Huulipuna, joka suojelee sademetsiä

Ihonhoidon suhteen olen jo pitkään suosinut melkeinpä ainostaan luonnonkosmetiikkaa. Meikkien kanssa olen edelleen ollut avoin myös synteettisille tuotteille, ihan jo senkin vuoksi, että omassa käytössäni meikkituotteet usein kestävät ikuisuuden ja varastoa löytyy. Puolessavälissä käytössä olevia tuotteita kun ei raaski menemäänkään vain sen vuoksi, että haluaisi käyttää luonnollisempia tuotteita, sehän vasta haaskausta olisikin! Olen päättänyt siirtyä pikkuhiljaa tuote kerrallaan luonnollisempiin tuotteisiin myös meikkien suhteen, joitakin olen jo käyttänytkin. Rakkautta ovat esimerkiksi Zuii Organicsin meikit, mutta nyt olen pikkuhiljaa tutustunut myös muihin merkkeihin. Viimeisimpänä esimerkiksi Axiologyyn, jonka valikoimaan ihastuin ”vahingossa” kun kävelin Stockalla muilla asioilla Naturellen Pop up-osaston ohi. En meinannut päästä sieltä pois 😀 Juuri tällä viikolla kokeilin itseasiassa joskus PR-päiviltä saamaani aivan mieletöntä hehkupuuteria, jonka näytteen kaivoin meikkilokerikosta.  Juurikin siis luonnonkosmetiikkaa, siitä täytyykin piakkoin postailla!!

Punien ja yleisesti meikin suhteen pidän mahdollisimman kevyistä tuotteista. Peittävyys ja pigmentti eivät itselleni ole se juttu, toki joskus haluaa hullutella, mutta ennemmin tykkään kevyistä kiilloista ja hehkua tuovista tuotteista. Huulituotteena olen käyttänyt viimeaikoina näitä kahta Axiologyn punaa, joissa on juuri sopivasti kiiltoa, kosteutusta ja väriä omaan makuuni. Nuo punien pakkaukset muuten valmistetaan Balilla paikallisen naisen omistamassa kierrätysliikkeessä! Paperi kerätään ympäristöstä, valmistetaan massaksi ja kuivataan auringossa. Tällä tavoin on haluttu tukea naisyrittäjyyttä ja jotenkin suloista, että pakkauskääreillä, jotka yleensä ovat täysin toissijainen seikka, on tämmöinen tarina. Myönnän, että itsekin heti alkuun kiinnitin huomioni ensin kivoihin pakkauksiin, siksi nekin päätyivät näihin kuviin!

Axiologyn huulipunasarja on 100% vegaaninen, eikä sisällä lainkaan synteettisiä väriaineita. Yritys lahjoittaa joka vuosi tuotostaan 6% sademetsien ja orankien suojeluun. Missään sarjan tuotteissa ei ole käytetty palmuöljyä, koska sen tuotanto tuhoaa orankien, Sumatran tiikerien ja sarvikuonojen elinympäristöä, sekä pidemmällä aikavälillä edesauttaa näiden lajien sukupuuttoa 🙁 Olen todella vaikuttunut, että nykyään löytyy paljon tämänkaltaisia yrityksiä, jotka nostavat esille tärkeitä asioita ja pistää oikeasti miettimään tarkemmin arkisia valintoja. Mitä enemmän perehtyy näihin pieniltä tuntuviin seikkoihin, sitä enemmän oivaltaa, että haluaa itse tehdä parempia tekoja, tuote kerrallaan. 

Omat punani ovat sävyä Philosophy ja The Goodness. Philosophy on aavistuksen koralliin taittava nude, The Goodness taas kiiltävämpi ja hieman rusehtavaan taittava nude. Molemmat todella hyvin arkikäyttöön soveltuvia kauniita sävyjä. Nämä ovat todella kosteuttavia ja omasta mielestäni tuntuu melkein kuin olisi huulivoidetta kun näitä laittaa. Koko punavalikoima löytyy täältä, tosin sävyt voivat olla tuotekuvissa hieman erilaiset kuin luonnossa ja saattavat vaihdella hieman valosta riippuen.

