Uniikki taulu on kodin täydellinen sisustushankinta

Kotipostaukset ovat olleet aina todella suosittuja ja aihe, jota aina pyydetään enemmän. Kovin usein ei ehkä kotikuvia tule räpsittyä paristakin syystä: a) Suurimman osan ajasta meillä on todella sotkuista ja b) useimmiten tulee kuvia otettua silloin kun on hankkinut tai laittanut jotain uusia juttuja kotiin. Ja nyt niitä nimittäin on! Instassa olenkin ehtinyt jo vilautella muutamia hankintoja, joista olen ollut tosi innoissani. Joku aika takaperin löysin nimittäin Etsyn ja sieltä onkin tullut tilattua jo muutamaankin otteeseen.. Ensin haluan kuitenkin esitellä uuden tilaustyönä hankkimani taulun, josta olen ollut niiin innoissani!! Pientä päivitystä hieman taas edistyneestä tyttönurkkauksestani tulossa lähipäivinä 🙂

Olen jo vuosia harkinnut taulun teetättämistä, mutta sopivaa taitelijaa ei vain ole tullut vastaan. Viime vuoden puolella kuulin työkaveriltani sattumalta Hilkka Helmestä, jolta tämä itse oli teetättänyt todella mieleisen taulun. Koukutuin selailemaan Hilkan Instagramia (@hilkkahelmiart) ja erityisesti värikkäät roisketaulut olivat mieleeni – juuri siis semmoisia, joita olin sillä silmällä etsiskellytkin. Ja mainittakoon, mikä on oikeasti ihanampi esine kotiin kuin taulu, jonka elementeistä ja aiheesta olet saanut päättää yhdessä taitelijan kanssa? Toiveenani oli suurehko taulu, joka sopisi olohuoneeseemme. Halusin tottakai mukaan jonkinlaista rantateemaa ja myös surffi-teemaa. Hilkka kartoitti tarkasti sävymaailman ja elementit, joita tauluun toivon, pariin otteeseen näin pieniä sneak peekejäkin taulusta, enkä muista milloin olisin ollut näin täpinöissäni jostain uudesta esineestä.

Ja tässä se nyt sitten on: Oma tauluni, joka esittää rannan aallokkoa auringonlaskussa surffiaaltojen kera. En olisi ikinä osannut toivoa näin upeaa lopputulosta! Ja mikä parasta, tämä sopii meille paremmin kuin edes osasin odottaa! Tuo turkoosi nahkapouf meillä ollut jo ennestään, mutta olin jo ehtinyt unohtaa tuon värikkään hapsutyynyn, jonka tilasin Etsystä eräästä Marokko-putiikista. Jostain syystä en saanut ekasta Etsy-paketista ilmoitusta ja paketti palautui takaisin Portugalin reissun aikana. Loppupeleissä hain sen sitten postista noin 1,5kk kuluttua tilauksesta ja olin jo ehtinyt unohtaa, että sehän sointuu täysin tuohon tauluunkin 😀 Tämä seinä ei ole lopullinen paikka taululle, vaan se tulee tuolle isolle seinälle, kunhan ehditään kiinnittää.

Oma taulumme on kooltaan 100x120cm. Tämmöisen jättitaulun hinta oli 600€, yleensä Hilkan taulut ovat käsittääkseni hinnaltaan 80-600€, koosta ja työn laajuudesta riippuen. Teetätin myös pienemmän taulun yläkerran nurkkaukseeni, mutta se on vielä työn alla. Olen myös alkanut harkita taulun teettämistä pojan huoneeseen, olisi nimittäin melko kiva muisto pienelle sitten myöhemmin kun muuttaa omaan asuntoon.

Jos haaveilet oman taulun teetättämisestä, voin todella lämpimästi suositella Hilkkaa <3 Hän paneutuu jokaiseen teokseen rakkaudella ja on lisäksi aivan mieletön tyyppi! Tämmöistä kotimaista yrittäjyyttä täytyy ehdottomasti tukea 🙂 Mikäli taulu alkoi kiinnostaa, saa Hilkkaan yhteyden sähköpostilla hilkkahelmiart@gmail.com tai Instagramissa @hilkkahelmiart

 

Mitäs tuumaatte taulusta?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on yksi kommentti.

Onko ok olla kotihiiri?

Tiedättekö kun on niitä ihmisiä, jotka ovat aina menossa ja sitten taas niitä, jotka tykkäävät kyhnyttää kotona? En tiedä tuleeko yllätyksenä, mutta kuulun itse niihin tyyppeihin, jotka yksinkertaisesti rakastavat olla kotona. Jos pitäisi valita, että vietänkö illan yömyöhään ravintolassa tai baarissa vai kotona katsellen Netflixiä ja syöden herkkuja, valitsisin aivan heittämällä jälkimmäisen. Olen siis virallisesti kotihiiri! Mutta kun kotona on ihanaa. Onko siinä sitten jotain väärää?

