Niin kaunista, mutta niin rumaa

Sadekausi antaa täällä parastaan ja viimeiset päivät on satanut enemmän tai vähemmän. Ensimmäisellä viikolla pääsimme nauttimaan niin paljon auringosta ja lämmöstä, etteivät pienet sadekuurot edes itseäni haittaa. Jollain tapaa on jopa tunnelmallista katsella vuorimaisemaa, jonka ylle kerääntyy sadepilvimassoja. Täällä on äärimmäisen kaunista, vaikka sataisi. Ehkäpä se ei siksi juurikaan menoa haittaa. Kun viettää aikalailla jokaisen päivän bikineissä, ei ole niin vaarallista vaikka välillä vähän kastuisikin.

Tänään tuli enemmän sadekuuroja ja koska lähitienoo alkaa olla toiseen suuntaan jo ravintoloiden ja putiikkien osalta tutkittu, päätimme lähteä piipahtamaan Intercontinental Moorea-hotellissa noin kilometrin kävelymatkan päässä. Olen piipahtanut ICT:ssä edellisellä Moorean päivän pikavisiitillä vuonna 2010 ja silloin se jäi mieleeni äärimmäisen kauniina paikkana. Ehkä jollain asteella olin haaveillut majoittumisesta ICT:ssä, mutta se olisi tuonut melkoisen loven bujetille ja jollain tapaa haluaisi myös boikotoida suuria hotelliketjuja.

Isot resortit on rakennettu niin, ettei turistien edes tarvitse lähteä niistä ulos näkemään oikeaa kulttuuria ja menoa. Kuulemma monet turistit jämähtävät hotellille, syövät siellä, käyvät hotellin tarjoamissa aktiviteeteissa ja retkillä, samalla tietty virtaavat turistien rahat suurille ketjuille ilman, että paikallinen talous ihan kamalasti siitä hyötyy, koska suurin siivu menee ICT:n, Hiltonin, Sofitelin ja mitä näitä nyt onkaan taskuihin. Sinänsä surullista, että myös Ranskan Polynesiassa on nähty talousahdinkoa viime vuosina.

Turismi on vähentynyt vuoden 2008 jälkeen ihmisten ostovoiman heiketessä, se kun on todella tärkeä osa Tahitin, Moorean ja yleisesti Ranskan Polynesian taloudesta, vaikka valtaosa paikallisista elääkin omavaraisesti (wau, miettikää!). Sinänsä ihan ymmärettävää, että ihmiset valitsevat laskusuhdanteen aikaan ehkä hieman muunlaisia lomakohteita, kuin kalliita ja eristyksissä olevia pieniä saaria Tyynellä Valtamerellä. Kaksipiippuinen juttu, koska aina kuitenkin joku kärsii, matkustivat ihmiset tai ei.

En tiedä vaikuttaako sadekausi vai mikä, mutta täällä on vuodenvaihteen jälkeen ollut todella vähän turisteja. Intercontinentalkin oli suorastaan autio. Muutama hassu ihminen tuli vastaan, mutta noin muuten näyttivät bungalowit suurinpiirtein tyhjiltä, eikä respassakaan ollut toistensa kanssa juttelevan henkilökunnan lisäksi ainuttakaan ihmistä. Ja täytyy myöntää, että ovathan nuo ICT:n puitteet kieltämättä melko kauniit, olisi kyllä harmittanut jos olisin jättänyt kameran hotellille. Kyllähän täällä varmasti viettäisi rentouttavan viikon ihan vain laguunissa köllötellen..

