Crystal Castle

Yksi eniten odottamistani jutuista Australiassa oli Byron Bayn lisäksi Crystal Castle & Shambhala Gardens, joka sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Byron Baystä. Kaikille vähänkin hihhulimielisille ja astetta erilaista nähtävyyttä kaipaaville on Crystal Castle mitä täydellisin paikka vierailla. Olin itse odottanut noin vuoden pääseväni tuonne ja kyllä, tämä oli yksi niistä syistä, miksi Australia valikoitui kohteeksi maailmanympärysmatkallemme 😀

Minä maailman suurimman ametistin kanssa, heh 😀

Crystal Castle on siis käytännössä iso puisto sadenmetsän kyljessä, josta löytyy erilaisia isoja kristalleja, buddha-patsaita, kristalli-labyrintti, sademetsäpolku, terveyskahvila, kivimyymälä ja jopa pieni leikkipaikka lapsille. Päivän mittaan järjestetään erilaisia workshopeja, kuten meditaatiota, äänimaljahoitoa (tämä on muuten niin siistiä!) ja puu, jonne sait käydä ripustamassa paperille kirjoitettuja toiveita tai manifestointeja. Ja minähän muuten kävin ripustamassa omat laput 🙂

Tunnelma oli kieltämättä Crystal Castlessa todella rauhoittava ja jollain tapaa seesteinen. Toki, ainahan luonnon helmassa tuntee olonsa rentoutuneeksi, mutta tuolla oli tietynlainen rauha läsnä. Todella hyvä paikka paeta esimerkiksi Gold Coastin kuhinaa hetkeksi! Jos olisimme olleet ilman lasta, olisin luultavasti ottanut vielä osaa workshopeihin ja viettänyt aikaa enemmänkin kuin vain muutaman tunnin 🙂

Jätti-ruusukvartsi!

Noin kokonaisuudessaan tykkäsin paikasta, mutta pieni rahastamisen maku oli kyllä läsnä. Kivet olivat todella ylihintaisia ja kahvila kallis, mutta näin jälkeenpäin voisin sanoa, että jo ihan pelkästään maisemienkin vuoksi kannattaa käydä katsastamassa paikka. Me vierailimme sateisena päivänä, joten ainakin meidän aikaan oli melko rauhallista. Sisäänpääsymaksu on aikuiselta noin 20€ (32AUD) ja pikkulapset pääsevät ilmaiseksi.

Kävin myös niin erikoisessa jutussa, että huhhei. Nimittäin kuvauttamassa aurani 😀 Täytyy muuten pistää IG Storiesiin joku päivä aurakuva, haha. Kyseinen lysti maksoi 60AUD (!!!), mutta en yksinkertaisesti voinut vastustaa ja pojatkin olivat kiinnostuneita saamaan selville, että mistä hommassa on kyse. Istuin penkissä kädet ihme anturoilla kun minusta otettiin kuva erityisellä ”aurakameralla”. Sinänsä kiinnostavaa, koska aurajutut ovat kieltämättä kiinnostaneet jo kauan ja oli mielenkiintoista nähdä oma aurani, vaikka en rehellisyyden nimissä itsekään ole tästä aivan vakuuttunut.. Noh, tulipa koettua! Aurani on sini-valko-pinkki ja sain kuvauksen mukana myös lyhyen tulkinnan aurastani. Herkkyys ja luovuus ovat juttuja, jotka toistuivat taas kerran. Samoin sain kuulla, että minulle on hyödyllistä toteuttaa itseäni luovasti esimerkiksi kirjoittamalla tai käsitöiden avulla, mikä sikäli on hassua kuulla täysin minua tuntemattomalta ja tottahan tuo olikin.

 

Onko joku teistä käynyt Crystal Castlessa? 💎🦄🌸

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Kun kaikki menee pieleen

Eräs aihe on pyörinyt mielessäni jo muutaman viikon ajan, enkä alkuun edes ajatellut, että tästä olisi jutun juurta blogiin. Elämässä tapahtuu ajoittain hyviä juttuja, mutta mitäs sitten kun on meneillään jakso kun tuntuu ihan KAIKEN menevän pieleen? Pyrin keskittymään blogissani positiivisiin asioihin, mutta aina ei sitten taas jaksaisi, koska ei elämä ole aina täydellistä. Tai ainiin, eihän se kai koskaan ole.

