Monday vibes: JOMO

Olen tänään keskittynyt hoitamaan rästihommia ja johan niihin onkin saanut koko päivän kulumaan! Aloitin hommat jo ennen seiskaa ja edelleen istun tässä läppärillä, vaikkakin kävimme Tommin kanssa äsken autolla asioilla ja postissa. Heh, aika kuluu niin hujauksessa kun on hommaa! Ajattelin, että jossen nyt yhtenä maanantaina ehdi saada postausta aikaiseksi, niin ei sitten voi mitään. Siitä tulikin sitten mieleeni eräs aihe, josta olen ajatellut jo jonkin aikaa kirjoittaa..

Moni teistä on saattanut kuulla FOMO-ilmiöstä, jonka kirjainlyhenne tulee sanoista Fear Of Missing Out. FOMO on pelko siitä, että jää asioiden ulkopuolelle, jossei vietä päivästä tuntikausia somessa katsomassa ihmisten kuulumisia ja sitä, mitä muualla tapahtuu. Ah, ne ihanat sosiaalisen median paineet yhdistettynä vielä tähän ilmiöön. Enää ei nimittäin riitä, että päivität itse säännöllisesti sisältöä, vaan nykyään pitäisi olla perillä myös kaikesta mitä muut ihmiset tekevät. Kuulin muuten taannoin huhun siitä, kuinka Instagram harkitsee luopumista tykkäyksistä, ilmeisesti tarkoituksena juurikin vähentää tykkäämisten luomaa painetta. Mielenkiintoista!

Sinänsä koomista myöntää, etten itse seuraa tykkäyksiä juuri ollenkaan, ellei kyseessä ole vaikkapa yhteistyö, koska siinä tapauksessa on statistiikalla oikeasti väliä asiakkaalle. Myynhän kuitenkin näkyvyyttä kanaviini. Olen itse jo jossain määrin lannistunut näiden kaikenmaailman algoritmien mysteereiden suhteen, joten päätin jo kauan aikaa sitten olla stressaamatta jostain niin turhasta, kuin tykkäyksistä, kommenteista tai algoritmeista. Ei homman pitäisi mennä niin, että joudut taistelemaan jotain mahdottomia yhtälöitä vastaan tai katsomaan kellosta sopivaa julkaisuaikaa vain siksi, että kuvasi saisi enemmän suosiota. Itse seuraan ainakin innolla, miten homma etenee tämän mahdollisen uudistuksen suhteen ja mikä on tässä seuraava askel. Somen luomat monimuotoiset paineet, jatkuva paine läsnäolosta, ihmisten kaipuu ajoittaiseen offline-aikaan ja aidon sisällön suosion kasvaminen ovat kaikki olleet viimeisen vuoden aikana aktiivisia puheenaiheita.

Voin myöntää joskus itsekin tunteneeni pieniä FOMO-hetkiä, mutta oikeastaan en kamalasti, enkä edes aivan lähiaikoina. Olen itse jo jonkin aikaa yrittänyt ennemmin panostaa FOMO:n vastakohtaan JOMO:oon, eli Joy Of Missing Out:iin. Sen sijaan, että pelättäisiin jäävänsä jonkin ulkopuolelle ei-someaktiivisuuden vuoksi, iloitaankin juuri niistä hetkistä, jotka eivät päädy sosiaaliseen mediaan tai ajasta, jonka käyttää muuhun kuin somefeedin skrollaamiseen. Olen tietoisestin vähentänyt somen käyttöä lähikuukausina ja hei, se on tuonut tilalle niin paljon! Välillä on niin ihana olla offline. Laittaa puhelin äänettömälle tai lentotilaan ja keskittyä muutamaksi tunniksi aivan muihin asioihin ilman häiriöitä.

Eniten nimittäin ahdistaa juuri tunne siitä, että pitäisi olla somessa. Pitäisi olla kaikesta perillä. Pitäisi olla jatkuvasti päivittämässä kuulumisia, koska muutenhan et mukamas tee mitään. Ja unohtamatta tietty sitä, että pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa kymmenestä eri kanavasta. (Ah, muistatteko ne nuoruusvuodet kun kirjekaverin kirjettä odoteltiin postin mukana jopa viikkoja! Milloin seuraava kirje tulee vai tuleeko ollenkaan? :D) Välillä on ihan hyvä höllätä tämän kanssa ja viime viikkoina olenkin huomattavasti vähentänyt esimerkiksi Storiesien selaamista.

