Kun luovuin jatkuvasta kiireestä

Olen aikaisemmin kirjoittanut ajatuksia kiireestä ja siitä, että onko ilmiö vain meidän itse luomamme yhtälö? Nykyään kaikki ovat kiireisiä. Kun kysytään kuulumisia, on yleisin vastaus: ”Kiirettä pitää.” Näin oli myös itselläni, kun taas nykyään pyrin parhaani mukaan keksimään jotain muuta tilalle silloin kun tekisi mieli vastata kuulumisten kysymiseen kiireellä.

Ennen tätä hetkeä olen ollut kiireinen about aina. Tai ainakin viimeiset yli 10 vuotta aina siitä lähtien kun aloitin opiskelut, tein ohella osa-aikatöitä ja päivitin blogia lähestulkoon päivittäin. Nuorempana sitä ajatteli, että kiire on cool. Opiskeluaikoina menivät päiväni suunnilleen näin: Herään klo 6, juon kahvin, teen blogihommia, lähden aamun ensimmäiselle luennolle klo 8. Koulusta usein töihin klo 14, jossa vietin iltakahdeksaan. Siitä kotiin, tekemään kouluhommia, lukemaan tentteihin ja tekemään lisää blogijuttuja. Näin elin muutaman vuoden. Kun muutin Helsinkiin, täyttyivät päivät lähinnä blogilla ja kokopäivätöillä. Ah, aina oli niin kiire ja jollain tapaa jopa nautin siitä.


”Olen niin kiireinen, etten ehdi kotiin kun suurin piirtein nukkumaan” oli opiskeluvuosina melko tuttu lausahdus. Vaikka silloin ehkä niin ajatteli, ei jatkuvassa kiireessä ole mitään coolia, päinvastoin. Onhan se pitkässä juoksussa todella kuluttavaa ja nykyään jopa todellinen ongelma. Toki, monella ovat opiskeluvuodet samanlainen yhtälö, mutta olen itse elänyt vastaavanlaista kiirettä myös vuosia tuon jälkeen. Nykyään en halua olla kiireinen. Liiallinen suorituskeskeisyys jopa ahdistaa. En buukkaa kalenteriini kissanristiäisiä tai hömpötyksiä, jotka eivät oikeasti kiinnosta. En halua tuhlata aikaani turhalle ja asioille, jotka tuottavat millään tapaa stressiä, päänvaivaa tai juuri sitä kiirettä.

Tänä päivänä saattaa kiireeni olla sitä, että blogipostauksen julkaisun jälkeen istun sohvalla sylissäni kaksi keskeneräistä pipoa, kaksi virkkuutyötä ja mietin, että mitä äänikirjaa kuuntelisin tai mitä dokkaria katsoisin sen lomassa kun yritän vuorotellen työstää kaikkia valmistuvia käsitöitä. Haha! Tämä on juuri sitä ihanaa ”kiirettä”, josta nautin juuri nyt. Tietysti tiedostan sen, ettei tämmöiset päivät tosiaankaan ole kaikille itsestään selviä, saati edes mahdollisia, mutta ei tämä ole itsellenikään vain sormia napsauttamalla ole tullut. Olen nimittäin myös todennut, että ulkopuolisen silmin yrittäjyys saattaa ehkä vaikuttaa siltä, ettei tee mitään. Varsinkin jos vietän kotipäiviä, jolloin käyn lenkillä tai kaupassa, mutta noin muuten chillailen kotona ehkä ihan pyjama päällä kirjoittaen, kuvaten, vastaten sähköposteihin, tehden kotitöitä ja väkertäessä käsitöitä. Mutta niin, ei se aina tarkoita, että ainut tapa tehdä töitä olisi se, että lähdet fyysisesti jonnekin. Tykkään itse siitä, että saan viettää arkena ainakin pari päivää kotona tehden hommia ilman, että tarvitsee miettiä mitä sitä pukisi päälle, fiksata hiuksia tai meikata.

