Julkaistu

Tulot ja menot: Mikä on tavoitepalkkani?

Viime kuukausina olen pohtinut sitä mikä on tulotaso, johon tähtään tai mihin koen olevani tyytyväinen. Siitä huolimatta, että olen aikaisemmin painottanut paljon sitä, ettei ”rahalla ole loppupeleissä väliä” ja alkuvuoden olen yrittäjänä tullut toimeen huomattavasti pienemmällä tulotasoilla kuin aikaisemmin, sekä tietysti myös vähemmällä stressillä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etten pyrkisi tiettyyn tulotasoon ja tottakai hinnoittelen tekemäni työn osaamiseni perusteella ja somekanavissani yleisön koon lisäksi myös muiden asioiden, kuten asiantuntemuksen ja SEO-hyödyn pohjalta.

En suostu tekemään työtä liian halvalla ja nykyään kiinnitän yhä enemmän huomiota siihen millaista työtä teen. Sen on oltava mielekästä, inspiroivaa ja hyvä johtaminen on mielestäni hyvän työyhteisön perusjuttu. En sanoisi itseäni rahanahneeksi tai ihmiseksi, jolle merkitsee kaikessa vain raha. Se on ahdistavaa ja muutenkin, ahneus on asia, joka ei istu omiin arvoihini ollenkaan. On eri asia hinnoitella osaamisensa oikein, kuin ajatella työtä vain rahankiilto silmissä. Vaikka raha ei olekaan kaikki kaikessa, kyllähän se motivoi tekemisessä. Ajatus siitä, että vaikka arki joskus on haastavaa, saan tehdä vapaa-ajalla asioita, joista pidän ja työtä, jossa minua arvostetaan myös niin, että siitä maksetaan kohtuullinen summa. Raha on itselleni välineellinen mahdollistaja niille asioille, joita elämässäni tavoittelen. Ei niinkään se itseisarvo, johon pyrin. You know, ei se raha tuo onnea. Mutta toki tekee mahdolliseksi niitä upeita juttuja ja elämyksiä.

Avoimuus palkka-asioissa on mielestäni asia, josta edelleen pitäisi keskustella enemmän. Olen ollut turhauttavassa tilanteessa työpaikan ainoana naisena, joka toki tienasi myös tonnin vähemmän kuussa. Monesti tuntuu, että juuri naiset ovat niitä, jotka helposti tyytyvät tiettyyn palkkatasoon, kun taas miehet vaativat röyhkeämmin parempaa liksaa ja arvottelevat oman työ-pääomansa eri tavalla. Usein vedotaan siihen perinteiseen ”kokemukseen” tai ”vastuuseen”, vaikkei työtehtävissä nyt loppupeleissä ihan kamalasti olisikaan eroa. Nuorempana sinnittelin vuosia palkalla, johon en ollut laisinkaan tyytyväinen, saati sitten tuntunut edes kohtuulliselta tehtävään työhön nähden. Nyt mietinkin, että miksei palkkakeskustelu ollut tuolloin yhtä avointa? Sen jälkeen olen onneksi oivaltanut, että työ voi myös olla huomattavasti mielekkäämpää suuremmalla palkalla, kunhan vain tietää minne suuntaa ja uskaltaa esittää palkkatoiveen sille tasolle, johon olisi tyytyväinen. Osa suuristakaan yrityksistä ei esimerkiksi kilpaile lainkaan palkoilla (joka on mielestäni outoa, koska valtaosalle työntekijöistä palkka on suurin tai ainakin yksi merkittävimmistä motivaattoreista työssä)  ja itsellenikin tuli aikanaan melkoisena yllärinä, että saman alan palkat voivat samoissa tehtävissä vaihdella huomattavasti kilpailevien yritysten välillä.

Tällä hetkellä on tavoitetulotasoni (brutto) noin 5000€ /kk. Tämä on summa, johon parhaani mukaan pyrin silloin kun teen muutakin työtä kuin omia kanaviani, joka toki ajallisesti työllistää vähemmän. Ja noin yleisesti taso, jolle olen arvottanut oman tekemiseni ja osaamiseni hinnan. Viime vuonna pyrin tähän tulotasoon, mutta tilannetta toki vääristi silloin työhön käytetyt tunnit, joita kertyi usein jopa 60h viikkoon. Ja voin kertoa, ettei kenenkään, ikinä, koskaan tule lähteä moisiin tuntimääriin, aivan jo oman terveytensäkin kannalta. Työtuntien suhteen eivät ne perinteiset 38h viikossa aivan riitä, mutta pyrin ehdottomasti siihen, etten tee kovin paljoa yli 40-45 työtuntia viikossa. Jos taas miettii tulotasoa, jolla kyllä tulisin toimeen ja eläisin ihan perusarkea ilman suurta säästämistä tai törsäilyä, olisi se varmasti noin 2000€/kk. Alkuvuoden aikana oli tämä aikalailla se yleisin tulotasoni minulle aloittelevana yrittäjänä, vaikkakin melkoinen pudotus verrattuna siihen, mitä tienasin aikaisemmin täysiaikaisessa päivätyössä.

Monestihan sanotaan, että ei ne suuret tulot, vaan menot. Ja toki, usein kulut ehdottomasti myös kasvavat tulotason myötä, mutta olen jo muutaman vuoden ajan pyrkinyt kiinnittämään asiaan huomiota. Omat kiinteät kuluni kuukaudessa ovat tällä hetkellä noin vajaat 1200€, sisältäen asunto- ja opintolainan lyhennyksen, vastikkeen, sekä muut kuukausittaiset kulut, kuten puhelin, sähkö, netti, blogin palvelinmaksu, YEL-vakuutus ja päivähoitomaksu. Itseasiassa yllätyin nyt itsekin tuosta summasta, koska olen aina pitänyt kulujani pieninä, sanoisinko alle tuhannen euron. Ruoasta emme ihan kamalasti pihistelle ja ketodietin myötä ovat ruokakulut myös jonkin verran kasvaneet, koska ostan nykyään useammin ruokaa, jota kokkaan vain itselleni. Sanoisinko, että ruokaan menee kuussa keskimäärin ehkä noin 500€ kuukaudessa.