Se, mikä kuitenkin pilasi fiiliksen aivan totaalisesti, olivat hotellin alueella sijaitsevan Moorea Dolphin Centerin kolme delfiiniä, jotka ovat eläneet hotellin laguunialtaassa 90-luvulta saakka. Kaksi delfiiniä uivat ympyrää altaassa muutaman turistin uidessa into piukeana kolmannen kanssa viereisessä rajatussa altaassa. Tuntui jotenkin niin väärältä. Olemme keskellä paratiisia, paikassa jossa hait, rauskut ja kilpikonnat elävät vapaina meressä, sekä sitten löytyy vielä tämmöinen paikka, missä delfiinejä pidetään altaissa, pelkästään meidän turistien iloksi. Alkoi kyllä harmittaa niin paljon 🙁 Toivon, ettei tuonne tuotaisi enää tämän jälkeen uusia delfiinejä.. Nämä yksilöt nyt eivät enää vapaudessa selviäisi, mutta toivoisin aikojen muuttuneen sen verran, että tämmöiset paikat alkaisivat pian olla tiensä päässä. Sinänsä myös miettii, että miten millään viiden tähden hotelliketjulla edes on nykyään pokkaa tarjota turisteille ”delfiinitarhaa”, vaikka nyt olisi kuinka perusteltu tutkimusseikoilla ja mitä lie :/

 

Näköjään myös täällä paratiisissa, pienellä saarella on nurja puolensa. Täytyypä tulevina vuosina tutkailla, mitä tuolle dolphin centerille käy 😔

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Lomafaktoja x 8

Kolme viikkoa reissua takana! Listasin muutamia lomafaktoja, jotka ovat päteneet täällä, tai lomillani yleisesti..

Rakastan trooppisia myrskyjä. Tai siis ”myrskyjä”, en nyt tietenkään mitään hurrikaaneja tai myrskyjä, jotka repivät talojen katot irti ja aiheuttavat megatulvia, mutta ukkosta ja sadetta, silloin kun ei sada ihan kokoajan. Semmoista kun palmut heiluvat, sade ropisee ja tuuli vähän ujeltaa. On ihanaa herätä yöllä sateeseen ja jatkaa unia makoisasti. Täällä Moorealla sataa varsinkin reippaasti juuri öisin. Ja tästä puheenollen alkoi juuri joku aivan megamyräkkä, olen täällä ihan täpinöissäni!!

Rakastan lomilla aamupaloja. Hedelmät, pannarit ja hyvä kahvi, niistä on hyvät aamut tehty. Vaikka Suomessa syönkin yleensä melko vaatimattoman aamupalan (kaurapuuroa ja jotain random-pakastemarjoja sekaisin), tykkään lomalla panostaa enemmän aamiaisjuttuihin. Täällä olen muutamana aamuna tehnyt munista ja paikallisista banaaneista meille banaanipannareita, nam!

Tällä reissulla on kyllä laiskistunut niin paljon! Moorealla tuntuu, että jo pelkkä lyhyt 20 metrin kävelymatka on päivällä tosi raskas ja haluaisi vain maata 😀 Tiedättekö, sitten kun juokset täällä ympäri pihaa pojan perässä hippaa, on illalla lähinnä tunne kuin olisit päivän aikana tehnyt jonkun suuremmankin urheilusuorituksen, haha. Pelkkä ravintolaan tai kauppaan raahautuminen on ihan järkky uurastus.

Voisin olla joka päivä vain pelkissä bikineissä. En juksaa yhtään kun sanon, ettei Moorealla varsinkaan tarvitse vaatteita tai kenkiä yhtään mihinkään! Parilla eri huljuvalla koltulla pärjäisi helposti varmaan kuukauden kun pyykkäisi niitä aina vuorotellen. Vaihdan heti aamulla bikinit päälle ja vasta illalla pois kun puen unishortsit jalkaan, ne on kyllä taas yksi pakollinen vaatekappale missä tahansa, haha.

En koskaan nuku lomalla myöhään. Tai no okei, en kyllä oikein koskaan muulloinkaan, mutta reissuissa tuntuisi jotenkin tuhlaukselta nukkua liian myöhään. On ihanaa kun voi toimia ja rytmittää päivät auringon mukaan, tuntuu että keho pääsee heti tietynlaiseen tasapainoon täällä. Menet nukkumaan tunti-pari auringonlaskun jälkeen ja heräät auringon noustua. Eipä ole uniongelmista tietoakaan. Ollaan koko porukka yleensä kympin maissa unilla ja vähän ennen seiskaa herään yleensä keittämään aamukahveja.