Voisin todeta, että kiireen määritelmä on minulle seuraavanlainen: Hommaa riittää, mutta priorisoin ja jaan asiat niin, että aikaa riittää niille asioille, joita oikeasti haluan tehdä ja jotka ovat tärkeitä. Lenkkeily, aika perheen kesken, rentoutuminen ja riittävät yöunet ovat asioita, joista en suostu nykyään tinkimään. Ja tiedättekö, elämä on täydellistä kun oivaltaa oikean tasapainon arjen askareiden keskellä. Teen viikottain itselleni tietyt tavoitteet, jotka kategorisoin myös päivätasolla. Aamupäivän käytän esimerkiksi sähköposteihin vastaamiseen ja iltapäivän kuvaushommiin, näiden välissä saatan käydä lenkillä tai yksinkertaisesti rentoutua vaikka lukien. Tehokkuus ja priorisointi ovat juttuja, joilla pääsee pitkälle. Ja parhaimmassa tapauksessa eroon siitä kiireen illuusiosta ja ehkä oivaltaa, että loppupeleissä kyse on usein vain ajatusmallien ja rutiinien muokkaamisesta omaan arkeen sopivimmiksi.

Jos elämä tuntuu pyörivän pelkän kiireen ympärillä, käytä hetki kartoittaaksesi mihin kaikkeen aikaa oikeasti kuluu? Turhaan piipeertämiseen aivan huomaamattaan? Töihin? Kotihommiin? Voisiko työtunneista karsia edes muutamia tunteja viikossa ja kalenteroida tilalle jotain mielekästä, jos tuntuu ettei arjessa ole ylimääräistä aikaa? Jos taloustilanne sallii, voisiko omaa arkeaan helpottaa ostamalla ajoittain esimerkiksi siivousapua? Tehostaa omaa tekemistään ja puuttua esimerkiksi työntekoa katkoviin häiriötekijöihin, jotka saavat keskittymisen katkeamaan? Tai ottaa yksinkertaisesti tavoitteeksi kalenteroida päivään aina vaikkapa tunnin ”en tee mitään”-hetki. Loppupeleissä sitä aikaa kyllä usein löytyy kun vain päättää tehdä asian eteen jotain. Oli se sitten oman ajan kalenteroiminen, turhasta tekemisestä eroon pyrkiminen tai työnteon tehostaminen.

Vuosien varrella olen itse oppinut multitaskingin mestariksi, koska joskus on yksinkertaisesti ollut ”pakko” tehostaa, saada hommat tehtyä ja aika riittämään. Ei se aina helppoa ole. Esimerkiksi moni työssäkäyvä pienen lapsen äiti osaa varmasti samaistua, varsinkin jos tavoitteena on myös jaksaa tai ehtiä pitää itsestään huolta. Loppupeleissä meillä jokaisella on samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävissään. Jutun juju onkin ajanhallinta ja se, mitä asioita priorisoi?

 

Mitä asioita te priorisoitte arjessa?

Onko kiire jatkuva piina vai oletteko oppineet siitä eroon? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Kevätfiiliksiä ja kuulumisia viikon varrelta

Tänään ajattelin kirjoitella hieman rennommin arjen kuulumisia ja ajatuksia. Tämä viikko on hujahtanut nimittäin jotenkin aivan ennätysvauhtia to-do-listaa purkaessa ja yleisesti tulevaa kevättä ihmetellessä. Eilen olin asioilla, tapaamisessa ja tekemässä hommia kahvilassa, jotenkin edelleen todella outoa olla takaisin Helsingissä, vaikka tähän kotielämään (ja lumeen) onkin taas tottunut. Reissun jälkeen olen pyrkinyt olla buukkaamatta kalenteria liian täyteen ja välttämään turhaa stressiä arkeen paluusta. Tuntuu, että olisimme olleet kotona jo ikuisuuden, vaikka vasta kaksi viikkoa sitten palasimme Suomeen. Melkoisen monta kertaa olen vastaillut tutuille ja ystäville kysymykseen ”Ai te olette jo tulleet takaisin? Mitkäs fiilikset?” Käsityöjutut ovat olleet yllättävän työllistäviä, mutta eihän siinä. Äänikirjat pyörimään ja neulomis/virkkuuhommiin. Bloggaaminen ja käsityöt ovat kyllä kaksi ääripäätä. Toisessa joudut ideoimaan ja miettimään, toisessa taas kertakaikkisesti et 😀

