Perheen pienimmän syysterveiset

Kaupallinen yhteistyö: Lindex & Indieplace

Syksy tekee tuloaan ja monelle tämä merkitsee uusia tuulia esimerkiksi harrastusten suhteen. Pojan yksi suosikkiharrastuksista on kesästä asti ollut valokuvaus, sen jälkeen kun annoin tälle käyttöön tuon vanhan digikamerani. Olenkin jakanut IG Storiesissa joitakin pienen otoksia ja ne jaksavat kyllä hämmästyttää. Jotenkin olen niin iloinen, että hän on osoittanut lukemisen lisäksi jo paljon kiinnostusta myös luoville harrastuksille, kuten kuvaamiselle ja piirtämiselle. Eikä sillä, että sillä nyt olisi loppupeleissä mitään väliä mistä pieni lapsi on kiinnostunut, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan. Vanhempien panoksella on tässä kuitenkin paljon merkitystä sen suhteen mihin asioihin lasta kannustaa. Syksyn aikana olisikin tarkoitus miettiä pojalle jotakin harrastusta, joka olisi tälle päiväkodin ohella mieluinen.

Viime viikonloppuna kävimmekin heti aamutuimaan pienen kanssa pienellä ”kuvausretkellä”, joka tottakai johti leikkipuistoon, hehe. Molemmille kamerat mukaan ja bongailemaan kivoja juttuja. Käymme usein viikonloppuisin pienillä kävelyretkillä ja yleisesti ihmettelemässä kaikenlaista. Bongailemassa kiviä, puunkantoja, oravia ja lintuja, mitä milloinkin. Luonto on itselleni todella tärkeä osa elämää ja siksi haluan kannustaa myös lastani arvostamaan luontoa 🙂 Syksyn tullen varmasti myös aktivoidumme ulkoiluretkien suhteen!

Varmaan ensi vuoden aikana olisi tarkoitus miettiä jotain ”virallista” harrastusta pojalle ja olemme jo pitkään tuumailleet jalkapalloa, jota hän tykkää kovasti pelata omassa pihassa. Myös uiminen on kova juttu, mutta harmillisen vähän olemme vielä uimahallissa käyneet. Tässä olisi ehdottomasti tarkoitus aktivoitua syksyn aikana! Toistaiseksi on päiväkodissa vielä kivasti puuhasteltavaa ja aktiviteetteja päiviin, mutta koen myös liikunnan asiana, jossa vanhempien kannustuksella on osansa. Ja toki, tärkeintä on tietysti se, että lapsi itse tykkää harrastuksista, joiden pariin häntä kannustetaan ja sehän selviää vain tekemällä. Kuulin viime vuonna ystävältäni lasten tiedekerhosta ja tuumasin jo silloin, että  se on ehdoton juttu, mihin ilmoitan pojan aivan viimeistään ensi vuonna! Heh, edelleen tässä kaavailen lapsestani sitä astrofyysikkoa 😀

Syksy on yleensä aina sitä aikaa kun täydennän pojan vaatevarastoa. Ostetaan jemmaan lämpimämpiä vaatteita, uusitaan haalareita ja yleisesti valmistaudutaan siihen kerrospukeutumisen rumbaan. Itselläkin on vielä edessä uusien ulkoilu- ja kuorivaatteiden hankinta syksylle, mutta onneksi joitain syysjuttuja on jo tullut hommattua pieneksi jääneiden tilalle. Kuvan asu on syksyn uudesta Lindex Baby-mallistosta, joka on myynnissä sekä kivijalkamyymälöissä, että verkossa. Nettikaupan osalta löytyy mallistosta kokoja aina 104cm saakka ja me käytämmekin vielä näitä ”pienten puolen” vaatteita. Koko syksyn valikoima löytyy täältä.

