Julkaistu

Friday mood

Perjantai! En voi uskoa, kuinka hitaasti tämä viikko on mennyt.. Siis tulimme vasta viikko sitten reissusta, vaikka tuntuu enemmänkin, että siitä on jo ikuisuus, huh. Ei ole ollut havaittavissa mitään sen kummempia reissun jälkeisiä kriisejäkään, vaan on ollut kivaa palailla arkeen ja töihin. Loppuviikko on vierähtänyt tehden työhommia etäillen, koska keskiviikko-iltana alkoi tottakai kamala kurkkukipu. Nolottaa edes kirjoittaa tänne, että on flunssa tulossa, koska tuntuu että sitä tapahtuu niin usein. Onneksi nyt ei ole kyse mistään järisyttävästä taudista ainakaan toistakseksi ja toivotaan, että kurkkukipu tästä katoaisi vähin äänin.

Pojan tarhassa on myös liikkeellä vaikka mitä kivaa aina täistä ja kihomadoista enterorokkoon, joten saapi nähdä mikä lottovoitto meille tässä lähiaikoina tupsahtaa jos vain ollaan onnekkaita. Nuo ovat aina yhtä ihania uutisia bongata sieltä päiväkodin ilmoitustaululta, NOT!! 😀 Eletään varmasti näitä pienlapsiperheiden  parhaita aikoja, ainakin mitä tulee noihin kaiken maailman pöpöihin. Jatkuva epämääräisen märkä keli ja muutenkin alkamassa pian vuoden ankein kuukausi, ei kai ihme, että kaikenmaailman tarttuvat inhotuksetkin ovat liikkeellä. Sinänsä on meidän perheessä säästytty melko hyvin kaikilta rokoilta ja perusflunssia ikävämmiltä taudeilta, täytyy nyt vain koputella puuta.

Toivottavasti ette ole ihan vielä täysin kyllästyneitä näihin reissukuviin, jotka eivät näytä loppuvan ikinä. Itselläni ainakin yksi parhaimmista nikseistä syyskriiseilyn selättämiseen on lomakuvien selailu ja googlen kuvahaun rantakuvat. Toimii aina! Ainiin ja kahvi, hyvät yöunet, äänikirjat ja nykyään myös iltapäivisin melkein perinteeksi muodostunut teehetki! En muista olenko kirjoitellut täällä siitä, kuinka olen puolenpäivän jälkeen todella herkkä kofeiinille. Aamuisin on kahvi ihan must ja sitä menee ihan reippaasti, mutta aamupäivän jälkeen en sitten enää voi juoda kahvia ollenkaan, tai siis ilman kamalia tärinöitä ja pärinöitä. Siitä syystä ovatkin kofeiinittomat teet olleet nyt kova juttu. Ah, täytyypä ottaa kurkumalattekin taas mukaan arkeen tauon jälkeen!

En olisi muuten uskonut, mutta ollaan nykyään aivan koukussa Love Island Suomeen!! Ollaan nyt kiritty kiinni noita jaksoja, mitä tuli meidän reissun aikana ja en voi ymmärtää miten raskaasti otan tuon sarjan tunteiden tasolla. Siis ihan kamalaa katsottavaa kun ihmisiä putoaa ja pareja vaihdellaan, apua! Meinaan välillä alkaa itkemään kun alkaa säälittää joku (esimerkiksi nyt viimeisimpänä Refai). Onpas kamalan rankkaa tämä tosi-tv:n katsominen 😀 Anyway, mun mielestä nuo kaikki Love Islandin tyypit on ihan huippuja ja tulee hyvä fiilis siitä, ettei ainakaan tv:ssä ole näytetty mitään ikäviä kieroiluja ja tai muiden dissaamista, vaan yhteishenki on selkeästi tosi hyvä. Eikä se ihmisten pudottaminen ja ”pelaaminen” nyt tietty tavallaan ole ihmisistä kiinni, vaan pelin henki. Voittamaanhan porukka on tuonne mennyt. Ehkä omia lemppareitani ovat Aura ja Jeffrey, jotenkin tosi symppiksiä. Muita Love Islandiin koukuttuneita?