Minulla on ollut tosi positiiviset fiilikset tästä maaliskuisesta säästä. Sopivasti pakkasta ja ainakin useimpina päivinä kiva auringonpaiste, eiköhän se kevät sieltä pian kolkuttele. Tosin, tänään oli taas vaihteeksi yllättänyt kunnon takatalvi ja olin jo aivan poikki siitä kun raahasin pojan aamulla rattailla tarhaan  tuolla auraamattomilla teillä, huh! Maaliskuu on kuitenkin talvikuukausista aivan ehdoton suosikkini (yllättäen) juuri sen vuoksi, että ensimmäiset kevään merkit ovat pitkän ja pimeän talven jälkeen näkyvissä, pääsee ulkoilemaan kevätauringossa ja muutenkin jo pikkuhiljaa asettuu kevätmoodiin. Tennari- ja nahkatakkikelit, odotan teitä innolla!

Pinkkiä! Marmorikuoret ovat muuten nämä (saatu). Noita pipoja taas on tulossa myyntiin tässä parin viikon sisään! 🙂

Pieni katsaus myös käsityöjuttuihin. Aloin nimittäin viime viikolla neulomaan jättikaulaliinaa jämälangoista! Ah miten tyydyttävää on saada käytettyä pois ihan kaikki nurkissa ja epämääräisissä pussukoissa lojuvat langanpätkät. Saa nähdä saanko tätä huivia tämän talven aikana valmiiksi, mutta yritys on kova. Tähän on suunnitteilla pari kivaa yksityiskohtaa, joten raportoin täällä kunhan saan projektin valmiiksi 😉

Tähän sopii oikeastaan mikä tahansa lanka, lyhyt metrin pätkä tai isompi kerä, huivia neulotaan aina kahdella langalla ainaoikeaa niin, että vaihtuvien lankojen solmut saavat jäädä luvan kanssa huolettomina näkyville ja lankaa vaihdellaan aina säännöllisesti. Todella yksinkertainen työ siis tehdä kun ei tarvitse kantaa huolta edes langanpäistä, vaan ne saavat roikkua ihan luvan kanssa näkyvillä 🙂

En ole aikoihin ehtinyt tehdä aamumeditointeja, mutta pitäisi taas saada niihin rutiini. Reissussa meidän aamut olivat pääosin niin riehakkaita (ja äänekkäitä) koko perheen ollessa koolla, mutta aamulenkeillä tuli paljon käytyä ”rentoutumassa”. Nyt kotona olen pyrkinyt ottamaan taas arkeen aamujen hiljaiset hetket, jolloin poimin esimerkiksi päivän kortin ja tuumailen sitä hetken. Reissussa poimin paljon taroteja, mutta kotona olen vaihtelun vuoksi intoutunut pitkästä aikaa noista Viisas Elämä-intuitiokorteista, jotka ostin takaperin. Erilaiset kortit ovat ihana tapa pysähtyä päivän aikana edes hetkeksi tuumailemaan jotain ajatusta syvemmin. Vastaisku kiireelle, tykkään! Onko joku teistä innostunut korteista?

Lumista torstaita! Itse vietän tänään rennompaa päivää neulomisjuttujen parissa. Palataan huomenna! ✨

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Stressi vs tulotaso: Näin itse tienaan yrittäjänä

Raha-aiheet ovat pyörineet aktiivisesti blogeissa viime viikkoina. Olen läpi vuosien kirjoittanut ja kertonut melko avoimesti raha-asioista, sekä säästämisestä. Alkuun ajattelin, että en lähtisi mukaan tähän raha-haasteeseen, mutta se saikin ajatukseni lähinnä aiheeseen tämän ansioseikan ympärillä ja siihen, millaiseen tulotasoon itse pyrin juuri tällä hetkellä.

