan vain rentoilla, vaikka emme Ubudissa ihan koko reissua vietäkään. Tämä reissu on kuitenkin paljolti suunniteltu joogan ja rentoilun ehdoilla. Vajaa vuosi sitten reissasimme Jutan kanssa Malediiveille, joten tämä meidän keväinen tyttöjen reissu alkaa olla jo jonkin sortin perinne, haha.

No, rantakuvat Moorealta sopivat erinomaisesti kuvituksena tälle perjantaille 🌴

 

Kivaa viikonloppua!! 🌸✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.