Ja tiedättekö, tämän vähentämisen myötä olen huomannut, että samalla myös se kiinnostus siihen kaikkeen on vähentynyt, koska tilalle on keksinyt muita ja huomattavasti kiinnostavampia juttuja. Eilen kävimme ostamassa meille lisää viherkasveja ja ihastelemassa japanilaista puutarhaa, tänään taas kierrätyskeskuksessa bongailemassa kippoja, kukkaruukkuja ja hyllyä terassille. Juttuja, jotka ehkä monesti ovat jääneet väliin sen vuoksi, että on niin paljon helpompi jäädä vaikka sinne sohvalle ja selata sosiaalista mediaa. Kuten vaikkapa kaappien järjestely, vanhojen päiväkirjojen tai valokuva-albumeiden selaaminen ja sitä rataa. Niinä hetkinä kun ehkä on halunnut istahtaa sohvalle ja ottaa puhelimen kouraan, olen pyrkinyt miettimään niitä (välillä ehkä ärsyttäviäkin) asioita, joita ehkä olen aikaisemmin jättänyt tekemättä ja hoitamatta siksi, että on niin paljon helpompi olla puhelimella. Ehkä juuri tämän vuoksi olenkin innostunut uudella tavalla juurikin siitä leipomisesta, kodin laitosta ja kivoissa paikoissa käymisestä 🙂

Bikinit ovat muuten Asuyamalta (saatu) ja tämänhetkiset suosikkini! Yläosa on Bali Top ja alaosa Bahamas Bottom, itselläni on näistä koko S, tämän mallin rib-kangas on tosin melko joustavaa 🙂 Nyt ostin myös tämän aprikoosin värisen Fiji-bikinisetin <3

Esimerkiksi matkoillani haluan ennemmin keskittyä elämyksiin, kivoihin hetkiin, enkä olla jatkuvasti miettimässä asioita some ja kuvamateriaali edellä. Minkälaisen kuvan tästä saisi? Olenko jo ehtinyt kuvata IG Storiesiin? Argh. Elämä on kyllä kieltämättä ahdistavaa, jos päätyy siihen pisteeseen kun ajattelee kaikkea sosiaalinen media edellä. Tottakai kuvamateriaali itsellänikin on vaikkapa matkoilla tärkeää jo bloginkin vuoksi, mutten halua nähdä ja tehdä vain niiden kuvien vuoksi, vaan aidon uteliaisuuden ja kokemusten.

Tottakai sosiaalisen median päällimmäinen tarkoitus on olla kevyttä viihdettä, ajanvietettä ja juurikin jonkinlaista sosiaalista täytettä päiviin. Silti voi siitäkin saada liiakseen tai somesta tulla jopa ähky, jonka myötä liiallinen läsnäolo ”aina jossain kanavassa” alkaa jopa ahdistaa. Olen välillä ehdottomasti tiedostanut nämä someähkyn oireet ja välillä miettinytkin, että mitäs sitten käy jo työnkin puolesta, jos menetän kiinnostukseni tähän kaikkeen? No, tämän hölläämisen jälkeen olen huomannut eron selkeästi: Somettaminen on huomattavasti mukavampaa ja inspiroivampaa kun pitää välillä pientä taukoa, eikä stressaa turhista 🙂

 

Ovatko JOMO- tai FOMO-hetket teille tuttuja? Entä mitä luulette, että Instagramille käy tykkäysten poistumisen myötä?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Vapaaehtoinen yksinäisyys ja ajatuksia mammautumisesta

Ajattelin ensin pitäväni tänään jonkin sortin ”vapaapäivän”, koska viime viikkoina on hommaa riittänyt melkolailla arkeen ja viikonloppuun. En edes muista milloin olisin viettänyt edellisen kerran vapaapäivää. Siis semmosta, jolloin en olisi tehnyt mitään blogiin tai muuhun työaiheisiin liittyvää. Varmasti ehkäpä kuukausia sitten? Huomaan muutenkin, että viime viikot ovat menneet siitepölyallergian vuoksi vähän nuutuneissa merkeissä ja viime viikkoinen räkätautikin verottaa edelleen tässä ikävien allergioiden lisänä. Miten voikin olla, että allergiat pistävät väsyttämään näin paljon! Onko teillä muilla sama juttu?

Heräsin jo kuuden jälkeen, tein aamulla mini-meditaation ja köllöttelin äsken sohvalla katsoen Ruutu+:sta Bacheloria. Tälle päivälle olin laittanut kuitenkin to-do-listalle veroilmoituksen täyttämisen, mutta onnistuin saamaan pankin tunnuslukusovelluksen puhelimesta lukkoon kokonaiseksi vuorokaudeksi kun näyttö on ollut jo jonkin aikaa hajalla ja heittää vähän väliä ihme kosketushäiriöitä. Noh, täytyy hoitaa verojutut sitten huomenna. Enhän ollutkaan yrittänyt lykätä hommaa kun about parilla viikolla 😀