Irtisanouduin loppuvuodesta päivätyöstäni ja samalla sanoin heipat myös säännölliselle kuukausipalkalle. Täydet viikottaiset työtunnit, perhe-elämä ja samalla toinen lähes täysipäiväinen työ blogin parissa ovat pitkässä juoksussa aivan mahdoton yhtälö. Reilun vuoden jälkeen tätä rumbaa ja lähes kellon ympäri vierähtäneitä työpäiviä paloin kertakaikkisen loppuun. Enää ei vain jaksanut. Oikeastaan mitään. Ja siinä samassa oivalsi, ettei se oikeasti ole kaiken sen arvoista. Raha siis.

Tottakai haluan itsekin pitkässä juoksussa vaurastua. Säästän ja sijoitan säännöllisesti, meillä on kiinni rahaa omassa omistusasunnossa ja haaveenani on jossain vaiheessa ostaa sijoitusasunto, joka turvaisi joskus esimerkiksi toimeentulon eläkkeellä. Olen aikaisemmin kertonutkin, että käsite ”eläkesäästäminen” ahdistaa jo ajatuksenakin. Siksi olenkin säästänyt ihan muuten vain, lähinnä kuitenkin tähtäimenä pitkä aikaväli. Silti raha ei ole minulle kaikki kaikessa. Joskus nuorempana ehkä ajattelin tulotason jollain tavalla määrittelevän sen, kuinka menestynyt olet. Menestynyt missä? Ihmisenä? Omassa elämässäsi? Äitinä? Mitä väliä sillä loppupeleissä on? Totuus on kuitenkin se, ettei todellista onnea ja elintasoa mitata rahassa.

Olen maininnut, että yrittäjäksi ryhtyessäni on myös tulotaso kokenut melkoisen kolauksen. Tienaan tällä hetkellä noin kolmanneksen siitä, mitä tehdessäni ohessa kokopäivätöitä, mutta tiedättekö: Olen tyytyväisempi kuin ikinä ennen. Tuoreena yrittäjänä hain ja sain starttirahaa, jota saan käteen noin 500€ kuussa. Tämä on pohjalla tietynlaisena turvana, vaikka toki starttirahakin jossain vaiheessa toki loppuu. Tämän lisäksi saan yritykseni kautta blogituloja hieman kuukaudesta vaihdellen noin 1000-2000€/kk ja pienehköjä summia tilaustyönä tekemistäni käsitöistä. Eli loppupeleissä melko pienillä tuloilla mennään tällä hetkellä, mutta rehellisyyden nimissä se ei edes tunnu siltä. Vaikkakin tulot vaihtelevat kuukaudesta toiseen todella paljon ja viime viikkoina on kieltämättä reissun vuoksi tehnyt tiukkaa ja on jo tehnyt mieli kajota rahastosäästöihin. Teen töitä aikalailla sen verran kun koen mielekkääksi, vaikkakin nuo tulevat käsityöprojektit ovat kotiinpaluun jälkeen työllistäneet melkolailla, mutta kivalla tavalla. (Ja ei, tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään tulotasoa tai sitä, että parin tonnin palkka olisi millään muotoa ”huono”, mutta ymmärrätte varmasti, että jos on vuosia ollut suuremmalla palkalla, tuntuu tonnien pudotus toki huomattavalta).

Kiinteitä menoja on tällä hetkellä melko vähän. Lainanlyhennys (noin 1000€, jonka maksamme puoliksi), vastike (90€), sähkö (100€), YEL, puhelin (20€), netti (30€), ruoka ja päivähoitomaksu, joista toki suurimman osan maksamme puolison kanssa puoliksi. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tilanteeseen, jossa voin elää elämää, jossa on varaa maksaa kaikki pakollinen, muttei silti joutua kituuttelemaan. Sanotaanko, että muutama vuosi sitten en olisi voinut uskoa, että kirjoitan julkisesti tuloistani. Minua jopa nolotti asiantuntijatason palkkani pankissa, joka oli bruttona vähän reilut 2800€ joskus vuosia taaksepäin. Tiedättekö, vaikka tällä hetkellä tienaan yrittäjänä useimmiten jopa paljon vähemmän, ei kyllä nolota ollenkaan. Miksi pitäisi? Rahani riittävät kaikkeen siihen, mihin haluan ja tämä on juuri oma valintani.