Ja hei, kivaa viikonloppua ?✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Maailma, jossa olisimme toisillemme kilttejä..

Loman ja näiden sairasteluhommien jälkeen kieltämättä hieman jännittää nämä tulevat hektiset viikot. Eiköhän se tästä taas lähde rullaamaan, toivon mukaan.. Asia, joka eniten kuitenkin näin alkuun on häirinnyt täällä kotosalla on tietysti harmaus ja pimeys. Kylmyyskin on ollut ihan toissijaista. Ihan hyvillä fiiliksillä silti ollaan, vaikka kohta koittaakin ehkä koko vuoden ankein kuukausi, marraskuu.

Eräs asia, jota eilen tuumailin illalla sängyssä on ihmisten kiltteys. Tai ehkä enemmänkin se, mikseivät ihmiset voi olla toisilleen kilttejä? Olen itse viime kuukausina joutunut ikävään tilanteeseen toisen ihmisen hieman ilkeän käytöksen vuoksi ja tämä on aiheuttanut valitettavan paljon pahaa mieltä. Pyrin itse olemaan kaikille kiltti ja ystävällinen, oli sitten kyse tilanteesta, jossa itse asioin jossain asiakkaana, juttelen uuden tuttavuuden kanssa tai mitä ikinä. En minä halua antaa itsestäni ilkeää kuvaa. Ennemmin sitten otan etäisyyttä, josseivat näkemykset yksinkertaisesti kohtaa. Mitä tulee tulee ihmisten kemioihin, eivät kaikki yksinkertaisesti voi tulla toistensa kanssa toimeen, mutta esimerkiksi työpaikoilla on välit pakko pitää ”professional”, vaikka kuinka ärsyttäisi toisen lärvi. Usein asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Pakko sanoa, että ajaudun todella harvoin mihinkään sen kummempiin selkkauksiin ja koen olevani ihminen, joka tulee melko helposti kaikkien ihmisten kanssa toimeen. Kun asiaa miettii laajemmassa kuvassa, on tämä maailmamme semmoinen, jossa aatteiden ja erimielisyyksien vuoksi jopa tapetaan. Ihan oikeasti. Mikä saa sitten ihmisen käyttäytymään rumasti toista kohtaan? Oma paha olo? Kauna? Ärsyttääkö toisen luonne niin paljon? Kateus? Syitä on varmasti yhtä monta kun meitä ihmisiäkin. Olenpa joskus kuullut ystäviltäni tapauksista, joissa heistä ei pidetä yksinkertaisesti sen vuoksi, miltä he näyttävät. En osaa ajatella itseäni tilanteeseen, jossa analysoisin täysin vieraan ihmisen pelkän ulkonäön perusteella, esimerkiksi ”Näyttääpä ärsyttävältä diivalta, tuosta tyypistä en pidä”. Haloo! Toisaalta, voihan joku ajatella näin minunkin lärvistäni.

Luonteeni on melkolailla semmoinen, että minulla on pokkaa sanoa ääneen oikeastaan mitä vain. Myös toisten puolesta jos tilanne vain sen vaatii. Jos joku tilanne tai asia ei toimi, on väärin tai jotain epäoikeudenmukaista on tapahtunut, sanon sen kyllä. Jos palkkani ärsyttää, sanon senkin. Tottakai nyt joku raja tämänkin suhteen, mutta oma ajatukseni on, ettei asioihin voi vaikuttaa, jossei ikinä sano ajatuksiaan tai mielipiteitään ääneen. Eikä nyt kaikkea tietenkään kannata sanoa ääneen, toki itsellänikin on takana joitain tilanteita, joissa sanavalintojaan olisi ehkä voinut miettiä hieman tarkemmin. Asia, jota taas en voi sietää, on tietynlainen tytöttely tai yritys alentaa omaa asemaani esimerkiksi sen vuoksi, että olen nuorempi/nainen/whatever. Tilanteissa siis, jossa ihmiset ovat oikeasti samalla viivalla. Se, että sanoo suoraan ei tarkoita sitä, että olisin tyly, vaan sitä että haluan nostaa asiat pöydälle. Mikään ei johda mihinkään siinä maailmassa, jossa jokaista ärsyttää, mutta kukaan ei sano mitään ja jokainen kiehuu sisällään myrkyttäen ennen kaikkea itsensä negatiivisuudella ja kiukulla.

