Julkaistu

Kiire on nykypäivän normi?

Tänään pääsemme aiheeseen, josta jaksan itsekin melko ahkerasti pauhata. Kiire, kiire ja kerran vielä kiire. Käsi ylös, kuka ei olisi viime vuosina saanut ystävältä tai tuttavalta kuulumisia kysellessä vastaukseksi, että ”Kiirettä on pitänyt”? Myönnän myös itse lukeutuvani niihin, jotka valitettavan usein mainitsevat olevansa tai olleensa kiireisiä. Tai oikeastaan aivan liian usein. Mikä siinä onkin, että nykypäivänä kiire on varsinkin työelämässä enemmänkin sääntö kuin poikkeus? Pikkuhiljaa huomaan, että kiire on jostain pirullisesta syystä valloittanut myös muita osa-alueita elämässäni. Kuinka siistiä olisi kerrankin sanoa, että on ollut todella leppoisaa ja rentoa! Välillä jopa tuntuu, että ihmiset päivittelevät kiireestä vain siksi, että ovat niin tottuneet siihen. Elämä tuntuu kiireiseltä aina, vaikkei se ehkä oikeasti edes olisi?

Jos miettii hetken maailman menoa satoja vuosia taaksepäin (tai edes kymmeniä vuosia!), en usko että ihmiset juurikaan edes tiesivät, mikä kiireen käsite on. Ainakaan täysin samana käsitteenä kuin mitä tänään. Kiirehän on nimenomaan meidän ihmisten ja yhteiskunnan luoma käsite. Kun täytyy saada enemmän aikaan, lyhyemmässä ajassa ja pienemmillä resursseilla. Yksilön tulee osata sitä ja tätä, olla asiantuntija aiheissa A, B ja C. Olet elämässäsi työntekijän, vanhemman, puolison, ystävän ja sitten vielä oman itsesi roolissa, joista näistä jokainen vaatii sinulta aikaa, energiaa ja panostusta. Ja tietysti tähtäämällä tähän kaikkeen, saatat ehkä hyvällä lykyllä täyttää kaikki ulkoapäin asetetut odotukset.

Kiire on nykyään niin normi, että se on läsnä lähes kaikessa. Kiire töissä, kiire kotiin, kaupungilla kiiruhdetaan kiireessä ikäänkuin laput silmillä, eikä kaiken kiireen keskellä ehkä ehditä kiinnittää huomiota ja keskittyä moneen oleellisen tärkeään seikkaan. Itse toivon monesti, että osaisin suhtautua asioihin enemmän lapsen kaltaisesti. Tiedättekö hetki kerrallaan, keskittyen vain siihen meneillään olevaan asiaan, vailla huolta siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Elää hetki kerrallaan. Ilman kiirettä minnekään.

Ja tottakai se kiire on myös ihan oikea ongelma, eikä vain päämme sisällä ja itsestämme kiinni. Yhteiskunta ja työelämä asettavat meille jatkuvasti erilaisia odotuksia ja paineita. Tulee olla tehokas, luova, kekseliäs, ajatella vastuullisesti, pitää itsestäsi huolta, olla perillä mitä maailmalla tapahtuu, kiinnittää huomiota terveelliseen ruokavalioon, olla täydellinen äiti ja mitäs vielä. Ihan oikeasti, vähemmästäkin tuntee itsensä kiireiseksi. Varsinkin työelämän haasteet ja odotukset ovat kasvaneet hurjasti. Kun simppelimmät ”vanhan kansan tehtävät” ulkoistetaan ja automatisoidaan, jää jäljelle juuri ne haastavammat työt, jotka vaativat enemmän tietoa, taitoja ja resursseja. Ja sitten taas, milloin olisit viimeksi kuullut, että esimerkiksi hoitoalalla ei olisi ollut henkilöstöpulaa? Harva edes muistaa aikaa jolloin ei keskitytty tehostamiseen, vaan oli oikeasti aikaa keskittyä kuuntelemaan ja neuvomaan asiakkaita oikeasti, ilman painetta kiireestä. Osakkeenomistajille halutaan voittoa ja kuluja pyritään minimoimaan, työntekijöiden kustannuksella, tottakai. Tämä on bisnesmaailmassa nykyään niin valitettavan tuttu yhtälö.

Voisin myös omastakin kokemuksesta todeta, että kiireeseen tosiaan tottuu helposti. Ollessasi kiireinen töissä, tarttuu se kiireinen hektisyys tehokkaasti myös muihin elämän osa-alueisiin ja huomaatkin yhtäkkiä olevasi kiireinen kaiken suhteen. Tehdään kymmentä asiaa, mutta silti tuntuu, ettei oikeastaan saa oikein mitään kunnollista aikaan? Allekirjoittaako joku muukin? Itse olen pyrkinyt hölläämään esimerkiksi hieman kotitöiden kanssa. Oppimaan hieman enemmän semmoista hälläväliä-asennetta. Ei ole niin justiinsa, jossei kaikkia kotitöitä saa tehtyä kerralla tai kerättyä kaikkia leluja lattialta kolmesti päivässä vain havahtuakseen siihen, että ne ovat tunnin päästä taas ympäri asuntoa. Välillä pitää osata myös antaa olla. Huomaan kuitenkin itse olevani fyysisten tehtävien lisäksi enemmän kuitenkin ”kiireinen” ajatustulvan ja jatkuvan informaation suhteen. Tiedättekö kun nykyään informaatiota tulee jatkuvasti ja joka tuutista. Välillä tuntuu, että aivot käyvät ylikierroksilla kun ärsykkeitä tulee joka tuutista. Telkkari, some, sähköposti ja kymmenen muuta asiaa. Joskus olisi kyllä ihana kokeilla semmoista wifi-vapaata hemmottelulomaa paratiisisaarella 🙂

