Mielipide: Vapaaehtoinen lapsettomuus ja Suomen vauvakato

Syntyvyyden lasku on ollut Suomessa jo pitkään puheenaihe. Olen miettinyt kirjoittavani aiheesta jo pitkään, mutta en vain ole hetkeen muistanut koko asiaa, kunnes alkuviikosta lukaisin Kauppalehden artikkelin aiheesta. Ensisynnyttäjien keski-ikä on ollut jatkuvassa nousussa jo pitkään ja lapsia syntyy yhä vähemmän. Pelko tulevaisuudesta, naisten työllisyyden kasvu verraten menneisiin vuosikymmeniin, suomalaisten korkea koulutustaso ja tietysti sitten pelko ilmastonmuutoksesta. Esimerkiksi nämä ovat asioita, joiden vuoksi yhä useampi nykypäivän suomalainen nainen vähintäänkin lykkää perheen perustamista myöhemmäksi.

Ylikansoittuminen noin yleisesti alkaa olla maapallolle jo ongelma, varsinkin tulevaisuudessa, mutta sitten taas toisesta näkökulmasta on syntyvyyden lasku myös pienen valtion näkökulmasta valtava pulma ja konkreettinen uhka hyvinvointiyhteiskunnalle. Ikääntyvä väestö ja yhä kiihtyvä syntyvyyden lasku, olen usein maininnut olevani todella huolissani Suomen tulevaisuudesta, eikä tuo ajatus ole muuttunut mihinkään. Ja ne kuuluisat innovaatiot, joista jaksan toistella ja joita Suomi edelleen kaipaisi tuottamaan potkua taloudelle? Innovaatioita on turha odottaa, mikäli tulevina vuosikymmeninä ei ole konkreettisesti niitä kotimaisten innovaatioiden tuottajia. Muistan edelleen kun yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla käytiin läpi Suomen väestörakenteen tulevaisuutta ja tuolloin aihe tuntui jotenkin niin kaukaiselta.

Tunnen useita vapaaehtoisesti lapsettomia, jotka eivät syystä tai toisesta vain halua lapsia, sekä myös niitä, jotka aikaisemmin ovat ajatelleet näin, mutta muuttaneet mielensä iän tai kumppanin löytymisen myötä. No, esimerikkinä vaikkapa minä itse. Vaihtoehtoisesti lapsettomia on ollut aina ja varmasti tulee olemaankin, mutta aivan viime vuosina on noussut keskustelun alle myös marginaalinen ryhmä niistä, jotka ovat vapaaehtoisesti lapsettomia ympäristösyistä.

Omaan korvaani oudoimmista syistä, jonka olen joskus kuullut jäädä lapsettomaksi on, että sen tekisi puhtaasti ympäristösyistä. Aivan rehellisesti. Voisin niputtaa tämän aiheena samaan kastiin kuin sen, että minä ajokortittomana suitsuttaisin, etten ole ajanut ajokorttia ympäristösyistä tai henkilö, joka ei esimerkiksi muutenkaan matkustele, perustelisi sen sillä, että ajattelee ympäristöä. Toki, voihan näin ollakin, mutta olen itse ympäristökeskustelussa huomannut myös sitä, että omaa toimintaa viherpestään myös niillä aiheilla, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan elämään. Kuten nyt vaikkapa ”en halua hankkia lapsia tai matkustaa, koska se on epäekologista”. Vaikka totuus olisi, ettei ole koskaan halunnut lapsia tai pitänyt matkustamisesta, toki ympäristönäkökulma varmasti on voinut tulla mukaan myöhemmin.

Aiheesta voi olla montaa mieltä, mutta harmittavan usein myös käännetään uhrauksiksi asiat, jotka eivät muutenkaan kuuluisi omaan arkeen. Josset hanki lapsia, et hanki. Kenenkään ei missään nimessä ole pakko. Moni ei yksinkertaisesti edes tahdo, eikä siinä ole mitään pahaa. Saati sitten matkustaa tai ajaa henkilöautolla, mutta useimmissa tapauksissa motiivit näihin asioihin ovat aivan muualla. On kuitenkin eri asia perustella lapsettomuuttaan sillä, ettei yksinkertaisesti halua lapsia, kuin vedota siihen, että tekee uhrauksen olla lapseton, koska ilmastonmuutos. Ja älkää käsittäkö väärin. En missään nimessä tuomitse vaihtoehtoisesti lapsettomia, ympäristösyistä tai ei, mutta yritän vain ymmärtää niitä todellisia motiiveja päätöksen takana.

Kerronpa omakohtaisen kokemukseni lapsi-casesta. Noin 25-vuotiaaksi saakka olin ajatellut, etten välttämättä koskaan haluaisi lapsia. En ollut koskaan kokenut erityisemmin heltyväni vauvoja katsellessa tai millään tasolla ajatellut itseäni äitinä. Iines 10 vuotta takaperin olisi helposti voinut vedota siihen, että teen ekoteon ja olen hankkimatta lapsia tähän maailmaan. Noh, omalla kohdallani perimmäinen syy oli kuitenkin se, etten ollut vielä koskaan kokenut kaipuuta tulla äidiksi.

Rehellisesti, en tiedä onko olemassa ihmisiä, jotka potisivat polttavaa vauvakuumetta, eläisivät tasapainoisessa parisuhteessa ja silti olisivat päättäneet, etteivät hanki lapsia ympäristösyistä? Oman kokemukseni mukaan biologisen kellon tikitys on loppupeleissä yllättävän vahva sitten jos tai kun se iskee ja tuntuu todella käsittämättömältä, että tuon biologisen tunteen ja tarpeen voisi sivuuttaa pelkällä rationaalisella ajattelulla. Saa ehdottoamasti korjata, mikäli olen väärässä. Ajatus vain tuntuu omasta mielestäni jotenkin käsittämättömältä, koska halu perheen perustamiseen voi olla todella vahva biologinen tarve.

