Girl Crush Collection: Kevään viimeinen pipomallistoni on täällä <3

Olen jo viikkoja odottanut, että pääsisin julkaisemaan kevään viimeisen tyttömäisen pipomalliston ja nyt olisi sen vuoro. Myönnetään, että alunperin oli tarkoitus kyhätä tämä jo marras-joulukuuksi, mutten millään ehtinyt ennen maailmanympärysmatkaa saada valmiiksi kuin muutaman mallikappaleen, joten homma sitten jäi. Parempi kuitenkin myöhään kun ei milloinkaan!

Saanko esitellä: Girl Crush Collection 💕✨

Kaikki malliston pipot ovat itse käsin neulomiani ja materiaali on pehmeää ja kutittamatonta villasekoitetta. Itse olen kaikista tekemistäni pipoista tykästynyt kaikkein eniten juuri tähän malliin ja itselläni on ollut ahkerassa käytössä tuo Girl Crush Beanie Bubblegum, joka on kestänyt hyvin ahkeraa käyttöä 🙂 Ajattelin, etteivät pinkin sävyt välttämättä iske kaikkiin, jonka vuoksi tein mallistoon myös pari neutraalimpaa sävyä, mustan ja beigen.

Sitten niihin pipoihin! 🙂


1. Girl Crush Beanie Bubblegum

Määrä: 3kpl MYYTY! (Kerro mikäli haluat jäädä jonottamaan pipoa!)

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut ja ALV 24%)


 

2. Girl Crush Beanie Cotton Candy

Määrä: 2 kpl MYYTY! (Kerro jos haluat jäädä jonoon!)

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut ja ALV 24%)


3. Girl Crush Beanie Hibiscus

Määrä: 3kpl MYYTY!! (Kerro jos haluat jonoon, tällä hetkellä jonossa 4, arvioitu toimitusaika noin 2 viikkoa!)

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut ja ALV 24%)


4. Girl Crush Beanie Sand

Määrä: 2kpl JÄLJELLÄ: 1 kpl

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut ja ALV 24%)


5. Girl Crush Beanie Onyx

Määrä: 2kpl MYYTY!

Hinta: 45€ (sisältää kotimaan postikulut ja ALV 24%)


Materiaali on kaikissa tämän malliston pipoissa sama: Extrafine alpakkavilla 70%, mulesing-vapaa merinovilla 7% ja nylon 23%

Tilaukset tapahtuvat sähköpostitse: Lähetä minulle tilauksesi, eli maininta siitä, minkä pipon haluat (pipon nimi / väri / numero), oma nimesi ja postitustietosi (osoite + puhelinnumero) osoitteeseen iines@it-aint-hard-to-tell.com

Paluuviestinä saat ohjeet ja maksutiedot (tilisiirto, Nordea tai halutessasi Mobile Pay). Kun näen maksun kirjautuneena tilaajan nimellä, postitan pipon parin päivän sisällä. Huomaathan, että pipot myydään tilausjärjestyksessä. Mikäli varasto loppuu, saa ilmaista toiveensa jäädä odotuslistalle 🙂

 

Mitä tykkäätte mallistosta? 💕

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Eniten odotan keväässä..

Olen tehnyt vuosien varrella ties kuinka monena keväänä tämän samaisen ”mitä odotan keväässä / kesässä”-postauksen ja päätin tällä kertaa olla edes miettimättä aiempia postauksia ja keväitä, ettei menisi ihan samojen juttujen listaamiseksi 😉 Keväässä on ehdottomasti parasta se, kun pääsee nauttimaan ensimmäisistä lämpimistä päivistä ja hoksaa, että hei, kohta se on täällä. Tunne siitä, että koko tuleva kesä on vielä edessä, on ihana.

Mitä sitten odotan keväässä eniten?

 

Aurinkoisia juoksulenkkejä kuivassa maastossa. Parhautta! Käyn kesät talvet juoksemassa meidän lähimaastoja ja metsässä, eniten kuitenkin nautin juurikin metsämaastossa juoksemisesta, pääsee samalla rauhoittumaan luontoon.

