Mikä motivoi eteenpäin?

Perjantai! Tällä viikolla en juurikaan ole ehtinyt turista tänne kuulumisia. Mitäs viikko sitten on pitänyt sisällään? Ensinnäkin olen perehdyttänyt itselleni lisäkäsiä töihin, ollut pääasiassa meikittä rönttövaatteissa, mennyt illalta nukkumaan jo about ysiltä (koska pimeys), miettinyt ja ihmetellyt tätä tulevaa syksyä. Semmoista siis. Tänään menen toista kertaa energiahoitoon ja pakko myöntää, että on kyllä ollut todella erikoinen kokemus. Voisin ehkä jossain vaiheessa kirjoittaa tuosta hoidosta blogiinkin. Miehen eka reaktio hoidosta oli lähinnä silmien pyöritys, mutta huvinsa kullakin. Jos joku toinen lähtee perjantaina yksille terasille, suuntaan itse energiahoitoon 😀

Olen jo pidemmän aikaa ollut töissä tosi kiireinen ja vähän suhannut ympäriinsä sitä sun tätä. Loppupeleissä semmoinen ”vähän kaiken tekeminen” on todella raastavaa, mutta toivottavasti pian voin paremmin delegoida joitain juttuja uusille kollegoille. Koen ainakin itseni huomattavasti tehokkaammaksi kun keskityn pariin tai maksimissaan muutamaan eri asiaan sen sijaan, että tehdä kymmentä asiaa. Oma mielipiteeni on, että jos yrittää olla hyvä kaikessa, ei loppupeleissä ole enää hyvä oikein missään. Aika ja energia kun pitäisi ennemmin suunnata niihin asioihin, jotka ovat vahvuuksia, eikä antaa niiden muiden kymmenen asian viedä resursseja, jolloin loppupeleissä teet ne vahvuutesi kohteetkin vähän toisella kädellä suhaten.

Mietinkin, että mikä elämässä ja työssä sitten motivoi? Aikaisemmin sanoin RAHA ja tottakai, onhan raha tässä yhteiskunnassa se perimmäinen tarkoitus tehdä töitä. Teet töitä, jotta saat palkkaa ja saat palkkaa, jotta sinulla on varaa ostaa ruokaa, maksaa katto pään päälle ja ehkä tehdä jotain kivaakin. Raha ehkä nousee vahvemmin fokukseen silloin, kun se ei vastaa työn vaativuutta tai itse työnkuvaa. Pahimmassa tapauksessa pelkkä palkka on se mikä saa sinut nousemaan aamulla sängystä ylös.

 Itse kokisin, että suurin motivaattori ainakin pitäisi olla (tietysti itsensä toteuttamisen ilon jälkeen) tavoitteet. Ja nimenomaan konkreettiset ja selkeät semmoiset. Silloin on selvää miksi ja mitä tulosta kohti minä teen tätä asiaa? Pahin on se, ettei itsekään tiedä. Myös epärealistiset tavoitteet voivat tehokkaasti tappaa ilon työhön tai mihin tahansa. Paljon tavoitteellista työtä tehneenä voin allekirjoittaa. Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi myyntitavoitteet on monesti asetettu niin korkeiksi, ettei lähes kenelläkään ole mahdollisuutta niihin yltää. Pitäisikö tämän motivoida jotakuta? Tunne siitä, ettei sinusta koskaan ole tarpeeksi, alkaa pikkuhiljaa enemmän tai vähemmän turhauttaa.