Voi olla, että aloitan jossain vaiheessa ohessa osa-aikatyöt yritykseni lukuun, mutta juuri tällä hetkellä en halua ryhtyä hakemaan aktiivisesti kokopäivätöitä, koska en yksinkertaisesti näe siihen syytä. Ellei nyt tule mitään maailmanluokan jymyä vastaan. Haluan olla vähemmän stressaantunut ja tilanteessa, jossa minulla on aikaa, sekä psyykkisiä ja fyysisiä resursseja niihin asioihin, joita rakastan ja haluan tehdä. Tilanteessa, jossa työllistän itse itseni ja teen hommia sen verran kun mitä itse haluan. Asia, jota kuitenkin kaipaan melko yksinäisen yrittäjyyden ohella on se tietty yhteisöllisyys, jonka vuoksi työpaikkaa vähän ikävöi. Että olet osana tiettyä organisaatiota. Tämän vuoksi pidän ovet avoinna osa-aikatyölle, jota voisin tehdä osan viikosta.

Muistatte ehkä, että luovuin viiden vuoden suunnitelmista (jotka olivat ennen jopa pakkomielle) jo ajat sitten ja tiedättekö? On ihanaa olla näin, tehdä asioita juuri tässä ja nyt, miettiä tulevaa kuukausien, ei vuosien päähän, koska tulevaa ei valitettavasti voi ennustaa. Siksi pitäisikin ottaa kaikki irti juuri tästä päivästä. Ja koska en jaksa miettiä sitä, mitä haluan tehdä vuosien päästä, en myöskään sulje vaihtoehtoja pois. Ehkä jatkan yrittäjänä ikuisesti, kehitän omia juttujani tai sitten koen ensi vuonna intoa palata palkansaajaksi kokopäivätöihin. You never know. Eikä sitä tarvitse edes stressata tässä hetkessä.

Haluan itse painottaa myös sitä, ettei uupuminen ole leikin asia ja sen ensimmäisiin merkkeihin tulisi osata reagoida ja herätä ajoissa. Uniongelmat, rauhattomuus ja vaikeus rentoutua. Itselläni olivat nämä ensimmäisiä merkkejä pikkuhiljaa pahenevasta työuupumuksesta jo kauan ennenkö tilanne äityi pahaksi. Valitettavasti on jaksamis-asia ollut muutenkin kovin pinnalla lähipiirissäni viimeaikoina. Itselleni on yhä vahvemmin konkretisoitunut se, ettei näillä asioilla ole syytä leikkiä. Aikainen reagointi on kaiken perusta silloin kun keho alkaa oireilla.

 

Kumman valitsette: Stressittömyyden vai rahan? 🧘‍♀️💰

Vai onko tämä kohdallanne edes valinta?

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Onko blogeilla tulevaisuutta?

Sosiaalinen media, nettikäyttäytyminen ja näihin liittyvät trendit muuttavat muotoaan jatkuvasti. Olen monesti törmännyt eri paikoissa olettamukseen, että blogien aikakausi tulee pian olemaan ohi muiden alustojen vallatessa alaa. Toki aihe on pyörinyt myös omassa mielessäni ja on itselleni tottakai bloggaajana todella relevantti kysymys. No, mitäs sitten itse ajattelen tästä?

Jos tutkii asiaa esimerkiksi blogin(i) kävijämäärien perusteella, voisi todeta, että kyllä, osittain totta. Lukijamäärät ovat tosisesti notkahtaneet siitä, mitä ne olivat ennen Instagramin aikakautta, sanotaan vuosina 2009-2011. Tuolloin blogit (ja yleisesti some) olivat vielä aivan uusi ja ihmeellinen juttu, jota ei täysin edes ymmärretty. Omaan blogiini eksyi kuukausittain keskimäärin noin 40 000 yksittäistä lukijaa, kun näitä on nykypäivänä tästä noin vajaat puolet. Toki, omalla kohdallani vaikuttaa varmasti välissä myös parin vuoden mittainen hiljaisempi ajanjakso, jolloin useaan otteeseen jopa harkitsin blogin lopettamista. Onneksi tulin toisiin aatoksiin ja löysin raskausaikana intoni bloggaamiseen aivan uudella tavalla. Jos katsoo esimerkiksi omaa statistiikkaani nyt vaikkapa parin vuoden ajalta, ei käyrä ole laskusuhdanteinen, vaan päinvastoin. Ovatko ihmiset siis muka unohtaneet blogit? Ehkä jotkut somekäyttäytymisen muuttuessa, mutta tässä ajassa ovat monet uudet myös innostuneet blogien lukemisesta tai jopa löytäneet blogit pitkän tauon jälkeen uudelleen.