Lomilla en meikkaa käytännössä ikinä. Tai aivan poikkeustapauksissa. Täällä olen kolmen viikon aikana meikannut kolmesti, kahdesti Loseissa ja täällä Moorealla yhden kerran meidän dinneriä (ja okei kuvia) varten, mutta näiden kolmen kuukauden aikana jäävät meikkauskerrat todennäköisesti laskettaviksi kahden käden sormilla. Varsinkin tropiikissa on meikkaaminen inhottavaa, eikä siinä ole oikein mitään järkeäkään kun tuntuu, että ripsari ja peiteaine valuvat hien mukana pois about minuutissa. En voisi kuuna päivänä kuvitella laittavani täällä meikkivoidetta! Jossain vaiheessa voisin muuten esitellä kompaktit lomameikit, jotka on täällä mukana. Normaalisti kannan reissuun mukaan aivan maksimissaan ripsarin, peiteaineen ja huulikiillon.

Syön lomamatkoilla todella vähän herkkuja. Viime vuosina olen ehkä herkutellut matkoilla hieman enemmän, kuten pannariaamiaisilla (heh), mutta herkuttelu ei ole reissussa millään muotoa samanlaista kuin kotona. Kaupasta ei tule koskaan ostettua sipsejä tai makeaa, eivätkä jälkkärit ole muutenkaan minun juttuni. Tosin, nyt sorruin täällä ottamaan pizzeriasta jälkkäriksi banaani-nutellapizzan! Oli aika…imelää 😀

Pakkaan reissuun aina aivan liikaa vaatetta mukaan, vaikka luulen pakkaavani melko vähän. Tälläkin kertaa, vaikka kuvittelisi, ettei matkalaukkuun voi edes mahtua liikaa tavaraa lähes kolmeksi kuukaudeksi. Kerta toisensa jälkeen sitä kuitenkin huomaa, kuinka pärjäisi jälleen kerran niin paljon vähemmälläkin tavaralla. Tosin, nyt on reitillä hieman erilaisia ilmastoja, joten pakkaaminen oli senkin vuoksi vähän normaalia haastavampaa.

Samoja juttuja? 🦄

 

Ps. Kuvissa ovat kotimaiselta HallaxHallalta ennen joulua tilaamani bikinit. Pakko kehua, että jos etsit bikineitä, jotka sopivat erityisesti aktiiviseen menoon, niin suosittelen noita 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Island girl 4ever

Netti on taas tänään pistänyt hieman hanttiin, joka nyt ei edelleenkään täällä tropiikissa paljoa yllätä. Heräsin ennen muuta porukkaa keittämään kahvia, ihan vain istumaan, ihmettelemään ja katselemaan bungalowin ikkunasta merelle. Tiedättekö, vaikka kaikkien näiden Tahitille haikailemien vuosien ja varmaan tuhannen googlen kuvahaun jälkeen tottakai tiesin, että täällä on kaunista, mutta ihan totta, sen todellisen kauneuden tajuaa vasta konkreettisesti täällä. 

Voisin todeta, etten ole ikinä ollut missään niin maagisen kauniissa paikassa kun Moorea. Kuvitelkaa satu tai uni, jossa on palmuja, vehreitä metsiä, syöntikypsiä hedelmiä suoraan puusta, puoliautioita kauniita rantoja, kilpikonnia, delfiinejä, niin monia eri kukkalajeja, että niistä menee päivittäin aivan pyörälle päästään ja ah, ei saa unohtaa taianomaisia auringonlaskuja. Juuri semmoinen on Moorea, aivan oikeasti siis. Suoraan kuin jostain tarusta. Täällä tulee oikeasti semmoinen fiilis, että voisinko minäkin elää täällä näin? Kehittää jotain pientä bisnestä ja siinä ohella käydä keräilemässä päivän hedelmät (eilisen saalis oli muuten 3 avokadoa, papaijapuuhun en enää ylettänyt, argh) ja tiedättekö, go with the flow. Tommi ei ehkä olisi yhtä innoissaan siirtämässä meidän elämää tänne ja toki, onhan tämä vähän tämmöistä haaveilua taas kerran, mutta jos olisin yksin, pakkaisin tavarani ja muuttaisin ensin ainakin talveksi tänne, aivan varmasti. Melkein itken ilosta kun havahtuu siihen, että maailmasta löytyy edelleen tämmöisiä paratiisisaaria, jotka eivät ole täysin turmeltuja ja aivan täysin turistipaikkoja. Toki, onhan täälläkin paljon turismia, muttei kuitenkaan läheskään samalla mittakaavalla kuin monessa muussa paikassa, autenttisuus ja kaunis luonto ovat edelleen läsnä.

