Melkein kuin häämekossa

Moimoimoi! Nukuimme tänään naperon kanssa ennätyspitkään, hurjasti puoli yhdeksään. Tähän mennessä kun olen viikonloppuja lukuunottamatta useimmiten noussut jo reippaasti ennen seiskaa puuhailemaan omia juttujani. Eilen oli vähän semmoinen olo, että olisi tulossa kipeäksi, joten päätin että nyt kerrankin nukun ”pitkään” jos poika vain sallii. Semmoisen yleisen kolotuksen lisäksi huomaan heti olevani tulossa kipeäksi semmoisesta määrittelemättömästä alakuloisesta olosta. Se iskee aina pienen flunssan alla ja on ihan kamalaa. On jotenkin aivan nuutunut ja mieli maassa, vaikka olisi kyse vain jostain pikkunuhasta. Ehkäpä tämä tästä. Sinänsä on myös koomista, että äiti nousee useimmiten aikaisemmin kuin lapsi, vieläpä lomalla. Itse olin loppupeleissä se, joka heräsi silloin puoli yhdeksältä herättämään pientä vierestäni. Toisaalta, sama äiti menisi varmaan joka ilta nukkumaankin jo ennen lasta, jos se vain olisi mahdollista. Olen kyllä ihme mummeli ja aamuihminen 4 life, haha.

Nyt lomalla on pojalla mennyt rytmi jotenkin aivan sekaisin, vaikka sinänsä noudatetaankin samoja aikatauluja kuin normaaliarjessakin. Herätys viimeistään kahdeksalta, parin tunnin päikkärit, mutta silti tämä on kukkunut iltaisin reippaasti yli kymmeneen. Aikaisemmin kun olen antanut toisen nukkua päiväunia jopa 3h tai niin kauan kunnes itse herää, ei ole ollut tämmöistä ”ongemaa”, että se olisi vaikuttanut iltauniin. Ehkäpä tarha-arki on yksinkertaisesti pienelle niin paljon rankempaa, että untakin tarvitsee enemmän? Tai sitten kyse on taas kerran jostain vaiheesta 😀 Kuinka pitkiä päikkäreitä muut taaperot nukkuvat? Rajoitatteko niitä vai annatteko nukkua niin kauan, että lapsi herää itse? Meidän päiviin kuuluu usein ainakin pari tuntia ulkoilua, siis semmoista kun kävellään / juostaan kilpaa lenkkipolulla ja puuhaillaan puistossa, sekä lisäksi kotona ja omassa pihassa leikkimiset. Eli liikuntaakin kuitenkin tulee reippaasti, mutta ehkä sitten tarhassa vieläkin enemmän? Siinä tapauksessa en ole varma olisiko minusta kotiäidiksi, tuntuu jo nyt, että ollaan jatkuvasti liikkeessä ja tekemässä jotain, mutta taaperon väsyttäminen on silti aivan mahdoton tehtävä! Vinkkejä?

Köpiksen reissu kolkuttelee vajaan parin viikon päässä ja tarkoitus olisi ehtiä kartoittaa hieman kaupungin tarjontaa. Ravintoloita ja 2nd hand-liikkeitä lähinnä. Oletteko te käyneet Köpiksessä kirppistelemässä? Onko jotain hyviä vinkkejä niiden suhteen tai ihan noin yleisesti?


Tämän aivan mielettömän kauniin mekon löysin muuten kesäkuun Italian reissulta ja oli muuten parin pastapussin lisäksi kertakaikkiaan ainut asia, jonka reissusta ostin. Poikkesimme Jutan kanssa aivan sattumalta pieneen vaateputiikkiin, jossa katseeni kiinnittyi tähän mekkoon salamana. Viimeiset varmasti lähes kymmenisen vuotta olen nimittäin etsinyt juuri tämmöistä valkoista mekkoa ja viimeinkin se tuli vastaan. Huvittavaa, että mainitsen hääjutuista jo toistamiseen lyhyen ajan sisään, mutta en ole itse ikinä haaveillut mistään rimpsumekko ja laahus-häämeiningistä. Päinvastoin juuri tämmöisestä puuvillamekosta ja seppeleestä päässä, joissa voisi mennä naimisiin rauhallisissa merkeissä siellä Malibussa tai Tahitilla. Ilmamn kenkiä 😀 Eli kai olen nyt tavallaan jo hankkinut valmiiksi potentiaalisen häämekkoni, jos semmoiselle joskus tulee tarvetta, haha!

Sandaalit ovat nuo Sam Edelmanin pom pom-sandaalit, jotka pari vuotta sitten löysin Net-a-porterin kesäaleista. Vaikka pampulavillitys sen jälkeen hieman laantuikin, ovat sandaalit edelleen suosikkini ja juuri oman tyyliseni.

