Rukan reissun kohokohtia: Riisitunturi ja Valtavaaran huippu

Tänään olisi vuorossa lisää Ruka-juttuja pienen tauon jälkeen ja pari reissun luonto-aiheista kohokohtaa. Vuosi 2020 on ollut itselleni ennen kaikkea luontomatkailun vuosi ja mikäs nyt olisikaan tämän kaiken härdellin keskellä mukavampaa, kuin nauttia kotimaan luonnosta uusia suosikkipaikkoja löytäen? Lokakuussa retkeiltiin Saariselän suunnalla Kiilopäässä ja Pyhä-Nattasella, marraskuussa taas Rukan ja Posion suunnalla. Molemmat reissut ovat jääneet mieleen ikimuistoisina ja en malta odottaa ensi kesän seikkailuja.

Kävimme nimittäin tällä Rukan reissullani ystäväni kanssa ahkerasti retkeilemässä lähitienoilla ja paikoissa, jotka ovat itselläni pitkään olleet must-see-paikkoja Rukalla ja sen läheisyydessä, mutta joissa ei ollut vielä syystä tai toisesta päässyt käymään. Olin viimeksi Rukalla poikani kanssa, jolloin haasteellisimmat kohteet eivät tulleet kyseeseen, ilmeisesti pulkassa istuminen pakkasessa muutamia minuutteja pidempään nimittäin vaatii etelän kaupunkilaislapsille hieman totuttelua 😀 Tuolloin kuitenkin päätin, että seuraavalla kerralla sitten! Tämänkin reissun jälkeen jäi edelleen kohteita, joihin on ehdottomasti seuraavalla kerralla päästävä, kuten Pyhän Jyssäys Rukalla ja Oulangan kansallispuisto maisemat, kuten Pähkänänkallio. Ja kuinka innostunut olenkaan tänä vuonna yhä enemmän luontomatkailusta ja uusien kotimaan kohteiden bongailusta! Aivan parasta 🙂

Upea Riisitunturi

 

Suunnittelimme retkiämme oikeastaan pääasiassa säiden suhteen. Tuurillani oli valtaosa päivistä pilvisiä (tai räntä/lumisateisia), mutta lauantaille luvattiin parempaa säätä ja suuntasimme autolla jo aamupäivällä kohti Riisitunturia, joka sijaitsee virallisesti Lapin rajan puolella Posiolla. Olen koko tämän (ja viime) vuoden bongaillut yhä kauniimpia kuvia Riisitunturilta ja paikka oli jo vuosi takaperin kohde, jonka haluan nähdä pikimmiten. Riisitunturin reiteistä voit lukea lisää esimerkiksi täältä. Itse teimme huipulle lyhyemmän reitin Riisin rääpäsyn, jonka pituus edestakaisin ylös ja alas on noin 4,3 km. Reitillä ei ollut kovin haastavia nousua tai maastoa, joten sopii mielestäni hyvin myös lyhyemmäksi retkeilyreitiksi vaikka koko perheen voimin lapset mukana. Eikä ottanut siis kunnon päälle juurikaan, vaan oli enemmänkin mukavaa kävelyä ja maisemien ihailua. Sanoisinko, että meiltä koko käppäilyyn kului aikalailla 1,5h. Kuvailimme toki huipulla hetken maisemia.

Huipulta oli aivan upeat näkymät ympäri Posiota ja ehkäpä juuri tuo Riisitunturi oli reissulla oma kohokohtani. Toivon joskus vielä pääseväni Riisin huipulle ihailemaan täysin pilvetöntä talvitaivasta, revontulien bongailusta siellä en edes uskalla haaveilla! Ah, pidempi retkeilyreitti Riisille on todellakin haavelistallani – tai hiihtoreitti! Myös latuja nimittäin löytyy, sekä autiotupa ja laavuja.

Itseäni jäi kiinnostamaan retken jälkeen Riisitunturin historia ja erityisesti nimen alkuperä. Lueskelinkin aiheesta ja Riisitunturin alueella eli 1600-luvulta lähtien metsäsaamelaisten kansa, jotka laidunsivat tunturin niityillä ja elivät vahvasti pyynnillä, metsästäen, marjastaen, sienestäen ja kalastaen. Itse Riisitunturin nimen alkuperästä on vain veikkauksia, mutta esimerkiksi vanhojen karttojen ”Riistunturi”-nimestä on veikattu yhteyttä saamelaisperäisiin sanoihin, jotka tarkoittavat tykkyä, heinää tai risua. Täten onkin arveltu, että olisiko saamelaisväestön harjoittamalla suoniittytaloudella, eli ”heinäsuolla” yhteys termiin ”riisisuo”. Riisitunturin rinteillä on kasvaa liekokasveja, joiden siitepölyä on kansanlääkinnässä käytetty riisitaudin hoitoon ja tämä onkin yksi uusimmista nimen alkuperään liittyvistä arvauksista.

