DIY: Juhannusseppele luonnonkukista

Tammikuussa Moorealla fiilistelin niin paljon ”tahiti crowniani”, kukkaseppelettä jonka ostin pienestä kojusta tien varresta eräällä naiselta. Juuri tuon kukkaseppeleen ostaminen olikin yksi ”to-do”-jutuistani Ranskan Polynesiaan. Harmittelen edelleen, etten saanut raahattua kuivattua seppelettä meille kotiin, koska se oli niin uskomattoman kaunis! Juuri silloin tammikuussa päätin, että hitto vie, aivan varmasti teen ensi kesänä Suomessa itse kukkaseppeleitä – ensi kertaa sitten lapsuusvuosien. Ja tällä viikolla vihdoin teinkin, näin sopivasti juhannuksen alla.

 Seppeleen näpertämisestä on nyt pari päivää ja parhaillaan onkin seppele kuivumassa koristekäyttöä varten. Ja vinkki, jolla sain oman Tahiti-kruunun säilymään hyvänä usean päivän ajan: Säännöllinen kastelu suihkun alla! Eli jos haluat kukkaseppeleen säilyvän läpi juhannuksen edes jotenkuten hengissä, kannattaa suihkutella ahkerasti.

Keräilin seppelettä varten sekalaisia kukkia, mitä nyt satuimmekaan pojan kanssa meidän lähimaastosta kävelylenkillä löytämään. Sanoisinko, että apilat sopivat tähän esimerkiksi erinomaisesti, koska näin oman kokemukseni mukaan ei niiden varsi taitu helposti poikki. Kannattaa esimerkiksi panostaa tuossa seppeleen ”rungossa” vaikkapa apiloihin ja käyttää muita kukkia täydentämään. Tai ihan miltä nyt itsestään tuntuu parhaimmalta. Omaan seppeleeseeni meni aikalailla tuo koko maljakollinen kukkia, koska halusin melko runsaan seppeleen. Toki vähemmälläkin saa tehtyä, mutta enemmillä kukilla näyttävyyttä.

Ohje:

 

1. Valitse ensimmäisiksi kukiksi melko pitkävartiset kukat, koska kukkien varsista rakennetaan seppeleen runko. Sido ensimmäinen kukka ”runkokukkaan” niin, että kiepsautat sen varren runkokukan varren ympäri vastapäivään (tai kukan takaa, tuossa kuvassa en näköjän niin tehnyt) ja taitat runkokukan allaolevan kuvan mukaisesti. Jos haluat seppeleestä erityisen kestävän, voit kiepauttaa varren kukan ympäri parikin kertaa.

2. Ota seuraava kukka ja jatka samaan tyyliin. Varo katkomasta kukan vartta, eli taita varoen.

3. Kun seppeleen mitta alkaa olla pyöreänä sopivan kokoinen, voit kiinnittää sen muotoonsa. Itse käytin pihastamme nyppästyä heinää, jolla solmin liitoskohdat yhteen tiukasti. Jos haluat jatkaa kukkien lisäämistä, älä vielä leikkaa sojottavia oksia pois! Nuo pitkät ”ylijäämät” (alemmat kuvat) voi napsaista lyhyemmiksi.

4. Jatka kukkien lisäämistä samalla sitomistekniikalla, mutta niin, että pujotat ylijäävän varren seppeleen rungon väliin. Täytä seppeleen runkoa (ja esimerkiksi heinän liitoskohta) kukilla, kunnes seppele on omaan mieleesi tarpeeksi runsas. Mitä useampia eri kukkia käytät, sitä värikkäämpi seppeleestä tulee ja sitä paremmin saat peitettyä rungon varsiosat. Hennoimmat kukat voit pujottaa rungon varsiosien väliin.

Ready!!

Kun aloin tekemään tätä omaani, tuumasin että voi tsiisus, tästä tulee aivan karsea! No, vaikka olin tehnyt viimeksi seppeleen varmaan joskus 20 vuotta sitten, oli lopputulos kuitenkin yllättävän kiva sitten kun tyhjiä kohtia täytti kukilla. Tämän omani tekoon taisi mennä about 30 minuuttia 🙂

 

Onko seppele teidän juhannuksen ”to-do-listalla”? Oliko tästä mitään apua vai onko seppeleen tekeminen ihan peruskauraa?