Olen huomannut, että tietyt ihmistyypit ovat niitä, joille on ehkä vaikeampi niellä sitä, että joku sanoo asioita suoraan (ollaanhan me siis hei suomalaisia) , rikotaan tietynlaisia vanhanaikaisia ikä- tai valtahierarkioita. Tai yksinkertaisesti vain ollaan asioista eri mieltä. Ettei nuorempi tai vastakkaista sukupuolta oleva nyt yksinkertaisesti voi olla oikeassa. Ja voi kuulkaa, näitäkin tilanteita on tullut vastaan esimerkiksi pankkimaailmassa semmoisella mitalla, että huhhei! Usein ennakkokäsitykset muuttuvat ihmisiin tutustumalla ja keskustelemalla, mutta kyllä niitäkin löytyy, joille se oma ego on jollain tapaa liian vahva tunnustaakseen, että hei, ehkä tämä 157-senttinen tyttönen ehkä tietää sittenkin edes jotain. Oli nyt sitten bloggaamisesta, sijoitusrahastoista tai neulomisesta. Se taas on ärsyttävää, että ennakkoluulot tai omat mielipiteet viedään henkilökohtaiseksi. Nimenomaan asioiden pitäisi olla ristiriidassa, ei ihmisten. Eihän siinä ole mitään väärää, että ajattelee eri näkökulmasta kun toinen?

Ennakkoasenteet, oma ego, tietämättömyys. Ne ovat tässä maailmassa varmasti suurimpia syitä sille, ettei toisille ihmisille välttämättä osata tai muisteta olla kilttejä. Edes niissä tilanteissa, joissa se olisi vähintäänkin suotavaa, tai edes yrittää. Asiakaspalvelutilanteet, työpaikat.. Uskokin on niin näkemysasia, miksi se sitten on syy vihata toista ja sotia vain, koska toinen uskoo eri tavoin? Historiassa ehkä karmeimpia esimerkkejä ovat sisällissodat, sanotaan nyt vaikka Afrikassa. Mikä saa saman kansan sotimaan, tappamaan ja raiskaamaan omiaan vain aatteiden ja mielipiteiden vuoksi? Sairasta. Tai no sairastahan sotiminen ja väkivalta aina on.

Se mitä itse voimme tehdä, on edes omalla toiminnallamme levittää sitä kiltteyttä. Olemalla kilttejä toisille. Ja ehkä sitten toisaalta yksinkertaisesti välttelemällä niitä henkilöitä, jotka eivät kykene samaan. Hassua sinänsä, kuinka ennustaja tiesi myös negatiivisuuden ilmapiiristä, joka on aiheuttanut ja tulee aiheuttamaan minulle pahaa mieltä, joka ei ole minulle hyväksi. Jotenkin karmivaa, että monet asiat saavat heti todella konkreettisen merkityksen näin viikko ennustajakäynnin jälkeen. Sattumaa vai ei? Hehe.

Kuvissa on muuten päällä tuo kesällä neulomani harmaa kevyt mohairneule, joka on yksi suosikeistani mitä tulee näihin omatekemiini neuleisiin. Ohje on todella yksinkertainen ja nopea tehdä. Paita on päällä äärimmäisen pehmeä ja sopivan lämpöinen, tosin itse tein tämän hieman vajaamittaisilla hihoilla enemmänkin kevät/kesäneuleeksi. Tämä on muuten ehdottomasti yksi semmoinen malli, josta villapaita-kokeilut kannattaa aloittaa! Ohjeen olen jakanut täällä.

