Video: What’s in my Balenciaga bag?

Tässäpä sitten lupaamani laukkuvideoiden ”jatko-osa”, eli videpostaus Baltsun sisällöstä!Vähän kevennetty blogiviikko jatkuu, mutta ehkäpä tällä viikolla on vihdoinkin luvassa kuvia uudesta kodista ja keittiöstä, joten stay tuned!


 
Ja videopostausten aiheet ja ehdotukset ovat aina tervetulleita!Voisin nimittäin yrittää tällä viikolla kuvata jonkun videon 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Zalandon alen parhaimmat

Paluu arkeen koittaa pikkuhiljaa ja yksi juttu, jota monet ovat odotelleet ovat tietysti hurjat alennusmyynnit joulun jälkeen! Itse kuulun ehdottomasti niihin, jotka ennen joulua jättävät ehdottomasti kaikki heräteostokset tekemättä pitkään ennen joulua (toisaalta niitä nyt ei muutenkaan kamalasti tule nykyään tehtyä :D) ja odotan mielummin alemyynteihin.
Zalandon alehan alkoi ennakkoon jo ennen joulua, mutta nyt siihenkin on tullut lisäyksiä ja ale on kiihtynyt entisestään. Esimerkiksi Minkoffin laukkuja ja vaikka mitä muuta kivaa löytyi nyt ihan huisilla alella 🙂 Kokosin kollaaseihin omia lemppareitani alesta!

1. Minimoto-laukku -50% täältä 2. Avery-laukku punaisena -60% täältä 3. Musta lompakko -60% täältä 4. Ruskea shopper -40% täältä 5. Mini-mac punaisena -60% täältä
Monista perusmalleista oli myös alea -20-25%, koko Rebecca Minkoffin alevalikoima löytyy täältä!
1. Collegepaita Even & odd täältä 2. College Even & odd täältä 3. Neulepaita+kauluspaita Noisy May täältä 4. Collegepaita Billabong täältä 5. Neuletakki Culture täältä 6. Neulepaita Yas Yas täältä 7. Neuletakki Q/S täältä 8. Neuletakki Selected femme täältä

Myös kivoja neuleita on hyvä sauma hamstrata kaappiin lopputalveksi tai esimerkiksi talvitakki tai kevääksi  laadukas nahkatakki 🙂

1. Neuletakki Samsoe&Samsoe täältä 2. Nahkatakki Samsoe&Samsoe täältä

Ja urheiluvaatteiden ostaminen alesta on aina hyvä idea!

1. Treenitoppi Nike täältä 2. Rento treenipaita Nike täältä 3. Juoksulenkkarit Asics täältä 4. Treenitoppi Nike täältä 5. Treeniliivit Nike täältä 6. Treenipaita Nike täältä 7. Juoksulenkkarit Nike täältä 8.Trikoot Nike täältä

Ihailin juuri itseasiassa Stadiumissa noita kimalle-trikoita (8.), samaan settiin kuuluu myös tuo toppi (5.), ihanat! 🙂
Koko Zalandon alen löydät täältä!
Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Toive: Kaikki laukkuni (video)

Postausta kaikista laukuistani on toivottu jo pitkään. Nyt kun sain laukut järjestykseen, oli hyvä hetki vihdoinkin kuvailla laukkupostaus videolle! Edellisestä laukkuesittelystä onkin jo tovi aikaa. Tai siis vuosikausia 😀 Videolla siis esitelty kaikki laukkuni muutamaa randompussukkaa lukuunottamatta.


Hiukset olisi voinut tietty harjata vähän paremmin ennen videota 😀 
Tänään juostu lääkärissä ja joululounaalla, huomenna sama juttu! Kuulumisia tulossa heti kun ehdin istahtaa koneelle pidemmäksi aikaa. Toisaalta, teistäkin varmaan moni lähtee jo joulun viettoon. Itse en jotenkin ole edes tässä ehtinyt hoksata, että siihen on enää pari päivää.. Harmittaa muutenkin, etten ole vielä ehtinyt postailemaan oikeastaan mitään kotijuttuja :/

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Epäsuositut mielipiteeni

Tämä viikko on oikea haasteviikko! Ensin se 3 asiaa ja nyt tämä epäsuositut-mielipiteet, joka on myöskin lähiaikoina pyörinyt monissa blogeissa. Jutun idea on siis listailla ”epäsuosittuja mielipiteitä”, joista useimmiten pysyy hiljaa. Tämä postaus kannattaa lukea huumorin silauksella, tarkoitus kun ei missään nimessä ole loukata ketään mielipiteilläni, mutta kyllähän kaikilta löytyy niitä juttuja, joita salaa ajattelee mielessään muttei ehkä yksinkertaisesti kehtaa aina sanoa ääneen..