Ja hei, kerrankin onni suosii ja pian luvattu helteitä lomani aikana. Jess! Meillä on päivät melkoista hulinaa, joten välillä saattaapi tulla tekstillisesti tämmöisiä hieman suppeampia kun ei ehdi pitkiä aikoja keskittyä kirjoittamaan syvempiä pohdintoja 🙂

Mitä tuumaatte asusta ja mekosta?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Asiaa naisten ulkonäkökriittisyydestä ja raskausspekulaatioista

Paino on asia, johon en ole kiinnittänyt aikoihin tai edes vuosiin juurikaan huomiota. Poislukien raskauskilot, joista kyllä tuli jauhettua täällä ihan loputtomiin asti. Paljonko niitä tuli, kuinka ahdistavaa ”liikakilojen” kanssa liikkuminen oli ja kuinka niistä kuuluisista raskauskiloista sitten parhaiten pääsi eroon? Varmaan näistä kaikista aiheista on tullut raapustettua postausta. Talvella kävi niin, että pienen stressin ja kiireen syövereissä laihduin jonkin verran, vanhat farkut tuntuivat jopa hieman löysiltä. Tuolloin toivoin, että saisin edes muutaman kilon lisää, mitenkään tietoisesti en ollut yrittänyt laihduttaa. Usein painoa lähtee silloin kun olen esimerkiksi kiireisempi, liikun enemmän ja sitten taas saatan saada muutaman ”kesäkilon” siinä vaiheessa kun tulee esimerkiksi lomilla herkuteltua enemmän ja liikuttua vähemmän.

Mistä tämä aihe sitten tuli mieleeni, oli ironisesti pienestä pömppövatsasta, jonka olen kevään lomailuiden myötä saanut matkaani. On ollut ties mitä menkkaturvotuksia ja ihan vain myös sitä herkuttelua. Itseäni muutama lisäkilo ei ole häirinnyt, mutta havahduin tässä eräänä päivänä siihen kun jotenkin vaistomaisesti jossain tilanteessa pyrin peittämään tuota loppupäivän turvotuspömppistä. Jaa miksi? Pelkäsin nimittäin, että minun ajatellaan olevan raskaana. Näin jälkikäteen aivan naurettava ajatus! Miksi pitäisi ajatella mitä muut ajattelevat, oman herkkuvatsansa tähden? Ihan sama oikeastaan, vaikka koko maailma olisi siinä uskossa, että meille on tulossa perheenlisäystä. Herkkuvauva se kuitenkin vain siellä asustelee. Sinänsä koomista, kuinka yleisiä tuommoiset spekulaatiot oikeasti ovat. Naisten keskuudessa lähtee samantien käyntiin raskausspekulaatiot ensinnäkin a) jos et juo alkoholia b) jos pieni vatsakumpu paistaa vähänkin läpi vaatteiden alta.

Hame / Zara (ostettu 2012)

T-paita / Monki

Tennarit / Puma

Kello / Swatch

Tästä tulikin mieleeni se, kuinka helposti ulkonäöstään ja niistä piirteistä, joita ehkä itse ajattelee ”epäkohdikseen” ajattelee, että mitä muut niistä ajattelevat. Pitääkö toinen minua lihavana? Rumana, koska tukkani on hento? Huonompana, koska olen lyhyempi kuin monet ystäväni? Monesti kun on itse juuri ainoa, joka noihin seikkoihin edes kiinnittää mitään huomiota. Vähän sama kun olen menneinä vuosina itkenyt hysteerisesti ihan paniikkikohtauksiin saakka niitä hiustenlähtökausiani. Loppupeleissä kukaan muu tuskin juurikaan edes huomasi asiaa kuten minä itse. Tottakai tiedän itse, etten ole lihava, mutta sen olen huomannut, että varsinkin raskauden jälkeen on kamala paine palautumiseen. Josset pääse raskauskiloista vuodessa eroon, olet vähintään laiska, mutta voin kertoa kokemuksella, että kroppa kyllä palautuu sitten kun on siihen valmis. Usein kuitenkin tuntuu, että ne raskauskilot ovat usein ongelma juuri muille ihmisille, kuin sille kilot kantavalle itselleen.

Myönnän tietty itsekin, että jos täytyy blogikuvia valitessa tehdä valinta kahden kuvan välillä, joista toisessa korostuu järkky lounasturvotus ja toisessa ei, tottakai valitsen itsekin sen ”imartelevamman”. Eihän nyt kukaan halua lisätään someen kuvia, jotka korostavat juuri niitä kohtia, jotka koet ehkä epämukaviksi tai joita jopa häpeät. Miettikää kuinka älytöntä! Pömppis tai ei, tykkään kyllä omasta kropastani ja olen sen suhteen realisti. Ei kukaan ole täydellinen. Kaikilla on  noita ”pömppispäiviä”, niitä ei vain tuoda ilmi. Ja vaikka tuotaisiinkin, mitä väliä?! Sehän on vain normaalia elämää meille naisille.