 

Ja hei ihanaa juhannusta <3

 

Ps. Meidän terassikeinusta on kyselty Instan puolella ja keinu on siis aikaisemminkin mainitsemani tämä keinu. Ollaan oltu keinuun aivan hurjan tyytyväisiä ja voin ehdottomasti suositella! Uutena My Ellos-jäsenenähän saat esimerkiksi tuosta -40% alen 🙂

 

Sisältää kaupallisen linkin.

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ajatuksiani vastuullisesta muodista, onko sitä?

Tänään ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ajatuksiani pukeutumisesta, oman tyylin löytymisestä ja siinä ohessa sivuta aihetta myös vastuullisuuden näkökulmasta. Kesän tultua olen taas päässyt aivan omaan elementtiini pukeutumisen suhteen. Voisiko vain aina olla hamekeli ja valita jalkaan ne flipflopit (tai edes tennarit)? Olen aina haaveillut asuvani jossain, missä voisi säiden puolesta käyttää välillä farkkuja, ehkä jopa nahkatakkia, mutta silti laittaa jalkaan ne fliparit, ainakin useimpina päivinä. Hameet, mekot ja topit ovat ehdottomasti oma juttuni pukeutumisessa. Rakastan pukeutumisessa rentoutta. Simppeleitä ja mukavia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä.

Varmasti olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka pukeutuminen on minulle tärkeä itseilmaisun keino. Pukeudun itseäni varten ja kun olen oman tyylini mukaisissa vaatteissa, tunnen olevani ”omassa elementissäni”. Tyylejä on monia, pukeutujasta riippuen, mutta monesti pukeutuminen ja oman tyylin noudattaminen mielletään pinnalliseksi. Tämän suhteen en itse ole aivan samaa mieltä. Näen hyvän tyylin tietynlaisena taiteen lajina, kykynä osata yhdistää eri vaatekappaleita juuri sen oman tyylin mukaisesti ja tuoda sitä kautta esille omaa persoonallisuuttaan. Itselleni on nimittäin tärkeää, että ainakin suurimmalla osalla vaatteitani on jokin tarina tai, että niihin liittyy jokin muisto. Oikeastaan muistan jokaisen vaatteeni kohdalla ostotilanteen ja sen, miksi päädyin ostamaan kyseisen kappaleen. Mutta onko muoti ja pukeutuminen koskaan vastuullista? Oma ajatukseni on, että kyllä. Se voi olla ainakin vastuullisempaa, jos vain näkee vaivaa vastuullisen vaatekaapin rakentamiseen ja ajattelee uusia hankintoja tietyistä näkökulmista.

Eri asia on tietenkin ajatella, että more is more ja hankkia uusia vaatteita vain sen ostamisen vuoksi, pahimmassa tapauksessa ajattelematta sitä yhtä käyttökertaa pidemmälle. Itse olen todennut tyylini kehittyneen omasta mielestäni paremmaksi sen jälkeen, kun juurikin vähensin uuden ostamista, keskityin yhdistelemään vanhoja vaatekappaleita ja pyrin ostamaan vain niitä juttuja, joita näen käyttäväni todella pitkään. Ostaminen, tavaraan kyllästyminen ja sen hylkääminen eivät tosiaankaan ole minun juttuni. Vuoden aikana olen myynyt pariin otteeseen vanhoja vaatteitani kirppareilla ja pääasiassa juurikin niitä vanhoja, jotka ovat lojuneet varaston uumenissa jopa vuosia. Huhheijaa, olen kyllä ollut aikanaan pahimman luokan shoppailija! Huonolaatuista tekokuituvaatetta vuosien takaa löytyi myyntiin nimittäin lähes kymmenen Ikea-kassillisen verran. Kylläpä pisti mietityttämään, vaikka jo tuossa vaiheessa olinkin jo vuosia kuluttanut hyvin eri tavalla.

Jokainen toki kuluttaa tyylillään, mutta nykyään en näkisi itseäni ollenkaan tyyppinä, joka lähtee vartavasten ”shoppailemaan jotain” silkan ajanvietteen vuoksi. Ajatus jotenkin ahdistaa, sekä samalla huolestuttaa myös ajatus siitä lyhytaikaisesta onnen tunteesta, jonka uusi tavara tuo tullessaan, mutta vain lyhyeksi hetkeksi. Erityisen ongelmalliseksi olen kokenut omallakin kohdallani huonolaatuiset trikoo- ja viskoosivaatteet, joita ei saa kaupaksi edes pilkkahintaan kirpparilla. Ja pääasiassa juuri nämä tuotteet ovat juuri sitä vaateteollisuuden ”ongelmajätettä”, josta on liikatarjontaa jopa kehitysmaissa, johon sitä kuskataan hyväntekeväisyytenä, loppupeleissä ikävin seurauksin, koska tämän vuoksi on paikallisten toimijoiden harjoittama vaateteollisuus joutunut kehitysmaissa ahdinkoon ja pahentanut kehittyvien maiden taloustilannetta entisestään. Ajatus hyvä, mutta lopputulos ei niinkään. Oli niin tai näin, ei tilanne ole hyvä kenellekään. Ja silti pikamuotiteollisuus porskuttaa kuin viimeistä päivää.

