Edessä jännittävä viikonloppu

Syyskuu on edennyt tähän saakka melko vauhdikkaasti ja viikot ovat tuntuneet vierähtävän suorastaan hujauksessa. Siinä missä kesäisin haluaa ottaa kaikessa vähän rennommin, kaipaankin syksylle ehkä juuri enemmän puuhasteltavaa ja juuri niitä uusia haasteita. Hommia, jotka ehkä vievät ajatuksia pois esimerkiksi siitä faktasta, ettei kohta enää tarkene lenkkeilemään ilman takkia. Villasukkia olen käyttänyt läpi kesän, mutta ehkäpä tuo kylmyys on se, mitä vähiten tulevalta vuodenajalta odotan. Toisaalta taas odotan varsin innolla tulevaa pipokautta ja täällä meillä onkin jo viikkoja ollut käynnissä taas jonkin sortin pipotehdas. Pipoja siis tulossa myyntiin pieni, noin 15 pipon erä luultavasti ensi viikolla! Tänään kuitenkin vielä kuvituksena kesäisiä kuvia elokuulta 🌻

Olen jo muutaman viikon ajan tuumaillut pientä kotimaan syyslomareissua, mutta edelleenkään en ole päässyt sen suhteen haave-asteelta eteenpäin. Moni muukin seikka on tuntunut tässä edelleen junnaavan paikallaan, mutta siihen on tämän koronahärdellin keskellä jo tavallaan tottunutkin. Lapista houkuttelisi edelleen esimerkiksi Luosto tai Inarin seutu, sitten toisaalta myös Vuokatti ja Kuusamo, joten saapi nähdä miten reissuhommat etenee. Alkaa pikkuhiljaa tuntua jo siltä, että edellisestä reissusta mihinkään on niin ikuisuus, että jo muutaman yön hotellimajoituksessa chillailu luonnon äärellä on ajatuksena jo luksustasoa! Kotona on pyöritty huhtikuun jälkeen niin ahkerasti, että pienetkin vaihtelut ympäristössä piristävät ihmeesti 😀 Ah, kävin viime viikonloppuna brunssilla Helsinkiin yöksi piipahtaneen ystäväni kanssa ja en edes muista milloin olisin viimeksi käynyt keskustassa viikonloppu-aamuna tai edes viikonloppuna! Keskustassa on tullut muutenkin käytyä nyt niin harvoin, että iski jopa jonkinlainen uutuuden viehätys, vähän kun olisi kierrellyt jossain aivan uudessa kaupungissa. Elämys sekin siis! Aloin myös haaveilla viikonlopun staycationista Helsingissä. Kivasta hotellihuoneesta, kylvystä (!!!), hyvästä ruoasta ja chillailusta. Eipä tarvitsisi kovin kauas reissata, heh.

Meidän perheessä tapahtuu muuten tällä viikolla isoja juttuja! Uskokaa tai älkää, mutta vietämme ensi viikonloppuna Tommin kanssa ensimmäistä kertaa yli neljään vuoteen kokonaisen vuorokauden kaksin ilman lasta. Apua! Olen samalla sekä todella innoissani, että myös todella peloissani. Toki olemme molemmat olleet reissussa erikseen ilman lasta niin, että toinen on ollut kotona, mutta kaksin emme ole juurikaan viettäneet aikaa lapsen syntymän jälkeen. Dinnerillä olemme tainneet käydä yhden vaivaisen kerran ja siitäkin jo joku kolme vuotta aikaa, haha. Vaikka tuleva jännittääkin niin toisaalta, ehkäpä tätä hetkeä on odoteltu jo tarpeeksi monta vuotta ja tietynlainen luottamus siitä, että lapsi kyllä pärjää yhden yön myös sukulaisten luona, on yksinkertaisesti vihdoinkin saatava vahvistettua.

Kuvittelisin, että juurikin ensimmäinen kerta on se pahin jättäessä lasta jonnekin yön yli hoitoon ja ehkäpä se tästä sitten jatkossa helpottuu. Ainakin pieni itse tuntuu olevan asiasta innoissaan ja olen yrittänyt päivittäin ”valmistaa” tätä tulevaan. Vuosien varrella olemme kuitenkin viettäneet niin paljon aikaa tiiviisti yhdessä, että ensiajatus jostain kaksin ilman lasta kuulostaa jopa vähän ”väärältä”. (Vähän sama hommahan meillä toisaalta sen perhepedistä luopumisen suhteen, tuntuu kamalalta ajatella, että yksi nukkuisi eri kerroksessa :D) Kun on aina tehnyt asioita yhdessä ja sitten yhtäkkiä tehdäänkin jotain ilman lasta, tuntuu kuin jotain puuttuisi. Toisaalta jokainen aikuinen kuitenkin tarvitsee myös aikuisten aikaa ja kieltämättä on se ollut meillä aivan minimissään.

