Pipo update

Tänään vuorossa pientä päivitystä pipojuttuihin. Ette nimittäin tiedä kuinka innolla odotan seuraavaa pipomallistoani, jota parhaillani työstän. Toisaalta, melkein yhtä innoissani odotan myös pipojen jälkeen odottavia projekteja, joihin ei oikein nyt ole ollut kamalasti aikaa.. Siitä syystä en ole tosiaan ihan kamalasti ehtinyt tännekään postailemaan ohjeita tai muita neulejuttuja, siis yksinkertaisesti koska en ole juuri muuta tehnyt kun näitä pipoja, heh. Musta neulemekko odottelee edelleen jatkoa, samoin villasukkalangat lojuvat edelleen koskemattomina. Mielessä on kuitenkin vaikka mitä kivoja juttuja loppuvuodelle, joiden tekemistä ja kokeilua en malta odottaa!

Uusi mallisto tulee sisältämään erilaisia malleja ja uusia sävyjä, uskon että tulette tykkäämään hurjasti! Tavoitteena olisi saada se ulos luultavasti viimeistään lokakuun lopulla 🙂 Toteutan homman varmaankin samaan tyyliin kuin viimeksi, mutta laitan tällä kertaa ennakkoinfoa, jota viimeksi toivottiin. Ilmoittelen kuitenkin lisää myöhemmin.

Tässä ekan pipoerän pakkailua.. Voin kertoa, että oli kyllä melkoinen homma! 😀

Parasta tässä on kuitenkin ollut teiltä saatu palaute pipoista, jota olette Instagramissa laittaneet. Aivan ihanaa! Olen liikuttunut melkein kyyneleisiin asti aina kun joku on laittanut kuvaa tai palautetta pipoista. Ihan parasta ja iso kiitos teille <3

Ps. Varmaan jossain vaiheessa syksyä otan taas jonoa myös näihin vanhoihin malleihin, jos joku toivoo niistä itselleen pipoa 🙂

Kivaa viikonloppua!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

DIY: Neulottu villahame jämälangoista

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ehdinkin jo aikaisemmin esitellä IG:ssä neulomani raidallisen villahameen. Nyt vihdoin sain kuvatkin otettua, joten olisi vihdoin vuorossa pientä postausta hameesta. Itse olen jo kauan pähkäillyt, että mihin ihmeeseen voisin käyttää kaikki tekemistäni virityksistä jääneet jämälangat? Eka tuumailin, että tekisin niistä pipoja, mutta ajatus jäi hautumaan pidemmäksi aikaa. Kunnes nyt muutama viikko takaperin sain päähäni, että haluan ehdottomasti tehdä villahameen syksyksi! Ryhdyin sitten googlailemaan mahdollisimman yksinkertaisia ohjeita ja sain inspiksen tästä Kalastajan Vaimon jo vuosia sitten postaamasta monivärihameesta. Hitto, tähän voisi hyvin yhdistää myös ne jämälangat!

Ohje on varsin yksinkertainen ja tämän kanssa voi muutenkin olla varsin huoleton. Hame neulotaan koko työn ajan tuplana kahdella eri langalla. Yritin suunnitella lankojen värit edes niin, että ne jollain kantilla sointuisivat yhteen. Onneksi valtaosa jämälangoistani onkin melko hempeitä sävyiltään 😀

Tämmöisen lankasaaliin haalin siis kokoon jämäkeristä. Loppupeleissä jäi näistä tosin vielä ylikin..

Ohje: Luo 120s ja neulo aina oikeaa suljettuna neuleena. Neulottuasi muutaman sentin, lisää pikkuhiljaa noin 10 silmukkaa, eli niin että kokonaismäärä on 130s (alkuperäisessä linkkaamassani ohjeessa 140s). Neulo lankoja vaihdellen niin kauan, kunnes hame on halutun pituinen ja kavenna pikkuhiljaa alkuperäiseen silmukkamäärään. Itse kavensin loppua kohden vyötäröä ihan reippaasti (aloitin siis helmasta kun hoksasin, että haluan yrittää kaventaa vyötäröä kohden), sanoisinko, että viimeiset 5-10cm kavensin pois yhteensä noin 15s kokonaissaldosta. Pääteltäessä oli silmukoita siis noin 115. Oman hameeni pituus on noin 42 cm.

