Oversized bubblegum-neuleen ohje <3

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Postasin Instagramiin vaaleanpunaisesta neulemekosta, jonka sain viimeinkin valmiiksi sunnuntaina. Tämä on ehkä kaikista tähänastisista neulomistani tekeleistä kaikkein ihanimman värinen. Siis suorastaan hattaraa! Ja on muuten pehmeäkin. Tarkoituksenahan oli tosiaan tehdä tästä neulemekko.. Noh, vertailin mittoja erääseen toiseen ja kyllä, tästä tuli melko lyhyt. Mutta ei hätä ole tämännäköinen! Alle tulisi jokatapauksessa pitkä toppi, joten se alle ja hyvin pärjää. Ajattelin hieman yrittää kostuttaa tätä ja varovasti venyttää. Sen kuitenkin sanon, että ohjeiden kanssa kannattaa aina tehdä omia mittoja, esimerkiksi juuri pituuden ja hihojen suhteen. Kropat ovat niin erilaisia, joten nämä omat mittani voivat olla jollekulle toiselle aivan vääränlaisia.

Lankana käytin tässä Viking of Norwayn Alpaca Maya -lankaa sävyssä roosa, josta neuloin paidan tuplalangalla. Tavoitteena oli siis vähän suurempi neuloksinen neule, puikkoina oli 9mm pyöröpuikot. Tämä on muuten todella nopsa tehdä! Sanoisinko, että jos olisin aloittanut tämän ennen pääsiäistä, olisin ihan varmasti saanut ahkeralla neulomisella ihan muutamissa päivissä valmiiksi. Isoilla puikoilla kun etenee huomattavasti vauhdikkaammin ja pidän muutenkin itse paljon isosta neuleesta ihan ulkonäönkin puolesta. Tällä hetkellä haaveilen semmoisesta jättineuleesta 12mm puikoilla, saapi nähdä 🙂

Menekki tähän omaani taisi olla 8 kerää, joista tosin jäi vielä ihan reippaasti jäljelle (kahdesta vikasta kerästä siis 80%, mutta jos tekee pidemmän, niin on tuo 8 ehdoton, 6 riittää varmaan hyvin normimittaiseen paitaan). Aivan erinomainen lanka kuitenkin, suosittelen! Materiaali on 82% alpakkaa, 13% merinovillaa ja 5% nylonia. Yksi kerä maksaa reilut 5e, eli koko paidalle tuli hinnaksi reilut 40e. Itse olin tilaillut lankoja hieman ylikanttiin ja lopuista langoista pitäisi nyt keksiä jotain kivaa räpellettävää.

Aloin eilen tekemään pojalle villapaitaa ja pakko todeta, että jotkut neuleohjeet ovat yksinkertaisesti täyttä hepreaa! En tajua miten joitain ohjeita voi olla niin vaikea ymmärtää, ihan kun lukisi jotain siansaksaa. Mikään mestari en siis todellakaan ole, mutta toivottavasti näistä omista ohjeistani saa edes jotain selkoa 😀 Pojan paita onkin jo astetta haastavampi, pienillä kavennuksilla. Saa nähdä kuinka käy!

Ohje: Luo pyöröpuikoille 146s ja neulo suljettuna neuleena ensin joustinneuletta resoriksi noin 4-5cm, halusin tähän paksumman resorin ja saman myös hihoihin. Tämän jälkeen oikeaa siihen saakka, kunnes olet haluamasi kainalon pituudessa. Itselläni mitta helmasta kainaloon on noin 55cm cm. Kun pusero on halutun mittainen kainaloon saakka, jaa silmukat kahteen osaan (etu- ja takakappaleet) ja laita toinen langalle huilimaan.

Etukappale: Poimi silmukat puikolle ja neulo sileää neuletta noin 16cm ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Neulo vielä hartioita noin 4cm ja päättele myös loput silmukat.