No sitten toisenlaiseen jännään tuotteeseen! Toiseen testaamaani luonnollisempaan kynsilakkaan, Intensaen lakkaan sävyssä Pluto. Intensaen lakat ovat täysin vegaanisia ja noudattavat 5/7-free-periaatetta, josta olen aikaisemminkin maininnut. Luonnollisemmat kynsilakat eivät siis sisällä seuraavia viittä/seitsemää myrkyllistä ja haitallista ainesosaa, joita useimmissa normaaleissa kynsilakoissa on: Formaldehydi, tolueeni, dibutyyliftalaatti, kamferi, formaldehydihartsi, karmiini tai eläinperäiset ainesosat.

Sarjan lakat lupaavat runsaan pigmentin ja voin kyllä allekirjoittaa. Joistain lakoista joutuu lisäämään vähintään 2 kerrosta, jotta tulos on tarpeeksi pigmenttinen, mutta tämäkin lakkaus tuli erinomaisesti yhdellä kerroksella. Tuohon sävyyn Pluto ihastuin joskus Naturellen IG-tilillä ja sitä oli hieman hankala saada huonossa valossa kaapattua kuviin. Jokatapauksessa aivan ihana violetin kultainen sävy, joka valosta riippuen vaihtelee kultaisesta violettiin. Ensimmäisellä kerralla tätä laitettuani menikin muutama hetki lakkaa ihastellessa, hehe. Pluton lisäksi löytyy Intensaelta tosi kiva valikoima myös muita sävyjä täällä. Todella lämmin suositus merkille!!

Oletteko te jo testanneet luonnollisempia meikkejä tai kynsilakkoja?

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

 

Tuotteet saatu blogin kautta. Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Joulukuun timanttiset kauneussuosikit!

Tällä kertaa päätin esitellä kuukauden kauneussuosikit jo näin kuun alussa ennen joulua. Muutama näistä suosikeista ei ehtinyt ihan mukaan marraskuun postaukseen, joten asia oli tietysti korjattava pikimmiten. Välillä kun saattaa kiireiden vuoksi venyä kauankin, ennenkö ehdin julkaista ja viimeistellä jonkun postauksen, vaikka olisin ottanut kuvat jo valmiiksi ajat sitten. Näin ennakkoon on mainittava, että tällä kertaa on todellisia timantteja suosikkien joukossa!

Joulukuun kauneussuosikeiksi valikoituivat seuraavat tuotteet..


Henné Organicsin Lip Exfoliator-huulikuorinta on ensimmäinen huulikuorintani ikinä! Henné on Suomessa uusi luonnonkosmetiikan brändi, jonka valikoimissa on juurikin hoitotuotteita huulille. Erilaisia ylellisiä kuorintoja ja sävytettyjä huulivoiteita. Itselläni on ollut käytössä tämä Rose Diamonds-kuorinta, jossa on mieto ruusun tuoksu. Kuorinta on kirjaimellisesti kuin ”timanttimössöä” ja oikeasti todellinen luksustuote! Jo ihan muutama kristallihippunen kuorii huulten ihon todella tehokkaasti, joten pienestä koostaan huolimatta tuote on todella riittoisa. Arvosana tälle: 10!

Huulten kuorinta poistaa rohtumia ja kuollutta ihosolukkoa huulten pinnalta, jonka myötä kuivuus helpottaa ja voiteetkin imeytyvät helpommin. Itselläni on nimittäin tapana rasvata huulia ihan kokoajan. Kuorimalla olen saanut tätä hieman vähennettyä, ilmeisesti kun voiteet ovat alkaneet toimia paremmin. Olen itse yrittänyt ottaa tavaksi kuoria huulet noin kerran viikossa, nyt talvikaudella ei kahdesti viikossakaan ole mielestäni liikaa. Lisäksi näillä minikristalleilla kuorinta vilkastuttaa kivasti huulten mikroverenkiertoa. Henné Organicsin koko tuotevalikoima löytyy täältä.