Hame odottelee vielä kuminauhan ompelemista vyötärölle. Tai siis kunhan saisin ensin aikaiseksi käydä semmoisen ostamassa 😀 Voin todeta, että itselleni tuo 120s s-kokoinen malli on ehkä aavistuksen väljä. Sanoisinko, että jos tekisin uudelleen, niin varmasti 110s voisi olla passeli, varsinkin kun tein itse tämän 6mm pyöröpuikoilla. Tarkoituksena olisi tehdä joskus vielä tämmöinen toinen hieman rajatummalla sävyvalikoimalla ja sekoittamalla juuri myös jotain hapsulankaa, kuten tuossa linkkaamassani ohjeessa oli. Ainiin ja nyt on juuri tekeillä myös tähän sointuva villapaita tuosta beigestä langasta 🙂

Mitäs tuumaatte?

Onko teillä muuten muita näppäriä käyttöideoita jämälangoille?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

DIY: Kevyt kesäneule kid mohairia

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen , virkattujen minikorien ohjeen ja muita helppoja ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Mitä tulee käsityöjuttuihin ja neulomiseen, olen joutunut pitämään pientä breikkiä nyt lähiviikkoina. Huhti- ja toukokuussa olin paljon reissussa, joten neulominen jäi vähemmälle, muttei innostus ole suinkaan laantunut. Päinvastoin! 😉 Lisäksi on ollut meneillään yksi projekti, joka on osoittautunut ylättävän työlääksi.. Pojan merinovillapusero, jota neulon 3.5mm puikoilla ja hitto mikä homma! Tällä viikolla sain kuitenkin vihdoin valmiiksi lyhyen kesäneuleen, jonka kanssa otin viikonloppuna oikein kunnon spurtin. Tämä voi olla hyvä valinta jos haluaa projektiksi semmoisen, joka on a) helppo b) nopea tehdä c) kustannuksiltaan edullinen!

Myös tämä neule on ”Skappel-inspiroitunut” ja joo, joku aika sitten sain kommenttiboksista eräältä blogiini googlen kautta eksyneeltä syytökset siitä kuinka plagioin täällä muiden ohjetta kutsumalla neulemekkoani Skappel-inspiroituneeksi, vaikka kyseessä on kuulemma selvä ”kopio” ja olisi pitänyt linkittää suoraan alkuperäiseen Skappel-ohjeeseen. No, Skappel-ohjeita löytyy netistä varmasti tuhansia, enkä ala todellakaan käyttämään aikaa tutkiakseni mikä on se ensimmäinen ja alkuperäinen. Jos teen neuleeseen selviä muutoksia ja mainitsen, että se on Skappel-inspiroitunut niin kuvittelisin, että kuka tahansa osaa maalaisjärjellä päätellä, että inspiraation lähteenä ohjeeseen on ollut Skappel, vaikkei omani olisikaan se sama.

Ei ole mitään syytä väittää, että olisin itse keksinyt tämän ohjeen, jos erikseen mainitsen, että inspiraationa on ollut Skappel. Samoin myös se hattara-neulemekko on kuulemma kopio jostain Dropsin ohjeesta, josta en valitettavast ole kuullutkaan ja olisi kuulemma pitänyt merkitä lähteeksi kyseinen ohje. Edelleenkään en jatkossa aio mainita lähteinä asioita, joita en todellakaan ole käyttänyt lähteenä ja ihan nyt röyhkeästi sanon, että myös tämä harmaa cropped-neule on juurikin Skappel-inspiroitunut, eli samaan tyyliin tehty, omilla mieleisillä muutoksilla höystettynä. Ymmärrätte varmasti pointin ja pahoittelut avautumisesta 😀

Lankana käytin Viking of Norwayn Kid Mohair-lankaa, jota jäi nelisen kerää yli siitä aiemmasta neulemekosta. Olen maailman huonoin muistamaan tarkkoja lankamääriä ja nämä pitäisi aina kirjata jotenkin ylös, mutta muistaakseni tähän meni noin 3-4 kerää (viimeisestä jäi reippaasti yli). Yksi kerä maksaa reilut 5€ eli koko paitaan kului vähän yli 20€, eipä paha 🙂 Nyt olen tilannut oikeastaan kaikki langat ja puikot Adlibrikseltä. Puikkoina oli tässä 7mm (30cm) suorat bambupuikot.