Olen monesti jollain tasolla ehkä havahtunut siihen, että saatan äitinä pitää omaa lasta ehkä ns. ”pienempänä” kuin tämä oikeasti onkaan, esimerkiksi nyt tämän yöpymis-seikan ja nukkumisasian suhteen. Kyse on varmaankin jonkinlaisesta suojeluvietistä, jonka varjossa ajattelee, ettei lapsi vielä ole valmis asiaan x / y / z ja vielä liian pieni itsenäistymään tiettyjen seikkojen suhteen. Vaikka todellisuus ehkä on, että lasta nimenomaan pitäisi pikkuhiljaa rohkaista niihin ”isompien juttuihin”, yökyläilemään isovanhempien kanssa, nukkumaan omassa huoneessaan ja ottamaan jonkinlaista ”minivastuuta” arjen pienistä jutuista. Eihän 4-vuotias ole enää tietenkään mikään vauva ja moni 1-vuotiaskin saattaa yökyläillä isovanhempien kanssa. Jostain syystä tämä on kuitenkin ollut pitkään itselleni jotenkin erityisen vaikea juttu, mutta ehkäpä se tästä helpottuu! Hassua todeta, etten ole vielä kertaakaan ollut meillä kotona yötä ilman miestä ja lasta. Ja varsinkaan ilman lasta. Semmoiset ”vapaat” viikonloput jolloin lapsi on esimerkiksi yön tai pari isovanhempien luona ovat tuntuneet todella kaukaisilta, mutta ehkäpä pikkuhiljaa ollaan lähempänä tätäkin etappia.

Luultavasti jännitän tätä(kin) loppupeleissä enemmän kuin lapsi itse. Ehkä tämä laastarin vetäminen asian suhteen tekee ihan hyvää itsellenikin. Tai sitten olemme viikonloppuna puhelin kourassa ikävöimässä lasta ja kyselemässä miten toisaalla sujuu. Saapi nähdä 😀

 

   Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Neljävuotiaan äitinä

En olekaan hetkeen kirjoitellut äitiydestä. Tämä on osittain johtunut siitä, että olen kokenut jo pitkään perhesuhteisiin liittyvät todella henkilökohtaisina ja jotenkin jopa vaistomaisesti olen jättänyt niitä vähemmälle. Turinat ovatkin painottuneet pääasiassa meidän arkijuttuihin, vaikkakin niistä vain pieni murto-osa edes päätyy blogiin saakka. Olen viime aikoina pohtinut yhä enemmän sitä, millaisiin asioihin haluan itse panostaa äitinä ja tavallaan myös ehkä pohtinut asioita, joita itse olen kokenut lapsena. Asioita, joita siis haluan viedä eteenpäin omalle jälkipolvelleni ja sitten taas niitä, joita en.

Poikamme täytti kesän kynnyksellä 4-vuotta ja täytyy taas todeta, että huhheijaa kuinka nopeasti aika meneekään. Tämä on  se niin perinteinen lausahdus jokaisen vanhemman suusta, mutta täyttä totta jokatapauksessa kliseisyydestään huolimatta. Välillä mietin, että olin aivan äskettäin äitiyslomalla, kunnes sitten havahdun palanneeni töihin jo 3 (!!) vuotta sitten ja lapsukaiseni aloittavan esikoulun 2 (!!) vuoden päästä. Apua. Vaikka innolla, ylpeydellä ja jännityksellä lapsen kasvamista seuraankin, iskee välillä kuitenkin pieni haikeus siitä, ettei tämä enää pian olekaan niin pieni. Välillä haluaisin pysäyttää ajan, jäädä ikuisesti näihin aikoihin kun äiti ei vielä ole ärsyttävä, vaan halit, pusut ja äidin syliin kiipeäminen kipeänä ovat niitä hyvin tärkeitä juttuja. Juuri tätä tuumaillessani palaa mieleeni aina se, kuinka aina muka niin hektisessä arjessa tulisi osata pysähtyä ja nauttia juuri näistä hetkistä. Koska pian taas havahtuu siihen, että vuodet ovat vierineet ohi aivan huomaamattaan.