Oma aika ja semmoinen tietynlainen rauha ovat aina olleet itselleni tärkeitä juttuja. Vaikka olemme perhe ja vietämme valtaosan ajasta tottakai yhdessä (mikä on ilman muuta maailman parasta aikaa), tarvitsen kuitenkin välillä omia hetkiä. Niitä kun luen ennen yöunia kaikessa rauhassa kirjaa, mietin omia juttujani tai ihan vain olen, ilman mitään häslinkiä. Vaikka olen ollut lapsesta saakka melko sosiaalinen ja ystäväpiiri on ollut laaja, olen aina ollut myös tietyllä tasolla introvertti. Siis tyyppi, joka haluaa joskus vetäytyä sinne omaan kuoreensa ja ahdistuu, mikäli altistuu viikon aikana liikaa sosiaalisille kontakteille. Välillä minullakin on niitä päiviä kun ei oikeastaan huvittaisi puhua kenellekään ja yksinkertaisesti olla vain yksin. Omat hetkeni ovat niitä kun laitan ajatuksiani kasaan, mietin ja ideoin. Kuulostaa oudolta, mutta vähän kuin viettäisi aikaa itsensä kanssa. Tuolloin tavallaan lataa akkuja päivän jälkeen. Itselleni on yksinkertaisesti välttämätöntä, että saan joskus olla poissa ihmispaljoudesta, ihan vain rauhassa.

Itselleni koti on zen-paikka, jossa on hyvä olla ja huokuu tietynlaista turvaa. Erityisesti pidän nykyisestä kodistamme, viihdyn täällä jostain syystä paljon enemmän kuin esimerkiksi aiemmassa Käpylän asunnossamme. Tiedän tyyppejä, jotka ovat lähes jatkuvasti menossa. Töissä, työmatkoilla, harrastuksissa tai näkemässä kavereita ja joille koti on oikeastaan vain paikka, jossa käydään nukkumassa, nopeasti suihkussa ja vaihtamassa vaatteet. Itselleni kodin merkitys on olla tietynlainen turvapaikka, semmoinen missä saan näyttää miltä tahansa, tehdä mitä tahansa ja jossa tunnen hyvää fiilistä, sekä olevani  juurikin ”turvassa”. Kotona voi laittaa puhelimen äänettömälle ja vain kadota peiton alle maailmalta, jos siis siltä tuntuu.

Okei, seuraava saattaa kuulostaa hieman ylemmän hihhuliasteen horinalta, mutta itse pyrin siihen, että koti on positiivisen energian keskittymä. Mitä tämä sitten meinaa? Olen pyrkinyt tekemään kodista juuri semmoisen, jossa meillä on hyvä ja viihtyisä olla. Ei liikaa tavaraa, muttei liian vähääkään. Esineitä, jotka tuovat mieleen hyviä muistoja. Yläkerta on oma pieni koloni ja olen pyrkinyt (tuon lilan seinän lisäksi, hehe) sisustamaan sen omaan tyyliini harmoniseksi asioilla, jotka tuovat minulle hyvää oloa ja mieltä. Simpukoita, kivoja taidemuistoja ja kristalleja, jotka poistavat kodistamme negatiivisia energioita ja tuovat kotiin hyvää onnea. Esimerkiksi tuo Tuisan suolalamppu on ollut niin mainio juttu! Se puhdistaa huoneilmaa ja on todella kiva tunnelmallinen lukuvalo myös. Nyt olisi tarkoitus myös paneutua oikein kunnolla niihin aromaterapeuttisiin öljyihin ja testailla kuinka ne vaikuttavat fiilikseen kotona.Kun tekee töitä myös kotona, on ilmapiirillä erityisesti väliä. Mukavassa ja miellyttävässä ympäristössä tekee tehokkaammin töitä ja on vähemmän stressaantunut. Jos nyt karkeasti vertaa vaikka hektistä avokonttoria ja rauhallista kotitoimistoa. Toisaalta, vaihtelu virkistää aina työskentelypaikankin suhteen ja joskus on tietysti mukava viettää aikaa myös jossain ihan muualla kun töissä tai kotona. Itsekään en tietenkään jaksaisi aina kyhnyttää kotona neljän seinän sisällä, mutta kyllä, suurimman osan ajasta nautin kyllä kotona olemisesta. Viikolla odotan innolla perjantaita ja perheen omaa illanviettoa, telkkarin katsomista ja herkuttelua. Mielestäni kotona on yksinkertaisesti ihanaa!

 

Muita kotihiiriä?

Onko teidän mielestä ok nauttia kotona olemisesta ja välillä myös yksinolosta?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.