Ja niin, eihän kaikilla välttämättä edes ala ”biologinen kello tikittämään”, mutta voin kuvitella, että moni nainen joka sen kokee, eikä syystä tai toisesta saa lasta, voi ajautua asian kanssa todellisen epätoivon valtaan. En itse usko, että siinä hetkessä auttaa ajatus siitä, että ”okei, vaikka olen epätoivoinen ja masentunut, lopetan yrittämisen, koska en halua kuormittaa maapalloa”. Siis näin kärjistettynä. Aikaisemmin omia valintoja perusteltiin halulla tai sillä, ettei nyt vain esimerkiksi pidä lihan mausta. Nykyään tuntuu, että kaikkeen keskusteluun vedetään ilmastonäkökulma, oli se sitten todellinen motiivi omille valinnoille tai ei. Ehdottomasti koen todella tärkeänä sen, että asioita ja valintoja tehdään ympäristöä ajatellen, eikä niin, että kyse olisi vain oman sädekehän kiillotusta asialle, jota ei tekisi muutenkaan.

Ja sitten takaisin lapsettomuuskeskusteluun, joka itseäni tosissaan huolettaa jo ihan Suomen taloudenkin kannalta. Toisaalta on totta, että väestönkasvua tulisi hillitä, mutta sitten taas paikallisesti syntyvyyttä taas tarvitaan kipeästi, kuten meillä Suomessa. Tämä onkin aiheena melko kinkkinen, koska tiedämme kaikki, että lapsen saaminen on tilastollisesti suurin ympäristökuormitus, jonka voimme tehdä. Se mitä Suomeen kuitenkin tulevina vuosikymmeninä kipeästi tarvitsemme, on korkeasti koulutettu työvoima ja lisää veronmaksajia. Ja siihen suuntaan, mihin taloutemme ja valtion velkataso on menossa vuosi vuodelta, tarvitaan näitä yhä kipeämmin. Ainakin jos haluamme säilyttää Suomen hyvinvointivaltiona. Tuntuu karulta ajatella, että muualla maailmassa liika syntyvyys on ongelma ja esimerkiksi meillä sitten taas toisinpäin. Molemmat vaihtoehdot ovat rasite taloudelle ja seikka on todella ongelmallinen varsinkin meidän suomalaisten näkökulmasta. Suomen talous ja tulevaisuus vai ympäristötalkoot ja vauvainflaatio?

Omalla kohdallani on epäselvää, haluaisinko lisää lapsia. Toisaalta, sitten taas toisaalta en. Perimmäisenä on kuitenkin raskauteen ja synnytykseen liittyvä pelko. Toki ajattelen tässä myös eko-näkökulmaa, mutta ensisijainen huolenaiheeni on pelko maailman tulevaisuudesta esimerkiksi talousnäkökulmasta. Ja uskon, että yhä useampi suomalainen pelkää lastenhankintaa juuri peläten sitä, onko tulevaisuudessa enää Suomen kaltaista hyvinvointivaltiota, jossa kasvattaa lapsi. Ja nämähän ovat todella ristiriidassa keskenään, koska juuri talouden näkökulmasta tarvitsisimme kipeästi uutta väestöä, erityisesti suurten kaupunkien ulkopuolelle pienempiin kuntiin, jotka muuten pikkuhiljaa lakkaavat olemasta.

Lopuksi vielä oma mielipiteeni asiaan: Vaikka toki haluan ajatella tässä myös ympäristönäkökulmaa, olen itse vahvasti sitä mieltä, että Suomen syntyvyyden on noustava. Ympäristönäkökulmaan taas pitäisi tulla yhteiskunnalliselta tasolta linjauksia, kuten parempia tukia kasviproteiinivalmisteiden tuottajille, sekä apua näiden globalisointiin, lihateollisuuden maataloustukien vähentämistä ja tukea niihin innovaatioihin, sekä yrittäjyyteen. Olen todella pitkään ollut pettynyt ja turhautunut Suomen politiikkaan, jossa päätökset ja teot tuntuvat junnaavan paikallaan. En ihmettele ollenkaan, että tämä myös aiheuttaa yleistä epätoivon tunnetta tulevaisuuden suhteen. Yhä useampi lapsiperhe elää köyhyysrajalla ja nuorten syrjäytyminen on kasvanut siitä huolimatta, että yhteiskunnan tuet perheille ovat maiden välisessä vertailussa todella hyvällä tasolla. Näin maallikon näkökulmasta on ongelma juuri se, ettei paneuduta asioihin suuressa skaalassa ennaltaehkäisevästi, vaan yritetään auttaa vasta sitten kun ongelmat ovat paisuneet niin suuriksi, että tilanteisiin puuttuminen ja vaikuttaminen on todella vaikeaa. Onko hyvinvointiyhteiskunta pian historiaa?

Ja pointti ei todellakaan ole se, kuinka saataisiin vapaaehtoisesti lapsettomat hankkimaan lapsia, vaan enemmänkin yrittää luoda toivoa tulevaisuuden suhteen niille, jotka pelkäävät perheen perustamista juuri siitä syystä, että tuleva pelottaa. Jos jätämme lapset tekemättä puhtaasti ympäristösyistä, vaikuttaa se pitkässä juoksussa täydellä varmuudella meidän jokaisen suomalaisen elämään ja tulevaisuuteen. Kansoitetaanko Suomi tulevaisuudessa muiden maiden asukkailla? Kuoleeko suomalainen perinnekulttuuri hiljalleen pois?