Itse olen tavoitteiden laatimisen mestari. Tai ainakin olen ollut.. Vaikken olekaan enää niitä viisivuotissuunnitelmia laatinutkaan, teen edelleen itselleni tietynlaisia tavoitteita arjessa ja työssä. Saan jonkun projektin päätökseen, opiskelen kaiken aiheesta X, opettelen tekemään macramen ja matkustan kohteeseen Y. Tavoitteet motivoivat silloin kun ne ovat mielekkäitä ja ennen kaikkea realistisia, eikä lajia ”tulen miljonääriksi tai lottovoittajaksi seuraavan vuoden sisällä”. Ainahan kaikki siis on mahdollista, mutta.. Epärealistissa ja liian korkeissa tavoitteissa pettymys on kuitenkin aina suurempi silloin kun tavoitteeseen ei (tietenkään) pääse. Omia syksyn tavoitteitani on ollut esimerkiksi tuo apukäsien perehdyttäminen, muutamien asiakkuuksien klousaus ja myöhemmin syksyllä toisen pipomalliston toteuttaminen. Pienet, motivoivat ja saavutettavat tavoitteet ovatkin jutun juju.

Kuvissa muuten ne aikaisemmin hehkuttamani lyhyiden naisten parhaimmat kahsmirhousut! Tilasin nämä muutama viikko takaperin H&M:n Premium-puolelta, mallia löytyi normaalilla pituudella ja sitten tässä vajaamittaisessa culottes-mallissa, jota omani ovat. Eli minulle aikalailla normaalia lahkeenmittaa, haha. Nuo ovat mielettömän pehmeät, lämpimät ja mukavat jalassa. Jos raaskisin, niin käyttäisin näitä varmaan päivittäin. Pakko kyllä todeta, että sopivan mittaisten kashmirhousujen etsiminen oli kyllä melkoinen projekti.. Yli vuoden etsinnän jälkeen vihdoinkin löysin nämä.

Mitä sitten tulee niihin tavoitteisiin, motivaatioon liittyen tulevaa, olen itse kokenut lähiaikoina pientä kriisiä. Erityisesti henkilökohtaiseen elämääni liittyen. Vaikka pyrin elämään päivän kerrallaan, ahdistaa tulevan talven lisäksi esimerkiksi se, ettei tiedä yhtään mitä ensi vuonna tapahtuu. Tai siis jollain tapaa toivoisi jonkinlaista muutosta tähän melko rutinoituneeseen arkeen. Muttei oikein silti tiedä mitä? Tai siis ettei minulla ole juuri nyt ainuttakaan suunnitelmaa ensi talveksi tai ensi vuodelle. Paikallaan junnaaminen ahdistaa ja olen jo pohtinut, että olenko alkanut potea näin hieman jälkijunassa jotain kolmenkympin kriisiä? Toivoisi uusia tuulia elämään, kapinoi rutiineja vastaan, ahdistuu tulevasta talvesta, muttei silti oikein keksi toteutuskelpoisia suunnitelmia tai vastalääkettä tähän kaikkeen.

Mikä teitä motivoi eniten? Raha, järkevän palkitsevat tavoitteet ja niiden saavuttaminen, asiakkailta saatu positiivinen palaute vai joku muu?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kuinka saada pitkät, kaarevat ja tummemmat ripset? + Vinkki arvontaan

Kaupallinen yhteistyö: Talika

Ei varmasti tule teille yllätyksenä, että asia, johon heti ihonhoidon jälkeen kauneudenhoidossa panostan, ovat ripset. Ripsieni suhteen olen nimittäin todella tarkka. Pidän melko näyttävistä ripsistä ja haluankin, että ripset ovat terveen tuuheat, pitkät ja kaarevat. Toisaalta, kuka nyt sitten ei näitä asioita ripsiltään toivoisi?

Käytänkin säännöllisesti ripsille tarkoitettua hoitavia ja kasvua edistäviä tuotteita. Yksi ehdottomista luottotuotteistani on vuosien varrella ollut Talikan Lipocils Expert, jota käytänkin erityisesti vapaapäivinä ja silloin kun lähden jonnekin ilman ripsaria, mutta haluan kuitenkin laittaa ripset ”ojennukseen”. Vaikka myös ripsien kasvuun ja kuntoon vaikuttaa hiusten tavoin ehdottomasti ravinto ja tiettyjen vitamiinien saanti, on myös ulkoisesti käytettävillä tuotteilla merkitystä. Silmämeikin puhdistus, ripsienpidennykset ja taivutus esimerkiksi altistavat ripset mekaaniselle rasitukselle, joten ihan kuin hiuksiakin, voi myös ripsiä hoitaa ulkoisesti.

