Terkkuja ja kuvia Los Angelesista

Hei ja terkkuja Kaliforniasta! Ekat reissupäivät menivät paljolti jet lagistä toipuessa ja yleisesti chillaten. Sitten sairastimme koko perhe jokainen vuorollaan mukavan vuorokauden vatsataudin, joten semmoisia lomakuulumisia täältä! En ole lähes viikkoon tehnyt kertakaikkiaan mitään blogijuttuja kommenttien julkaisua lukuunottamatta. Kieltämättä kyllä pieni loma on tehnyt terää myös blogin ja yleisesti somen suhteen. Eihän nyt lomalla kuulu stressata mistään, saati sitten postaamisesta tai kuvaamisesta.

Eilinen vierähti autoillessa kun kävimme ystäväpariskunnan kanssa katsastamassa Silver Lake, Hollywood ja Beverly Hills. On järkyttävää todeta, että tämä on yksi niistä paikoista, joissa ei yksinkertaisesti pärjäisi ilman autoa. Kulkeminen paikasta toiseen on joko täysin mahdotonta tai äärimmäisen aikaavievää/hankalaa julkisen liikenteen avulla, eikä sitä harrasta muuta kuin ne, joilla ei ole varaa autoon. Saa olla todella onnekas omasta ”lyhyestä” työmatkasta ja reitistä, joka sujuu vikkelästi julkisilla. Eipä ole ihan itsestäänselvyys kaikkialla. Täällä nyt ei ole muutenkaan mikään tapa kävellä paikasta toiseen, mutta voin kuvitella kuinka ”autolla kaikkialle”-kulttuuriin tottuu nopeasti silloin kun se on päivänselvä juttu, eikä muuhunkaan oikein kannusteta.

Vuokrasimme auton kahdeksi päiväksi, jonka aikana kiersimme läpi kaikki paikat, joita oli tarkoitus nähdä ja loppumatkan pärjäämmekin sitten polkupyörällä ja kävellen. Toissapäivänä kiersimme Santa Monican ostaria, sekä ajoimme lempparipaikkaani Malibuun. Hitto, jos voittaisin Euro Jackpotissa, niin tekisin kaikkeni hommatakseni viisumin tänne ja ostaisin talon Malibusta aivan rannasta. En ehkä liikkuisi sieltä enää mihinkään..

Pakko silti todeta, että ehkä kaikista paikoista mukavin, ainakin näin perheenä reissaavalle on tuttu ja turvallinen Hermosa Beach. Ihanan rauhallinen rantsumeininki, paikasta toiseen ajellaan pyörällä (tai lenkkeillään!) ja lähimaastosta löytyy melkeinpä kaikki, jota ainakin itse kaipaamme lomalta 🙂 Ehdottomasti omassa lomapaikkojen top 3:ssa!

Eniten olin odottanut reissulta Silver Lakea, josta on pikkuhiljaa kehittymässä uusi Venice aka hipster-alue. Tarkoituksena olisi postailla myöhemmin enemmän alueesta ja putiikeista, joten pysykää kuulolla sen suhteen!

Ja Moon Juicelta lähti eilen autoevääksi CBD-pirtelö! Saapi nähdä milloin näitä alkaa saada Suomesta, Briteissähän on jo 🙂

Pieni herra alkaa olla jo hieman mahdottomana ranta-intoiluidensa kanssa, joten nyt suuntana rantsu!

Palaillaan taas reissukuulumisten kanssa ???✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Kuulumisia Lapista

Noniin! Terkkuja jo toistamiseen täältä Lapista. Tulimme maanantaina Pyhätunturille äitini ja isäpuoleni kanssa. Lensimme pojan kanssa Rovaniemelle, joka tuntui hieman yksinkertaisemmalta vaihtoehdolta kuin istua puolikas vuorokausi autossa naperon kanssa. Sinänsä toivon ehdottomasti, että reissaamme viimeistään ensi kesänä Lappiin koko perheen voimin vaikkapa sillä autolla.

Anyway, ei varmasti yllätä, että olen aivan lumoissani Lapista! (Nykyään olen kyllä täpinöissäni ihan kaikista paikoista, joihin menen 😀 Eihän siinä, hyvä juttu vaan!) Edellisen kerran olen ollut pariin otteeseen Sallassa joskus yli 10 vuotta sitten ja Saariselällä joskus ikuisuus sitten, joten ehkäpä oli aikakin jo avartaa näkemystä tämän kotimaan matkailun suhteen. Aloin itseasiassa jopa jo haaveilla kesämökistä täältä.. Olisi ihana viettää pidemmän aikaa täällä kesäisin ja talvilomilla.