Välillä ärsyttää ihmisten saamattomuus. Tai lähinnä esimerkiksi semmoinen, että joku vaikka kuukausi/vuositolkulla lupaa aloittaa lenkkeilyn tai laihduttaa 10kg, muttei lukuisista ”lupauksista” tai puheista huolimatta sitä tee. Tai siis, että ei se nyt sen kummempaa ole kun vain aloittaa, tietty itsensä joutuu pistämään likoon ja voittamaan sen viitsimättömyyden, mutta sehän nyt onkin jutun juju. Eipä toisen valinnat todellakaan ole itseltäni pois ja kukin saa ehdottomasti tehdä miten kokee parhaimmaksi, mutta ehkä ne turhat lupaukset siinä vaiheessa ovat vain turhia, jossei homma kuitenkaan etene 🙂 Tietty ihmiset ovat erilaisia ja monet varmasti oikeasti yrittävät saavuttaa lupauksensa jossain määrin, mutta itse olen lopettanut semmoisten lupausten tekemisen, joita en ihan tosissani pitkäjänteisesti yritä saavuttaa ja pitää. Tästä syystä lupaan asioita yleensä ainoastaan itselleni, koska eihän niistä lupauksista kukaan muu hyödykään kun sinä itse.


Mua
ei oikeastaan ollenkaan kiinnosta mitkään kykyjenetsintäkilpailut.
Voice, Talent, American Idol.. Ennemmin oikeastaan katson seinää 😀
Uutisisa selaillessa skrollaan aina vimmattua vauhtia ohi kaikki Saara
Aalto-uutiset. Kaikella kunnioituksella ja yhtään naisen taitoja
väheksymättä, ei vaan oikeastaan tippaakaan kiinnosta nuo kisat. Tuntuu,
että olisi jotenkin kiellettyä sanoa ääneen evvk tälle aiheelle. Onhan
se hienoa kun Suomi taas on päässyt vähän tapetille suuressa maailmassa,
mutta muistetaanko koko hommaa enää ensi vuonna? Voicen alkukarsintoja
olen joskus katsonut, mutta en nyt silti aivan superkiinnostunut
niistäkään ole.

Asia,
joka saa mut aivan raivostumaan on se kuinka joku on niin
edesvastuuton, että a) tupakoi raskauden aikana tai b) tupakoi lapsen
tai vauvan lähellä. HALOOO! Ensinnäkin, tuntuu ettei raskauden
aikaisesta tupakoinnista jotenkin saisi puhua ja röökaavia äitejä
pitäisi jotenkin enemmänkin sääliä ”koska on se lopettaminen oikeasti
niin rankkaa, en mä nyt vaan voi lopettaa”. Ja että asiaa pidetään
jotenkin jopa hyväksyttävänä. Mulla ei vaan riitä ymmärrys! En
kertakaikkiaan voi ymmärtää, miten jollain voi edes käydä mielessä että
asia olisi OK? Sitten toinen se kuinka äiti röökaa ja vauva kyyhöttää
siinä savupilvessä. Passiivinen tupakointi altistaa kuitenkin savulle ja
myrkyille, jotka eivät edes kulje sen suodattavan filtterin läpi. Joten
jos istuu rööki suussa metrin päässä lapsesta niin kannattaa miettiä,
että olisiko valmis työntämään sen tupakan lapsensa suuhun, koska
oikeastaan melko sama asia. Lapsi ei vaan oikein voi valita sitä
hengittämäänsä ilmaa.