Lähdin eilen ensimmäistä kertaa VIIKKOIHIN käymään keskustassa asioilla. En muista milloin olisin viimeksi meikannut tai pukeutunut muihin kun verkkareihin tai kotivaatteisiin. Tai itseasiassa muistan sittenkin, ennen eilistä meikkasin muistaakseni viimeksi näihin postauksen kuviin. Balin reissun jälkeen on hommaa riittänyt kotona ja toki nautin omasta rauhasta, sekä kotona vietetystä ajasta. Se on kuitenkin fakta, että kotiin jämähtää helposti. Varsinkin silloin kun riittää tekemistä, eikä käy aika pitkäksi. Mitä kauemmin kököttää kotona, oli sitten äityslomalla tai vaikkapa etätyöskennellen, on totuus se, että kynnys kasvaa nopeasti lähteä mihinkään. Vaikka rakastan kotona hengailua, olen jostain kumman syystä alkanut nauttia myös kotitöiden tekemisestä ja kaikenlaisesta fiksailusta täällä. Ja tämähän ei kuulosta lainkaan minulta, haha.

Siinä vaiheessa kun tajusin, että nyt on oikeasti lähdettävä lähitienoon lenkkipolkuja kauemmaksi, iski melkein jo pieni paniikki. Olen nykyään nimittäin juuri se mammaihminen, joka kiireisenä aamuna valitsee ennemmin lelujen keräämisen lattialta, kuin meikkaamisen tai hiusten fiksaamisen. Oikeastaan puen useimpina päivinä päälle collariasun, jalkaan lenkkarit ja tukan sotkunutturalle. Fun fact: Välillä käyn koirien kanssa aamukävelyllä pyjamahousut jalassa, koska eihän se ole niin vakavaa. Kai?

Tietynlainen ”mammautuminen” on varmasti monen naisen kauhu, mutta onko se nyt loppupeleissä niin kamalaa? (Okei, jos mieheltä kysytään, niin mun kotona ahkerasti käyttämäni kulahtaneet kasari-teepparit saisivat kadota jonnekin mystiseen paikkaan, lopullisesti :D). Onko tämä nyt sitä tyypillistä ruuhkavuosien arkea kun arjen pientä luksusta on se, ettei aina tarvitse miettiä pukeutumista, jaksaa meikata ja välillä on ihana iloita niistä arjen pienistä hetkistä yksin? Nykyään semmoinen pelkkiin ulkonäköseikkoihin keskittyminen on alkanut jopa suunnattomasti ärsyttää. Toki tykkään itsekin laittautua sen kerran kun jonnekin lähden, mutta turhamaisuus ja pinnallisuus kyllä risoo, pahasti.

Minä olin itseasiassa vielä se, joka alkuun hieman vastusteli muuttoamme kauemmaksi keskustasta tänne omakoti-idyllin keskelle. Ihan rehellisesti tuntui välillä, että Käpyläkin oli ärsyttävän kaukana kaikesta, vaikka nykyään kyllä ajattelen hieman toisin. Ah, jos saisin päättää jonkun alueen Helsingistä, haluaisin ehkä takaisin Alppilaan! Rakastin Alppilassa asumista. Lähellä kaikkea, mutta silti sopivan syrjässä ydinkeskustasta. Mutta sitten taas, tällä hetkellä tuntuu, että olisi jopa kaikkein ihaninta muuttaa jonnekin metsän keskelle täysin omaan rauhaan.

Vauvavuoden aikanahan olin täysin varma, että olen se kahvilaäiti, joka keksii päivittäin uusia paikkoja vierailla, kerhoja ja sun muuta ajanvietettä päiviin. Satunnaisia päiväuniajan lounasteluita lukuunottamatta keskityimme pääasiassa vaunulenkkeihin, rauhalliseen kotihengailuun ja satunnaisissa blogitapahtumissa piipahtamiseen. Kerho- tai leikkipuistoaktiivia ei minusta kyllä totisesti kuoriutunut. Tosin, koen itse arjen taapero/leikki-ikäisen lapsen kanssa huomattavasti hektisemmäksi, kuin mitä se oli esimerkiksi vauva-aikana. Itselläni ainakin tulee välillä kausia kun kaipaa enemmän myös omaa aikaa niiden uhmisraivareiden ohelle. Ehkä siksi en olekaan jaksanut stressata sitä, että täytyisi olla riittävän sosiaalinen ja aktiivinen, ettei nyt vaan jää mistään paitsi. Silti, jokaikinen päivä tekisi mieli hakea poika jo kesken päivän pois tarhasta, koska tulee niin kamala ikävä jo puolenpäivän aikaan.