Mikä sitten apukeinoksi katkaisemaan kiireen kierteen? Oletteko kiinnittäneet huomiota, että mindfulness, jooga ja muut tietoisuutta kohottavat menetelmät ovat viime vuosina yleistyneet? Syynä on juurikin yleistynyt jatkuvan kiireen ilmapiiri, jonka vastapainoksi ihmiset hakevat rauhaa, itseään ja tietynlaista tasapainoa kiireiseen elämään. Sitähän jokainen tarvitsee. Meditaatio, mindulfness, jooga ja hakeutuminen luontoon. Kaikki nämä kiireen vastalääkkeet ovat yleistyneet juurikin samaa vauhtia kiireen lisääntyessä. Onko sitten kyse sattumasta vai ihmisten vastaiskusta kiireen ilmapiirille? Oma tavoitteeni viimeistään ensi vuodelle on pyrkiä vähemmän kiireiseen elämään, ihan jo itsenikin kannalta.

Lukeudutteko te niihin aina kiireisiin tyyppeihin vai onko teillä kyky ottaa rennosti, vaikka ”olisi kiire”? Saa heittää vinkkejä kehiin!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Näin teet (melkein) mistä tahansa unelmastasi totta

Olen joskus lyhyesti kirjoittanut mielikuvaharjoittelusta ja affirmoinnista. Ensimmäisen kerran kun itse tutustuin aiheeseen, oli reaktioni suurinpiirtein ”tsiisus mitä touhua, eihän asioita nyt pelkän ajatuksen voimin hoideta”, kunnes pikkuhiljaa muutaman sattumuksen kautta tutustuin mielikuvaharjoitteluun syvemmin ja hoksasin, että olen melkeinpä tiedostamattani soveltanut tätä elämässäni jo vuosia. Lisäksi olen suureksi hämmästyksekseni huomannut, että se oikeasti toimii. Uskokaa tai älkää. Kuinka sitten tehdä ainakin (melkein) mistä tahansa unelmasta totista totta?

Omassa arjessani sovellan affirmointia ja mielikuvaharjoittelua hahmoittamalla konkreettisia tavoitteita, unelmia tai asioita, joita kohden tähtään. Tiedättekö, kun asiasta haaveilee tai sitä suunnittelee tarpeeksi pitkään, tulee siitä parhaimmassa tapauksessa totta. Omassa elämässäni ovat nuo haaveet ja tavoitteet usein ollut niin vahvoja, että motiivi niiden toteuttamiseen on ollut todella kova. Tähän pätee kuitenkin vahvasti seuraava seikka: Jos asioiden eteen ei tee mitään, eivät ne tietysti suurella todennäköisyydellä toteudukaan, ellei satu olemaan aivan super hyväonninen tyyppi..Enhän itsekään ole mitään taikoja tehnyt tai uskonut siihen, että jos iltaisin hetken haaveilen voittavani lotossa, käy toive toteen. No, eihän tämäkään nyt tietenkään kaikkeen päde, mutta juju piileekin siinä, että kun alitajuisesti motivoi itsensä jonkin tavoitteen saavuttamiseen, käsittelee tätä asiaa pakostikin mielessään, keksii ratkaisuja päästä tavoitteeseen, saavuttaa haaveita ja kun asiaa työstää säännöllisesti mielessä, alkaa automaattisesti tehdä konkreettisia toimia asian eteen.

Muutamia esimerkkejä: Reilu vuosi sitten sain uuden työpaikan. Vanha työ oli jossain määrin alkanut tympiä jo aikaisemmin, mutta aloitin ajatustyön jo hyvissä ajoin ennakkoon. Mietin mielessäni, mitä haluan tehdä. Mitä vahvuuksia minulla on, mitä annettavaa minulla on ja millaiseen työhön? Mitä asioita haluan tulevaisuudelta? Kun nämä seikat olivat hahmottuneet päässäni, mietin konkreettisia potentiaalisia yrityksiä ja lähestyinkin muutamaa. Aikaa kului muutama kuukausi ja näistä kolmesta lähestymästäni tahosta jokainen tarjosi minulle työpaikkaa. Kyse oli siis selkeästä tavoitteesta, motiivista, sekä tottakai myös käytännön toiminnasta. Tästä kului vielä hetki, kunnes otin loparit pitkäaikaisesta rahoitusalan työstäni. Syy siihen, miksi esimerkiksi irtisanoutuminen sujui varsin helposti, oli (tottakai välissä olleen äitiys- ja hoitovapaan lisäksi) se, että olin työstänyt eroa työpaikastani pääni sisällä jo pitkään.

