Julkaistu

Nostalgiapläjäys: Ysärinuori, muistatko vielä nämä?

Terveisiä Lapista! Yritän ehtiä huomenna kirjoittelemaan kuulumisia, mutta sillä välin ajattelin postailla arkiston syövereihin jääneitä asukuvia kesältä ja nostalgisia juttuja, jotka todennäköisesti muistat jos olit lapsi tai nuori 90-luvulla tai milleniumin jälkeen.. Pääasiassa nämä ovat ehkä semmoisia tyttöjen ysärijuttuja, hehe. Throwback tuesday siis toisinsanoen!

Hiusmaskarat. Pakko sanoa, että nyt jälkeenpäin ajateltuna ei hiusmaskaroissa ole mitään järkeä. Ne levittyivät huonosti ja lisäksi hius tuntui koppuraiselta siitä kohdasta, johon maskaraa laittoi. Mainoskuvissa oli tulos luonnollisesti täysin erilainen, haha. Lisäksi näissä muuten oli semmoinen tietynlainen jännä tuoksu, muistan sen vieläkin! Ainakin Lumenella ja Lorealilla taisi olla hiusmaskaroita. Luojan kiitos kyseinen villitys meni ohi melko nopeasti.

Tuoksuvat huulivoiteet, joita oli muutamaa laatua. Näitä myytiin ainakin Seppälässä ja tuoksut olivat niiin esanssisia. Tuubit olivat yksivärisiä, kirkkaanpunainen ja vihreä ainakin. Miksi huulirasvat olivat pienenä niin siistejä? Näitä tuoksurasvoja olisi halunnut kerätä jokaisessa värissä. Merkkiä en valitettavasti muista, mutta tuubissa saattoi ehkä olla teksti tai kuva kultaisella.

Date-hajuvedet. Olin siis ala-asteella joskus vuonna 1996-1997 kun nämä olivat hurja villitys ja olihan itsekin yksi Date saatava! Muistaakseni myös Seppälästä 😀 Hajuveden kyljessä oli muistaakseni naisen valokuva, harmi etten muista mille tuoksui. Enpä kyllä ymmärrä sitäkään, että miksi 9-10-vuotiaan ylinpäänsä oli pakko saada hajuvesi. (Toisaalta en kyllä edes halua tietää minkä ikäisenä ensimmäinen hajuvesi nykypäivänä halutaan :D)

Sweet Valley High-kirjat. Voin myöntää, että olen lukenut niistä aivan jokaikisen. Aloitin Sweet Valley-kirjojen lukemisen Ruotsissa tokalla luokalla, siellä ainakin oli niistä semmoinen ”nuorempien sarja”, siitä siirryin sitten noihin uudempiin. Saatoin kesälomilla hakea kirjastosta ison kassillisen SVH-kirjoja ja luin ne läpi ihan muutamissa päivissä. Jess ja Liz oli vaan niin cooleja 😀  Noloa myöntää, mutta sitten myöhemmin (ehkä siis ala-asteen loppupuolella 97-99 tai jotain) katsoin myös sitä tv-sarjaa, haha.

Tamagotchit, jotka sittemmin myös kiellettiin kouluissa. Olinkohan ehkä kolmannella luokalla kun nämä astuivat kuvioihin ja sitä villitystä kesti yllättävän pitkään, ainakin pari-kolme vuotta? Virtuaalilemmikki, jota piti ruokkia, leikityttää sun muuta, ettei se päässyt sairastumaan ja kuolemaan. Haha! Jotenkin sairasta, että lapset koukutettiin tämmöiseen. Itselläni oli ”aito” Tamagotchi, mutta näitähän oli kyllä joka lähtöön. Muistaakseni en itse ihan kamalan kauaa jaksanut sillä pelata 😀 Ennen muinoin lapsilla oli koulussa Tamagotchit, nykyään iPhonet.. Kylläpä ajat muuttuvat!

Buffalo-kengät ja sitten ne Spiritin ”feikkiversiot”. Näitä en itse kyllä onneksi omistanut, mutta Spiritissä työskennelleenä muistan kun nuo ”feikkiversiot” olivat ihme hitti aina vuosi toisensa jälkeen. Siis kauan sen jälkeen kun se virallinen Buffalo-trendi oli mennyt ohi. Toivon jopa, etteivät nämä tule enää ikinä muotiin 😀

Nokia 5110. Olisin niin halunnut!!! Ekoja ”trendikännyjä”, joissa oli matopeli. Olisin niiin toivonut tätä mallia, jota markkinoitiin kaikissa kivoissa perusväreissä: Punainen, omenan vihreä, sininen ja keltainen. Näpräilin lapsena äitini ekaa kännykkää (2110), jossa ei ollut edes matopeliä, mutta pelkkä soittoäänien plärääminen oli jo suuri elämys. Säkkijärven polkka ja sitä rataa.. Haha!

Twistnarut ja muut katupelit. Ainiin ja kirkkis! (Paitsi onkohan ”kirkkiskin”, joku Jkl-juttu?! :D) Pelattiin sitä aina meidän kotikadun lasten kanssa ja oli ehdottomasti lempparini. Myös hyppynarulla hyppiminen oli ihan parhautta. Harrastavatko nykylapset enää näitä ollenkaan? Lapsena kaikki katupelit olivat kesällä niin kivoja. Voisin varmasti vieläkin hyppiä hyppynarua, se oli oikeasti hauskaa. Ensin harjoiteltiin niin, että pyörittäminen aloitettiin vasta kun olit narulla, mutta prot osasivat jo hypätä sisään pyöritykseen ja ulos. Ja sitten saatettiin pyörittää jopa kahdella narulla.