Toisena Hennén tuotteena olen ottanut käyttöön myös ylellisen sävyttävän huulivoiteen. Itselläni on tästä Luxury Lip Tintistä sävy Bare, joka on aavistuksen ruskeaan taittava nude. Yksi kerros antaa kevyen sävyn, mutta kerrostamalla tuotetta on tulos intensiivisempi. Kuten nimikin lupaa, on tämä todellakin ylellinen. Kosteuttaa ja ravitsee huulia pitkään, sekä antaa kauniin sävyn. Kiva tuote luonnolliseen kevyeen meikkiin.

Tämä seuraava on ollut todellinen löytö, nimittäin ACO:n 6 in 1 CC-voide. Aivan täydellinen  budjettihintainen korvaaja meikkivoiteelle ja vanhoille sävyttäville päivävoiteilleni! Siitä saakka kun ekan kerran tätä kokeilin, en ole aamuisin muita sävyttäviä voiteita tai meikkivoiteita käyttänyt. Pidän muutenkin varsin kevyistä meikkipohjista ja meikkivoidettakin käytän usein vaan muutaman pisaran, mutta tämä on todella hyvä! Itselläni on tuo sävy medium, joka on tähänkin aikaan vuodesta sopiva, sanoisinko jopa, että aivan justiinsa.

Voittaa ihan mennen tullen esimerkiksi Lumenen BB-voiteen, joka oli tätä ennen käytössä, ehdin heittää senkin jo romukoppaan tämän tieltä. CC-voide on ”monikäyttövoide”, joka mm. korjaa ihon sävyä, kosteuttaa, vahvistaa, tasoittaa juonteita, suojaa kevyesti auringolta (SK 15) ja heleyttää. Täydellinen tuote siis, jolla on hintaa reilun kympin verran. ACOn tuotteita myyvät esimerkiksi apteekit. Voide jättää ihon todella kivan tuntuiseksi ja kauniin tasaisen sävyiseksi jo pienelläkin määrällä. Aikaisemmin on CC-voidelempparini ollut Biothermin geelimäinen CC-voide, jota ei tosin voi oikein verrata tähän, ovat todella erilaisia ihan jo koostumukseltaankin. Sanoisinko, että Biotherm on kevyempi ja ehkä sopivampi kesäiholle, tämä taas sopii kivasti myös talvella ja peittää eri tavalla kun Biothermin.

Virolaisen luonnonkosmetiikkabrändin Nurmen tuotteista olen postannut useaan otteeseen ja tykästynyt niihin kovin. Mielellään tietysti myös haluaa tuoda tietoisuuteen juuri tämmöisiä pienempiä brändejä. Loppukesästähän vierailin Nurmen suloisella pienellä tehtaalla Tallinnan ulkopuolella. Siitä se Nurme-rakkaus sitten lähtikin! Viimeisin lempparini Numelta on kuivalle talvi-iholle mainiosti sopiva vartalovoide Rich Shea & Almond Cream, joka melko tuhtia tavaraa, mutta itse suosin talvisin ehdottomasti täyteläisiä vartalovoiteita. Voide sisältää luomulaatuisen sheavoin lisäksi kaakaovoita ja mantliöljyjä. Voiteen koostumus on todella täyteläinen ja iho on voiteen jälkeen äärimmäisen kosteutettu, sekä pehmeä. Erityisen hyvin tämä sopii juuri kuivalle ja herkälle iholle. Kuulemma rauhoittaa tehokkaasti myös auringon polttamaa ihoa.