Kaikki malliston vaatteet ovat unisex ja valmistettu joko GOTS-sertifioidusta puuvillasta tai kierrätysmateriaaleista (kuten takit, joissa on käytännön syistä mukana myös kierrätettyä keinokuitua). Muistatteko kun sitä aina pienenä manaili sitä kun äiti jankkasi vaateostoksella siitä kuuluisasta kasvuvarasta? Nyt olen havahtunut olevani itse se mamma, joka hankkii uudet vaatteet aina vähintään sitä seuraavaa kokoa sen sijaan, että ostaisi käyttöön vaatteita, jotka istuvat juuri nyt, mutta ovat jo muutaman kuukauden päästä liian pieniä.

Lastenvaatteissa materiaalit ovat itselleni todella tärkeä seikka, enkä koskaan osta lapselle muita puuvillatuotteita, kuin luomulaatuisesta tai GOTS-puuvillasta valmistettuja tuotteita. Myös kestävyys on lastenvaatteiden suhteen oleellinen vaatimus, koska vaatteiden tulee kestää ahkeraa pyykkäystä, yleistä rymyämistä ja toiveeni on toki pistää pieneksi jääneet vaatteet hyväkuntoisina kiertoon niiden jäädessä pieneksi. Pyrin ostamaan valtaosan lastenvaatteista käytettynä, mutta aina tämä ei ole mahdollista kun satut tarvitsemaan jotain tiettyä ja juuri siihen hetkeen.

 Itse olen ostanut lastenvaatteita uudesta oikeastaan vain parista eri liikkeestä ja joista toinen on juuri Lindex, joka on itselleni ollut ensisijainen liike lastenvaatteiden hankintaan. Pidän itse hurjasti Lindexin valikoimasta, hinta-laatusuhteesta ja juuri siitä, että valikoima keskittyy vastuullisempiin materiaaleihin. En ikinä raaskisi maksaa lastenvaatteista maltaita tai hankkia niitä brändi edellä. Koska lastenvaatteiden käyttöaika on melko lyhyt ja riski ruokatahroille tai muille pienille damageille suuri, en näe itse järkevänä investoida suuria summia lyhyen käyttöiän vaatteisiin. Siksi olenkin pitänyt Lindexin valikoiman hinta-laatusuhdetta oikein erinomaisena.

Tällä viikolla onkin syksy tehnyt kovalla ryminällä tuloaan, eikä ulkona enää ilman lämpimiä ulkovaatteita pärjäisikään 🙂

 

Mitä harrastuksia teidän pienillä on? 

 

Ja mitä seikkoja arvostatte lastenvaatteita hankkiessa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Lapsen kanssa reissuun!

Ihanaa perjantaita! Miten onkaan, että aloitan postaukset jokaikinen perjantai, viikonloppu tai maanantai aina juuri toitottamalla kyseistä viikonpäivää tai alkavaa viikonloppua, haha. Syksy on alkanut tällä viikolla konkretisoitua ja laitoin keskiviikkona töihin lähtiessäni ensimmäistä kertaa pipon päähän ja ohuen villakangastakin päälle. Ja joo, olen jo varmaan muutaman viikon ajan törmännyt tuolla suunnilleen toppatakkeihin sonnustautuneisiin ihmisiin, samalla kun olen itse hiihdellyt vielä melkeinpä t-paidassa.

Lähdemme viikonloppuna tosiaan Rovaniemen kautta Pyhä-Luostolle ja olen tästä taas vaihteeksi melko innoissani. Olen varmaan jo pari viikkoa jauhanut pojalle päivittäin, että kohta mennään! En muista mainitsinko jo, että tarkoitus olisi käydä taas myös Lampivaaran ametistikaivoksella. Varasin meille itseasiassa pojan kanssa Luostolta kivan majoituksen, joten nähdään tällä kertaa viime vuoden Pyhätunturin lisäksi myös Luostotunturia. Tämä on muistaakseni neljäs kerta kun lennän pojan kanssa kahdestaan ja meidän vuoden takainen Rovaniemen lento oli jokseenkin katastrofi, muistaakseni jopa ihan kumpaankin suuntaan.