Näin ollen ovat noin vajaan parin tonnin nettotulot siinä luokassa, että tulisin toimeen ja hyvällä lykyllä saisin vielä rahaa säästöönkin. (Toki täytyy huomioida, että YEL:in suuruus on suhteellisen suuri näissä kuluissa ja työntekijöistä poiketen maksu, jonka maksan itse. Ilman sitä laskisivat kulut toki jonkin verran). Mutta mikä eniten yllätti oli ajatus siitä, kuinka olin kuvitellut tulevani helposti toimeen reilulla tuhannella eurolla ”pahimmassa tapauksessa”, mutta eihän se tietysti näin ole. Vaikka kyllä sanonkin suoraan, että kesäkuussa kituuttelin juurikin reilun tonnin tuloilla. Jos vertaan tilannetta hoitovapaaseen, oli asuntolainanlyhennys tuolloin minimissään ja elin myös osittain säästöillä, jolloin hoitovapaalla sinnitteli helposti.

Semmoista tänään. Kiinnostaako palkkakeskustelu teitä? Ja hei! Oletteko te tyytyväisiä tulotasoonne?

 

Entä oletteko kokeneet eriarvoisuutta palkan suhteen?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Epäsuositut mielipiteeni: Raha, bisnes ja some

Ah, perjantai! Viikonlopun kunniaksi ajattelin päästää hieman ”höyryjä ulos” ja kirjoitella pitkästä aikaa epäsuosittuja mielipiteitä aiheista, jotka ovat lähiviikkoina tai kuukausina pyörineet mielessä. Tänään on epäsuosittujen mielipiteiden aiheina raha, bisnes ja some.. Ja sitten niihin mielipiteisiin!

Rahapelikoneet pitäisi mielestäni kieltää lailla. Okei, kuten myös nettikasinot, sekä kulutusluotot ja pikavipit, joiden kokonaisvuosikorko ylittää tietyn prosentuaalisen määrän. (Jee, tämä itseasiassa juuri toteutuikin!!) Oikeasti, en näe pelikoneissa yhtä ainutta hyvää puolta, (vaikkakin tuottoja tietysti käytetään hyvään tarkoitukseen, kyseenalaisempaa on enemmänkin se, kenen kukkarosta) päinvastoin olen jotenkin aina ihmetellyt sitä, että kuka pelikoneita yleisesti edes pelaa? Olen itse pelannut pelikoneilla (joskus lapsena) ehkä yhteensä alle viisi kertaa elämäni aikana, enkä voisi kuuna päivänä nähdä itseäni laittamassa niihin rahaa. Pelikoneet eivät ole myöskään koskaan kuuluneet perheeni arkeen, joten en ole onneksi saanut niihin sen kummempaa tuntumaa.

Sitä en yksinkertaisesti ymmärrä, että täällä ”kaikki kielletään-Suomessa” on ok sijoittaa pelikoneita sinne sun tänne, lasten ja nuorten nähtäville värikkäiden kuvien ja animaatioiden kera, jotka nimenomaan houkuttelevat lapsia tai nuoria? Ja sitten vouhkotaan moneen muuhun, huomattavasti harmittomampaan asiaan liittyen ja, että kyllä tämän olutbrändin karhu nyt lietsoo tässä terassin aurinkovarjossa kamalaan kaljanhimoon. Pankissa työskennelleenä oli arkipäivää käydä läpi ihmisten tilitapahtumia ja kyllä, tuntuu aivan kamalalta todeta, että pelaaminen on oikeasti aivan todellinen ongelma monelle suomalaiselle aivan kaikissa ikäluokissa. Satunnainen lottoaminen tai arpojen ostaminen nyt vielä menettelee, mutta siinä se ymmärryksen raja omalla kohdallani meneekin. Nämä pelikoneet nyt ovat vielä pientä nettikasinoihin nähden, mutta niistä en edes nyt aloita 😀

Ah, pikavipeistä ja muista epämääräisistä kulutusluotoista voisin tehdä ihan oman postauksensa, koska en ole oikeasti koskaan ymmärtänyt miten joku kykenee moraalisesti tekemään bisnestä sillä, että monessa tapauksessa jo valmiiksi ylivelkaantuneet tai kyseenalaisissa elämäntilanteissa olevat ihmiset ottavat laittoman korkeita luottoja? Meneekö raha oikeasti inhimillisyyden edelle? Hävetkää, ihan tosi! Ihan suoraan sanottuna voin pahoin ajatuksesta, kuinka paljon löytyy ihmisiä, joille merkitsee vain raha ja se, että tienaa itse, menetelmistä viis. Katsoin kesällä Ylen MOT-jakson aiheesta ja ahdistuin jo pelkästään siitä, millaisia hämybisneksiä näiden luotonantajien takaa löytyy. Vaikka kulutusluottoja tarjoavien ”rahoitusyhtiöiden” joukosta varmasti löytyy myös niitä vähemmän epäilyttäviä toimijoita, voin kertoa että jotain epäilyttävää on jo siinä, että henkilö ylinpäänsä päätyy ottaman lainan 500% korolla, eikä omasta pankistaan.