Tälle Anastasia Beverly Hillsin täydelliselle Glow Kitille pidinkin jo aikaisemmin IG Storiesissa tarkemman esittelyn, olin niin fiiliksissä tästä!! Miksi ihmeessä kokeilen Glow Kitiä vasta nyt?! Kaikkien mahdollisten heleyttävien hohtotuotteiden jälkeen. Paletti sisältää 6 erilaista kultaisen pronssista korostusnappia, eli jos rakastaa bronzereita ja auringon hehkua meikissä, on tämä ykkösvalinta. Olen itse käyttänyt tuota vaaleinta Snow-sävyä kulmaluuta korostamaan, poskipäille taas hipaissut vaihdellen eri sävyjä, esimerkiksi Amber goldia ja Golden dawnia. Sen lisäksi olen käyttänyt näitä myös luomiväreinä ja kokenut siihen tarkoitukseen parhaimmaksi tuon sävyn White sand, joka on siis hohtavan kultainen hiekan sävy. Monikäyttöinen paletti, josta löytyy sopivia sävyjä eri tarkoituksiin vuoden ympäri. Ultimate Glow-paletti löytyy juuri itseasiassa todella tuntuvalla alella täältä.

Löytyykö teidän suosikkeja?

Lähden tänään tosiaan sinne Islantiin (JEEEE!!), joten luultavammin palailen seuraavaksi sieltä 🙂

 

Ps. Samaan syssyyn on pakko vinkata myös NaturalGoodsCompanyn supersuosituista ystävämyynneistä, jotka alkoivat tänään!! Paljon luonnonkosmetiikkaa jopa -60%! Ystikset käynnissä 10.12 saakka. Brändeinä mm. Mossa, Madara, Khadi, Sante, Esse, Whamisa ja monia muita. Suosittelen lämmöllä! Valikoima löytyy täältä 🙂 Ja ehkä paras: Hehkuttamani Isle of Wolfin tuoksukynttilät ovat nyt -60%!! Löytyvät täältä.

 

Osa linkeistä kaupallisia linkkejä. Tuotteet saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Heleyttäjä-fanit nyt kuulolle + muutama marraskuun kauneussuosikki

Harmaan tiistain kunniaksi olisi vuorossa katsaus marraskuun kauneussuosikkeihin. Mukana tällä kertaa melkeinpä kaikkea muuta kuin ihonhoidon tuotteita, yhtä juttua lukuunottamatta. Hehe! Jotenkin tuntuu, että harvemmin nykyään esittelen mitään meikkituotteita, pääpaino on enimmäkseen ollut ihonhoidossa, mutta tällä kertaa on mukana myös muutama meikkituote.

Mitäs sitten pääsi mukaan marraskuun kauneussuosikkeihin?

Aloitetaan ykkösjutulla! Moni on kysellyt minulta vaihtoehtoisia tuotteita sille Lumenen perinteiselle heleyttäjälle, joka vuosi toisensa jälkeen pyörii ainoastaan kausituotteena. (MIKSIII?!) Olen useimmiten ohjannut joko hamstraamaan heleyttäjää aina kesäisin jemmaan tai suositellut vaihtoehtona esimerkiksi hinnakkaampaa NARS:ia tai sitten Lumenen vähän vastaavanlaisia heleytystippoja, jotka ovat hyviä, mutteivat nyt kuitenkaan ihan identtisiä sen ”perinteisen kaman kanssa”. Nyt olisi kuitenkin hyviä uutisia kaikille heleytysfaneille! Vastaavanlainen meikkimössö on nimittäin vihdoin löytynyt NYX:in valikoimista. Kyseessä on tämä NYX Born To Glow Liquid Illuminator, jota löytyy kahdessa sävyssä. Itselläni on tuo tummempi sävy Gleam, joka on juurikin melko samanlainen sen Lumenen Honey glow-sävyn kanssa, eli ei todellakaan liian tumma. En muista paljon se Lumenen heleyttäjä maksoi, mutta tällä on hintaa vajaan kympin verran, eli mielestäni ei kyllä hinnalla pilattu.

Itse käytän tuotetta seuraavanlaisesti: Sekoitan sävytettyä päivävoidetta tai muutaman tipan meikkivoidetta heleyttäjään, yleensä lisään heleyttäjää kahdessa sävyssä. Näin saan mistä tahansa voiteesta tai meikkivoiteesta kauniin kuultavan. Tämä on siis juttu, jota olen tehnyt jo vuosia ja tuntuisi oudolta luopua heleytysmössöstä. Vaikka mattapintainen iho kuinka oli jossain vaiheessa in, en itse lähtenyt siihen koskaan mukaan, vaan tämä kuultavan heleä ja aavistuksen pronssinen iho on oma juttuni. Pisaralla heleyttäjää, saa meikistä ja ihosta kauniin heleän, sekä kuultavan.