Poika on nauttinut täällä aivan hurjasti! Eilen oli sateisempi päivä, parasta ikinä oli leikkiä puolinakuna puun alla lätäkössä, tehdä sadetanssia ja välillä käydä tarkastamassa, että puutarhan lammikon kalat ovat vielä tallella. En ole nähnyt pientä näin innoissaan missään reissussa. Tropiikissa on muutenkin niin helppoa pienen lapsen kanssa kun ei tarvitse säätää juurikaan pukeutumisen kanssa uv-puvulla ja nakuna pötkii jo melko pitkälle, kunhan on on kunnon aurinkorasvakerros pinnassa.

Vaikka kotiinpaluuseen on vielä aikaa melkein 2kk, on välillä hiipinyt mieleen ajatus siitä, että ”mitäs sitten tapahtuu”? Vielä ei haluaisi tai varmasti edes kannattaisi murehtia kotiinpaluuta, mutta kyllähän ajatus siitä on pariin otteeseen illan hämärässä käynyt mielessä. Mistään koti-ikävästä ei vielä näin kolmen viikon jälkeen voi puhua. Monethan saattavat olla maailmanympärysmatkalla jopa vuoden, joten tämä meidän 3 kuukautta tuntuu varsin lyhyeltä siihen verrattuna. En edes osaisi kuvitella fiilistä kun reissua olisi vielä 11 kk edessä, hui!

Olen aikaisemminkin kirjoittanut ajatuksiani siitä, että olen jollain asteella aina tuntenut itseni Suomessa juurettomaksi, kuin kuuluisin jonnekin muualle. Tottakai olen onnellinen ja tiedän olevani onnekas kun olen saanut syntyä Suomeen. Mutta silti. Ja sitten taas kun jokainen reissu ja matkakokemus tavallaan vain vahvistavat tunnetta siitä, että ehkä haluaisi ”jotain muuta”, kuin sitä iäni kuista kura/toppavaaterumbaa ja kaamosankeilua vuodesta toiseen. Ellei vielä lähitulevaisuudessa niin joskus. Toki olen jo tehnyt paljon töitä tämän unelman eteen ja tottakai koti on aina koti, mutta niin. Ehkä nämä seuraavat pari kuukautta selkeyttävät vähän omiakin ajatuksia tulevaisuuden suhteen. Olen aina tuntenut olevani todella yksin noiden ajatusten kanssa, enkä oikeastaan tunne ketään muuta, joka tuntisi kaukokaipuuta samalla tavalla. Siksi olinkin todella iloinen tästä (tosin jo melkoinen tovi sitten) postattuani kun huomasin, että teidän lukijoiden joukosta löytyi useita samalla tavalla ajattelevia 💕

Bongailin ties kuinka monena päivänä teiden varsilta seppeleitä, kunnes vihdoin vikana päivänä ennen auton palautusta spottasin tien vierestä pienen kojun, jossa paikalliset myivät näitä ”Tahiti crowneja” vaikka minkälaisista kukista. Iski ihan valinnanvaikeus. Hengailin muutaman illan tämä seppele päässä, olin nimittäin kuukausia odottanut tätä hurjaa juttua 😀

Vaihdamme huomenna majoitusta ystäviemme lähtiessä takaisin Suomeen ja vietämme vielä viikon Moorean eri kolkassa. Sen jälkeen siirrymme Tahitille ja matka jatkuu sieltä pois Ranskan Polynesiasta. Meinaa tulla itku jo pelkästä ajatuksesta. Pala sydäntäni jää ehdottomasti tänne. Edelleen elän siinä uskossa, että olen jossain kaukaisessa entisessä elämässäni ollut täältä kotoisin, haha.