Takakappale: Neulo noin 18cm sileää neuletta ja päättele keskimmäiset 30 silmukkaa pääntieksi. Sen jälkeen jatka vielä 2cm ja päättele myös hartioiden silmukat. Takakappale on valmis!

Hihat: Luo 25 silmukkaa ja neulo ”tasona” joustinneuletta 2o 2n resorin verran, eli noin 4-5cm. Tämän jälkeen sileää neuletta (jokatoinen oikein, jokatoinen nurin) lisäämällä noin joka 8. kerroksella rivin alkuun ja loppuun yhdet silmukat, eli 2s per rivi / joka 8. kerros. Päättele kun hiha on halutun mittainen. Omani ovat noin 44cm pituisia.

Kaulus: Poimi silmukat puikoille kaulusta varten. Neulo 2-3 kerrosta joustinneuletta ja päättele. Itselläni on vitsauksena, että kauluksesta tulee helposti vähän ”lörppö”, nyt olen pyrkinyt viimeisellä kerroksella neulomaan aina kaksi silmukkaa yhteen välillä, tällöin saa kauluksesta hieman kireämmän.

Parsi osat kokoon ja neule on valmis!!

Ja hei muuten! Koska intoa riittää postailla käsityöjuttuja enemmän kuin viitsin normi-IG-tililleni pommittaa, loin DIY-virityksilleni oman tilin. Jos nämä käsityöjutut kiinnostavat, niin tuo tili löytyy Instasta @iinesdiy 

Mikä on tuomio? 😀

 

Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 9 kommenttia.

Maaliskuun kivoin asu ja muita mietteitä

Tänään olisi taas vaihteeksi asukuvien aika. Itse olin erityisen innoissani tästä asusta, koska a) päällä oli vaihteeksi joku muu takki kun se iänikuinen Peakin pitkä turvatoppis b) tennarit!! Wuhuu! Ja tietysti revityt farkut, eikä edes palellut. Pipo pysyy edelleen sinnikkäästi päässä. Jos viime viikolla vielä ankeilin, niin nyt mennään jo huomattavasti aurinkoisemmissa merkeissä, sitkeästä pöpöstä selvitty ja sitä rataa. Itselläni tuppaa menemään mieli heti jotenkin maahan jos on sairaana, kaikki tuntuu maailmanlopulta ja varsinkin kotona jumittaminen on turhauttavaa.

Minua IG:ssä (@iines) seuraavat saattoivat bongata storiesissa, että aloitin eilen vuosien jahkailun jälkeen oikomishoidon 😀 Viestienne perusteella yllättävän moni on harkinnut samaa ja prosessista on tulossa postaus, luultavasti ensi viikolla. Nyt eka yö takana ja olisin kuvitellut, että tämä olisi jotenkin rasittavampaa. Halpaa hommaahan tämä ei ole, mutta jos aihe kiinnostaa, niin stay tuned.

Olen käyttänyt kuukausitolkulla samaa laukkua, tai oikeastaan kahta. Niitä Rebecca Minkoffin shoppereita, ensin sitä harmaata ja nyt mustaa. Mukana täytyy kantaa päivittäin yllättävän paljon tavaraa: Läppäri, kalenteri, laturit, tietty kaikki muu yleinen sälä ja niinä päivinä kun kamera kulkee mukana, niin saa yllättävän paljon lisäpainoa laukkuun. Melko rajalliset ovat siis laukkuni, joihin saisin kaikki nämä romppeen mahdutettua, siispä olin tässä taannoin niin innoissani kun ei tarvinnut kantaa matkassa läppäriä ja nappasin Balenciagan olalle. Olen jopa miettinyt ostavani jonkun virallisen läppärilaukun, ihan vain siksi, että saisin taas kesän tullen kaikki muut laukut käyttöön. Löytyykö niitä edes tyylikkäitä? 😀

Takki / Zara

Pipo / H&M (ikivanha)