 Usein tuntuu, että yksinolosta tehdään kamala mörkö ja negatiivinen asia, vaikkei sillä olisi mitään tekemistä syrjäytymisen tai yksinäisyyden kanssa. Tottakai sosiaalinen elämä on tärkeää, eikä kenellekään varmasti ole hyväksi roikkua pitkiä aikoja kotona tekemättä konkreettisesti mitään, mutta toki vapaaehtoisella yksinololla ja yksinäisyydellä on vissi ero. Rehellisyyden nimissä on ihanaa, että on ajoittain mahdollisuus tehdä hommia melko itsenäisesti ja joustavasti ilman tietynlaisia aikaan tai paikkaan sidottuja seikkoja. Tai sitä, että oikeasti tarvitsisi useimmiten miettiä, että minkä näköisenä vietät työpäivääsi. Kai niitä suurempiakin murheita voisi olla.

 

Samaistutteko tai tunnistatteko ”mammautumisen” ? 🙈

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

DIY: Crochet Love Collection – boho-toppimallistoni on täällä <3

Nyt olisi vihdoin toppimalliston aika, jännää!! Tästä onkin tullut muutaman kuukauden ajan jauhettua kohtuullisesti, oikeastaan siitä lähtien kun sain Australiassa päähäni, että tekisin kesäksi malliston erilaisia virkattuja toppeja. Alunperin oli tarkoitus saada nämä ulos jo viime viikolla, mutta projekti on työllistänyt tässä muun arjen ohella melkoisesti ja sain vasta nyt hommat mallilleen 🙂

Kaikki topit on minun käsin tekemiäni. Materiaaleina on käytetty puuvillaa ja luomupuuvillaa. Tarkoitus oli tehdä mallistoon pari erilaista kierrätetystä langasta valmistettua toppia, mutta totesin kierrätetyn langan löytämisen olevan (ainakin täällä Suomessa) melko hankalaa, joten päädyin puuvillaan. Seuraavaksi olisikin tarkoitus kartoittaa laajemmin mm. ekologisempia bambu- ja pellavalankoja ja käyttää niitä seuraavissa mallistoissa.

Suurin heikkouteni näiden suhteen on edelleen hinnoittelu. Tiedän itsekin, että minun tulisi hinnoitella tekemäni työt korkeammiksi, koska kannattavaahan tämä homma ei edelleenkään ole. Jos topin hinta on 50€, menee materiaaleihin 5-12€, posti-ja paketointikuluihin 6€, itse topin tekeminen taas vie aikaa noin 5-7h. Muutamien eurojen tuntikorvauksella tätä siis tehdään, mutta ainakin voi kuunnella äänikirjoja samalla, haha. Olen törmännyt muutamia kertoja siihen kun ihmiset saattavat olettaa, että käsitöiden tekeminen on nopeaa ja vaivatonta. Pipo tai tämmöinen toppi ei totisesti valmistu tunnissa, vaan sen työstämiseen menee lähestulkoon kokonainen työpäivä. Sinänsä harmi! Muuten laajentaisin mielelläni erilaisiin neuleisiin, mutta niitä taas työstää parikin viikkoa. Siis yhtä neulepaitaa.

Kokoinfo: Topit ovat pääasiassa kokoa S/M, mutta niskalenkin ja nyörityksen myötä on näissä todella hyvä säätövara suuntaan tai toiseen. Muutaman topin kohdalla on erityismaininta normaalia isommasta tai pienemmästä koosta 🙂 Isorintaiselle soveltuvat parhaiten topit, joissa pitsikuviointi kupin reunassa ja täten isommat kupit. Sanoisin kuitenkin, että kaikki topit soveltuvat melko hyvin eri kokoisille, koska niskaremmia kiristämällä saa kuppiosioihin tehokkaasti ”kohotusta”, sekä ympärystä kiristettyä tai löysättyä takanyörien avulla. Itselläni kuppikoko C/D.

Sitten niihin toppeihin! 💕

 

1.Crochet Love Top Cotton Lace

(Mallissa erityisvahvistetut niskaremmit)

Materiaali: 100%  Cotton

Koko: S/M (säädettävissä)

Määrä: 2 kpl MYYTY! Kerro, mikäli haluat jäädä jonoon!