Takki on yksi ehdottomista suosikkilöydöistäni 2nd handinä. Vintagea Biarritzistä toissakesänä bongaamastani 2nd hand-aarreaitasta ja onneksi ostin, vaikka alkuun reilun satasen hinta kirpaisi.. Materiaali on kuitenkin villaa ja takki jostain ehkä 80-luvulta, joten tästä en luovu ehkä ikinä. Tulevien vuosien leotakki-villityksiä odotellen 😀

Mutta hei! Kivaa iltapäivää teille. Unohdin aamulla julkaista postauksen, mutta vielä ehtii myöhäisellä lounastauolla 🙂

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Julkaistu

Kotona

Heippa ja heti alkuun, kiitos kommenteistanne aikaisempaan postaukseen. Pyrin vastaamaan niihin lähipäivinä, kunhan jet lag tästä hieman laantuu. Tulimme eilen iltapäivällä kotiin, hassua kyllä, mutta vielä ihmeen pirteänä. Uni kylläkin koko perheellä jo kasin maissa illalla, ensimmäisen kerran heräsin kukkumaan sänkyyn puoliltaöin ja olin aivan varma, että pian on aamu. Vähän ennen kolmea olimmekin jo kaikki ylhäällä keittämässä kahvia ja syömässä aamupalaa, heh. Sitten vielä muutamaksi tunniksi nukkumaan ja nyt pitäisikin yrittää valvoa iltaan saakka.. Nyt jo kamala kooma, saa nähdä mihin saakka tässä sinnittelee 😀

Lennot molempiin suuntiin menivät tosi helposti. Poika viihtyi hyvin ja nukkui paluulennolla yli puolet ajasta, jonka aikana sain itsekin nukuttua sikeästi muutaman tunnin. Herätessä olikin reilusta 10 tunnista enää vain 1,5 jäljellä. Pakko sanoa, että tosi hyvä tuo SAS:in L.A-yhteys Tukholmasta. Hyvät lentoajat, hyvät koneet ja palvelu pelasi. Ei tällä kertaa ihan saatu niitä tyhjiä penkkirivejä kun Norwegianilla, mutta rattoisasti meni silti. Lapsen kanssa yhden vaihdon lennot menevät kivasti, mutta tuntuu että kaksi vaihtoa olisi jo kaikille liikaa ilman mitään välistoppia. Tämmöinen yhden lyhyen ja yhden pidemmän lennon yhdistelmä onkin mennyt tuon riiviön kanssa ihan kivasti! Matkustaminen on muutenkin nyt huomattavasti helpompaa kun pojalla on koneessa oma penkki.

Ja hei, täällä Suomessahan oli vielä melko lämminkin! Silti olen koko päivän värjötellyt kotona syväjäässä vilttien alla. Ehkäpä kroppa parin päivän päästä tottuu kun saa nukuttua kunnolla ja rytmit raiteilleen. Siihen saakka hengaillaan lämpövaatetus päällä, kuten varmaan noin muutenkin seuraavat kuukaudet.. Sain ahkerana eilen purettua kaikki matkatavarat, olin ihan intona kun pääsin kaivamaan ostamani uudet eteeriset öljyt, uuh! Nyt onkin diffuuseri käynyt kuumana täällä. Löysin niin mielettömät öljyapajat ja ostin vaikka mitä italialaisesta mandariinista makeaan appelsiiniin ja chakra-öljyihin!

Huomenna varmaankin pidemmät sepustukset, nyt on niin koomassa, ettei vaan kykene. Jatkamme siis meidän hurjaa Love Island Suomi-maratonia 😀

 

Kivaa lauantaita!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

Loppu lihansyönnille?

Ennen reissua lupaamani ”normaali postaustahti” ei sitten aivan ole pitänytkään täällä. Ihan kamalasti ei ole tullut vietettyä aikaa sisällä koneella ja meidän aamut ovat muutenkin olleet melko härdelliä. On siis voinut unohtaa hiljaiset hetket kahvikupponen kädessä omiin ajatuksiinsa uppoutuneena.. Kotona sitten taas viimeistään normijuttuihin.

Voitteko muuten uskoa, että täällä alkoi perjantaina satamaan ja ukostamaan! Kuulemma ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun.. Los Angelesissa ei nimittäin sada juuri ikinä. Kuulin illalla kun joku mies naapurista huusi ensimmäisten sadepisaroiden kohdalla, ettei voi uskoa silmiään, että ulkona sataa. Haha, meillä taitaa mennä juuri päinvastoin. Varsinkin näin syksystä on Suomessa enemmänkin poikkeus silloin kun ei sada ja paistaa aurinko. Vaihtaisin kyllä oikein mielelläni.. Noin yleisesti ovat säät olleet täällä tosi hyvät. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja sitä rataa, eli samaa mitä täällä noin 95% vuodenpäivistä.