Kindermunien ”teemalelut”. Oma lempparini oli ne kilpikonnat, joita keräiltiin. Olin niin onnessani jos Kinderistä tuli se teemalelu, ne oli niin siistejä!! Näitä saattoi olla muitakin, mutta jostain syystä tuo killppairjuttu on ainoa, joka on jäänyt kunnolla mieleen.

Keilalaukut ja painikengät. Mulla oli kummatkin Pumalta ja elettiin ehkä jotain vuotta 2002-2003. Yäk! Silloin ne tosin olivat ehkä siisteimmät tennarit ikinä. En voi ymmärtää miten jostain tämän tyylisestä voi oikeasti tulla muotivillitys!? Keilalaukku… for real?

Miss Sixty ja Killah. Tietty molemmat oli saatava ja olin teininä ihan hulluna merkkifarkkuihin. Huhheijaa. Kerran vuodessa täytyi saada uudet Miss Sixtyt tai Killahit. Joskus aikoinaan oli jopa jotain omia Miss Sixty- keskusteluryhmiä, jossa jutusteltiin siitä mitä malleja myydään missäkin. Muistan edelleen kuinka joku kirjoitti siellä foorumilla kuinka oli voittanut lotossa 500 markkaa ja ostanut Miss Sixtyt. Vähänkö olin kade. Tämä siis joskus vuonna 2001 jälkeen. Olisikohan varastossa tallessa vielä vanhoja Miss Sixtyjä?

Meikeistä Rimmel, Anytime ja Max Factor olivat joskus nuorena kuumaa kamaa! Voi vitsi kun olin joskus onnellinen (ehkä siis kuudennella luokalla) kun olin säästänyt rahaa ja ostin Max Factorin puikko-meikkivoiteen, jonka mainoskasvona idolini Sarah Michelle Gellar oli. Se puikko oli kai oikeasti melko huono ja vieläpä ihan väärää sävyä, mutta eipä tuolloin kai tiennyt muustakaan.

Tuttuja juttuja tai kenties jotain lisättävää? Tuliko nostalgiset muistot mieleen? 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Julkaistu

Yrittäjyys, uhka vai mahdollisuus?

Eräs asia on viime kuukausina pyörinyt enemmän tai vähemmän mielessä. Nimittäin yrittäjyys. Jo viime syksynä yrittivät pari työkaveria tsempata yrityksen perustamiseen jo ihan bloginkin vuoksi, mutta mikä siinä sitten jännittääkin niin kovin? Viime viikot olen taas kerran tuumaillut asiaa, tutkinut eri vaihtoehtoja, starttirahaa, oppinut asiaa YEL:istä sun muuta. Mielessä pyörii sata ideaa, mutta silti yrittäminen hieman jännittää. Suurin syy on varmasti se, että meillä Suomessa tuntuu vallitsevan yleinen käsitys, ettei yrittäminen kannata. Jokainen tietää ystävien tai tuttujen kautta jonkun konkurssiin ajautuneen ja ne ”ei enää ikinä yrittäjäksi”-jutut, mutta hei, eikö Suomi juuri tarvitsisi tätä? Lisää yrittäjiä ja oman intohimonsa toteuttajia. Silti tuntuu ikävältä, että mahdollisuudet niin moneen upeaan juttuun löytyy, mutta usein ne yrittäjyyden riskit pudottavat takaisin todellisuuteen.

Oman näkemykseni mukaan suomalaiset ovat varsin ahkeria ketju- ja markettishoppaajia. Asiat tulee saada mahdollisimman halvalla, tuotteen alkuperästä viis. Onneksi tähän on tullut viime vuosina pientä muutosta ja ihmiset ovat alkaneet suosia esimerkiksi enemmän kotimaista, luomua ja lähiruokaa, mutta tämäkin on vielä melko pientä ja yleisintä varmasti tietyn joukon parissa. Ja kyllä, onhan se totta, ettei kaikilla yksinkertaisesti ole varaa ostaa pelkkää kotimaista, luomua ja lähiruokaa. Ei terveellinen ja puhdas ruoka kuitenkaan ole se kaikkein edullisin vaihtoehto, jossei ruoan laatu ole omassa taloudessa prioriteettilistan kärjessä.

Myönnän, että myös itse ostan suurten ketjujen tuotteita edelleen jossain määrin. Kun tarvitsemme jotain pientä kotiin, ajamme Ikeaan, usein tuntuu helpoimmalta ostaa yksinkertaiset perusvaatteet ketjuliikkeistä ja sitä rataa. Silti olen pyrkinyt kiinnittämään asiaan enemmän huomiota ja suosimaan enemmän myös niiden pienten putiikkien ja yritysten tuotteita. Pieniä askelia siis. Sinänsä harmi, ettei pienillä kivijalkaliikkeillä ja erikoisputiikeilla oikein ole mahdollisuutta kilpailla suurten kauppakeskusten kanssa, jonne ihmiset yleensä ajautuvat ostoksille.