Lainan myöntämisessä on aina tietynlaiset standardit ja vaatimukset takaisinmaksun suhteen. Jos oma pankki ei myönnä lainaa esimerkiksi maksuhäiriöön, tulotasoon tai kokonaistilanteeseen vedoten, niin onko tämmöiselle henkilölle ylinpäänsä kaikkien jo maalaisjärjelläkin vallitsevien normien puitteissa ok myöntää lainaa? Öö, ei? Kunniallisetkin pankit tekevät rahaa kulutusluotoilla, joten siihen, ettei lainaa myönnetä on aina jokin syy, jolla turvataan sekä luotonantajan, että luotonsaajan asemaa. Tottakai aina löytyy poikkeustapauksia, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. Muutenkin ahdistaa asenne siitä, että lainan ottamisen pitäisi olla normi. Haloo, mitä tapahtui pitkäjänteiselle säästämiselle? Miksi nykyään pätee olettamus siitä, että on ok ja normaalia kattaa tai mahdollistaa kaikki lainalla? Älkää pliis rahoittako tätä alaa omalta osaltanne! Toivon, että lainsäädäntö ottaa tämän asian yhä paremmin huomioon lähivuosina. Lainamarkkinoinnista täytyy sanoa vielä se, että on aivan älytöntä kuinka nykyään joka tuutista tuputetaan sitä, kuinka koko elämä unelmista lähtien pitäisi rahoittaa korkeakorkoisilla lainoilla. Jos alkoholin mainontaa säädellään, miksei kulutusluottojen?

Liian siloteltu ja oikeastaan todellisuudesta erillään oleva some on alkanut yhä enemmän ahdistaa. Kirjoitinkin tästä ensimmäisen kerran talvena ja sen jälkeen useaankin otteeseen. Tiedättekö, että tehdään asioita ja käydään paikoissa, vain niiden kuvien takia. Aivan kuin tietynlainen asioiden ja tilanteiden lavastaminen olisi normaalia tai coolia, koska ei, se ei ole. Tai tämä on tietysti vain oma mielipiteeni. Olen viime kuukausina perehtynyt todella paljon tähän aiheeseen eri kirjallisuuden muodoissa, se mikä sosiaalisessa mediassa mättää ja on ”sairasta”, on se kuinka irrallaan se on todellisesta elämästä. Kaikki näyttää ulospäin täydelliseltä, joka luo paineita olla tietynlainen tai tehdä asioita tietyllä tavalla. Eikö se tavallinen elämä enää riitä? Ihan tavanomaiset kuvat, joissa istun ilman meikkiä jossain tilanteessa, joka tuntui kuvaamisen arvoiselta? Tottakai itsekin välillä saatan tähän sortua ja on selvää, että esimerkikiksi kuvissa on esteettisyys usein ”se juttu” (varsinkin jos joku asiakas maksaa niistä huolella otetuista kuvista), mutta noin yleisesti en tahdo olla tässä ilmiössä mukana, koska elämäni ei ole täydellista. Elän aivan tavallista elämää, joten miksi minun tulisi feikata tai luoda illuusio jostain muusta?

 Asia, joka on myös alkanut ahdistaa, on omien kuvien lisääminen someen. Koen itseäni esittävien kuvien lisäämisen jotenkin todella kiusallisena nykyään, vaikka ironista kyllä, tämänkin postauksen kuvat esittävät juurikin minua itseäni. Syy tähän: Esimerkiksi asukuvat ovat todella helppoa sisältöä blogiin, koska järkkäriä tulee harvemmin kannettua mukana niissä arjen päivittäisissä normitilanteissa ja 3 vuotta vanhan puhelimeni kamera on jo todella huono. Rakastan reissuissa sitä, että saan esimerkiksi luontopainotteista kuvasisältöä. Ahdistun, jos huomaan IG-feedini sisältäneen viimeisten 9 kuvan aikana pääasiassa omia kuviani. Silloin on pakko kaivaa esiin jotain muuta. Mielestäni on yksinkertaisesti outoa jos IG-tilillä on kuvia vain ja ainoastaan henkilöstä itsestään, mutta tämä nyt ehkä on vain oma mielipiteeni ja paljon kiinni myös siitä, mikä sisältö itseä kiinnostaa. Pyrin itse siihen, että enintään joka kolmas kuva esittää minua ja loput maisemia, yksityiskohtia, kotia tai muita juttuja.

Verkostomarkkinointi ottaa päähän, edelleen ja tästä kirjoitinkin viime talvena edellisessä suorat mielipiteet-postauksessa. Menin nimittäin talvella Moorean saari-tylsyyksissäni todella syvälle tähän nimeltämainitsemattoman lisäravinne-firman tapaukseen ja tutkin juttua monta päivää aivan perinpohjin. Veera Bianca itseasiassa käsitteli tätä jälleen hyvin ajankohtaiseksi noussutta asiaa viime viikolla storiesissa hyvien pointtien kera ja myös HS julkaisi artikkelin aiheesta. Edelleen tahdon sanoa, että jokaisella on vapaus valita millä tavalla harjoittaa ammattiaan tai mihin rahojaan käyttää, enkä halua osoittaa tätä henkilökohtaisesti ketään verkostomarkkinointia työkseen harjoittavaa kohtaan, mutta siinä vaiheessa kun harjoitettu liiketoiminta perustuu virheelliseen tietoon, täysin vailla tutkimuspohjaa oleviin väitteisiin ja suoraan sanottuna tietämättömien ihmisten höynäyttämiseen, sekä heidän kautta taloudellisesti hyötyäkseen, mennään jo kaikkien eettisten ja moraalisten sääntöjen yli.