Kuvien collegepaita on äitini vanha 80-luvulta. Silkkinen hame on taas IRO:n, jonka löysin viime kesänä Köpiksestä eräästä second hand-liikkeestä ja on siitä asti ollut ehkä eniten käyttämäni hame! COS:in vaalean t-paidan taas ostin taannoin kaverini IG-kirppikseltä 🙂 Kyllä, käytettynä voi löytää aivan mielettömiä lempparivaatteita! Nämä kaikki vaatteet näen kappaleina, joita käytän heittämällä vielä 10 vuoden päästä. Juuri tämmöisiin elementteihin panostan. En halua ostaa mitään, jonka näen myyväni tai siirtäväni syrjään muutaman viikon tai kuukauden jälkeen.

Olen todennut, että monesti ei ehkäpä juuri ajatella sitä ostotilannetta pidemmälle. Tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Kuinka kauan käytän tätä? Millä keinolla hankkiudun vaatteesta eroon? Onko tämä jotain, josta pääsen kyllästyessäni helposti eroon esimerkiksi kirpparilla ja josta on minun jälkeeni pitkään iloa, sekä käyttöikää jollekulle toiselle? Tässäkin asiassa on materiaaleilla suuri merkitys. Tekokuituisten vaatteiden käyttöikä on usein varsin lyhyt, jälleenmyyntiarvo todella huono ja kierrätys hankalaa. Ja hei, vaatteen roskiin heittäminen ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Se mikä tässä paljolti mättää, onkin se kuinka monet unohtavat ajatella omaa nenäänsä pidemmälle. Pois silmistä – pois mielestä. Harva meistä haluaa pilata päiväänsä miettimällä niitä Afrikan maiden tai Haitin tekstiilijätteiden ongelmavuoria.

En ole itsekään mikään täydellinen kuluttaja, eikä tämän suhteen odoteta mitään kaikki tai ei mitään- mentaliteettia, koska pienilläkin jutuilla on merkitystä. Koen itse tärkeäksi jo sen, että tilanteen tiedostaa ja pyrkii omassa elämässään edes pieniin muutoksiin. Omalla kohdallani tarkoittaa tämä sitä, että kun ”tarvitsen” jotain uutta, pyrin joko hankkimaan sen käytettynä, kierrätettynä tai valmistamaan itse laadukkaista materiaaleista. Ja oikeastaan olen onnistunut tässä todella hyvin. Täytyy sanoa, että tässä ohessa olen myös  saanut rakennettua omaa vaatekaappiani juuri kestävään suuntaan, jossa ei yksinkertaisesti ole tarvetta joka kauden vaihtuvuuteen, vaan vaatekappaleet pysyvät kaapissani vuosi toisensa jälkeen. Ostan uusia vaatteita todella harvoin, sanoisinko ostavani täysin uutena vaatteita ehkä muutaman vuodessa, esimerkiksi vastikään ostin uudet treenitrikoot, koska niitä tarvitsin oikeasti ja on tiettyjä juttuja, joita en ainakaan toistaiseksi hanki käytettynä. Kierrätettynä taas saatan ostaa maksimissaan vaatteen-pari kuukaudessa. Useimmiten en yhtään. Ja voisin todeta, että melkeinpä kaikki 2nd hand-löytöni ovat niitä, jotka saa helposti myytyä eteenpäin. Useimmiten tulee uutta ostettua esimerkiksi kotiin. Kodintekstiilejä ja satunnaisia sisustusjuttuja, mutta noin ensisijaisesti pyrin etsimään myös niitä käytettynä ja selailen jatkuvasti Toria, jos tarvitsen kotiin esimerkiksi jonkin uuden kalusteen.

Bloggaajakollega Irene muuten haastatteli minua joku aika takaperin Iltalehden Ilonaan käsityöharrastukseni osalta ja siinä ohessa sivusin vähän myös kuluttamista, sekä pienyrittäjyyden suosimista. Juttu tuli eilen ulos ja löytyy täältä jos kiinnostaa 🙂

 

Mitä te tuumaatte aiheesta? 