Eräs idea oman pipomallistoni takana oli herätellä ihmisiä juuri ajatukseen, että voisiko sen maailmanlaajuisen massaketjun tuotteen sijaan suosia kotimaista ja käsityönä tehtyä? On suuri harmi, kuinka tämäkin ala on jäänyt täysin suurten ketjujen jalkoihin. Miksi on ok maksaa parikymppiä kiinarytkystä kun hieman kalliimmalla saisi laadukkaamman, kotimaisesti tuotetun ja samalla tekijälle hyvän mielen? Välillä tuntuu, etteivät ihmiset ymmärrä esimerkiksi sitä, ettei yrittäminen ole ilmaista, ettei pienyrittäjä yksinkertaisesti voi tarjota tuotteita samaan hintaan kuin yritys, joka ostaa Kiinasta tuhansien kappaleiden eriä. Jotenkin tuntuu vallitsevan semmoinen ”miksi minun pitäisi maksaa yhtään enemmän jos voin saada pilkkahintaan”. Eikä kyse olekaan siitä, tietysti olen itsekin todella nuuka rahoistani, mutta ajatuksena onkin lähinnä suurempi kokonaisuus. Jos pienyrittäjien suosimisesta tehtäisiin suurempi juttu, yleistyisi käsitys ja asenteetkin ehkä pikkuhiljaa muuttuisivat, edes vähän.

Asia, jota en yksinkertaisesti voi sietää, on Wish ja Aliexpress-villitys. Suoraan sanoen nousee melkein oksennus kurkkuun kun edes ajattelen tuota Kiina-kamaa, jota ihmiset tilailevat kilokaupalla. Olin juuri yksi päivä postissa ja edelläni oleva nainen oli noutamassa ilmeisesti omia kiinapakettejaan, joita oli oikeasti iso kassillinen. Nainen naureskeli siinä postin tädille, että ”heh, heh, tuli vähän tilattua kun oli niin halpaa ja alennus”. Hei ihan oikeasti!!! Myönnän, että olen itse joskus aikoinaan tilannut eBayn kautta parit iPhonen kuoret Kiinasta ja muinoin silkasta huvista seurannut Facebookin Wish-ryhmää lähinnä niiden koomisten ”tämän tilasin, tämän sain”-juttujen vuoksi, mutta itse en kuuna päivänä tilaisi sieltä mitään, ikinä. Ihan jo senkin tähden, ettei tuotteista voi koskaan tietää a) kuka ne on valmistanut b) onko niissä haitallisia kemikaaleja c) laatu on satavarmasti täysin paskaa. Ennemmin suosin esimerkiksi Etsyä, josta löytyy oikeasti ihania putiikkeja ja juuri käsityönä tehtyjä uniikkeja juttuja. Tilasin itseasiassa juuri erään taideteoksen eräältä kalifornialaiselta kuvittajalta, täytyy esitellä se heti kun saan ostettua kehykset. Ja joo, syypäitä kannattamattomalle yrittäjyydelle Suomessa ovat varmasti erityisesti juuri suuret ketjut, netin kiinapuodit ja tottuminen siihen, että jos kerta saa jotain halvalla, ei voi enää jatkossakaan maksaa mistään enempää.

Ja oikeasti, pakko mainita tähän myös eräästä julkaisusta joskus pari vuotta takaperin siellä Aliexpress/Wish-ryhmässä, johon yksinkertaisesti oli ihan pakko kommentoida. Joku tyttö hehkutti Kiinasta tilaamaansa feikki-Canada Goosea, jonka oli saanut ”tosi halvalla”. Kyseisten feikkitakkien täytteitähän on testattu ja höyhenistä on löytynyt mm. salmonellabakteereita. On jokaisen oma valinta jos haluaa tukea piratismia, mutta on kuitenkin aivan eri asia vaarantaa jopa oma terveytensä sen vuoksi, että haluaa jonkun tuotteen niin palavasti, vaikka sitten feikkinä. En tarkalleen muista mitä postaukseen kommentoin, ehkä jotain tuosta salmonellasta, mutta koomisin oli tytön vastaus, joka oli jotain tyyliin ”no ihan sama, itse ainakin tykkään”. Alright.. Valintansa kullakin, mutta sinänsä surullista, että maailma on mennyt näin epätoivoiseksi halvalla hakemiseksi.

Todella positiivisena seikkana mainitsen kuitenkin kierrätysvillityksen, joka on nyt viimeaikoina noussut vahvasti pinnalle. Ja tämä on supersiisti juttu! En olisi itsestänikään voinut 10v sitten kuvitella, että ostaisin pääosan vaatteistani joskus 2nd handinä ja tekisin neuleeni itse. Ja mikäli nyt ei vielä ole tullut ilmi, niin käsityöt ovat juttu, johon kannustan ihan kaikkia. Sen sijaan, että hakisit sen akryylisen kiinapipon, kokeile edes tehdä itse, siitä se lähtee. Ja jos neulominen ei luonnistu, osta käsintehty tai lahjo vaikkapa kummitäti neulomaan sinulle syysneule. Voin taata, että on varmasti laadukkaampi kuin mikään sadan euron brändineule 🙂 Ja kyllä, oma lupaukseni jatkossa on ehdottomasti panostaa enemmän pienyrittäjien palveluihin ja tuotteisiin silloin kun haluan jotain ostaa.

Neulepaita / itse tehty, ohje täällä

Mokkahame / 2nd hand

Kengät / UGG Australia

Ja mitä tulee vielä alkuperäiseen aiheeseen yrittäjyydestä. Kyllä, minua pelottaisi hurjasti nykypäivänä perustaa esimerkiksi pieni myymälä tai kahvila. Todennäköisesti pistän syksyn mittaan yrityksen pystyyn, mutta eri toimialalta. Tästä kuitenkin lisää myöhemmin!