Pihan ja terassin pientä kevät-upgradea. Mitään kovin ihmeellistä ei todellakaan ole luvassa, mutta tänä keväänä ja kesänä haluaisin panostaa enemmän pihan viihtyvyyteen, hankkia ehkä jonkun kivan löhösohvan terdelle ja laittaa niitä yrttejä kasvamaan.

Tottakai ensimmäisiä kevätpäiviä kun pääsee istumaan terassin lämpöön aurinkotuoliin ja lukemaan kirjaa t-paidassa. Viime vuonna olivat ensimmäiset tämmöiset päivät jo huhtikuussa, joten sitä odotellessa!

 

Ah, mitä oikeasti odotan tosi paljon, on kerrospukeutumisesta luopuminen pikkuhiljaa pojan vaatetuksen suhteen.. Fleecehaalari, ulkoiluhaalari, kurahaalari, villasukat, kauluri, myssy, rukkaset.. Odotan todellakin niitä helppoja kevät- ja kesäpäiviä, kun napataan vain ohut pipo ja ulkoilutakki päälle ulos ja tarhaan lähtiessä.

Tietysti myös sitä, että pääsee lähtemään ulos ilman pipoa ja kaulaliinaa, nahkatakki päällä. Ainiin ja muutenkin inhimillisempiä oloja näihin asukuviin. Olen niin täynnä ulkona jäätymistä 😀 Välillä sitä miettii, että mihin hittoon sitä itsensä on laittanut likoon kun kuvaillaan pakkasilla ulkona asuja ilman takkia. Huhheijaa.

Olen lähdössä ensi viikon lopulla pääsiäiseksi reissuun ja sitä odotan innolla! Jee! Samalla olisi tarkoitus myös kuvailla ne tulevat virkatut topit, sekä viettää jaettua työmatkaa ja löhölomaa.  Matkalaukkuni hajosi juuri edellisellä reissulla ja ensin ärsytti ajatus, että pitäisi lähteä ostamaan uusi, mutta hainkin sitten eilen jesaria ja päätin, että yritän pelastaa vielä rakkaan Samsoniten, haha. Eihän siinä, matkavakuutus varmasti korvaa tuon rikkoontuneen, mutta tunnearvoa se ei tuo takaisin ja tuntuisi jotenkin kamalalta hylätä kanssani ympäri maailmaa reissannut matkalaukku. Johan on ongelmat!

Tottakai myös tennarikelit ovat enemmän kuin tervetulleet. Omistan enemmän tennareita, kuin mitään muita kenkiä ja ei varmasti tule yllätyksenä, että ne ovat melko ahkeralla käytöllä. Kesäisin vedän jalkaan useimmiten varmasti flip flopit, mutta keväät ja syksyt käppäillään tennareissa. Viimeiset viikot olen käyttänyt vuorotellen UGGseja ja kumisaappaita, jotenkin odotan niin paljon, että pääsen pakkaamaan ne pikkuhiljaa kaappiin talvitakkien kanssa.

Kevääksi ja kesäksi on mielessä ihania käsityöjuttuja, joista uskon myös teidän innostuvan. Lähiviikkoina pistän käsityöhommatkin aluilleen kesäjuttujen osalta, stay tuned!

Sitä, että pahin siitepölykausi olisi jo ohi.. Olen kärsinyt kamalasta siitepölyallergiasta jo viikkoja ja eilen kävin hamstraamassa apteekista lisää astmapiippuja. Pöly ottaa silmiin, nenään ja keuhkoihin niin pahasti, että on kaiken maailman suihkeet ja antihistamiinit käytössä päivittäin. Itselläni maalis-toukokuun alkupuoli ovat pahinta aikaa allergioiden suhteen. Tästä en pidä keväässä sitten yhtään! Tuntuu, ettei muutaman viikon takainen flunssanikaan ole tämän vuoksi vielä täysin parantunut ja väsyttää aivan vietävästi jo kolmatta viikkoa.

Onko samoja juttuja? Mitä te odotatte keväässä? ✨

 

Ps. Pipomallisto tulossa huomenna ulos!!! 🦄🌸✨

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Mitä tyylini merkitsee minulle?