Kerroinkin tuossa tammikuun postauksessa ohimennen siitä, kuinka äitini hurahti joskus 90-luvun lopulla Herbalifeen ja vaikka olin tuolloin ala/yläasteikäinen, oli ihan selvää, että homma on täyttä huijausta. Toiminta keskittyi enimmäkseen juurikin siihen, kuinka elämäsi muuttuu näitä käyttämällä ja pyramiditaso-hypeen. Vaikka ihminen laihtuisi makeutusaineilla pumpattuja proteiinijauheita syömällä, ei ihminen voi pysyä kauaa terveenä moisella ruokavaliolla. Ja ps. ne Herbalife-pirtelöt oli aivan kamalia! Ja kyllä, olen joskus myös katsonut Netflixin dokkarin ”Tapaus Herbalife”, suosittelen! 😀

Olen itsekin tehnyt esimerkiksi blogini kautta yhteistyötä lisäravinnevalmisteiden suhteen, kokenut avun B-vitamiinilisästä syysväsymykseen, C-vitamiinista vastustuskykyyn ja vireyteen, sekä hiusvitamiinien vaikutuksen hiusten ja kynsien hyvinvointiin, mutta sen sijaan väitteiden esittäminen esimerkiksi siitä, että vitamiinivalmiste lupaa parantaa yhden jos toisenkin sairauden, vaivan, parisuhteen ja saada elämän tuntumaan päivästä toiseen pumpulin ja sateenkaarten ympärillä tanssimiselta, niin ollaan suoraan sanoen jo melko syvällä paskapuheessa. Jotkut lisäravinteet voivat olla hyvä lisä terveellisen, aktiivisen elämän ja monipuolisen ruokavalion tueksi, mutta eivät koskaan näiden korvike. Jos nyt otetaan mukaan keskustelu ruokavalion merkityksestä, täytyy todeta, että omalla kohdallani on sopivan ruokavalion löytäminen kesän aikana ehdottomasti edesauttanut jaksamista todella kokonaisvaltaisesti.

 

Kiitos ja anteeksi!

Mielipiteitä puolesta tai vastaan? 😀

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Perustulolla potkua työllisyyteen?

Kirjoitin lyhyesti ajatuksiani perustulosta viime kevään eduskuntavaalien yhteydessä. Lähinnä näkölkulmasta, kuinka perusturva voisi olla tehokas apu kannustamaan suomalaisia yrittäjyyteen. Kuten varmasti moni muukin, oli oma suhtautuminen perustuloon vuosia takaperin todella jyrkkä ja hämmästynyt. Mitä, rahaa kaikille tekemättä mitään. Miksi? Ja mitä hyötyä siitä muka voisi olla? Noh, tällöin en juurikaan ollut perehtynyt aiheeseen (tai siis ollenkaan) ja vuosien varrella on suhtautumiseni perustuloon ehdottomasti muuttunut. Ja kyllä, nykyään kannatan ehdottomasti perustuloa.

Luin pari viikkoa takaperin Johann Harin kirjan Mielen yhteydet- Masennuksen todelliset syyt– kirjan, josta mainitsin täälläkin. Ja jos täytyy mainita joku kirja, jota suosittelen aivan kaikille, niin ehdottomasti tuo! Kirja käsitteli aiheena mielialahäiriöiden lisäksi myös monialaisesti työelämää, sekä sivuttiin myös perustuloa. Ajatukset olivat todella samankaltaisia sen kanssa, mitä itse olen päässäni pyöritellyt. Kuten, että varmasti monessa tapauksessa työ on vahvasti taustalla monen masennuksessa tai ahdistuneisuudessa. Siispä päätin tehdä aiheesta ihan oman postauksensa, koska työhyvinvointi on tärkeä aihe, joka on aina kiinnostanut minua valtavasti.


Kuinka monelle seuraava kuulostaa tutulta? Tehdään työtä, joka ei haasta, palkitse tai tunnu ehkä edes miltään kantilta ”tärkeältä”. Kiireen ohella on boreout nykyään yleinen ilmiö. Tehdään työtä, joka itsessään tuottaa ahdistusta tai nimenomaan ei tuota elämässä niitä ilon ja onnistuneisuuden tunteita, joita työn pitäisi tuottaa silloin kun teet mielekkäitä asioita, joilla on jokin tarkoitus. Olen itsekin aikanaan tehnyt todella prosessinomaista työtä, jota tehdessä monesti mietin työpäivän aikana, että miksi edes teen tätä samaa päivästä toiseen? Tuntuu, että nykyään on enemmän sääntö, kuin poikkeus, ettei työn ole tarkoituskaan olla kivaa ja inspiroivaa, vaan tasapaksua puurtamista. Sunnuntaina tunnetaan ahdistusta maanantaista ja maanantaina odotetaan jo epätoivoisesti perjantaita. Useimmat meistä viettävät suuren osan elämästään tehden töitä, joten eikö se aika (ja elämä!) pitäisi käyttää asioihin, jotka tuovat enemmän, kuin ottavat? Ei arjen pitäisi olla viikonloppujen ja lomien odottamista.

Alanvaihto saattaa pelottaa, koska kilpailu työpaikoista on kovaa ja no, koska raha. Eipä sitä tyhjästäkään nyhväistä rahaa elämiseen. Myös omalla kohdallani oli kynnys ryhtyä yrittäjäksi todella korkea,  mutta näin vajaan vuoden jälkeen täytyy sanoa, että yksi parhaimmista päätöksistä elämässäni. Olen itse saanut viime joulukuusta lähtien starttirahaa ja omalla kohdallani se oli ehdottomasti yksi niistä syistä, jonka vuoksi uskalsin lähteä päätoimiseksi yrittäjäksi. Starttirahan hakeminen tai saaminen ei kyllä todellakaan ole mikään helppo homma. Byrokratiaa riittää ja monesti mietin, että onko tämä tarkoituksella tehty näin perkeleen hankalaksi? No, loppupeleissä siis sain myönteisen päätöksen ja siitä saakka olenkin joka kuukausi tehnyt netissä maksatushakemuksen ja saanut tililleni 500€. Tuo summa onkin ollut tänä vuonna ”turvani”, joka on lievittänyt paljon huolta taloudellisten seikkojen suhteen. Vaikkei muutamilla satasilla kovin leveästi elä, on summa kuitenkin jotain ja varsinkin psykologisesti asia, joka on tuonut turvan tunnetta ja kannustanut, koska starttirahassa ei ole tulorajaa. Olisinko koskaan uskaltanut ryhtyä yrittäjäksi ilman starttirahaa? EN välttämättä.