Ärsyttääkö teitä halvalla hakeminen? Pohditteko shoppaillessa syvemmin sitä, kenelle ja kenen hyväksi rahat menevät? Entä onko pelko estänyt teitä ryhtymästä yrittäjäksi?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 16 kommenttia.

Julkaistu

Kun alkaa tulla mitta täyteen..

Olenkin maininnut täällä syyskriiseilystäni, jonka myötä olen viimeaikoina ollut hieman alla päin ja mielessä on pyörinyt kaikenlaista enemmän tai vähemmän negatiivista. Nyt kun tuo vuosituhannen flunssa on vihdoin väistynyt, ovat energiatasotkin lähteneet nousuun ja toivon, etten enää ikinä, never ever sairasta vastaavanlaista kuukauden flunssaa! Myös poika on ollut tässä kuukauden päivät enemmän tai vähemmän nuhainen ja räkäinen. Lähiviikkoina on muutenkin ollut useampi homma meneillään ja jotenkin semmoinenkin pidemmän päälle aiheuttaa stressiä kun ei saa asioita päätökseen. Aloitin itseasiassa viime viikolla kukkaistippojen käytön, eli kukkaterapian. Voin kertoa, että on melkoisen erikoista settiä, mutta ehdottomasti juttu jota haluan kokeilla ihan jo testimielessä ja kyhäilen johonkin väliin postausta.

Ehdin jo tovin haaveilla meille talveksi maailmanympärysmatkaa, mutta puoliso ei ole ollut yhtä innoissaan tästä ideastani. Toki, paljon järjesteltäväähän tuossa olisi, mutta nimenomaan juuri asioita, jotka on järjesteltävissä. Unelmani olisi tosiaan jonnekin koko kammottavan talven ajaksi. Jo pidempään on ollut semmoinen tunne, että tuommoinen matka ja irtiotto on asia, jota yksinkertaisesti kaipaisin. Tiedättekö kun joku vaisto sanoo, että on aika jollekin. Tehdä jotain siitä perusarjesta poikkeavaa, radikaalia ja nimenomaan jotain, joka voi parhaimmassa tapauksessa avata silmiä tulevaisuuden suhteen, muuttaa sen suuntaa. Viettää aikaa meidän pienen perheen kesken.

Olen nimittäin tänä vuonna alkanut pahasti kapinoida arjen rutiineja vastaan. Semmoista paikallaan junnaavaa turhauttavaa arkea, joka etenee kuin ala-asteen lukujärjestys. Tottakai on itsestään kiinni miten elämänsä järjestää ja pienlapsiarki on usein juuri rutiinien täyteistä, mutta eihän se tarkoita, että sen olisi aina pakko olla? Asia, jota yksinkertaisesti kaipaisin, olisi viettää talvi juurikin perheen kesken ilman niitä arjen pakottavia rutiineja, hytistä bussipysäkillä toppatakki päällä, herätä kuukausitolkulla pimeisiin kylmiin aamuihin ja vetää päälle päivästä toiseen ne samat toppavarusteet. En oikein itsekään tiedä, mistä tämmöinen vahva reaktio on noussut pintaan. Tiedättekö, semmoinen NYT RIITTI helvetti soikoon!

Sinänsä hassua, että juttelin juuri eilen äitini kanssa, joka kertoi, että haluaa juuri nyt ennemmin tehdä hyväpalkkaista pätkätyötä aina välillä jakson putkeen ja sen jälkeen pitää pidempiä vapaita tehden asioita, joista nauttii. Reissata ja sen semmoista. Ehkä vain olen semmoisesta haahuilijaperheestä, jolla on kova intohimo tehdä töitä, mutta osittain kuitenkin niillä omilla ehdoilla ja etusijalla intohimo toteuttaa itseään ja asioita, joita rakastaa. En voisi kuvitella elämää ilman työtä. Teinhän hoitovapaallakin blogia lähes päivittäin, koska en osaisi yksinkertaisesti olla toimeettomana, vailla mitään ammatillista tehtävää tai suuntaa. En voi tietenkään sanoa, koska en ole kokeillut, mutta voihan olla että rakastuisin täysin huolettomaan elämään? Arkeen paratiisisaarella, jossa haahuilisi menemään pari kuukautta? Veikkaan kyllä, että voisin kyllästyä siihen melko nopeasti, vaikka ajatuksena tietysti kuulostaakin aivan unelmalta.

Elämän pitäisi kuitenkin viime kädessä olla juuri sitä elämistä ja siihen suuntaan ollaan viime vuosina menty kovaa vauhtia. Ihmiset tekevät etätöitä, monet tehtävät mahdollistavat työn tekemisen vaikka toiselta puolelta maapalloa, eikä enää olla niin sidottu siihen tiettyyn fyysiseen paikkaan tai parhaimmassa tapauksessa edes aikaan. Monet työt ovat nykyään niitä, joita voi tehdä mistä vain ja milloin vain. (Alkoi soida päässä Shakiran Whenever, wherever, oli pakko laittaa soimaan, haha!) Sekin on nerokasta taktiikkaa työnantajalta antaa työntekijälle näitä vapauksia. Tuottavuus ja työn tulos voivat nimittäin olla huomattavasti parempia kuin tilanteessa, jossa henkilö pakotetaan tekemään työtä tietyssä paikassa, tiettyyn aikaan.