Itse olen monen asian suhteen melko ”old school”, kuten nyt tämän kirjoittamisen. Uskon henkilökohtaisesti vankasti siihen, että vaikka maailma muuttuisi ja tekniikka kehittyisi, ei ihmisten kiinnostus tarinoita kohtaan koskaan katoa. Pyöriihän tämä maailma muutenkin vahvasti kiertävien trendien ja palaavien asioiden suhteen, uskon tämän pätevän myös blogeihin. Kirjoitin jo pari vuotta takaperin eräässä someaiheisessa postauksessa, etten usko blogien tai somen missään nimessä kuolevan. Se vain uudistuu, muuttaa muotoaan, kehittää sivuun uusia ilmiöitä (kuten IG:lle on käynyt) ja ehkä jossain vaiheessa palaa ihan niihin alkutekijöihinsä kaiken tämän pinnallisemman ja nopeasti selattavan sisällön muuttuessa liian kuormittavaksi arkeemme. Toki, onhan totuus se, että nykyään on vain erilaisia vaihtoehtoja erilaisille ihmisille. Kun ennen oli vain ne blogit, löytyy nyt Instagram, YouTube, podcastit ja varmasti monia muita, joista voit itse valita juuri sinulle sopivan kanavan.

Itse näen tämän rikkautena, mutta siltä kantilta, että esimerkiksi bloggaajat ja vloggaajat tekevät täysin eri asioita. Ei näiden kahden väliltä voi verrata, että kumpi on parempi, koska kyse on varsin subjektiivisista näkökulmista. En itse katso vlogeja, vaan luen blogeja ja monella on homma varmasti päinvastoin. Ei kuitenkaan tule unohtaa sitä, mikä esimerkiksi blogin aihepiiri tai erikoisala on. Jos tarkoitus on pelkän kuvamateriaalin tuottaminen, voi IG kiilata helposti ohi, mutta en näe sitä varteenotettavana kilpailijana asiapitoisen sisällön ja tarinoiden kertomisen rinnalla. Se mihin itse näen syytä panostaa tänä päivänä, on juuri henkilöbrändäys ja aihepiirin rakentaminen sen ympärille. Sitoutunut, juuri sinun aihepiiristäsi ja arvoistasi kiinnostunut lukijakunta on kuitenkin kaiken perusta. Juuri tämän vuoksi näen tärkeänä erikoistua juuri niihin omiin vahvoihin osaamisalueisiin bloggajaana, oli sitten kyseessä persoonallinen tyylisi, erityinen osaamisala, tietyt näkökulmat tai vaikka vegaaniset reseptit. Tehdä sitä omaa juttuaan, josta kokee tietävänsä ja itselleen mieluisaksi. Teennäisyys paistaa nimittäin läpi kilometrien päähän. Itselläni tämä aihepiirin skaala on melko laaja, mutta kuitenkin painottunut urakeskeiseen sisältöön, hyvinvointiin ja matkailuun. Itse ainakin pyrin omalla esimerkilläni kannustamaan muita tavoittelemaan unelmiaan ja toteuttamaan itseään eri tavoin. Minulle tämä on jopa ihan sydämen asia.

idnostokuva

Entäs sitten blogit vs Instagram markkinointimielessä?