Heh, näin ollen olen tehnyt itselleni tämmöisen melko suppean empiirisen tutkimuksen perustulosta, tavallaanhan starttiraha on kovin samanlainen systeemi, joskin vain aloittaville yrittäjille suunnattu. Mitä tästä on seurannut? Olen luonut itselleni työpaikan, jota vieläpä rakastan. Vaikka yrittäjyys onkin aikaavievää, on se silti mahdollistanut enemmän aikaa mielekkäille asioille, perheelle ja ennen kaikkea ei ole tuntunut merkityksettömältä puurtamiselta. Tärkeintä työssä on ehdottomasti se, että pidät siitä mitä teet, koska työ säteilee niin moneen muuhun elämän osa-alueeseen. Kuinka moni muu uskaltaisi toteuttaa itseään, tavoitella mielekkäitä juttuja jos sama olisi mahdollista kaikille? Tunnetusti motivoituneet työntekijät saavat enemmän aikaan ja uskon, että ihmisryhmä, jotka mielummin olisivat loputtomiin ”tekemättä mitään”, kuin tekisivät töitä, on melko marginaalinen, varsinkin siis jos jokaiselle annettaisiin mahdollisuus tehdä itselleen mielekkäitä asioita tai yrittää, ilman rangaistuksia tai karensseja.

Nimittäin tottakai myös tekemättömyys lamaa ja aiheuttaa erinäisiä ongelmia yksilötasolla. Jokaisen pitäisi saada kuulua yhteisöön, jossa kokee itsensä arvostetuksi ja osaksi joukkoa. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat monissa tapauksissa seurausta työhön liittyvistä seikoista. Työuupumuksesta, stressistä, epäinspiroivasta työstä tai työttömyydestä. En edes halua miettiä, paljon verorahoja käytetään hoitamaan sairauksia ja oireita, jotka voitaisiin edes osittain ennaltaehkäistä sillä, että edistettäisiin työn mielekkyyttä, toimivaa johtajuutta, säännöllistä palautteenantoa ja realistisia tavoitteita. En nyt ehtinyt kaivella mitään statistiikkaa suomalaisten työikäisten sairauspoissaolojen syistä, mutta omalla näppituntumalla veikkaisin, että jollain tavalla stressiperäiset syyt tulevat tilastoissa melko pian akuuttien flunssatautien perässä.

Itseäni on yhä enemmän alkanut risoa terveydenhuollon suhteen se, ettei meitä monestikaan (ehditä tai osata) ajatella kokonaisuutena, vaan pyritään hoitamaan oiretta. En väitä, että toimintatapa aina olisi näin, mutta monissa tapauksissa varmasti. Sen sijaan, että mentäisiin oireen syihin tai henkilön elämäntilanteeseen tai elämäntapoihin, on helpompi määrätä lääkeresepti ja toivoa, että tilanne paranee sillä, vaikka todellisuudessa esimerkiksi kuormittava elämäntilanne harvemmin hellittää, ellei itse kuormituksen aiheuttaja poistu. Ja jos puhutaan vaikkapa työssä uupuneista tai masentuneista, kuinka monessa tapauksessa pitkät sairauslomajaksot ovat parempi vaihtoehto kuin se, että tilanteen aiheuttajiin pyrittäisiin vaikuttamaan? Sosiaalisesta työyhteisöstä erottaminen voi olla monelle jopa pahempi vaihtoehto.

Oma näkemykseni on, että kannustamalla ja antamalla yksilölle enemmän mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen ja mielekkään työn tekemiseen, johtaisi uusiin innovaatioihin, kannustaisi yrittäjyyteen ja toisi juuri sitä talouskasvua, jota meillä Suomessa kaivataan. Näen, että tämä voisi erityisesti edistää naisten työllistymistä yrittäjinä, esimerkiksi pitkien hoitovapaiden aikana tai jälkeen. Ja tottakai pitkässä juoksussa varmasti säästää suuren siivun terveydenhuollossa. Jos yksilöllä olisi mahdollisuus tehdä enemmän valintoja ja kieltäytyä työstä, joka tekee onnettomaksi, olisi myös työnantajien pakko puuttua tilanteeseen muokkaamalla työolosuhteita ja puuttumalla epäkohtiin. Nykyään kun pelataan paljolti työnantajien korteilla peliä, jossa heikoimmat ja eri mieltä olevat pelataan ulos.

 

Tässäpä omia mielipiteitäni aiheesta. Kiinnostaisi kuulla mitä mieltä te olette aiheesta? Kyllä vai ei perustulolle?

 

 

Ja ennen kaikkea: Mitä te tekisitte, mikäli saisitte kuukausittain vastikkeetonta perustuloa esimerkiksi 600 euroa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Tulevaisuus pelottaa?

Kuluvan parin vuoden aikana olen jollain asteella pelätä tulevaisuutta ja sitä, mihin tämä maailma on menossa. Ilmastonmuutos, talouden loppumaton kasvubuumi ja teknologian kehitys suuntaan, josta en itse rehellisesti ymmärrä yhtikäs mitään. Milloin raja tulee vastaan ja mitä silloin tapahtuu? Ja voiko talous muka todella kasvaa loputtomiin? (Katsoin muuten juuri pari viikkoa sitten Yle Areenasta hyvän dokkarin aiheesta, Ulkolinja: Talouskasvun takaraja. Suosittelen!) Mielessä on ollut jo pitkään kirjoittaa blogiin aiheesta, mutta on tuntunut jotenkin hankalalta hahmottaa ajatuksiani tästä tekstin muotoon, kunnes sitten tänään päätin käsitellä aiheita, joita olen tämän vuoden aikana paljon pohtinut.