Tuossa heleytyspurkin vieressä tönöttää tuo aikaisemmin kehumani Guerlainin La Petite Robe Noire-ripsiväri, joka ansaitsi paikan vielä tästäkin postauksesta. On nimittäin aivan loistava! Ripsari lupaa tuuheutta, pituutta ja kaarevuutta, ehdottomasti voin kuitata tämän lunastavan kaikki lupauksensa. Kuten aikaisemmin kirjoittelin, ei tämä ripsikriisin kourissa aivan vakuuttanut minua ensin kesällä, mutta kokeillessani tätä uudestaan kuukausi takaperin, olin aivan myyty. Löytyy esimerkiksi Stockmannin verkkokaupasta täältä.

Syksyn mittaan olen löytänyt mattapunista uuden suosikin. Avonilta ilmestyi juuri uudet nestemäiset mark.-punat, jotka ovat voidemaisia ja aplikaattorilla levitettäviä. Olen todella huono käyttämään mattapunia ja syy on usein se, että ne tuntuvat kuivattavan, tuntuvat jotenkin rasittavan kiristäviltä huulilla ja korostavat entisestään rohtumia. Tämänkin vuoksi olen itse pysytellyt ihan niiden peruspunien puolella. Nämä Avonin Mark. Liquid Lip Lacquer-punat ovat kuitenkin ekoja mattapunia ikinä, joista olen tykännyt! Koostumus on ehkä vähän samanlainen kun NYX:in Lip Lingerie-mattapunissa, mutta itse tykkään näistä hurjasti enemmän. Näitä Liquid Lip Lacquereita löytyy sekä matta-, että kiiltopunina ja tykkän molemmista. Sävyt ovat näissä kivan murrettuja ja erityisesti syksyyn passeleita. Sävylempparini ovat nudeitude ja caffeined.

No sitten uutta suosikkia kasvojen itseruskettavasta! Tällä kertaa nimittäin luonnollinen semmoinen. Olin kuullut monilta suosituksia Laveran kasvojen itseruskettavasta ja nyt syksyllä pääsin itsekin sitä testailemaan. En suoraan sanoen pidä ihan kaikista Laveran voiteista, jonka vuoksi merkki ei lukeudu ihan luonnonkosmetiikan ykköslemppareihini, mutta ihan ehdottomasti hyviä tuotteita löytyy. Kuten esimerkiksi nyt tämä Laveran Self-tanning Cream, jota voin lämpimästi suositella. Laveran tuotteissa paras juttu on ehdottomasti melko edullinen hinta ja valikoima, joka sopii monelle. Esimerkiksi tämä voide kustantaa noin kympin, eli eipä paha hinta luonnonkosmetiikan tuotteesta. Jos on hakusessa talveksi edullinen ja toimiva itseruskettava kasvoille, tässä hyvä vaihtoehto. Plussa nimittäin luonnollisuudesta 😉 Voidetta myy esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalo.

Olen vuosia käyttänyt oikeastaan vain ja ainoastaan invisibobblen pompuloita. Miksi sitten? Koska ne ovat hellävaraisia hiukselle ja tukan saa napakasti ponnarille tai nutturalle ilman, että pompula kiristää tai katkoo hiuksia. Viimeisimpänä olen tutustunut nano- ja slim-versioihin näistä. Nanot (eli nämä) sopivat pienempiin hiusosioihin ja kampausten tekoon, koska ovat tuommoisia minikokoisia, slimit ovat taas ohuempia ja isompia, sopivat siis erinomaisesti ranteeseen. Kaikkein eniten pidän itse silti ihan noista perinteisistä, jossei semmoinen ole päivittäin päässä, niin ainakin sitten ranteessa. Omistan varmaan jokaisessa värissä ja vanhimmat ovat vuosia vanhoja. Kestävät siis oikeasti ihan ikuisuuden kun ostaa tuommoisen paketin 🙂 I love me-messuilta tarttui mukaan pompuloita uusissa väreissä, esimerkiksi nuo lasten sateenkaari-pompulat, jotka tietysti ovat kyllä ihan itselleni!