Ainakin omalla kohdallani Lappiin reissaaminen menee aina semmoiseen epämääräiseen ”olisi ihana pitkästä aikaa päästä, mutta en ikinä saa vain aikaiseksi”-kategoriaan, joten onneksemme pistimme viimeinkin töpinäksi. Seuraavana kiinnostaisi Kittilä / Levi / Ivalo – akseli vieläkin Pohjoisempana. Ja hei, ruska on aivan parasta aikaa tulla tänne! Ei vielä liian kylmä, henkeäsalpaavan kauniit maisemat, metsät pullollaan mustikoita (ja puolukoita), eikä enää edes itikoita. Itselleni tämä on myös ensimmäinen kerta Lapissa syksyllä.

Eilen satoi koko päivän, joten ei tullut kuuloonkaan kantaa kameraa mihinkään mukaan. Uhmasin kuitenkin keliä ja lähdin lenkille tunturiin. Kipusin reippaillen Pyhätunturin huipulle, josta näkyvyys kylläkin oli täysi nolla sateen vuoksi, mutta tulipahan ainakin puolentoista tunnin mittainen reipas treeni! Tunturilenkkeily on kyllä ihan parasta ja tehotreeniä jaloille 😀

Eilen tuumailin lenkillä kuinka onnekas saa olla kun on syntynyt näin puhtaaseen ja kauniiseen maahan, kuin Suomi. Kuulostaa melko kliseeltä, mutta esimerkiksi Helsingin arjen syövereissä unohtaa helposti pysähtyä ja mietiskellä asiaa syvemmin. Olen itse ainakin Helsinkiin muutettuani etääntynyt huomattavasti luonnosta, joka on sinänsä harmi. Jokainen tarvitsisi arjessa välillä niitä pieniä hengähdystaukoja luonnossa. Onhan toki Etelässäkin luontoa, mutta jostain syystä tuntuu, että sinne metsään lähteminen autolla ruuhkien keskellä on jotenkin niin paljon hankalampaa. Mikään ei rauhoita kiireen ja stressin keskellä paremmin kuin luonto. Ja toki, rakastan edelleen lämpöä ja tropiikkia, mutta viime vuosina on alkanut enemmän arvostaa myös sitä mikä meillä on täällä ihan lähellä ja kaikkien ulottuvilla. Joskus täytyy siis käydä kaukana nähdäkseen lähelle, hassua sinänsä että pätee myös tähän.

Tulipa melkoinen luontokuvapläjäys!

Huomenna paluu varmasti taas normiaiheisiin 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Ametistikaivoksella Lapissa

Saatatte ehkä muistaa aikaisemman touhotukseni ametistikaivoksella vierailun suhteen. No, viimeinkin eilen sitten pääsin käymään kaivoksella ja samalla toteutui yksi matkaunelmistani. Ette tiedä kuinka täpinöissäni olen edelleen, näin viime yönä untakin kaivoksesta. Alunperin ajattelin postailla tänään muita Lappi-kuulumisia, mutta kirjoittelen sittenkin nyt ensin ametistikaivoksesta, kuten ehdin eilen IG:n puolella luvata. Ehkäpä huomenna siis luvassa muita kuulumisia Pyhätunturilta.

Lampivaaran ametistikaivos sijaitsee Pyhä-Luostolla, parin tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä ja noin 20 minuutin ajomatkan päässä Pyhältä. Kaivos on ainoita maailmalla, jossa pääsee itse louhimaan jalokiviä. Mitään massaturismia ei tuolla (ainakaan vielä) ole todellakaan havaittavissa ja aivan ehdottomasti aitoa Lappi-meininkiä. Jotenkin arvelisin, että näin kivijuttujen yleistyttyä viimeaikoina, tulee myös vierailijoiden määrä kaivoksella lisääntymään.