Ne Freddyhousut. En itse voisi jalkaani laittaa. Ja en tiedä olenko väärässä, mutta käsittääkseni nuo housut olivat ainakin alunperin tarkoitettu ns. korostamaan treenattua pyllyä. Tuntuu, että monelle nuo housut ovat ”persehousut” lähinnä siitä syystä, että siellä salilla ei ole ihan hetkeen tullut käytyä eivätkä ne normifarkut tunnu enää yhtä mukavilta jalkaan. Ovathan ne varmasti tavallisiin farkkuihin verrattuna mukavammat jalassa, mutta itselleni varmaan kävisi noiden kanssa niin, että takapuoli leviäisi pikkuhiljaa kun housut ovat niin joustavat ettei lihomista huomaa 😀

Feikkijutut EN.TAJUA. Eniten en oikeasti tajua tätä (tai toiseksi eniten heti sen röökijutun jälkeen)! Olen Facebookissa viihteen vuoksi eräässä ebay/aliexpress-ryhmässä, jossa aika aktiivisesti on (tai ainakin oli, nyt en ole kyllä hetkeen nähnyt) feikkikeskustelua. Tilaillaan Kiinasta feikki-Korsia, Canada Goosea ja jopa Niken lenkkareita. Oikeasti!!! Miksi pitää edes tilata tiettyä ”merkkiä” (koska merkkituotteitahan nuo eivät edes ole) jossei ole varaa aitoon? Se ei ole noloa, että käyttää H&M:n laukkua vaan se, että olalla roikkuu se feikki-Kors tai Vuitton, josta kyllä huomaa kilometrin päähän ettei takuulla ole aito. Voisin väittää, että itse tunnistan kyllä lähes poikkeuksetta feikin aidosta (koska kyllä, on niillä eroa. Ehkä ei tosin semmoisen silmään joka ei ole aitoa nähnyt), harvoinpa kenellekään nyt kuitenkaan kehtaa mainita, että laukkusi ei taida olla aito.

Itse esimerkiksi ostan lenkkarit niiden mukavuuden vuoksi, en merkin.

Älytöntä, että jollain käy mielessä ostaa feikki-tennarit sen vuoksi, että se merkki on niin siisti. Veikkaan nimittäin, etteivät aivan kamalan hyvät jalalle ole. Ja lopuksi mainittava tähän Canada Goose-juttuun, kun niiden eettisyydestä on paljon kohistu. Feikkitakeilla kun ei ole sitäkään häivää eettisyydestä, feikkitakkien turkis voi olla vaikka koiraa. Toisaalta, eläin kun eläin eikä kumpikaan ole oikein, mutta tässä tapauksessa ei voi kyllä sanoa, että feikkiteollisuudessa kovinkaan varmasti käytettäisi muun tuotannon ohessa syntynyttä turkistuotetta vaan niitä koiria tai muita kyllä varmasti kasvatetaan ainoastaan niitä takin turkiskauluksia varten tai jahdataan jostain kaduilta. En ehkä edes halua tietää enempää. Myöskään feikkitakkien untuvasta ei ole takuuta, että se olisi desinfioitu ties millaisen kynimisen jälkeen.

Luin joskus netistä, että feikki Canada Goosejen untuvatäytteestä on löytynyt eläviä salmonellabakteereja. Yäk! En siis tietty tarkoita, että aitojen takkien turkikset olisivat sen enempää ”oikein”, mutta ainakin niiden tuotantoa valvotaan jollain tapaa. Itsekin omistan vuosia sitten ostetun CG:n, en ehkä enää nykypäivänä takkia ostaisi, mutta täytyyhän sitä nyt käyttää kun on kerran ostanutkin. Tietty löytyy varmasti monia, jotka oikeasti luulevat ostavansa aitoa netin ihmeellisen maailman ”superalennusmyynneistä”, mutta vähän maalaisjärkeä pitäisi nettishoppailussa nykyään olla. Ei tonnin laukkuja tai takkeja nyt kertakaikkiaan vaan myydä netissä superalennuksella.

Kotityöt ja se, että ne kuuluisivat naiselle. Tästä tulee varmaan taas kotona keskustelua, mutta mielestäni kotityöt kuuluvat ehdottomasti molemmille. Keskustelimme juuri jokin aika sitten tästä ystäväni kanssa ja en itse osaa asettua siihen ajattelutapaan, että nainen tekee kaiken valmiiksi miehelle, joka ei suunnilleen osaisi edes perunaa keittää. Tietty ymmärrän semmoisen järjestelyn, että pariskunta on keskenään sopinut, että mies tuo leivän pöytään ja elättää naisen. Tällöin kodinhoito on naisen työ. Mutta silloin kun molemmat tienaavat omat rahansa, ei se naisen vapaa-aika varmasti yhtään sen vähemmän arvokasta ole, että se pitäisi kaikki käyttää kotihommiin ja toisen sotkujen siivoamiseen? Varmasti löytyy niitäkin, jotka suoranaisesti nauttivat kotitöistä, mutta itse en kyllä kuulu niihin. Parisuhteessa kumpikin ansaitsee välillä tulla puhtaaseen, valmiiksi siivottuun kotiin ilman että pitäisi muistutella hommien tekemisestä.