Pojalla oli tuolloin meneillään joku vaihe kun paikallaan ei maltettu pysyä ollenkaan ja ymmärrätte, että turvavöissä pysyminen nousun ja laskun aikana oli melkoista säätöä, koska tuohon asti olimme lentäneet lähinnä ”vauvapaikalla”, eli pitäneet lasta lennolla aina sylissä niissä vauvoille tarkoitetuissa turvavöissä, jotka kiinnitetään omaan. Koska meidän napero fanittaa lentokoneita ehkä maailman eniten, opetin tälle tuolloin viime vuoden Lapin lennolla, että kun turvavyön merkkivalo palaa, on tullut kapteenilta käsky olla kiltisti vöissä. Ja tadaa, noiden katastrofilentojen jälkeen ei ole enää ollut ainuttakaan ongelmaa edes pitkillä lennoilla ja pieni selvästi osaa kunnioittaa ”kapteenin käskyä” (okei, ja ehkä lieviä uhkauksia siitä, että lentokoneesta joutuu pois jos käyttäytyy huonosti, eikä kuuntele kapteenia :D).

Olen aikanaan kirjoittanut muutamaankin otteeseen ajatuksiani olettamuksesta, ettei lapsen kanssa voi matkustaa. Kuulin jo raskausaikana kyselyitä siitä, että mitäs nyt kun matkustelu loppuu kun perheeseen syntyy lapsi ja olin aina yhtä ihmeissäni. Miksi lapsen pitäisi muuttaa elämässä asioita? Tai siis miksi lapsen kanssa muka ei voisi matkustaa? Se on selvää, että lapsen kanssa reissaaminen on luonnollisesti hieman erilaista kuin ilman lasta, mutta ei se nyt missään nimessä mikään mahdottomuus ole.

Itse olen lapsena ollut perheeni kanssa kahdella maailmanympärysmatkalla, enkä ole koskaan kuullut vanhempieni päivittelevän sitä, että matkustaminen lapsen kanssa olisi ollut jotenkin hankalaa. Kun kerron uudelle ihmiselle meidän maailmanympärysmatkastamme on reaktio usein hämmästelyä siitä, että oli varmasti haastavaa tehdä maailmanympärysmatka 2-vuotiaan kanssa. Heh, no itseasiassa ei edes ollut. Jostain syystä en näe reissaamista pienen lapsen kanssa missään määrin ongelmana tai haasteena. Toki, asenne ratkaisee tässäkin ja jos noin muuten kokee matkustamisen stressaavana, on se pienen lapsen kanssa luultavasti kaksinverroin stressaavampaa.

Jännitin tietysti itsekin ensimmäisiä pitkiä lentoja lapsen kanssa, mutta näin reilun kolmen vuoden kokemuksella lapsen kanssa reissatessa täytyy todeta, että homma helpottuu ajan myötä. Kahden ikävuoden jälkeen on reissaaminen ollut huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisinä ikävuosina nyt kun poika osaa jo eri tavalla nauttia asioista matkalla ja syödä ravintoloissa suurinpiirtein samaa ruokaa kun mekin. Pienen lapsen kanssa reissaaminen on toki aina erilaista ja vaatii varautumista erinäisiin skenaarioihin, muttei missään nimessä ole mikään este reissaamiselle. Ja tässäkin asiassa helpottuu homma sen myötä kun uskaltaa lähteä lapsen kanssa reissuun, eikä turhaan jännitä tai stressaa sitä, kuinka hankalaa se on 🙂

Ensi viikolla siis tulossa kuulumisia meidän Lapin syysreissusta 🙂

 

Kivaa viikonloppua!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

DIY: Ylipolven villasukat (ohje)

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Ah, sain eilen vihdoin ja viimein valmiiksi nämä ylipolven-villasukat, jotka tosiaan aloitin jo puoli vuotta takaperin! Ensimmäisessä sukassa kesti tosiaan lähes kuusi kuukautta saada valmiiksi, mutta onneksi tämä toinen sentään valmistui semmoisessa reilussa viikossa. Sopivasti siis tulevia villasukkakelejä varten. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin neuloa polven yli ulottuvat villasukat, semmoisia kun ei ole monesti kaupoissakaan tullut vastaan. Selasin nettiä eri ohjeiden suhteen ja bongasin tämän Life With Mari-blogin ohjeen sukkiin, jota muokkasin hieman oman makuni mukaan. En itse esimerkiksi henkilökohtaisesti välitä villasukista kuvioista, vaan pidän mahdollisimman simppelistä, joten jätin koristekuvioinnin suosiolla pois, sekä lyhensin resoria.