Itse ainakin tekisin työni puolet hitaammin, jos joutuisin työskentelemään ilta-aikaan sen sijaan, että aloittaisin hommien tekemisen aamulla klo 7, jolloin olen kaikkein virkein ja tuottavin. Tällöin hoitaa helposti kahdessa tunnissa ne työt, joihin menisi iltapäivällä väsyneempänä jopa tuplasti enemmän aikaa. Työnantajat, miettikää jatkossa näitä pointteja, pliiis! Sen sijaan, että junnaisitte siinä vanhanaikaisessa ”työt tehdään motoroidun työpöydän ääressä yhdeksästä viiteen ja pidetään kahvipalavereja vain itse palaveroinnin ilosta”. Hei, se on niin mennyttä maailmaa! Niin monella työpaikalla saataisiin huomattavasti enemmän aikaan kun a) keskityttäisiin siihen itse tekemiseen turhanpäiväisen piipertämisen ja suunnittelun sijaan b) siirryttäisiin omaehtoiseen työskelytapaan. Piste.

Valitettava tosiasia on, ettei tämä tule koskaan pätemään kaikkiin töihin ja ammatteihin. Mutta samalla kun manuaalityötä automatisoidaan ja yksinkertaisia tehtäviä ulkoistetaan halvemman työvoiman maihin (josta saisi aiheena ihan oman postauksensa…), tarkoittaa se sitä, että juuri sitä ”missä vain, milloin vain” tehtävää asiantuntijatason työtä jää enemmän tehtäväksi. Tehtäviä, joita ei voida delegoida koneille tai vieraskielisille.

idkuvanosto

Ainiin ja hei, ajattelin laittaa Canada Goose Trillium-parkani myyntiin! Jos tätä kautta joku ilmoittautuu kiinnostuneeksi, saa laittaa mailia. Väri on musta, koko xxs ja kunto hyvä. Muutoin laitan varmaan Zadaan kautta myyntiin. Takki ostettu Stockmannilta 2012 ja kuvia löytyy ikivanhasta postauksesta esim täältä. Voisin itseasiassa samalla listailla Zadaa-appsiin muutakin myytävää, ilmoittelen ainakin Instassa sitten kun olen lisäillyt tavaraa. Voipi tosin mennä Losin reissun yli 🙂

Kerroinhan muuten jo aikaisemmin, että tuosta vihreästä collarista tulee niin uusi lempparipaita! Paita on tosiaan ystävämme Asuyama-vaatemerkin mallistosta tämä Into You Cropped Sweatshirt 100% puuvillaa (saatu).

Mielipiteitä? Jos saisit tehdä työsi missä vain ja milloin vain, suostuisitko? Vai koetko tehokkaammaksi keinoksi kiinteät työajat ja fyysisen toimiston?

 

Ps. Onko siellä ruudun toisella ketään graafista suunnittelijaa, joka haluaisi suunnitella minulle uuden bannerin? Maksan siis luonnollisesti palkkion 🙂 Jos kiinnostaa, niin laita mailia!

 

Pps. Okei, ton Shakiran jälkeen alkoi kunnon yläastebiisien popitusvimma..

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

7 Paljastusta

Huomenta! Vaikka tänään paistaakin ainakin Helsingissä aurinko, ollaan näissä asukuvissa hieman harmaammissa meiningeissä. Päätin tänään muuten olla radikaali ja puin päälleni kesähameen. Vielä, syyskuun puolivälissä! Jo on aikoihin eletty! Täytyyhän sitä ottaa kaikki mahdollinen irti näistä ihanista keleistä. Keskiviikon kunniaksi olisi kuitenkin taas vaihteeksi paljastuspostauksen vuoro, hehe. Skrollaa siis alemmas paljastuksiin!

Olen pojan syntymästä saakka käyttänyt nännivoidetta huulirasvana. Nyt olenkin ollut ihan pulassa kun varastojen Mamilanit ja muut loppuivat.. HAHA! Kun kesällä työmatkalla paljastin, että esittelemäni huulivoide on muuten nännivoide, meinasi pojilla mennä viinit väärään kurkkuun (ilmeisesti too much information, enkä sikäli lainkaan ihmettele..). Nykyään kyselevät aina kun laitan töissä huulirasvaa, että onko tuo nyt taas se nännivoide 😀 I know, kuulostaa todella ällöttävältä, mutta todellakin toimii! Jos äitiyspakkauksen nännivoiteelle ei tule sellaisenaan, säästä huulivoiteeksi. On tosi hyvä ja riittoisa. Päivän mammaniksi, olkaa hyvät!

En ole nyppinut kulmakarvojani oikeasti vuosiin. Ensin en vain jaksanut ja sitten totesin, että pidän niistä itseasiassa eniten juuri ”naturel”. En tiedä johtuuko nuoruusvuosien nyppimisestä vai mistä, mutta kuten monilla, eivät omanikaan enää kasva miksikään varsinaisiksi puskiksi. Hajakarvatkin ovat melko vaaleita ja huomaamattomia, joten kyllä, olen täysin tyytyväinen kulmiini ihan näinkin. Hyvä vaan kun pääsee helpolla.