Uskon itse siihen, että ikävien asioiden on tarkoituskin sattua samaan aikaan ja jollain tapaa vahvistaa. Olisihan sekin ikävää, että kurjia juttuja tapahtuisi elämässä ripotellen ja jatkuvasti. Eiväthän pienet arjen vastoinkäymiset edes tunnu missään silloin kun mukavampia asiota tapahtuu samaan aikaan enemmän ja tilanne saa tavallaan tasapainoa. Mutta sitten kun tuntuu, että kaikki uhkaa kaatua niskaan, eikä mikään oikein suju… Melko tuttu tunne juuri nyt!

Muutaman viikon ajan on elämässäni ollut juurikin tämmäinen jakso kun tuntuu, että aivan kaikki mihin lähden mukaan tai mitä yritän, epäonnistuu jollain tapaa. Ja tiedättekö kun olet siinä ”epätoivon hetkessä”, tulee vielä lisää loskaa niskaan ylimääräisten taloudellisten kulujen muodossa, joku tavarasi hajoaa, katoaa tai kohtaat muuten vain lisää pettymyksiä tai vastoinkäymisiä, niin tuumaa, että tämä tästä vielä tietysti puuttuikin ja voiko joku juttu vielä mennäkin pieleen?

Ihan miniluokan juttuina tähän kermana kakun päälle voin mainita eiliseltä esimerkiksi sen kun otin kuvia maailman kauneimmasta auringonlaskusta ja huomaat jälkeenpäin, että kamerasi oli aikaisemmin jäänyt päälle laukun pohjalla ja asetukset olivat muuttuneet niin, että kuvan resoluutio on laatua postimerkki. (Ja sama homma näiden tämän postauksen kuvien kanssa….) Tai kun neulot sukkaa uudella tyylillä ja koska hotellihuoneessa ei toimi netti, olet katsonut vahingossa ohjetta väärin ja koko homma menee mönkään. Jep. Juuri näitä juttuja vielä kaipasinkin. Vaikka kyse ei olekaan mistään kovin vakavista jutuista, pistävät ne pienetkin jutut lannistamaan silloin kun tuntuu, että kokoajan käy jotain. Oli sitten kyse planeettojen sijainneista tai huonojen sattumien summista, näitä jaksoja tulee vastaan aina silloin tällöin.


Sehän on selvää, ettei elämä voi aina olla ruusuilla tanssimista ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään. Olen todennut, että ajoittain tulee vaikeita jaksoja, joiden sinnikkäästi uskon pyrkivän opettamaan meille nöyryyttä, palauttavat maan pinnalle ja tietysti myös vahvistavat. Kurjan jakson jälkeen tuntuvat pienetkin ilon aiheet aivan maailmanluokan voitoilta! Tietynlainen epävarmuus on se, mikä esimerkiksi hieman jännittää ja on minulle täysin uusi juttu. Päivitin pari viikkoa sitten pitkästä aikaa Linkedin-profiiliani (koska miksi ei?) ja sieltä inspiroituneena hain itseasiassa hetken mielijohteesta eräästä yrityksestä, joka on koko aikuisikäni ollut unelmatyöpaikkani, kahta eri paikkaa.

Toinen ei napannut edes haastatteluun asti ja toista (jota ehdottomasti näistä kahdesta eniten haluaisin!!!) tässä parhaillani jännitän, että kuuluuko paikasta. Olen päättänyt, että katselen avoimia osa- tai kokoaikaisia työpaikkoja ”sillä silmällä”, mutta haen vain ja ainoastaan, mikäli eteen tulee niitä todellisia timantteja. Vaikka toimeentulo yrittäjänä onkin turvattu seuraaville kuukausille, on tämä silti aina melko epävarmaa taloudellisesti ja esimerkiksi tämä tilanne on minulle, joka olen ollut viimeiset 10 vuotta vakituisissa työsuhteissa, todella uusi. En edelleenkään näe, että irtisanoutuminen millään tapaa kaduttaisi ja olen varma siitä, että päätös oli tuossa tilanteessa monestakin eri syystä täysin oikea. Uskon, että asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitus ja tottakai ideaalitilanne olisi se, ettei stressaisi turhaan, mutta.. Enpä osaa sanoa, miksi raportoin täällä työnhakujuttuja, mutta niin 😀 Tässä kolmen kuukauden aikana olen todennut, että tietynlainen yhteisöllisyys on se, mitä kaipaan. Työpaikka ja kuuluminen johonkin organisaatioon on aina ollut tärkeä osa elämääni ja ehkä siksi tuntuukin, että tietty osa puuttuu? Mutta jos annan työlle kaikkeni, on sen myös oltava täysin oikea paikka minulle.