Olen pikkutytöstä asti rakastanut muotia. Pyytänyt äitiä pukemaan minut rimpsumekkoihin, asustanut Barbie-klaaniani, leikellyt muotilehdistä inspiskuvia ala-asteella ja piirtänyt jopa paperille oman muotimallistoni joskus, haha. (Pitää joskus etsiä ja kuvata se tänne blogiin!) Ensimmäisellä tai toisella luokalla eräs koulukaverini Tukholmassa kysyi, että miksi käytän koulussa joka päivä eri vaatteita ja pukeudun niin ”hienosti”? Poikia vartenko? Tuo kysymys sai minut nolostumaan, enkä oikein osannut itsekään vastata siihen. Tai no, miten sitä nyt selittäisi jollekulle ehkä tyylistä piittaamattomalle (ja olimmehan me vielä lapsia), että minä vain tykkään miettiä kivoja asukokonaisuuksia, pukeutua ja ilmaista itseäni tyylin avulla. Kyllä, ihan jo lapsesta lähtien, heh. Mutta mitä muoti merkitsee minulle? Onko itsensä ilmaiseminen tyylin ja pukeutumisen avulla sitten vain silkkaa pinnallisuutta?

Nykyään muoti monesti yhdistetään melko mustavalkoisesti siihen, että se on yhtä kuin kulutushysteria ja materialismi. Okei, materialismia se toki osittain onkin, mutta sen jälkeen kun vuosia sitten aloitin kestävämmän vaatekaapin rakentamisen, oivalsin erään asian: Ei muodin tarvitse olla jatkuvaa uuden ostamista, kertakäyttövaatteita ja fast fashioniä. Oman tyylin voi rakentaa myös kestävämmän pohjan päälle, ilman sitä brändikeskeisyyttä. Perustana siis kestävä tyyli, jossa oikeasti viihdyt ja olet ”oma itsesi” sen sijaan, että pitäisi jatkuvasti ostaa uutta ja olla mukana kaikissa muotivillityksissä. Ei minusta ainakaan ole siihen. Ja täytyy todeta, etteivät brändit enää juurikaan merkitse minulle mitään. Jos ennen tuumasin, että kaiken täytyy olla Acnea aina pipoista lähtien, ei tuommoisilla asioilla ole nykyään kyllä suoraan sanottuna mitään merkitystä, oikeastaan vain farkut ovat tässä poikkeus, niiden suhteen olen edelleen tarkka ja luotan enimmäkseen ennestään hyviksi todettuihin merkkeihin. Kiinnitän vaatteissa ja asusteissa pääasiassa huomiota materiaaliin ja istuvuuteen sen sijaan, että ajattelisin pelkän brändin tuovan jotain statusarvoa. Haluan, että jokainen omistamani vaatekappale on omalla tavallaan minulle tärkeä. Oli se sitten itse tekemäni tai kirppikseltä hyvällä tuurilla bongattu.

Minulle muoti on sitä, että tunnen itseni tyylissäni itsevarmaksi ja ”minuksi”, enkä yritä olla kukaan muu. Olin kerran eräissä kuvauksissa, joissa minulle valittiin asu, joka ei ollut lainkaan omaa tyyliäni. Kieltämättä se oli kauheaa! Vaikka tyyli tuskin olisi kenenkään muun silmään näyttänyt sen erikoisemmalta, tuntee eron heti kun pukee päällensä jotain, mikä ei ole ”minua”. Tyylini ei ole vuosien varrella kokenut mitään ihan kamalia muutoksia. En ole muuntautunut rokkarista hoppariksi ja siitä gootiksi, vaan ollut aikalailla aina tämmöinen samanlainen. Oma tyyli on kuitenkin viime vuosina ehkä hioutunut semmoiseen pysyvään uomaan, jossa olen pyrkinyt kestäviin elementteihin ja pois niistä yhden kauden villityksistä.

