Kivaa lokakuun ekaa! Syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan ja viikot vierivät ennätysvauhtia. Vastahan olimme kesäkuussa ja nyt olen havahtunut siihen, että aamuisin tarvitsee jo melkein sormikkaat. Anyway, tänään ajttelin kirjoitella muutaman sanan somesta ja lapsen yksityisyydestä. Olette saattaneet huomata, että olen jo pitkään vähentänyt poikamme kuvia somessa. Joskus saatan intoutua kuvailemaan IG-storiesiin jotain otteita meidän arjen hullutuksista, mutta olemme päättäneet jättää pojan kasvokuvien julkaisun kunnioittaaksemme hänen yksityisyyttään. Tämän vuoden aikana olen julkaissut somessa pojan kasvokuvia ehkä maksimissaan muutaman, enkä enää edes aikoihin. Tämä on ollut meidän yhteinen päätös (siis minun ja Tommin, ei minun ja pojan :D) ja niin kauan kun hän ei itse osaa päättää halustaan olla runsain määrin kasvoineen sosiaalisessa mediassa, noudatamme tätä päätöstämme.

Ja kyllä, moni teistäkin tietää, että poikamme kuva koristi aiemmin tänä vuonna erään lehden kantta ja usea lukija olikin tuon bongannut. Tiedän, että tämän toki voisi tulkita tietynlaisena ristiriitana. Miksi julkaisemme lapsemme kuvan koko kansalle nähtäväksi jossen ole valmis tekemään sitä blogissani? Meille tarjoutui aikaisemmin tänä vuonna mieletön mahdollisuus tuon kansikuvauksen tiimoilta ja olisi jotenkin tuntunut hölmöltä jättää se kokemuksena väliin. Toisaalta, en näe että hän kansivauvana edusti meidän perhettämme, kuten taas täällä blogissa. Mielestäni on eri asia yksityisyyden kannalta olla päivittäin läsnä äidin somessa ”omana itsenään” kaikkine kommelluksineen, uusine taitoineen ja sattumuksineen kuin se, että edustaa lehdessä tavallaan anonyyminä vauvana irrallaan siitä, että oliko tämän äiti somesta tuttu vai ei. En siis itse lähtisi vertailemaan asiaa siltä kantilta, mutta halusin tuoda tämän seikan esille, koska se olisi varmasti jotakuta mietityttänyt.
Monelle perhebloggaajalle lapset ovat somen vakiosisältöä. Enkä itse halua millään muotoa tuomita kenenkään muun valintoja tai tapoja toimia. Jokainen äiti tekee aivan varmasti omat valinnat sen mukaan mitä järkeväksi kokee ja ovathan lapset somessa arkipäivää huolimatta siitä, oliko postaaja bloggaaja tai kuka tahansa muukin. On se vaan jännä juttu kuinka lapsen saatuaan sitä ei kertakaikkiaan voi vastustaa räpsimästä kuvia siitä pienoksisestaan ja ylpeänä äitinä niitä sitten lähettelee ympäri whatsappia ja facebookia, lisäilee someen ja näyttää työkavereilleen. Toki nyt lähettelen niitä kuvia edelleen whatsapissa kavereille ja kummeille, näyttelen työkavereille, mutta mielestäni se on kuitenkin eri asia.

Lapsen piirteet muuttuvat jatkuvasti. Meidänkään pienokainen ei ole enää ollenkaan sen näköinen kuin vauvana, taaperoiässä omat piirteet alkavat muodostua ja tulla enemmän esille. Siksi tuo yhden vuoden rajapyykki on viimeistään ollut hyvä sauma vähentää lapsen kuvia. En ole kovin aktiivinen Facebookissa, joten varsin harvoin lisään edes sinne mitään kuvamateriaalia. Postailinhan itsekin pitkään vauvakuvia blogin ja somen täydeltä, kunnes jossain vaiheessa heräsin siihen, että pitäisikö sittenkin jarrutella. Kylmä fakta on, että kun kerran jotain lisää someen tai yleisesti nettiin, ei sitä välttämättä enää saa sieltä pois. Kehottaisin jokaista mammaa muistamaan tämän!

Valitettava asia on, että olen itse suureksi harmikseni saanut paljon äärimmäisen rumia ja ilkeitä kommentteja, jotka juurikin ovat kohdistuneet poikaamme. Pieneen lapseen joka on täysin viaton ja altistunut näille vihasanoille vain sen vuoksi, että tämän oma äiti on lisännyt tästä kuvia nettiin. Ihan kamalaa ajatella miten joku kertakaikkiaan voi olla niin julma ja sairas, että kohdistaa vihansa lapseen. En varmasti ole ainoa bloggaaja joka on joutunut saman asian eteen, mutta ymmärrätte varmasti, että omalla kohdallani tuo oli viimeinen niitti noille kasvokuville. Ja koska blogialustani on koodattu näyttämään yllättävän paljon tietoa kommenteista tiedän, että kaiken takana on yksi ja sama henkilö. Silti se on saanut minut myös tajuamaan kuinka paljon netistä ja tästä maailmasta löytyy oikeasti pahoja ihmisiä, joiden ajatuksia ja tarkoitusperiä en kaikessa kauheudessaan edes haluaisi tietää. Siksi pyytäisin jokaista äitiä miettimään edes jollain tasolla mitä tietoa on valmis julkaisemaan lapsestaan sosiaaliseen mediaan.