 

Energistä uutta viikkoa! <3′

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Muuttaisinko pois Helsingistä?

Viikonlopun reissun yhteydessä minulta kyseltiin paljon fiiliksiäni Jyväskylään paluusta ja siitä, että voisinko harkita muuttavani takaisin? Kieltämättä tuo reissu herätti kaikenlaisia tunteita, ennen kaikkea niitä, kuinka kiva kaupunki Jyväskylä onkaan. Vaikka olenkin kokenut oloni Helsingissä viihtyisäksi, en rehellisyyden nimissä kuitenkaan kovin ”kotoisaksi”. Ainakaan samalla tavalla kuin aikanaan Jyväskylässä, vaikka puolensa kaikella. Totesin tässä yksi päivä, etten osaisi kuvitella esimerkiksi osallistuvani Helsinki-päivään, koska jostain syystä en koe täällä semmosta yhteisöllisyyttä tai kuuluvani niin tiiviisti osaksi kaupunkia. Sen sijaan, jyväskyläläisten tapahtumien kanssa oli jotenkin aivan eri juttu. Tätä on oikeastaan vähän hankala selittää.

Helsingissä olet tavallaan osa massaa, harvoin tunnet vastaantulevia ihmisiä ja näin omasta mielestäni on liikkuminen (varsinkin lapsen kanssa) kieltämättä välillä hieman hankalaa, ellet siis asu aivan keskustassa. Meiltä menisi Korkeasaareen julkisilla about tunti, Lauttasaareen toinen tunti, mutta onneksi keskustaan pääsee vajaassa puolessa tunnissa. Ahdistun siitä, jos joudun juna-asemilla liikkumaan vaunujen kanssa hisseillä ja ties mitä erityisreittejä. Täytyy sanoa, että suorastaan jopa kammoan juna- ja metroasemia, nyt lapsen kanssa on tämä ehkä jopa pahentunut, koska on yksinkertaisesti pakko käyttää vaikkapa niitä epämääräisiä hissejä, joita vihaan yli kaiken. Tästä syystä valitsen bussilla matkustamisen yleensä aina lapsen kanssa. Tiedän, olen outo, mutta välillä on tuntunut, että olisi ihanaa omistaa ajokortti vain siksi, ettei täytyisi enää mennä noista epäilyttävistä paikoista, mikä tietysti olisi hullua, koska Helsingissä kuitenkin on äärimmäisen hyvä julkisen liikenteen verkosto.

Juttu lähti vähän raiteiltaan ja ilman muuta tiedostan, etteivät nämä välimatkat ole mitään suurkaupunkeihin verrattuna, mutta Jyväskylässä varttuneena kun tottui siihen, että oikeastaan kaikki on 10 minuutin kävely- tai automatkan päässä. Melkeinpä kaikkialle pääsi kävellen tai pyörällä, harvemmin edes menin mihinkään bussilla. Toki Helsinki on upea kaupunki ja Euroopan mittapuulla todella turvallinenkin, mutta yksi asia täällä on alkanut viime vuosina risomaan. Kaikilla on niin kiire! Muistan kun aiheesta tehtiin joskus Ylen taholta tutkimus, jota itsekin katoin muistaakseni Prisma Studiosta. Kaupunkien keskustoissa mitattiin ihmisten kävelynopeuksia ja mitä hitaampi kävelynopeus oli, sitä pienemmästä kaupungista oli kyse. Eli ihmisillä ei selvästi ollut kiire mihinkään, toisin kuin Helsingin keskustassa, jossa kävelynopeus oli tietysti nopeusmittareilla ykkösenä.

Ja itse niiin tunnistan tämän! Nyt muistelen itsekin eilistä, kun taas kerran hiihdin ihan kamalaa vauhtia asioilla keskustassa niin, ettei ympärillä oleviin asioihin oikein edes ehdi kiinnittää huomiota. Itseasiassa olen yrittänyt huomioida tämän seikan ja ihmetellä enemmän ympärillä olevaa, mutta kyllähän semmoinen kaupungin syke tietyllä tavalla imaisee mukanaan. Kiire on niin pirullisen tarttuvaa. Vaikka yrittäisi kuinka olla se ”ei-kiireinen tyyppi”. Vuosi vuodelta on alkanut yhä enemmän kaipaamaan tietynlaista omaa rauhaa ja sitä, ettei ympärillä olisi semmoista kamalaa kaaosta ja härdelliä. Varmaankin juuri sen vuoksi vietänkin paljon aikaa kotona, täällä oman rauhan keskellä.