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

2. Crochet Love Top Lace Dream

Materiaali: 100% Cotton

Koko: S/M (säädettävissä)

Määrä: 3 kpl Jäljellä: 1 kpl

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

3. Crochet Love Top Cotton Candy

Materiaali: 100% Cotton

Koko: S/M (säädettävissä)

Määrä: 2 kpl

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

4. Crochet Love Top Creme

(Tässä on hieman ohuemmat remmit, kuin useimmissa malleissa)

Materiaali: 100% Organic Cotton

Koko: XS/S Määrä: 1 kpl

Koko: S/M Määrä: 2 kpl

Hinta: 47€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

5. Crochet Love Top Nude

(Malliston pienin toppi)

Materiaali: 100% Organic Cotton

Koko: XS/S

Määrä: 1 kpl

Hinta: 47€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

6. Crochet Love Top Caramel

(Tästä ei valitettavasti ole tuotekuvaa päällä. Malli sama kun Lace Dream, Cotton Candy, Onyx ja Camo. )

Materiaali: 100% Organic Cotton

Koko: S/M (säädettävissä)

Määrä: 1 kpl

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

7. Crochet Love Top Onyx

Materiaali: 100% Cotton

Koko: S/M (säädettävissä)

Määrä: 2 kpl Jäljellä: 1kpl

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

8. Crochet Love Top Camo

Materiaali: 100% Organic Cotton

Koko: M/L Määrä: 2 kpl JÄLJELLÄ: 1 Kpl

Koko: S/M Määrä: 2 kpl JÄLJELLÄ: 1 Kpl

Hinta: 53€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

9. Crochet Love Top Hazy Lavender

Materiaali: 100% Cotton

Koko: S/M (säädettävissä) Määrä: 1 kpl

Koko: XS/S Määrä: 2kpl

Hinta: 47€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

10. Crochet Love Top Pink Daydream

Materiaali: 100% Cotton

Koko: XS/S (säädettävissä)

Määrä: 1 kpl MYYTY!

Hinta: 47€ (sisältäen postituksen ja ALV 24%)

 

Tilaukset tapahtuvat sähköpostitse: Lähetä minulle tilauksesi, eli maininta siitä, minkä topin haluat (topin nimi / väri / numero ja koko, mikäli mallissa on useita), oma nimesi ja postitustietosi (osoite + puhelinnumero) osoitteeseen iines@it-aint-hard-to-tell.com

Paluuviestinä saat ohjeet ja maksutiedot (tilisiirto, Nordea tai halutessasi Mobile Pay). Kun näen maksun kirjautuneena tilaajan nimellä, postitan topin parin päivän sisällä ja laitan sähköpostitse kuitin. Huomaathan, että topit myydään tilausjärjestyksessä. Mikäli varasto loppuu, saa ilmaista toiveensa jäädä odotuslistalle 🙂

Mitä tykkäätte? 🌸✨

 

Kuvat minusta Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Epävarmuus, uhka vai mahdollisuus?

Vapusta selvitty! Oma vatsani on edelleen aivan pallo kaikista herkuista, joita tuli eilen ja toissapäivänä vedettyä. Munkkeja, tippaleipää, poppareita.. Olisikohan viikon herkkusaldo tällä kertaa tässä? Eilen hengailtiin omassa pihassa ja vietettiin vappubrunssia ystävien kanssa. Poika oli kaksi päivää kertakaikkisen takertuneena vappupalloonsa, eikä ollut kaukana, että olisi yrittänyt raahata sitä illalla sänkyynkin mukaan. Onko muuten muita taaperoita, jotka haluavat ehdottomasti ottaa aina sänkyyn unileluksi auton? Ei tulisi kuuloonkaan, että pehmolelu kelpaisi, koska oman lemppariauton (tai siis anteeksi kuorma-auton) on oltava vieressä ihan joka yö 😀

Toukokuu on kuukautena itseasiassa yksi suosikeistani. Kevään virallinen startti, se mitä on odottanut koko pitkän talven ajan. Minulle kevät merkitsee usein tietynlaista itsetutkiskelun ja pohdinnan aikaa. Keho ja mieli heräävät  pimeän talven jäljiltä, joka voi tuoda mukanaan myös ristiriitaisia tunteita. Kevät vuodenaikana symboloi kasvua, luovuutta ja uusia alkuja. Luodaan edellytykset tulevalle kaudelle ja kesälle. Vähän kuin perusta vuodelle niistä asioista ja ajatuksista, jotka ehkä ovat hautuneet mielen sopukoissa talven aikana.

Aikaisemmin olen ollut aina tarkasti päämäärien nainen. Tiedättekö kun aina odottaa vähintään sitä kesän lomaa, reissua tai jotain tapahtumaa. Sinänsä on tilanne tällä hetkellä erilainen, koska rehellisyyden nimissä en tiedä mitä kesällä tai syksyllä tapahtuu. Ei suunnitelmia, eikä mitään konkreettista päämäärää, jota odottaisi. En tiedä onko tilanne sen huonompi kuin se, jossa on ollut ne selkeät päämäärät, mutta ainakin erilainen.