Näin jälkeenpäin ajateltuna oli vauvavuosi loppupeleissä melko leppoista aikaa. Koko perhe nukkui hyvin, harvemmin oli kiire mihinkään ja arki oli muutenkin (rutiinintäyteisyydestä huolimatta) melko hidasta elämää. Olin vielä odotusaikana totaalisen pimennossa kaikesta äitiyteen liittyvästä, kuuntelin kauhistuneena muiden kertomuksia siitä, kuinka tulen valvomaan seuraavan vuoden, ehtimään suihkuun ehkä kerran viikossa ja taloudessa kaikki raha uppoaa lapseen. Noh, oman kokemukseni myötä olen monesta seikasta melko eri mieltä ja ennen kaikkea ehkä yllätyin jopa niin päin, että elämä vauvan kanssa oli yllättävänkin helppoa. Ehkä tilanteessa auttoi se, että oli juurikin varautunut siihen ”pahimpaan”, jolloin todellisuus tuntui verraten helpolta. Toki jokaisessa perheessä on ne omat haasteensa (kuten meilläkin) ja lapsen yksilölliset ominaisuudet merkitsevät paljon, mutta itse pääsimme melko helpolla esimerkiksi yöunien suhteen, joka jo auttoi paljon jaksamisessa.

Vaikka nautinkin vauvavuodesta ja koen sen olevan yksi elämämme parhaista vuosista, en siltikään myönnä olevani mikään vauva-tai pienlapsiarjen fanittaja. Jos on ”pakko” päättää niin nautin eniten juuri siitä kun voimme tehdä asioita yhdessä lapsen kanssa. En tietysti vaihtaisi vauva-aikoja pois mistään hinnasta, mutta elämä vauvan kanssa on kuitenkin hyvin erilaista. Meidän arjessa se oli hyvin paljolti pelkkää imettämistä 😀 En haluaisi mainita mitään negatiivista vauvavuodesta, mutta pidemmän päälle koin itse juurikin ahdistusta siitä, kuinka äitinä on lähes joka hetki kiinni vauvassa, varsinkaan kun pulloruokinnasta tai kiinteiden opettelusta ei oikein tullut mitään.

Tietynlainen oman identiteetin hämärtyminen on ehkä kuvaava sana sille kun koet, että olet se ainoa, jonka on oltava läsnä 24/7 ja sukellat niin syvälle siihen imetysrumbaan ja mammamoodiin, että alat jopa unohtaa kuka itse olet tämän äitiroolin ulkopuolella. Vauva-aikoina kun ollaan enemmänkin vauvan kanssa ”yhtä”, kun taas vanhemman lapsen kanssa jo omia yksilöitämme ja vuorovaikutuskin aivan eri tasolla.  Arjessa nykyään parasta onkin juuri se yhteinen tekeminen. Pelata jalkapalloa (apua, minä!), kertoa tarinoita, hyppiä trampoliinilla, jutella ja hassutella yhteisillä jutuilla, joista tiedämme vain me.

Te kaikki ehkä tiedätte sanonnan siitä, ettei vauva voi saada liikaa läheisyyttä. Mielestäni tämä pätee kyllä aivan kaikkiin lapsiin. Olen itse äitinä pyrkinyt alusta alkaen panostamaan juurikin siihen läheisyyteen, fyysiseen ja henkiseen läsnäoloon. Läheisyys ja läsnäolo vahvistaa turvallisuuden tunnetta ja tietoa siitä, että olen tässä. En ollut aikaisemmin juurikaan mikään halailija, mutta äitinä olen yrittänyt opetella fyysisyyttä eri tavalla. Meillä onkin todella paljon tapana juurikin halata, pitää toisiamme kädestä kiinni, istua nojatuolissa vieri vieressä, olla sylikkäin ja juurikin pitää vahvasti yllä fyysistä tunnesidettä vanhemman ja lapsen välillä. Tästä ehkä kertoo jotain sekin, että kylläpä vaan, nukumme näiden neljän vuoden jälkeen edelleenkin koko porukka perhepedissä.

Läheisyys onkin siis meillä todella vahvasti läsnä 😀 (Tosin, kesällä nukuin välillä viikkoja lattialla futonilla, koska tila kävi ajoittain hieman ahtaaksi, mutta nyt taas sängyssä koko porukka.) Ajatus siitä, että lapsi nukkuisi eri kerroksessa kuin me, on jotenkin raastava (vaikkakin varmasti aivan perusjuttu), joten toistaiseksi olemme pitäytyneet edelleen tässä järjestelyssä, vaikka omaan sänkyyn totuttelu onkin ollut suunnitelmissa jo pari vuotta (apua, haha!). Jokainen perhe tietysti tekee omat valintansa, enkä koe vääränä sitä, että jonkun toisen lapsi siirtyy omaan huoneeseen jo varhain. Me taas olemme kokeneet tämän omalta kannaltamme hyväksi vaihtoehdoksi, enkä koe, että läheisyyttä voisi tässäkään tapauksessa olla liikaa, vaikka toki omassa huoneessa nukkuminen varmasti lähitulevaisuudessa tuleekin eteen. Toki haaveilen useinkin sängyn riittävästä tilasta ja paremmista yöunista, mutta jostain syystä emme vain ole tohtineet ottaa askelia tämän suhteen. Jos nukkuisimme kaikki samassa kerroksessa, olisi asia varmasti eri.