Ensimmäiset viralliset ametistilöydöt on tehty Lampivaaralla vasta 80-luvulla, mutta luultavasti saamelaiset ovat olleet tietoisia tunturin ametistipitoisuudesta jo pidempään. Kuulemma Lampivaara on ainoa paikka Suomessa, jossa on tavattu näin suuria ametistiesiintymiä. Itse en ennen kevättä edes tiennyt, että meillä Suomessa louhitaan ametistia, kuinka siisti juttu! Kuulemma ametisteja ei (ainakaan toistaiseksi) louhita Luostolla kaupalliseen tai teolliseen tarkoitukseen, vaan ainoastaan kaivoksen oman myymälän myyntiin, käsittääkseni pienille jälleenmyyjille, sekä myös kaivoksessa vieraileville turisteille. (Ainakin Eerikinkadun Seraphinessa olen nähnyt Luoston ametisteja!) Ametistin lisäksi louhitaan kaivoksella myös mm. savukvartsia, lumikvartsia ja kolmiväristä kvartsiyhdistelmää shamaanikiveä, joka on melko arvokas. Myös näitä oli myytävänä kaivoksella.

Jokainen vierailija saa ottaa mukaansa yhden, maksimissaan käteen mahtuvan louhitun ametistin, jos löytää useamman, saa niitä ostaa mukaansa pienestä lisämaksusta. Itse maksoin pienistä lisäkivistä 2€ ja lisäksi ostin myymälästä muistoksi myös pari muuta kiveä, jotka olivat myöskin Lampivaaran kaivoksesta louhittuja. Hinnat vaihtelivat suunnilleen 2 € ja 300€ välillä. Väri, kirkkaus ja koko ovat kriteereinä arvon määrittämiselle. Periaatteessa, jos sattuisi käymään tuuri ja löytäisit louhiessasi priimalaatuisen käteen mahtuvan ametistin, saisit pitää sen. Kuulemma kilohinta todella hyvälaatuisille ametisteille voi olla jopa 50 000€/kg, huhhuh. Kaivoksella pääsee myös ihailemaan todella isoja ametistimöhkäleitä ja jos vain budjetti sattuu antamaan periksi, ovat kaikki kivet myytävänä. (Tosin, eivät ihan edullisia..)

Mitä sitten tuumasin? AIVAN IHANA PAIKKA! Itsessään jo paikka oli aivan mieletön kokemus, mutta näin kristallityyppinä oli todella mielenkiintoista kuulla kotimaisista kvartseista, niiden synnystä ja tottakai päästä louhimaan myös itse jalokiviä. Olisin voinut jäädä louhimaan vaikka koko päiväksi, mutta noin kymmenen minuutin louhinnan tuloksena löysin saven seasta pienen kourallisen vaaleita mini-ametisteja, sekä pikkuriikkisen tumman ja todella kirkkaan hippusen, joka olisi suuremmassa koossa ollut todella arvokas. Hitto kun jäi vaivaamaan, että mitä kimpaleita sinne jäikään!


Sinänsä kaivokselle pääseminen ei ole mikään aivan yksinkertainen juttu. Pyhä-Luoston kansallispuiston parkkipaikalta kävelee kaivokselle ja Lampivaaran kahviolle 2,5km. Alueella kulkee eri mittaisia vaellusreittejä, joten halutessaan voi kaivosvierailun yhdistää esimerkiksi päivän mittaiseen pidempään vaellukseen. Opastettuja kierroksia itse kaivokselle tehdään aina tasatunnein ja vierailu maksaa 18e, sisältäen yhden itse louhitun kiven. Nouseminen tunturin laitaa huipulle itse kaivokselle on myös melko hieno kokemus itsessään ja maisemat aivan upeat. Tänne ehdottomasti uudelleen, voisi olla todella kiva kokemus myös talvella, vaikka ehkä louhimisen kannalta kevät, kesä ja syksy ovatkin ehkä parasta aikaa. Ainakin noin näppien jäätymisen kannalta, louhiminen ja maa-aineksen kaivaminen on nimittäin helpompaa paljain sormin.

 

Laitan myöhemmin kuvaa louhimistani kivistä <3

Onko kukaan muu käynyt? Mitä tuumasitte?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Matkakohteita, joista unelmoin juuri nyt.. X5

Ah, kuinka olenkaan kärsinyt matkakuumeesta viime viikkoina! Selailen edelleen päivittäin niitä kuvia Moorealta ja koko tuo matkahulluus on nyt levinnyt jotenkin myös kymmenen muun kohteen haaveiluun. Noh, ajattelin eilen illalla, että miksi en tekisi postausta kohteista, jotka juuri nyt ovat matkahaaveiden listallani?