 

Mitä ajatuksia teillä on aiheesta ja huolestuttaako asia?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Syksyn sotasuunnitelma

Hello! Tuntuu, että aivan viikon aikana on syksy alkanut oikein ryminällä. Puissa on ruska, edes pipo päässä ei hiosta samalla tavalla kuin pari viikkoa sitten ja sääkin on epämääräisen syksyinen; välillä paistaa aurinko ja perään tulee joku outo tihkusadekuuro. Jotenkin tästä syksyisestä säästä inspiroituneena olen alkanut himoita uusia ulkoiluvaatteita, pakko varmaan tehdä lähiaikoina joku bongailukierros vakkarimestoille Partioaitta Outletiin! Jospa sateenkestävien ulkoiluvaatteiden kanssa jaksaisi rämpiä ahkerasti tuolla mutaisilla lenkkipoluilla, heh.

Syksyn tullen minulla iskee aina kamala kaukokaipuu, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Vaikka vuosi toisensa jälkeen yritänkin keksiä niitä positiivisia puolia syksystä, (koska noh, meillä Suomessa muuttuvat vuodenajat ovat aikalailla väistämätön fakta) menee syksy omalla kohdallani useimmiten töiden kimpussa pakertaessa ja lähinnä joulua odotellen. Siitä huolimatta, etten erityisesti edes pidä joulusta muuten kuin sillä, että saa viettää rauhallista aikaa perheen kanssa. En haluaisi olla syys-ankeuttaja, mutta fiilikseni ovat syksyisin aina todella ristiriitaiset, vaikkakin oikeasti haluaisin tykätä syksystä ja kaikesta siihen liittyvästä. Juoda kurkumalattea, aamukahvia kanelilla, kuunnella äänikirjoja, neuloa ja kehittää aivoilleni joku ”syystuoksu” diffuuserissa tupruteltavaksi. Nämä ovat pieniä asioita, joista yritän iloita syksyissä. Silti pimeys, jatkuvat flunssakierteet ja kylmät aamut aiheuttavat ihme aivolamaa.


Sotasuunnitelmani tälle syksylle on liikkua paljon, kehitellä teille kivoja käsityöohjeita (saa vinkata jos on toiveita!!) ja muuta mukavaa puuhaa. Haha, kuulostaa siltä kun varautuisin tyyliin johonkin maailmanloppuun. Mutta niin, itselleni on syksy usein myös sitä aikaa kun menen enemmän itseeni, pohdin tapahtuneita juttuja, itseäni, muita ja elämää yleisesti. Siitä huolimatta, että vuosi 2019 on tuonut mukanaan myös paljon hyviä asioita, tuntuu tämän kuitenkin olleen yksi rankimmista vuosista.

Sen jälkeen kun helmi-maaliskuun vaihteessa palasimme maailmanympärysmatkalta, oli pitkään kausi kun tuntui kaiken mahdollisen menevän pieleen. Ystäväni menehtyi äkillisesti, pojalla oli pitkä sairauskierre ja olin jotenkin yhtäkkiä aivan hukassa omien ajatusteni kanssa. Kaikki nämä asiat ovat ehkä jollain tapaa kulminoituneet tähän syksyyn, jolloin olen tietyllä tasolla palannut prosessoimaan vuoden aikana tapahtuneita juttuja. Noin yleisesti olen nyt about 15 vuotta putkeen tuumannut jokaikinen syksy, että seuraavan syksyn vietän lämpimässä, mutta täällä sitä ollaan edelleen, vaikkakin viime talvi tulikin pääasiassa vietettyä lämmössä. Ja hei, perinteisesti myös totean tämän saman asian täällä blogissa aivan jokaikinen syksy.

Ekaa kertaa vuosikausiin ei ole syksyksi tiedossa reissua aurinkoon, joka tuntuu todella oudolta. Meidän edellinen yhteinen lomakin on ollut perheenä viimeksi helmikuussa, niitä tavallisia kotona vietettyjä viikonloppuja lukuunottamatta. Vaikka maanantaina kirjoitinkin kotimaan matkailusta, ei siitä kaukokaipuusta olla vielä päästy mihinkään. Haluaisin ihan kamalasti lähteä jouluksi jonnekin lämpimään kun kerrankin ollaan yhdessä lomalla, mutta lentojen ja majoitusten hinnat hirvittää. Ei kamalasti kiinnostaisi maksaa matkasta tuplahintaa verraten kuukausi ennen tai jälkeen joulun.

Tällä viikolla on ollut totuttelua taas ”normaaliin arkeen” kahden yh-viikon jälkeen. Tommi oli reilun viikon Portugalissa surffaamassa ja palasi juuri kun lähdimme pojan kanssa Lappiin kaksin. Vietimme pienen kanssa siis pari viikkoa intensiivistä äiti-poika-laatuaikaa, joka oli ihan parasta. Vietin jopa yhtenä tai kahtena iltana rauhallista iltaa kotona pojan jo nukahdettua, ensimmäisiä kertoja ikinä! En ole vielä koskaan ollut kodissamme yötä yksin, enkä oikeastaan edes viettänyt iltoja yksinäni ennen tätä, usein kun menemme pienen kanssa yhdessä nukkumaan ja mies nyt harvemmin on kotoa öitä pois. Nyt tuntuu kuitenkin oudolta kun pystyy taas lähtemään iltapäivällä salille tai lenkille ilman, että olisi täysin yksin tarhan vienti- ja tuontiaikataulujen armoilla.