Toki työ on yrittäjällekin tärkeä asia elämässä, ellei jopa aiempaa tärkeämpi, koska on eri tavalla vastuussa työsi tuloksista ja tulevasta, kuin tavallisena palkansaajana. Tällä hetkellä ei minulla esimerkiksi ole mitään kiinteää tuloa. Semmoista, jonka tietäisi rullaavan tilille kuukaudesta riippumatta. Palkkatyössä tämmöisiä asioita ei juurikaan edes ajattele. Sitä, kuinka itsestäänselvyytenä sitä piti palkkaa, verrattuna esimerkiksi yrittäjyyteen, kun joudut oikeasti tekemään paljon hommia jokaista euroa kohden.

Tilanne on se kun tiedät tulosi 2-3 kuukautta eteenpäin, jonka jälkeen voi olla täysin tyhjää. Viisi vuotta takaperin en olisi kuuna päivänä nähnyt itseäni tässä tilanteessa. Epävarmuus oli vihollinen. En kertakaikkiaan sietänyt sitä ollenkaan ja halusin pelata varman päälle kaikessa. Usein eniten kuitenkin pelkää niitä asioita, joita ei ole mahdollista hallita tai joista ei tiedä tarpeeksi. Mitä tässä välissä on tapahtunut? Epävarmuus tulevasta ei tietyllä tapaa enää pelota tai ahdista, vaikkakin tottakai ajoittain mietityttää esimerkiksi taloudellisesta näkökulmasta. Tunne siitä, että kaikki kyllä järjestyy ja tämä on oikea polku, on vahva. Ehkä suurin askel onkin ollut tämän vuoden aikana oppia luottamaan juuri siihen tunteeseen.

Ajatustyö tulevan suhteen onkin vienyt aivan valtavasti energiaa viime aikoina. Mihin suuntaan kehitän käsityöbisnestä? (Vai kehitänkö edes?) Jos, niin miten minulla edes olisi yksin siihen resursseja näin yhden naisen käsityötehtaana? Tunteeni ovat ristiriitaiset, mutta samalla toiveikkaat. Optimistiset, mutta silti vielä jollain tapaa ajoittain epävarmat. Tiedättekö kun on siinä elämäntilanteessa, jossa periaatteessa kaikki on mahdollista, mutta silti on vähän umpikujassa, koska joutuu tietyllä tavalla luomaan asioita tyhjästä.

Kuuntelin alkuviikosta ensimmäistä kertaa äänitteen viime syksyn kanavoinnista. Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa kanavoinnista erillinen postaus, mutta loppupeleissä vaati tuo istunto melkoisesti prosessointia ja koin, että moni sen aikana kuultu asia olisi liian henkilökohtaista tänne. En edes tiedä miksi olin jännittänyt tuon äänitteen kuuntelua lähes puolen vuoden ajan? Maanantaina kuitenkin pistin nauhan pyörimään. Kanavoinnissa nousi esille esimerkiksi se, että kontrollin ja hallinnan tarve ovat asioita, jotka ovat vahvasti hallinneet elämää ja tunnistan tämän ehdottomasti. Kontrolli siitä, että arki sujuu tietynlaisella kaavalla, eikä epävarmuus pääse yllättämään. Samalla nuo kontrollin kahleet ovat kuitenkin esteenä asioille, joita kenties voisi tapahtua, mikäli niille antaa mahdollisuuden. Kun pyrkii välttämään epävarmuutta joka asian suhteen, pysyy helposti siellä helpolla mukavuusalueella, josta ei pahimmassa tapauksessa ole joustovaraa kehittymiseen tai uusiin mahdollisuuksiin.

Sinänsä hassua, että juuri tämän puolen vuoden aikana olen enemmän pyrkinyt tästä eroon alitajuisesti, vaikken edes muistanut, että asia oli noussut kanavoinnissa ilmi. Olen kehittäjä, jonka tulisi työssään pyrkiä kehittämään juuri sitä ”omaa juttuani”, eikä jumittua pisteeseen, josta ei ole mahdollista laajentaa omaa osaamistaan ja kehittyä. Tässä maailmassa ei ole valmiina odottamassa mitään minulle tarkoitettua, vaan se pitäisi luoda itse. Tämä onkin saattanut aiheuttaa tunnetta ulkopuolisuudesta tai siitä, etten aina tule ymmärretyksi. Yhteiskunnan byrokratia, kriittisyys itseään kohtaan ja täydellisyyteen pyrkiminen ovat taakkoja ja hidasteita, joka aiheuttavat turhautumista kun haluaisi tehdä ja luoda asioita, mutta jokin hidastaa etenemistä. Oma ihannemaailmani olisi se, jossa ihmiset olisivat aina oma itsensä, ilman peliä tai valheita. Se juuri ahdistaakin valtavasti, koska naiivisti haaveilen siitä utopistisesta haavemaailmasta, jossa ihmisillä ei ole taka-ajatuksia tai intressejä toisten loukkaamiseksi. Miksi kaikki ei voisi olla niin yksinkertaista?