Varmasti jonkinlainen turvallisuuden tunteen korostaminen on se, johon alitajuisesti yritän erityisesti kiinnittää huomiota. Ehkä jotenkin itse yritän samalla sinnikkäästi taistella parhaani mukaan niitä tulevien teinivuosien äiti- ja isi-angsteja vastaan vahvistamalla keskinäistä dynamiikkaamme sillä, että juurikin vietämme poikkeuksellisen paljon aikaa kaikki yhdessä ja panostetaan siihen tiiviiseen läheisyyteen myös fyysisesti. Ehkäpä tämä vain on jotain aivan omaa mutuiluani, kuten olen sanonutkin, niin itse ainakin harjoittelen äitiyttä edelleen päivittäin. Toisaalta en usko äitiksi kasvun tietyllä tavalla koskaan loppuvan, koska me kaikki kehitymme ja opimme jatkuvasti, sekä tietysti myös maailma ympärilläkin muuttuu.

 

Semmoisia vähän random-mietteitä tänään. Toivotteko jatkossa enemmän äitiysjuttuja?

 

Entä onko fyysinen läheisyys teillä tärkeä juttu? ✨

 

Ps. (Aikaisempi yhteistyö) Muistin muuten, että 30 päivän ilmainen kokeilujakso Nextoryn ääni- ja e-kirjavalikoimaan on edelleen voimassa! Voit kokeilla palvelua kuukauden ajan ilmaiseksi täällä, mikäli et sitä vielä ole tehnyt 🙂

 

www.nextory.fi/iines

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Heinäkuu puhelinkuvina ja mitä kuuluu?

Taas maanantai ja uusi viikko! Heinäkuussa olen nauttinut normaalia enemmän näistä rauhallisemmista arkipäivistä ja erityisesti hiljaisista aamuista. Tänään heräsin ensimmäisen kerran viiden jälkeen, mutta nukahdin hetkeksi uudestaan. Heräsin tunti myöhemmin 6:20 kellonsoittoon niin töttöröö, että olisin helposti voinut nukkua vielä parikin tuntia lisää, mutta en aamuisin vain malta olla heräämättä. Vaikka välillä olenkin aivan silmät ristissä. Monesti nousen jo kuuden jälkeen ilman kelloa, mutta näin viikonloppujen jälkeen tekee aina tiukkaa, vaikka tämäkin nyt on vähän suhteellista. Nukuimme siis viikonloppuna jopa ruhtinaallisesti 8.15 asti, haha. Tänään päätinkin kirjoitella kuulumisia heinäkuulta puhelin- ja pokkarikuvapläjäyksen kera (ja siis KYLLÄ, olen mennyt teknisesti 10 vuotta ajassa taaksepäin ja kannan nykyään välillä mukana digipokkaria :D:D Vähän kuin silloin kun aloitin bloggaamisen, lol).

Parin viime viikon aikana olen vihdoinkin innostunut (vai sanoisinko ennemminkin uskaltautunut) käymään enemmän ihmisten ilmoilla ja ehkäpä toisaalta on ollut aikakin. Sen jälkeen kun et ole käynyt kaupoissa tai ravintoloissa kuukausiin, tuntuu moiset elämykset nyt aivan kuin tekisi jotain ensimmäistä kertaa. Tietty pieni pelko tulevasta kolkuttelee edelleen ja pyrimme turvavälien lisäksi kantamaan aina käsidesiä mukana. Maalaisjärjellä kun pääsee melko pitkälle tässäkin asiassa.

Aloitettiin pitkän tauon jälkeen uudestaan myös meidän kirjastoperinne! Kävimme aikaisemmin aina kerran viikossa pojan kanssa kirjastossa lukemassa ja lainailemassa kirjoja. Kunnes siis tuli korona. Heinäkuussa uskaltauduimme takaisin kirjastoon ja vaikka siellä aika tyhjää olikin, niin ei tällä kertaa jääty hengailemaan kuin hetkeksi, vaan lainattiin kirjat ja suunnattiin kotiin lukemaan. Mun heikkous kirjastossa on bestseller-hylly, josta löytäisin aina useamman kirjan! Harmi vaan, että yritän aina rajoittaa valinnat kahteen, koska noiden suosittujen kirjojen 14 päivän laina-aika ei koskaan riitä useampaan 😀

Ehkäpä heinäkuun kohokohta on tähän mennessä ollut se kun pari viikkoa takaperin päätettiin lähteä koko perhe Triplan East Marketin korean BBQ:hun. Alustuksena siis, että kävimme tuolla viimeksi / ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa ja rakastuin korealaiseen BBQ-käytäntöön niin, että olen jo kuukausikaupalla haaveillut pääseväni uudestaan.