Haluan kertoa erään salaisuuden. Joskus teininä, muistaakseni 13-vuotiaana eräs kaveri-poika keksi alkaa leikkimielellä ”kiusaamaan” minua siitä, että minulla on kaksoisleuka. En muista liittyikö asiaan myös jotain ”Iines on lihava”-juttua, mutta tuolloin teininä otin asian todella raskaasti. Eikä minulla edes ollut kaksoisleukaa. Aloin tietoisesti liikkua enemmän, perehdyin jo nuorena terveellisen ruokavalion saloihin ja 8-luokalla taisin painaa jotain 40kg tietämillä ja ehkä vähemmänkin, vaikken mistään suoranaisesta syömishäiriöstä tai bulimiasta missään kohdin kärsinytkään. Jossain vaiheessa selvisi tämän ”kaksariepisodin” jälkeen, ehkä vuosi eteenpäin, ettei tämä poika missään vaiheessa edes ollut ajatellut, että minulla olisi ollut kaksoisleuka, vaan oli kiusoitellut vain siksi, että oli ollut minuun niin ihastunut. Kyllä tuossa vaiheessa hieman harmitti, että miksi toinen sanoo jotain mitä ei tarkoita. Lapset ja teinit osaavat oikeasti olla toisilleen todella julmia, vaikkeivat sitä edes tarkoittaisi. Ja kyllä, tuolla tapahtumalla on ollut vaikutusta elämääni ja olen miettinyt sitä useinkin tässä vuosien varrella, vaikka tapahtuneesta on jo yli 15 vuotta.

Myönnän itsekin, että kävin tavan vuoksi aina vaa’alla silloin kun treenasin ahkerasti. Osittain ehkä siksi, että salilla oli se vaaka (meillähän ei kotona ole ollenkaan) ja toisaalta myös halusi seurata jonkinlaista kehitystä. Nyt en ole käynyt puntarilla muistaakseni vuoteen, eli en edes tiedä paljonko painan.  Mutta mitä se muuttaa, että tietää kilomäärän? Saako numero tuntemaan sinut laihemmaksi tai lihavammaksi kuin mitä oikeasti olet? Eikö pääasia ole se, että peilistä katsoo tyyppi, jonka kanssa olet sinut ja olet kehossa, jossa olosi tuntuu terveeltä ja hyvinvoivalta?

En itse rehellisyyden nimissä pystyisi elämään kovin kurinalaista elämää ruokavalion suhteen. Fitnessruokavalio ja gramman tarkat annokset eivät olisi minua varten, haluan syödä sitä mitä tekee mieli, ilman että ruoasta ja painosta tulee mikään elämää suurempi asia. Kun viikolla on aktiivinen ja syö tavallista terveellistä kotiruokaa, on hyvillä mielin ansainnut viikonlopun herkuttelut. Haluan, että liikunta, normaali arkiruoka ja herkuttelu ovat keskenään tasapainossa.

Pääasia on kuitenkin se, että tunnet olosi hyväksi kropassasi, ei se mitä ympäristö tuputtaa meille siitä ”täydellisestä” ja samalla niin epärealistisesta ”ihanneprofiilista”, joihin meidän kaikkien pitäisi mukamas mahtua. Niin tai näin, uskon itse tasapainoon ja siihen, että kun olet tyytyväinen elämääsi, noudatat tasapainoa ruokatottumuksissasi ja liikut hyvää oloa hakien, etkä sitä ultimaalista kropparääkkiä, seuraa pikkuhiljaa myös tietynlainen hyväksyntä itseensä. Sellaisena kuin olet. Toki, hikirääkki voi  olla monelle henkireikä ja sallittakoon se, rakastan sitä itsekin. Kun räätälöi elämäntavat hyvä olo-hakuisesti, saatat yllättyä siitä, että ulkonäköpaineetkin pikkuhiljaa väistyvät ja oivaltaa sen, että hyväksyntä itseään kohtaan on etusijalla.

Samaa vai eri mieltä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Olenko hurahtanut?

Eräs ystävämme oli pari viikkoa takaperin meillä istumassa iltaa ja jossain vaiheessa hän otti puheeksi kristallit ja muut henkiset jutut, joita olen innoilla tutkinut. Selvisi, että hänkin on perehtynyt asiaan paljon, enkä ollut edes tiennyt! Keskustelimme siitä, että miten eri asioihin ”hurahtaa” ja miksi niin tapahtuu? Olenko itse hurahtanut kristalleihin, chakroihin ja astrologiaan? Missä menee liiallisuuden raja?