Mitä tarvitset? 3mm sukkapuikot, esimerkiksi nämä. Itse koen varsinkin sukkia neuloessa puiset puikot ehdottomasti parhaimmiksi. Valitsemaasi villalankaa, esimerkiksi kestävä Socki-lanka sopii näihin erinomaisesti. Menekki näihin oli arviolta noin 300g villalankaa, jonkin verran jäi yli. Realistinen menekki oli ehkä 250g.

OHJE:

Luo puikoille 64 silmukkaa. Jaa tasan niin, että jokaisella puikolla on 16s. Neulo 2 oikein, 2 nurin-joustinneuletta suljettuna neuleena resoriksi. Oman resorini pituus on noin 4cm. Resorin jälkeen jatka sileää neuletta noin 10cm. Tämän jälkeen neulo oikein, mutta lisää kierroksella jokaiselle puikolle 2 silmukkaa. Lisäyskierroksen jälkeen pitäisi silmukkamäärän olla 72s. Jatka sileää neuletta, kunnes on pohjekavennusten aika. Kavennukset alkavat siis pohkeen alapuolelta. Omissa sukissani on mitta resorista pohjekavennusten alkuun noin 26cm.

Pohjekavennukset: Kavennukset tehdään pohkeen taakse. 1. puikon alussa tehdään ylivetokavennus ja 4. puikon viimeiset kaksi silmukkaa neulotaan oikein yhteen. Kavennukset tehdään joka kolmannella kerroksella yhteensä 9 kertaa, eli jokaisen kavennuskerroksen välissä neulotaan kaksi kierrosta normaalisti oikein. Kun 9 kavennuskierrosta tulee täyteen, tee kavennukset jokatoisella kierroksella, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 11 silmukkaa. (Huom! Tällöin silmukoiden kokonaismäärä on 44s, kavennusten vuoksi ei puikkojen 1. ja 4. silmukkamäärä toki ole 11. Kun kokonaissilmukkamäärä on 44, tasaa silmukat puikoille 1. ja 4. niin, että myös näillä on 11 silmukkaa.) Tämän jälkeen neulo oikein sileää neuletta noin 14cm.

Kantapäät: Aloita kantalapun neulominen tasona niin, että neulot 4. puikon silmukat samalle puikolle 1. puikon silmukoiden kanssa.

1. Työn oikealla puolella nosta ensimmäinen silmukka puikolle neulomatta, neulo seuraava oikeaa, nosta taas yksi silmukka puikolla neulomatta ja jatka tätä rivin loppuun asti. Tällä tekniikalla tulee vahvistettu kantapää.

2. Työn nurjalla puolella nosta taas ensimmäinen silmukka puikolla neulomatta ja neulo loput nurin. Käännä työ ja toista vaihe yksi. Näitä kahta vaihetta toistetaan yhteensä 12 kertaa, eli 24 kerrosta.

Kantapohjan kavennukset: Aloita kerros (oikealla) jatkamalla vahvennettua neuletta, eli poimi ensimmäinen silmukka neulomatta, seuraava oikein, poimi silmukka neulomatta jne, kunnes puikolla on jäljellä 7s. Neulo seuraavat 2s oikein yhteen ja käännä työ. Neulo nurjaa, kunnes puikolla on jäljellä 7s ja neulo seuraavat 2s nurin yhteen. Käännä taas työ, jatka vahvennettua neulosta oikealla puolella (poimi 1, oikein 1 jne), kunnes puikolla on jäljellä 6 s ja neulo seuraavat kaksi oikein yhteen. Käännä jälleen työ ja neulo nurjaa, kunnes puikolla on jäljellä 6s. Neulo seuraavat 2 nurin yhteen. Jatka tätä, kunnes sivujen silmukat on kavennettu pois ja puikolla on jäljellä 10s.