Mitä sitten pitäisi tehdä silloin kun tuntuu, että maailma potkii päähän? Ainakin keskittyä niihin positiivisiin seikkoihin, jotka ovat elämässä hyvin. Hengitän syvään ja tuumaan, että eiköhän tämä tästä. Itselläni pikalääke pahaan mieleen on viettää aikaa pojan kanssa, iloita yhteisistä hetkistämme, neuloa ja jutella ystävien kanssa esimerkiksi Whatsapissa. Keskittyä täällä reissussa aurinkoisiin päiviin ja pyrkiä ottamaan jokaisesta reissupäivästä ilo irti, koska pian sitä taas köllötelläänkin Suomen pakkasissa. Hassua miten ihmismieli toimii. Hengaillaan täällä toisella puolella maailmaa ja silti kotiarjen murheet ulottuvat jollain tapaa tänne asti. Osaisipa aina kytkeä jostain on-off-napista turhat murheet ulkopuolelle!

 

Kertokaa, että kai teillä muillakin on näitä ”kaikki tuntuu menevän pieleen”-jaksoja??!!

 

Ps. Tilasin muuten pari viikkoa sitten uuden astrologisen tulkinnan ja kartoituksen tämän vuoden planetaarisista tapahtumista, en malta odottaa sen saapumista !!!

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.

Mehubaareja ja +30c

Shokkitila Gold Coastilla alkaa olla laantumaan päin ja viime päivät ovat menneet oikein mukavissa (lue: leppoisissa) merkeissä. Nyt alkaa jo tuntua, että eihän tämä hullumpi paikka ole sittenkään nyt kun kontrasti Uuden-Seelannin jäljiltä alkaa haihtua mielestä. Tommi kävi tänään toisella rannalla surffaamassa ja me teimme pojan kanssa retken läheiseen leikkipuistoon. Eipä voitu rantavisiitiltäkään välttyä sen jälkeen kun pieni huomasi rantahiekan. Sinne siis polskimaan! Taaperon raahaaminen pois a) rannalta b) kylvystä c) leikkipuistoista on 99% tapauksissa ei-niin-kovin yksinkertaista.

Pari päivää sitten pyörähdimme tosiaan Burleigh Headsissa ihmettelemässä viikonlopun meininkiä. Ainiin ja teimme koko perheen voimin uurastuksen parin kilometrin kävelymatkan päähän ostamaan minulle lankoja. Nyt onkin sitten projektit tulilla, enkä malta odottaa, että pääsen näyttämään teille mitä on työn alla ja jakamaan ohjeita! 😀

Yllättäen ovat mehubaarit vetäneet täälläkin puoleensa..

Gold Coastilla on todella helppoa liikkua paikasta toiseen bussilla. Alkuun oli fiilis, ettei täällä pääse kertakaikkiaan mihinkään ilman autoa, mutta bussilla on sujunut vaivattomasti kulkeminen ainakin tässä lähialueella. Pakko myöntää, että jostain syystä kammoksun julkisilla matkustamista ulkomailla (vaikka en Suomessa usein muilla edes liiku)  ja useimmiten majoitun mieluiten niin, ettei tarvitse ihan kamalasti reissata paikasta toiseen. Epäsäännölliset aikataulut ja muutenkin monimutkaisuus ovat ehkä se suurin no-no. Täällä on bussilla kulkeminen kuitenkin simppeliä myös tämmöiselle bussikammoiselle. Bussit kulkevat usein, pysäkkejä on paljon, bussit siistejä ja systeemi pelaa.