Pakko sanoa, että hihhulijutut ovat mielestäni aivan parasta. Monella ihmisellä on joku intohimon ja kiinnostuksen kohde, oli se sitten urheilu, uskonto tai mitä ikinä. Siis semmoinen asia, jota haluaa tutkia ja harrastaa silkasta mielenkiinnosta tai palavasta innosta. Jokaisella saa olla omat juttunsa, enkä itse tuomitse toisen valintoja niin kauaa kun ne eivät vaikuta negatiivisesti omaan elämääni. Olen aina jossain määrin uskonut ”yliluonnolliseen”, pienenä olin tosi kiinnostunut noituudesta, ufoista ja kaikenlaisesta ”vaihtoehtoisesta totuudesta”. Juuri semmoisesta, joka sotii vastaan sitä, mitä meille koulussa opetetaan. Äitini on myös aina vahvasti uskonut erikoisempiin juttuihin, opiskellut chakroista ja energiahoidoista, joista itsekin teinivuosinani angsteillessani ajattelin, että tsiisus mitä touhua.

Miksi sitten olin moneksi vuodeksi haudannut kaikki nämä kiinnostukseni, oli yksinkertaisesti juurikin se, että ajattelin muiden pitävän aivan sekona jos selittää jotain siitä normaalista poikkeavaa. Kunnes sitten jossain vaiheessa hoksasin, että hei, en olekaan ainut joka näistä on kiinnostunut. Nykyään hihhulius on suorastaan buumi, esimerkiksi Loseissa ei tarvitse etsiä kovinkaan kauaa, kunnes tulee vastaan ennustajapuoteja ja kristallikauppoja. Ehkä siksi olen postaillut blogiinkin reippaammin näistä asioista, siis koska muitakin näihin perehtyneitä ja ”outoihin juttuihin” hurahtaneita löytyy. Eihän se tietty tarkoita, ettei elämässä ole mitään muuta kuin kiviä ja chakrojen aktivointia. Tai että olisi jotenkin menettänyt järkensä ja realismin maailmaan vain sen tähden, että miettii niitä asioita myös joltain toiselta kantilta.

Valtaosa näistä ”hihhulijutuista” ovat asioita, joita esimerkiksi alkuperäiskansat ja eri kulttuurit ovat harjoittaneet tuhansia vuosia aivan jokapäiväisenä totuutena. Kunnes länsimainen ajattelutapa on tietyissä määrin leimannut oudoksi kaiken, joka ei perustu valtauskontoihin, länsimaisten kulttuureiden perinteisiin tai ihan vain tieteeseen. Miksi nämä tuhansia ja tuhansia vuosia useissa kulttuureissa ”normaaleina” pidetyt asiat olisivat yhtäkkiä sen huonompia tai ”huuhaata” vain sen vuoksi, että ovat täysin erilaisia kuin ne asiat, joita meille on lapsesta saakka opetettu? Mielestäni on rikkaus ymmärtää eri ajattelutapoja ja kyetä miettimään vaihtoehtoja, kuitenkin tuomitsematta niitä jonkun toisen omia, ehkä täysin erilaisia ajattelutapoja.

Joku voisi ajatella, että elämään haetaan jotain sisältöä tai asioita, joihin uskoa silloin kun elää vaikeaa elämäntilannetta. Totta sekin. Itseäni esimerkiksi astrologia, meditoiminen ja kristallit kiinnostavat siksi, että ne auttavat minua oppimaan lisää itsestäni. Kehittämään minuuttani ja analysoimaan itseäni. Mitä tunnen ja miksi? Miksi toimin tietyllä tavalla ja voisiko joku asia antaa sille selityksen? Mitä voisin oppia itsestäni ja kuinka voisin kehittää itseäni entistäkin paremmaksi ihmiseksi, myös henkisellä tasolla. Mielestäni on yksinkertaisesti kiehtovaa ajatella, että se meille normaali, mitä koulussa opetetaan ei välttämättä olekaan absoluuttinen totuus.

Miettikääpä seuraavaa? Kuinka pieni todennäköisyys maapallon ja yleisesti koko galaksimme syntyyn on ollut? Energioiden ja hiukkasten kertymistä miljoonien vuosien ajan, joka lopulta on johtanut tähän kaikkeen. Kuinka sattuman kauppaa tämä kaikki oikeasti on, se mitä pidämme täysin itsestäänselvyytenä? Pohtikaa sitten kuinka pieni osa maapallo loppupeleissä on tätä kaikkea, koko maailmankaikkeutta ja universumia. Voisiko maailmankaikkeuden energioilla sittenkin olla joku vaikutus meihin? Miksi se kaikki totuus löytyisi juuri täältä, maapallolta, eikä siitä maailmankaikkeudesta ja sen kokonaisuudesta, jota me olemme suhteessa vain pieni pölyhiukkanen. Se, että olet juuri semmoinen kuin olet, koska olet syntynyt juuri sillä hetkellä kun sinun oli tarkoitus, tiettyjen planeettojen suhteessa toisiinsa.