Itse en ole maininnut blogissa kertakaan lapsemme nimeä, enkä aio sitä jatkossakaan tehdä. Sillä ei ole väliä, vaikka osa sen jotain kautta tietäisikin. En ole mitenkään erityisemmin salaillut nimeä, mutta pyrkinyt pitämään sen poissa täältä asiaa sen koommin korostamatta, koska asia ei mielestäni kuulu tänne blogiin. Kuten eivät myöskään poikamme kasvokuvat. On kuitenkin (minun mielestäni) eri asia, onko lapsen jokainen elämän virstaanpylväs kaikkine kommelluksineen ja kakkajuttuineen raportoitu sosiaaliseen mediaan kuin se, että lapsiarkea sivutaan ohimennen yleisellä tasolla. Jatkossakin aion käsitellä täällä näitä asioita ja laajempia aiheita, kuten päivähoidon aloittamista, unijuttuja ja ”yleisiä asioita”, joista tekin olette kiinnostuneita, mutta miettiä tarkemmin yksityisempiä asioita ja mitä haluan niistä kertoa.

En halua tuoda täällä sen tarkemmin ilmi juuri lapsemme koko nimeä, terveyteen liittyviä asioita, muita yksityisempiä juttuja, kuten niitä vatsantoimintaan liittyviä seikkoja tai edes kovin tarkkaan sitä, missä tahdissa opimme uusia juttuja, koska kaikki nuo ovat melko yksityisiä ja ennen kaikkea yksilöllisiä seikkoja, jotka eivät ole aina vertailukelpoisia. Joku oppii asiat aikaisemmin, joku myöhemmin. Se ei tee yhdestäkään lapsesta sen parempaa tai huonompaa. Enpä nyt varmasti itsekään tahtoisi, että koko elämäni olisi raportoituna nettiin lähtien siitä millainen on kakan koostumukseni, minä päivänä opin ryömimään/konttaamaan/kävelemään/puhumaan, unohtamatta kymmeniä vaippakuvia tai muita hassuja kommelluksia, joita myöhemmin voisi olla helppo käyttää lasta vastaan esimerkiksi kiusaamistarkoituksessa.

Ja tämä on ainoastaan oma mielipiteeni ja asenteeni asiaan omalla kohdallani. En silti tuomitse äitejä, jotka päättävät tehdä toisin tai julkaista lapsensa kuvia netissä, sehän on nykyään ihan arkipäivää. Itse olen kuitenkin asian suhteen nykyään huomattavasti tarkempi, enkä esimerkiksi halua kertoa täällä edes sitä, missä kaupunginosassa asumme. En salaillut sitä Käpylän kohdalla, koska olin toitottanut asuinseutuamme jo siitä saakka kun sinne muutimme. Lapsen myötä haluan tosin pitää senkin yksityisenä asiana. Erityistä varovaisuutta pitäisi mielestäni jokaisen noudattaa somessa kuitenkin esimerkiksi nakukuvien, perheen kotiosoitteen tai päivähoitopaikan suhteen. Niitä ei itselläni tulisi mieleenkään täällä paljastaa, enkä suosittele kenellekään muullekaan.

Mikä on teidän mielipide aiheeseen? Ovatko somen lapsikuvat ok vai eivät?

Sain joku aika takaperin kiinnostavan postaustoiveen koskien ajankäyttöäni ja nyt olisi aika kertoa hieman, miten omani aikani riittää ”kaikkeen”. Pieni lapsi, parisuhde, blogi, kaksi koiraa ja koti. Sekä toki nyt päivätyötäni unohtamatta. Välillä kyllä kieltämättä tuntuukin siltä, ettei nykyään juurikaan ole niitä leppoisia ”mitäs tässä nyt tekisi”-hetkiä, mutta toisaalta kyllä tähän pienlapsiarjen tekemisen meininkiin on kyllä ajanmittaan tottunut. Joskus oli kotimammaillessa päiviä kun tuntui, että oli jatkuvasti juoksemassa paikasta a paikkaan b, eikä huilihetkeä ollut vasta kun illasta. Sitten taas vastapainona niitä päiviä kun oli aikaa vain möllöttää ja lukea. Harvemmin nyt kuitenkaan tylsää ehti tulla, mutta lapsiarjessa päivät ovat kyllä todella vaihtelevia. Päikkäriarkihan ei meillä vielä ole alkanut, mutta siitä tulossa postausta sitten myöhemmin.