Rakastan olla ilman alusvaatteita. Öisin nukun pelkät unishortsit jalassa ja jos hengailen kotona, olen aina ilman rintsikoita. Ahdistaa kaikki semmoinen kiristävä ja hiertävä. Kesäisin hengailen myös meidän pihassa melko ahkeraan pelkässä bikinien alaosassa ja Tommi muistaa kyllä ahkeraan aina muistuttaa ja huomauttaa, että ”Varo nyt, joku näkee! Laita vaatteita!”. Oikeastaan on ihan sama, vaikka joku nyt näkisi. Eipä se maailma siihen kaadu 😀

Pelasin nuorena tosi paljon tietokonepelejä. Toisinsanoen olin kai aika pelinörtti. Kavereiden kanssa kovisteini, kotona pelihullu ja lukutoukka, haha. Nuorena lemppareitani oli Pleikkarilla Rayman ja Crash. Ala- ja yläasteella mulla oli Gameboy jota pelasin varsinkin matkoilla aina. Koneella pelasin Tomb Rideria ja muutamaa muuta peliä, mutta pahin oli The Sims!! Siihen mulla oli varmaan viisi lisäosaa ja saatoin oikeasti pelata jopa koko päivän. Aivan sairasta. Se oli vaan niin koukuttavaa! Vitsi mitä draamoja niihin perheisiin sai aikaiseksi, haha!

Jostain syystä mua vähän rasittaa puhua puhelimessa. Tai siis suoraan sanottuna on välillä todella raskasta jos huomaa, että joku soittaa kokoajan (esimerkiksi äidit you know) kun kyseessä harvemmin on mikään oikeasti akuutti asia ja ollaan ehkä juuri edellisenä päivänä juteltu. Pahin on kun joku on soittanut tuntemattomasta numerosta ja takaisin soittaessa ei tiedä kuka sieltä vastaa (omalla kohdallani aina joku pankkiiriliike :D). Pankki- ja virastopuhelut, sekä muut tämän sortin jutut ovat tietty ok, mutta luulen saaneeni jonkun sortin trauman ekoista pankkivuosista kun asiakaslistojen soittelu oli säännöllistä hommaa. Se oli ihan kamalaa! En itse mielellään enää ikinä työskentelisi puhelintyössä. Tämä on vain oma mielipiteeni ja olen sitä itseasiassa tehnytkin vakuutusyhtiön korvauspalvelussa, jossa puheluita tuli päivässä ihan reippaasti, joten tiedän kyllä mistä puhun. Oli ihan kamalaa kun ei koskaan tiennyt tuleeko luurin toisesta päästä huutoa, itkua vai kiitosta. Pidän itseasiassa usein puhelinta äänettömällä, paitsi silloin kun odotan vartavasten jotain puhelua. Pystyn keskittymään paremmin asioihin kun tiedän, että saan olla häiriöittä. Ja ennemmin muutenkin hoidan asiat esimerkiksi sähköpostitse, jos siis mahdollista.

Pahoin pelkään, että minusta on viime vuosina saattanut muuttua jollain asteella erityisherkkä (en olisi voinut ikinä uskoa, että sanon tämän :D). Aikaisemmin pidin tuota diagnoosia vähintään hieman kyseenalaisena, yhdessä vaiheessa tuntui olevan jopa jonkin sortin trendivillitys olla erityisherkkä ja itsekin myönnän ehkä hieman naureskelleeni tälle ”diagnoosille”. Eikä siinä, tottakai heitäkin varmasti löytyy. Parin viime vuoden aikana olen huomannut, että minusta on tullut yhä herkempi tietynlaisille ärsykkeille. Melulle, tietyille rasittaville äänille (esimerkiksi syömisen äänet tai koiran nuoleminen ovat pahimmat), jotka saattavat häiritä siihen pisteeseen asti, etten enää voi kuunnella. Lisäksi tietyt pahat hajut ja muut asiat semmoisia, jotka saavat minut jotenkin ihme tiloihin, etten pysty keskittymään. Yleinen kaoottisuus ja semmoinen härdelli on myös asia, jota en kestä. Tai siis pakkohan sitä pienen lapsen äitinä on kestää, mutta välillä joudun vetämään muutamaan kertaan syvään henkeä.

Mulla on pari ystävää, joiden kanssa jaetaan toisillemme Whatsapissa tosi kaksimielisiä ja pervoja kuvia / videoita. Haha! (Ja HUOM! EMME ITSESTÄMME!! :D) Todellakin siis täysin huumorimielessä, mutta tiedättekö kun jotkut tyypit eivät vaan ymmärrä ihan kaikkea huumoria ja mielestäni täytyy elämässä olla kyllä ripaus myös kunnon huumoria. Se on ehdottomasti rikkaus, että on ystäviä, jotka jakavat samanlaisen huumorintajun!

Hame / Weekday

Paita / Forever 21

Tennarit / Nike SB

Camokuosinen takki / Soniush

Ja ps. Eminem on mun mielestä aina ollut ihana 😀

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Luova luonne: Voimavara vai rasite?

Luovat tyypit. Stereotyyppisesti tulee luovasta ihmisestä mieleen boheemi taiteilijapersoona, joka elää vailla huolta ja suhtautuu kaikkeen vähän ”sådär”. Varmasti jokainen tietää jonkun luovan taiteilijasielun, mutta täällä ilmoittautuu yksi lisää. Pari viime vuotta olen elänyt jonkinlaista itsetutkiskelun vaihetta. Voisin todeta, että olen sen myötä oppinut paremmin ymmärtämään itseäni. Miksi olen semmoinen kuin olen ja miksi teen asioita kuten teen? Olen aina ollut luonteeltani melko luova, mutta voisin todeta, että jossain kahdenkympin ikäetapin jälkeen elin useita vuosia vaihetta, jolloin luovuus oli ehkä vähemmän esillä. Kunnes nyt viime vuosina se on taas päässyt tavallaan ”valloilleen”.