Matkalla Riisille pysähdyttiin hetkeksi ja rämmin kuvaamaan pientä lampea, joka näytti edellisenä yönä sataneen lumen huurteisena aivan satumaiselta 🙂

Paluumatkalla alkoi tulla jo hämärä ja bongasimme tieltä poroja 🙂

 

Rukan Valtavaara

 

Seuraavan päivän retkemme suuntasi Rukan Valtavaaran huipulle, jonka reitit lähtevät kätevästi Saaruan rinteiden parkkipaikan tuntumasta. Sanoisinko, että jos tarkoituksena on käppäillä reitin alusta huipulle asti ja takaisin, kannattaa matkaan varata ainakin pari tuntia aikaan. Toki, talvella lumi hidastaa ja tuo lisähaastetta etenemiseen, verrattuna esimerkiksi Riisitunturin reittiin oli Valtavaaralla huomattavasti jyrkempää nousua ja noin yleisesti reitti kyllä rankempi. Ja noin muutenkin suositellaan reitille talvisin lumikenkiä. Eipä nyt kuitenkaan mikään ylitsepääsemätön tosiaankaan, mutta kävi kyllä treenistä!

Käppäilimme itse Valtavaaran huiputuksen, 5,7km. Muut reitit on listattu esim täällä. Tälle reitille en ehkäpä lähtisi pulkkaretkelle lapsen kanssa, koska reitti on jyrkkine nousuineen ja laskuineen ajoittain fyysisesti melko rankka. Mutta huipulle nousu kyllä kannatti, vaikka sää tuona päivänä olisi kieltämättä voinut olla parempikin.

Valtavaaran huipulta on upeat näkyvät ympäri Rukaa ja Rukajärvelle. Huipulla sijaitsee vanha palovartijan maja, joka toimii autiotupana, jossa siis kuka tahansa saa yöpyä (tosin tutkin nyt tätä Valtavaaran tupaa, joka on ainoastaan päiväkäyttöön ja sallittu yöpymiseen vain poikkeustapauksessa). Kävimmepä raapustamassa nimemme vieraskirjaan. Tänä vuonna olen todennut, että autiotuvat ovat ehkä parhainta ikinä! Haaveena olisi joskus yöpyäkin autiotuvassa 🙂

Jos lomailette Rukalla ja toiveissa on nähtävyydet aivan lyhyen matkan päässä, suosittelen ainakin Valtavaaraa, jonka reitti lähtee aivan hiihtokeskuksen itä-puolen juurelta. Jos taas haluaa lähteä autolla kauemmaksi, on Riisitunturi aivan must! Ajomatka Rukalta Riisitunturin parkkialueelle on noin 40min, eli sinänsä ajaa sinne myös nopeasti.

Oletteko käyneet Riisitunturin tai Valtavaaran huipulla? ✨

 

Kumpi on suosikki tai ovatko kenties teidän haavelistalla?

 

Kuvat minusta Ronja Rajala

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Waipu Cove ja farmstay-unelmaa

Saavuimme pari päivää sitten Raglanista Waipu Coveen Northlandiin. Teimme päätöksen tulla tänne melko viime tingassa ja taisimme taas varata majoituksen suunnilleen edeltävänä päivänä vai olikohan se kahta yötä aikaisemmin. Northland (eli Uuden-Seelannin pohjoisin kärki) oli omalla to-go-listallani ja erityisesti kaikkein pohjoisin kärki Cape Reinga, sekä 90 mile beach houkuttelivat. Tilanteen hieman muututtua noin yleisesti pähkäilimme aluksi, että tulemmeko Northlandiin ollenkaan ja pidimme toisena vaihtoehtona East Capea ja Gisbornea. Koska ajomatka molempiin on todella pitkä, päädyimme ottamaan ensimmäiseksi etapiksi Waipu Coven Northlandin itärannikolla, Aucklandin pohjoispuolella, jonne ajoimme vajaat 4 tuntia Raglanista. Buukkasimme mukavan näköisen Airbnb:n noin minuutin ajomatkan päästä Waipu Coven rannalta ja lopulta kävi ilmi, että majoituksemme oli aivan maatilan kupeessa. Jess!