Ja viimeisenä. Musta on todella outoa, jos joku ei tykkää koirista tai ylinpäänsä eläimistä. Itse olen ehdottomasti enemmän koiraihminen kun kissaihminen, mutta kyllä silti pidän kissoista ja ihan kyllä kaikista eläimistä. Jos miettii vaikka parisuhdetta, niin en voisi ikinä olla yhdessä ihmisen kanssa, joka vihaisi koiria tai eläimiä. Se on vaan jotenkin outoa. Ymmärrän, jos joku pelkää eläimiä, mutta se että vihaa. Omaan silmääni kertoo jotain empakyvystä.
Kiitos ja anteeksi!! Jos osui kohdalle, niin älä loukkaannu. Jokainen saa käyttää niitä Freddyjä, feikki-korsia tai mitä ikinä, ei se nyt oikeasti ole niin justiinsa. Kukin tavallaan 🙂

Kuvituksena harjoittelukuvia meidän maailman huonoimmassa valossa!

Samaistuuko joku johonkin kohtaan? 😀

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Zalandon Cyber monday lisäalekoodi -20% ja Rebecca Minkoff-poiminnat ♥

Eilen tuli höpistyä noista Rebecca Minkoffin laukuista ja ajattelin ennen päivän varsinaista postausta vinkkailla teille siihen liittyen Zalandon cyber mondaystä ja aika hurjista Minkoff-eduista. Tuo Zalandon cyber friday-ale on nimittäin tänään huipentunut ja alevalikoiman tuotteista lähtee tänään vielä -20% lisäale tämän postauksen alekoodilla.

Ajauduin eilen bongailemaan yleisesti sitä shopperia ja huomasin myös aleminkoffeja. Kaikki näistä allaolevan kollaasin Minkoffeista olivat eilen alessa, mutta tänään eivät sitten näköjään, eli lisäale ei nyt kaikkia koskekaan. Mutta osa edelleen alennettuun hintaan (esim lompakot) ja niistähän tuo lisäale -20% lähtee pois!

 1. Shopper ruskeana täältä 2. Shopper mustana täältä 3. Mini mac-avaimenperä täältä 4. Musta lompakko täältä 5. Roosa pienempi lompakko täältä 6. Iso musta shopper täältä 7. Vaalea Regan-laukku täältä 8. Musta Isobel-laulku täältä 9. Kirkkaanpunainen mini mac täältä 10. Mini mac mustana täältä
Olen joskus vilkuillut Saint Laurentin tuommoista samanlaista shopperia, ainakin My theresalta se on usein myyty loppuun ja onko sillä nyt loppupeleissä väliä onko se Saint Laurent vai Minkoff, koska näissä on oikeasti niin priima laatu ettei ainakaan sen puolesta varmasti edes suurempaa eroa. Minkoffilla oli alennuksessa muitakin juttuja, kuten vaatteita ja kenkiä. Koko valikoima täältä.

Sitten muita kivoja tarjouslöytöjä mm. merkeiltä Samsoe&Samsoe, Sam Edelman ja mm. laadukkaita villasekoitetuotteita alla! Allaolevat kaikki tarjouksessa. Itseäni himottaisi mm. tuo Samsoen roosa hame parilla kympillä 🙂
1. Villaneule Selected Femme täältä 2. Kaulaliina villaa Selected Femme täältä 3. Kaulaliina villaa Selected Femme täältä 4. Perustoppi Samsoe täältä 5. Söpö puuterin sävyinen hame Samsoe&Samsoe täältä 6. Vihreä neuletakki villasekoitetta Whyred täältä 7. Beige neule mohairsekoitetta Soaked in luxury täältä 8. Nilkkurit Sam Edelman täältä
Lisäalennus tulee siis kassalla koodilla: CYBERMONDAYFI

Minimi tilaussumma lisäalekoodilla on 100e. Alennus voimassa vain maanantaina 28.11.

Koko Zalandon Cyber monday alevalikoima täältä!

Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.