 Ripsen juureen käytettävät hoitoaineet ja seerumit ovat niitä, jotka ravitsevat ripsiä, sekä nopeuttavat niiden kasvua. Olenkin viime kuukausina saanut taas paljon kyselyitä ripsiasioista ja seerumeista. Jokunen aika takaperin lähtikin ripsiseerumeista käyttöön Talikan Lipocils Platinum, joka sisältää kaksivaiheisen seerumihoidon ripsille. Yöksi ripsen juureen eyelinerin tapaan siveltävän seerumin, sekä päiväksi ripselle levitettävän hoitavan ja suojaavan hoidon, joka samalla toimii pohjustusaineena ripsivärille. Raportoin tuloksista myöhemmin kun kuuri on ohi! Talikan tuotteista on tämä Platinum teholtaan monipuolisin, mutta myös hinta korkein. Minulla on kovat odotukset tämän suhteen 🙂

Itse ripsiin käytettävistä hoitoaineista on taas Talikan Lipocils Expert tuote, jolla olen saanut ripsiini lisää kaarevuutta ja pigmenttiä. Tämä onkin kesän aikana ollut meikittömien lookien salainen ase. Ensimmäisen kerran olen käyttänyt Lipocils Expertiä joskus vuonna 2011 ja voisin todeta tämän olevan ehdottomasti paras ripsille käytettävä hoitoaine. Tuote onkin ollut käytössä jo useamman vuoden ripsiä hellimässä, vaikka yöllä käytettävät ripsiseerumit ovatkin vuosien varrella vaihdelleet. Vinkki: Välillä olen muuten käyttänyt tätä myös laittamaan kulmakarvoja ojennukseen. Harjan pään sieniapplikaattorin avulla tämän levitys onnistuu myös ripsen tyveen, eli tuotteena tämä on monikäyttöinen ja onnistuu käyttää juurikin myös ripsiseerumin tapaan. Tämä, kuten muutkaan Talikan tuotteet, ei sisällä lääkeainejohdannaisia, vaan vaikuttavat tehoaineet ovat kasviperäisiä. 

Säännöllisessä käytössä Lipocils Expert..

 

  • Tehostaa ripsien kasvua ja vahvistaa ripsiä
  • Ravitsee ripsijuurta ja vahvistaa ripsinystyä, jotka edesauttavat ripsen kuntoa ja kasvua
  • Tummentavat ripsiä
  • Silkkiproteiinit taivuttavat ripsiä

Eipä tähän oikein muuta lisättävää keksi! Tehohoitona suositellaan tuotetta käytettäväksi aamuin ja illoin, vähintään kuukauden ajan, jonka jälkeen ylläpitävänä hoitona kerran päivässä. Itse olen huomannut tätä käyttäessä selvästi ripsien tummenemisen, kaarevuuden lisääntymisen, sekä ripisen vahvistumisen. Mielestäni hinta-laatusuhde on tässä ehdottomasti kohdillaan ja tuote on käytössä äärimmäisen riittoisa. Soveltuu muuten käytettäväksi myös ripsenpidennysten kanssa.