En muista olinko edes sanonut täällä, mutta mainitsin aikaisemmin reissulla Tommille, että yksi NZ-unelmistani olisikin yöpyä täällä farmstay bnb:ssä, jotka siis ovat todella yleisiä ja kiva keino nähdä Uuden-Seelannin farmielämää. Siispä olin niin fiiliksissä kun saavuimme tänne! Aamuisin olemme bongailleet keittiön ikkunasta lehmiä parin metrin päästä ja eilen kävin käppäilemässä naapurin upean boutique farmstayn kulmilla katselemassa mustia lampaita. Majapaikkamme omistaja toi meille myös kennollisen tuoreita luomumunia naapurin tilalta. Haaveilen tällä hetkellä siitä, että jäisimme tänne vielä päiväksi tai pariksi tuonne naapurin luksus-farmstayhin 😀 Jokatapauksessa, suosittelen jokaiselle Uudessa-Seelannissa reissaavalle farmstay-yöpymistä edes yöksi tai pariksi. Meidän Airbnb-majoituksemme on tämä ja naapurin boutique farmstay tämä. Ainiin ja kun rekisteröidyt Airbnb:hin tämän linkkini kautta, saat 30€ alennuksen ensimmäisestä yöpymisestä.

Kreisiä ajatella, että tämä taitaa oikeasti olla ensimmäinen kertani aikuisiällä missään maatilalla! Ei sillä, etteivätkö maatilat kiinnostaisi, vaan maatilakulttuuri Suomessa on kovin erilaista, enkä äkkiseltään edes keksi syytä, miksi olisin kotona maatilalla vieraillut. Karjan kasvattaminen täällä pohjoissaarella on ainakin todella yleistä. En ole asiantuntija, mutta näin mututuntumalla voisin kuvitella, että karjan tehotuotanto on täällä huomattavasti harvinaisempaa kuin Suomessa ja panostus on enemmänkin pienten maatilayrittäjien ”vapaalaiduntamisessa” (okei, onko tämä edes sana :D).

Waipu ja Waipu Cove ovat luultavasti pienimmät kylät, joissa olemme täällä tähän mennessä majailleet. Ravintoloita on vain pari hassua ja kaupat harvassa, mutta eipä ole haitannut. Eilen satoi ajoittain ja sään kirkastuttua illalla lähdimme koko perhe Waipu Coveen rantsuun. Itse ehkä pidän rannasta täällä eniten kaikista Uuden-Seelannin rannoista. Vesi on melko lämmintä, hiekka vaaleaa ja maisema taustalla häämöttävien saarten osalta todella kauniita. Pieni pääsi taas harjoittelemaan surffauksen alkeita, noin muuten juoksinkin tämän perässä ympäri rantaa, heh. Illalla katselin terassilta tähtitaivasta, joka on täällä aivan upea! Ja erityisesti täällä maatilan kupeessa, jossa valosaastetta ei ole käytännössä ollenkaan. Wau!

Huomenna lähdemme siis täältä ja edelleen on hieman avoinna, että mihin seuraavaksi. Tilanne lentojemme kanssa varmistuu siis huomenna, jonka jälkeen teemme päätöksiä paluun suhteen.

 

Onko joku teistä yöpynyt farmstayssä?

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Kotiinpaluuta ja koronamietteitä

Huhhei, eipä tältä viime päivien korona-kaaokselta ole voinut välttyä edes täällä toisella puolella maapalloa. Oikeastaan en ole juurikaan muuta osannut tässä edes miettiä kuin tätä koronatilannetta, vaikka ennen näitä viimeisimpiä käänteitä mietin jo uutisten blokkaamista muutamiksi päiviksi. Jotenkin keskittymiskyky on ollut täysin nollissa viime päivinä, vaikka kuinka haluaisi pitää yllä täällä blogissa ns. normaalia arkea, postailla matkajuttuja ja muuta, tuntuu se kieltämättä kovin väärältä. Huolimatta siitä, että elämä tosiaan jatkuu, vaikka korona jyllääkin.