Pyrin itse pyhittämään viikonloput enemmän sille yhteiselle ajalle, tuolloin vietämme usein enemmän aikaa koko porukalla, katsomme iltaisin telkkaria koirat vieressä kyhnyttäen ja poika siinä puuhastellen.  Yritänkin yleensä hoitaa kaikki viikon blogijutut arkena, jolloin aikaa jää viikonloppuisin muille asioille. Jotenkin on äitiyden myötä oppinut myös ajankäytön suhteen supertehokkaaksi (monen muun asian ohella :D) ja pyrkii käyttämään jokaisen hetken järjevästi. Tässä kuussa pääsen aamujen suhteen vielä ”helpolla” Tommin ollessa hoitovapaalla, mutta toisaalta en kyllä näe aamun hoitoonlähtörumbaakaan mitenkään hankalana juttuna. Ollaanhan me pojan kanssa usein lähdetty heti aamutuimaan asioille, joten saman kaavan mukaan nuokin aamut varmasti tulevat menemään. Joskus varmasti kiukkuisemmin ja joskus vähemmän. Tähän saakka olen noudattanut arjessa tietynlaista järjestelmällisyyttä.

Olen jo pitkään herännyt ennen poikaa aamulla, yleensä jo ennen seiskaa. Nousen aamulla keittämään kahvia ja puuhastelen koneella esimerkiksi blogijuttuja, usein saan tehokasta peliaikaa noin tunnin verran. Kun pikkuherra herää, syödään aamupala, tehdään aamupesut ja vaihdetaan vaatteet, siinä samassa teen myös omat kasvopesut sun muut. Aamupalan jälkeen on leikkihetki, yleensä siinä vaiheessa pojan puuhastellessa hetken itsekseen ehdin tehdä pikaisen siivouksen. Tiskone, pyykit, pöytien pyyhkiminen, lelujen korjaus (jossa nyt ei yleensä ole kyllä mitään järkeä kun ovat heti yhtä sekaisin kun ennen siivousta :D), saatan ehtiä naputtelemaan koneella muutaman jutun sohvalla jos poika intoutuu vieressä lattialla omiin leikkeihin. Tämä järjestely siis silloin kun olin kotona ja nykyään aikalailla viikonloput rullaa tähän tyyliin. Työarjen aloituksen jälkeen ovat aamut menneetkin eri rytmillä. Herään viikolla aina viiden ja kuuden välillä puuhastelemaan ja ehdinkin lähteä kotoa töihin jo ennenkö poika herää yöuniltaan.

Kävimme pitkään joka päivä tunnin vaunulenkillä, jonka yhteydessä myös lenkitin koirat ja kävimme kaupassa. Yritin siis tiivistää kaikki pakolliset hoidettavat jutut aina aamuun. Olihan se aina melkoinen rumba, mutta toisaalta sitten huojennus kun tiesi, että päivän menot on nyt siinä suurilta osin. Nykyään poika on nukkunut makoisia 2-3h päikkäreitä ja yleensä niiden aikana ehtiikin sitten helposti tehdä omia juttuja. Varsinkin jos on saanut lenkitettyä koirat ja pääasian kotihommista jo aamusta. Pyrinkin juuri siihen, että tuommoiset pakolliset jutut hoidetaan pois alta ennen päiväunia.

Yksi hankala juttu tässä koko arkipaletissa on kieltämättä se kahdenkeskinen aika. Onhan se kuitenkin todella tärkeä juttu parisuhteelle. Emme ole kertaakaan viettäneet paria tuntia kauempaa aikaa kaksin pojan syntymän jälkeen ja toisaalta nyt ollaankin melko totuttu siihen, että ollaa aina kaikki yhdessä, ei se nyt millään tapaa haittaa. Olimme varanneet kesällä sen yhden yön Långvikin Spa:n, joka tosin sitten peruuntui pojan sairastumisen vuoksi. Välillä sitä tietty toivoisi jonkinlaista parisuhdeiltamaa kaksin, mutta eiköhän senkin aika joskus tule.  Vietämme siis enimmäkseen aikaa koko perheen kesken. Toki viikonloppuisin (jos jaksan valvoa myöhään :D), hengaillaan sohvalla leffaa katsoen ja ihan vaan chillaillaan. Pitääkin siis alkaa ehdottamaan isovanhemmille ekoja yökyläilyjä, hehe. Välillä kyllä tuntuu, että ollaan ainoat pienen lapsen vanhemmat, jotka eivät käy säännöllisesti date nighteilla tai jättäneet lasta vielä isovanhemmille yöksi.