Ohje:

Etukappale: Luo 66 silmukkaa. Neulo 2 o 2n-joustinneuletta noin 5cm. Tämän jälkeen jatka aina oikeaa neulomista (eli siis ihan joka kerroksella neulotaan oikein), kunnes halutusta pituudesta puuttuu noin 10cm. Tämän jälkeen päättele keskimmäiset 20 silmukkaa pään aukoksi. Jatka aina oikeaa pääntien kummaltakin puolen 5 kerroksen verran, päättelemällä joka kerroksella 1 silmukka pääntien puolelta. Tämän jälkeen jatka neulomista vielä muutama kerros (itse muistaakseni 3) kunnes täysi mitta on täynnä. Molemmilta puolilta sama homma ja päättele työ. Oman etukappaleen mittani helmasta kaula-aukkoon on 35cm.

Takakappale: Sama kun etupuoli, mutta jatka neulomista aina oikein niin pitkään kunnes takakappale on tarpeeksi pitkä. Päättele. Takakappale on siis suorakaide, ei mitään kavennuksia. Itse tein kummastakin yhtä pitkät. Oman takakappaleeni mitta on noin 45cm.

Hihat: Luo 30s. Sama juttu tähän joustinneuleen kanssa, neulo 2 o 2 n noin 5cm. Tämän jälkeen aina oikeaa lisäten kerroksen alkuun ja loppuun aina yhdet silmukat (eli 2 /rivi) joka 8. kerros. Tämän kanssa tein niin, että kirin tahtia silmukoiden lisäämisen suhteen loppua kohden ja loin viimeisellä hihan puolikkaalla vähän useammin kuin 8. kerroksella, jolla koitin välttää sitä, että normaalia lyhyemmästä hihasta tulisi liian kireä. Päättele. Oman neuleeni hihojen pituus on noin 40cm.

Etu- ja takakappaleet ovat siis erilliset, yhteensä tähän tulee 4 osaa, jotka vain parsitaan kokoon. Huomioithan, että oma neuleeni on melkolailla XS-S kokoa ja mitaltaan tarkoituksella lyhyt. Mikäli haluat isomman tai pidemmän, lisää ohjeeseen silmukoita/ senttejä 🙂

Tämä on myös semmoinen, joka himottaisi tehdä toisessakin värissä! Käytännöllinen perusneule arkeen. Juuri eilen otin tämän lämmikkeeksi päälle kun oli ”viileämpi” päivä, eikä ollut ollenkaan liian kuuma kesäkäyttöön.

 

Mitäs tuumaatte?

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Oversized bubblegum-neuleen ohje <3

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Postasin Instagramiin vaaleanpunaisesta neulemekosta, jonka sain viimeinkin valmiiksi sunnuntaina. Tämä on ehkä kaikista tähänastisista neulomistani tekeleistä kaikkein ihanimman värinen. Siis suorastaan hattaraa! Ja on muuten pehmeäkin. Tarkoituksenahan oli tosiaan tehdä tästä neulemekko.. Noh, vertailin mittoja erääseen toiseen ja kyllä, tästä tuli melko lyhyt. Mutta ei hätä ole tämännäköinen! Alle tulisi jokatapauksessa pitkä toppi, joten se alle ja hyvin pärjää. Ajattelin hieman yrittää kostuttaa tätä ja varovasti venyttää. Sen kuitenkin sanon, että ohjeiden kanssa kannattaa aina tehdä omia mittoja, esimerkiksi juuri pituuden ja hihojen suhteen. Kropat ovat niin erilaisia, joten nämä omat mittani voivat olla jollekulle toiselle aivan vääränlaisia.

Lankana käytin tässä Viking of Norwayn Alpaca Maya -lankaa sävyssä roosa, josta neuloin paidan tuplalangalla. Tavoitteena oli siis vähän suurempi neuloksinen neule, puikkoina oli 9mm pyöröpuikot. Tämä on muuten todella nopsa tehdä! Sanoisinko, että jos olisin aloittanut tämän ennen pääsiäistä, olisin ihan varmasti saanut ahkeralla neulomisella ihan muutamissa päivissä valmiiksi. Isoilla puikoilla kun etenee huomattavasti vauhdikkaammin ja pidän muutenkin itse paljon isosta neuleesta ihan ulkonäönkin puolesta. Tällä hetkellä haaveilen semmoisesta jättineuleesta 12mm puikoilla, saapi nähdä 🙂