Farkut / H&M

Laukku / Balenciaga

Musta neule / itse tehty (ohje täällä)

Hanskat / Sauso

Tennarit / Vans (nämä)

Tässäpä tosiaan päällä myös tuo kuukausi sitten valmiiksi saatu todella edullinen (ja langan puolesta se hieman ärsyttävä) dropsin neulepaita. Langat tähän kustantivat tosiaan reilun kympin ja odottelen edelleen Adlibriksen tilaustani, jossa on tätä samaa valkoisena ja laventelinsinisenä, ajattelin tehdä niistä tuplana jonkun freessin kevätpaitulin kun langat olivat vielä tarjouksessa reilun 2€/kerä. Tähän mustaan tuli siis 5 kerää ja lanka on tämä. Ohjeen linkkasin tuossa hieman ylempänä 🙂 Tämä on hurjan pehmeä käytössä ja lämmin, vaikka onkin melko ohkainen. Neuloksen kanssa täytyy olla vain hieman varovainen, ettei tartu mihinkään ja lähde katkeilemaan, lanka kun on melko hentoa.

Jokatapauksessa, olen nyt viikon odottanut tilaustani ja alan olla jo aivan kärsimätön kun bubblegum-pinkki neulemekko seisoo vaiheessa! Ja noin muuten on käsitöiden saralla tulossa niin siistejä kokeiluja (jos siis edes onnistun), en malta odottaa, että pääsen näyttämään teille. Kunhan nyt edes pääsen alkuun, vasta eilen kävin tarvikeostoksilla..

Huomenna olisi muuten vuorossa postaus kristalleistani, joten pysykäähän (kaikki te edes vähän hihhulimieliset) kuulolla! <3

 

Kuvat Jutta

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kevätkriisiä?

Turhista jutuista valittaminen on asia, jota pyrin itse välttämään, ainakin täällä blogin puolella. ”Tee asioille ennemmin jotain ennenkö jupiset” voisi olla joku mottoni, mutta nyt täytyy kyllä itsekin rikkoa tuota negakieltoa ja hieman valittaa. Välillä pitää yrittää päästää vähän höyryjä ulos. Kuluneet viikot ovat nimittäin olleet suoraan sanoen täyttä kuraa. Olen pian kuukauden ollut enemmän tai vähemmän sairaana, useamman viikon olen kärsinyt nuhasta, pienestä lämmöstä ja voi huhhei tuota yleisesti väsynyttä oloa. Ruokahalua ei juurikaan ole ollut ja olen joutunut pakottamaan itseni syömään lämmintä ruokaa. Sitkeä flunssa ja siitä johtuva väsymys ovat johtaneet jonkinlaiseen oravanpyörään, itselläni jo itse väsymys aiheuttaa kamalaa ahdistusta kun saattaa kokea itsensä ”huonoksi” siitä, ettei jaksa tehdä asioita, ajatus ei laukkaa kunnolla tai voi antaa itsestään parasta. 

Pari viikkoa olen pyrkinyt ottamaan rennommin, koska fiilis on välillä oikeasti ollut luokkaa ”voimat eivät riitä mihinkään” ja yleisesti ahdistunut. Infektiokausi, tiedetään, mutta sitten kun en ole ollut perheen ainoa terveyshuolien kanssa. Monillehan kevät voi olla pientä kriisin aikaa. Luulisi, että kevätaurinko ja lisääntynyt valon määrä virkistäisi kun nappia painamalla, mutta joskus voi homma mennä päinvastoin. Aivot sekoavat lisääntyvästä valosta ja hormonit menevät sekaisin. Pientä kevätkriisiä siis ilmassa, ehkäpä tämä pikkuhiljaa vihdoin väistyy..