Uskon itse vahvasti siihen, että hyviä asioita tapahtuu kun antaa niille mahdollisuuden ja on valmis ottamaan riskejä. Kuinka koskaan voisikaan tietää, mitä matkan varrella voi tulla eteen, ellei edes anna asioille mahdollisuutta? Myös niille mahdottomille ideoille. Mikä on loppupeleissä pahin, mitä voisi tapahtua? Palatakseni postauksen alkuperäiseen pointtiin, täytyy todeta epävarmuuden olevan ennen kaikkea mahdollisuus. Haluankin uskoa siihen, että kaikella on tarkoitus ja myös menneisyydessä tehdyt valinnat ovat olleet osana muokkaamassa sitä kokonaisuutta, jota elämme tässä hetkessä. Silti, jos voisin mennä ajassa taaksepäin ja kertoa jotain nuoremmalle minulle esimerkiksi kymmenen vuoden taakse, yrittäisin rohkaista sietämään paremmin epävarmuuden tunteita ja päästämään irti turhasta kontrollista.

Tulipas ajatuspläjäys näin aamutuimaan. Mukavaa alkanutta toukokuuta teille 🙂

Ja hei, onko epävarmuus teille vihollinen vai mahdollistaja? ✨

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Näitä ette ehkä tienneet minusta x 13

Huomenta! Tänään on vuorossa hieman kevyempi postaus vapun kunniaksi. Listasin pitkästä aikaa asioita, joita ette ehkä vielä tienneet minusta..

Lapsena ja nuorena oli minulla vaikka mitä lemmikkejä. Ensin salamanteriliskoja, sitten maakilpikonna Arca, gerbiilejä, hamstereita.. Joskus olen miettinyt, että jos tulisi tilanne, että harkitsisimme jotain muuta lemmikkiä vielä joskus, haluaisin marsun 😀 Semmoisen pitkäkarvaisen pörrön, millä on niitä ihania pyörteitä turkissa. Sanon niitä takkumarsuiksi. Jostain syystä ne ovat mielestäni maailman söpöimpiä! Tommi ei ihan lämpeä tälle idealle ja tiedän itsekin, että marsuhaave ei ehkä ole realistisemmasta päästä, mutta.. Ne on niin söpöjä! Mitäköhän meidän hauvat tuumaisivat marsusta?

Pienenä rakastin käydä ulkoiluttamassa naapureiden koiria ja nämä tottakai olivat tästä ihan innoissaan, kun joku 10-vuotias tarjoutuu lähtemään koiransa kanssa useamman kilometrin kävelylle, haha.

Vihaan sitä kun tekniikka ei pelaa. Minulla on aina läppärillä kymmenen sovellusta auki, melkein kymmenen välilehteä selaimessa ja kuvatiedostoissa varmaan 10 000 kuvaa. Sitten raivostun kun Macin teho ei aina meinaa pysyä perässä kun suhaan eestaas tai AirDrop jumittaa. Tämä on todella rasittavaa ja kertoo ehkä siitä, miksi haluan panostaa toimivaan elektroniikkaan. Kärsivällisyys ei riitä jumittaviin juttuihin, vaikka yleensä melko kärsivällinen olenkin.

Myyn todella harvoin vaatteitani ja pyrin ennemmin kierrättämään omaa vaatekaappia. Saatan tyhjentää vaatevarastoa kirppiksellä muutaman vuoden välein, kuten viime syksynä, mutta noin yleisesti koen todella harvoin tarvetta luopua jostain vaatteesta. Miksi olisin sen ylinpäänsä ostanut jos kyllästyisin parissa kuukaudessa? On ihanaa laittaa joku vaate jäähylle vaikka pariksi vuodeksi ja löytää se sitten uudelleen. Eilen löysin ihan sattumalta jonkun aivan supervanhan leopardihuivin eteisen kaapista, joka lähtee heti käyttöön. Jee!

Bloggaamisessa ehkä eniten ahdistaa nykyään omien kuvien lisääminen tai niiden ottaminen. Olen todella kriittinen omista kuvistani ja välillä saatan jättää kuvia tai asuja julkaisematta, koska olen mielestäni niissä aivan kamalan näköinen. Ensin meinasin myös heittää tämän postauksen kuvat roskakoriin, koska en ollut yhtään tyytyväinen näihin ja huonoon valaistukseen. Välillä ahdistaakin se, että se oma naama näyttelee tässä hommassa niin suurta roolia, aloitinhan itsekin aikanaan bloggaamisen anonyyminä ihan vain rakkaudesta kirjoittamiseen, paljastamatta kasvojani pitkään aikaan. Loppupeleissä ovat esimerkiksi asukuvat niin helppoa kuvasisältöä melkein mihin tahansa tekstiin, reissuissa onkin ihanaa kun voi täyttää blogin maisema- ja rantakuvilla. Kotona kun olisi hieman vaikeaa keksiä tavaroista ja asetelmista uutta kuvattavaa jokaiselle päivälle. Musta on nykyään niin ihanaa hengailla kotona ilman meikkiä ja tukka laittamatta. Puuhailla pihassa bikineissä ja olla kantamatta huolta mistään ulkonäköön liittyvästä. Moni saattaa saada bloggaajista ulkonäkökeskeisen kuvan, mutta voin kyllä omalta kohdaltani kertoa, ettei pidä kyllä yhtään paikkansa. Toki tykkään pukeutua kivoihin asuihin, mutta useimmiten pidän omien kuvien lisäämistä jopa kiusallisena.