Homma toimii siis niin, että BBQ-menu tarjoillaan aina vähintään kahdelle kerrallaan. Perushintaan sisältyy kasviksia, riisiä ja kastikkeita, jonka lisäksi saa tilata listalta mieleistään kalaa, lihaa tai rapuja. Ainekset grillaillaan hiljalleen BBQ-pöydän omalla BBQ-pannulla ja maustetaan pöytään tuotavilla BBQ-mausteseoksilla, jotka ovat niiiiiin hyviä! Itse grillaamiseen menee jonkin verran aikaa ja koska aineksia grillaillaan pienissä erissä, ei tuonne kannata suunnata aivan kamalan nälkäisenä. T. Minä, joka olen nimenomaan molemmilla kerroilla ollut supernälkäinen ja syönyt ekat grillaukset aivan raivolla. Kokemuksena on korean BBQ todella kiva, varsinkin jossei ole aikaisemmin käynyt. Sopii loistavasti vaikka illanviettoon ystävien kanssa, koska tuohon saa rauhassa ruokaillessa menemään aikaa, jolloin ehtii hyvin vaihdella kuulumisia. Käsittääkseni järjestetään BBQ aina iltaisin klo 17 ja pöytävaraus taidetaan vaatia, mikäli toivoo juuri tuota, koska paistopaikkoja on rajallisesti ainakin tuolla East Marketissa. Mä niiiiin haluaisin taas tällä viikolla tuonne synttäridinnerille!

Olemme pojan kanssa yrittäneet keksiä nyt kesän aikana kivaa näkemistä ja tekemistä. Linnanmäelle ei olla vielä ehditty ja ollaankin yritetty käydä kivoissa paikoissa, jotka eivät vaadi julkisia kulkuneuvoja. Suuntasimmekin viime viikolla retkelle Fallkullan kotieläintilalle katselemaan kotieläimiä ja maisemia. Poika tykkäsi eniten lampaiden ja pupujen katselemisesta, vaikka semmoinen vanhan ajan rakennusten miniversio-leikkipaikka taisi olla se kaikkein mieleinen juttu 😀 Loppukesän suunnitelmissa onkin mennä myös mm. Helsingin luonnonhistorialliseen museoon, josta pieni on jauhanut jo kuukausia.

Muita heinäkuun juttuja? Koiran ulkoilutusharjoitukset nyt ainakin, poika haluaa aina ulkoiluttaa vain ja ainoastaan Bixua, joka kävelee aina niin nätisti kun tietää pienen olevan taluttajana. Muistan edelleen ikuisesti kun joskus pienenä lähdin kysymättä lupaa ulkoiluttamaan meidän dalmatialaista pienelle lenkille meidän omakotitaloalueella. En siis muista tarkkaan miten tämä meni, mutta oli kesä ja muistaakseni vaan otin koiran mukaan salaa, perus ”lähdenpä nyt tästä ulkoiluttamaan tätä mun about tuplasti itseäni painavampaa hauvaa” :D. Olin siis about joku 5v. Hiippailtiin ulos ja jossain vaiheessa iski pieni pelko kun tajusin, että iso koira nyt ehkä saattaa mennä vähän nopeampaa kuin ajattelin ja sumuisten muistikuvieni mukaan koira ehkä jossain vaiheessa näki jotain, alkoi vähän vetää, jolloin kaaduin ja raahauduin tyyliin siinä perässä hiekkatiellä metrin tai pari. Kylläpä vähän jännitti siinä vaiheessa, mutta onneksi oltiin ehkä reilun 100m päässä kotoa ja päästiin sitten jotenkin turvallisesti takaisin. En muista miten ja mitä sitten kävi. Luultavasti tuli sanomista 😀

Kässäjuttuja on tullut taas puuhasteltua enemmän! Nyt olenkin yrittänyt lähinnä miettiä, että mitä kivoja juttuja keksisin syksylle? Eilen sain lenkillä erään kaulaliina-idean, mutta onko teillä jotain toiveita mihin ehkä syksyksi toivoisitte tänne ohjetta?

Tommin tekemä ceviche!

  Kesäruokaa, tottakai! Jaoinkin IG storieseissa noiden munakoisoviipaleiden ohjeen viime viikolla, ne ovat mun ihan lemppareita nimittäin! Munakoisoa ja kesäkurpitsaa on tullut syötyä melkein päivittäin, niistä saa helposti eri versioitakin niin ei pääse kyllästymään.