Eipä elämä todella ole aina mitään ruusuilla tanssimista ja olen todennut, että yleensä kaikki inhottavat jutut tulevat jotenkin kertarysäyksellä. Bixu on ensi viikolla menossa kolmanteen leikkaukseen, nyt poistetaan uuden nisäkasvaimen lisäksi myös muutama heiluva hammas. Tietysti kaikki tämmöiset jutut vaivaavat mieltä. Yhdistettynä kaikkeen muuhun arjen härdelliin. Tuntuu, että alkuvuosi on muutenkin ollut todella hektistä, paljon juttuja meneillään jatkuvasti, huolia, kiirettä, tulevia muutoksia, kaikenlaista siis samaan aikaan. Olen yrittänyt ottaa aikaa itselleni ja priorisoida juttuja, nyt olenkin päättänyt, että menojen suhteen pyrin karsimaan kaiken turhan pois. Osallistumaan vain niihin oikeasti kiinnostaviin tapahtumiin, olla haalimatta liikaa hommaa, muistaa liikkua ja levätä. Huhtikuu on varmasti jo huomattavasti parempi kuukausi.

Kuvien asu on talvisen lämmin hameasu muutaman viikon takaa. Olin ehtinyt jo unohtaa koko asukuvat. Kuvien hame siis se taannoinen kirppislöytö, paita on H&M:n Premium-sarjaa jostain vuodelta 2014. Kaulaliina ja pipo omatekemiä. Odotan muuten hurjasti, että pääsen yhdistämään kevään mittaan tuota hametta myös tennareiden ja t-paitojen kanssa 🙂

Kertokaa, etten ole ainoa kevätkriiseilijä?

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ihanan rennon mohair-neulemekon ohje

EDIT: Kurkkaathan päivitetyn aikuisten chunky beanien ohjeen ja muita ohjeita verkkokaupastani Iines DIY!

Ensin ajattelin julkaisevani tämän ohjeen vasta huomenna, mutta kertakaikkiaan olin vain niin innoissani, etten malttanut odottaa! Siitä saakka kun tämä neulomisvillitykseni syksynä alkoi, olen haaveillut neulemekon tekemisestä. Ajattelinhan alkuun, että jopa villapaita olisi täysi mahdottomuus, nyt 4 (!!) valmista neulepaitaa myöhemmin voin todeta, että huhhei. Mikäs sitä olisikaan seuraava projekti? Nyt on nimittäin viimeinkin toteutettu myös tuo neulemekko ja ajattelin jakaa todella simppelin ohjeen myös teille. Toiveena oli rento ja yksinkertainen neulemekko, semmoinen mitä voisi kesällä käyttää sääret paljaina tennareiden kanssa. Pakko sanoa, että tämä on ehkä vielä kivempi kuin mitä odotin! 🙂

Joku muuten kyseli, että millä ajalla ehdin neuloa nämä kaikki tekeleet? Kieltämättä aloin itse miettiä samaa.. Haha! Periaatteessa neulon jatkuvasti esimerkiksi iltaisin kun katsomme telkkaria tai ennen nukkumaanmenoa. Osaan siis samalla neuloa ja keskittyä telkkariin, leffaan tai mihin ikinä. Välillä kuuntelen äänikirjoja ja neulon samalla. Noin yleisesti olen kai melko nopea neulomaan, joten ehkäpä se selittää.

Tein tämän parissa viikossa ja malli on hieman Skappel-inspiroitunut. Halusin neuleen nurjaa neulosta, hiekan sävyssä ja juuri semmoisen, jossa olisi rennompi vene-kaulus. Omani on tehty tuplalangalla, kahdesta erilaisesta mohairlangasta. Ja voi jösses kun tämä on ihanan pehmeä päällä! Ei pistele tai kutita ihoa vasten. 