Jep, tiedän että tämä saattaa kuulostaa melko hassulta, mutta itse koen kehittäväni itseäni sillä, että kykenen ajattelemaan out of the box. Muita vaihtoehtoja, jotka voivat olla se ”absoluuttinen totuus” tai sitten se, mitä kukaan ei ole kyennyt vielä tieteenkään nimissä selittämään. Tai sitten kaikki tämä ja me olemme oikeasti vain todella hyvän tuurin ja pienten todennäköisyyksien tulos. Avaruus on lapsesta saakka kiehtonut minua ja rakastin pienenä katsoa avaruusaiheisia dokumentteja. Toivoin joka kerralla, että seuraavassa dokumentissa selviäisi jotain uutta ja mullistavaa maailmankaikkeudesta. Avaruus on asia, jota ei jollain tapaa vain osaa edes ajatella. Mikä on kaiken tarkoitus? Missä suuressa tyhjyydessä me hengaillaan muiden tutkimattomien galaksien kanssa? Mitä tuolla jossain kaukana tapahtuu juuri nyt? Ehkä totuus todella on ”tuolla ulkona” X-files-tyyliin (kaikkien aikojen lemppari muuten).

Palataan sitten niihin kaikkiin kristalleihin, jotka ovat syntyneet maapallolla. Kaikki nekin eri olosuhteissa ja tiettyyn tarkoitukseen. Jos meillä kaikilla ihmisillä ja elävillä olennoilla on tietty tehtävä maapallolla, esimerkiksi muurahaiset, mehiläiset, joita ilman koko ekosysteemi menisi täysin uusiksi, miksi kaikella muullakin ei olisi tarkoitusta? Kivillä, taivaankappaleilla ja kaikella sillä aineettomalla, jota emme ehkä silmällä kykene näkemään. Jos nyt kerron uudelleen kristalleista ja niiden hoitavista ominaisuuksista, ymmärrättekö pointin eri tavalla?

Asia, joka minua on hämmästyttänyt on se, kuinka puolisoni oikeasti suhtautuu näihin ehkä joidenkin mielestä todella oudoilta kuulostaviin juttuihin kunnioittavasti ja myös kiinnostuneena. Hän on enimmäkseen sitä mieltä, että jos esimerkiksi joku kivi saa minut hyvälle mielellä, sehän on vain hyvä asia, että on kiinnostunut asioista jotka kokee mieleisiksi.

Sitten muuten muutama sana tästä asusta! Oli nimittäin lempparini aikoihin. Tuo samettihame on kesän löytö UFF:ilta, voisinkin taas jossain vaiheessa tehdä kootun postauksen kirppislöydöistä.

Paita / Forever 21

Hame / 2nd hand

Tennarit / Puma

Korvikset / Glitter (saatu)

Ja vastauksena kysymykseen: Kyllä, olen ehkä vähän hurahtanut, mutta eihän siinä ole mitään pahaa. Kai 😉

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

What’s up?

Jostain syystä en ole oikeastaan hetkeen kirjoitellut mitään sen kummempia kuulumisia. Tämä ja edellinenkin viikko ovat menneet semmoisessa lomanodotushulinassa, jolloin yrittää vain keskittää ajatukset siihen, että saa lyhennettyä tuota hoidettavien asioiden listaa ennen lomaa. Semmoinen tietynlainen paniikki on mulla riesana aina ennen lomia. Mikä siinä onkin? Mutta sitten taas se fiilis kun laittaa työkoneen kannen kiinni ja tietää, ettei sitä tarvitse avata seuraavaan kuukauteen. Yay! Ehkä tässä vielä pari päivää jaksaa pakertaa ahkerana. Eilen olin vielä ihan kriisissä kaikkien hoidettavien ja muistettavien asoiden suhteen, mutta nyt alkaa olla jo voiton puolella.

En muista kerroinko täällä enää sen tarkemmin, mutta kaikesta sählingistä syksyn Losien matkan suhteen taisin mainita. Pari viikkoa takaperin varasimme vihdoin lennot, eli it’s official. Viimeksi lensimme Norwegianilla ja nautimme tyhjistä penkkiriveistä puolityhjässä koneessa, mutta tällä kertaa valikoitui SAS ja pahoin pelkään, ettei päästä nauttimaan tyhjistä paikoista. Mutta ekaa kertaa lapsukaisella on oma penkki ja sehän kuitenkin helpottaa hurjasti hommaa. Vitsi, kuinka odotankaan syksyn reissua!

Los Angeles on näiden ehkä elämäni kymmenen vierailukerran jälkeen varsin tuttu niiden perinteisten nähtävyyksien suhteen. Hollywood, Santa Monica Pier, Universal Studios, Beverly Hills sun muut on käyty koluamassa monet kerrat, mutta tällä kertaa lähtee mukaamme eräs ystäväpariskunta, eli kenties on taas tiedossa turrekierros. Ja Universal on kyllä aivan paras!! Itse Hollywood taas aivan järkky mesta täynnä turisteja, krääsäkauppoja ja hörhöjä. Ehkä lempparipaikkani shoppailuun on Santa Monican ostari, samalla voi käydä hengailemassa Pierillä ja ehkä myös huvipuiston puolella. Seuraavalla Kalifornian reissulla täytyy mennä Disney Worldiin, muistan kuinka täpinöissäni olin itse siellä pikkutyttönä (ja varsinkin Disney- ja prinsessahulluna), joten täytyyhän naperonkin päästä sinne. Olen jokatapauksessa jo tehnyt päässäni ties millaista listaa mitä haluan reissussa tehdä, vaikka yleensä en juurikaan edes suunnittele kovin paljoa ennakkoon, haha. Jos mennään Tommin kanssa joku päivä naimisiin, haluaisin pitää pienen hääseremonian esimerkiksi Malibun rannassa (Tahiti ja Samoakin käy :D).