Talous perustuu paljolti siihen, että sen mahdollisuudet kasvaa ovat loputtomat. Täytyy myöntää, että vaikka koen tietäväni jotain taloudesta ja rahoitusmarkkinoista, ovat nämä asioita, jotka ovat oikeasti tavalliselle ihmiselle todella vaikeasti ymmärrettävissä. Koko maailman rahoitusjärjestelmä on loppupeleissä niin monimutkainen ja kaikesta muusta irrallaan oleva instanssi, että se tuntuu jopa vähän pelottavalta. Suursijoittajana voit helpostikin manipuloida markkinoita ja vaikuttaa shorttaamalla osakekursseihin. Reilun sadan vuoden aikana on rakennettu järjestelmä, joka ohjaa kaikkea. Poliitikot ja valtioiden päämiehet eivät enää hallitse maita ja maailmaa, vaan talous. Jos on rahaa, on valtaa, koska raha pyörittää maailmaa. Pörssikurssit ovat olleet kasvujohdanteisia viimeiset vajaat 100 vuotta hetkellisiä notkahduksia lukuunottamatta, mutta tarkoittaako se, että näin jatkuu ikuisesti? Työskennellessäni pankissa sijoitustuotteiden parissa, oli yksi asiakkaiden yleisimmistä kysymyksistä se perinteinen ”Voinko menettää kaikki rahani?” Vastasin, että teoreettisesti on kaikki mahdollista, mutta tilanne vaatisi suurinpiirtein sen, että koko talousjärjestelmä kokisi historian pahimman kriisin ja vakaimmatkin pankit menisivät nurin. Nyt kun ajattelen asiaa ”skeptisin silmin”, onko se loppupeleissä täysin mahdoton yhtälö? Ettei talouskasvu jatkukaan hamaan tappiin asti? En itse edelleenkään näe tätä itse kovin todennäköisenä, mutta toisaalta, useat varsin epätodennäköiset tilanteet ovat historiassa toteutuneet.

Luen parhaillani erästä kirjaa, jossa todetaan osuvasti: ”Elämä on kehittynyt niin pitkälle ja tullut niin monimutkaiseksi, että tavallinenkin mies tai nainen tarvitsee suuren määrän varallisuutta voidakseen elää elämää, joka edes lähestyy täydellisyyttä”. (Wallace Wattles) Tämä kiteyttää kaiken. Raha tosiaan ratkaisee sen, millaista elämää elät. Saatko syödäksesi tuoretta ja terveellistä ruokaa, pääsetkö sairastuessasi hoitoon tai onko lapsillasi mahdollisuus kouluttautua. Tuntuu surulliselta, että raha todella on hyvän elämän mittari. Ja toki olen itsekin hommassa mukana,  esimerkiksi sijoittamalla eri sijoitustuotteisiin ja omistusasuntoon juurikin vaurastuakseni. Elääkseni mukavaa elämää ”sitten joskus”. Sitä mukavaa elämää, joka joskus muinoin ei vaatinut rahaa. Raha pakottaa menemään sinne mihin muutkin, koska muuten olet itse se, joka joutuu kärsimään. Pahin pelkoni on juurikin se, että suuryritysten valta kasvaa, rikkaat rikastuvat entisestään ja köyhät köyhtyvät, maailmassa jossa olisi yhä enemmän rahaa käyttää juurikin näiden epäkohtien parantamiseen. Suuret rahamassat ohjataan kuitenkin mielummin kohteisiin, joissa on parempi tuotto-odotus.

Ehkä juuri sen vuoksi tykkään perehtyä ja lukea kaikenmaailman hihhulijutuista;  Astrologiasta, vesimiehen aikakaudesta sun muusta, koska haluan uskoa hyvään ja siihen, ettei tulevaisuus käänny meitä vastaan. Mitään kovin radikaalia tuskin tulee tapahtumaan oman elinikäni aikana, joten miksi siis turhaan menettäisin yöuniani miettimällä sitä päivää kun tekoäly valtaa maailman ja tuhoaa ihmiset. Okei, hieman kärjistettynä, mutta silti. Jos katsotaan kuinka nopeasti teknologian kehitys on edennyt jo muutamassa vuosikymmenessä, ei ole lainkaan mahdotonta, että pian kehitetään oikeasti mullistavia ratkaisuja. Hurjaa ajatella, että pari sataa vuotta taaksepäin tiedettiin hädintuskin mitä sähkö on, nyt taas kehitellään 5G-verkon kaltaisia virityksiä.

Vaikka esimerkiksi tekoälyn myötä päästään monessa asiassa aivan uusiin ulottuvuuksiin, suhtaudun aiheeseen jotenkin todella varauksella. Moni hehkuttaa tekoälyä ja sen mahdollisuuksia upeana juttuna ja osittain se varmasti sitä onkin, mutta silti joku asiassa häiritsee. Ehkä se olen vain minä, joka nuorempana pelkästi Terminaattoria kuollakseen, koska pahin pelkoni jo tuolloin oli se, että koneet ottavat maailmassa vallan, vaikka Terminaattori nyt noin leffana onkin melko koominen. Yksi kauheimmista painajaisista, joita olen nähnyt (joskus ala-asteella tosin :D) oli, että terminaattori jahtasi minua jossain tehtaassa. Haha! Muistan tuon unen edelleen. Lääketieteen ja teknologian innovaatiot varmasti helpottavat monen elämää, vähentävät päästöjä ja pidentävät elinikää, mutta millä hinnalla? Mitä tapahtuu kun algoritmit jyräävät tunteet ja inhimillisyyden? Mikä on meidän rooli maailmassa?

