Julkaistu

Laihaa saa haukkua, mutta lihavaa ei..?

Paino on ollut viimeaikoina aktiivisena keskustelunaiheena somessa ja päätin nyt pistää myös oman lusikkani soppaan aiheen tiimoilta. Asia, joka minua on vuosia mietityttänyt on juuri se, miksi laihojen ihmisten arvostelu ja haukkuminen tuntuu olevan hyväksyttyä, kun taas lihavuudesta keskustelua pidetään vihapuheena. Lihavuus on ikään kuin tabu, kun taas laihoja ja hoikkia saakin arvostella senkin edestä. Vai eikö sittenkään? No, keskustellaanpa aiheesta lisää..

Voin todeta, ettei itseäni voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa muiden ihmisen paino. Toki, jos joku läheiseni yllättäen huomattavasti laihtuisi tai lihoaisi, varmasti huolestuisin ja jollain tapaa puuttuisin tilanteeseen, mutta asia jota en yksinkertaisesti jaksa edes ajatella, on se onko joku lihava tai laiha. Useinkaan asia ei nimittäin vaikuta omaan elämääni millään tavalla ja ennemmin keskitän tuon energian niihin omiin juttuihini. Olen sinut itseni kanssa, enkä senkään puitteissa koe tarpeelliseksi arvostella kenenkään muunkaan ulkomuotoa. En tällä hetkellä näe itseäni laihana tai lihavana, vaan täysin normaalipainoisena, joka olenkin.

Toki olen ruumiinrakenteeltani pienikokoinen, jonka vuoksi olemukseni on melko siro ja semmoinen olen aina ollutkin. Olen 157cm pitkä ja voin kertoa, että eipä lyhyelläkään aina ole niin helppoa. Elämässä joutuu helposti tytöttelyn kohteeksi ja olenpa tässä äitinä myös kohdannut vanhemmilta naisilta useita säälivän tuohtuneita katseita kun olen tuolla jossain rönttövaatteissa lastenvaunuja lykännyt. Luultavasti ajatelleet, että siinä menee varsinainen teinimamma, tsemppiä vaan tulevaan. Koen itse kuitenkin, että pituuteni on vahvistanut itsetuntoani, koska esimerkiksi työelämässä olen joutunut hakemaan sitä auktoriteettia ja uskottavuutta muiden silmissä juuri luonteen ja jämptin asenteen kautta.

Housut / Zara

Paita / Forever 21

Tennarit / Vans

Laukku / Balenciaga

Aurinkolasit / Prada

Korvarenkaat / Glitter

Ja kyllä, olen myös itse joutunut ikävien kommenttien kohteeksi laihuuden vuoksi. Vieläpä esimerkiksi ihan työpaikallani. Tästä on muutamia vuosia aikaa, mutta tapaus on edelleen muistissa kuin olisi tapahtunut eilen. Olin juuri palannut takaisin lomamatkalta  ja ensimmäistä päivää töissä reissun jälkeen. Ainakin omalla kohdallani rantalomat usein toimivat tehokkaana nesteenpoistona, kuumassa ilmassa rannalla lenkkeillessä kun tulee ihan kivan tehokasta liikuntaa ja on yksi parhaista tavoista itselleni rentoutua lomilla. Muistan tismalleen kuinka päälläni oli suhteellisen ihonmyötäinen mekko, jonka olin ostanut reissusta.

Aivan yhtäkkiä työkaverini sitten tokaisi kauhistuneena ja ehkä jollain tapaa myös halveksuvaan äänensävyyn: ”Hyi kauhea kun olet laiha!” ja perään ehkä myös mutisi jotain, että syönkö ikinä mitään. Olin tuolloin aivan normaalipainon puitteissa, joskin ruumiinrakenteeni on melko siro, eikä synnynnäisille piirteille oikein mitään voi. Mitä sitten ajattelin tästä kommentista? Loukkaannuin, mutta enemmän kuitenkin suutuin aivan suunnattomasti! Joku herkempi olisi oikeasti voinut pahoittaa mielensä pahastikin. Asia kuitenkin vaivasi mieltäni siinä määrin, että mainitsin tapahtuneesta parille työkaverille, joiden kanssa olin läheisempi. Päässäni pyöri kysymys siitä, että miten joku voi sanoa toiselle näin?