Useimpia lapsia kannustetaan liikuntaan ja ilmaisemaan itseään sitä kautta, mutta itse kuulun niihin, joilla urheilu oli lapsena melko vieras käsite uimaharrastusta lukuunottamatta. Omalla kohdallani laitettiin kaikki paukut taiteellisiin, luoviin harrastuksiin ja lukemiseen. En edes muista mitä käsitöitä en olisi lapsena tehnyt. Olin vuosia kuvataidekoulussa, jossa maalasimme, teimme keramiikkaa, valmistimme omat kamerat, joilla kuvasimme, kokeilimme erilaisia painatustöitä, taidegrafiikkaa, vierailimme museoissa ja vaikka mitä kivaa. Kotona sitten piirtämisen lisäksi neuloin ja virkkasin ihan alaluokilta lähtien. Muoti ja pukeutuminen on ollut intohimoni niin kauan kuin muistan. Pikkutyttönä rakastin pukea Barbie-nukkeja ja pukeutua myös itse ties mihin rimpsuvaatteisiin ja koruihin. Luovuus on enemmän tai vähemmän ollut aina osa minua.

Myös kirjoittaminen on lukemisen ohella ollut aina tärkeä osa elämääni. Ellen ole kirjoittanut päiväkirjaa, kirjoitin tarinoita. Blogi onkin ollut näille luonnollinen jatkumo jo kohta kymmenen vuoden ajan. Toisinsanoen, itselleni luontainen keino ilmaista itseäni on tekemällä jotain luovaa. Unelmoida, pohtia, tuoda ajatuksiani julki ja tehdä jotain konkreettista omin käsin. Olisi outoa, jos se otettaisiin pois. Olen aina ollut haaveilija ja pohdiskelija. Nuorempana saatoin upota tunneiksi omiin ajatuksiini, tarinoihin joita mielessäni pyöri, vähän kun olisin katsonut pääni sisällä itse ohjaamaani elokuvaa. Sinänsä hassua, etten oikeastaan ole kertonut tästä edes kenellekään, vaikka haaveilija ja pohdiskelija olenkin aina ollut. Tämä on varmasti myös syy siihen, miksi ainakin itse tarvitsen tietyn kapasiteetin omaa aikaa. Minulle on elintärkeää saada ajatella asioita omassa rauhassa, käydä läpi tapahtumia ja myös sitä unelmointia.

Mitä itse olen kohdannut, on tietynlainen epäluulo luovaa luonnetta kohtaan. Tai siis eiväthän kaikki ole luovia, kuten eivät ole myöskään sataa muuta asiaa. Henkilö, joka ei tarvitse sitä omaa ”hengähdystaukoa” omien ajatuksiensa ja ideoidensa parissa, ei välttämättä osaa ajatella asiaa semmoisen henkilön näkökulmasta, jolle tämä on elintärkeää. Kaikkein kamalin olisi tilanne, jossa sinun pitäisi yrittää olla erilainen vain sen tähden, että toinen ihminen sitä vaatisi ollakseen sinuun tyytyväinen. Vaikka olenkin äiti, tarvitsen silti ajoittain sitä hetken aikaa, jolloin olen vain yksin ajatuksieni kanssa.

Itse olen tottunut siihen, että mikäli en haaveile lomamatkasta, niin sitten jostain muusta projektista. Jatkuvasti on jotain meneillään ja usein työstänkin useampaa juttua tai projektia samaan aikaan, sekä tulevat jutut jo valmiiksi mielessä. Sanoisinko, että luovalle ihmiselle työ ei ole vain työtä, vaan intohimo, jota tehdään sen vuoksi, että tunnetaan tietynlaista paloa asiaa kohtaan. Siksi ehkä myös toisaalta olen se henkilö, joka stressaantuu helposti, tarvitsee niitä irtiottoja ja lepoa, koska jatkuva tekeminen ja ajattelu saa helposti ylikierroksille, josta on vaikeaa päästä irti.

Mitä tulee näihin piirteisiin, voisin ehkä heittää arvalla, että monet asiat täsmäävät esimerkiksi moneen bloggaajaan. Luova tekeminen, itsensä toteuttaminen, omaehtoinen työskentely. Väittäisinkin, että itseni kaltaiselle tyypille esimerkiksi blogin pitäminen on ehkä parhaita itsensä toteuttamisen muotoja. Uskonkin, että moni bloggaaja voi allekirjoittaa nuo aiemmat kappaleet. Meidän bloggaajien joukosta löytyy varmaan ennätyspaljon niitä luovia, päämäärätietoisia ajattelijoita, joilla on kunnianhimoa saavuttaa omia unelmia ja tavoitteita. Ja mitä tulee kaikkiin kristallihommiin ja muihin näihin ”hihhulujuttuihin”, joihin olen uskonut lapsesta saakka, niin arvelisin että juuri luonteeni vuoksi olen ollut avoin kaikelle valtamassasta poikkeavalle, erilaiselle ja erikoiselle. Rakastan ajatella ”mitä jos”. Mitä jos maailmassa kaikki tapahtuu suurempaa tarkoitusta varten? Mitä jos ei? Entä jos onkin olemassa suurempi merkitys kaikelle? Mitä tavoitetta kohti me ihmiskuntana ja maailman pieninä kappaleina kuljemme?