Ohje lyhykäisyydessään myös tähän: Leikkaa munakoisot (tai kesäkurpitsat) viipaleiksi, aseta pellille ja itketä mielellään kahdesti neste pois. (Eli ripottele päälle suolaa, jotta neste nousee pintaan ja pyyhi pois talouspaperilla.) Tee öljyseos esimerkiksi oliiviöljystä, suolasta, pippurista ja kevätsipulista, valele öljyseosta viipaleiden päälle ja paista uunissa 200c noin 30min välillä tarkkaillen. Sain instassa myös toisen vinkin, joka oli NIIIN hyvää! Eli viipaleita paistetaan ensin uunissa noin 20min, jonka jälkeen lisätään päälle punaista pestoa, laitetaan uuniin vielä noin 10 minuutiksi, jonka jälkeen päälle murustetaan vielä fetajuustoa ja paistetaan lopuksi 5 minuuttia lisää. Nam!

Ja niin. Olen ehkä näiden kaikkien kotona rönttövaatteissa vietettyjen kuukausien jälkeen myös päättäny yrittää pukeutua vähän useammin järkeviin vaatteisiin ja käyttää jopa korvakoruja 😀 En uskonut, että voisin koskaan kyllästyä tämmöiseen etämeininkiin täällä kotona, mutta se raja on tainnut lähiaikoina tulla vahvasti vastaan..

 

Kivaa maanantaita! ✨

 

Ps. Sain toiveen kirjoitella pääsykokeisiin lukemisesta ja yleisestikin valintakoe- ja hakujuttuja, joten yritän saada postauksen tällä viikolla valmiiksi!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Poikkeusarki on tuonut mukanaan hyviäkin asioita

Viikkoja kestänyt poikkeusaika vetelee ainakin suurella todennäköisyydellä pian loppuaan, askel kerrallaan tietysti. Ovathan nämä menneet viikot olleet tavallisesta poikkeavia ja ajoittain vähän turhauttaviakin, mutta toisaalta myös ehkä niitä, joita jää normaalin arjen tempossa kaipaamaan ja muistelee ehkä vielä vuosienkin päästä juurikin ”poikkeuksellisena”. Tai kuka tietää, ehkä arki ei palaudukaan täysin entiseksi, vaan jatkaa tilanteesta muokkautuneena aivan uuden äärellä? Koen, että perhe-elämä ”karanteenilaisena” ei aina ole ollut sieltä helpoimmasta päästä kun arki pyörii yhdessä lähes vuorokauden jokainen hetki, eikä omaa rauhaa tai aikaa yksinololle juurikaan ole. Tämä on ehkä niitä seikkoja, jotka vain perheelliset ymmärtävät. Alkääkä ymmärtäkö väärin, en tarkoita etteikö perheen kanssa vietetty aika olisi ihanaa, mutta näinä viikkoina on korostunut erityisesti oman rauhallisen ajan tärkeys.

Kuinka luksuksena pidänkään jatkossa edes niitä muutamaa tuntia, jotka voin viettää täysin yksin täydessä hiljaisuudessa vaikka kirjaa lukien. Kyllä, sitä omaa aikaa olen kieltämättä kaivannut. Ajoittain on pinna ollut todella kireällä tismalleen samanlaisten päivien toistuessa kerta toisensa jälkeen yhdistettynä jonkinlaiseen tulevaisuuden epävarmuuteen, joka on juurikin vaatinut sitä ”päivä kerrallaan”-elämistä. Pointin ei pitänyt olla näissä kääntöpuolissa vaan nimenomaan hyvissä jutuissa, joita olen näinä aikoina pitänyt arvossa.

Mitä hyviä juttuja on poikkeusaika tuonut arkeen?

 

Kunto on noussut kohisten. Lenkkeiltyä on tullut nimittäin oikeastaan melkein päivittäin ja huhtikuun aikana lenkkeilin hurjat 150 km! Vaikka kuntosalille onkin jo ikävä, olen kyllä viihtynyt hyvin myös lenkkeilyn ja kotitreenin parissa, jälkimmäisen suhteen olen kokeillut myös aivan uusia juttuja, kuten hyppynaruhyppelyä.

Terveellinen ruokavalio. Vaikkei ehkä uskoisi, on viime viikkoina tullut syötyä normaalia terveellisemmin, huolimatta siitä että myös herkkuja on kyllä myös tullut ostettua melkoisesti. Kasvisten määrä ruokavaliossa on kasvanut kuitenkin lähiviikkoina huomattavasti ja olenkin käyttänyt kokatessa ennätyspaljon lehtikaalia,  pinaattia ja monia muita vihreitä, sekä kotimaisia kasviksia. Juonut selleri- ja viherjuomia, sekä tehnyt oikeastaan päivittäin monipuolisia aamupalasmoothieita. Myös helpot arkiruoat ja lounaat ovat astuneet kuvioihin. Suosikkejani ovat olleet esimerkiksi uunijuurekset yrtti-valkosipulimarinaadiksi, sekaan olen heittänyt keitettyjä linssejä ja couscousia, tosi hyvää!