Jos usein puhutaan siitä, että ylipainon takana on jokin sairaus ja se on syy sille ”miksi painolle ei voi mitään”. Mitenkäs sitten ne laihat? Mistä ulkopuolinen voi tietää mitä tämän henkilön elämässä tapahtuu? Ero, joka on vienyt ruokahalun, stressi tai joku muu oire tai sairaus, joka nyt ei välttämättä ole lähelläkään sitä perinteistä syömishäiriö-korttia, joka usein vedetään. Mitä kollegani olisi ajatellut jos olisin sanonut samaa hänen huomattavasti itseäni pyöreämmästä ruumiinrakenteestaan? Tätä en olisi ikinä voinut tehdä tai sanoa kenellekään. Nuorempana eräs minua pyöreämpi kaveri yritti saada minua lihottamaan itseäni jauhamalla, että ”eihän  kukaan poika voisi tykätä luuviulusta”. Ja tämä oli siis ala-asteella..

Nämä eivät ole ensimmäisiä tai viimeisiä kertoja kun olen kuullut sitä samaa virttä laihuudesta. Vieläpä ollessani täysin normaalisti syövä, toki myös taas normaalin aktiivista elämää elävä ihminen. En tietysti tarkoita, että ketään saisi arvostella, mutta mikä tekee toisesta sen hyväksytympää? Laihako ei loukkaannu, koska laihuutta ihannoidaan? Voin kertoa, että rumaan sävyyn kuullut kommentit satuttavat aivan varmasti ketä tahansa, painosta riippumatta. Tiedän, että monet tuskailevat laihuuden kanssa ja varsinkin teini-iässä kokevat pahoja alemmuuden tunteita laihuudestaan. Eipä muiden kauhistelut tilannetta ainakaan paranna.

Sen kuinka kohtelet muita ihmisiä tai puhut heille, ei pitäisi olla missään yhteydessä henkilön ulkonäköseikkojen kanssa. Itseäni lähinnä mietityttää se, että millainen ihminen ylinpäänsä kokee oikeudekseen arvostella kenenkään ruumiinrakennetta tai vartaloa, olet sitten minkä tahansa kokoinen tai muotoinen? Ei minulla ainakaan tulisi kuuna päivänä mieleeni tokaista työkaverille tai kenellekään muullekaan, että ”huhheijaa kun olet iso, paljonko oikein syöt?!” Oikeasti, tämä on tismalleen aivan sama asia kuin tuo oma tapaukseni, joka silti tuntuu olevan jotenkin yleisesti hyväksytty tapa arvostella toista.

Sitten taas se kolikon kääntöpuoli. Tottakai geenit määrittelevät paljolti sitä, millainen ruumiinrakenteesi on, kuinka hyvin aineenvaihdunta toimii, mutta paljolti on kiinni myös niistä elämäntavoista. Kyllä, minun on ollut aina suhteellisen helppo pysyä ideaalipainossani, koska a) harrastan liikuntaa ja elän aktiivista elämää b) pyrin syömään omalle keholleni sopivaa ruokaa (joka ei muuten ole salaattia, vaan aivan normaalia kotiruokaa). Ja kyllä, paisuisin aivan varmasti jossen liikkuisi, söisin päivittäin pullaa tai nukkuisin jatkuvasti huonoja yöunia. Se on tullut todettua esimerkiksi nyt lomaillessa kun niitä lomakiloja tosiaan on kertynyt, mutta semmoista elämä on, eikä se tosiaan ole niin vakavaa. En itse missään nimessä koe, että ulkomuotoni on kiinni perimästä, vaan pääasiassa elintavoista. Siltikään en koe, että kenenkään vartaloa tai ulkonäköä olisi sopivaa arvostella, oletpa sitten työpaikan Pirkko, naapurin Minna tai julkinen somepersoona.

Oletteko huomanneet samaa? Miksi laihojen arvosteleminen on ”ok” ja onko se teidän mielestänne tosiaan ok?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 27 kommenttia.