Nämä asukuvat oli jostain syystä jääneet julkaisematta, en kai ollut itse tyytyväinen näihin. Välillä tulee semmoisia päiviä ja kertoja kun tietää jo ennakkoon, ettei tule onnistumaan kuvissa. Nykyään huomaa muutenkin olevansa todella kriittinen kuvien ja varsinkin asukuvien suhteen. Tässäpä nämä kuvat kuitenkin ovat julki, muistaakseni noin kuukauden takaa hellepäivältä. Tuon Afendsin mekon ostin Portugalista ja sepä olikin sitten ainoa ostokseni sieltä. Nuo Tomsin tennarit ovat yhdet lemppareistani ja olivat pelastukseni esimerkiksi raskausaikana (ainoita siis jotka mahtuivat jalkaan :D). Muistaakseni bongasin nuo Lontoon lentokentältä joskus muutama vuosi takaperin johonkin naurettavaan alehintaan, tyyliin 18€ ja onneksi ostin! Edelleen aivan loistokunnossa.

Yritän ottaa töiden suhteen tehokkaan loppuspurtin ja pari intensiivistä etäpäivää tiedossa vielä ennen lomaa. Sen sijaan, että istuisin matkalla toimistolle junassa, on luvassa aamun jooga ja meditaatio. Aivan parasta! Täytyy nyt myös pitää sormet ristissä, että lomasäät suosivat.

Aurinkoista päivää teille. Palaillaan taas! <3

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Näin hinnoittelen yhteistyöni

Yhteistöiden hinnoittelu on paljon puhuttava aihe, myös ihan meidän bloggaajien keskuudessa. Mikä on oikea taktiikka oman työnsä hinnoittelulle ja mistä tietää, osaako pyytää mahdolliselta asiakkaaltaan tarpeeksi kohtuullista palkkiota työstään? Monesti ainakin mietin itse, että onko pyytämäni palkkiosumma liikaa. Vai kenties jopa aivan liian vähän? Monikaan ei halua kailottaa palkkioitaan tai palkkojaan julkisesti, sehän on täysin ymmärrettävää. Monelle raha-asiat ovat todella henkilökohtaisia, enkä ainakaan itse vaadi keltään toiselta minkäänlaista tilintekoa omista tuloistaan. Toki, jos haluaa kertoa niin ilman muuta palkkakeskustelu on aina tervetullutta!

Vaikuttajamarkkinoinnissa parhaimpia juttuja on todella kohdennettu yleisö, siis silloin kun yhteistyökumppani ja kanava on valittu oikein. Silloin kohdennetaan oikeita asioita juuri oikealle yleisölle ja markkinointi voi olla huomattavasti tehokkaampaa kuin reippaasti kalliimmissa kanavissa, joissa tavoittavuus on ehkä laajempi, mutta hajanaisempi.

Kuten olen aiemmin täällä kirjoittanutkin, teen blogini mediamyyntiä pääasiassa itse. Jos aihe yleisesti kiinnostaa lisää, kannattaa lukaista myös postaukseni Kuinka tehdä blogista työ? Määrittelen siis itse, paljonko pyydän blogini sisällöstä ja yhteistyöstä palkkiota, keiden kanssa teen yhteistyötä ja niin edelleen. Yritykset lähestyvät minua ehdottamalla yhteistyötä, mutta lähestyn itse myös yrityksiä, jotka kiinnostavat minua ja joiden ajattelen kiinnostavan myös teitä lukijoita. Pääasiallinen elantoni on palkka, jota saan päivätyöstäni, mutta myös blogini on minulle rakkaan harrastuksen lisäksi myös elanto ja työ, kaiken tämän muun arkihärdellin ohella. Silti, vaikka en tienaisi blogillani senttiäkään, tekisin tätä varmasti samalla intohimolla. Työtunteja kertyy viikossa varmasti reippaasti yli 50, mutta toki tämä on oma valintani ja semmoinen valinta, joka on itselleni mieleinen.