Ystäväni suositteli kansallispuistoa / kävelyreittiä Burleigh Headsin kupeessa, joka olisi vielä kiva katsastaa. Myös Currumbinin Wildlife Santctuaryssä olisi tarkoitus käydä viimeistään ensi viikolla. Olen näyttänyt pojalle niin paljon kuvia koala-karhuista ja kenguruista, että toivon niin kovasti pääsevämme näkemään semmoisen yhdessä ihan oikeasti 🙂

Jotenkin rajua huomata kuinka paljon netittömyys rajoittaa elämää nyt kun nettiyhteys ei toimi hotellihuoneessa. Toisaalta ihan kiva, ettei tule roikuttua läppärillä tai puhelimella kokoajan, mutta nähtävyyksien ja majoitusten selaaminen on rasittavaa kun täytyy raahautua aina 21 kerrosta alas. Eipähän tarvitse katsoa netistä ainakaan säätiedotuksia ja kauhistella ennakkoon +35c lämpötiloja. Heh heh. Jostain syystä ei kuumuus edes tunnu täällä niin pahalta. En tiedä onko syynä se, että helteisiin on jo pikkuhiljaa tässä reilun 2 kuukauden aikana tottunut? Olen joskus miettinytkin tätä, että tottuuko kuumaan ilmastoon, mutta näköjään!

Tällä viikolla on suunnitelmissa Byron Bayn reissu, jota olen odottanut kaikkein eniten! Boheemeja pieniä putiikkeja ja kristallikauppoja, ei varmasti tarvitse mainita tämän pidemmälle, miksi odotan juuri kyseistä paikkaa niin kovasti! Tulinkin tähän aulaan nettailemaan myös tarkoituksena varata vihdoinkin Byron Bayn majoitus. Ja ah, ette tiedä kuinka paljon odotan myös Crystal Castlea! (Tommi tosin on jo varmaan unohtanut, että joutuu mukaan myös sinne, haha!)

 

Kivaa viikkoa ja aurinkoenergiaa Suomeen! ✨

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Onko koskaan tarpeeksi hyvä?

Kaupallinen yhteistyö: Change Lingerie

Ensi viikolla vietetään ystävänpäivää  ja tuon rakkauden päivän kunniaksi halusin käsitellä aihetta jollain tapaa myös blogissa. Monesti ystävyys ja rakkaus liitetään vain suhteessa muihin ihmisiin, mutta eikö olisi tärkeää muistaa olla myös itsensä ystävä? En tänä vuonna tehnyt varsinaisia uuden vuoden lupauksia, mutta muutamia tavoitteita olen kuitenkin asettanut tälle vuodelle 2019. Yksi niistä onkin osoittaa enemmän rakkautta ja huolenpitoa itseäni kohtaan niin henkisesti, kuin fyysisestikin.

Liikkua siinä määrin ja niitä lajeja, jotka tuntuvat sopivilta, syödä ravintoa, joka on hyväksi keholleni (ja mitä tekee mieli!) ja ennen yrittää olla vaatimatta itseltäni liikoja. Tulen varmasti aina olemaan tietyllä tavalla itsekriittinen. Suhtaudun esimerkiksi työhön aina tosissani, enkä voisi jatkossakaan ajatella koskaan olevani tyyppi, joka tekee asiat hutilloiden vain sen tähden, että pääsisi helpommalla. On kuitenkin loppupeleissä hyvin eri asia vaatia itseltään paljon, kuin vaatia itseltään liikaa. Ja tämä varmasti onkin monelle juuri se hämärä alue. Mikä on paljon, mikä taas liikaa?

 Juuri tämä on seikka, johon tänään havahduin ajatuksissani. Muistelin taaksepäin sitä, kuinka olen suhtautunut itseeni aikaisemmin. Ja arvatkaa mitä oivalsin? Mitä enemmän olen yrittänyt olla tyytyväinen itseeni, sitä vähemmän olen sitä kuitenkaan ollut. Se, että vaatii asioilta tai ihmisiltä liikoja, voi huomaamattaan johtaa siihen, ettei mikään enää riitä. Et ole koskaan omasta mielestäsi sopivan painoinen, tarpeeksi lihaksikas, riittävän ahkera tai syö niin terveellisesti kun ehkä voisi. Aina löytyy mukamas niitä seikkoja, joiden suhteen voi nostaa rimaa korkeammalle, eikä loppupeleissä koskaan ole tarpeeksi hyvä. Edes itselleen. Ja tähän rumbaan tuhlaa pahimmassa tapauksessa vuosia.