Täytyy myös mainita geenitestit, joita oikeastaan kuka tahansa voi nykypäivänä tilata netistä. Tutkia omaa genetiikkaa, perimää tai alttiutta  sairauksille tai solumuutoksille. Itsekin olen jonkun aikaa miettinyt, että pitäisikö tilata testi, ihan silkasta mielenkiinnosta? Genetiikka ja DNA nimittäin kiinnostavat aiheena valtavasti. Silti vähän jännittäisi ”lahjoittaa” omaa DNA:tani vieraalle taholle käyttöön, koska jotenkin mietityttää, mihin tarkoituksiin DNA-pankkien materiaalia joskus tulevaisuudessa käytetään (heh, olenhan sanonut, että salaliittoteoriat ovat juttuni). Raskausaikanahan jouduin tarkempiin tutkimuksiin vauvan pienen koon vuoksi ja lääkäri antoi vaihtoehdoiksi lapsivesipunktion tai verinäytteestä otettavan NIPT-testin, jota itseasiassa stressihöyryissäni olin muutenkin tutkinut netistä alkuraskaudesta. No, about raskausviikolla 22 ei ihan kamalasti houkuttanut lapsivesipunktio keskenmenoriskin vuoksi, joten päädyin NIPT-testiin. Testi analysoi siis äidin veren kautta tietyt yleisimmät kromosomihäiriöt (laaja NIPT lisäksi muita, harvinaisempia oireyhtymiä), sekä lisäksi mm. lapsen sukupuolen. Vaikka itselleni tehtiinkin toimenpide lääkärin suosituksesta, voi kuka tahansa nykyään ”testata” lapsensa mahdollisia terveyspoikkeamia sikiö-DNA:sta yksityisellä lääkäriklinikalla. Jos jo nyt voidaan kartoittaa suurella todennäköisyydellä (ja riskittömästi) syntymättömän lapsen terveyttä, mikä on tilanne kymmenen vuoden päästä?

Eihän kukaan tietenkään tahdo sairasta lasta, mutta ajatus täydellisistä supervauvoista tuntuu kieltämättä luonnottomalta ja epäreilulta. Kuka nyt edes haluaisi tietää valmiiksi lapsensa alttiudet sairastua litanjaan asioita? Sekä mahdollisesti asioita, joita edes normaali ihminen ei edes aikuisiässä tiedä itsestään? Ja kuinka paljon haluaisin oikeastaan itse tietää? No, ehkä juuri sen, mitä tuo testi omalla kohdallani tarjosi. Johtaako tämä siihen, että ne keillä on rahaa, kehittyvät jatkossa terveiksi ja täydellisiksi yksilöiksi. Mitä enemmän lääketiede kehittyy, sitä hysteerisempiä ihmiset ovat erilaisten sairauksien suhteen. Itsekin toki odotan mielenkiinnolla uusia innovaatioita, ihmelääkettä syöpään ja toisaalta myös laajempaa tutkimustuloksia lääkkeettömien valmisteiden, kuten CBD:n käytöstä oireiden ja sairauksien hoidossa.

 

Mitä enemmän näihin aiheisiin on perehtynyt, sitä skeptisemmäksi on muuttunut. Onko kehitys ansa vai tie onneen? Se jää nähtäväksi!

 

Semmoisia kevyitä pohdintoja tälle perjantaille 😀

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Älä ole välinpitämätön, äänestä!

Mitäs tähän viikkoon? Olen viime viikosta saakka hoitanut kotona pientä flunssapotilasta, jonka vuoksi blogijutut ja omat hoidettavat hommat ovat yllättäen jääneet toissijaisiksi. Kun lapsi sairastuu, niin sille ei tietenkään voi mitään ja tällöin on yksinkertaisesti peruttava omat menot, laitettava omat jutut sivuun ja keskityttävä pienen hoivaamiseen, joka on tärkeintä <3 Näihin kahteen edelliseen viikkoon on mahtunut kertakaikkisesti niin paljon sairastelua ja ihme pöpöjä, että toivon todella tämän olevan hetkeksi tässä. Oikeastaan arkemme on ollut enemmän tai vähemmän köhää ja nuhaa siitä lähtien kun palasimme Suomeen, nyt tietenkin vielä elellään kevään pahinta infektiokautta kun on varsinainen kirjo kaikkia ah-niin-ihania pöpöjä liikkeellä.

Ennen loppuviikon Balin reissua olisi tarkoitus vielä hoitaa muutamia työjuttuja finaaliin, käydä vaihtamassa valuuttaa ja tottakai aloittaa myös pakkaaminen, haha. Eilen otin naperon mukaan ja kävimme kauppareissulla samalla myös äänestämässä ennakkoon. Tämä on itseasiassa ainakin muistaakseni ensimmäinen kertani ikinä, kun käyn äänestämässä ennakkoon. Olen aikaisemmin aina ollut varsinaisena äänestyspäivänä kotona, raahautunut silloin äänestysuurnalle ja seurannut illalla tilannetta jännityksellä telkkarista. No, tajusin olevani tänä vuonna ensi sunnuntai vaalipäivänä reissussa, mutta täytyypi tutkailla vaalitulokset tänä vuonna sitten netistä 🙂

Olen aikaisemmin usein käsitellyt vaaleja ja äänestämisen tärkeyttä blogissa. En tätä ennen muistanut koko hommaa tässä flunssan ja muiden askareiden ohella, mutta ajattelin tänään kirjoitella aiheesta lyhyesti. Viime eduskuntavaaleissa annoin ääneni Kokoomuksen Fatbardhe Hetemajlle, osittain siksi, että tämä on muutaman eri ystäväni tuttu ja tiesin sitä kautta äänestäväni oikeasti pätevää osaajaa, joka ajoi tuolloin esimerkiksi syrjäytymisen vastaista työtä. Tuolloin äänestin ensisijaisesti ehdokasta, en puoluetta, vaikka jo tuolloin muistan tätä dilemmaa kovasti pohtineeni ja olin vahvasti kallistunut toiseen suuntaan noissa vaaleissa.