Oma blogini tavoittaa kuukaudessa noin 20 000 yksittäistä lukijaa ja oma lukijajoukkoni on melko sitouttunutta. Useat teistä ovat pysyneet blogini matkassa useita vuosia ja koen, että arvot, joihin itse uskon ja aiheet, joista kirjoitan, ovat pääasiassa myös niitä, jotka teitä kiinnostavat. Siksi pyrinkin valitsemaan myös yhteistyöt tämän mukaan. Jokunen teistä saattaisi hieraista silmiään jos blogiini ilmestyisi maksettu postaus kissanruoasta, pikavipeistä tai moottoriurheilusta. Eihän näissä asioina ole tietty mitään vikaa, mutta eivät vain kosketa millään tavalla omaa elämääni tai arvojani.

Olen pyrkinyt siihen, etten halua tehdä blogistani liian kaupallista. Toisaalta, minulla ei juuri nyt ole siihen edes tarvetta. En myöskään ole niin rahanahne, että kokisin tarpeelliseksi ottaa vastaan jokaisen yhteistyön, koska pahimmassa tapauksessa vääränlaiset yhteistyökumppanit voivat olla kohtalokas isku bloggaajan imagolle ja uskottavuudelle, joka taas pitkässä juoksussa vaikuttaisi moniin asioihin uskottavuusasioiden lisäksi. Lukijamäärät, tulevat yhteistyöt ja se, voiko sanaani enää luottaa? Tämän vuoksi punnitsen aina yhteistyöhön lähtiessä, että onko tämä oikeasti tuote tai asia, jonka takana voin seistä tai aihe, josta minulla on jotain kerrottavaa? Toki, jos toimeentuloni riippuisi ainoastaan blogista, saattaisin suhtautua tähän eri tavoin ja asenteella, että mainos on mainos. Kyllähän bloggaajienkin tulee saada palkkionsa tehdystä työstä ja tässä tapauksessa onkin sisältömarkkinointi se juttu. Onneksi valtaosa lukijoistakin ymmärtää pointin, että maksetut yhteistyöt ovat niitä, jotka mahdollistavat heille muun ilmaiseksi tuotetun sisällön, johon nähdään tuntitolkulla aikaa. Eihän se ole aivan itsestäänselvyys. Ja aina voi skipata, jossei yhteistyö tai mikä tahansa muukaan postaus kiinnosta. Silloin kun yhteistyö on merkitty ”kaupallinen yhteistyö”, maksetaan minulle toteutuksesta rahaa. Muulloin on kyse esimerkiksi saaduista tuotteista tai palveluista, joista ei välttämättä ole erikseen sovittu, mutta joille asiakas on toivonut näkyvyyttä. Tällöin merkitsen tuotteen saaduksi tai ”yhteistyössä yritys X”. Tällöin en saa yhteistyöstä senttiäkään.

Itse hinnoittelen yhteistyöt pääasiassa sen mukaan, kauanko ne arviolta vievät minulta aikaa. Ja nyt puhutaan siis niistä rahallisista korvauksista. Periaate on, että silloin kun asiakkaan kanssa erikseen sovitaan, että kirjoitat tuotteesta tai palvelusta X, sekä mahdollisesti esittää sisällön suhteen erityisiä toiveita, en ainakaan itse lähde toteuttamaan tuntien työtä pelkällä tuotepalkkiolla. Eipä niillä laskuja tai ruokaostoksia nimittäin niillä tai pyhällä hengellä makseta. Tässä saattaa olla tietty niitä poikkeuksia kun postaan ihan muuten vain hyviksi koetuista tuotteista, esimerkiksi kosmetiikasta jota olen saanut blogini kautta ja tuotteisiin tykästynyt. Mielestäni tämä on täysin ok, mutta erona onkin se, että tällöin minun ei ole velvollisuutta postata näistä tuotteista, mutta asiakas tietysti varmasti ilahtuu, mikäli tuotteisiin ihastun ja ne saavat näkyvyyttä, vaikkei siitä nyt olisikaan maksettu.

Tällöin en kuitenkaan ikinä a) lupaa saaduille tuotteille näkyvyyttä, koska eihän asiakaskaan toivo minun postaavan tuotteesta, josta en ole pitänyt, saati sitten että valehtelisin, että se on ollut mieleinen b) lupaa brändidominanssia, eli jos postaan tuotteesta ilman sovittua rahallista yhteistyötä, voi postauksessa olla myös muiden brändien tai kilpailevien yritysten tuotteita. Omasta mielestäni olisi suorastaan noloa pyytää rahaa kaikesta mitä blogissa näkyy. Kuka haluaisi lukea blogia, jossa sisällöstä 99% on maksettua mainontaa? Toki itsekin postailen usein tuotteista joita olen saanut tai pyytänyt PR-lahjoina, mutta nämä ovat ehdottomasti niitä, mitä suosittelisin teille vaikka olisin ne omilla rahoillani ostanut. Jos mietin millaista sisältöä itse tykkään lukea, sanoisin että blogin sisällöstä ainakin 70-80% tulee olla ”ei-kaupallista sisältöä”. Kuulumisia, mielipiteitä ja kannanottoja eri aiheisiin. Tottakai näitäkin voi toteuttaa yhteistyön muodossa, mutta tiedätte varmasti mitä ajan takaa.

