Avainsana: muoti

Työvaatteita ei ole hetkeen tarvinnut mammalomalla miettiä, mutta kieltämättä niitä jo kyllä on hetken kaivannut. Vielä syksyllä töihinpaluu tuntui niin kaukaiselta ajatukselta, ettei sitä edes halunnut vielä ajatella. Eikä silloin kyllä tullut vielä mieleenkään, että haluaisi takaisin töihin, kotonahan oli ihanaa. Ja on tietysti edelleen, mutta tämän vajaan vuoden kokemuksella on vain tullut vahvistettua sitä faktaa, että ei minusta välttämättä kotiäidiksi ole. Senhän kyllä jo oikeastaan tiesinkin. Ei tässä tietysti mitään vikaa ole, päinvastoin! Olen kuitenkin luonteeltani semmoinen, että helposti pitkästyn ja lamaannun, jossen saa tietynlaisia virikkeitä ja haasteita. Jossen pitäisi tätä blogia, olisin varmasti jo ajat sitten kuollut tylsyyteen. Pojan kanssa puuhailu on tietysti maailman ihaninta, mutta kotihommia taas vihaan. Samat kotihommat päivästä toiseen, pyykit, tiskit, keittiö sisitiksi, lelujen raivaaminen, yleinen jälkien siistiminen. Not for me! Ehkä kotihommissa on se turhauttava puoli, ettei koskaan tunnu tulevan valmista, vaan samat jutut ja sotkut alkavat jokaisena uutena päivänä uudestaan, joka on turhauttavaa.

Itse töihin palaamisesta pyydettiin ajatuksiani ja voisin tähän samaan syssyyn yrittää saada semmoisia kaiveltua jostain tuolta mieleni sopukoilta. Se itse töihin palaaminen kun ei ainakaan itselläni aiheuta minkäänlaisia ahdistuksen tunteita, päinvastoin ajatus tuntuu tosi kivalta. Eri juttu voisi tietenkin olla jos kotona olisi vierähtänyt useampi vuosi, joutuisi vielä ennen paluuta hakemaan uusia töitäkin ja kaiken sen hakurumban. Itse päivittelen omaa CV:täni ihan muuten vain yleensä kerran vuodessa silkasta huvista, mutta voin kuvitella kuinka ahdistavaa senkin laatiminen voisi olla monen vuoden tauon jälkeen! Oma työni on melko itsenäistä, joten sinänsä ei tarvitse jännittää hyppäävänsä erityisemmin epämukavuusalueelle.

Koen olevani melko sosiaalinen, mutta pakko myöntää senkin vähän muuttuneen tässä mammavuoden aikana. Kun harvemmin tulee juteltua aikuisten, tuttujen ja vieraiden kanssa älyllisiä keskusteluita, niin huomaa olevansa jollain tapaa jäissä niiden sosiaalisten taitojen kanssa. En nyt edelleenkään koe olevani millään tapaa epäsosiaalinen, mutta välillä huomaa että on entistä vaikeampi keksiä semmoista turhanpäiväistä small talkia. Ehkä enemmänkin olen viime aikoina ollut semmoinen tyypillinen suomalainen, joka sanoo vain sen jolla on merkitystä ja mikä on pakko, eikä sen enempää. Noin kärjistetysti siis. Ennen kun on päivät pitkät kuitenkin lörpötellyt ihan aikuisten ihmisten kanssa niitä näitä ja nyt vaan lähinnä lässyttää koirille ja vauvalle kotona. Onneksi tuo nyt on asia, joka luonnollisesti sitten kun pääsee takaisin niiden normaaleiden sosiaalisten kontaktien pariin.

Ainut asia, joka edes jollain tasolla jännittää työhön palaamisessa on se kuinka paljon itse työ on tässä poissaolon aikana muuttunut. Ei niinkään sen kannalta, ettei uusia juttuja oppisi, tietystikään uuden opettelun myötä paluu ei ehkä suju niin sutjakkaasti, mutta lähinnä työn mielekkyyden puolesta. Onko se vielä kivaa ja tarpeeksi haastavaa? Olenhan minä varmasti itsekin muuttunut tässä vuoden aikana, joten vaikkei itse työ muuttuisi niin voihan sitä itse kuitenkin kasvaa ulos siitä, todeta ettei uusi minä enää nauti tästä. Tämmöisiä ajatuksia on siis omassa päässäni pyörinyt aiheen suhteen. Mikä taas ei jännitä oikeastaan on se kuinka poika ja isä täällä kotona kesäkuussa pärjäävät, varmasti hyvin! Ekat jännitykset saattaa tulla siinä vaiheessa sitten joskus kun poika menee päivähoitoon, onneksi siihen on vielä aikaa! Mutta jokatapauksessa, osaan kyllä kuvitella sen ahdistuksen jota jotkut kokevat töihinpaluun suhteen. Monien kohdalla töiden aloittamista varmasti lykätän useaan otteeseen sen ahdistuksen nojalla, onhan se vaan helpompi ilmoittaa vielä pitkittävänsä hoitovapaata vaikka nyt sitten puolella vuodella. Kuvittelisin kuitenkin, että se ahdistus kuitenkin palaa sitäkin suurempana mitä kauemmin sitä todellisuutta lykkää. Joskushan se on kuitenkin edessä ja sitä ahdistavampaa on paluu, mitä kauemmin on ollut poissa. Itsekin olen ollut kuitenkin vasta vuoden tai maaliskuun vikana päivänä tulee vuosi täyteen.