Viikon päästä kyyhötetäänkin jo sitten kotona. En edes halua ajatella kotiinpaluuta vielä, yhtään ei nimittäin ole iskenyt koti-ikävä. Ainut asia, jota on kotona ikävä on hyvä sänky. Omaa sänkyä ja tyynyjä on aina ikävä! Yhtä hyviä on aina todella vaikeaa löytää reissuista. Itseasiassa tuntuu (taas) ihan kamalalta ajatella, että taas odottaa lähtö kotiin 🙁 Olo on niin kotoisa täällä, että mielellään jäisin hengailemaan vaikka koko loppuvuodeksi.. Mööh. Taas se sama vanha tunne siitä, että vaikka arki ja elämä onkin Suomessa, kuuluu sydän jonnekin aivan muualle.. Täytyypäs sitten olla vaikeaa.

Viime viikkoina olen tuumannut tosissani erästä asiaa. Nimittäin miettinyt luopuvani kokonaan punaisesta lihasta. Kyllä. Minä, entinen pihvihullu! Totuushan on kuitenkin se, etten ole pariin vuoteen syönyt juurikaan punaista lihaa. Sanoisinko, että ehkä noin 3-5 kertaa kuukaudessa, enkä aina edes sitä. Välillä voi mennä useampi viikko lainkaan ilman lihaa, nykyään en tosin juurikaan edes mieti lihaa, paitsi siis ehkä ajoittain juuri siltä kantilta, kuinka vähän sitä loppupeleissä tulee nykyään syötyä. Silti myönnän, että minulla on muutama lihansyöjän heikkous: a) Hyvät hampparit Naughty Brgrissa b) pekoni ja c) entrecote, jota tosin nykyään syön ehkä kahdesti vuodessa, jos sitäkään. Usein jossain reissussa.

Nyt olenkin miettinyt, että luopuisin kokonaan punaisesta lihasta, mutta ainakin näin alkuun yhdellä ”ehdolla”: Jos mieli joskus harvoin tekee esimerkiksi hampparia, sallisin sen itselleni. En pidä siitä, että asioista tehdään kamalia mörköjä, tyyliin että kun teet jonkin päätöksen, tarkoittaa se, että sinun täytyy totaalikieltäytyä joistain asioista. Itsessäni semmoinen aiheuttaa enemmänkin ärtymystä, kuitenkin kun muutosten pitäisi lähteä siitä, että haluat sisimmissäsi tehdä jonkin asian, eikä siksi, että koet olosi painostetuksi ja samalla ahdistuneeksi siitä kun on ”pakko tehdä jotain”. Vähän sama kun kieltäisi itseltään, että tästä lähtien en saa syödä ollenkaan sokeria. Tai nyt et saa enää ikinä räplätä puhelinta ennen nukkumaanmenoa. Tai käydä hamppariravintolassa. Eihän nyt semmoinen pidä pitkässä juoksussa. Ainakaan omalla kohdallani.. En näe itseäni ”joko-tai”-tyyppinä, vaan ennemminkin semmoisena, joka muuttaa asioita ja tapojaan pikkuhiljaa, mielessä pitkäaikaiset jutut. Ja juuri siinä itselleen mukavaksi tuntuvassa tahdissa askel kerrallaan.

Voihan se olla, että lihaa tekee vähemmän mieli mitä harvemmin syö. Itse olen ainakin huomannut, etten tosiaan syö punaista lihaa oikeastaan lainkaan, lukuunottamatta juuri niitä todella satunnaisia hamppareita tai pekonia joskus harvoin aamupalalla. Itselleni tämä olisi kuitenkin melko iso askel ja koen jo, että ollaan edetty melko pitkälle asian suhteen. Poikammehan on ollut tarhassa koko ajan erityisruokavaliolla ilman punaista lihaa, mutta välillä olemme syöttäneet tälle lihaa tämän pienen koon vuoksi testaamaan, että olisiko sillä vaikutusta kasvuun. Eipä ole juurikaan ollut. Mies luopui lihasta jo aikapäiviä sitten, muistaakseni vuosi-pari sitten. Se varmasti onkin yksi niistä syistä, miksi meillä ei oikeastaan sitä lihaa syödä. En itseasiassa osta lihaa ruokakaupasta oikeastaan koskaan. Tämän vuoden aikana olen ehkä kerran tehnyt itselleni ja pojalle makaroonilaatikkoa jauhelihasta.