Menekki tähän omaani taisi olla 8 kerää, joista tosin jäi vielä ihan reippaasti jäljelle (kahdesta vikasta kerästä siis 80%, mutta jos tekee pidemmän, niin on tuo 8 ehdoton, 6 riittää varmaan hyvin normimittaiseen paitaan). Aivan erinomainen lanka kuitenkin, suosittelen! Materiaali on 82% alpakkaa, 13% merinovillaa ja 5% nylonia. Yksi kerä maksaa reilut 5e, eli koko paidalle tuli hinnaksi reilut 40e. Itse olin tilaillut lankoja hieman ylikanttiin ja lopuista langoista pitäisi nyt keksiä jotain kivaa räpellettävää.

Aloin eilen tekemään pojalle villapaitaa ja pakko todeta, että jotkut neuleohjeet ovat yksinkertaisesti täyttä hepreaa! En tajua miten joitain ohjeita voi olla niin vaikea ymmärtää, ihan kun lukisi jotain siansaksaa. Mikään mestari en siis todellakaan ole, mutta toivottavasti näistä omista ohjeistani saa edes jotain selkoa 😀 Pojan paita onkin jo astetta haastavampi, pienillä kavennuksilla. Saa nähdä kuinka käy!

Ohje: Luo pyöröpuikoille 146s ja neulo suljettuna neuleena ensin joustinneuletta resoriksi noin 4-5cm, halusin tähän paksumman resorin ja saman myös hihoihin. Tämän jälkeen oikeaa siihen saakka, kunnes olet haluamasi kainalon pituudessa. Itselläni mitta helmasta kainaloon on noin 55cm cm. Kun pusero on halutun mittainen kainaloon saakka, jaa silmukat kahteen osaan (etu- ja takakappaleet) ja laita toinen langalle huilimaan.

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Hihat: Luo 25 silmukkaa ja neulo ”tasona” joustinneuletta 2o 2n resorin verran, eli noin 4-5cm. Tämän jälkeen sileää neuletta (jokatoinen oikein, jokatoinen nurin) lisäämällä noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yhdet silmukat, eli 2s per rivi / joka 8. kerros. Päättele kun hiha on halutun mittainen. Omani ovat noin 44cm pituisia.

Kaulus: Poimi silmukat puikoille kaulusta varten. Neulo 2-3 kerrosta joustinneuletta ja päättele. Itselläni on vitsauksena, että kauluksesta tulee helposti vähän ”lörppö”, nyt olen pyrkinyt viimeisellä kerroksella neulomaan aina kaksi silmukkaa yhteen välillä, tällöin saa kauluksesta hieman kireämmän.

Parsi osat kokoon ja neule on valmis!!

Ja hei muuten! Koska intoa riittää postailla käsityöjuttuja enemmän kuin viitsin normi-IG-tililleni pommittaa, loin DIY-virityksilleni oman tilin. Jos nämä käsityöjutut kiinnostavat, niin tuo tili löytyy Instasta @iinesdiy 

Mikä on tuomio? 😀

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Ihanan rennon mohair-neulemekon ohje

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ensin ajattelin julkaisevani tämän ohjeen vasta huomenna, mutta kertakaikkiaan olin vain niin innoissani, etten malttanut odottaa! Siitä saakka kun tämä neulomisvillitykseni syksynä alkoi, olen haaveillut neulemekon tekemisestä. Ajattelinhan alkuun, että jopa villapaita olisi täysi mahdottomuus, nyt 4 (!!) valmista neulepaitaa myöhemmin voin todeta, että huhhei. Mikäs sitä olisikaan seuraava projekti? Nyt on nimittäin viimeinkin toteutettu myös tuo neulemekko ja ajattelin jakaa todella simppelin ohjeen myös teille. Toiveena oli rento ja yksinkertainen neulemekko, semmoinen mitä voisi kesällä käyttää sääret paljaina tennareiden kanssa. Pakko sanoa, että tämä on ehkä vielä kivempi kuin mitä odotin! 🙂

Joku muuten kyseli, että millä ajalla ehdin neuloa nämä kaikki tekeleet? Kieltämättä aloin itse miettiä samaa.. Haha! Periaatteessa neulon jatkuvasti esimerkiksi iltaisin kun katsomme telkkaria tai ennen nukkumaanmenoa. Osaan siis samalla neuloa ja keskittyä telkkariin, leffaan tai mihin ikinä. Välillä kuuntelen äänikirjoja ja neulon samalla. Noin yleisesti olen kai melko nopea neulomaan, joten ehkäpä se selittää.