Moni onkin Instassa kysellyt, että mitä aiomme tehdä ja palaammeko kotiin aikaisemmin? Viimeiset kolme päivää tai heti UM:n tiedotteen julkaisun jälkeen olemme seuranneet lentoyhtiöiden tilannetta ja kytänneet päivityksiä omien lentojemme suhteen. Odotamme parhaillamme lentolippumme välittäneeltä matkatoimistolta kuittausta mahdolliseen aikaistamiseen, itse lentoyhtiön kanta taas oli, että meidän tulisi odottaa vielä muutama päivä lentojen vahvistumista ja tehdä päätös lentojen aikaistamisesta sitten. Kuulemma lentoja ei saisi heidän päästään muuttaa maksutta ennenkö vahvistus lentojen perumisesta tulee. Tästä samaisesta syystä emme ole vielä varanneet mitään majoituksia seuraavien 3 yön jälkeen, koska jatko sen jälkeen on totaalisen auki. Siihen saakka yritämme elää päivä kerrallaan mahdollisimman normaalisti täällä. Jos vielä vajaa viikko sitten olimme täällä aivan hyvillä mielin, niin onhan se kieltämättä muuttunut tilanteen mentyä odottamattomaan suuntaan. Voin vain kuvitella miten kaikki mietityttää teitä siellä Suomessa.

Aivan suoraan sanottuna en ole viime päiviin asti kokenut matkamme keskeyttämistä kenenkään eduksi. Jos suositellaan välttämään kaikkea matkustamista (nyt siis myös täällä NZ:n päässä ja btw myös Cookinsaaret sulkivat juuri rajansa), en näe millään muotoa meidänkään eduksemme sitä, että matkaisimme kenties ns. pahimmalla hetkellä yhtään mihinkään tai yleisesti kohteeseen, jossa tilanne on huomattavasti pahempi kuin mitä täällä. (Vaikkakin tilanne elää jatkuvasti myös täällä, tänään julkaistun tiedon mukaan on tapauksia todettu nyt 28 ja mielestäni Uuden-Seelannin viranomaiset ovat olleet muutenkin melko ripeitä toimenpiteiden kanssa, ehkäpä täällä ei haluta tehdä samoja virheitä kuin monessa muussa maassa). Uusiin superkalliisiin tuhansien eurojen lentolippuihin investointi ei tällä hetkellä oikein inspaa, joten seuraavien muutaman päivän suunnitelmana on tarkkailla tilannetta täältä, silläkin riskillä, että lentoreitteihin tulee radikaaleja muutoksia. Oikeastaan aivan viimeinen asia, jota tällä hetkellä toivoisin, olisi lentää yhtään mihinkään. Social distancing Uuden-Seelannin pikkukylissä kuulostaa näitä kahta verratessa huomattavasti paremmalta vaihtoehdolta. Alkuvuoden useiden viikkojen flunssakierteen ja parin viikon takaisen influenssan (ja negatiivisen koronatestin) jälkeen en rehellisyyden nimissä haluaisi ottaa itselleni tai lapselleni minkään sortin riskiä koronan saamisesta. Jos tässä halutaan minimoida riskejä, niin tämä on nimenomaan sitä.

Olemme myös asennoituneet siihen, että jos tilanne sen vaatisi, olemme varautuneita jäämään tänne pidemmäksi aikaa. Niin kauan kun on kyse viranomaisten suosituksista (ei siis vielä toistaiseksi pakottavista määräyksistä), koen jokaisella aikuisella ihmisellä olevan valmiudet arvioida se, mikä omalla kohdalla on tämmöisessä tilanteessa se paras mahdollinen vaihtoehto. Eli lähteäkö sitten tänään vai vasta muutaman päivän päästä. Mikäli olisimme monessa muussa maailman kolkassa tai huonon terveydenhuollon maassa, olisi tilanne huomattavasti eri, mutta tällä hetkellä koen Uuden-Seelannin olevan paikka, jossa meidän on turvallista tarkkailla tilanteen etenemistä. Se mikä tässä tuottaa päänvaivaa, on tietysti tilanteen eläminen ja jatkuva epävarmuus, päivä kerrallaan-hengessä. Itse luotan siihen, että tilanne Suomessa saadaan varmasti pian hallintaan. En henkilökohtaisesti jaksa uskoa, että eläisimme vielä parin kuukauden päästä poikkeustilassa, mutta kuten sanoinkin ja me kaikki tiedämme- tilanne elää, eikä kukaan tiedä mitä tapahtuu viikon päästä tai edes huomenna.

Jos pääsemme palaamaan normaalisti kotiin ensi viikolla alkuperäisen matkasuunnitelman mukaisesti, olen varautunut henkisesti tulevaan kahden viikon karanteeniin ja oikeastaan jopa odotan sitä, heh. Viikko perheen kesken kotosalla pitkään nukkuen, chillaten, käsitöitä tehden ja Netflixin parissa, voisihan sitä huonomminkin mennä. Jos saan paljastaa, olen oikeastaan koko talven kaivannut maailman eniten juuri viikkoa-paria, joina voisin vain rauhassa oleskella kotona ilman stressiä mistään. Kuukauden reissun jälkeen tuntuu koti varmasti myös pitkästä aikaa maailman kivoimmalta paikalta.