Tuo täydellinen sävy on muuten kahden eri värisen langan tulos. Eka mohairlanka oli beigeä ja toinen taas harmaata, niitä kahta sekoittamalla oli tulos tämmöinen hiekanharmaa, lankojen vivahteet näkyvät luonnossa ja mielestäni tuo kivaa lisäefektiä tähän. Ja oikeasti: Jos villapaidan neulominen jännittää tai tuntuu hankalalta, aloita tällä! Tämä ohje on oikeasti todella simppeli. (Kirjoittaa Iines, joka ekan villapaidan kohdalla joutui 15v tauon jälkeen tarkastamaan YouTuben tutorialista, miten päättely tehtiinkään…)

Tarvitset tähän 7mm bambupuikot, semmoiset normaalit 30cm mittaiset ja haluamaasi lankaa. Itselläni oli käytössä kaksi eri lankaa, joita voin hurjasti suositella: Dale Garn Line Langmo Påfugl sävy beige (tätä meni 8 kerää) ja Viking of Norway Kid Mohair sävy vaaleanharmaa (tätä meni jostain syystä vähemmän, 5 kerää). Neulominen tapahtuu siis kokoajan kahdesta kerästä tuplalangalla. Nämä ja kaikki muut langat muuten -20% alessa nyt maaliskuun Adlibriksellä.Tein juuri taas tilauksen, mutta täytyy ehkä tilata vielä langat myös muihin kevään projekteihin kun halvemmalla saa. En enää muualta ostakaan lankoja kun tuolta, oikeasti tosi hyviä ja edullisia!!

Ohje:

 

Etukappale: Luo 75silmukkaa. Neulo 2 o 2n-joustinneuletta noin 5cm. Tämän jälkeen jatka aina oikeaa neulomista (eli siis ihan joka kerroksella neulotaan oikein), kunnes halutusta pituudesta puuttuu noin 10cm. Tämän jälkeen päättele keskimmäiset 20 silmukkaa pään aukoksi. Jatka aina oikeaa pääntien kummaltakin puolen 5 kerroksen verran, päättelemällä joka kerroksella 1 silmukka pääntien puolelta. Tämän jälkeen jatka neulomista vielä muutama kerros (itse muistaakseni 3) kunnes täysi mitta on täynnä. Molemmilta puolilta sama homma ja päättele työ. Oman etukappaleen mittani helmasta kaula-aukkoon on 65cm.

Takakappale: Sama kun etupuoli, mutta jatka neulomista aina oikein niin pitkään kunnes takakappale on tarpeeksi pitkä. Päättele. Takakappale on siis suorakaide, ei mitään kavennuksia. Itse tein kummastakin yhtä pitkät. Oman takakappaleen mittani on noin 75cm.

Hihat: Luo 34s. Sama juttu tähän joustinneuleen kanssa, neulo 2 o 2 n noin 5cm. Tämän jälkeen aina oikeaa lisäten kerroksen alkuun ja loppuun aina yhdet silmukat (eli 2 /rivi) joka 8. kerros. Päättele. Oman neuleeni hihojen pituus on noin 45cm.

Etu- ja takakappaleet ovat siis erilliset, yhteensä tähän tulee 4 osaa, jotka vain parsitaan kokoon. Mietin juuri, että periaatteessa tähän saisi myös neulottua kivan kaula-aukon resorin, ehkäpä seuraavalla kerralla 🙂 Ja pakko myös mainita, että kannattaa mitata mekon pituus oman pituuden mukaan. Olen itse 157cm, eli jos olet 170-senttinen, ei tämä mitta ehkä sovellu sinulle.

Mitäs tuumaatte?

 

En muuten malta odottaa, että seuraava (kyllä, luitte oikein) projekti valmistuu!

 

Sisältää kaupallisia linkkejä.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 19 kommenttia.

Näitä odotan keväässä x 6

Viime vuonna saatoin ehkä tehdä vastaavanlaisen Mitä odotan keväässä-postauksen (tai sitten se oli syksy-aiheinen, ei voi muistaa), mutten halunnut kaivaa sitä esille. Olisin pian kirjoittanut tähän kaikki samat asiat. Pääsiäinen on itselleni usein tietynlainen kevään virstaanpylväs ja sehän kolkuttelee jo aivan pian! Siitä intoutuneena ajattelin listailla muutamia juttuja, joita erityisesti odotan keväässä..