Julkaistu

Ammattina bloggaaminen ja SoMe – ajatuksiani ja omia kokemuksiani aiheesta

Postausta työhönpaluusta on toivottu paljon, joten tässäpä iltapäivän ratoksi muutama miete aiheesta. Työaiheiset postaukset ovat muutenkin hurjan tykättyjä joten toivon, että pidätte tästä postauksesta! Ajatus saattoi vähän karata muihinkin aiheisiin ja myös siihen, onko blogi työtä tai miten määritellään ”työ”? Onhan tässä tullut ”jännitettyä” töihinpaluuta jo kuukausia ja pian se sitten onkin omalla kohdallani edessä. Kaiken tämän 1,5 vuoden kotona ”makoilun” jälkeen. Sen voin nimittäin todeta, että tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin sitä! Eniten juurikin henkisen kasvun aikaa, mutta myös itsensä kehittämisen hetkiä.

Olen haastanut itseäni liikunnallisesti, opiskellut kotona itseäni kiinnostavia aiheita, kirjoittanut blogia melkeinpä päivittäin, toki meidän muita arjen rutiineja ja leikkejä unohtamatta! Juttuja jotka ovat pitäneet aivot virkeänä ja ehkä siksi työhönpaluu ei niinkään jännitä sen puolesta, että miten ”osaan tehdä muuta kun viettää aikaa lapsen kanssa kotona”. Enemmän jännitys onkin juuri positiivista innostusta, olen jo pari kuukautta suunnitellut ideoita työhöni ja suorastaan palan halusta päästä toteuttamaan inspiroivia juttuja. Asia, joka eniten tuo sitä jännitystä on kuitenkin nimenomaan uusi työ.  Se kun ei voi palata tuttuun ja turvalliseen, jossa kaikki lähtee heti rullaamaan vanhaan malliin.

idup

Kerroin aiemmin irtisanoutuneeni pankkityöstäni ja edelleenkään en ole millään tapaa katunut päätöstäni. Päinvastoin! Puuduttava, prosessinomainen ja byrokraattinen työ ei totisesti sitten enää ollutkaan minua varten ja kuten aiemmin olen täällä kertonutkin, haluan työelämässäkin jatkossa keskittyä asioihin, joihin koen intohimoa ja joista nautin. En koe, että kellokorttimainen työ, jossa omien ideoiden ja ajatusten hyödyntäminen on usein jopa mahdotonta, olisi minua varten. Haluan tehdä työtä, joka palkitsee, jossa tunnen oikeasti tekeväni jotain joka kiinnostaa, juttuja joita ei edes haittaa miettiä ensimmäisenä kun heräät sängystä. Toki nyt kaikessa työssä on aina puolensa, ne hyvät ja sitten ne huonot, mutta varmasti ymmärrätte pointtini.

Olen aina ollut todella työkeskeinen ja jo pienenä haaveilin töistä, oli kiva leikkiä ”pomoa” tai opettajaa, tehdä siskolle pistokokeita ja tehtäviä, myydä ovelta ovelle itsetehtyjä tuoksukortteja, yrittää tyrkyttää äitille ”ravintolaherkkuja” oman keittiön antimista itsetehdyllä ruokalistalla ja kaikkea tuommoista. Työjutut ovat siis aina pyörineet mielessä, tosin ne haaveet vaan vuosien mittaan vaihtuneet. Eka oli lentoemäntä, sitten muotisuunnittelija ja lopulta päädyinkin koulun kautta töihin vakuutusyhtiöön ja sen jälkeen pankkiin. Tietyllä tavalla harmittaa, etten miettinyt jo vuosikausia sitten jotain yritystoimintaa blogijutun ympärille, ei sitä silloin edes itse voinut kuvitella kuinka valtava juttu vaikka nyt sitten sosiaalisen median markkinoinnista tulisi.

Kai sitä silloin ajatteli vielä, että tuo täysin uusi ala oli jollain tapaa täysin höpöhöpöjuttu, ettei kukaan oikeasti voisi lukea työkseen vaikka blogeja tai naistenlehtiä. Kunnes kuulin vuosia takaperin, että se on täyttä arkea esimerkiksi viestintätoimistoissa. Johan tunsin itseni jotenkin suorastaan huijatuksi ja maailmani avartui. Sitä se nykypäivä on, työelämäkin on muuttunut. Eikä ihan vähääkään. Ennen kylvettiin peltoja ja tehtiin fyysistä työtä, nykyään työ on enemmän asiantuntijatyylistä, konsultointia, ideointia ja ennen kaikkea luovuutta.