Brändin valikoimista löytyy nykypäivänä muitakin kauneustuotteita, mutta Talikan tarina alkoi itseasiassa juurikin ripsituotteista jo 70 vuotta sitten, vuonna 1948. Alunperin toisen maailmansodan jälkeen palovammavoiteeksi suunnitellulla voiteella huomattiin olevan muitakin odottamattomia vaikutuksia: Ripsien ja kulmakarvojen kasvu. Tuotetta kehitettiinkin eteenpäin juuri tähän tarkoitukseen ja pian olikin syntynyt kulttituote, jonka nimeen seurapiiri ja filmitähdet vannoivat. Tänä päivänä pohjautuvat Lipocils-sarjan tuotteet edelleen tähän samaiseen alkuperäiseen tuotteeseen ja ainesosiin. Talika viettää parhaillaan 70v- juhlavuotta, jonka kunniaksi tulee syyskaudeksi myyntiin Florence Balduccin suunnittelema Lipocils Expert Collector Edition – keräilykappale. Ja täytyy kyllä myöntää, että tämä juhlavuoden pakkaus on todella kaunis!

Tämä juhlavuoden keräilykappale Talika Lipocils Expertistä ilmestyy syyskuussa ja on myynnissä koko syyskauden ajan. Tuotteen suositushinta on 42,90€. Talikaa myyvät tavaratalot ja kauneuteen erikoistuneet myymälät, kuten Sokos, Stockmann, Kicks ja useat verkkokaupat.

Ja hei! Tänään lähtee Instagramissa käyntiin arvonta, jossa viidellä onnekkaalla on mahdollisuus voittaa itselleen tämä juhlavuoden Talika Lipocils Expert! Pidä siis silmällä IG-tiliäni @iines

 

Ovatko Talikan ripsituotteet teille tuttuja?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Ihan kamala, piinaava ja ahdistava esiintymiskammo

Tänään ajattelin sivuta täällä aihetta, jota en ole tainnut käsitellä blogissa kertaakaan. Tiedättekö, vaikka muiden ihmisten mielestä saatankin ehkä vaikuttaa rohkealta ja sosiaaliselta tyypiltä, jolle vieraiden tai puolituttujen ihmisten kanssa höpöttely on ihan normihommaa, löytyy asiasta myös toinen puoli. Olen nimittäin todella esiintymiskammoinen tyyppi, joka kammoaa maailman eniten suuren ihmisjoukon edessä esiintymistä. Oikeastaan en edes keksi mitään kamalampaa kuin se, että jostain syystä olisi PAKKO luennoida jostain asiasta sadoille ihmisille. Varmasti jopa siinä määrin, että keksisin jotenkin keinon luistaa koko hommasta. Tämä koko asia tuli nimittäin mieleeni tällä viikolla kuunnellessani Ysistä Viiteen-podcastiä (ihan lempparini nykyään, suosittelen kaikille työelämä-aiheista kiinnostuneille), jossa asiaa käsiteltiin. Muistin, että minunhan piti kirjoittaa aiheesta jo viime talvena.

Miksi ulospäin sosiaaliselta vaikuttava tyyppi sitten jännittää? En tiedä! Yksinkertaisesti kroppani tekee tepposet siinä kohdin, kun pitäisi ottaa lava haltuun ja olla ison ihmisjoukon edessä keskipisteessä. Tämä pätee myös äänityksiä, videoita ja kaikkia semmoisia tilanteissa, joissa tulee se fiilis, että hei, nyt tulee olla skarppina. Mitä tulee esimerkiksi IG Storiesiin, en ole sielläkään höpötellyt mitään aikoihin ja syy on tosiaan se, että ajatus itseni kuvaamisesta jotain selittäen yksinkertaisesti ahdistaa. Todellinen minä ja se kesken IG Stories-videon jäätyvä (ja sen saman videon julkaisematta jättävä) Iines ovat kuin eri planeetoilta. Mikä siinä onkin, että pelkästään se ajatus siitä, että joku nyt näkee tämän, pistää jännittämään? Tosin, sitten kun pääsen vauhtiin ja eroon siitä tietynlaisesta ensi minuuttien kammosta, voin kyllä todeta jopa nauttivani esiintymisestä. En kammoa olla esillä, vaan nimenomaan sitä esiintymistä.