Kiireettömyys. Mihinkään ei ole ”pakko” mennä tai lähteä, joka tuntuu ihanalta (okei, vaikka olenkin yrittänyt ottaa lenkkeilystä semmoista ns. pakollista rutiinia, ettei menisi ihan kotona hengailuksi). Päivät kuluvat usein melko rennoissa merkeissä. Kiireen karsiminen oli jo alkuvuodesta yksi suurimmista tavoitteistani ja olen iloinen, että tämä on toteutunut!

Yhdessäolo perheen kanssa. Emme ole koskaan viettäneet perheenä yhtäjaksoisesti näin pitkää aikaa yhdessä (ainiin paitsi kylläkin maailmanympärysmatkalla vajaat 3kk :D). Itselleni on ollut suuri helpotus, että tilanne on mahdollistanut sen, että olemme voineet olla yhdessä puolison kanssa hoitamassa lasta kotona koronakriisin pahimman vaiheen yli.

Puuhastelut kotona, kuten omiin projekteihin syventyminen. Otin pitkästä aikaa Helsingin Sanomien digilehden tilauksen ja olenkin lukenut päivän näköislehden oikeastaan joka päivä. Parhautta on tiedepalsta ja tottakai myös mielipideosasto, heh. Olen yrittänyt ottaa viikkoihin erinäisiä projekteja tai uusia juttuja, oli kyse sitten uuden käsityöjutun kokeilusta tai rikkaruohojen kitkemisestä meidän pihasta.

Meikittömyys. Meikkasin edellisen kerran joskus noin 2,5kk sitten ja nyt alkaa tuntua jotenkin todella kaukaiselta ajatukselta kaikki meikkaamiseen ja ehostautumiseen liittyvä näiden rentoiluviikkojen jälkeen. Toisaalta on välillä tuntunut, että olisi kivakin laittautua jonnekin lähtemistä varten, mutta sitten taas on ollut aivan ihanaa, ettei ole paineita siitä, että pitäisi laittaa meikkiä tai välttämättä edes hiuksia sen koommin. En myöskään ole itse tyyppi, joka jaksaisi meikata vain huvikseni kotiin, joten homma on yksinkertaisesti vain jäänyt, enkä ole tainnut ”ikinä” olla näin kauaa meikittä putkeen. Saa nähdä jatkuuko ”meikittömyyshaaste” nyt pitkin kesää!   

 

 Allekirjoitatteko samoja juttuja? 🙂

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Pienet jutut, jotka tuovat iloa arkeen juuri nyt

Tämä ja viime viikko ovat vierähtäneet jonkin sortin nuutuneisuudessa. Ehkä syy on tässä jo viikkoja kestäneessä korona-arjessa tai yleisesti jotain kevätväsymyksen tynkää? Luin juuri viime viikolla lehdestä jonkun jutun lukijoiden kokemuksista ja havainnoista poikkeusajalta, esiin nousivat ainakin esiin hiipivä saamattomuus ja väsähtäminen, ehkäpä on kyse jostain vastaavasta? Onko teillä moisia havaintoja? Jotenkin kamala jumitus päällä! Tajusin, etten ehtinyt edes kirjoitella vappukuulumisia ja totuushan on, ettemme tehneet mitään sen kummempaa. Tai siis hengasimme kotona, pihalla, puhalsimme saippuakuplia, katsoimme Netflixistä Rahapajaa ja syötiin herkkuja. Ainiin ja ajettiin pojan sähköautolla hurjasti päiväkodin aidan taakse moikkailemaan ikkunasta vilkuttavia tarhakavereita samalla kun kävin noutamassa sieltä pojan kumisaappaat kotiin. Olemme tosiaan ilmoittaneet lapsen poissaolevaksi päivähoidosta ainakin kesäkuun loppupuolelle saakka. Toivon mukaan pysytään siis tässä aikataulussa, vaikka tulevien viikkojen rajoitusten höllentäminen hieman jännittääkin.

Mun kotiasu jo toista kuukautta putkeen: Davidan kashmirpöksyt ja musta toppi 😀 Mulla ei tosin itselläni ole mitään ongelmaa tämän pukeutumisen kanssa, voisin tilata noita villapöksyjä parit lisää ja jatkaa näin loputtomiin. Saattaisi tulla pian puolisolta hieman sanomista 😀

Oikeastaan on ruoka ollut ainakin minulla näinä viikkoina varsinainen innostaja! Olen varma, että lohturuoan merkitystä tämmöisissä oloissa on tutkittu, itse ainakin huomaan päivä toisensa perään kuinka haaveilen siitä, mitä hyvää voisin tehdä ruoaksi sen sijaan kun normaalisti ehkä mietin, että missä sitä voisi käydä tai tehdä, haha. Ainiin ja kitkinhän vähän rikkaruohoja meidän pihasta. Heti kun vain uskaltaa niin olisi tarkoitus käydä ostamassa jotain kivoja pihakasveja ja ehkä kehitellä jonkin sortin terassikeidasta, jos nyt siis innostun.