Ainiin ja kuvien bikinit ovat ystäväni Asuyama-merkiltä (itse ostetut siis), alaosa on tämä On Cloud Nine Baby Pink Bottom ja yläosa On Cloud Nine Baby Pink Top. Minulla on molemmista koko S.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Ihanasti offline

Täytyy todeta, että offline-aika täällä reissussa on tehnyt niin hyvää. Eikä vain pelkästään netittömyys ja mobiiliverkon puute, vaan myös suuri 12 tunnin aikaero Suomeen. Päivisin on Suomessa yö, eikä netissä tapahdu mitään ja silloin kun olen itse yöunilla, ovat suurimmat actionit käynnissä siellä suunnalla. Selaankin sitten aamulla kaikki Suomessa päivällä tapahtuneet jutut, viestit, mailit, kommentit sun muut yhdellä kertaa kymmenessä minuutissa.

Jotenkin ihanan stressitöntä, ettei tarvitse olla jatkuvasti pitkin päivää kuittailemassa kaiken maailman ilmoituksia. Sitä kun tekee kotona varmaan parin tunnin edestä päivässä (ellei jopa enemmänkin), mutta vasta täällä reissussa on jotenkin herännyt siihen, kuinka paljon sitä puhelinta tuleekaan normaalisti kyttäiltyä. (Ja ehkä myös sitä, kuinka itsestäänselvyytenä pitää toimivaa nettiä, haha.) Olen jopa nyt miettinyt karsivani puhelimen appsejä rankalla kädellä. Loppupeleissä niiden joukossa on paljon semmoisia, jotka lähettävät jatkuvasti turhia ilmoituksia ja jollain tapaa vaatii huomiotasi, oli se kerran päivässä tai useammin. Kun appsejä ja ilmoituksia on kymmeniä, on helposti vastaanottamassa vaikka mitä keskittymiskykyä häiritsevää informaatiota pitkin päivää. Ajatus katkeaa joka kerta kun havahdut kuittaamaan uuden ilmoituksen. Vähän sama homma semmoisen huomaamattoman someselaamisen kanssa. Katsoo läpi tuttujen storieseja tai selaa IG feediä vain koska on vaistomaisesti tottunut siihen. Mitä sitä ennen vanhaan teki kaiken tuon ajan, jonka käyttää nykyään somen kahlaamiseen? Normaaliin kommunikaatioon? Hengailuun? Rentoutumiseen?

Täällä on myös ollut aivan pihalla siitä, mitä ihmisille kuuluu. Tiedättekö kun normaalisti pysyy niin hyvin selvillä ihmisten kuulumisista somen perusteella. Joku on reissussa, tietty aihe puhututtaa tai muita arjen perusjuttuja. Hitaan netin vuoksi en ole päässyt katsomaan käytännössä kenenkään kuulumisia ja juuri eilen tuumailin, etten oikeastaan tiedä juurikaan, mitä muille kuuluu. No, tämän vuoksihan sitä ennen vanhaan juuri kyseli ystäviltä niitä kuulumisia. Nykyään ei välttämättä tarvitse, koska valtaosa ystävistä on somessa ja asioista pysyy pakostikin kärryillä sitä kautta. Toisaalta taas on harmi tehdä oletuksia muiden kuulumisista sen perusteella, mitä näkee somessa, koska usein se on vain murto-osa siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Hassu kokemus palata lomalla tietyllä tapaa ajassa taaksepäin, hyvällä tapaa siis.