Päästyäni ensihämmästyksestäni tämän vuosien JKL-tauon jälkeen, huomasin ettei ihmisillä ollut läheskään niin kiire kaikkialle ja tämän oikeasti aisti jo ilmapiiristäkin. Olin muuten aivan unohtanut, että jyväskyläläiset ovat niin rentoja ja vilpittömiä. Siellä on helppo olla oma itsensä. Nyt kun mietin, niin täytyy todeta, etten ollut Jyväskylässä asuessani koskaan niin stressaantunut kuin Helsingissä. Täällä on ilmapiiri monesti semmoinen, että pitäisi jatkuvasti olla tekemässä jotain, suunnitella viikkoa ja harvemmin ehkä tehdään radikaaleja extempore-juttuja. Mikä myös on nykyään jotenkin surullista, on se kuinka muiden kanssa täytyy sopia tapaamisia kalenterin kera, jopa useiden viikkojen päähän. Vain nähdäkseen jotain ystävää tai kutsuakseen kylään. Mitä kävi sille vanhalle ”Hei nähdäänkö illalla?” tai ”Voinko tulla käymään?”. Koen itsekin etääntyneeni joistakin ihmisistä sen vuoksi, että heillä tuntuu olevan aina niin kiire. Kun ehdotat about viisi kertaa tapaamista ja jokaisella kerralla on kalenteri jo ”täyteen buukattu” seuraavalle kuukaudelle, ei sitä jotenkin  lopulta jaksa edes yrittää, kun koko elämä tuntuu olevan yhtä kalenterin mukaan elämistä. Mikä ilahduttaa itseäni on, se kuinka olen huomannut yhä enemmän vastaavani ihmisille ”ihan milloin tahansa sopii”, tapaamista miettiessä. Enkä nyt tietenkään yleistä, koska olemme kaikki erilaisia. Jos itse valitsen vilinän ja vilskeen sijaan oman kodin rauhan, voi sama tuntua toisesta jopa ahdistavalta.

Tietyllä tavalla totuin ehkäpä juuri maailmanympärysmatkalla pikkukylien rauhaan, jonka jälkeen esimerkiksi Gold Coast oli liikennevaloineen meille melkoinen kulttuurishokki. Uudessa-Seelannissa oleskelimme vain Raglanin ja Waihi Beachin kaltaisissa pienissä kylissä, joissa kiire ei totisesti ollut läsnä. Ultimaalisesta kiireettömyydestä pääsi nauttimaan Ranskan Polynesiassa – toisaalta pitkässä juoksussa ehkä vähän liiankin rauhallisesta. Vaikka reissumme alkoi Los Angelesistä, emme sielläkään yleensä oleskele muualla kuin leppoisissa rantakylissä, jotka eivät juuri hektisyydellään säikäytä. Helppoa ja rauhallista elämää, se on asia jota olen näinä vuoden -parin aikana alkanut yhä enemmän kaipaamaan. Ilman oravanpyörää ja jatkuvaa kalenterin armoilla elämistä. Ja ei, en varmasti ole ainoa näin ajatteleva. Ainakin omassa ystäväpiirissäni on alettu yhä enemmän hakeutua rauhaan ja luonnon äärelle. Sama ilmiö on yleistymään päin myös suuremmassa mittakaavassa. Haetaan rauhaa ja pienempää paikkakuntaa kasvattaa lapsia, vaikkakin vaakakupissa onkin sitten työpaikkojen vähyys kasvukeskusten ulkopuolella. Onneksi kuitenkin etätyöskentely ja työskentelyn rajattomuus ovat hyviä askeleita tätä kohti, yhä useammat voivat tehdän työnsä käytännössä mistä tahansa. Olisiko tästä maakuntien pelastukseksi?

 

Mitä tulee postauksen alkuperäiseen ajatukseen siitä, voisinko muuttaa takaisin Jyväskylään: Periaatteessa, kyllä. Voisin kuvitella, että elämä ehkä olisi tietyiltä osin mielekkäämpää, mutta toki kaikessa on puolensa. Kun on tottunut Helsingin palveluihin ja siihen, että suurin osa ystävistä asuu nykyään täällä, voisi muutto olla pieni shokkikin. Juuri tällä hetkellä en koe muuttoa realistisena, mutta vähän tuli kieltämättä ikävä. Ja heh, nyt lähiaikoina olen jopa haaveillut muutosta Uuteen-Seelantiin! Sielläpä sitä vasta olisi kaukana ystävistä. Olisi ihana järjestää ystävien kanssa joku yhteinen ”joukkopako” maalle ja perustaa oma yhteisö pienempään kaupunkiin, heh 🙂

 

Kumpi viehättää teitä: Pienen kaupungin rauha vai suuren kaupungin vilinä?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 3 kommenttia.