Nosta kantalapun molemmilta sivuilta puikoille 13 silmukkaa ja jaa näille puikoille tasan kantalapun 10 silmukkaa. Neulo yksi kerros oikein (Marin ohjeessa neuvotaan neulomaan poimitut silmukat takakautta kiertäen oikein, itse en tosin osannut, enkä ehtinyt tutkia miten :D) ja jatka kaikilla puikoilla oikein, kaventaen kantalapun oikealta puolelta (ylhäältä päin ”sukka jalassa” katsottuna) neulomalla kaksi viimeistä silmukkaa oikein yhteen ja seuraavan puikon alussa ylivetokavennus. Jatka, kunnes näillä kahdella puikolla on jäljellä 10s. Jatka sileää neuletta, kunnes pikkuvarvas peittyy.

Kärkikavennukset: Kärkikavennukset tehdään aina jalkojen reunoissa. Tee ensimmäisen puikon alussa ylivetokavennus, seuraavan puikon lopussa viimeiset 2s oikein yhteen, taas seuraavalla puikolla ylivetokavennus, seuraavalla viimeiset 2s oikein yhteen jne. Jatka, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 2s. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele. Valmista!

Omien sukkieni mittoja: Resori 6cm, mitta resorista pohjekavennusten alkuun  26cm ja pohjekavennusten lopusta kantalappuun 14cm.

Vinkki: Sukkaa kannatta sovittaa jalkaan kesken työn. Jalat ovat eri mittaisia, joten oma sukka kannattaa työstää sen mukaan, kuinka pitkän sukan haluaa tai mistä kohdin pohjekavennukset aloittaa.

Sukkaohjeiden teko noin yleisesti on melko haastavaa ja työvaiheiden ohjeistaminen niin, että myös ei-sukkaekspertti ne ymmärtää. Toivottavasti tässä kuitenkin on jotain tolkkua.

Kysykää ihmeessä, mikäli joku jäi mietityttämään 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Meidän viikonloppu

Viikonloppu oli ainakin täällä Helsingissä todella sateinen, jonka vuoksi vietimme paljon aikaa pojan kanssa kotona puuhastellen. Lauantaina kävimme pienellä kävelyllä, leikkipuistossa ja kaupassa jäätelöostoksilla. Eilen taas paketinhakureissun yhteydessä puistossa, koska en vain koskaan tohdi sanoa ei jos kerta puiston ohi mennään. (Vaikkakin se uhmiksen saaminen pois sieltä leikkipuistosta onkin usein aivan oma projektinsa.) Jäätelöjutuista postasinkin viikonloppuna storiesiin. Itseäni alkoi lauantai-iltana tehdä kamalasti mieli sitä aikaisemmin bongaamaani Oppon vhh-jäätelöä ja kysäisin pieneltä, että lähdetäänkö ostamaan kaupasta jäätelöä. Ei varmasti yllätä, että tämä oli tietysti aivan messissä. Itselleni jäätelö on ehkä niitä viimeisiä herkkuja, joita ostan ikinä. Okei, karkit kiilaavat kyllä senkin ohi, koska en osta karkkia käytännössä koskaan, jäätelöä kuitenkin joskus. Jugu on pojan suurta herkkua, mutta jäätelöä ei olla kovin usein ostettu. Ja varmasti ymmärrätte millainen elämys tuo kaupasta löytynyt soijajäätelö hänelle oli. Kävi viikonloppuna kohtuullisen monta kertaa availemassa pakastimen ovea, jospa olisin suostunut jäätelöhetkeen, hehe. Arjen pienet ilot.