Asia, josta (minäkin) olen koko homman suhteen ollut erityisen huolissani, on pienyrittäjien tilanne tässä ennalta arvaamattomassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa. Olen täällä vitsaillut miehelle, että olen kotiin paluun jälkeen todennäköisesti melkolailla työtön yrittäjä ja kirjaimellisesti työtön ensimmäistä kertaa elämässäni. Jep. Kyllähän tässä melkolailla ahdistaa jo näin etukäteen. Täytyy sanoa, että vaikka lomautukset ja YT-neuvottelut ovat aivan yhtälailla p*rseestä niin olisin itse henkilökohtaisesti huomattavasti rauhallisemmin mielin jos olisin nyt tai ollut viimeisen vuoden aikana palkkatöissä. Tietysti yrittäjyydessä on aina riskinsä, mutta tällä kertaa on tilanne tuottanut harmia erityisesti niille pienyrittäjille, jotka ovat muutenkin toimeentulon suhteen haavoittuvimmillaan. Lähipiirissäni on useita freelancereitä, taiteilijoita ja muita pienyrittäjiä, joiden kohdalla tuleva on tällä hetkellä harvinaisen auki 🙁 Jos minulta kysyy, niin tämä jos mikä on viimeinen todiste siitä, että perusturva olisi ehdottomasti kaikkien etu, joka vastaavanlaisissa tilanteissa auttaisi monen pahimman ahdingon yli.

Jos haluan jotenkin vetää yhteenvedon koko hommasta niin jostain syystä haluan uskoa, että kaikella on tarkoitus ja kaiken tämän jälkeen osaamme vähintään ajatella asioita uudesta perspektiivistä tai uutena alkuna, kuten eräs lukijani asian hyvin ilmaisi. Viimeistään tämä ehkä opettaa meille arjen kiireestä, elämän prioriteeteista tai arvostamaan niitä arjen pieniä, kenties itsestäänselviä asioita. Kun jupakasta selviää, osaamme olla yhä kiitollisempia kaikesta siitä, mitä meillä on.

 

Yritän pakertaa kasaan niitä muutamia lupaamiani postauksia. Tässä on ollut hieman tosiaan pasmat sekaisin kaiken kanssa, joten olen unohtanut nekin aivan tyystin 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Cookinsaaret: Päiväretki Aitutakille

Lupasin aikaisemmin tehdä oman erillisen postauksensa Aitutakin retkestä. Osittain siksi, että Aitutaki oli itselleni yksi suurimmista must-see-jutuista Cookinsaarilla ja toisekseen, koska paikka sai Instagramin puolella paljon kyselyitä. Olipa yksi teistä jopa ollut häämatkalla Aitutakilla ja eräs toinen haaveili pääsevänsä sinne! Itse aloin haaveilla Aitutakista muistaakseni viime kesänä tutkittuani jo alustavasti Cookinsaaria matkakohteena. Melko pian tulikin selväksi, että jos joskus lähden Cookinsaarille, on Aitutaki nähtävä aivan ehdottomasti! Ps. Nykyään muuten pistän aina uudet (ja okei, vanhatkin) matkakohde-himotukset IG:ssä seurantaan hashtagin perusteella (esim #frenchpolynesia, #moorea,  #aitutaki ja #cookislands tällä hetkellä seurannassa), joka on tässä parin vuoden varrella ollut kiva keino tutustua uusiin kiinnostaviin kohteisiin kun feediin tulee muiden kuvia kyseisistä kohteista.

Alunperin tutkailin meille atollilta majoituksiakin, joka tosin oli hieman haastavaa, koska noin 90% majoituksista eivät salli pikkulapsia. Onhan se ymmärrettävää – monet matkaavat kaukaiselle trooppiselle atollille häämatkalle tai ultimaalista rauhaa hakemaan, veikkasin siis itse tämän olevan syy lapsikieltoihin (joka muuten oli yllättävän yleistä myös Rarotongalla, vaikka Cookinsaaret noin yleisesti ovatkin lapsiystävällinen kohde). Myös melko hintavat saarten väliset lennot (noin 250€ / hlö sesongista riippuen) olivat syy siihen, miksi päädyimme majoittumaan Rarotongalla.