Ostan uusia vaatteita melko harvoin, sanoisinko muutamia kertoja vuodessa. Tällöin panostan erityisesti materiaaleihin, kestävyyteen ja siihen, että vaate kestää myös aikaa, mielellään vähintään 5-10 vuotta. Ja kyllä, se on yleisin kiertokulku omassa vaatekaapissani, mutta onpa vaaterekissäni myös vaatteita, jotka ovat olleet minulla reippaasti yli tuon 10 vuodenkin ajan. Myönnän, että ostan edelleen ajoittain joitain vaatekappaleita H&M:stä ja Gina Tricotista ihan rehellisesti siitä syystä, että joitain juttuja on hankala löytää muualta, saati sitten käytettynä. Esimerkiksi kashmirvillahousuja olen ostanut parit Hennesiltä, koska en vuosien etsinnän jälkeen onnistunut muualta löytämään. T-paidat ostan monesti Gina Tricotin Organic-mallistosta, koska en yksinkertaisesti raaski maksaa t-paidoista ihan kamalasti ja olen todennut, että nuo kestävät juuri sitä vuosien käyttöä. Minulle t-paidat ovat juuri niitä, joita käytän vaatekaapin peruselementtinä ja hankin semmoisia, jotka kestävät tyylinsäkin puolesta aikaa.

Tiettyjä juttuja kannattaa ehdottomasti käydä etsimässä kirppiksiltä, näitä ovat esimerkiksi nahka- ja mokkahameet, asusteet, erikoisemmat kankaiset printtihameet ja rennot neuletakit. Nämä kaikki vaatekaapin peruspilarit olen itse onnekkaana onnistunut löytämään käytettynä ja vieläpä kotimaista laatua. Esimerkiksi näiden kuvien nahkahameen olen ostanut kirppikseltä, samoin tuon sinisen villaneuletakin.

Toki, pipot, asusteet, neuleet ja villapaidat pyrin parhaani mukaan tekemään itse, mutta nyt olen pyrkinyt siihen, että aina kun tarvitsen jotain uutta, yritän joko valmistaa sen itse tai ostaa käytettynä. Aina tämä ei tietysti ole mahdollista, enkä nyt edes lähtisi ostamaan alusvaatteita käytettynä, myös farkut olen todennut omalla kohdallani hankala löytää 2nd handinä, mutta mahdollista ehdottomasti! Esim Köpiksessä oli varmaan jokaisessa 2nd hand-putiikissa vinot pinot Acnen ja muiden merkkien käytettyjä farkkuja. Farkuissa panostan erityisesti laadukkaisiin merkkeihin, jotka kestävät käytössä vuosia. Vanhimmat käytössä olevat farkkuni ovat vuonna 2007 ostamani Tiger of Swedenin farkut, jotka aikanaan päivitin nykypäivään leikkaamalla lahkeet nilkkamittaan. Olisi ihana päästä taas 2nd hand-shoppailureissulle Köpikseen <3 Helsingissä käyn lähes poikkeuksetta Fredan UFF:issa. (Ainiin, siellä oli juuri viime viikolla iso rekillinen kivoja nahkahameita!!!) Tällä viikolla eksyin sattumalta Roban Fidaan, josta löysin kivan farkkuhameen kesäksi, jonka ehdinkin jo vilauttaa IG Storiesissa (@iines) 🙂

Merkkilaukut ovat aina olleet minulle se heikkous, siinä missä toisen pahe saattaa olla kenkien hamstraus. Ostin ensimmäisen Louis Vuittonin laukun 14-vuotiaana vuonna 2001 todella pitkän haaveilun jälkeen, enkä silloin ajatellut sitä siltä kantilta, mitä muut ajattelisivat, päinvastoin. Arviolta 99,9% ikäisilläni nuorilla Jyväskylässä ei ollut mitään hajua mikä Louis Vuitton on ja sain kuulla monilta, kuinka ruma Monogram Pochetteni on. Noh, monen mielipide on varmasti muuttunut melkoisesti sen jälkeen kun LV:stä tuli hitti. Itselleni ei tämmöiset jutut kuitenkaan merkinneet edes tuolloin mitään, koska koen pukeutuvani itseäni varten. Ja sinänsä hassua, että tässä reilun vuoden aikana olen huomannut päässeeni eroon myös tästä jonkinlaisesta laukkufetissistäni! En edes muista milloin olisin viimeksi haaveillut jonkun merkkilaukun ostamisesta 😀 Nykyään pakkaan tavarat useammin kangaskassiin, kuin laukkuun lähtiessäni jonnekkin.