Ja hei tuo mekko on muuten yksi löytöni sieltä Tukholman Filippa K Second Hand-liikkeestä Södermalmilta, jonne on ehdottomasti päästävä takaisin seuraavalla Tukholman reissulla! Ja tuo neulemekko on ehdottomasti yksi syksyn lempparivaatteistani, ihanan simppeli arkeen ja helposti yhdisteltävissä about kaikkeen 🙂 Suosittelen Tukholman Second Hand-valikoimasta aivan ehdottomasti piipahtamaan tuolla Filippa K:lla, varsinkin jos melko minimalistinen tyyli kiinnostaa. Kattavammin kirjoittelin aiheesta kuukausi takaperin tässä postauksessa.

Herätessäni tänään oli fiilis, ettei oikein ole mitään sanottavaa, mutta näköjään jostain kumpusi näitä syysfiiliksiä poikkeuksellisen melankolisissa fiiliksissä 😀

 

Moni teistä on kertonut syksyn olevan lempi-vuodenaika, mutta löytyykö ketään muita syksy-ankeilijoita?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

DIY: Puuterinen Chunky Beanie

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Vilautin viime viikolla Instan puolella tätä uusinta itselleni neulomaani pipoa, joka itseasiassa oli ”käsitöiden to-do-listallani” varmaan lähes parin vuoden ajan. Lähes kaikki neulomani pipot ovat käännettävällä resorilla, eikä varmasti tarvitse erikseen mainita, että rakastan yli kaiken pipoja käännettävällä resorilla! Kävin ostamassa langat tätä pipoa varten jo yli kuukausi takaperin ja pipo valmistui muutaman illan työstämisen jälkeen viime viikolla. Tämä on itseasiassa ensimmäinen tähän tyyliin neulomani pipo.

Aivan täysin tyytyväinen en ole lopputulokseen, mutta koska pipo sai paljon kiinnostusta Instan puolella, päätin jakaa ohjeen myös täällä. Haluan tehdä pientä hiontaa tähän ja voi olla, että teen vielä pojalle pipon tällä samaisella ohjeella. Jos olisin tehnyt tämän jollekin toiselle, en olisi suostunut luovuttamaan pipoa eteenpäin  😀

Ohje on tosiaan bongattu No Home Without You-blogista täällä ja tämä on ohje Samuji-tyyliseen tuplapaksuiseen pipoon. Itse käytin tähän ohuehkoa alpakkalankaa, josta neuloin tuplana, mutta mielestäni tähän olisi sopinut jokin hieman paksumpi lanka, jolloin pipo olisi ollut vieläkin muhkumpi ja neulos hieman siistimpää. Huom! Ohje on melko pieneen päähän, mikäli tahdot isomman koon, löytyy tuolta alkuperäisestä ohjeesta linkki myös suuremman pipon ohjeeseen.

Mitä tarvitset? 5mm sukkapuikot ja haluamaasi lankaa. Itselläni oli 4 kpl 25g ohutta alpakkalankaa, eli lankamenekki oli noin 100g. Totesin, että käyttämäni lanka oli ehdottomasti tähän liian ohutta vaikka neuloin tuplana ja jos myöhemmin jaksan, kokeilen tehdä pipon yhdistämällä tätä mohairlankaa ja tätä alpakkalankaa. Sävy nimittäin ehkä täydellisin ikinä! 💕

Ohje: Luo 12 silmukkaa ja jaa tasan neljälle puikolle. Jatka pyörönä neuloen ensimmäinen kerros oikein. Seuraavat 16 kerrosta (kerrokset 2-16) lisää jokaisella kerroksella 4 silmukkaa, yksi per puikko ja aina samaan kohtaan. Lisäysten jälkeen pitäisi silmukkamäärän olla 72. Neulo sileää neuletta (oikein) seuraavat noin 13cm.

Sileän neuleen jälkeen siirrytään joustinneuleeseen, eli neulotaan 1 oikein kiertäen, 1 nurin-yhdistelmää resoriksi noin 20cm. Itse tosin neuloin 1 oikein, 1 nurin, huomasin itseasiassa vasta nyt tuon kiertäen oikein, ups. Joustinneuleen jälkeen siirrytään sileään neuleeseen, jota neulotaan seuraavat noin 19cm. Tämän jälkeen aloitetaan kavennukset seuraavaan tyyliin: Ensimmäisellä kavennuskerroksella neulotaan 6 oikein, 2 yhteen. Seuraavalla taas 5 oikein, 2 yhteen ja jatketaan tähän tyyliin, kunnes puikoilla on jäljellä 8 silmukkaa. Vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele.

Lähteekö tämä ohje testiin?

Ja kiitos vielä Kaisalle loistavasta ohjeesta ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Muutama ajatus unelmaelämästä

Saavuimme eilen tänne Luostolle ja voi elämä kun täällä on ihanan rauhallista! Kaikki arjen stressi ja suorittamisen paine olivat tipotiessään heti kun pääsi tänne. Mikä siinä onkin, että luonnon helmassa ja hiljaisuudessa mieli lepää näin hyvin? Ah, alkoi jo harmittaa etten jo ajoissa varannut esimerkiksi kokonaista viikkoa tälle Lapin reissulle. Täällä on nimittäin aivan ihanaa!