Tänään listailin asioita, jotka tekevät minut iloiseksi juuri nyt. Ettei nyt vain menisi tämän tilanteen jaaritteluksi, taas 🙂

 

Hiljaiset aamut, joista olen yrittänyt ottaa taas tavan heräämällä aikaisin. Kerroinhan, että meidän aamurytmi on venynyt siihen, että heräämme helposti vasta yhdeksältä koko perhe. Nyt olen laittanut kellon soimaan kasiksi ja kumma kyllä – herännyt taas itsekseni kuuden-seiskan pintaan. Ainakin välillä 😀

Aurinko, tottakai. Pääsin jo kerran ottamaan hetkeksi terdelle aurinkoa bikineissä, ilman että edes paleli, joten kesäkausi kai jollain asteella startattu! Haettiin myös meidän riipputuoli varastosta terassille ja siinä onkin tullut istuttua melkeinpä päivittäin.

Olen pyrkinyt tekemään enemmän juttuja, joita tulee tehtyä nykyään harvemmin tai joista on pitkä aika. Kuten nyt esimerkiksi ostanut kaupasta ananaksen näin paratiisikaipuussani. Ja tehnyt tsatsikia, leiponut muffinseja ja mitäköhän vielä. Ainiin! Tehnyt pizzaa täytteillä, joita ei ole aikaisemmin tullut mieleenkään laittaa kotitekoiseen pizzaan: Aurajuustoa ja päärynää. Huhheijaa, kuinka hyvää. Pizza kiilasi ehdottomasti parhaimpien pizzojen joukkoon ikinä, vain tryffeliöljy puuttui. Pakko tehdä taas tänään!

Eilen kaivoin pitkän tauon jälkeen kaapista sormivärit ja taiteilimme pienen kanssa. Lopussa vähän innostuttiin noiden kädenjälkien kanssa, lupasin että voidaan kehystää hienoin teos lastenhuoneen seinälle. Tajusin myös eilen, ettei meiltä löydy ollenkaan vesivärejä, täytyy jossain vaiheessa uskaltautua kaupoille tai urkkia niitä netistä pojalle. Jos teillä tulee mieleen hauskoja koti-aktiviteetteja lapsen kanssa niin saa vinkkailla uusista jutuista! Viime viikolla harjoiteltiin muistipelin kanssa, täytyykin taas tänään kaivaa ne esiin.

Pari viikkoa sitten aloin pitkästä aikaa myös pidentämään juoksu- ja hölkkälenkkien pituutta. Pitkään on tullut lenkkeiltyä keskimäärin 7km mittaisia pätkiä, mutta nyt olen pyrkinyt parhaani mukaan 9 kilsan matkoihin. Siitä onkin vuosia kun olen yltänyt kymppeihin. Hassua kuitenkin kun joskus oli ihan perushommaa juosta kymppikilsa jopa tuntiin, nykyään en jaksaisi ikimaailmassa. Tai ehkä kohta taas kun pääsee tämän treenin makuun taas kunnolla ja haastaa itseään pois siitä, mihin on tullut pitkään totuttua. Jätin Garminin hyvinvointikellon kotiin Uuden-Seelannin reissun ajaksi ja kuukauden tauon jälkeen olen saanut hurjasti liikuntainspistä aktiivisuuden seuraamisesta kellon ja Sportstrackerin avulla. Ehkäpä nyt laitan seuraavaksi tavoitteeksi yltää viimeistään kesäkuussa taas niihin kymppikilsoihin!

Poika on näiden kotiviikkojen aikana tomeroitunut jotenkin oikein olan takaa ja on niin isoa poikaa jo. Parasta on kun pieni kömpii viereeni nojatuoliin ja köllötellään siinä yhdessä vierekkäin, vaikka tekeekin jo vähän ahdasta.

Yksi mun lemppariherkuista viime viikkoina on ollut kotitekoiset bataattirandet (runsaalla oliiviöljyllä) ja nimenomaan niin, että sirottelen niiden päälle uuniin viimeiseksi 10 paistominuutiksi murennettua fetajuustoa. Niin hyväää!! Voisin syödä niitä päivittäin. Parasta paistetun lohen kanssa, nam! Viime viikolla tein pitkästä aikaa kotitekoista guacamolea, josta tuli aivan superduperhyvää. Täytyy taas tehdä useammin! Ohje löytyypi täältä. Ah, ainiin ja tsatsikiakin tuli väkerrettyä viikonloppuna kun paistettiin ahventa ja perunoita. Se vasta olikin hyvää (varsinkin myöhemmin sipsien kanssa :D)!

 

Mitkä pienet jutut ovat viime aikoina tuoneet iloa teidän arkeen? ✨

 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.