Onko joku jo näistä teidänkin suosikki? Entäpä Laveran itseruskettava, olitteko löytäneet sen jo ennen minua?

 

Ps. Jos muut heleytysjutut kiinnostavat, niin esittelin aamullaIG storiesissani Anastasia Beverly Hillsin Glow Kitin, johon olen aivan rakastunut!! Käykää kurkkaamassa omat nopeat vinkkini paletin käyttöön Instasta! 🙂 Löydyn sieltä tosiaan @iines

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Osa tuotteista saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

IG-arvonta: Voita 2 lippua I love me-messuille

Itselleni I love me-messut ovat melkeinpä ainoat, joille olen osallistunut useampana vuotena putkeen. Mikäs nyt olisikaan kivempi juttu kuin kauneus/ hyvinvointi/ muotiaiheiset messut! Viime vuonna tein messuilta todella hyviä löytöjä ja toivottavasti tänä vuonna taas. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa tänä vuonna 20-22.10, eli ihan pian!  Itse odotan messuja tänä(kin) vuonna todella innolla. Sen tiimoilta pistän käyntiin arvonnan Instagramin puolella, jossa on mahdollisuus voittaa kaksi sähköistä lippua kyseisille messuille 🙂 Osallistumisohjeet alla!

Näin voit osallistua kahden lipun arvontaan:

Seuraa minua Instagramissa @iines , tykkää I love me-julkaisusta ja kommentoi kuvaan tägäten esimerkiksi kaveri, jonka ottaisit messuille mukaan tai mitä tahansa muuta 🙂

Osallistumisaikaa on tämän viikon torstaihin 12.10 saakka, jonka jälkeen arvon voittajan ja kontaktoin IG:n yksityisviestillä!

Arpaonnea!

 

Liput saatu arvottavaksi Messukeskukselta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Luonnonkosmetiikkaa -20%

Vinkkailinkin jo viime viikolla luonnonkosmetiikan verkkokaupan Jolien ilmaisen toimituksen kamppiksesta ja nyt ajattelin nostaa esille myös tämän viikon synttärialen, jossa paljon suosikkituotteita edullisemmin -20% 🙂 Kokosin synttärialen valikoimista omia suosikkituotteita ja muutaman bonuksen, joita en ole testannut, mutta kiinnostaisi. Jolie muuten toimittaa kaikki tilaukset ilman postikuluja vielä tämän viikon!

Olen kaiken kaikkiaan käyttänyt kolmen merkin luonnollista dödöä ja ehdottomasti tehokkain on ollut The Ohm Collectionin jauhemainen deodorantti. Itselläni on ollut tuoksuna juurikin tuo gardenia (rakastan gardenian tuoksua yli kaiken), puuterisen tuotteen kanssa täytyy kylläkin omaksua ihan uusi levitystapa. Noita muuten löytyy muitakin tuoksuja. Sarjan dödöt eivät sisällä alumiinia ja ovat todella riittoisia. Sen allekirjoitan myös itse!

Warpaint-aktiivihiilivalkaisua hampaille testasin myöskin viime vuonna ja tämähän on varsinainen hittituote näistä luonnollisemmista valkaisutuotteista. Sittemmin olen aika ajoin käyttänyt tätä ja poistaa hyvin pinttymiä hampaista, luonnollisesti ja hellävaraisesti. Jauhe sisältää aktiivihiilen lisäksi myös muita luonnollisia ainesosia, jotka edistävät suun terveyttä ja vahvistavat ikeniä, sekä hampaita. Hiilijauheella harjataan hampaita hammasharjan kanssa parin minuutin ajan, tämän jälkeen täytyy kyllä varata aikaa perusteelliseen purskutteluun, koska mustaa saattaa muuten jäädä hampaisiin! 😀

Itseruskettavien eliittiä on ihan ehdottomasti tuo Eco by Sonyan itseruskettava mousse! Juuri itseasiassa tänään laitoin sitä. Kehuin tuotetta alkukesästä, jolloin totesin sen todella erinomaiseksi. Ei tahraa, sävy on kaunis mikä ainakin itselleni tärkein kriteeri: tuoksu on todella mieto ja ei-itserusketusmainen. Suosittelen testaamaan! Nyt vielä edullisempaan hintaankin.