Opiskelin ala-asteella saksaa ja lukiossa espanjaa, silti kumpikaan näistä ei tempaissut täysillä mukaansa. Kielten opiskelu oli koulussa kuitenkin aina juttuni ja olin todella pettynyt itseeni, jossen saanut enkun ja ruotsin osalta kokeista arvosanoiksi 9 tai 10. Tein kielten läksyjä aina vapaaehtoisesti varmaan viikkoja eteenpäin, vain koska se oli kivaa. Haha. (Olisipa sama pätenyt matikan tehtäviin, lol) Vielä joskus tekisi mieli mennä ranskan kielikurssille, jotenkin nimittäin luulen, että se voisi olla juttuni!

Rakastan tutkia salaliittoteorioita. Toki tiedostan, että monet ovat ihan höpöhöpöä (esimerkiksi pizza gateen en kyllä usko ollenkaan), mutta välillä on kiva miettiä asioita toiselta kantilta, että mitä jos? Ehkä tämän vuoksi olen ala-asteesta asti rakastanut X-filesia, jota muuten aloitin katsomaan alusta taas kolmannen tai neljännen kerran. En kyllästy siihen ikinä! X-filesin salaliittoteoriat on lisäksi aivan parhaita ja hyvin perusteltu (:D). Välillä uppoudun miettimään, että kukakohan tässä maailmassa tietää eniten vaiettuja salaisuuksia?

Mua naurattaa eniten tyhmät vitsit. Mitä huonompia, sitä parempi. Ne ovat ehdottomasti tie sydämeeni!


Kosmetiikkapurkit on pakko käyttää aivan kertakaikkisen loppuun asti, ennenkö heitän ne pois. Leikkaan tuubit aina auki ja käytän tuotteet aina konkreettisesti siihen viimeiseen pisaraan. Tuntuisi jotenkin tuhlaukselta heittää pois ennen aikojaan! Ehkä kaikki mun tuotteet siksi kestää aina niin kauan, haha.

Rakastan kasarimusiikkia. Mielestäni ehkä paras musiikki ikinä on tehty 80-luvulla. Vaikka pääasiassa kuuntelenkin vain räppiä ja sekalaista alternativea, niin kasarimusa on myös yksi, joka pysyy suosikkina. Tuleekohan enää koskaan samanlaisia hittejä, mitä on tehty vaikkapa tuolloin?

Ennen suorastaan vihasin tiskaamista. Jopa niin paljon, että käytin astiat aina siihen pisteeseen, että oli aivan kertakaikkisen pakko tiskata. En tiedä onko pienlapsiarki jotenkin niin kaoottista, mutta jostain syystä jopa nykyään pidän tiskaamisesta ja monet arjen pienet askareet ovat jotenkin ihanan rauhoittavia. Ehkä syynä on nykyään se, että meillä on ollut jo pitkään tiskikone, eikä tiskaaminen ole enää semmoinen pakkopulla. Nyt en edes tajua mikä siinä tiskaamisessa on muka ollut niin kamalan vaikeaa?

Yksi suurimmista intohimoistani ovat hyvät dekkarit, olen ollut koukussa jo varmaan 20 vuotta. Useimmilta lemppari-dekkaristeiltani olen lukenut kaiken tuotannon ja vitsi kuinka ihanaa on kun löytää uuden lempparin. Tai sitten kun suosikkikirjailijalta tulee pitkän odotuksen jälkeen uusi dekkari. Kaunokirjallisuuden kirjat saattavat jumittaa minulla viikkokausia, mutta dekkarit saatan lukea läpi parissakin päivässä, kuten nyt viimeisimpänä Camilla Läckbergin Kultahäkin.

Ja näin vappuna on myös pakko mainita, että vappu on ihan paras. Pienestä asti on vappu ollut yksi suosikkijuhlistani. Jotenkin ihanaa juhlia kevään alkamista. Tippaleivät ja munkit ovat myös ihan lemppariherkkuja!

 

Samoja juttuja? ✨

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.