Moorea, Tahiti ja Bora Bora. No, näistä olen jauhanut jo ennestään ja sinänsä kun lentää Tahitille, niin olisi varmasti suotavaa yöpyä myös siellä tovi ennen paattireissua Moorealle. Ja nyt kun olen tässä asiaa tuumaillut, miksi ei sitten samalla reissulla ehkä käydä myös Bora Boralla? Ranskan Polyneesiaan nyt tuskin ihan joka talvi lentää. Ja oikeasti, Moorea on niin maanpäällinen paratiisi Ranskan Polyneesiassa! Melkein alan itkemään kun selailen kuvia sieltä. Malediivit ja Havaiji oikeasti kalpenevat siinä rinnalla, vaikka molemmat ihan älyttömän kauniita ovatkin (ja no miten nyt muutenkaan määritellään ”kaikkein kaunein?”, sehän on aina subjektiivista. Toisen mielestä Portugalin rannikko voi olla kaikkein kaunein, kolmannen mielestä Helsingin saaristo tai Suomen lappi, eikä kukaan ole sen enempää oikeassa!) Laguunit, todella laid back-meininki, mustahiekkarannat, Monoi-öljyn tuoksuttelu.. Ah! Ultimate-haaveeni olisi viettää Tahitin saarilla esimerkiksi kuukausi (haha), viikko Tahitilla, viikko Bora Boralla (olen tutkinut tästä kaiken, lennot ovat melko nopeat Papeetesta) ja pari viikkoa Moorealla. Ja tosiaan, mulla on edelleen se hotellivaraus voimassa Moorealle, saa nähdä tuleeko peruttua 😀

..ja oikeasti, voiko joku sanoa, että sydän EI pomppaisi näistä kuvista?!

St. Lucia. Siis tämä tuli mieleeni ihan yhtäkkiä kesälomalla. Muistin aivan äkkiä olleeni joskus Karibian risteilyllä eräällä saarella, joka oli jostain syystä jäänyt mieleen ehdottomasti kauneimpana. Otin googlen karttahaun käteen ja sehän se oli, St. Lucia Karibialla! Jostain ihmeen syystä vuoristoiset paratiisisaaret kiehtovat minua eniten, mutta voi elämä kun St. Lucia on kaunis!! Tänne on aivan pakko päästä lähivuosina.

Byron Bay, Australia. Aussikuume on taas pikkuhiljaa noussut, tällä kertaa himotuslistalla Byron Bay. Viimeisimmät Australian matkani olivat vuosina 2010 ja 2011, silloin kohteina Sydney ja Cairns. Kumpaankaan näistä ei tosin ole mitään erityistä ”pakko päästä takaisin”-hinkua, vaan enemmän juuri Byron Bayihin, jossa en aikuisiällä ole käynyt. Ainiin ja siellä on muuten myös Crystal Castle- kristallipuisto! En muuten voi uskoa, että tuo puisto mainittiin myös Jo Nesbo:n Lepakkomiehessä, jonka juuri kesälomalla kuuntelin 😀 Sen jälkeen Aussi-innostus vieläpä jotenkin eskaloitui.

Kauai, Havaiji. Havaiji on semmoinen paikka, johon haluan aina takaisin. Jotenkin sitä tunnelmaa ja fiilistä siellä on vaikea selittää, jossei ole itse kokenut. Paitsi se edelliskerran ryysis Waikikilla oli kyllä kieltämättä jotain ihan älytöntä jopa minun mielestä! Ihan kuin turistien määrä olisi yhtäkkiä triplaantunut? Onneksi olimme osan reissusta North Shorella. Jopa minulle tuli tällä kertaa semmoinen fiilis, etten enää kovin mielelläni menisi tuon jälkeen Waikikille, kuin ehkä ihan maksimissaan muutamaksi yöksi.. Sen sijaan ei-niin-tunnetuista saarista Kauai on ollut jo kauan mietinnässä ja se onkin alkanut nyt kiinnostaa entistäkin enemmän! Havaijilla Island hopping saarten välillä on suht helppoa (ja ennen oli kai ihan ”edullistakin”(.  Kauai on äärimmäisen kaunis ja esimerkiksi Oahuun verrattuna todella hiljainen.