 

Pienin askelin siis.. Mitäs teidän sunnuntaihin? ?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Julkaistu

Teen tätä, koska..

Olin joku aika takaperin eräässä tapaamisessa, jossa minulta kysyttiin, että miksi bloggaan? Tai miksi alunperin aloitin bloggaamisen? Toki olen vuosien varrella sivunnut tätäkin aihetta useaan otteeseen, mutta omien ajatusten esille tuomisen lisäksi vuorovaikuttaminen on ehkä se tärkein syy bloggata. Tiedättekö kun elämä välillä menee vuoristorataa, käy paskoja juttuja ja sitten taas niitä hyviä, mutta minulle blogi on se paikka, jonne pakenen kaikkea muuta. Tavallaan oma pieni maailmani, jossa tunnen oloni mieluisaksi ja turvalliseksi. Mutta, eihän se vuorovaikuttaminen olisi mitään ilman teitä lukijoita. Siksi olenkin vuosi toisensa jälkeen ja kommentti kerrallaan valtavan iloinen kaikesta palautteesta, vinkeistä ja mielipiteistä, joita te tänne jaatte. Se on sitä vuorovaikutusta parhaimmillaan.

Minulle on nimittäin tärkeintä, että blogini tarjoaa lukijoilleni jotain konkreettista. Ei vain kivoja kuvia ja arjen löpinöitä, vaan oikeasti vinkkejä, inspiraatiota ja jotain, joka oikeasti antaa ”jotain”. Jossei nyt aivan päivittäin, niin ainakin usein. Oli se sitten käsityöohje, vinkkejä säästämisestä tai vertaistukea lapsiarkeen. Pahin virhe, jonka bloggaaja tai kuka tahansa vaikuttaja voi tehdä, on aliarvioida lukijoitaan ja seuraajiaan. Ilman heitä ei kuitenkaan ole myöskään sitä vuorovaikutusta ja ilman sitä, olisi bloggaaminen melkoisen yksitoikkoista yhden naisen löpinää.

En ole aikoihin saanut ilkeitä kommentteja sen jälkeen kun hoksasin kuka se eräs stalkkeri on. Muistan kuitenkin, kuinka vielä muutamia vuosia sitten elettiin melkoista paskamyrskyjen aikakautta blogeissa. Näköjään yhä useammat ovat somen kehityksen myötä oppineet, ettei ihan kaikkea kannata sanoa netissä edes anonyyminä, vaikka kuinka ärsyttäisi. Se ruudun toisella puolella oleva henkilö on kuitenkin oikea ihminen, kuten tietysti myös kommentin jättänyt henkilö. Itselleni ei ole ongelma, jos joku on kanssani eri mieltä jostakin aiheesta. Erilaisuus on rikkaus ja erilaiset näkemyksethän vain tuovat keskusteluun lisämaustetta. Olisihan se nyt melko tylsää, jos me kaikki olisimme aina kaikesta samaa mieltä. Viime vuosien aikana olen huomannut myös itse kasvattaneeni tietyn suojakilven negatiivisia kommentteja kohtaan. Onneksi 99% näistä esitetään varsin asiallisessa muodossa, mutta blogin myötä kehittyy kieltämättä tietynlainen roskasuodatin asiattomille jutuille. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Tässäpä vielä kiteytettynä muutama asia siitä, miksi kirjoitan blogia…

 