Toki moni ajattelee edelleen, ettei ole työ olla bloggaaja tai sisällöntuottaja. Periaatteessa nyt voi olla ammatiltaan vaikka koiraterapeutti (ja siis onhan niitäkin olemassa) tai ihan mitä tahansa jos siitä maksetaan ja homma tuottaa. Itse nyt kuitenkin koen, että kyse on enemmän juuri siitä, että tekee jotain mistä nauttii ja sehän on vaan plussaa jos sillä on mahdollista elättää itsensä. Itse en saa tällä hetkellä säännöllistä palkkaa blogistani tai millään tasolla eläisi tällä hommalla, vaan kyse on enemmän harrastuksesta. Olen halunnut pitää blogini viimeisen vuoden aikana mahdollisimman ”stressivapaana” ja keskittyä menemään juuri fiiliksen mukaan.

Silti teitä käy täällä viikottain lähes 5000 yksittäistä tyyppiä kurkkimassa jorinoitani, kuukaudessa vieläkin suurempi joukko. Vanhempainvapaa ja hoitovapaahan ovat olleet loistavia mahdollistajia puuhailla kirjoitusharrastuksen kanssa! Tavan pysyä mukana ”aikuisten maailmassa”. Uuden blogipohjan myötä ennemmin vain halusin eroon mainosbannereistä enkä niitä lisää, enkä siis kaikesta tästä höpinästä huolimatta ole myöskään uudessa työssäni ryhtymässä kokopäiväiseksi bloggaajaksi tai sisällöntuottajaksi. Enemmän ehkä vähän näiden aiheiden parissa asiantuntijanäkökulmasta työskenteleväksi.

Yksi asia, joka on jatkuva nettijupinan aihe ja nyt on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa myös tähän aiheeseen. Vaikka tuossa aiemmin jo sivusinkin aihetta ”bloggaaminen työnä”, on jatkuva tapetilla oleva puheenaihe se, kuinka bloggaaminen ja somen päivittäminen koetaan liian helppona työnä tai keinona tienata tai ei työnä lainkaan. Toki töitä löytyy erilaisia, itsekin vuosia niska limassa raataneena todellakin tiedän sen. Tietty kuka tahansa voi perustaa blogin, ottaa siihen aikaa tuntikausia päivässä, ehkä jopa vuosien säännöllisellä ja pitkäjänteisellä työllä hommata jonkinlaisen lukijajoukon ja sitten yrittää ryhtyä tienaamaan kyseisellä lystillä. Itse melkein kymmenen vuotta blogia pitäneenä voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös bloggaaminen voi olla tietyllä tapaa raskasta.

Olet käytännössä 24/7 miettimässä juttuaiheita, olen joskus menneinä vuosina useinkin heräillyt keskellä yötä kirjoittamaan juttua muistiin kun ajatus alkoi virrata, kirjoittamassa ajatusta vaativia tekstejä, joihin itseltänikin voi keskeytysten kanssa mennä jopa 4h. Siis yhden postauksen tekstiin ja pahimpien typojen korjailuun sun muihin jos puuhailee välillä muuta ja ajatus jatkuvasti katkeaa. Mitäs sitten kun tulee eteen päivä, jolloin et saa lausettakaan aikaiseksi? Jos bloggaat sopimuksella, joka edellyttää tietyn määrän kirjoituksia kuussa, on vaan saatava jotain kasaan. Kuvaamiseen menee viikossa itseltäni useampi tunti, myös kommentteihin vastaaminen vie aikaa, koska itse haluan jokaiseen vastata.

Laskin joskus 5v taaksepäin, tuolloin blogin ohessa 40h päivätyötä ohessa tehden, että käytin viikossa blogiin keskimäärin 25 tuntia. Siis palkkatyön lisäksi. Eipä ihmekään, että jossain vaiheessa tuolloin koin työuupumusta. Tuolloin olisin ehkä jopa voinut elättää itseni bloggaamalla, jos olisin panostanut juttuun juurikin täyspäiväisesti ja systemaattisemmin kun tuolloin. Silloin oli vaan niin tärkeä saada jalkaa oven väliin ”oikeisiin hommiin”, blaah. Vosinpa opettaa tuolle 25-vuotiaalle Iinekselle muutaman asian ajassa taaksepäin!