Marrakech, Marokko. Tämä on ollut himotuslistalla jo vuosia! Jostain syystä Marokkoon lähteminen on kuitenkin hieman jännittänyt a) pienen vauvan / lapsen kanssa b) naispuolisen ystävän kanssa. Kuulemani mukaan on suositeltavaa, että matkaporukassa olisi edes joku mies, vaikka eräs ystävämme kertoikin, että tyttöporukallakin olisi täysin ok lähteä. Silti jotenkin jännittää!

Himotuslistallani oli lisäksi vuosia Samoa, mutta jostain kumman syystä on Samoa-innostus jotenkin nyt laantunut. Tottakai edelleen sinne haluaisin, mutta Moorea ja St. Lucia jotenkin kiilaavat nyt edelle.

Mihin te lähtisitte näistä jos saisitte valita yhden?

 

Ensimmäinen kuva oma, loput Googlen kuvahausta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Unelmana talvi ulkomailla ja ajatuksiani juurettomuudesta

Olen välillä intoutunut kirjoittelemaan teille unelmistani, pienistä ja suurista. Vuoden aikana muutamat unelmat ovat nostaneet päätään ja olen esimerkiksi saanut blogistani jopa enemmän positiivista voimaa ja energiaa, kuin koskaan aikaisemmin. Tämän työstäminen on nimittäin yksi unelmistani. Voisiko olla parempaa kuin se, että saat tehdä jotain, mistä nautit, kirjoittaa ja jäsentää ajatuksiasi. Missä vain ja milloin vain. Tiedätte myös ikuisen matkakuumeeni ja kamalan kaamosangstini. Jo vuosia olen haaveillut viettäväni edes kerran elämässäni talven ulkomailla. Talven pimeys ja kylmyys yllättävät minut vuodesta toiseen rankkuudellaan ja viime talven kaamosmasennuksen kourissa kirosin mielessäni ”ei enää ikinä”. Niille, jotka nauttivat talvikuukausista, on sitä todella vaikea selittää, mutta jos jollain tavalla yrittäisin selittää miltä pimeä vuodenaika minusta tuntuu, voisin helposti kuvailla, että tunnen itseni osittain kuolleeksi. Energiatasot ovat nollissaan, kaikki on pakkopullaa ja mieliala täysin maassa. Vuosi toisensa jälkeen. Yksi suurimmista unelmistani olisikin viettää edes se yksi talvi jossain lämpimässä, toki loputtomiin tämä ei edes ole mahdollista. Muutamien vuosien päästä alkaa pojalla koulu, jolloin ei enää noin vain lähdetäkään pitkiksi ajoiksi minnekään.

 Sanoisinko, että tämän kuluvan vuoden aikana on hinku lähteä talveksi ulkomaille vain kiihtynyt. Yksinkertainen syy tähän on esimerkiksi juuri se, että koen itseni todella masentuneeksi Suomen talven keskellä. Tämä taas vaikuttaa elämässäni melkeinpä kaikkeen. Verraten tätä tilanteeseen, jossa voisin elää ja tehdä töitä talven ajan auringossa ja paikassa, jossa tunnen itseni onnelliseksi, vieläpä huomattavasti virkeämmällä ja tehokkaammalla työtempolla. Kamala myöntää, mutta viime talvi oli aivan kamala. Eikä edes ollut ensimmäinen moinen talvi. Joinain viikkoina oli fiilis lähinnä semmoinen, että olisi tehnyt mieli vaan maata sängynpohjalla. Näin elokuussa en haluaisi edes ajatella tulevaa talvea, mutta tunnen ahdistuvani jo pelkästä ajatuksesta. Me olemme kaikki erilaisia ja itse olen aina ollut semmoinen ”kauas haikaileva”, jotenkin tunnen itseni levottomaksi ja juurettomaksi, jos joudun olemaan samassa paikassa liian kauan, tekemään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Minulle tämä on selvästi joku sisäänrakennettu juttu.