Itselläni taloudellinen hyöty on toissijainen asia, toki nykyään tärkeä sekin. Mutta kuitenkin melkeinpä vain siksi, että tähän hommaan menee aivan pirusti aikaa ja vaivaa. Mutta en vaihtaisi päivääkään pois! Sinänsä hassua, etten oikeastaan edes muista kunnolla elämääni ilman blogia ja onhan siitä tosiaan jo aika pitkä aika.. Olen aikaisemmin toitottanut, etten ikinä jaksaisi tehdä yhtä ja samaa työtä koko elämääni tai edes yli kymmentä vuotta, koska pitkästyn pitkässä juoksussa asioihin, jotka pysyvät samana ja jotka eivät mahdollista enää kehittymistä. Silti blogi on asia, joka on ja pysyy, mutta sinänsä tämä onkin niin eri juttu. Tämä nimittäin nimenomaan mahdollistaa kehittymisen, ala muuttuu jatkuvasti ja on oikeastaan vain sinusta itsestäsi kiinni minkä polun valitset.

Itselläni on vahva mielipide siitä, että blogi, joka aloittaa ainoastaan tavoitteena raha, ei voi pitkällä tähtäimellä menestyä. Toki tämä voi olla tavoitteena, mutta väittäisin, että niillä jotka blogillaan menestyvät, on todellinen intohimo ja palo hommaan. Niin, että sitä tehdään säännöllisesti ilman mitään korvausta. Jopa vuosia. Muistan kun aloin ensimmäistä kertaan tienata blogillani. Sivupalkissa taisi olla joku (ehkä edesmenneen Fashionstoren) banneri, josta sain kuukausittain jonkun huiman summan, muistaakseni 50€. Tämä oli siis ehkä vuonna 2010. Samalla sain pieniä affituloja alkuun ehkä parilla sadalla eurolla kuussa ja jösses kuinka isoja summia nuo olivat opiskelijalle! Ja jopa tuo banneripalkkio oli jotenkin aivan huikea 😀 Eihän kukaan enää edes käytä nykyään kiinteähintaisia bannereita, kai?

Itselläni itseilmaisu ja palaute toimivat motivaattorina bloggaamiseen, ei ilmaisen tavaran saaminen. Se kokemus ja vuorovaikutus mitä bloggaaminen on tuonut, ei ole verrattavissa ilmaisiin shampoopulloihin. Toki, onhan itselleen mieluisia tuotteita ilman muuta mukava testailla, en kiistä sitä. Tarkoitan vain, etten itse bloggaa siksi, että saisin jotain ilmaiseksi tai kutsuja tapahtumiin. Nykyään valitsen tiukan kalenterin vuoksi ainoastaan ne tapahtumat, jotka oikeasti koen hyödyllisiksi ja mieleisiksi verkostoitumisen tai kiinnostavan brändin vuoksi. Hassua sinänsä, että jo tapahtumissa ravaaminen voi pitkässä juoksussa käydä todella rasittavaksi.

Ajatusten käsitteleminen kirjoittamalla. Kuten pari viikkoa takaperin luovuuspostauksessa kirjoitin, on tämä tapa toteuttaa itseäni. Käsitellä ajatuksia, kasata mielipiteitä ja mietteitä kokonaisuudeksi. On valtavan palkitsevaa saada teksti itseään kiinnostavasta aiheesta valmiiksi ja tottakai ihan superpalkitsevaa, jos joku toinen pitää siitä, inspiroituu tai saa hyviä vinkkejä.

Vuorovaikutus, taas kerran. Esimerkiksi äitiysaiheet ovat niissä, joissa vuorovaikutus muiden äitien kanssa on korvaamatonta! Kuten olen kertonut, ei kovinkaan monella ystävälläni ole lapsia, joten semmoinen mammaverkosto puuttuu minulta kokonaan. Siksi olenkin hurjan iloinen kaikista ”some-mammakavereista”, joita olen saanut virtuaalisesti blogin kautta ja esimerkiksi Instagramista. Teitä lukijoita ja muita bloggaajia. Äitien pitää nimittäin tukea ja kannustaa toisiaan, ei arvostella tai lytätä!

Semmoisia jutskia. Kauanko olette pysyneet blogini matkassa mukana? ??✨

 

Ja ps. Neulemekko on omatekoinen, ohjeen olen jakanut täällä 🙂

Pps. Saatoin nyt ehkä hieman innostua noista emojeista 😀

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.