Itse koen luovassa hommassa ”raskaimmaksi” juuri jatkuvan ajatustyön. Mietit jatkuvasti aspekteja postauksiin, lauseita, kiinnostavia mielipiteitä, usein nuo nyt tulevat itsestään ”paperille” silloin kun kirjoittaminen on itselleen säännöllinen rutiini. Silti tuntuu, että pääsin sen suhteen päivätyössäni huomattavasti helpommalla. Ei tarvinnut miettiä ja pohtia jokaikinen sekunti, vaan tehdä vaan ja hoitaa hommansa, sitten kotiin ja työt loppuivat siihen. Blogissa nuo kaikki jutut rullaavat päässä ihan jatkuvasti, unohtamatta sitten jotain Instagramin päivittämistä sun muuta. Tosiaan, puolensa kaikessa. Eipä bloggaajalla myöskään vapaapäiviä tunneta, vaikkei itseäni todellakaan haittaa kirjoittaa sunnuntain aamukahvin lomassa postausta.

Miinuspuoli on sitten tietty se, että ilmiantaa itsensä ja elämänsä muiden riepoteltavaksi. Tiedän, jokaisen oma valinta ja toki ymmärrän jos keskustellaan aiheesta, mutta itse en ymmärrä missään tilanteessa toisten (tuntemattomien) ihmisten tai heiden perheen/ lasten haukkumista julkisesti tai anonyymisti. Se mitä ei ole valmis sanomaan toiselle kasvotusten, ei kyllä pitäisi sanoa ääneen myöskään anonyymisti millään palstalla. Se kertoo usein vain enemmän itse kertojasta, kun itse jutun kohteesta. Toki toinen voi ottaa itseensä kohdistuvan kritiikin huomattavasti toista herkemmin, mutta toki bloggaajana pitäisi mielestäni kuitenkin jollain tasolla osata käsitellä ainakin sitä asiallista ja rakentavaa kritiikkiä tai sitten vaan omata kyky pistää toisesta korvasta ulos.

Ja kyllä, vaikka bloggaaminen onkin  ajoittain ”rankkaa” (jos siis haluaa pitää homman systemaattisena ja säännöllisenä), on bloggaamisessa ehdottomasti suuria plussiakin. Pääsee kivoihin tapahtumiin tutustumaan toisiin bloggaajiin, saa tehtyä ”työtään” kotoa käsin, kivoja testituotteita, suunniteltua itse päivänsä kulun, päättää julkaisemansa sisällön, sekä mahdolliset yhteistyökumppanit. Tehdä yleisesti juttuja joista nauttii, valokuvaus, kirjoittaminen ja lukijoiden kanssa vuorovaikutus.

Ne ovat syitä miksi itse olen aikoinaan ryhtynytkin bloggaamaan ja varmasti juuri halu näihin juttuihin on toiminut kimmokkeena myös monilla muilla bloggaajilla. Lisäksi koen aivan mielettömänä juttuna, että näinä ankeiden talousuutisten vuosina suomalaisetkin bloggaajat ovat oikeasti onnistuneet luomaan täysin uuden alan ja työllistäneet itsensä! Aivan mieletöntä!! Ei kaikista tule bloggaajaa, vaikka haluaisi. Juttuideat voivat loppua pariin kertaan ja alkuun tuntua tylsältä kirjoittaa tyhjälle yleisölle. Toisaalta, eipä itsestäni taas varmasti tulisi lääkäriä tai fyysikkoa, meitä on niin moneksi. Pääasia kuitenkin, että löytää juuri sen oman juttunsa. Itse olen löytänyt blogista tähän saakka rakkaimman harrastukseni, eikä edes haittaa tehdä ilmaisia työtunteja tämän eteen. Toiveeni on kuitenkin, että ehtisin ja jaksaisin myös töideni alettua päivittämään blogia säännöllisesti, ainakin 4-5 kertaa viikkoon, koska missään tapauksessa en ainakaan lopettamassa ole. Päinvastoin! 🙂

Karkasipa ajatus! Tämmöisiä ajatuksia kuitenkin viimeisille ”lomapäivilleni”. Toivottavasti herättää myös teissä keskustelua kommenttiboksin puolella, suuntaan tai toiseen.

Kivaa torstaita!

 

Postaus ei ole toteutettu minkään tason yhteistyössä Puhdas+:an kanssa, haha! Taidanpa mennä taas keittämän kupillisen matchaa ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Elämäni pieniä ekotekoja

En koe, että olisin jokapäiväisissä valinnoissani kovin ”hippi” ja myönnän kyllä, että voisin toisinaan ajatella useammissa asioissa enemmän ympäristöä. En kuitenkaan missään nimessä koe, että olisin mikään luonnon haaskaaja, siis päinvastoin! Koen nimittäin tekeväni lukuisia ekovalintoja päivittäisessä arjessa ja toivottavasti tulevaisuudessa enemmänkin.