Meillä kävi eilen vieraita, enkä siksi ehtinyt laittaa poikaa ajoissa päikkäreille. Välillä ollaan skipattu päiväunet viikonloppuisin siksi, ettei pieni yksinkertaisesti suostu nukahtamaan tai sitten tulee kello jo niin paljon, ettei päiväunissa yksinkertaisesti enää ole mitään järkeä yöunien kannalta. Näin kävi esimerkiksi eilen. Pyrin siihen, että päiväunet nukutaan edelleen 95% kotipäivistä, koska muuten ovat väsykiukku tai levoton meininki taattuja juttuja. Napero oli eilen jo ennen kahdeksaa aivan hulvattomalla tuulella väsymyksestä, kikatteli, hyppi sohvalla ja heitteli tyynyjä ympäriinsä, että ehdin jo tuumata, etten enää ikinä skippaa päiväunia. Ensimmäistä kertaa ikuisuuteen valvoin itse vielä hetken sen jälkeen kun olin saanut pojan puoli yhdeksän maissa unille. Ja ei, se ei ollut se jäätelö 😀

Välillä olen miettinyt näistä kotiviikonlopuista kertoessani, että olemmeko jotenkin poikkeuksellisen tylsiä viettäessämme paljon viikonloppuja ihan vain kotosalla ja tässä lähitienoolla? Jos lauantaina kirjoitin yleisesti ajatuksiani somesta ja siitä, kuinka se luo paineita olla sitä ja tätä, tehdä ja nähdä, hoksasin että olen omalla kohdallani ehkä tuumaillut asiaa juuri tästä näkökulmasta. Tiedätte, että rakastan olla kotona ja viettää viikonloppuja ilman kiirettä tai härdelliä. Varsinkin lapsen kanssa tai yleisesti äitinä tulee usein paineita siitä, että pitäisi käydä kerhoissa, kyläillä ja olla jatkuvasti jossain. Äitiys- ja hoitovapaan aikana podin ehkä jonkin sortin ahdistusta tästä ja esimerkiksi siitä, etten juurikaan sosialisoinut muiden, vieraiden äitien kanssa kerhoissa tai leikkipuistoissa. Näin jälkikäteen täytyy todeta, etten koskaan kokenut sitä omaksi jutukseni. En yksinkertaisesti keksinyt yhtään syytä, miksi olisin lähtenyt etsimällä etsimään äitikavereita, vaikka se jollekulle toiselle voi olla hyvinkin tärkeä asia. Se, mitä itse ehkä eniten kaipasin olivat juurikin ne äitiyteen liittymättömät ihmiskontaktit siinä kaiken vauva- ja taaperoarjen lomassa. Lähipiirissäni ei edelleenkään ole aivan kamalasti lapsia ja valtaosa ystävistäni ovat lapsettomia, mutta myönnän silti olevani iloinen niistä äitikavereista, joita minulla on. Ja niin, täytyy todeta etten koe jääneeni paitsi mistään, vaikken leikkipuisto- tai kerhomammaksi heittäytynytkään. Ihan näin toteamuksena, mikäli joku muu siellä kokee paineita tästä samasta asiasta.


Ei varmasti yllätä, että tein taas kerran tätä maailman parasta mustikkapiirakkaa, keto-versiona ofc. Nyt olen parina kertana testannut laittaa pohjaan mukaan pähkinävoita tai tahnoja, esimerkiksi hasselpähkinävoita ja mantelitahnaa. Erityisesti mantelitahna oli huippua. Ohje tähän keto-mustikkapiirakkaan löytyy täältä, nyt oli mukana tosin myös vadelmia 🙂

Viime viikonloppuna yritin myös tehdä keto-sipsejä, joista tietysti kärtsäsin noin 90%, joten ohjeen hiominen jatkuu 😀