Eniten ärsyttää kaikki

Tiedättekö kun on välillä on niitä päiviä kun tuntuu, että ihan kaikki menee pieleen? Siis oikeasti ihan kaikki. Yritän toki pitää blogin ilmapiirin positiivisena ja vältellä parhaani mukaan turhaa rageilua, mutta voi jumaliste kun tulee eteen niitä päiviä kun asia toisensa perään menee mönkään ja harkitsee jo sitä perinteistä peiton alle hautautumista loppupäiväksi. Tismalleen näin ajattelin eilen. Eipä arki aina mene lähellekään käsikirjoituksen mukaan. Kiitos muuten tsemppiviesteistänne Instaan! En ilmeisesti ollut ainoa epäonninen, kai sitä on pakko uskoa, että seuraava päivä on parempi. Paitsi, että pojalle nousi taas yöllä kuume parin päivän yskimisen jälkeen. Tietysti juuri synttäripäiväksi 🙁

Kaikki alkoi eilen huonoimmilla yöunilla miesmuistiin. Poika nukkui aivan äärimmäisen levottomasti koko yön ja lisäksi havahduin keskellä yötä aivan jumalattoman huono oloon. Oksetti, hikoilutti ja tuumasin jo, että vatsatauti tästä viikosta puuttuisikin. Onneksi olo normalisoitui aamuun mennessä edes vähän ja totesin, että huono olo ehkä johtui siitä kun otin illalla kaikki vitamiinit samaan aikaan. Tai sitten ei. No, siitä huonojen yöunien jälkeisestä homelosta olosta ei kuitenkaan pääse eroon edes kahvin voimin. Kun sitten olin jumittanut aamukahvin kanssa about tunnin ja vienyt pojan tarhaan, hajosi juuri äskettäin ostamani Marimekon kahvimuki säpäleiksi kun keittiön kaapista tippui sälää sen päälle. Huoh. Ehdinhän nyt kuitenkin viikon iloita siitä mukista. En ole oikeasti vuosikausiin hajottanut yhtään mukia, joten en voi uskoa tuuria tämän kanssa. (Marissa tosin huikkasi, että hänelle oli käynyt tismalleen samalla tavalla omalle kupilleen, joten voiko olla joku Marimekon mukien tyyppivika? Argh!) Kun olin päässyt sirpaleiden siivoamisesta, huomasin linnun kakanneen terassilla aurinkotuolini päälle, joten sitten sitä putsailemaan kuumalla vedellä ja pesuaineella 😀

Mun puhelin on reistaillut Balin reissusta saakka ja nyt tilanne on äitynyt niin pahaksi, etten saa aina edes kirjoitettua sillä tai esimerkiksi tehtyä sähköistä tunnistautumista, koska painaessani jotain näppäintä, rekisteröityy aina joku aivan toinen kirjan tai numero. Sitten taas hetken päästä saattaa hetken toimia normaalisti. (Kuulemma tämä johtuu näytön alle päässeestä kosteudesta.) Taannoin blokkasin itseni vuorokaudeksi verkkopankista, koska tunnuslukusovellus ei vain suostunut ottamaan koodia vastaan oikein. Ensimmäistä kertaa tuli itselleenkin fiilis, että mitenkäs tämmöisissä tilanteissa sitten pitäisi toimia kun nykyään lähes kaikki tärkeä asiointi vaatii sen sähköisen tunnistautumisen?