Motu Rakau, retken toinen etappi

Aloinkin jo Suomessa suunnitella vierailevani Aitutakilla edes päiväreissulla. Alkuloman sairastelut toivat pientä paniikkia sen suhteen, että joutuisinko jättämään koko reissun väliin, mutta onneksi pääsin lähtemään ja loppupeleissä päädyimme siihen, että lähdin retkelle yksin. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisi kokopäivän retki kuumassa ollut varmasti liian raskas pienen lapsen kanssa, vaikka retkelle toki myydään lippuja myös pienille lapsille. Omalla retkelläni ei tosin ollut ainuttakaan lasta, eli varmasti hyvä siis näin päin!

Varasin päiväretkeni vasta edellisenä iltana, tosin olin parina päivänä (ja itseasiassa jo Suomessakin) kurkkinut varauskapasiteettia ja todennut, että hyvällä lykyllä nappaa retkeltä hajapaikan vielä lyhyelläkin varoitusajalla. Kyyti tuli noutamaan minua hotellilta aamuseitsemältä kohti Rarotongan lentokenttää. Kirjoittelinkin jo aikaisemmin tarkemmin noista jännityslennoista täällä 😀 Lento Rarotongalta Aitutakille kestää propellikoneella noin 40 minuuttia. Retken hinta oli noin 290€ ja hintaan sisältyi saarten väliset lennot, lentokenttäkuljetukset, risteily Aitutakin laguunissa ja BBQ-lounas. Päiväretki on siis näppärä valinta silloin kun haluaa piipahtaa Aitutakilla ja nähdä laguunin, muttei välttämättä yöpyä perillä atollilla. Käsittääkseni hinnoittelu menee kuitenkin niin, että erillisten lentojen ja vaikkapa vasta paikanpäällä ostetun laguuniristeilyn hinta on sama, eli käytännän hintaeroa ei ole sillä, otatko päiväretken vai lennätkö Aitutakille yöksi ja otat retken sieltä. Oma retkeni oli Vaka Cruisesin järrjestämä ja tein varauksen lentoliikenteestä vastaavan Air Rarotongan sivuilta täältä.

Retken ohjelma

Lennon laskeuduttua Aitutakin kentälle oli meitä vastassa kuljetus ja Aitutakin saarikierros, joka tosin lyheni tunnista 30minuuttiin lennon myöhästymisestä johtuen. Kierroksen aikana kertoi yksi retken hosteista Aitutakin historiasta, perinteistä ja yleistä tietoa retkestä. Koska Aitutakin atolli on melko erillään muista Cookinsaarista (tai oikeastaan koko Cookinsaarten saariryhmä on todella hajanainen ja saarten etäisyydet suuria), on kulttuuri ja yhteisöllisyys siellä vahvasti läsnä vajaan 2000 asukkaan yhteisössä. Vuonna 2010 tuhoutui 70% atollista syklonin yhteydessä, joka aiheutti myös valtavaa taloudellista tuhoa. Moni saarelainen menetti syklonin tuhojen seurauksena elinkeinonsa ja joutui muuttamaan työn perässä Rarotongalle tai Uuteen-Seelantiin.

Vaikka moni tietysti ajattelee, että turismi on pahin tuhoaja, elävät monet Tyynenmeren saarikohteista turismin varassa sen tuodessa valtaosan saarten tuloista. Itse pidän tätä hieman kaksipiippuisena juttuna ja toki toivon, että turismi kasvaisi hillitysti, sekä kuitenkin luontoa ja saaren perinteet säilyttäen. Vaikka turistien määrä Aitutakilla on jatkuvasti kasvamaan päin, toivottavat saarelaiset turistit lämpimästi tervetulleiksi ja toivovat turismin kasvua, joillakin saarilla asian ollessa täysin päinvastoin ja paikallisten suhtautuessa turisteihin jopa äkäisesti. Esimerkiksi paljon tutkimallani Huahinella on kuulemma todella vahva ”lokaalikulttuuri” ja saarelaiset eivät ole tippaakaan kiinnostuneita edistämään saaren turismia -päinvastoin.

Se täytyy sanoa, että melko ”turisti-juttuhan” tämä risteily on. Ohjelma on tarkkaan laadittu ja noudattaa joka kerta varmasti tismalleen samaa käsikirjoitusta tai ainakin melkein. Hassua kyllä, olimme kotona katsoneet erään YouTube-videon Aitutakin päiväretkeltä ja se oli kyllä tismalleen samanlainen kuin tuo oma retkeni. En yleensä ikinä lähde ohjatuille retkille tai kierroksille, mutta tässä tapauksessa tein poikkeuksen ja totesin, että tämä on omassa tilanteessani paras tapa nähdä Aitutakia. Näin jälkeenpäin täytyy todeta, että tykkäsin retkestä kovasti ja elämys oli rahan väärti, vaikka pari etappia risteilyllä eivät ehkä sävähdyttäneet yhtä paljoa kuin viimeinen kohde One Foot Island, jota olinkin odottanut päivältä kaikkein eniten.