 

Äänitämme erään ystäväni kanssa lähes päivittäin ääniviestejä ja pohdimme esimerkiksi ajankohtaisia ilmiöitä. Juuri viime viikolla purin ajatuksiani siitä, kuinka kaksipiippuinen juttu blogit vs Instagram on esimerkiksi markkinoinnin näkökulmasta. Loppupeleissä ajavat kummatkin hieman eri asioita. Siinä missä Instagram toimii loistavana työkaluna brändäykseen tai mielikuvien herättämiseen, on se markkinointikanavana kuitenkin todella pinnallinen. Itse ahdistun ajatuksesta, että pitäisi kirjoittaa päivisin iPhonen näppiksellä Instagramiin syvällisiä jorinoita blogin sijaan. Ei siitä vain tulisi mitään. Sen vuoksi koen blogin omalla kohdallani mitä oivalliseksi alustaksi toteuttaa itseäni. Pidän henkilökohtaisesti arvossa sisältöä, joka antaa jotain syvällisempää lisäarvoa. Olivatpa ne sitten sijoitusvinkkejä, omia ura-ajatuksia tai käsityöniksejä. Siinä missä Instagram panostaa kuvasisältöön, nopeasti reagoitavaan ja erityisesti juuri mielikuvien luomiseen, ovat blogit tapa päästä tietyllä tapaa pintaa syvemmälle. Itse ainakin nautin enemmän siitä, että uppoudun tekstiin minuuteiksi samalla unohtaen kaiken muun, kuin sekunnin aistireaktioon nähdessäni kuvia toisensa perään IG-feedillä. Ja kyllä, nykyihmiset ovat juuri niitä kiireisiä tai ehkä vain kiireeseen oppineita, jotka hakevat juuri sitä nopeaa reagointia. Kuvan tykkääminen Instagramissa on tavallaan korvannut vanhanaikaisen onnitteluviestin ja sitä rataa. Onhan se tietysti vähän hassua. Ja surullista. Mutta voiko tilanne edetä näin muka loputtomiin? Kuinka laiskaksi ja nopeasti reagoitavaksi maailma voi muka mennä?

Nykypäivänä on Googlen haku yrityksille kaiken perusta. Ihan tosi, et ole nykyään ”mitään”, josset löydy Googlen hakukoneen tuloksissa. Monet kuluttajat tekevät ostopäätöksiä vahvasti muiden kokemusten perusteella, eli tietysti googlaamalla.. Syy, miksi yrityksen tulisi panostaa monipuolisesti itsensä markkinointiin, on juurikin se, kuinka eri kanavat tavoittavat eri tavalla yleisöä. Blogisisältö mahdollistaa syvemmän matkan käsiteltävään aiheeseen ja hakukonehyödyn, kun taas Instagram tarjoaa pääasiassa brändäysnäkökulmaa, mielukuvia ja näkyvyyttä. Kun IG-sisältö on tehty ja nähty, ei sitä muista kovin moni, varsinkaan hakukoneet. Toki on tärkeää, että markkinoinnissa panostetaan monipuolisuuteen, mutta olen itsekin törmännyt asenteisiin siitä, ettei blogeissa mainostaminen muka (enää) kannattaisi, koska Instagram on tänä päivänä ”se juttu”. Noh, olen hieman eri mieltä tästä, mutta toki on väliä silläkin, mikä yritys tai tuote on kyseessä ja mikä markkinoinnin tarkoitus on. Tuoda yritystä tai brändiä tunnetuksi? Vain lisätä myyntiä nopeasti? Luoda tietynlaista imagoa? Vai kertoa syvempää tarinaa aiheen ympärillä, saada ja asiakaskunta yleisö sitoutumaan? Vaikka blogien kävijämäärät olisivatkin laskeneet huippuvuosista, koen silti kohdeyleisön skaalautuneen huomattavasti. Ennen luettiin vähän sitä sun tätä, mutta nykyään uhrataan se aika vain niille teksteille tai blogeille, jotka kiinnostavat itseään tai omia arvoja. Tästä syystä koen, että kohderyhmän arvo on myös markkinointimielessä nykyään huomattavasti arvokkaampaa, koska se on oikeasti kohdennettua, silloin kun sisältö toteutetaan bloggaajan tyylin ja arvojen mukaisesti.