Itse palkkion määrän suhteen luulisin ainakin, että jokaisella bloggaajalla on jonkinlainen näppituntuma siitä, kuinka arvokkaaksi kokee oman työnsä, siis rahallisesti. Jos kyse on pelkästä näkyvyydestä ja pintapuolisesta postauksesta, voi hintalappu olla pienempi kuin silloin kun yhteistyö vaatii kuvien lisäksi myös perehtymistä johonkin tiettyyn aihealueeseen tai asiaan tekstin muodossa. Tällöin menee työhön huomattavasti enemmän aikaa perehtymisen ja tekstintuotannon suhteen, joten on perusteltavaa myös laskuttaa enemmän. Tottakai myös yleisön koolla on vaikutusta siihen, millaisia hintoja on yleisesti kohtuullista pyytää. (Ja tietysti myös asiakasyrityksen koolla. Ymmärrettävästi pienellä toimijalla ei ole samanlaisia markkinointibudjetteja kuin kansainvälisellä konsernilla, tällöin kannattaa punaroida hinnoittelua myös tältä kantilta.)

Oma hintalappuni yhteistyölle liikkuu usein 700-900 eurossa, hieman yhteistyön laajuudesta riippuen ja mielestäni hinnat ovat aina neuvoteltavissa. Myyn yhteistyöt usein ”pakettina”, jolloin se sisältää itse blogipostauksen lisäksi jaon Facebook-sivullani ja kuvajulkaisun Instagramissa, sekä asiakkaalle oikeuden käyttää näitä materiaaleja omissa somekanavissaan. Esimerkiksi IG-yhteistyöt hinnoittelen luonnollisesti eri hintalapulla, koska omalla kohdallani blogi on yleisön koon kannalta se ”suurempi kanava”. Monet kun usein elävät harhaluulossa, että IG-seuraajien määrä on sama kuin blogin lukijat, joka useinkaan ei pidä paikkaansa. Joillain IG on se suurempi ”pääkanava”, toisella taas blogi tai YouTube-kanava.

Nämä ovat siis hintoja, joilla olen itse toteuttanut valtaosan kaupallisista yhteistöistäni. Sitten taas, jos joku erittäin kiinnostava pienemmän skaalan yhteistyökumppani on liikkeellä pienellä budjetilla, tottakai joustan myös hinnoista. Jos hypoteettisesti teen kuukaudessa esimerkiksi yksi-kaksi yhteistyötä, joista vähennetään verot ja muut maksut, voin todeta etteivät nämä tulot ole verrattavissa saamaani kuukausipalkkaan, mutta kohtuullinen korvaus kuitenkin blogista, jonka eteen näen töitä melkeinpä jokaikinen päivä vuodessa. Ja mitä tulee itse palkkioiden suuruuteen, vaihtelevat ne tietysti ääripäästä toiseen. Silti, verrattuna muihin Pohjoismaihin ovat bloggaajien tulot meillä Suomessa aivan pohjamudissa. Samoin ehkä monien yritysten suhtautuminen vaikuttajamarkkinointiin, jolloin sen suhteen saatetaan skitsastella, vaikka samalla saatetaan pistää moninkertainen summa esimerkisi lehtimainontaan, huomattavasti tehottomammin.

Varovaisesti uskaltaisin sanoa, että saattaisin onnistua tekemään blogista työn, joka elättää minua täysin, mikäli tekisin sitä päätyökseni. Tällä hetkellä aika blogin suhteen on rajallista ja pyrin siihen, ettei blogiin panostettu aika vie sitä, jonka voisin viettää perheeni kanssa. Viikonloppuisin työstän blogia maksimissaan muutamia tunteja, päivitän somea usein työmatkoilla ja tänäänkin heräsin 6.05 viimeistelemään postausta. Usein muokkaan kuvat esimerkiksi iltaisin sohvalla samalla kun katselemme telkkaria ja napero leikkii vieressä. Soveltaminen ja kekseliäisyys onkin ajanhallinnan avain.

Camotakki / kirppikseltä

T-paita / Gina Tricot

Nahkahame / vintage kirppikseltä

Tennarit / Toms

Ranneketju kullattua hopeaa / Glitter (saatu)

Se mitä itse toivoisin tulevaisuudessa olisi, että useammat yrityksetkin hyppäisivät nykypäivään tämän suhteen ja heivaisivat sen vanhat jo kuluneet ”Postaisitko näistä terveyspohjallisista, ei tarvitse muuten edes palauttaa meille” – ehdotukset. Maailma muuttuu ja siinä samassa myös markkinointi.

Mitä ajatuksia vaikuttajien palkkiot sinussa herättää?

 

Ps. Instagramini puolella @iines lähti tänään käyntiin arvonta Desenion lahjakortista!

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.