Nämä kaikki kuvat ovat One Foot Islandilta

Retken ensimmäiset etapit olivat pienet motut (motu on siis polynesialaisittain pieni saari) Motu Akaiami ja Motu Rakau, joilla molemmilla oli aikaa kierrellä noin 20 minuuttia. Itse kiertelin lähinnä rantaa, koska onnistuin laivaan astuessani hajoittamaan lähes 10 vuotta palvelleet flip flopini ja loppupäivän vietinkin hotelliin asti olosuhteiden pakosta, sekä asianmukaisesti saarihengessä paljain varpain 😀 Näistä kahdesta pikkusaaresta pidin erityisesti Motu Rakausta.

Ensimmäisten saarten ja laguunikiertelyn jälkeen pysähdyimme hyväksi toviksi snorklaamaan laguuniin ja bongasin mm. matkalaukkuni kokoisen jätti-simpukan ja kauniita koralleja hieman suuremmassa skaalassa kuin hotellimme edustalla, joka kylläkin oli myös aivan  upea snorklaus-spotti. Snorklauksen jälkeen söimme lounasta ja suuntasimme vihdoinkin One Foot Islandille, jossa vietimme suurimman osan ajasta. Itse kiersin saaren kävellen ympäri, kuvailin, kävin kurkkaamassa maailman pienintä postitoimistoa (jossa muuten saa käydä leimaamassa passinsa) ja ihan vain chillailin. Omaan mieleeni olivat maisemat One Foot Islandilla (eli Motu Tapuaetailla) todella upeat ja jos joskus menisin uudelleen Aitutakille, haluaisin ehdottomasti tehdä retken pelkästään One Foot Islandille. Bongasinkin saarelta muutaman tyypin, jotka ilmeisesti olivat privaattiretkellä.

Kiteytettynä tykkäsin retkestä. Toista kertaa en varmasti lähtisi Aitutakille päiväretkelle, vaan haluaisin ennemmin tutustua syvemmin atollin meininkiin ja yöpyä ainakin muutaman yön, mutta retken avulla sai hyvän yleiskuvan atollista 🙂 Hassua kyllä tuntui (oikeasti äärimmäisen rauhallinen) Rarotonga jopa ruuhkaiselta Aitutakin leppoisasta tunnelmalta palatessa. Jos etsii tässä maailmassa paikkaa, jossa pääsee rentoutumaan ja todellista saari-getawaytä, on Aitutaki erinomainen valinta.

Ja loppuun vielä: Jos mietitte, että olivatko maisemat luonnossa yhtä kauniita kuin kaikissa kuvissa, joita netistä löytyy niin KYLLÄ ja itseasiassa vieläkin kauniimmat!

 

Onko joku teistä käynyt Aitutakilla tai onko se haavelistalla? 🥥🌴

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Uusi-Seelanti: Ensimmäinen etappi Waihi Beachillä

Saavuimme maanantaina Rarotongalta takaisin Aucklandiin 4 tunnin lennon jälkeen. Suuntasimme suoraan kentältä hakemaan vuokra-autoamme ja suuntasimme auto täynnä matkatavaroita tänne Waihi Beachille kahden tunnin ajomatkan päähän, joka oli itseasiassa yksi etapeistamme vuoden takaisella Uuden-Seelannin reissulla. Hassua kyllä, ei Waihi Beach oikeastaan edes lukeutunut matkasuunnitelmiimme tällä kertaa, mutta aaltoennusteiden muututtua, teimme melko nopealla aikataululla muutoksen suunnitelmiimme ja päätimme suunnata Raglanin sijaan ensin tänne Waihille.

Poikkeuksellista kyllä, emme tällä kertaa olleet Uuden-Seelannin osalta lyöneet lukkoon mitään tai edes varanneet ennalta ainuttakaan majoitusta. Haha, taitaa oikeastaan olla ekoja kertoja ikinä reissatessani kun varailen majapaikkaa samana aamuna kun saavumme kohteeseen. Ennen tämmöinen viime tingassa suunnittelu jopa ahdisti ja halusin aina, että kohteet ja majoitukset ovat hyvissä ajoin ennalta harkittuja, mutta viime vuoden pidemmän reissun jälkeen olen huomannut suhtautuvani yhä rennommin tämmöisiin hetken mielijohteesta-reissailujuttuihin. Huomenna suuntaammekin viikoksi Raglaniin ja sen jälkeen on ainakin näillä näkymin tarkoitus kierrellä loppuaika Northlandiä, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa emme vielä ole reitin suhteen tehneet.