Jos palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen, mielestäni ihaninta viikonlopuissa on juuri se, että saa olla yhdessä kotona kaikessa rauhassa. Ei ole väärin viettää aikaa tutussa ja turvallisessa. Vaikka olen viikko toisensa perään töissä ja muissa sosiaalisissa tilanteissa se, joka vastaa ”Mitä teit viikonloppuna?”-kysymykseen ”Kotona”, en jaksa potea tästä mitään huonoa omatuntoa. Miksei saisi olla kotona? Olemme välillä ihmetelleet muita tuttuja, joilla on kalentereissa lukkoon lyödyt viikonloppusuunnitelmat jopa useita kuukausia eteenpäin ja yleisesti sitä, miten muut jaksavat? Eikä siinä todellakaan ole mitään väärää, enemmänkin ehkä ajattelee asiaa omalta kantilta kun jo pari viikonloppua putkeen ohjelmaa vaatii tasapainoksi ainakin pari viikonloppua ilman mitään suunnitelmia. Toiselle meneminen ja sosialisointi antaa energiaa, toiset taas käyttävät sen ajan siihen, ettei yksinkertaisesti ole mitään menoja tai suunnitelmia. Suoraan sanoen stressaannun aina kaikista iltamenoista aivan valtavasti, varsinkin viikonloppuisin. En yksinkertaisesti tykkää nykyään olla myöhään missään ja mieluiten olisin kotona aina viimeistään viiden-kuuden aikaan illalla. Viikonlopuissa parasta on se, että ne saa viettää juuri niin rentoillen tai kotimeiningeissä kuin itse haluaa 🙂

Oletteko te koskaan tunteneet syyllisyyttä siitä, että vietätte viikonloput kotosalla? Ja heh, tästä vikasta kuvasta päätellen myös Maui oli jäätelöherkkua vailla 🙂

 

Entä pidättekö ennemmin kotiviikonlopuista ilman suunnitelmia vai aktiivisista meno-viikonlopuista?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Taito, jonka haluan viedä eteenpäin lapselleni

Vietimme perjantaina pojan kanssa normaalista poiketen päivää kaksin kotona. Kuinka ihanalta tuntuikaan pitkästä aikaa tunne siitä kun Tommi herää omaan herätyskelloonsa ennen kuutta ja tiesin, ettei itselläni ole ollenkaan kelloa soimassa. Heräsin silti jo ennen seitsemää, mutta jo ajatus huolettomasta perjantai-vapaasta teki ihmeitä. Meidän vakio kirjastopäivä on nykyään maanantai ja on suorastaan muodostunut jo perinteeksi, että tehdään aina maanantai-iltana ”retki” kirjastoon. Niin, paitsi viime viikon maanantaina. Sen jälkeen kun on köpötellyt puolitoista kilometriä suuntaansa kirjastoon varmaan jo kaksi kuukautta putkeen päätin, että eiköhän välillä voi pitää kirjastopäivän jonain toisena päivänä, hah. Ainiin ja mulla on parhaillaan parin äänikirjan lisäksi varmaan kolme kirjaston kirjaa kesken, jotka yritän saada päätökseen. Jokaikinen maanantai on nimittäin kumma kyllä lähtenyt matkaan ainakin pari eri kirjaa, sekä minulle että pojalle 😀

Perjantaina piipahdimme siis kirjastossa, itse en onneksi löytänyt mitään (erään neuleohjekirjan lisäksi) ja poika löysi tottakai kaksi erilaista työkoneita ja kulkupelejä käsittelevää kirjaa, jotka halusi itse lainata. Mikään ei voita kirjoja, joissa on a) paloautoja b) lentokoneita c) kaivureita, traktoreita tai muita työkoneita. Viimeksi lainasimme kirjan, jossa dinosaurukset ajavat paloautoa, ambulanssia ja muita hälytysneuvoja, oli muuten aika kova. Haha. Ja tähän liittyen! Miten voi olla, että itseltäni meni eilen täysin ohi lukemisen päivä? Bongasin tämän eilen illalla aivan sattumalta erään tuttuni Instasta!