Yksi elämäni kamalimmista kokemuksista tähän liittyen on yläasteelta, jolloin jouduin pitämään luokan edessä esitelmään äidinkielen tunnilla. En muista mistä aiheesta, mutta esitelmä ahdisti siinä määrin, että unohdin hengittää kunnolla ja pyörryin. KYLLÄ! Vaikkei tilanteessa sinänsä ollut tietenkään mitään niin kamalaa. Oma tuttu luokka ja sitä rataa, mutta tuo kummittelee edelleen mielessäni. Voipi olla, että juuri tuo samainen huono kokemus onkin syypää esiintymisjännitykseeni? Tai ylinpäänsä se, että niihin inhottaviin esiintymisiin on kouluissa juuri pakotettu. Mielestäni kenenkään ei pitäisi koulussa joutua tekemään jotain, mikä ahdistaa tai mitä ei halua. Vähän sama homma kuin se perinteinen ”koulussa on pakko syödä ja maistaa kaikkea”. Pahimmassa tapauksessa pakottaminen johtaa juuri niihin traumoihin, vaikka tarkoitus olisikin alunperin ollut hyvä. Ala-asteella vihasin koulun näytelmiä, joissa halusin olla aina ennemmin kertoja, koska en ole koskaan kokenut näyttelemistä mitenkään omaksi jutukseni. Vaikka kertojalla olikin paljon puhuttavaa, ei se ahdistanut lainkaan. Toisaalta, jännittääkö lapsia esiintyminen ikinä siinä määrin kun vanhempia..?

Silloin kun niitä esitelmiä on ollut yksinkertaisesti pakko pitää (esimerkiksi AMK:issa), olen todennut, että omalla kohdallani helpottaa asiaa hieman se, että valmistaudun todella hyvin. Olen tyyppi, joka suunnittelee, tekee muistiinpanoja ja haluaa valmistautua perusteellisesti asioihin. Joku ehkä saattaa samaistua siihen tunteeseen kun menet sinne ihmisten eteen ja pääsi ikäänkuin tyhjenee kaikesta siitä, mitä olit ehkä aikonut sanoa. Siksi muistiinpanoista onkin ainakin omalla kohdallani paljon apua. Tilanteen keskellä mietit, että sanotko nyt jotain tyhmää, teetkö virheitä tai huomaako joku ulospäin, että olet aivan paniikissa? No, olen aina kuullut sitä samaa, ettei jännitys näy ulospäin, mutta sisimmissäni käyn läpi kyllä melkoisia kauhunhetkiä. En ole itse todellakaan tyyppi, jonka voisi repiä pakasta ja heittää lavalle kertomaan aiheesta X.

Itse en sitten taas jännitä lainkaan asiakastapaamisia tai vaikkapa työhaastatteluita. Tai edes sitä, että kerron ihmisjoukolle pöydän ääressä kaiken aiheesta Y. Noh, nyt kun ajattelen niin en oikeastaan edes jännitä mitään muuta kuin esiintymistä ja verikokeita, ah. Siinä onkin sitten semmoinen kauhukaksikko, että! Koen jopa olevani melko hyvä esiintyjä silloin kun se tapahtuu esimerkiksi työn merkeissä, pöydän ääressä ja tutusta aiheesta. Sitävastoin nimenomaan se kun joudut pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen sinne huoneen eteen pitämään sitä presistä. Se on se pahin. Kun muut odottavat hiljaa, että avaisit sanaisen arkkusi. Ja oikeasti, kuinka kamalia ne ”tutustutaan toisiimme vähän, kerro jotain itsestäsi”-ringit ovat. Yäkk!! Se oman vuoron odottaminen on nimittäin maailman piinallisin asia huolimatta siitä, että luulisi itsestään puhumisen olevan jokaiselle ihmiselle juuri se kaikkein luontevin asia? Nuo ovat niitä tilanteita, jolloin miettii jo pakenevansa vessan kautta kotiin jonkun tyhmän verukkeen, kuten äkillisen sairastumisen voimin ja kyllä, onhan tämä nyt ihan älytöntä. Mikä siinä sitten onkin niin pirun ahdistavaa?!