Olemme ulkoilleet hurjasti ja eilen illalla lähdimme metsäpolulle bongailemaan auringonlaskua puiden lomasta. Minulle tuli jotenkin niin onnellinen fiilis metsän hiljaisuudessa haahuillessa, ilman kiirettä mihinkään, että meinasin alkaa itkemään, haha. Ja vaikka ulkoilen myös kotona ahkerasti luonnossa, on ilman puhtaus täällä aivan eri luokkaa ja sen kyllä huomaa selkeästi. Kaikki ei kuitenkaan mennyt näköjään aivan putkeen ja tajusin unohtaneeni kameran johdon kotiin. Tottakai jotain unohtuu. Wi-Fi-toiminto jotenkin bugitti, eikä suostunut siirtämään kuvia koneelle, joten Lappi-kuvia siis luvassa myöhemmin.

Täällä hiljaisuuden keskellä on ollut ajankohtaista uhrata muutama hetki miettimään sitä, mihin olen matkalla. Ja siis henkisellä tiellä, en niinkään fyysisesti. Elämä on matka, jonka varrella tulee ylä- ja alamäkiä, opetuksia ja palkintojakin. Keskityn itse ennemmin miettimään tulevaa kuin vellomaan menneissä. Menneisyyttä et voi muuttaa, mutta sen sijaan tulevaan voi vaikuttaa omalla toiminnallaan. Ja niin, mitä sitten haluan tulevaisuudelta?

Ihmisenä stressaan ja ahdistun eniten asioista, joista en tiedä tarpeeksi tai mitä en osaa. Hyppy epämukavuusalueelle voi tietyissä asioissa tehdä hyvääkin, mutta myönnän silti usein tuntevani niitä ”tuleeko tästä mitään” tai ”tiedänkö ollenkaan mitä edes olen tekemässä?” ajatuksia, oli kyseessä sitten työ tai äitiys. Ja mitä tulee äitiyteen, olen sen suhteen oivaltanut erään asian: Mitä kauemmin olen ollut äiti, sitä enemmän myös rakastan juuri sitä. Äitinä olemista siis. Itselleni ensimmäiset viikot, kuukaudet tai jopa vuosi pienen vauvan äitinä oli juurikin noiden aikaisemmin mainitsemieni, välillä jopa pienen paniikin sekaisten ajatusten täyteisiä. Vaikka tietysti olen onnellinen jokaisesta päivästä äitinä, voisin itse ainakin todeta sen olevan nykyään vieläkin merkityksellisempää kun on kehittynyt jo tiiviimpi vuorovaikutussuhde omaan lapseensa. En tiedä onko äitiys koskaan helppoa, mutta oma mielipiteeni on, että ainakin se helpottuu ajan mittaan.

Ajatukseni ovat kieltämättä hieman ristiriitaiset sen suhteen, että haluanko vielä joskus lisää lapsia. Täytyy myöntää, että koen edelleen jonkin sortin traumoja sekä raskausajasta, että synnytyksestä ja jos täytyy sanoa aivan suoraan, en tiedä haluaisinko kokea samaa enää uudestaan. Pelko odotusajan tutkimuksista, virheasennosta ja synnytyksen pitkittymisestä on nimittäin edelleen vahvasti mielessä. Kieltämättä kuitenkin myönnän tuntevani jonkinlaista ”huonoutta” siitä, että olen mahdollisesti vain yhden lapsen äiti. Tiedättekö, koska yleensä odotetaan, että sen yhden seuraksi tulee ainakin yksi sisarus. Kaikki muu herättääkin yleensä vain kysymyksiä.

Kuuntelen juuri erästä työkaverini suosittelemaa kirjaa (kirjavinkkejä muuten tulossa blogiin tällä viikolla), jossa oli eräs harjoitus, joka jäi mieleeni. Kyseessä oli mielikuvaharjoitus, jonka aikana tuli kuvitella elämä, jollaista haluaisin elää. Mitä elementtejä siinä olisi? Mitkä arvot olisivat läsnä? Ei varmasti yllätä, että kuvittelin mielessäni kiireettömyyttä, stressittömyyttä, tietynlaista huolettomuutta ja jonkun lämpimän paikan. Parin viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että stressi on asia, joka syö tehokkaasti hyvinvointia ja loppupeleissä todella monet asiat aiheuttavat jollain tavalla stressiä, vaikkei näin äkkiseltään ehkä uskoisi. Vilkas kaupunkiympäristö, joka puolelta tulevat virikkeet, tarve olla jatkuvasti kehittämässä itseään, sekä kaikkea ympärillään, yhteiskunnan paine olla tietynlainen ja metatyö, joka tuntuu arjessa yhä vain teknologian myötä lisääntyvän. Kaikkein eniten haluaisin olla täysin stressitön. Mutta onko se nykymaailmassa edes mahdollista?