Se, että on täysin eri aikavyöhykkeellä, on ainakin itselleni luonut tunteen siitä, että on aivan jossain eri maailmassa (tai siis tavallaanhan olemmekin, heh), eikä Suomea juurikaan edes mieti. Netti on liian hidas pyörittämään uutissivustoja tai IG:tä, joten täällä on kyllä kertakaikkisen pimennossa kaikesta, joka on kyllä ihanaa. Välillä kaipaa sitä, ettei tarvitsisi törmätä niihin samoihin ankeisiin uutisiin tai olla jatkuvasti tietoinen kaikesta. Täällä pääsee kyllä varsin tehokkaasti toteuttamaan kunnon informaatio-detoxia! Ja sitä on kyllä kaivannutkin.

 

Kivaa viikonloppua! 🌈🌎✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Asiat, jotka edelleen ihmetyttävät Jenkeissä x 5

Päivät Kaliforniassa alkavat pikkuhiljaa käymään vähiin. Toisaalta harmittaa, mutta sitten taas olen jo aikapäiviä sitten asennoitunut Tahitiin jopa siinä määrin, että tämä Losin kylmyys on alkanut totisesti tympimään, haha. Tai siis  onhan täälläkin parhaillaan talvi. Vaikka välillä päästäänkin päivisin lähes +20c lukemiin, on todella viileää heti kun ei ole auringossa. Monina päivinä ei ole lähellekään edes tarennut ilman kevytuntsikkaa. Eihän tämä tietty yllätyksenä tullut, voittaahan aurinko ja +18c lämpötila pimeyden, sekä räntäsateen.

Nyt viimeisimpänä sai myös Tommi tämän meidän kiertämän lastenflunssan, joka on niin perkeleen sitkeä, että arghhh!! Oletteko te muuten tänä syksynä /talvena olleet normaalia enemmän flunssassa tai sairaana? Tuntuu, että meillä on pyörinyt joku pöpö harva se viikko ja tarhahenkilökuntakin on ollut säännöllisesti sairaana, joten sieltäpä ne pöpöt tosiaan ovat luultavammin lähtöisin.

Listasin muutamia juttuja, jotka kerta toisensa jälkeen pistävät ihmetyttämään täällä Kaliforniassa (ja no, Jenkeissä yleisesti)…

 

Koiria ulkoilutetaan tosi paljon vaunuissa. Siis lastenvaunut, joissa köllöttelee koira. Jotenkin en ymmärrä tätä alkuunkaan. Eivätkö kyseiset koirat yksinkertaisesti (esimerkiksi iän vuoksi) jaksa lähteä ulkoilemaan pitkiksi ajoiksi, ovatko ne vain niin ”tottuneet” tuohon köllöttelyyn, onko omistajat laiskoja vai mitä ihmettä? Näin ulkopuolisin silmin, tietämättä yksilökohtaisia syitä, käy kyllä sääliksi. Mutta ehkä jotkut koirat sitten tykkäävät köllötellä vaunuissa ja ihmetellä maailman menoa? Hmmm..

Amerikkalaisnaisten hiukset ovat aina kuin suoraan kampaajalta tulleena. Siis oikeasti! Monesti joutuu jopa tiirailemaan, että onko tukka peruukki, koska on yksinkertaisesti niin tiptop. T. Minä, joka föönaa hiukset ehkä kerran viikossa ja on tyytyväinen jo siihen, että hyvällä lykyllä saa aamulla pahimmat pyörteet taltutettua… 😀 Tässä tulee taas se, että ulkonäkö (ja täydelliset hiukset) ovat amerikkalaisille tosi tärkeä juttu, vähän sama kuin suora ja vitivalkoinen hammasrivi.

Kun amerikkalaiset tulevat kauempaa viettämään esimerkiksi tänne joulua, otetaan mukaan ihan jäätävät kasat joulukoristeita- ja rekvisiittaa. Näin tämmöisiä hotellihuoneita useita ikkunan läpi rannassa! Joulu on täällä tosi tärkeä juttu. Aloin jo miettimään, että teinkö itse väärin kun en ottanut meille tänne jouluksi mukaan edes tonttulakkeja… 😀