Mitä tyyli merkitsee teille? Toimiiko se itseilmaisun keinona? 🦄

Ja hei! Oletteko te jo panostaneet kestävään tyyliin ja vaatekokoelmaan? 💫

 

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Kun luovuin lihansyönnistä

Kirjoittelin viime syksynä ajatuksia punaisesta lihasta luopumisesta tai oikeastaan sen vähentämisestä, johon olen ryhtynyt lähinnä ympäristösyistä. En ole enää vuosiin syönyt lihaa suurissa määrin ja puhutaan enimmillään noin muutamasta kerrasta kuukaudessa. Tosin, vuosia takaperin söin punaista lihaa varsin paljon. Pihvit ja pekoni olivat viikottaisia juttuja, eikä lihansyönti tuolloin ollut muutenkaan niin ”tapetilla”, saati sitten kasviproteiinivalmisteita juurikaan markkinoilla. Toisessa viime syksyn postauksessani käsittelin kuluttamista ja sitä, kuinka senkin suhteen on ajauduttu aivan päinvastaiseen tilanteeseen kymmenen vuoden takaiseen verrattuna.

Kuka muistaa ne ajat 2008 talouskriisin jälkeen kun kuluttamiseen suorastaan kannustettiin kun asia nyt on täysin päinvastainen? En ole enää vuosiin ostanut turhaa hömppää (okei, toki ihan satunnaisesti, mutten tosiaan säännöllisesti), kun joskus aikanaan oli aivan tavallinen juttu lähteä työpäivän jälkeen kiertelemään kauppoja Helsingin keskustaan ja ostamaan kassikaupalla vaatteita, joita piti ehkä kerran-pari tai pahimmassa tapauksessa ajatteli, että ”nääh, en jaksa palauttaa, mutta kai tälle joskus tulee käyttöä.” Ihan rehellisesti voin nykyään pahoin tästä ajattelutavasta. Siitä, että ostetaan kassikaupalla turhaa krääsää vain siitä ostamisen ilosta ja hetken hurmiosta.

Vähän sama homma on tullut pikkuhiljaa myös lihan suhteen. Lihateollisuus on toki ekologisesti valtava kuormitus, mutta koko teollisuuden raadollisuus on alkanut toden teolla ahdistaa minua myös tuotantoeläinten olojen suhteen. Mikä oikeuttaa meidät ihmiskuntana systemaattisesti tuottamaan muita eläviä ja tuntevia olentoja vain taloudellisista syistä? Ajaessamme Uudessa-Seelannissa näin paljon karjapeltoja, joilla lehmät elivät vapaina laitumilla. Tuo on se idea, jonka vielä jossain määrin voisin hyväksyä ja samoin riistan, mutta valitettavasti todellisuus on monissa maissa kuitenkin varsin erilainen. Miksi siis haluaisin olla itse osallisena tähän? Vain sen vuoksi, että saisin syödä sen pihvini ja iloita siitä kymmenen minuutin ajan. Varsinkin jos muitakin vaihtoehtoja on. Ja meillä Suomessahan niitä nimittäin riittää!

Tästä pääsemmekin sitten koko postauksen ytimeen. Olen nimittäin ollut nyt pian kaksi kuukautta ilman punaista lihaa ja olen päättänyt, että yritän luopua siitä kokonaan. Edellisen kerran söin punaista lihaa ensimmäisinä Australian päivinä reissussa kun otin eräässä brunssipaikassa vohvelin ja siihen kylkeen pekonia (kyllä, tämä on yksi noloista paheistani, pannarit ja bacon on the side). Tommi katsoi pekoniani pahoinvoivana ja yhtäkkiä alkoi myös itseäni etoa. Silloin päätin yrittää elää ilman lihaa. Kanaa olen syönyt satunnaisesti, mutta se on kieltämättä tökkinyt jo pitkään muutenkin. Tähän asti olen pitkään muutenkin syönyt punaista lihaa varsin harvoin, ehkä 2-4 kertaa kuukaudessa, joten siitäkin syystä on siitä luopuminen tullut melko luonnostaan, puoliso kun ei ole oikeastaan syönyt lihaa enää vuosiin.