Aihe, jonka tiimoilta olen ylinpäänsä innostunut tässä kirjastossa käymisessä ensimmäistä kertaa vuosiin on juuri pelko siitä, ettei poikamme innostuisi isompana lukemisesta yhtä paljon kuin itse nuorempana, vaikkakin tämä lähtee nykyään mielummin kirjastoon kuin leikkipuistoon. Luokanopettaja-isäni kannusti minua lukemaan aina siitä lähtien kun opin lukemaan ja itse koen tämän todella arvokkaana asiana, jonka haluan ehdottomasti viedä eteenpäin omalle pojalleni. Koska olen itse ollut aina lukutoukka, ajattelee tätä seikkaa myös siitä näkökulmasta.

Päätin myös kesällä, että liitän itseni ja pojan Ursan jäseneksi syksyllä heti iltojen pimetessä. Koska olen itse maailman eniten kiinnostunut tähtitieteestä, yritän tehdä kaikkeni innostaakseni pojan samaan, jotta voisimme yhdessä pohtia maailmankaikkeuden teorioita ;D Jos täytyy mainta seikka, jossa olemme todella samanlaisia, niin järjestelmällisyydessä! Meillä kummallakin on tapana tehdä tietyt asiat todella systemaattisesti ja pieni on äärimmäisen pikkutarkka monen yksityiskohdan suhteen.

Oktonautit on lemppari 🙂

Jäin pari viikkoa takaperin juttelemaan erään kassan kanssa käydessäni ostamassa magnesiumia ja täyttaessäni (todella kamalalla käsialalla) heidän kantislomakettaan, päädyimme puhumaan kirjoitetun tekstin ja käsialan rappeutumisesta, joka ainakin omalla kohdallani on aivan konkreettinen ilmiö. Käsialani on nykyään aivan kamala, koska kirjoitan todella harvoin käsin. Kuulemma kouluissa ei enää opeteta edes kaunokirjoitusta, kirjoitusta ylinpäänsä on äärimmäisen vähän, koska kaikki tehdään koneellisesti tai pädeillä. Olin tästä aivan kauhuissani. Kun ei ole itsellään kouluikäisiä lapsia lähipiirissä, niin ei totisesti ole minkäänlaista käsitystä siitä, millaista koulunkäynti nykyään on.

Tottakai maailma muuttuu, mutta lukutaito on eräs asia, jonka säilymisen koen itse äärimmäisen tärkeänä. Lukeminen vahvistaa mielikuvitusta, kehittää ajattelua, pitää aivot vetreinä, opettaa uutta ja ennen kaikkea auttaa jäsentelemään asioita kirjoitettuun, sekä suullisesti kerrottuun muotoon. Videot ja pelit ovat asioita, jotka vievät varsinkin lapsilla paljon aikaa konkreettiselta lukemiselta, vähän samaan tapaan kuin niiltä perinteisiltä ulkoleikeiltä. Itsekin olen äänikirjojen suurkuluttaja, mutta kesän aikana aktivoiduin taas myös ihan niiden perinteisten kirjojen ja kirjastossa käymisen suhteen. Nykyään vuorottelenkin näiden kahden välillä. Käyttekö te muuten kirjastossa?

Töiden osalta oli melkoista actionia viime viikolla, jonka huomaa esimerkiksi siitä, että meillä kotona on täysi kaaos, koska en ole työpäivän päätteeksi kokenut esimerkiksi pyykkien viikkaamista tai imuroimista aivan top-akuutteina juttuna. Olen jo parin vuoden ajan miettinyt ottavani meille siivoojan, edes yhden kerran tekemään jonkin sortin suursiivouksen. Enpä ole kuitenkaan saanut vielä aikaiseksi. Mikä siinä onkin, että varsinkin viikonloppuisin tulee hetkessä aivan kamala sekamelska, vaikka olisi juuri perjantaina siivonnut? Se on vain fakta, että jos haluaisi pitää kodin siistinä pienen lapsen kanssa, saisi jälkiä ja leluja olla keräämässä aivan joka hetki 😀 Näissä kuvissa meidän huusholli on vielä siisteimmästä päästä, hehe.

 

Ja hei, onko lukutaidon säilyminen teille tärkeä asia?

 

Kivaa viikkoa! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.