Soitin maanantaina vakuutusyhtiöön ja kaiken piti olla ok, puhelin vain pitäisi kuskata huoltoliikkeeseen ja sillä selvä. Suoraan sanoen on noissa huoltoliikkeissä (Fonum) asiointi maailman rasittavinta, oikeasti. Ai miksikö? Siellä yritetään aina myydä uutta liittymää puhelimeen. Ei auta kun sanot kerran tai jopa kolmesti ei kiitos. Viime vuonna oli sama juttu ja loppupeleissä oli kolme myyjää väittelemässä kanssani siitä, etten voi oikeasti maksaa puhelinliittymästäni niin vähää (23€), koska heidän tarjous nyt vain on yksinkertaisesti paras markkinoilla. Selvästi heidän missionsa oli, että tämä muija ei täältä lähde ilman liittymää. No, ihan periaatteesta en anna periksi ja piruttain soitin tuolloin omalle operaattorilleni ja kerroin, että minulle yritettiin tyrkyttää halvempaa, enkä haluaisi vaihtaa. Aspa jatkoi tuota edullista soppariani mielellään taas eteenpäin. Sopimusten suhteen olen nimittäin äärimmäisen nuuka, enkä hevillä lähde vaihtamaan mitään hyväksi koettua palveluntarjoajaa. Nimim. Telia for life! (Ostin muuten juuri aamulla lisää Telian osakkeita, kurkkaa kotimaisten osakkeiden tarjousvinkki postauksen lopusta!!)

Tällä kertaa riitti about kolme kertaa toistettu ei kiitos ja ”nyt sanon aivan tosissani, etten ole ottamassa sitä liittymää”. Siis jos joku ottaa päähän, niin liittymien tyrkytys!! Monesti tuntuu, ettei noista tilanteista yksinkertaisesti pääsee muuten eroon kun ottamalla sen liittymän. Ihan totta Elisan pojat: Jos asiakas sanoo ei kiitos, se tarkoittaa ei kiitos. Tyrkyttäminen ja jankkaaminen ei ole hyvää asiakaspalvelua, vaan aivan sairaan ärsyttävää ja saa jopa ennemmin boikotoimaan kyseistä palveluntarjoajaa! Hintasaarnaajat (kirjaimellisesti) = Ei kiitos. Ja siis lopputulema: En koskaan saanut jätettyä puhelinta sinne korjaukseen, mitä varten siis raahauduin keskustaan. Vakuutusyhtiön kanssa oli jotain sählinkiä ja odottelinkin sitten koko loppupäivän, että korvauskäsittelijä soittaisi minulle takaisin asiasta, no eipä soittanut. Homman kun piti olla sitä vailla, että pudottaisin puhelimen tunniksi huoltoon.

Viime viikolla lakkasi myös MacBook Pro:ni touch bar yhtäkkiä toiminnan, eli en ole siitä lähtien voinut säätää läppäristä näytön kirkkautta tai äänenvoimakkuutta, koska niiden säätö tapahtuu tässä uudessa mallissa vain touch barin kautta. Kieltämättä ottaa suunnattomasti päähän ostaa 2000€ läppäri, joka ei silti kestä kuin sen vuoden ennen ensimmäisiä ongelmia. Blaah. Kävin Gigantissa kysymässä ensin myyjältä, että onko tällä tietoa takuuhuollon jonotusajoista. Myyjä kertoi, ettei ole uskaltanut viedä omaakaan läppäriään takuuhuoltoon, koska ei raaski olla ilman konetta niin kauaa. Jep jep, kiitti tästä.. No jonotinpa huoltotiskille 10 minsaa kuullakseni, että korjauksessa kestää arviolta 1-2 viikkoa. En taida olla hetkeen viemässä huoltoon, olisihan vähän mahdotonta olla pari viikkoa ilman konetta ja tekemättä esimerkiksi töitä. Täytyy vielä soittaa MCareen, että olisiko sieltä tarjota jotain nopeampaa ratkaisua tai vaikka lainakonetta huollon ajaksi. Ja oikeasti, olen näiden juttujen jälkeen alkanut harkita ostavani uuden puhelimen ja vieläpä Samsungin 😀

Miten voi olla, että valtaosa näistä ongelmista liittyy taas johonkin tekniseen? Onkohan taas meneillään joku ihme sähkölaitteiden hajoamisepidemia? Piti ihan tarkastaa, ettei ole taas joku mercury retrogade. Juuri pari viikkoa sitten podin sisäisen raivon hetkiä mm. HSL:n lippu-uudistuksesta ja hintojen noususta. Jotenkin rassaa, että ihmisiä pitäisi kannustaa käyttämään julkisia ja sitten nostetaan hintoja. OK then. Käyn itse arviolta enintään 2-3 kertaa viikossa keskustassa ja viime syksystä asti olen matkustanut pääasiassa arvolla. Latasinpa huhtikuussa kortille vielä arvoakin, jota sitten ei voi enää edes käyttää. Kun vaihtoehtoina oli maksaa kertalippu 2,80€ joka kerta kun kuljen jonnekin tai maksaa 60€ kuukausilipusta, päätin hetken mielijohteesta repäistä ja otin Whim:in kautta kausilipun ja itseasiassa olen nyt ollut todella tyytyväinen ja suositellut eteenpäin, koska tuohon kuuluu kaikki! Julkinen liikenne, kaupunkipyörät ja vielä lyhyiden matkojen taksitkin jos tulee joku akuutti tilanne 🙂 HSL-rage siis toistaiseksi selätetty.