Waihi Beach on pieni parin tuhannen vakituisen asukkaan rantakylä Bay of Plentyssä Uuden-Seelannin Pohjoissaaren Coromandelin niemen juurella. Viime vuonna tykästyimme Waihi Beachillä juurikin rentoon pienen kylän meininkiin, rauhaan ja pitkään hiekkarantaan. Surffi on täällä vahvasti läsnä, joka toki on oleellinen syy siihen, miksi alunperin edes löysimme koko paikan, heh. Omasta mielestäni Uuden-Seelannin parhautta ovat erityisesti juuri nämä rennot pikkupaikat ja kylät, joissa kiireestä tai edes liikennevaloista ei ole tietoakaan. Juuri tämmöiseen paikkaan voisin helpostikin muuttaa ja itseasiassa se olisikin yksi haaveistani!

Nämä kaksi päivää olemme lähinnä hengailleet. Herättyämme seitsemän jälkeen olen juonut terassilla aamukahvia Tommin ollessa surffaamassa ja naperon puuhastellessa omien aamuleikkiensä kanssa. Sää on ollut täällä meille varsin passeli, lämmin muttei kuitenkaan liian kuuma. Lämpöasteita on ollut päivisin noin +22-24c, käytännössä eletään täällä Pohjoissaarella nyt loppukesää ja pahin lomakausi on jo päättynyt. Ajankohtana onkin tämä osoittautunut hyväksi myös sen osalta, ettei missään ole juurikaan ruuhkaa ja majoituksissa hyvin tilaa, vaikka jättäisikin viime tinkaan.

Päivällä olemme käyneet rannalla kävelemässä ja hiekkarantaahan täällä riittää käppäiltäväksi kilometrikaupalla! Tänään oli tarkoitus käydä katsastamassa eräs luontopolku rannan tuntumassa, mutta emme sitten ehtineetkään pienen sadekuuron yllättäessä aamupäivällä, joten päädyimme lähtemään puolen tunnin matkan päähän sisämaahan Paeoran kylään, jonka läpi ajoimme tänne tullessamme. Itseasiassa ajoimme tuon samaisen kylän läpi myös vuosi takaperin, jolloin ihastelin jo ensimmäisen kerran kaikkia kivoja antiikkikauppoja, joita päätimme käydä katsastamassa. Kylä kutsuu itseään Uuden-Seelannin ”antiikkikaupungiksi”, joka on melko osuva kuvaus. Hauska kokemus, vaikkakin muutamasta kaupasta tuli pienet creepy-vibat. Jouduin hillitsemään itseäni, etten olisi ostanut ties mitä antiikkisia simpukkakoristeisia säilytys- ja korurasioita 😀

Palatessamme takaisin Waihille suuntasimme lounaalle rannassa sijaitsevaan Flat White-ravintolaan, joka on sijainniltaan aivan täyden kympin paikassa aivan rannan tuntumassa. Jostain syystä emme viimeksi käyneet Flat Whitessa ollenkaan ja vaikka paikka ihan kiva olikin, meinasimme saada jonkin sortin hermoromahduksen kärpästen invaasiosta, joka selkeästi oli jostain ihmeen syystä tuolla käynnissä ja josta meitä varoiteltiin jo ravintolaan saapuessamme. En ole oikeasti koskaan ollut ravintolassa, jossa olisi pörrännyt yhtä monta kärpästä. Kun kerron, että meidän ja ruokamme ympärillä pörräsi syödessä vähintään about 10 kärpästä, en liioittele ollenkaan. Haha. Itsehän en voi sietää kärpäsiä muutenkaan silloin kun syön 😀

Tommi suuntasi lounaan jälkeen asioille ja lähdin naperon kanssa leikkimään rannalle, lopulta kävelimme sitä kautta rantaa pitkin takaisin majoituksellemme. Draamaa ei reissustamme puuttunut, juuri päästyämme matkarattaidemme ja kaikkien tavaroiden kanssa hiekalta tielle, huomasi poika lemppari-dinonsa jääneen jonnekin ja pienessä paniikissa lähdimmekin takaisin rannalle etsimään sitä. Epätoivo meinasi jo iskeä puolen tunnin etsinnän jälkeen, kunnes ihmeen kaupalla löysimmekin dinon eräästä kohdasta, jossa hetken leikimme tuolla noin 300 metrin rantapätkällä. Huhheijaa! 😀

Tämmöistä siis tänään! Lisää NZ-juttuja myöhemmin 🌈

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.