Ja mitä tulee tilanteeseen meillä Suomessa, voin kertoa liha-keskustelun olevan melkoisen eri tasolla kun monessa muussa maapallon kolkassa. Maailmanympärysmatkalla tuli koluttua jos millaisia supermarketteja ja täytyy kyllä sanoa, että harvasta maasta löytyy niin paljon kasviproteiinivalmisteita, kuin meiltä Suomessa. Tai luultavasti ei mistään Pohjoismaiden ulkopuolelta. Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa on liha-ja maitoteollisuus aivan hurjaa. Tämä onkin yksi seikka, jonka oikeasti huomaa vasta sitten kun näkee tilanteen jossain muualla.

Omalla kohdallani se kaikkein ratkaisevin herättäjä tässä asiassa on ollut juurikin realismi siitä, kuinka lihakeskeisesti ruokateollisuus pyörii muualla maailmassa. Suomessa on tottunut tuudittautumaan semmoiseen omaan pieneen idylliin, jossa on päivänselvää, että sinulla on mahdollista valita kaupasta nykyään jopa kymmeniä eri vaihtoehtoja lihalle. Ihan totta, tämä ei ole lähelläkään todellisuutta muualla maailmassa. Saamme suomalaisina olla tästä hurjan ylpeitä edelläkävijöinä ja toivoa, että muut maat ottaisivat nopeasti mallia. Silti toki tuntuu karulta ajatella, että valtaosa maailmasta elää vielä siinä maailmassa, jossa liha on arjen luksusta tai tsestäänselvyys, jolle ei yksinkertaisesti välttämättä edes löydy vaihtoehtoja.

Jossain vaiheessa olisi mielenkiintoista käydä mittaamassa veriarvot ja tarkastella, että onko lihasta luopuminen vaikuttanut jollain tapaa. Rauta-arvoni ovat olleet aina todella hyvät ja joku aika takaperin tutkiskelin vanhoja labratuloksia, joissa ferritiiniarvo on ollut yli 90 pitkällä aikavälillä. Erityisesti rauta-arvojen suhteen olisi kiinnostava nähdä, että onko punaisen lihan jättäminen vaikuttanut jollain tapaa. Jos muita elintapojen muutoksia ei olisi takana, olisi helppo tehdä johtopäätös siitä, että onko tämä vaikuttanut jollain tapaa rauta- tai kolesteroliarvoihin.

Kun viime syksynä mainitsin paheekseni Naughty Brgr:in hampparit, niin voin nyt ylpeänä todeta, että kävin pari viikkoa takaperin ensimmäistä kertaa purilaisella ja vaihdoin pihvin vegaaniseen! (Saa siis nykyään vaihdettua kaikkiin hamppareihin!) Pihvissä itsessään olisi ehkä ollut parantamisen varaa, mutta toisella kerralla vaihdoin tilalle portobello-sienen ja tykkäsin hurjasti. Maitotuotteista en ole vielä toistaiseksi valmis luopumaan aivan kokonaan, vaikka olenkin vaihtanut kahvimaidon jo kauramaitoon. Koen tämän olevan kuitenkin melkoinen edistysaskel minulle, entiselle pihvi-perjantain pitäjälle.

Näin kohta parin kuukauden lihattomuuden jälkeen voin todeta, ettei sitä ole ihan kamalasti edes tehnyt mieli. Välillä on mielessä pyörinyt joku satunnainen hamppari tai perinteinen makaroonilaatikko, mutta pihvejä en ole miettinyt ollenkaan. Itseasiassa en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt pihvin? Siitä on varmaankin jo pian vuosi aikaa. Täytyy myöntää, että vaikka kuinka pihveistä pidinkin, nykyään jopa nolottaisi lähteä ravintolaan mässäilemään pihvillä.