Tippaaminen on jotenkin aina yhtä monimutkaista. Edelleen! Paikallinen kaverimme antoi hyväksi ohjeeksi, että ravintolassa hyvä määrä on tipata tuplat veroista. Eli jos verojen määrä laskussa on 3 dollaria, on hyvä määrä tippiä 6 dollaria. Mutta sitten kun ne tippimäärät vaihtelevat myös toimialan mukaan. Välillä menee aivan pää pyörälle ja tiedän esimerkiksi tippaavani esimerkiksi taksikuskeille ihan liikaa, koska alkaisi jotenkin säälittää jos jättäisi liian vähän 😀 Yksi syy, miksi täällä on hyvä pitää aina reippaasti käteistä mukana on se, että pääsee esimerkiksi ravintoloissa huomattavasti helpommalla (varsinkin jos seurue on isompi), voi vaan heittää käteiset pöytään, antaa erotus juomarahaksi ja poistua paikalta. Ja siis itselleni on edelleen epäselvää tietyissä tilanteissa, että pitääkö tipata vai ei? Esimerkiksi jos hotellin työntekijä lähtee näyttämään sinulle huoneen sijainnin ja kantaa esimerkiksi yhden laukun, pitäisi tästä (ainakin ilmeisesti) tipata? Ainakin monessa muussa maassa ollaan vastaavanlaisessa tilanteessa suorastaan käsi ojossa asioista, jotka näin suomalaisen silmin ovat ihan perus-aspahommaa. Entäs sitten kun hakee ravintolasta take-away-ruokaa, eikä tarjoilija käytännössä tee muuta kuin ota tilauksen vastaan ja rahasta? Jotenkin näin pihinä suomalaisena ajatus 15-20% tipistä tuossa tilanteessa tuntuu oudolta. Siksi tämä tippaus-asia on ainakin itselleni edelleen paljon reissanneena välillä ihan mysteeri.

Kaikessa on sokeria. Siis ihan kaikessa. Ostimme mahdollisimman moniviljaleipää ja yök, leipä oli makeaa! En siedä ollenkaan makeita leipiä tai joululimppua, joten makea leipä on todellakin minulle hyi. Makeutettu paahtoleipä! Onko se monivilja nyt muka niiin pahaa?! Koko sokeriteollisuus on jotenkin niin kieroutunutta ja muutenkin asia, joka täällä vähän harmittaa on se, että melkein kaikesta joutuu miettimään, että mitäköhän kaikkea tässäkin on. Ja sitten kun katsoo ainesosaluetteloa, on siinä niin pitkä lista kaikkia niin outoja nimiyhdistelmiä ja epäilyttävän kuuloisia juttuja, ettei ota alkuunkaan selkoa.

Esittelin IG:ssä ostamiani tarot-kortteja, joita olen tässä viimeisen viikon aikana opiskellut ja ihan hyvin päässyt jo kärryillekin! Olen tehnyt itselleni readingsejä ja tarot on niin kiehtova juttu kun siihen perehtyy. Saa nähdä olenko Suomeen palatessa niin haka, että voin lukea muillekin halukkaille korteista 😉 Itse ostin nämä Rider-Waite-kortit ja sitten tuon Tarot Biblen, jota myydään esim täällä. Tuo kirja selittää todella kattavasti kaikki kortit, korttien historiaa, ideologiaa, sekä eri tekniikoita tulkintaan 🙂 Nuo omat readingsit ovat käyneet ehdottomasti järkeen ja olen poiminut esimerkiksi ensimmäisten joukossa erään minulle tärkeän kortin, joka oli ihkaensimmäinen ikinä poimimani tarot-kortti aikalailla itseasiassa päivälleen tasan 3v sitten! Voin kirjoittaa aiheesta blogiin myöhemmin!

Kuvien kuoret ovat muuten Ideal of Swedenin uusimman yhteistyömalliston kuoret Debi Flüggen kanssa. Nuo omat tähtikuoreni löytyvät täältä. Vinkkaisin muuten, että kaikki Idealin kuoret ovat parhaillaan ”Osta yhdet, saa toiset ilmaiseksi”-tarjouksessa 🙂

 

Kivaa viikonloppua näin hieman myöhässä! 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuoret saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.