Sinänsä hassua, että mitä enemmän maailma on siirtynyt somekeskeiseksi ja siihen, että helposti vertailee itseään muihin, olen itse pyrkinyt ottamaan päinvastaisen asenteen. Nuorempana yritin ehkä todistella itselleni, että elämä on parempaa, kunhan ensin treenaa itsensä enemmän tikkiin, huoltaa kynnet kuosiin tai jopa ostaa itselleen tietynlaista hyväksyntää tavaran avulla. Tässä hetkessä huomaan kuitenkin, että elämä on niin paljon mielekkäämpää juuri silloin kun lopettaa itseltään vaatimisen. Ja hassua sinänsä, sen jälkeen kun olen ehkä osittain äitiyden myötä oppinut hyväksymään itseni juuri tämmöisenä, enkä jatkuvasti pyrkinyt saavuttamaan jotain ”parempaa minää”, olen ollut itseeni tyytyväisempi kuin koskaan ennen. Mitä vähemmän olen stressannut esimerkiksi kehooni tai ulkonäkööni liittyen, sitä tyytyväisempi olen ollut itseeni. Joissain asioissa pieni hälläväliä-asenne kannattaa ehdottomasti. Aina ei todellakaan ole niin justiinsa.

Jos unohtaa rakastaa itseään, on todella vaikea tarjota parastaan myöskään muille ihmisille. Vähän sama homma kun lentokoneiden turvallisuusohjeissa neuvotaan laittamaan happinaamari ensin itselleen ja vasta sitten muille. Siitähän tässä onkin nimenomaan kyse. Sillä ei ole mitään tekemistä itsekkyyden kanssa. Käsite ”itserakkaus” koetaan usein vain ja ainoastaan negatiivisena terminä, mikä on kurjaa, koska asian pitäisi sopivissa määrin olla kaikille päivänselvä juttu. Rakkaus muihin ihmisiin lähtee kuitenkin paljolti siitä, että on tasapainoinen ystävyyssuhde itseensä. Kuinka kykenisit huolehtimaan ja välittämään muista, josset ole ole ystävä itsesi kanssa?

Kuvien mukana palaamme hetkeksi Tahitin mustahiekkarannalle. Jopas tuli muuten ikävä takaisin! Asia, johon kiinnitin huomiota pitkälle matkalle pakatessa, oli mm. alusvaatteiden käytännöllisyys. Alusvaatteiden suhteen tärkein seikka minulle on mukavuus, laatu ja se, että tunnen itseni minuksi niissä. Reissussa onkin tullut panostettua juurikin käytännöllisiin ja ajattomiin alusvaatteisiin, jotka on hankittu Changelta ja katsottu juuri itselleni ja kokooni sopiviksi. Omat suosikkimallini löytyvät Changen Basic-mallistosta, josta lempparini ovat Lissi, sekä kuvien saumattomat Tactel- t-paitaliivit. Aivan paras asiakaspalvelu muuten löytyy Changen liikkeistä ja yksi asia, jossa ehdottomasti itse suosin kivijalkamyymälöitä on alusvaatteiden ostaminen. Kokohuteja on omalla kohdallanikin takana paljon ja sen jälkeen kun vaihdoin Changen liiveihin, en ole enää muita ostanutkaan. Istuvuus ja laatu ovat aivan omaa laatuaan.

 

Löytyykö samoja ajatuksia itsensä hyväksymisen suhteen? Onko muilla esimerkiksi äitiys opettanut armollisuutta itseään kohtaan? 🌸✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Koti-ikävä

Kirjoittelinkin viime viikolla pienestä reissuväsymyksestä, joka on pikkuhiljaa alkanut iskemään päälle. Siirtyminen paikasta toiseen, jatkuvasti muuttuvat rutiinit ja ympäristö ovat pidemmän päälle rasittavia. Vaikka reissaaminen onkin antoisaa, enkä vielä reilun kuukauden reissun jälkeen haikaillut kotiin lainkaan, alkaa kieltämättä nyt pian kahden kuukauden reissailun jälkeen hiipiä esiin pieni koti-ikävä. Jos minulta kysyisi, saisi siellä missä asun olla aina semmoiset kelit kun tarkenee kivasti farkuissa ja flipflopeissa. Tai kun voisi käyttää hameita talvisinkin ilman sukkiksia ja illalla tarkenisi ulkona hupparissa tai nahkatakissa. Suomen pakkasia ei ole siis ikävä, mutta myönnän, että kotia kyllä.