Tietynlainen vapaus ja mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ovat myös arvoja, jotka koen elämässäni tärkeiksi. Äitinä haluan antaa lapselleni mahdollisimman paljon fyysistä kosketusta ja kertoa tälle aivan jokainen päivä, että rakastan häntä. (Äh, aloin itkemään kun kirjoitin tätä!) Mielestäni on tärkeää antaa lapselle malli siitä, ettei elämä ole vain pelkkää kiirettä, työntekoa ja stressaamista. Rehellisesti stressaan todella usein jo pelkästään siitä, mihin maailma on menossa. Tuntuu aivan kamalalta ajatella omaa lastaan tulevaisuuden mahdollisesti entistäkin suorituskeskeisempään ja kiireisempään maailmaan. Luovuin viisivuotissuunnitelmista jo pari vuotta takaperin, koska sehän tästä vielä puuttuukin, että kaiken muun lisäksi pitäisi vielä olla nykyhetken lisäksi perillä siitä, mitä tekee joka vuosi seuraavan viiden vuoden aikana. (Ja ah, suosittelen niiiiin viisivuotissuunnitelmien heivaamista! :D)

Vinkkasinkin teille lauantaina IG Storiesissa aivan ihanasta dokkarista, jonka katsoin YLE Areenasta. ”Syrjäisen saaren lumo” kertoo ranskalaisesta perheestä, joka lähtee surffaamaan pienelle syrjäiselle Fanningin saarelle Tyynellä Valtamerellä. Saarelle pääsee Kiribatilta ainoastaan pienellä purjevetoisella rahtiveneellä, jonka kautta saaren paikalliset asukkaat tilaavat muilta saarilta itselleen elintarvikkeita ja mitä ikinä. Parin tuhannen asukkaan saarella kaikki tuntevat toisensa, kylän lapset käyvät koulua yhdessä vanhempiensa kanssa ja kaikki ottavat rennosti ilman murheita maailman menosta. Liikutuin, ensinnäkin siksi, koska tiedätte aikaisemmat mesoamiseni siitä, että muuttaisin Moorealle kasvattamaan hedelmiä omavaraisena, mutta toisekseen myös siksi, että mielestäni jokaiselle kuuluisi elämä ilman yhteiskunnan tuomia paineita, joiden mukaan sinua monitoroidaan neuvolassa aina siitä lähtien kun olet lapsi. Josset kasva näin tai syö näin, olet muista poikkeava. Aikuisten taas tulee luoda uraa ja menestyä, koska muuten olet myös poikkeava. Mutta miksi massasta poikkeava olisi sen huonompi? Tottakai hyvinvointiyhteiskunnassa on lukuisia hyviä puolia, mutta niin. Asia silti mietityttää.

Ja niin. Edelleen haaveilen huolettomasta elämästä pienellä saarella hedelmiä ja simpukoita poimien, mutta samalla tiedostan, ettei se vain ole niin yksinkertaista. Toisaalta olen myös ehkä vähän hyvällä tavalla kateellinen näille kaikille Lapin pienissä kylissä asuville, joiden elämä luultavasti on moneen kaupunkilaiseen suorittajaan verrattuna varsin huoletonta. Haaveenani on edelleen siis kaikessa yksinkertaisuudessaan simppeli ja huoleton, yksinkertainen elämä. Syrjäisellä saarella tai jossain muualla 🙂

 

Millaista teidän unelmaelämänne olisi?

 

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

Kysymyksiä rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta

Tein maanantaina Instassa kyselyn, jossa saitte esittää minulle mitä tahansa kysymyksiä rahasta, säästämisestä ja taloudesta. Rahaan, sekä yleisesti säästämiseen liittyvät postaukset ovat blogissani ehdottomasti yksi suosituimmista aiheista vuodesta toiseen, joten ajattelin, että mikäs sen parempaa kuin vastailla juuri niihin teihin esittämiin kysymyksiin aiheesta. Tätä oli muuten aivan huippua tehdä, täytyy toteuttaa toistekin 🙂 Kiiiiitos siis valtavasti teille aivan erinomaisista kysymyksistä!

Tänään siis aiheena raha, säästäminen ja sijoittaminen:

 

Koetko, että sijoittamalla saa tuntuvasti paremmin säästöä kuin pankkitilillä lepuuttamalla? Kyllä ehdottomasti. Tottakai tuotto-odotus riippuu paljolti siitä, mihin sijoittaa. Korkosijoitusten tuotto-odotus on toki osakkeisiin verraten huomattavasti maltillisempi ja sijoitustuotteiden tuotto-odotukset on laskettu aina pitkällä sijoitusajalla. Tavallisilla käyttötileillä on tuotto käytännössä ei mitään ja jos tuumailee esimerkiksi useiden vuosien säästämistä, kannattaa ehdottomasti valita parempituottoinen tuote edes osalle säästöistä. Pahimmassa tapauksessa inflaatio jopa pitkässä juoksussa syö tilisäästöjä. On tärkeää kuitenkin säästää myös varakassaa yllättäviin menoihin, eikä koskaan sijoittaa rahaa, jolle on jo tiedossa konkreettinen käyttötarkoitus, kuten se perinteinen hajonnut pesukone, josta aina jaksetaan toistella näissä esimerkeissä, haha 😀 Tosin, tällä hetkellä elämme rahoitusmarkkinoilla poikkeuksellisia aikoja ja korkotuotteiden tuotot ovat tänä vuonna olleet ajoittain jopa osakemarkkinoita paremmat.

Mitä mieltä olet ”luksuslaukku on sijoitus”-sanonnasta? Heh, itselleni luksuslaukut ovat ensisijaisesti kulutustavaraa, joka ostetaan käytettäväksi. Toki, olenhan itsekin ostanut joskus aikanaan pari Vuittonin huivia ennen sitä ”massahypeä” (+hintojen nousua) ja saanut huutokaupalla myydessäni jopa hyvät voitot huiveista. En kuitenkaan henkilökohtaisesti koe, että saisin omiani takaisin merkkilaukuista, joita olen varsin ahkerasti käyttänyt vuosikausia, mutta tietyssä tapauksessa ymmärrän tämän, jos esimerkiksi ostaa jonkun erikoisemman laukun tarkoituksena enemmänkin säilöä sitä niin, että jälleenmyyntiarvo säilyy. Itse toteamani karu fakta on kuitenkin, että massatuotannon huomaa nykyään myös todella kalliissa hyödykkeissä, enkä itse koe, että nykypäivänä luksusmerkiltä X ostettu laukku vastaisi täysin laadultaan 15 vuotta sitten valmistettua. Toki varmasti löytyy monia poikkeuksiakin. Itseltäni löytyy pari 2000-luvun alkupuolella ostettua Vuittonin laukkua, joista uskoisin ehdottomasti saavani omani takaisin mikäli ne myisin, mutta en usko tilanteen olevan sama, mikäli ostaisin kyseiset laukut tänä päivänä. Eli ei, joskus ehkä samaistuin itse tähän ”luksuslaukku on sijoitus”-väittämään, mutta en enää.