Tein tämän parissa viikossa ja malli on hieman Skappel-inspiroitunut. Halusin neuleen nurjaa neulosta, hiekan sävyssä ja juuri semmoisen, jossa olisi rennompi vene-kaulus. Omani on tehty tuplalangalla, kahdesta erilaisesta mohairlangasta. Ja voi jösses kun tämä on ihanan pehmeä päällä! Ei pistele tai kutita ihoa vasten. 

Tuo täydellinen sävy on muuten kahden eri värisen langan tulos. Eka mohairlanka oli beigeä ja toinen taas harmaata, niitä kahta sekoittamalla oli tulos tämmöinen hiekanharmaa, lankojen vivahteet näkyvät luonnossa ja mielestäni tuo kivaa lisäefektiä tähän. Ja oikeasti: Jos villapaidan neulominen jännittää tai tuntuu hankalalta, aloita tällä! Tämä ohje on oikeasti todella simppeli. (Kirjoittaa Iines, joka ekan villapaidan kohdalla joutui 15v tauon jälkeen tarkastamaan YouTuben tutorialista, miten päättely tehtiinkään…)

Tarvitset tähän 7mm bambupuikot, semmoiset normaalit 30cm mittaiset ja haluamaasi lankaa. Itselläni oli käytössä kaksi eri lankaa, joita voin hurjasti suositella: Dale Garn Line Langmo Påfugl sävy beige (tätä meni 8 kerää) ja Viking of Norway Kid Mohair sävy vaaleanharmaa (tätä meni jostain syystä vähemmän, 5 kerää). Neulominen tapahtuu siis kokoajan kahdesta kerästä tuplalangalla. Nämä ja kaikki muut langat muuten -20% alessa nyt maaliskuun Adlibriksellä.Tein juuri taas tilauksen, mutta täytyy ehkä tilata vielä langat myös muihin kevään projekteihin kun halvemmalla saa. En enää muualta ostakaan lankoja kun tuolta, oikeasti tosi hyviä ja edullisia!!

Ohje:

 

Etukappale: Luo 75silmukkaa. Neulo 2 o 2n-joustinneuletta noin 5cm. Tämän jälkeen jatka aina oikeaa neulomista (eli siis ihan joka kerroksella neulotaan oikein), kunnes halutusta pituudesta puuttuu noin 10cm. Tämän jälkeen päättele keskimmäiset 20 silmukkaa pään aukoksi. Jatka aina oikeaa pääntien kummaltakin puolen 5 kerroksen verran, päättelemällä joka kerroksella 1 silmukka pääntien puolelta. Tämän jälkeen jatka neulomista vielä muutama kerros (itse muistaakseni 3) kunnes täysi mitta on täynnä. Molemmilta puolilta sama homma ja päättele työ. Oman etukappaleen mittani helmasta kaula-aukkoon on 65cm.

Takakappale: Sama kun etupuoli, mutta jatka neulomista aina oikein niin pitkään kunnes takakappale on tarpeeksi pitkä. Päättele. Takakappale on siis suorakaide, ei mitään kavennuksia. Itse tein kummastakin yhtä pitkät. Oman takakappaleen mittani on noin 75cm.

Hihat: Luo 34s. Sama juttu tähän joustinneuleen kanssa, neulo 2 o 2 n noin 5cm. Tämän jälkeen aina oikeaa lisäten kerroksen alkuun ja loppuun aina yhdet silmukat (eli 2 /rivi) joka 8. kerros. Päättele. Oman neuleeni hihojen pituus on noin 45cm.

Etu- ja takakappaleet ovat siis erilliset, yhteensä tähän tulee 4 osaa, jotka vain parsitaan kokoon. Mietin juuri, että periaatteessa tähän saisi myös neulottua kivan kaula-aukon resorin, ehkäpä seuraavalla kerralla 🙂 Ja pakko myös mainita, että kannattaa mitata mekon pituus oman pituuden mukaan. Olen itse 157cm, eli jos olet 170-senttinen, ei tämä mitta ehkä sovellu sinulle.

Mitäs tuumaatte?

 

En muuten malta odottaa, että seuraava (kyllä, luitte oikein) projekti valmistuu!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.