 

Ainiin ja sitten. Tuumasin eilen, että onneksi Naughty Burgerin Helsinki burger portobellolla pelastaa, mutta kuinkas kävikään, se on juuri poistunut listalta. Ei voi olla totta! En ole varmaan vuoteen edes syönyt muuta burgeria kuin sen. En kestä! Millä tuurilla voi yhteen päivään mahtua näin paljon pieleen menneitä asioita?

 

Semmoista. Mitäs teidän viikkoon kuuluu? Anteeksi avautuminen 😀

 

Ps. Ainiin ja pakko mainita siihen osakesijoittamiseen liittyen, josta viime viikolla oli puhe. Nordnetillä alkaa tänään tarjous ja Helsingin Pörssin ostojen välityspalkkiot ovat 5.6 saakka vain 0,99€ (maksimissaan 200€ kaupat). Itse hyödynsin tämän heti aamusta ja ostin mm. seuraavia kotimaisia osakkeita hieman markkinoita tutkailuani: Metsä Board, Telia ja Bittium. Ja huom! En ole minkään sortin analyytikko, joten en halua suositella mitään sijoituskohteita, nämä nyt vain olivat niitä, joihin itse päädyin hetkisen osakeanalyysejä selattuani. Jos osakesijoittaminen kiinnostaa pienellä summalla, on nyt kulujen suhteen hyvä aika kokeilla 🙂 Nordnetiin pääset mukaan täältä!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä. Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Bikinimania ja ranta-asuja leokuosilla

Kaupallinen yhteistyö: Ellos

Kesä on aivan oven takana ja katse on siirtynyt yhä enemmän kesä- ja rantapukeutumiseen. Jos saisin itse päättää, voisin pukeutua bikineihin ja rantavaatteisiin vuoden jokaisena päivänä. Harmi vaan, ettei tämä ole ihan meillä Suomessa mahdollista, haha. Ehkäpä vielä jonain päivänä, talvikauden pukeutuminen nimittän suorastaan aiheuttaa harmaita hiuksia. Ihanaa siis päästä villaneuleiden sijaan selailemaan kevyempää vaatetusta ja bikineitä.

Kokosin yhteistyön tiimoilta kollaasiin suosikkejani Elloksen ranta-asujen valikoimasta. Postauksen lopussa on myös alekoodi teille käytettäväksi 🙂 Kesähelteillä toivoo pukeutumiselta mieluiten helppoutta ja mielellään väljyyttä. Tajusin itse, etten oikeastaan omista mitään virallista rantamekkoa, mutta nyt kun ajattelee, niin olisi kieltämättä melko kätevä. Tuon leomekon saisi koruilla ja sandaaleilla tai tennareilla stailattua kivasti arkimekoksikin kesällä. Ihastuin tuohon mustaan rantahameeseen, olisi tosi kiva simppelin topin tai cropped-paidan kanssa yhdistettynä! Katsoin itseasiassa Byron Bayssä juuri tuommoista, mutta vaaleana eräässä boho-kaupassa.

rantamekko / kolmiobikinin yläosa / uimapuku / sidottava bikinien alaosa / hipstermallinen bikinin alaosa / rantasaronki / balconette-bikiniyläosa / musta rantahame

Jännä muuten huomata, kuinka leokuosi tekee jälleen kerran paluuta! Olen myös itse haaveillut leo-bikineiden perään, ehkäpä hommaan seuraaviksi bikineiksi semmoiset 🙂 Olen aikaisemmin kirjoitellutkin, kuinka rakastan reissuissa monikäyttöisiä saronkeja. Ne ovat helppoja auringonottoalustana, hameeksi tai mekoksi kiedottuna, mikseipä vaikka turbaaniksi käärittynäkin. Tuo leokuosinen saronki onkin erityisen kiva!

 

Onko teillä jo kesän bikinit ja rantsuvaatteet hankittu?

 

Ja hei! Koodilla 460008 saatte muuten edelleen -30% alennusta tilauksen kalleimmasta tuotteesta. Tarjous on voimassa 30.5 saakka. Koko valikoiman löydätte TÄÄLTÄ! ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.