Tuo vihreä mekko on muuten se Acnen neule, jonka löysin Köpiksestä 2nd handinä. Onneksi ostin! Tällä oli muistaakseni hintaa joku vajaa satanen, mutta kunto on erinomainen ja tämä on aivan loistava turvavaate talvea ajatellen 🙂

Tässä muutamia oman elämäni ”tunnusmerkkejä”, joista ainakin itse tunnistan luovan puoleni:

 

Käyt aivan kokoajan pääsi sisällä läpi ajattelutyötä, ideointia ja tulevien asioiden suunnittelua. Itselläni tämä ajatuksenjuoksu on jossain määrin välillä jopa kuluttavaa, koska päässä pyörii jatkuvasti ajatuksia meneillään olevan ja tulevan suhteen. Kun saat yhden projektin valmiiksi, olet ideoinut mielessäsi jo ainakin pari lisää. Olen monesti kirjoittanut täällä pitkäaikaisista uniongelmistani, jotka ovat olleet läsnä about aina. Mielessä pyörii usein niin paljon ajatuksia, että illalla niistä eroon pääseminen voi olla vaikeaa. Tähän olen saanut apua juuri meditaatiosta ja mielikuvaharjoittelusta. Välillä liiallinen ajattelu saattaa jopa johtaa ahdistumiseen tai sitten toisessa ääripäässä se, ettet saa esimerkiksi hektisessä arjessa edes hetkeä sitä omaa ”ajatteluaikaa”.

Tehdessäsi jotain mitä rakastat, hämärtyy käsitys ajasta. Kun pääsen esimerkiksi blogitekstin suhteen kunnon flow’hun, saatan kirjoittaa jopa pari tuntia putkeen näppis sauhuten, kunnes sitten havahdun, että hups hei, tässähän vierähti melkoinen tovi. Luovilla tyypeillä se usein kertoo intohimosta  tehtävää asiaa kohtaan. Siihen tavallaan uppoaa jokaisella solullaan.

Luova tekeminen on keino rauhoittua ja rentoutua. Ei tule varmasti yllärinä, että neulominen on juuri tällä hetkellä ehkä paras keinoni tähän, haha! Myös liikunta on minulle keino rentoutua, mutta ennen kaikkea kuitenkin kasata ajatuksiani. Käyn aina juoksulenkillä läpi tapahtumia, tulevaa ja ties mitä. Eli ideointi ja ajattelu on käynnissä myös silloin. Ja vaikka luovuus itsestään onkin enimmäkseen sitä energiaa antavaa, tarvitsee itsensä toteuttamisen jälkeen myös sitä omaa aikaa ja lepoa.

Herkkyys. Jos minua ei tunne kunnolla, saattaa helposti saada kuvan kovasta kuoresta ja luonteesta. Vaikka olenkin luonteeltani todella jämpti, suorasanainen ja tyyppi, joka pistää asiat ojennukseen, olen sen kuoreni alla todella herkkä. Murehdin helposti, pelkään loukkaavani muita ja olen todella herkkä esimerkiksi surullisille tarinoille, joista saatan mennä täysin pois tolaltani. Tiedättekö jos näen telkkarissa surullisen luonto-ohjelman tai koskettavan elokuvan. Kyynelkanavat aukeavat kuin vesihanat! Olen pyrkinyt pois turhasta stressaamisesta, mutta toisaalta sitten luonteen herkkyydestä on melko vaikeaa päästä eroon. Ja pitäisikö siitä edes päästä?

Vahva intuitio. Tämä liittyy varmasti vahvasti juuri herkkyyteen. Aistin jatkuvasti asioita, olen aina perillä siitä mitä ympärillä tapahtuu ja millä mielellä ympärillä olevat ihmiset ovat. Herkkä ihminen helposti ”imee itseensä” ympärillä olevia asioita, ihmisten mielentiloja ja ehkä pahimmassa tapauksessa ottaa niistä taakan omille harteilleen. Tiedättekö, jos olet tilanteessa, jossa vallitsee kireä ilmapiiri, tietyllä tavalla imet itseesi sen negatiivisen energian ja seurauksena tunnet itsesi ahdistuneeksi. Koen, että ihmistuntemus on minulla vahva ominaisuus ja nimenomaan ensivaikutelma usein kertoo paljon uudesta ihmisestä. Harvemmin tämä vaikutelma muuttuu tuohon henkilöön syvemmin tutustuessa. Tässäkin tapauksessa huomaa, kuinka hyvin intuitio usein pitää paikkansa. Vaikka olen aina ollut intuitiivinen, vasta viimeaikoina on syvemmin alkanut ymmärtää sitä puolta itsestään.

Sitten vielä lopuksi täytyy mainita luovan tyypin pahin vihollinen: Se ajoittainen luovuuden puute, joka tuntuu melkeinpä siltä, kun olisit käyttänyt ideavarastosi loppuun. Itse kärsin tästä ajoittain, ehkä pari kertaa kuukaudessa. Ahdistun jos tuntuu siltä, etten vain keksi blogiin kiinnostavaa sisältöä, tuntuu siltä että koko viikko on menty höttöpostauksilla ja tätä rataa. Kunnes se inspiraatio taas tuumailutauon jälkeen kumpaakin jostain. Kun olen kriiseillyt tai stressaillut jostain blogiin liittyvästä asiasta, on puolison mielipide ollut usein: ”No lopeta blogi jos se stressaa”. Mutta mitäs sitten jos luopuisin rakastamistani asioista noin helpolla? Millä sitten täyttäisin sen luovuuden tyhjän aukon, joka jäisi jäljelle? Ja kyllä, rakastan tehdä juuri tätä. Vaikka joka päivä ei keksisikään räjähdysmäisen kiinnostavia aiheita tai mielipiteitä, ei maailma kai siihen kaadu. Se on sitä elämää, eikä aina tarvitse olla luova.

Tunnistaako joku näistä itsensä? Luovia sielunsiskoja kuulolla?

 

Kuvat Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.