Olen nimittän ehdottomasti sitä mieltä, että pienilläkin jutuilla on suuri vaikutus! Kannustankin jokaista ottamaan edes sen pienen askeleen kohti vihreämpiä toimintatapoja, sillä yhdelläkin pienellä asialla on nimittäin suuremmassa mittakaavassa merkitystä.

Kuinka sitten itse ajattelen ympäristöä päivittäisessä arjessa?

 

Kauppakassit. Otamme aina kauppaan mukaan kankaisia kauppakasseja, joita meiltä löytyy varmaan kymmenen tällä hetkellä. Muovisen kertakäyttöisen muovipussin ostaminen on nimittäin turhin asia ikinä! Jos käyn esimerkiksi kaupassa extempore, valitsen aina sen biohajoavan kassin, joka päätyy kotona roskapussiksi. Niitäkään ei nimittäin tulisi kuuloonkaan erikseen ostaa kun voi käyttää niitä kaikkialta kertyviä kasseja. Kaupassa pyrin välttämään niitä pieniä pakastepusseja parhaani mukaan ja esimerkiksi banaaneille en sitä kyllä ottaisi. Se nyt on selvää, että välillä kauppareissusta ei oikein selviä ilman, koska jonnekinhan vaikkapa perunat tai tomaatit on pakko koota, mutta onneksi niistäkin löytyy joissain kaupoissa nykyään niitä hajoavia!

Tähteiden hyödyntäminen. Pyrin aina siihen, ettei meillä menisi ruokaa roskiin. Siksi yritänkin aina miettiä, miten pahaksi menevät ainekset ja tähteet saisi hyödynnettyä. Esimerkiksi pari jämäporkkanaa voi heittää mukaan wokkiin tai mustuneen banaanin ja munat käyttää banaanipannareihin. Jämäriisit saatan paistaa lounaaksi kasvisten kanssa jne..

Vauvanvaatteet käytettynä. Ostan siis noin 95% kaikista vauvanvaatteista ja tarvikkeista käytettynä. Yleensä mulla on pari samaa tyyppiä, keiltä ostan juttuja ja tällöin yleensä tiedän, että tavarat ovat hyvää laatua, ehjiä ja muutenkin oman tyylisiä/kivoja. Jostain syystä en ole niin hifistelijä vauvanvaatteiden suhteen, sinänsä outoa. Ehkä se johtuu siitä kun on kuitenkin löytänyt niin kivoja vaatteita käytettynäkin, ettei sitten jaksa niitä edes sen koommin bongailla kun yleensä ostaa pitkäksi aikaa kerrallaan.

En vain jotenkin koe, että olisi järkeä pistää niihin yhtä paljon rahaa kun omiin vaatteisiin. Erona kun kuitenkin on se, että poika käyttää yhtä paitaa muutaman kuukauden, kun itse taas voin käyttää samaa vaatekappaletta vuosia. Tällä hetkellä olen ostanut ensi talven haalarit valmiiksi, käytettynä siis ja koon 74 vaatteet (joita siis aikalailla nyt ollaan alettu käyttämään) on kaikki jo hommattu ajat sitten. Kun myyn vanhoja juttuja pois, käytän niistä saadut rahat ostaakseni pojalle uusia.

Luonnonkosmetiikka. Olen yhä enemmä alkanut suosia kosmetiikan suhteen luonnollisempia juttuja, varsinkin ihonhoidossa. Omistan niin paljon kosmetiikkaa, että kuluu kyllä jonkin aikaa ennenkö koko arsenaali uusiutuu ecocert-tuotteisiin, mutta sekin on suuri juttu, että on aloittanut jostain!

Luomu. Pyrin usein suosimaan luomua elintarvikkeissa. Mikä on mukava juttu, niin monissa tuotteissa ei nykyään ole edes oikeastaan mitään eroa hinnassa tavallisen ja luomun välillä! (Tai ainakaan tietyissä tuotteissa) Ihmiset ovat nykyään huomattavasti tietoisempia ruoan puhtaudesta ja esimerkiksi GMO:sta. Voisin itsekin toki suosia enemmän luomu- ja lähiruokaa, mutta jos on kaksi lähes identtistä tuotetta, joista toinen on luomu, niin valitsen tietysti sen.