Itse näen, että lihasta luopuminen tai edes sen vähentäminen on yksi merkittävimmistä yksittäisistä teoista, jonka yksittäinen ihminen voi tehdä ilmastosyistä. Ja sinänsä hassuna seikkana ja ehkä jotain meistä suomalaisista kertovana asiana täytyy mainita, että on huomattavasti vähemmän huomiota herättävää olla syömättä lihaa, kuin olla juomatta alkoholia. Lihattomuus alkaa tosissaan olla meille jo ihan normaali juttu, eikä aiheuta enää yhtä paljoa ”Aijaa, miksi et syö lihaa?”-kysymyksiä kuin alkoholittomuus, jota tuntuu saavansa olla jatkuvastin selittelemässä edelleen.

 

Oletteko luopuneet lihasta tai olisitteko valmiita tekemään sen?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Nuorissa on Suomen tulevaisuus

Eräs ajatus lähti kytemään mielessäni ensimmäisen kerran pari vuotta taaksepäin. Ajatus siitä, että haluaisin joskus alkaa tekemään jonkinlaista vapaaehtoistyötä. Yksi asia on nimittäin huolettanut jo vuosikaudet ja päivä päivältä enemmän: Nuorten syrjäytyminen. Kun Suomessa näyttäisi olevan asiat päällisin puolin niin hyvin, miten voi olla, että yhä suurempi joukko nuoria voi huonosti, syrjäytyy ja hyppää pois koulun penkiltä? Juuri taannoin luin uutisen, jossa kerrottiin Tikkurilan asemalla pyörivän jopa 10-vuotiaita lapsia täysin sekaisin. Siis anteeksi mitä? Lapsia? Miten tämmöistä edes voi tapahtua Suomessa? Suurimpana kolkuttaa kuitenkin sisälläni huoli siitä, että voisinko tehdä jotain?

Moni saattaa muistaa, että ennen olin poliittisilta arvoiltani melko kokoomukseen suuntaan kallistuva. Ajattelin, että lähes yhtäläiset menestyksen avaimet ovat meillä kaikilla, vain asenne ja itsensä pistäminen likoon ratkaisevat. Olin itsekin teininä melkoinen hulivili, mutta tietyt tavoitteet olivat aina selkeät: Suhteellisen hyvä keskiarvo lukuvuodesta riippumatta, lukio, korkeakoulu ja myöhemmin mieleinen ura. Olen itse ollut lapsesta saakka todella itsenäinen, halunnut ja saanut keksiä itse ratkaisuja asioihin, ottaa jossain määrin vastuuta ja ehkä tietyllä tavalla myös joutunut vanhempana sisaruksena melko nuorena ottamaan sen vastuun monesta asiasta elämässäni. Mottoni on aina ollut, että ”Yritän kaikkeni ja näen asioiden suhteen aikaa ja vaivaa”. Monesti tällä onkin päässyt pitkälle. Omalla kohdallani näen, että vastuun ottaminen on on ollut hyvä asia. Olen oppinut hoitamaan asioita ja pärjäämään omillani, järjestänyt itse kaikki aina työpaikoistani vuokrasuntoihin. Hommasin ensimmäisen vuokra-asuntoni 18-vuotiaana itse, järjestin tuet, takuuvuokran, vakuutukset ja sähkösopparit itse, sitten ilmotin kotona, että ainiin, muutan sitten kuukauden päästä pois ja äiti oli aivan shokissa. No, hyvin pärjäsin ja tien toiselta puolelta oli kivan lyhyt matka Voionmaan lukioon viimeiselle lukukaudelle, heh.

Karu totuus on kuitenkin se, että me kaikki olemme erilaisia. Mistä tiedät kouluttautumisen ja mukaan työelämään pääsyn tärkeydestä esimerkiksi sosiaalisesta näkökulmasta, jos lähelläsi ei ole tähän yhtäkään esikuvaa tai kannustajaa? Tottahan se on, että perhetausta, lapsuuden kokemukset, sosiaalinen verkosto ja jollain tasolla genetiikkakin määrittävät paljon. Osa näistä on ehkä kukistettavissa sillä omalla vahvalla tahdolla ja motivaatiolla, mutta aina ei päästä sinne saakka. Entäs tilanne, jossa nuori joutuu ottamaan niin paljon vastuuta esimerkiksi nuoremmista sisaruksistaan, kotitöistä tai vanhemmistaan, että oman tulevaisuuden miettiminen ei ehkä käy edes mielessä? Kun nuorelle ei välttämättä edes anneta mahdollisuutta olla nuori. Myönnän itsekin nyt, että helppohan se on huudella jos päivänselvä juttu mitä elämänsä suhteen täytyy tehdä. Kaikille se ei valitettavasti ole niin. Psyykkisiä resursseja, perheen tai ystäväpiirin tukea ei ole ehkä edes henkisellä tasolla antamaan eväitä rakentamaan semmoista tulevaisuutta, jollaisen ehkä toivoisi saavansa.