Juteltuani tästä aiheesta tuttujen kanssa olen todennut: Esiintymisjännitys on loppupeleissä todella yleistä. Ja juuri yksi niistä asioista, joita ehkä harvemmin otetaan esille, koska nykyään tuntuu olevan itsestäänselvyys, että ihmisiltä odotetaan juuri niitä erinomaisia esiintymisvalmiuksia, kykyä heittäytyä ja mitä ikinä. Nyt kun ajattelen, niin on itseäni juuri jostain syystä jopa nolottanut myöntää, että esiintyminen suuren ihmisjoukon edessä jännittää. Ja miksi ihmeessä? Kaikkihan me olemme erilaisia, eikä jokaisesta ihmisestä voi olla erinomaiseksi esiintyjäksi. Eihän meistä kaikista ole fyysikoksi, kilpaurheilijaksi tai taiteilijaksikaan? Omalla kohdallani tämä on ehdottomasti hyppy epämukavuusalueelle, vaikkei asiasta esimerkiksi työelämässäni ole mitään haittaa ollut. Tuskin kukaan entisistä tai nykyisistä työkavereistani, edes ystäväni tästä edes tietävät. Silti toivon, että joskus vielä löytäisin niitä tehokkaita keinoja päästä asiasta yli, vielä en nimittäin ole niitä keksinyt. Onnistuneet ja mielekkäät esiintymiskokemukset ovat ehkä hälventäneet kammoa, mutta luultavasti tämä on asia, jota pitäisi treenata todella usein, jotta pelosta pääsisi kunnolla eroon.

Onko joukossa muita esiintymiskammoisia?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Vain JKL-jutut X 6

Saan usein vierailta ja uusilta tuttavuuksilta kyselyitä siitä, että mistä olen kotoisin. Muutin Jyväskylästä Helsinkiin noin seitsemän vuotta sitten (apua, en ollut tajunnut, että siitä on jo niin kauan!) ja vaikka koti onkin jo pitkään fyysisesti ollut täällä, voisin todeta minussa asuvan kuitenkin edelleen pieni jyväskyläläinen. Tai tuskin semmoinen kotikaupungin side kovin helposti katkeaa, varsinkin jos on asunut samassa paikassa lähes koko ikänsä. Tuossa seitsemässä vuodessa olen (ainakin melkein kokonaan) karistanut Jkl-murteen, joka tosin välillä saattaa nousta pintaan, jos juttelen esimerkiksi puhelimessa jonkun jyväskyläläisen kaverin kanssa. Pohdiskelin tässä, että mitä erityisjuttuja jyväskyläläisillä on? Siis semmoisia, jotka vain jyväskyläläiset tietävät?

Keksin ainakin nämä seuraavat:

 

Bussi on LINKKI. Ja sehän on ihan selvää. ”Odottelen tässä linkkiä”, ”Tuun sinne linkillä”, ”Postissa tuli uudet linkkiaikataulut”. ”Linkkipysäkki”, ”Linkkikortti”. HAHA! Olen itse aina käyttänyt paljon myös bussi-sanaa, mutta vasta joskus teininä alkoi ymmärtää, ettei tuo itselleen niin itsestäänselvä sana linkki ole ehkä aivan niin maailmanlaajuinen kun olisi ajatellut.. Eräs helsinkiläinen ystäväni oli nimittäin meillä joskus yläasteella kyläillessään aivan suu auki selittäessäni linkistä. Ja siis, sana linkkihän tulee tietysti linja-autosta.