Kuten sinnikkäästi kannatan esimerkiksi käsitöitä, haluan tehdä itse kaikkeni myös blogien puolesta. Että seuraajat säilyttäisivät arvostuksensa myös kirjoitettua ja syvällisempää sisältöä kohtaan. Ja hei, me olemme erilaisia. Voi olla, että moni kokee IG:n arjessa nopeampana keinona pysyä perillä kuulumisista, mutta se ei tarkoita, että kaikki tekisivät niin. Jo nyt on ilmassa pientä ahdistusta online-ilmiöstä ja olen itsekin ottanut aiheeseen kantaa. Kuinka paljon nopeammaksi tämä enää voi mennä?

 

Ajatuksia aiheesta? Oletteko uskollisia blogien lukijoita vai koetteko Instagramin mielekkäämpänä kanavana?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Elämä jatkuu

Ajatukset ovat tällä viikolla olleet hieman sekavat ja tunteet menneet laidasta laitaan. On ollut todella vaikea keskittyä mihinkään ja tuntuu kuin kaikki voimat olisivat yhtäkkiä huvenneet. Tiedättekö kun kuulette musertavia uutisia, tuntuvat omat arkiset asiat niin turhanpäiväisiltä. Somen päivittäminen, säästä valittaminen ja kaikki nuo seikat, jotka oikeasti ovat täysin merkityksettömiä suuressa mittakaavassa. Elämän ylä- ja alamäissä olen itse kuitenkin saanut aina voimia ja energiaa blogista, varsinkin siitä kun saa kirjoitettua ajatuksensa konkreettisesti tänne virtuaalipaperille.


Usein silloin asiat myös ovat helpommin käsiteltävissä ja nuo ehkä alitajunnan piiloissa kytevät asiat nousevat omaankin tietoisuuteen. Surun keskellä tuntuu todella vaikealta ja itsekkäältä ajatus siitä, että oma elämä jatkuu normaalisti. Mutta tiedättekö, pakkohan se on. Vaikeissa tilanteissa voi tuska lisääntyä siitä, että antaa sille yliotteen. Siksi haluan tästä eteenpäin pitää aiheen blogin ulkopuolella, vaikkei se tietysti tarkoita sitä, että asia olisi unohdettu.

No mitäs muuta tässä on ollut meneillään? Olen saanut teiltä useampia pipotilauksia ja talven viimeinen pipomallistokin on tässä työn alla niiden toppien ohella. Kuvien pinkki pipo on juurikin yksi niistä! Yhtä päivää lukuunottamatta olen tämän viikon aikalailla vain kököttänyt kotona. Ihan vain siksi, koska on tuntunut siltä. Niin monta viikkoa tuli reissattua eestaas ja nyt tuntuu ihanalta ajatus siitä, että olen voinut päivisin nauttia edes pienen hetken omasta rauhasta, tehdä työjuttuja, käsitöitä ja katsoa Netflixistä dokumentteja eri aiheista. (Okei, olen kylläkin käynyt Bixun kanssa myös tunnin lenkeillä, ettei ole mennyt ihan sohvaelämäksi, eilen saimme myös Maui Beben takaisin äidiltäni hoidosta <3)

Ja ei varmasti tule yllätyksenä kun kerron, että yksi suurimmista shokkijutuista Suomeen paluussa on pukeutuminen.. Kun on viikkokausia laittanut jalkaansa flipflopit tai lenkkarit, eikä ole käyttänyt farkkuja varmaan kolmeen kuukauteen, tuntuu niin oudolta palata ”normaaliin”. Tällä viikolla ajattelin, että aivan sama, lähden asioille vaikka villahousut jalassa, koska ei vain jaksa miettiä 😀

Rentouttavaa viikonloppua! Kertokaa ihmeessä, mitä teidän perjantaihin kuuluu? 💫

 

Ps. Ensi viikolla yritän vihdoinkin saada kylppäripostauksen blogiin, kunhan saan ensin kuvat otettua✨

 

Pps. Vinkki! Elloksella on muuten sunnuntaihin saakka -25% alennus koko omasta valikoimasta, myös huonekaluista. Koko valikoima löytyy täältä 🙂

 

Kuvat Jutta

Sisältää kaupallisen linkin

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.