Välillä jotenkin tuntuu siltä kuin kuuluisin jonnekin muualle. Vaikka arki ja elämä onkin täällä, Helsingissä, on sieluni osittain jossain ihan muualla. Olen nuoresta saakka tuntenut näin ja sitä on todella hankala selittää muille. (Äh, aloin juuri itkemään tätä kirjoittaessani!) En ole elämäni aikana asunut esimerkiksi yli kymmentä vuotta samassa kodissa, olen aina reissannut paljon ja käynyt kolmea eri peruskoulua. Ehkä tietynlainen juurettomuus johtuu siitä, ettei niitä juuria ole ehtinyt kunnolla syntymään mihinkään tiettyyn paikkaan? Että olen aina kokenut itseni vapaaksi silloin, kun tulen ja menen. Silloin kun elämä vie, eikä tarvitse jäädä paikoilleen kahleisiin. Vihaan sitä, kun asiat eivät muutu ja elämä ei tuo uusia haasteita.

Mikä kuitenkin ahdistaa vieläkin enemmän on se, että pelkää niiden omien haaveiden jäävän juuri sinne haaveilun tasolle. Sehän olisi katastrofi! En itse halua olla se, joka harmittelee vuosien päästä, että miksei tullut tehtyä sitä ja tätä. Aikaisemmin olen harmitellut esimerkiksi sitä, etten koskaan lähtenyt vaihtoon opiskellessa. Asia, jolle silloinkin keksi jotenkin niin tyhmiä syitä, että miksi ei lähtisi.. Olen todennut, että haaveilun suhteen käy harmittavan usein niin, että jahkailee, lykkää ja hautaa asioita, kunnes ne sitten unohtuvat kokonaan vain tullakseen mieleen joskus myöhemmin, jolloin toteuttamattomia asioita harmittelee. Lapsen kanssa kun tulee jossain vaiheessa vastaan koulu, jolloin ei enää ihan tuosta vain lähdetäkään kuukausiksi pois. Ja toisaalta sitten, nyt kun poika on vielä pieni, haluaisi ehkä viettää aikaa juurikin tiiviimmin yhdessä perheenä. Niitä lapsuusvuosia kun ei enää saa takaisin ja pian eletään jonkun teiniangstin keskellä kun me vanhemmat ollaan kamalinta seuraa koko maailmassa.

Mutta eihän se lähteminen ole tietysti aivan niin yksinkertaista. Mitenkäs meidän koti? Koirat? Töistä puhumattakaan. Olen jo vuosia säästänyt juuri tämmöisiä haaveita varten, joten en koe rahan olevan suurin este. Mutta sitten ne muut asiat. Onhan siinä kuitenkin jonkin verran järjesteltävää. Toki, useimmat asiat ovat juurikin järjesteltävissä, mutta silti. Muutaman kuukauden ajan olen myös selaillut eestaas lentoja maailmanympärysmatkalle. Jotenkin joku sisälläni vain sanoo kokoajan vain kovempaan ääneen, että se on nyt jos koskaan. Hinku on vaan jotenkin ihan mieletön, vaikken muutama vuosi taaksepäin oikeasti realistisella tasolla ollut koskaan tosissani selannut mitään tämän tyylistä. Siis useamman kuukauden mittaista reissua. Noin yleisestihän selaan lentoja ja kohteita googlen kuvahaulla harva se päivä, mutta useimmiten se on vain ollut semmoista ankean päivän piristystä.

Asia, jota en itsekään oikein edes osaa selittää on tietynlaista arjen kahleista vapautumista. Vuosi vuodelta semmoinen perinteinen arki on alkanut tympiä yhä vain enemmän. Tiedättekö, että tekee päivästä toiseen asioita, joihin ei juurikaan voi vaikuttaa. Keskiviikko ei juurikaan poikkea perjantaista ja joka viikko lähtee käyntiin taas se sama oravanpyörä. Mutta onko sen pakko mennä niin? Itse haen arkeeni vaihtelua toki blogilla, etäpäivillä, jolloin voin hakea inspiraatiota työskentelemällä eri paikoista käsin ja vaihtelevilla työjutuilla. Mutta arkeahan se on. Viikko starttaa maanantaista ja viimeistään keskiviikkona odotatkin jo perjantaita. Eihän se perinteinen ja yleisesti tunnettu tapa ole se ainoa ja pakollinen tapa elää. Jossei koskaan tee mitään radikaalia, hyppää unelmiaan kohti tai kokeile muita juttuja, miten voisi koskaan tietää edemmäs siitä perinteisestä ”Mitä jos…?”.

Heh, onpas tänään herkkispäivä, jotenkin niin paljon nousi ajatuksia esille. Onko siellä muita ikuisia haikailijoita?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 26 kommenttia.