Toinen konkreettinen esimerkki voisi olla viime talven Havaijin ja Los Angelesin reissu, jonne maksoin perheemme matkan. Olin haaveillut Havaijin lomasta perheen voimin jo vuosia, mutta en ollut saanut Tommia tästä oikein innostumaan. Aikaisemmat Havaijin reissut olin tehnyt ystävien, äitini ja siskoni kanssa. Lupasin, että hommaan rahat kasaan ja maksan ikimuistoisen perhelomamme Havaijille ja niin teinkin. Loppupeleissä en joutunut edes nostamaan rahastosäästöjäni, vaan kerrytin kaikki säästöt palkasta, arkisista menoistan säästämällä ja tekemällä paljon töitä. Olin itsekin oikeasti hämmästynyt, että mistä sain nuo tonnit kasaan, mutta kun joku asia motivoi, tekee sen eteen ihan tiedostamattaankin hommia. Säästin ehkä päivittäisistä menoista ja hankinnoista, mutta en silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi. Sitten olikin jo lomakassa kasassa ja ette tiedä kuinka iloiseksi se teki, vaikka teinkin asian eteen hommia kuukausia!

Ja ihan totta, näiden parin esimerkin lisäksi löytyy lukuisia muitakin esimerkkejä, ihan tästä kodistamme lähtien. Mehän kävimme alunperin katsomassa tästä samasta paritaloyhtiöstä toista asuntoa, joka oli todella kiva,  mutta jota emme loppupeleissä saaneet. Kunnes sitten pari viikkoa eteenpäin bongasin myynti-ilmoituksen tästä asunnosta ja siltä istumalta laitoin Tommille töihin viestiä, että nyt se löytyi! Tuolla hetkellä tiesin, että tämä on meidän koti. Ja mikä parasta, tämä ihan oikeasti oli se meidän koti. Juuri meille parempi valinta kuin se, minkä aluksi ajattelimme olevan meille sopiva koti. Olen ehkä maininnut, että kotimme asuntonäytössä oli kymmeniä ihmisiä ja aluksi tuntui jopa aivan epätoivoiselta ajatukselta, että onni suosisi meitä kun tarjouksen jättäjiä olisi ollut varmasti kymmenen. Noh, olin heti ilmoituksen nähtyäni pistänyt välittäjälle viestiä, tiedustellut yksityisnäyttöä ja maininnut, että todennäköisesti teemme kyseisestä kohteesta hyvän tarjouksen. Yksityisnäyttö ei käynyt (koska muitakin kiinnostuneita oli niin paljon), mutta valttikorttini oli mainita, että tarjoamme Käpylän helposti kaupaksi menevän kohteen myyntiin sille välittäjälle, joka hommaa uuden kotimme. Ja ilmeisesti juuri tähän oli välittäjä tarttunut, koska soitti näytön jälkeisenä iltana ensimmäisenä meille ja kysyi, että haluammeko tarjota. Röyhkeästi tarjosimme alle pyynnin ja mietimme jo, että teimmekö mokan, muttei mennyt montaakaan minuuttia kun välittäjä soitti ja onnitteli uudesta kodista. Muutaman viikon päästä oli vanha kotimme myyty ensimmäisellä näytöllä itse määräämääni hintaan, noin 20 000€ korkeammalla kun mitä välittäjä yritti arvioida. Joskus tietyt asiat vain tietää.

Ja joo, jonkun mielestä nämä esimerkit voivat olla melko ylimalkaisia, mutta voisin todeta, että vahva motiivi asioihin ajaa tavoitteita eteenpäin. Se, että jatkuvasti työstät niitä juttuja, joita haluat saavuttaa. Eivät ne hommat etene sillä, että mietit joskus, että olisipa kiva tehdä sitä tai tätä, muttet kertakaikkiaan tee asioille mitään. Oikeasti, kokeilkaa harjoitella ”mielikuvamotivointia”, ihan oikeasti se toimii. Itse sovellan tätä myös meditoidessa. Käytän mielikuvia, joiden avulla on helppo päästä tietynlaiseen fiilikseen. Jos olen surullinen, kuvittelen itseni istumassa rannalle, jossen saa yöllä unta, kuvittelen itseni lämpimän peiton alle ja ulos rauhoittavan sateen ropinan. Seuraava haaveilun kohteeni onkin tässä se Tahiti ja Moorea. Omalla kohdallani motivointi ja haaveilu on edennyt mm. budjettien pähkäilemisellä, lentoja ja majoituksia selailemalla, kuvia katsomalla ja jopa kuvittelemalla itseni sinne rannalle. Tavallaan siis olen jo puoliksi siellä. Tästä se lähtee!

Kuvituksena muuten viime viikolla terassiltamme ottamiani pilvikuvia. Jotenkin vaan tuli mieli köllötellä ja katsella pilviä. Ja otettua muutama kuvakin, hehe.

Kertokaa, onko järkeä vai ihan höpönlöpöä? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia, toimiiko mielikuvahaaveilu?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.