Mitä kaipaan kotona? Ystäviä, pyykkikonetta, neulomista, simppeleitä kotiruokia ja sitä, että saa vain olla tekemättä mitään. Löhötä viikonloppuna perheen kesken sohvalla ja syödä herkkuja. Tai muita ihan niitä arjen perusjuttuja, jotka kotona ehkä välillä tuntuvat jopa tylsiltä. Ei kuukaudesta toiseen jaksa olla aivan jatkuvasti tekemässä jotain ja näkemässä uutta. Reissaaminen alkaa helposti tuntua suorittamiselta jos asettaa liikaa tavoitteita sille, mitä haluaa kohteissa tehdä. Varsinkin uusissa paikoissa reissatessa on aina pieni paine siitä, että pitäisi tehdä, nähdä ja kokea mahdollisimman paljon, ettei jälkeenpäin tule harmiteltua, että miksei käynyt siellä ja täällä. Kun on poissa useamman kuukauden, on tuota nähtävyyksien ja uusien paikkojen katsastamista niin paljon, että siitä voi tulla jopa stressaavaa kun jokaisessa kohteessa haluaisi nähdä vähintään ne parhaat palat. Varsinkin täällä Uudessa-Seelannissa on todenteolla iskenyt tietynlainen reissuangsti kun paikkoja, joissa haluaisi käydä on sata, mutta aika sitten taas rajallista.

Ehkä siitä syystä onkin huojentavaa viettää loppureissu Ausseissa yhdessä paikassa ja samassa majoituksessa, josta voi sitten reissata haluaminaan päivinä minne tahtoo. Pääasia, että on jossain ”tukikohta”, eikä tarvitse olla muutamaan viikkoon juurikaan pakkailemassa matkalaukkuja. Byron Baystä otetaan luultavammin joku muutaman päivän majoitus, mutta noin muuten tulee varmasti liikuttua pääasiassa lyhyempiä matkoja ”tukikohdan lähettyvillä” 😀

Ja huh, voitte kuvitella, että Uuden-Seelannin jälkeen tietynlaista pysyvyyttä kaipaakin. Olemme käyneet täällä neljässä eri kaupungissa tai kylässä ja yöpyneet viidessä eri majoituksessa 2,5 viikon sisään. Tämän jälkeen jo kaipaakin sitä, että olisi edes pari viikkoa yhteen menoon yhdessä paikassa. Itseasiassa koko reissussa on pisin aikamme yhdessä majoituksessa tainnut olla 6 tai 7 yötä, eli kertoo varmasti jotain siitä, että maailmanympärysmatka on totisesti melkoista paikasta toiseen siirtymistä. Ehkä ymmärrätte, miksi pikkuhiljaa alkaa totisesti ikävöimään pysyvyyttä ja arvostamaan eri tavalla sitä kun tavarat ovat kotona omilla paikoillaan. Voisin helpostikin viettää joskus tulevaisuudessa esimerkiksi talven ulkomailla, mutta mielellään pidempiä aikoja yhdessä ja samassa paikassa.

Sosiaalinen aspekti on myös eräs seikka, joka on aiheuttanut koti-ikävää. Vaikka perheen kesken onkin ihanaa viettää aikaa, kaipaa ystävyyssuhteita ja ihan tavallisia löpinöitä kavereiden kanssa ihmeen paljon. Nykypäivänä on onneksi helppo kommunikoida netin välityksellä, vaikka fyysinen välimatka olisikin pitkä, mutta toki suuri aikaero tuo tietynlaisia haasteita. Nyt kun olen yrittäjänä, jännittää tietyllä tavalla toki sekin, ettei ole samalla tavalla työyhteisöä, johon palata. Itselleni työpaikka ja työyhteisö on ollut aina tärkeä osa elämää, erityisesti sitä sosiaalista ja vaikka työskentelenkin välillä muiden etätöitä tekevien ystävien kanssa, on bloggaajan tai yleisesti yrittäjänä toimiminen usein melko itsenäistä, ellei joskus jopa yksinäistä. Siksi täytyykin yrittää keksiä kevääksi jotain projekteja ja harrastuksia tasapainoksi. Olen ainakin päättänyt, että menen keväällä keramiikkakurssille 😀 Niin pitkään olen sitä tuumaillut, että täytyy viimeinkin toteuttaa haave! Tein nuorempana kuviskoulussa paljon savitöitä ja on jo vuosia ollut kamalat himot (siihenkin), haha.

Johan tuli löpinät!

Yritän tällä viikolla saada Tahitin matkapostauksen vihdoinkin tänne blogiin 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.