Tässä vuosien varrella on ajattelumaailmani muuttunut ja suunta mihin Suomi on muutaman vuoden (tai oikeastaan sanotaanko näiden kahden kauden) aikana politiikan suhteen lähtenyt kallistumaan, ei oikein enää istu omaan arvomaailmaani samalla tavalla. Tottakai tiedostan, ettei talouskasvua saada, jos palveluita lisätään, mutta omasta mielestäni on tällä kaudella leikattu aivan yksinkertaisesti vääristä asioista. Valtio velkaantuu ja tottakai täytyy veronmaksajia saada lisää, mutta en usko, että esimerkiksi koulutuksesta leikkaaminen tai esimerkiksi hyvinvointiin tai tasa-arvoon tähtäävän ennaltaehkäisevän työn aliarvioiminen on siihen oikea ratkaisu. Omat fiilikseni tällä hetkellä Suomen päätöksenteosta ovat lähinnä seuraavanlaiset: Panostetaan ehkä pitkässä juoksussa melko epäolennaisiin ja epäkestäviin aiheisiin, sekä on keskitytty liikaa korjaamaan aiemman hallituksen sotkuja. Suoraan sanoen tuntuu, että melkeinpä kaikessa on menty päätösten suhteen huonompaan suuntaan.

Vaikka monista puolueista löytyykin erinomaisia ehdokkaita, en silti halua enää antaa ääntäni vain ehdokkaalle, vaan puolueelle. Koska loppupeleissä jälkimmäinen on se, joka ratkaisee. Edellisissä vaaleissa ei ehdokkaani päässyt sisälle eduskuntaan, mutta puolue sai ääneni tästä huolimatta. Tänä vuonna palloilin parin eri puolueen välillä. Ensin harkitsin erästä SDP:n ehdokasta, kunnes loppupeleissä päädyin äänestämään Vihreiden ehdokasta. Se mitä itse ajattelen, on että nykypäivän ja tulevaisuuden Suomi tarvitsee nimenomaan uusia tuulia, ympäristöasioiden edelläkävijyyttä maailman mittakaavassa ja ennen kaikkea hyvinvointia meille suomalaisille. Tasa-arvoa esimerkiksi perhevapaiden uudistamisella, kannustamista ympäristöystävällisiin elämäntapoihin ja perustulon takaaminen kaikille. Erityisesti näin yrittäjä on asioita alkanut ajatella aivan eri kantilta ja todennut, että esimerkiksi juuri perustulo voisi toimia tehokkaana kannustimena yrittäjyyteen. Madaltaa kynnystä yrityksen perustamiseen ja näin ollen pitkällä tähtäimellä luoda tulevaisuudessa lisää innovatiivisia työpaikkoja. Sitä tänne nimittäin tarvitaan! Suomalaiset ovat tunnettuja innovatiivisuudestaan, joten mielestäni tämä on koulutuksen ohella aivan ehdottomasti asia, johon pitäisi panostaa. 

Minulla on melko vahva mielipide mitä tulee äänestämiseen. Äänioikeuden käyttämättä jättäminen kertoo aivan suoraan sanottuna välinpitämättömyydestä. Anteeksi, sanoin sen nyt ääneen. Ihan oikeasti, vaikka joku ajattelisikin, ettei ”yhden ääni merkitse mitään”, yksinkertaisesti keksi ketä tai mitä puoluetta äänestäisi, on tärkeintä, että äänestää. Sitä, joka on lähinnä itselleen tärkeitä asioita. Väittääkö joku muka, ettei oikeasti ole mitään mieltä yhteiskunnallisista asioista tai ettei yhdenkään puolueen riveistä löytyisi ehdokasta, joka kannattaisi itsellesi tärkeitä asioita? En usko! Oikeastaan en keksi itse ainuttakaan hyvää syytä siihen, miksi ei pitäisi äänestää. Erityisesti nyt.

Tilastojen mukaan pienituloisten äänestysaktiivisuus on huomattavasti alhaisempaa, kuin esimerkiksi keski- tai korkeatuloisten. Heidän, keiden näin omasta näkökulmastani pitäisi erityisesti käyttää äänioikeutensa. Ei ne jupinat kotisohvalta paljoa auta asiaa, vaan äänioikeuden käyttäminen. Mikä saa minut todella vihaiseksi on se, että asioita kritisoidaan ja päätöksistä valitetaan suuntaan tai toiseen, eikä edes nähdä sitä vaivaa, että äänestäisi! Silloin on jokaisella kansalaisella oikeus sanoa laittaneensa tikkunsa ristiin meidän kaikkien puolesta. Mikäli ei vaivaudu äänestämään, ei mielestäni ole myöskään oikeutta kritisoida mitä tulee poliittisiin päätöksiin tai leikkauksiin. Jos edes 1/3 niistä, jotka ovat aikaisemmin jättäneet äänensä antamatta, raahautuisivat tästä eteenpäin uurnalle, voisi vaalitulos olla hyvinkin erilainen, kuin koskaan ennen.

 Jos täytyisi sanoa asia yhdessä lauseessa aivan kuten ajattelen: Äänestämättä jättäminen ei ole anarkiaa, vaan yksinkertaisesti välinpitämättömyyttä tärkeisiin, meitä kaikkia koskeviin päätöksiin. Piste. Tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni. Ja noin yleisesti, ei politiikassa ole oikeaa tai väärää, nämä ovat puhtaasti mielipideseikkoja, kiinni yksilön omasta arvomaailmasta, kenties perhetaustasta, koulutuksesta ja omista elämänkokemuksista. Kaikessa on aina ne kaksi puolta. Siksi en itse henkilökohtaisesti halua väitellä siitä, mitä tai ketä pitäisi äänestää, koska pääasia on, että äänestää ja on itse tyytyväinen valintaansa.

Oletteko jo löytäneet ehdokkaan, jota aiotte äänestää? ✨

 

Entä äänestättekö yleensä ennakkoon vai vasta virallisena vaalipäivänä?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 15 kommenttia.