Farkut / Wrangler (2nd hand)

T-paita / Monki

Neuletakki / 2nd hand

Tennarit / Nike

Pipo / omatekoinen (ohje täällä)

Ihan ekana tietenkin ulkoleikkejä pojan kanssa. Kävelyitä ja ulkona telmaamista ilman hankalaa toppahaalaria. Ja Linnanmäki!! En malta odottaa. Parivuotiaan kanssa voi tehdä jo niin paljon monipuolisemmin asioita kun yksivuotiaan.

Työpäivät terassilla. Ah!! Tätä odotan niin paljon. Itselleni aurinko antaa niin paljon energiaa, en tiedä onko se horoskooppimerkkini Leijona, joka on tehnyt musta aurinkonarkkarin, semmoinen olen nimittäin ollut aina. Jo pienenä tyttönä rakastin matkustamista, lempparikohteeni olivat Miami ja Kypros, en tiedä mitä kivoja muistoja niistä oli jäänyt, kun ”maijjami” oli niin kova sana (luulin että se oli maa). Tämä siis ehkä 4-vuotiaana. Noh, takaisin aiheeseen! Viime vuonna oli kova tavoitteeni pystyä enemmän bloggaamaan terassilta päivisin, mutta loppupeleissä tuli enemmän vain köllöteltyä ja luettua. Tänä vuonna ostan muuten uuden aurinkotuolin 😀

Samoin myös terassijoogaa auringossa, joka oli viime kesän ihan lempparijuttu. Tein usein terassilla melkein koko bikram-sarjan, välillä jätin pois inhokkiliikkeitä. Juoksulenkkien jälkeen taas vatsoja ja kyykkyhyppyjä omassa pihassa. Pihajooga on oikeasti ihan parasta!

Juoksulenkit. Viime kevään ja kesän kävin kävely- tai juoksulenkeillä useamman kerran viikossa. Talven aikana juoksuinspis on ollut nollassa ja nyt olenkin keskittynyt pääasiassa joogaan ja pilatekseen. Keuhkoni eivät tykkää yhtään kovalla pakkasella juoksemisesta ja myönnän, että tänä talvena olen ollut myös niin vilukissa, ettei ulos juoksulenkille lähteminen ole ihan kamalasti houkutellut. Toivottavasti kuitenkin kevään mittaan saisi taas kunnostauduttua tämänkin jutun suhteen.

Kevään reissu. Pari matkaa on suunnitteilla kevääksi ja alkukesäksi. Lentoja ei ole vielä varattu, mutta suunnitelmien suhteen pitäisi pikkuhiljaa pistää töpinäksi. Edelleen haaveilen tälle vuodelle siitä Italiasta ja Köpiksestä, nämä reissut eivät suuntaudu kumpaankaan. Ehkä vielä joskus..

Pukeutumisen uudet ulottuvuudet. Neljässä vuodenajassa on se ehdoton plussa, että on mahdollisuus pukeutua eri tavoin eri vuodenaikoina. Samalla niitä vuodenaikoja myös arvostaa eri tavoilla myös vaatetuksen puolesta. Keväällä on ihanaa kaivaa kaapeista tennarit, lähteä ulos nahkatakissa, kesällä napata illalla mukaan farkkutakki. Syksyn tullen taas oikeastaan jopa odottaa sitä, että saisi kaivaa kaapista UGGsit jalkaan ja kaivautua pipoihin. Tällä hetkellä odotan eniten juuri tennari- ja nahkatakkikautta!

Itse asu näyttää jotenkin oudolta näissä kuvissa, ei jotenkin yhtään omaa tyyliäni 😀 Jalassa oli kuitenkin tuona päivänä tennarit ekaa kertaa kuukausiin, wuhuu!

Odotatteko samoja juttuja keväältä?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.