Eppu, toppu, kolkki, nelkki, viikki, kuukki… ”Joskus kerran viikkiluokalla..” Näiden suhteen olen kokenut erityisen paljon ihmettelyä, vaikka vasta ihan viimeaikoina tajusin, että tämä taitaa olla joku ihan meidän jyväskyläläisten oma juttu. Puhutaanko muualla kun Jyväskylässä nelkki- tai kuukkiluokasta? 😀  Haha! Melkein aina kun selitän jotain mitä olen tehnyt ”kuukkiluokalla” on vastapuolen reaktio lähinnä anteeksi mitä?

Ainakin omassa nuoruudessani teineillä oli niin monta yleistä hengauspaikkaa. JK:n takana (:D), Harjulla, Alban rannassa, Viitaniemen rannalla.. Ja mitä näitä nyt edes oli. Toki sitten tiettyjen tapahtumien aikana Yläkaupunki ja Satama vetivät paljon porukkaa. En tiedä tosin mitkä niitä nykypäivän yleisiä hengailupaikkoja ovat? Jyväskyläläisillä on paljon semmoisia yhdistäviä eventejä, jonne valtaosa asukkaista osallistuu. Joulukadun avajaiset, Vappuna keskustaan tai Lounaispuistoon, Juhannuksena katsomaan Jyväsjärven rantaan Ainolanrannan kokkoa ja mitä näitä nyt onkaan. Unohtamatta tietysti iltasoittoa, joka koittaa kesäisin jokaikinen ilta (oliko se klo 20?) ja kaikille jyväskyläläisille se on niin perusjuttu, ettei siihen edes juurikaan kiinnitä huomiota. (Harjun vesitornista siis soitetaan koko kaupungille ”iltasoittona” tunnettu ”Laulu synnyinseuduille”.)

Varmaan yleisin kohtaamispaikka ihmisille on ”kompassilla” tai Sokoksen ovilla. Tai ainakin ennen oli 😀 ”Nähdään Sokkarin edessä tai kompassilla!” Onko näin edelleen? Joskus tuli treffattua myös ”Forumin alhaalla”, vähän riippuen siitä mistä tuli ja minne oli menossa.

Jyväskylässä on oikeasti todella kivoja harrastusmahdollisuuksia, esimerkiksi talvisin Jyväsjärven päällä luistelu ja lenkkeily. Kuinka siistiä se olikaan?! Ja toisaalta sitten melko harvinaista. En itse ainakaan tiedä Helsingissä ainuttakaan paikkaa, jossa pääsisi luistelemaan suhteellisen pitkää matkaa järven jäällä? Juuri vähän aikaa sitten kerroin tästä Tommille. Yksi suosikki-lenkkireiteistäni kiersi juurikin Jyväsjärven ympäri, joka järven ympärysmittana on monelle jyväskyläläiselle semmoinen tietynlainen virstanpylväs. Tiedättekö kun lenkki on sopivan mittainen kun kiertää ainakin toisen puolen ympäri Jyväsjärveä sillan kautta. Ja hei! Aalto Alvari uimahallina on myös mielestäni edelleen paras uimahalli, jossa olen käynyt. Vitsi kun tuli ikävä! Kuinka kivaa olikaan pienenä laskea mäkeä ja leikkiä aalto-altaassa??

Keväällä kirjoitin postauksen pienemmän kaupungin yhteisöllisyydestä ja siitä, kuinka Jyväskylässä oli paljon asukkaita yhdistäviä aktiviteetteja. Ja oikeasti, kuinka paljon jo pelkästään murre yhdistää! Siis aina kun juttelen jonkun jyväskyläläisen kanssa, pääsee Jkl-murre oikein valloilleen ja tuntuu niin kotoisalta. Vähän kun normaalisti asuisi jossain toisessa maassa ja pääsisi pitkästä aikaa kotimaahan. Ihan totta! Sen oikein huomaa kuinka innostuu ja murre hiipii esiin! Lähteeköhän murre koskaan kokonaan pois?