Sijoitukset ja verot. Miten toimii ja täytyykö näistä itse ilmoittaa verottajalle? Käytännössä maksetaan sijoituksista verot siinä vaiheessa kun sijoituksia lunastetaan tai myydään. Poikkeuksena tietyt vakuutustuotteet, joissa on mahdollista nostaa ulos ensisijaisesti pääomaa ja ottaa tuotot ulos vasta pääoman jälkeen, jolloin verot maksetaan vasta silloin kun pääoma on nostettu ja aletaan nostamaan varsinaisia tuottoja. Noin yleisesti toimittavat pankit Suomessa automaattisesti verottajalle tiedot sijoituksista ja niiden arvoista, jolloin nämä tulee tarkastettavaksi esitäytettyyn veroilmoitukseen. En ole verotuksen asiantuntija, mutta käsittääkseni tämä ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia Suomessa toimivia sijoituspalveluiden tarjoajia? Eli käytännössä, jos myisin tänään sijoituksiani voitolla, olisi nämä tuotot huomioitu veroilmoituksessa, jonka saan ensi vuoden alussa.

Helppo säästövinkki aloittelijalle? Ehdottomasti vain aloittaa se säästäminen 🙂 Jos säästäminen mietityttää, kannattaa ensin aloittaa pienillä summilla, jotka eivät vaikuta kuukauden talouteen. Aloittelijana en lähtisi kikkailemaan esimerkiksi suorien osakkeiden kanssa, vaan valitsisin hyvin hajautetun rahaston, jolla voi helposti ”harjoitella”. Sijoittaminen nimittäin koukuttaa! Jos ei yhtään tiedä mihin rahansa laittaisi tai tiedä miten aloittaa, suosittelen käymään esimerkiksi omassa pankissa juttelemassa ja kartoittamassa se, minkä riskiluokan tuote voisi olla itselleen sopiva. Myös esim Nordnetissä on verkko-sijoitusneuvoja, jonka avulla voi päästä alkuun itselleen sopivan sijoitustuotteen kanssa. Pankkien tarjoamat omat rahastot ovat mielestäni oikein hyviä ensimmäisiksi sijoitustuotteiksi.


Miten päästä ”talouskateudesta” eroon? Termi ei ole itselleni tuttu, mutta oletan tällä tarkoitettavan tunnetta siitä, että pitäisi sijoittaa ja säästää, koska kaikilla muillakin tuntuu olevan siihen mahdollisuus? Mielestäni tässäkään asiassa ei kannata vertailla itseään muihin, jokainen säästää ensisijaisesti itseään ja omaa tulevaisuuttaan varten. Ei ole oikeaa tapaa elää, kuten ei myöskään säästää tai sijoittaa. Kaikkien ei missään nimessä ole pakko sijoittaa tai säästää, vaikka aiheesta nykyään paljon enemmän puhutaankin. Silti toki itse näen, että säästäminen ja tulevaan varautuminen taloudellisesti on aina hyvä juttu. Oma vinkkini tähän on ehkä miettiä omat motiivit ja tavoitteet säästämiseen, sekä yksinkertaisesti aloittaa esimerkiksi kuukausittaisella rahastosäästämisellä, mikäli aihe kiinnostaa.

Kuinka paljon säästät kuukaudessa ja mihin? Pelkkiin rahastoihin vai myös tileille? En juurikaan säästä tilille. Varaan käyttötilille aina summan, joka vastaa kaikkia kuukauden arvioituja menoja ja vähän extraa. Yritykseni ALV-tili on toisessa pankissa ja pyrin siihen, että kun firman kassaan tulee rahaa, siirrän alvit, arvioidun normi-veron ja vähän extraa joustovarana OP:n verotilille. Maksan yrityksen arvonlisäverot kerran vuodessa, joten itselleni on selkeämpi vaihtoehto, että verot ovat erillään muista rahoista, enkä käy katsomassa verotiliä juuri ollenkaan (paitsi juuri äsken kun halusin katsoa erään seikan seuraavaan :D). Tätä en siis suosittele kenellekään, mutta koska olen hajauttanut sijoituksia myös eri pankkeihin, olen säästänyt suht. pienillä summilla myös verotililtä, vaikkakin sijoitusaika näille todennäköisesti on lyhyehkö.