Pari viikkoa sitten luin Linda-Maria Roineen (aka Mercedes Bentson) kirjan ”Ei koira muttei mieskään” ja tämä aihe nousi taas mieleeni kirjan aiheuttaneen lievän järkytystilan jälkimainingeissa. Erityisesti ajatus siitä, että haluaisin jollain tapaa auttaa juuri niitä nuoria, jotka kokevat, ettei heillä ole mitään. Mutta onko tsempeistä ja kauniista sanoista mitään apua siinä vaiheessa kun tuntuu, että elämä on yhtä helvettiä ja tulevaisuus pimeän peitossa? Tottakai näihin tarvitaan radikaalimpia yhteiskunnallisia panoksia. Koulutuksen ja terveydenhuollon edistämiseen kyllä nähdään paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, mutta kirjoitin jo vuosia sitten blogiin, että näen itse tärkeänä panostaa juurikin siihen ennaltaehkäisevään työhön. Rikkinäistä maljakkoa on aina vaikeampi yrittää korjata takaisin ehjäksi kun pitäisi keskittyä siihen, että tehdään niistä alunperin kestäviä ja estetään rikkoontumasta.

Sehän on selvää, että varhainen puuttuminen ja ennaltaehkäisevä toiminta on huomattavasti tehokkaampaa pitkässä juoksussa, kuin asioiden lakaiseminen maton alle tai paapominen sitten, kun ollaan jo syvässä suossa (millään tapaa siis tätä auttavaa työtä väheksymättä, mutta ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa). Mitä itse olen jo vuosia halunnut tehdä, olisi jollain tapaa auttaa, tukea ja neuvoa näitä nuoria, jotka kokevat, ettei heillä ole paikkaa tässä maassa. Tsempata opintoihin, tukea talouden hallinnassa, neuvoa raha-asioissa ja ennen kaikkea ymmärtää. Tämä on asia, joka on jostain syystä todella lähellä sydäntäni ja oikeasti pyörii mielessä usein. Toki näen myös esimerkiksi vanhustenhuollon tärkeänä asiana, mutta sitten taas toisaalta: Nuorissa on Suomen tulevaisuus. Eikö tuleva sukupolvi ratkaise koko maamme tulevaisuuden? Aikuisia ihmisiä on todella vaikeaa yrittää muuttaa tai auttaa esimerkiksi päihdeongelmien suhteen, koska usein ainoa henkilö, joka muutoksen voi tehdä, on henkilö itse. Mutta eikö kuitenkin pitäisi pyrkiä siihen, etteivät nämä ihmiset joutuisi tähän tilanteeseen? Ja tottakai niillä tukitoiminnoilla on suuri merkitys. Monesti vain tuntuu, että byrokratia ja asioiden hoitamisen hankaluus on se suurin kompastuskivi meillä Suomessa.

Olen ollut aina ahkera äänestäjä vaaleissa, mutta tänä vuonna en ole vielä ehtinyt tehdä edes vaalikonetta ja se olisi tarkoitus tehdä nyt lähipäivinä. Asiat, joita itse kuitenkin ehdottomasti korostan ja kannatan näin tulevien eduskuntavaalien alla, on erityisesti ehkäisevä nuorisotyö, ympäristöasiat ja tottakai myös tärkeänä naisten asema, sekä esimerkiksi naisten aseman kohentaminen työelämässä, kannustamalla esimerkiksi miehiä enemmän perhevapaille.

 

Tulipas syvällisiä ajatuksia tänään. Onko teillä ajatuksia tästä?

 

Ps. Kuvien neulemekko on itse tekemäni, ohje löytyy täältä 🙂

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.