Soijan, tofun ja muiden ”lihakorvikkeiden” suosiminen. No, näiden lisäksi syödään kyllä todella paljon kyllä kanaa ja kalaa, mutta punaista lihaa ei osteta enää nykyään käytännössä ollenkaan. Saatan joskus tosi harvoin ostaa paketin pekonia, jos saan jonkun tietyn ruokainspiksen, mutta siinä se aikalailla onkin. Edellisestä pekonipaketistakin on varmaan jo kuukausi-pari aikaa, tosin brunsseilla on tullut sitä syötyä.

Tommi ei syö enää oikeastaan ollenkaan lihaa, itse toki välillä syön, usein siis silloin jos ollaan jossain esimerkiksi brunssilla ja sitä nyt vaan sattuu olemaan tarjolla. Sen sijaan ollaan intouduttu paljon soijan lisäksi myös tofusta. Linssejäkin on tullut lähiaikoina käytettyä paljon ruoanlaitossa ja pitäisikin laittaa tänne eräs linssikeiton ohje!

Suosin kraanavettä, enkä ikinä osta turhaan vettä pullossa. Suomessa on maailman puhtaimpia vesiä ja esimerkiksi töissä jaksoin hämmästellä, kuinka ihmiset jaksavat suosia vesiautomaatin säiliövettä! Oikeasti ehkä naurettavin asia ikinä!!! Kun 5 metrin päästä saa hanasta vähintään yhtä hyvää vettä. Huhheijaa! Joskus saatan ostaa pullon vissyä, mutta sekin on ihan jotain kerran-pari kuussa tapahtuvaa huvia.

Yleensä suosin aina kestopulloa ja rakastan SIGG:in vaaleanpunaista alumiinipulloa, josta ei myöskään irtoa mitään haitallisia muovihiukkasia juomaveteen. Töissä myös käytän yleensä omaa mukiani ja aterimiani, jolloin ei tarvitse tuhlata kertakäyttöisiä. Jos otat joka päivä kertakäyttömukin tai lusikan, tarkoittaa se vuodessa melkoista todella turhaa muovikasaa.

Vaikka noin yleisesti ostankin jonkun verran fast fashion-ketjujen tuotteita, pyrin niissäkin valitsemaan tuotteita, jotka on tehty kierrätetyistä tai luonnon materiaaleista. Esim Ginalta löytyy ihan huippuja puuvillaisia t-paitoja alle kympillä ja Hennesilläkin on paljon ”parempia vaihtoehtoja” niiden lähes kertakäyttöisten polyesteriretkujen tilalle. Pyrin ostamaan vain semmosia vaatteita, joihin en kyllästy heti ja jotka säilyisivät hyvänä pitkääkin käyttöä silmällä pitäen, ihan sama vaikka sitten maksaakin vähän enemmän. Esimerkiksi Zaraa olen pyrkinyt välttämään jo vuosia, jotenkin tuntuu että kaikki vaatteet ovat täyttä keinokuitua ja hintaa on vähintään tuplat verrattuna Hennesin ja Ginan vastaaviin verrattuna.

En ole tällä viikolla ehtinyt kamalasti kuvailemaan, joten kuvituksena taas kerran Seychellien rantoja 🙂

Löytyykö teiltä samoja pieniä ekotekoja vai kenties jotain muita näppäriä vihreitä vinkkejä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Julkaistu

Viikonlopun juttuja ja vaalimietteitä

Eilen selasin kalenteria ja tämän kuun menoja, kunnes tajusin että toukokuu kolkuttelee jo pian ovella. Tai siis onhan siihen vielä tietysti viikkoja, mutta silti! En vaan jaksa uskoa kuinka nopeasti aika kuluu. Omalla kohdallani kevään (ja kesän) odotus alkaa yleensä huhtikuussa. Jotenkin sitä ennen kaikki tuntuu vielä niin kaukaiselta ja edessä voi olla maaliskuussa vielä lukusia takatalvia.