Eco by Sonya Cacao Firming Mousse-itserusketusvaahto / Iroisie tehokkaasti kosteuttava anti-agening-seerumi / Warpaint aktiivihiili-hampaidenvalkaisu / Weleda Sea Bucktorn Creamy Body Wash hoitava suihkuvoide / The Ohm Collection deodorant / Zuii Organics huuli- ja poskipunat / Dabba Baltic Sea Spray-suolasuihke hiuksille / Humble Brush-ekohammasharja lapsille / Accorelle Beach Water Mist-vartalotuoksu

 

Tuota supersuosittua Iroisien kasvoseerumia testasin viime vuonna ja ihastuin siihen kovin. Todella ylellinen seerumi, jonka jälkeen iho tuntuu ihanalta. Muistaakseni tuosta riitti ihan pieni määräkin voiteen alle ja iho tuntui tosi ravitulta. Anti-agenin-seerumin antioksidantit ravitsevat ihoa, sekä saavat sen heleäksi ja pehmeäksi.

Zuii Organicsilta olen aikaisemmin postaillut mm. noista monikäyttöisistä punista, jotka sopivat sekä huulille, että poskille. Itseltäni löytyy näistä sävyt Janus ja  Dione, jotka molemmat sopivat klassisina sävyinä hyvin arkeen ja näppärästi myös syksyyn. Aletuotteista löytyy juurikin tuo Janus ja pari muutakin sävyä.

Humble Brush-hammasharjaa en ole itse testannut, mutta meidän naperolta löytyy tämmöinen lahjaksi saatuna! Lähtee seuraavaksi käyttöön. Kyseessä on ekohammasharja ja tämä on juurikin lasten versio.  Varsi on bambua ja Humble Brush lahjoittaa jokaisesta myydystä harjasta yhden harjan hammashoitoa tarvitsevalle. Jos tykkää perinteisistä hammasharjoista, niin näitä löytyy alesta myös aikuisten harja!

Accorellen Beach Water Mist-vartalotuoksua en ole testannut, mutta kiinnitin tähän huomion ensin melko puhtaasti tuon beach-sanan vuoksi tottakai! Toisaalta syksy ei ole ehkä juuri kesätuoksujen kuuminta sesonkia, mutta itse tykkään käyttää niitä aina, haha. Tämä täysin luonnollinen tuoksu raikastaa ja pehmentää ihoa, sekä sopii käytettäväksi myös auringossa, koska ei sisällä fotosensitiivisiä hajusteita. Todellinen himotus!!

Myöskään tätä Dabba Balticsin Sea Salt Spray-suolasuihketta en ole testannut, enkä edes ajatellut sen koommin, että luonnonkosmetiikastakin varmasti löytyy toimivia suolasuihkeita hiuksille. Tämä 30ml minipullo on kätevä mukaan esimerkiksi matkoille.

Nykyään pyrin välttämään pesutuotteista kuivattavia ja liian peseviä saippuoita, ennemmin niiden suhteen suosin luonnollisempaa. Nyt olen käyttänyt esimerkiksi Weledalta sitä aiemmin esittelemääni 2 in 1 lasten suihkusaippuaa, joka käy sekä minulle, että pojalle. Pidän hurjasti Weledan tuotteista ja tämä ihoa hoitava Sea Buckthorn Creamy Bidy Wash tyrni-suihkuvoide kuulostaa aivan ihanalta varsinkin kuivattaa syyskeliä ajatellen.

Tämä -20% synttäritarjous on voimassa vielä tämän viikon, samoin se ilmainen toimitus! Koko synttärialen valikoima löytyy täältä.

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.