Tuttuja juttuja? Onko muilla jyväskyläläisillä jotain lisättävää?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 27 kommenttia.

Viimeinen kesäasu

Hello! Viikonloppuna saavutettiin ainakin meidän terassilla melkoisia lämpölukemia. Alan jo olla niin tottunut tähän ”ikuiseen kesään”, että en varmaan käsitä tilannetta lainkaan siinä vaiheessa kun ei enää oikeasti tarkene  niissä hameissa, collegepaidoissa ja ilman pipoa. Itse olen jo ainakin parin viikon ajan bongaillut ulkona ihmisiä täysissä syystamineissa. Siis vaikka ulkona olisi ollut +20c! Ihan kun porukka pyrkisi elämään sen todellisen vuodenajan mukaan, vaikka lämpömittari kertoisikin toista. Jotenkin hölmöä itse viilettää t-paidassa melkein hiki otsalla kun ohi kävelee tyyppi takki päällä ja kaulaliina kaulassa. Ehkä ihmiset jo pikkuhiljaa tosiaan odottavat sitä syksyä tulevaksi ja ovat malttamattomina jo kaivelleet kaulaliinat kaapin uumenista. Itse en ihan vielä lukeudu näihin, vaikka olenkin pipon jo pari kertaa laittanut päähäni, heh.

Jostain syystä olen pantannut näitä kesäisiä asukuvia jo useamman viikon, mutta vielä ehtii hyvin hehkuttaa niitä kesäkelejä. Hameesta on matkan varrella tullut hurjasti kyselyitä ja kyseessä on siis kirppikseltä keväällä ostamani hame. Ja hei, itseasiassa myös tuo toppi on melko tuore kirppislöytö! Muutama viikko sitten poikkesin Punavuoren Relovessa, josta bongasin heti tuon Topshopin valkoisen ”hippitopin” viidellä eurolla. Kesällä on iskenyt vahvasti joku hamemania. Tajusin nimittäin, että olen käyttänyt hameita tai mekkoja viimeiset pari kuukautta melkeinpä päivittäin, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.  Pitkään jatkuneet helteethän selittivät tietysti valinnan hellehameisiin, mutta toivottavasti hamekelit jatkuvat vielä pitkään syksyyn.

Olin viime viikolla pari päivää kotosalla pojan kanssa, joka sairastui flunssaan. Taas. Sain alkuviikosta tarhasta puhelua kesken päivän, että pojalla on alkanut kamala yskä. Huh kun sitä panikoikaan kun huomaa, että päikkäri soittaa! Kotiin lämpimään suihkuun höyryhengittelemään ja chillailemaan lasten Netflixin pariin. Perjantaina kuume nousi taas uudelleen ja viikonloppu oltiinkin kotona toipilaina. Ihan perusmeininki meillä nykyään.. Perhanan flunssakausi!

Kävin myös itse perjantaina lääkärissä ja huhhei, vihdoin edes jonkinlainen selitys tälle jo kohta kuukauden kestäneelle flunssalle ja lämpöilylle. Allergiani ovat ylläpitäneet poskiontelontulehdusta ja tämän vuoksi olenkin juuri se huono-onninen allergikko, jonka flunssat kestävät aina ikuisuuden. Argh. No kiva kuitenkin tässä vuosien ihmettelyn jälkeen saada joku selitys. Nyt kuitenkin tehokkaat nenäsuihkeet käytössä ja tarkoitus karkoittaa pöpöt lopullisesti veks. Ja toivottavasti pian, alkaa kroppa nimittäin olla jo melkoisen kankea tästä liikunta-paussista.

Tänään hieman lyhyemmät jorinat, koska maanantai. Jos teillä muuten on jotain erityisiä postaustoiveita, niin niitä saa taas ehdottaa 🙂

Tykkäättekö asusta?

 

Ps. Onko syysflunssat päässeet jo iskemään teihin vai oletteko toistaiseksi säästyneet niiltä?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.