Mutta! Olen varautunut mahdolliseen arvonvaihteluun siten, että siirrän aina verotilille myös extraa, joka tuo katetta tilille, mikäli verotililtä tehtyjen sijoitusten kurssit laskisivat. Tavoitteeni on, että nuo ”extrasiirrot” kattaisivat nuo summat, jotka olen sijoittanut rahastoihin, jolloin en joudu niitä lunastamaan veroja maksaessa. Näin olen myös huomannut saavani kivasti rahaa säästöön aivan huomaamattani, koska en ikinä edes muista koko verotilin säästöjä. Juuri kun aamulla kävin kurkkaamassa, oli ”verosäästöille” kertynyt neljästä eri rahastosta keskimäärin noin 3% tuotto, joka nyt ei päätä huimaa, mutta noin 4kk sijoitusajalle kuitenkin hyvä kun vertaa, ettei tililtä kerry mitään ja markkinat ovat lähikuukausina heitelleet aikalailla. Omassa pankissani säästän tällä hetkellä pienen summan vakuutuskuoreen (nyt lähikuukausina noin 100€) ja Nordnetin kautta pistän eri rahastoihin vaihdellen noin 200-500€ kuussa. Ihan järisyttävistä summista ei siis ole kyse. Lapselle säästän kuukaudessa noin 100€, joka menee 50/50 pienen käyttötilille ja hajautettuun osakepainotteiseen vakuutuskuoreen (kapitalisaatiosopimus, jossa voi muokata sijoitusjakaumaa myös kesken säästämisen ja nostoje tehdessä realisoituvat tuotot, sekä näinollen verotus vasta sen jälkeen kun kaikki pääoma on nostettu.) Anyway, kuukausittain laitan säästöön keskimäärin ehkä 300-600€.

Olet kirjoittanut ennenkin Nordnetistä ja se edelleen kiinnostaa. Mihin laittaisi siellä rahat? Kevään jälkeen olen ensisijaisesti sijoittanut Nordnetin kautta. Kesällä ostin osakkeita, mutta nyt olen pääasiassa merkinnyt rahastoja. Omia suosikkejani ovat eräs teknologia-rahasto, Kiina-rahasto, vastuullisen sijoittamisen rahasto ja Nordnet Smart 15, jota itse suosittelisin erityisesti aloittelevalle sijoittajalle.

Millä ”tuotteella” nyt aloittaisit säästämisen / sijoittamisen? Luultavasti samalla tavalla kuin aloitin aikanaan, eli säästämällä 50/50 osakepainotteiseen hyvin hajautettuun rahastoon ja ASP-tilille omaan asuntoon. Aloitin ASP-säästämisen muistaakseni 2012 ja säästin käsirahaa ensimmäiseen omistusasuntoon reilut pari vuotta noin 300€ kuussa suoraveloituksena palkkapäivänä, sekä ohessa myös rahastoihin. Jos haaveena on omistusasunto, suosittelen ihan kaikille ASP:ia!! Jos vain olisi mahdollista, avaisin meidän naperolle oman ASP-tilin ihan heti 😀

Mikä on paras tapa säästää ja helpoin tapa päästä säästämisessä alkuun? Yhdistin tähän kaksi samantyylistä kysymystä. Parhaasta tavasta en osaa sanoa, koska toki tyylejä säästää on monia ja paras tapa riippuu toki aina yksilön tavoitteesta ja monesta muusta seikasta, kuten riskinsietokyvystä ja tuottotavoitteesta. Parhaimmiksi tavoiksi mainitsisin itse säännöllisen säästämisen, eli että säästämisestä tulee rutiini ja että säästettävä summa on tasapainossa oman talouden kanssa. Helpoimmalla pääsee tekemällä kuukausisäästösopimuksen esimerkiksi hyvin hajautettuun rahastoon, jolloin säästösumma lähtee aina tililtä automaattisesti esimerkiksi palkkapäivänä, jolloin merkintöjen tai siirtojen tekeminen ei tuota ylimääräistä päänvaivaa. Myös konkreettinen tavoite säästämiselle motivoi ja suosittelen sen miettimistä, vaikka onkin ihan ok, että tavoite mahdollisesti muuttuu matkan varrella. Säästämisen konkretisoituminen on helpompi hahmoittaa ajatuksen tasolla kun pyrit johonkin konkreettiseen asiaan, kuten omaan asuntoon, maailmanympärysmatkaan tai sitten vaikka unelmiesi lepotuoliin. Tyylejä on monia 😉 Ja edelleen kartan itse termiä eläkesäästäminen, koska se jotenkin ahdistaa, enkä edelleenkään virallisesti ole eläkesäästäjä. Tavoitteeni eläkesäästämisen suhteen on edelleen asuntosijoittaminen lähivuosina.

Miten saada säästöön rahaa, kun nettona tilille tulee reilusti alle 2000€ ja toki tulee elää? Aloitin itse aikanaan sijoittamisen tienatessani nettona noin vajaat 2000€ kun aloitin työt pankissa tradenomi-opintojen loppuvaiheessa. Sanoisinko, että jo se, että säästää vähän on jo paljon. Monet aloittavat esimerkiksi 50 euron summalla, joka on hyvä siirtää sivuun heti palkkapäivänä. Tällöin tuota summaa ei tule käytettyä muuhun ja osaa suunnitella loppukuun menot sen mukaan, mitä tilille jää. Useimmissa tapauksissa tulotaso joustaa esimerkiksi 50€ säästön.Säästää voi myös esimerkiksi jokatoinen kuukausi. Toki pienten säästösummien kohdalla paras keino on olla pitkäjänteinen ja yrittää olla miettimättä sitä, ettei pienistä summista kasva suuria säästöjä, vaan ajatella säästämistä ennemminkin pitkän aikavälin juttuna ja tavallaan kuin maksaisit kuukausittain jonkin laskun.

 

Kiinnostaako aihe? Tehdäänkö tämä kysymyshaaste joskus uudelleen?

Entä paljonko te säästätte kuussa? ✨

 

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.