Sitten vielä siihen asuun! En ollut ehtinyt esitellä uutta hamettani. Joku saattaa muistaa kun talvella metsästin sitä mokkahametta, mutten sitten ikinä löytänyt semmoista oikeasti täydellistä. Laajensin vähän kriteereitä hameen suhteen ja löysinkin Zalandolta* tuon Minimumin nahkahametta muistuttavan vahapintaisen DELI-hameen*. Täydellinen ja varsin siisti juurikin työvaatteeksi! Hintakin tässä loppupeleissä varsin kohtuullinen. Zalandolla on muuten tuo näppärä toiminto, joka aina suosittelee muita samantyylisiä tuotteita. Muut saman kategorian nahka- tai nahkatyyliset hameet löytyvät täältä*. Paita on ostettu varmaan 6v sitten, mutta edelleen hyvässä kunnossa ja yksi lemppareistani, on siis Won Hundredin*. Nilkkurit Acnen Cypressit, joita ei ehkä taida enää ollakaan merkin valikoimissa?

Vielä muutama vuosi sitten käytin töissä ahkerasti hameita, mutta jossain vaiheessa se jäi kun en enää tavannut asiakkaita. Varsinkin silloin raskaana ennen äippälomalle jäämistä viimeinen asia johon kävi mielessä panostaa oli pukeutuminen. Yök! Sitä kun väsyneenä järkäleenä heitti aamulla aina päällensä jonkun niistä parista vaihtoehdosta jotka nyt sattuivat päälle mahtumaan. Ennen kun pukeutuminen töihin oli oikeasti tosi tärkeä juttu, yhtäkkiä ei vaan jaksanut välittää. Melko ymmärrettäväähän toki kun pelkästään työpaikalle raahautuminen sen vatsan kanssa oli jotenkin niin ultimaalinen tuska jokaikinen päivä. Olin koko alkuraskauden niin kertakaikkisen pahoinvoiva ja väsynyt, ettei mitään rajaa. Sitten välissä oli ehkä 1-2kk kun helpotti ja heti vikalla kolmanneksella niin järkyt väsyt ja kolotukset, että ihmettelen miten jaksoin töissä loppuun asti. Kerran sain lounaan jälkeen niin järkyt närästyskrampit, että makasin tunnin työpöytäni alla lattialla kivuissani. En olisi päässyt lähtemään kotiin vaikka olisinkin halunnut. Ah, ihania muistoja, haha! En ehkä tosiaan ollut ihan parhaimmillani tuolloin. Kotona on kuitenkin saanut hiihtää kyllä sen luokan ryysyissä, että lupaan itselleni ehdottomasti panostaa taas työpukeutumiseen koko sydämellä!

Lopuksi voisin antaa omia vinkkejäni niille, joilla töihinpaluu lähenee, muttei välttämättä ole sitä itse työpaikkaa vielä. CV:n ja hakemuksen hiominen kannattaa aloittaa varsin hyvissä ajoin (itse aloittaisin ehkä ihan viimeistään 3-4kk ennen oletettua töihinpaluuta), että on aikaa viimeistellä, hioa ja mahdollisesti vielä korjailla sitä. CV ja työhakemus on yleensä hyödyllistä hyväksyttää edes yhdellä ”oikolukijalla” (eli siis vaikka ystävällä), joka osaa spotata mahdolliset kirjoitusvirheet, hassut lauseenrakenteet tai muuten vaan esimerkiksi saman asian toistot ja turhat jutut. Itse kun ei niitä välttämättä huomaa, varsinkin jos on mennyt saman CV:n ja hakemuksen  voimin jo pitkään. Sekin nimittäin kannattaa aika-ajoin uudistaa ihan kunnolla!

Kun on ajoissa liikkeellä, ehtii hakemaan aktiivisemmin ja näinollen vastaanottamaan myös mielekkäämmän työpaikan kun ei tarvitse kiireellä vain tyytyä johonkin. Lähtisin itse liikkeelle miettimään rauhassa sitä, mistä pitää ja mitä haluaa tehdä. Sen jälkeen työstäisin hakemuksen ja CV:n vastaamaan juuri kyseisen alan töitä. Sen jälkeen voikin sitten jo alkaa bongailemaan paikkoja ja räätälöimään hakemusta vastaamaan aina sitä haettua paikkaa! Tietty haastatteluun valmistautuminen on aina oma juttunsa. Itselleni työnhaku on aina ollut tietynlainen prosessi. Perehdyn aina läpikohtaisesti juuri haettuun alaan, luen artikkeleita, teen merkityskarttoja ja listoja ennen haastattelua yms..

Ja mitäs tuumasitte asusta?kaupalliset linkit merkitty *-tunnisteella.