Sanotaanko, että usein pääsiäinen on hyvä virstanpylväs josta voi alkaa odottelemaan toukokuuta, silloinhan kevät on jo aivan hollilla. Itse korkkasin nahkatakkikauden viime viikolla, baltsuja en kuitenkaan ole vielä kaivanut esiin. Viikonloppuna tarkenin kuitenkin topilla pudistella mattoja ja oli kyllä ihan superlämmin! Meinasin itseasiassa jo hakea varastosta aurinkotuolin esiin 😀

Eilen käytiin äänestämässä ja loppuilta katsottiinkin vaalivalvojaisia. Ekaa kertaa ikinä olin vähän blaah-asenteella äänestämisen suhteen. Ihan vain siksi, etten tiennyt ketä äänestää. Vaalikoneiden ehdokkaat eivät jotenkin kiinnostaneet ja no, en osaa selittää. Loppujen lopuksi sain kuitenkin itseni raahattua sinne uurnalle ja onneksi! Muistin nimittäin saman asian, josta olen muillekin aiemmin paasannut; Jossei äänestä, niin ei ole myöskään sitten lupaa valittaa yhtään mistään. Jos äänestää ja vaikuttaa, saa myös kritisoida asioita, koska on oikeasti pyrkinyt vaikuttamaan asioihin, semmoinen turha valitus ilman mitään toimintaa on kyllä maailman turhinta.

Onneksi en nyt itsekään sortunut siihen, lopulta äänestimme Tommin kanssa (ekaa kertaa) samaa ehdokasta. Tällä kertaa annoin melko radikaalin äänen (en tosin persuja, just to make things clear :D) aiempiin verrattuna ja melko yllättävää, että monilla muillakin on näköjään alkaneet äänestystulosten perusteella kääntymään mielipiteet enemmän vasemmalle kaikkien leikkaussotkujen jälkeen. Sen verran voin sanoa, että vielä pari vuotta taaksepäin koin Kokoomuksen edustavan lähimpänä omaa ajatusmaailmaa, mutta enää en.

Vaikka en edelleenkään liputa semmoisen sosiaalihyysäämisen puolesta, niin en kyllä myöskään noiden jatkuvien leikkausten. Opiskelijoiden asema on esimerkiksi itselleni todella tärkeä aihe ja nyt ajattelee lisäksi vielä lapsiperheiden asioita ihan eri tavalla.

Mutta edelleen mielipiteet jakautuvat aika tasaisesti oikealle ja vasemmalle, kuitenkin jos näistä kahdesta täytyy tällä hetkellä valita tulevaisuuden Suomen nimissä, niin haluan vaihtoehdon, josta kukaan ei oikeasti kärsi. Esimerkkinä nyt vaikka juuri pienituloisimpiin kohdistuvat leikkaukset sun muut. Muutamia hyviä henkilöehdokkaita oli, mutta ehkäpä sekään ei ole järkevää, että antaa äänensä sen henkilön nimissä, koska puolueellehan se loppupeleissä kuitenkin menee. Eipä yksi pieni ehdokas loppupeleissä kovin vahvasti niitä omia asioitaan saa eteenpäin..

Tämän enempää en viitsi politiikasta turista, nuo nyt ovat aina niin mielipiteitä jakavia asioita. Toivottavasti myös moni teistä kävi äänestämässä! Täytyy tänään perehtyä tarkemmin noihin lopullisiin tuloksiin, en jaksanut nimittäin valvoa kun kymppiin eilen 😀

Muutenkin pidin eilen jotain ihme tietokone-paussia ja jostain syystä en saanut aikaiseksi julkaista postausta kun koko päivä oli jotenkin taas täynnä hommaa. Oltiin hamstrattu virpojille palkkaa, mutta meillä ei käynyt yhtäainutta virpojaa! Olin aivan pettynyt! Odotin nimittäin, että tänne uuteen kotiin tulee niin varmasti useitakin, mutta eipä sitten näköjään. Tuli niitä pikku-noitia kyllä vastaan tuolla ulkona kun kävin lenkillä.

Ja kuvituksena randomkuvia mun parin viikon takaisista viikonloppu-kynsistä. Lakkasin ensin kaksi kerrosta Avonin Gel finishin Creme brulee-sävyllä* ja sitten koristelin nimettömät Lumenen hilelakalla*. Tuli kyllä tosi kivat!

Olen jotenkin vielä täydessä horroksessa ja unenpöppörössä viikonlopun jäljiltä. Ehkäpä se tästä kohta karisee..

Kivaa viikon alkua!

 

Saadut tuotteet merkitty *-tunnisteella

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.