Itselläni ajankäytön avainjuttu onkin siis ollut selkeiden arkirutiinien luominen ja niiden ”kellottaminen”. Näin saa vapautettua sitä tehokasta peliaikaa käytettäväksi esimerkiksi juuri päikkäriaikaan. Imuroinnit ja suuremmat siivoukset voikin tehdä viikonloppuisin kun molemmat ovat kotona. Toki arki tulee muuttumaan sitten kun päivähoito alkaa. Olenkin miettinyt milloin silloin teen esimerkiksi blogia ja vastaus on: luultavasti osittain viikonloppuisin ja edelleen aikaisemmin aamulla pojan vielä nukkuessa, kahvin ja meikin ohessa. Sama systeemi oli käytössä myös aiempina vuosina työn ohella, jolloin toki myös käytin paljon aikaa blogiin myös iltaisin. Sitä en nimittäin haluaisi tehdä.

Toki myös työmatkat mahdollistavat postausten luonnostelun, joten on vaan keksittävä sitä aikaa niin, ettei se tapahdu perhe-ajan kustannuksella. Nykyään myös selaan somet, uutiset ja vastaan ystävien viesteihin usein työmatkoilla. Viime viikkoina nuo työmatkat ja ne hetket kun pääsee illalla lötköttämään sänkyyn, ovat ne päivän ainoat minuutit kun saa vaan olla ja selata sen kummemmin mitään miettimättä vaikka Instan feediä. Välillä sitäkin oikeasti kaipaa! Tärkeä seikka on myös se, ettei vaadi itseltään liikoja. Mitä väliä, vaikkei saisi viikonloppuna sitä blogipostausta ulos tai ehtisi illalla siivoilla keittiötä. Olen todennut, että pienlapsiarjessa sitä kaaosta ja kiirettä vaan oppii sietämään. Esimerkiksi itselleni oli alkuun shokki kuinka usein niitä leluja ja muuta rompetta saa olla korjailemassa, ennen kun oli tottunut siihen, että kerran järjesteltyä tavarat pysyvät siististi. Ehei, ei enää menekään aivan näin 😀

Se on kyllä todettava, että vaikka päivät ovatkin kovin hektisiä ja illat menevät tukka putkella puuhastellen, olen itse työpäivien päätteeksi huomattavasti pirteämpi ja energisempi kuin kotona vietettyjen päivien jälkeen. Olen jankannut tätä sata kertaa, mutta on kai todettava, että omalla kohdallani työhönpaluu tuli varsin oikeaan saumaan. Eihän kaikkien tarvitse viihtyä kotona, ei siinä ole mitään väärää. Toisaalta, tiedän olevani onnekas sen suhteen, että saan tehdä työtä josta oikeasti nautin ja pidän. Se ei nimittäin ole mikään itsestäänselvyys nykypäivän ”enemmän aikaan vähemmällä ajalla ja henkilöstömäärällä”-työelämässä. Tietysti nautin pienokaisen kanssa vietetystä ajasta, mutta toisaalta sitten olin jo itse kaivannut päiviin jo kauan tietynlaisia uusia virikkeitä ja rutiineja, niiden perinteisten kotihommien lisäksi. Huomaan toki olevani arkena iltaisin väsyneempi (tietysti, koska heräänkin todella aikaisin) ja menemme pojan kanssa iltaisin suunnilleen samaan aikaan nukkumaan. Toisilla työelämään palaaminen voi päinvastoin ottaa todella koville, sekin kun on niin ihmisestä kiinni. Itse nukahdan iltaisin makoisasti, mutta päivisin ja töiden jälkeen olen kyllä normaalia virkeämpi!

Jossei ole kokenut sitä kotielämää vauvan tai pienen lapsen kanssa, niin sitä ”rankkuutta” on vaikea hahmottaa. Tietysti lapsissa ja päivissäkin on eroja, välillä on helpompaa ja sitten taas ei ole pariin päivään hetkeäkään mikään hyvin. Semmoista se on 😀 Jos taas vertaa arkea taaperon kanssa ja arkea puolivuotiaan vauvan kanssa, niin ne ovat kyllä kun yö ja päivä! Pikkuvauvan kanssa toki on jatkuvasti enemmän iholla, esimerkiksi meillä kun niitä imetyshetkiä oli kokoajan. Sitten taas taapero vaatii niin paljon enemmän seuraa, leikkejä ja virikkeitä, liikkuvan lapsen kanssa on täysin erilaista kun vauvan, joka vielä ryömii tai kääntyilee. Jälkeenpäin voin todeta, että ne olivat kyllä niitä helppoja aikoja, haha! Siinä mielessä odotamme innoissamme hoidon aloitusta, sieltä kun saa ihan eri tavalla virikkeitä kun kotona pitkällä tähtäimellä. Myönnän siis itse, että en ehkä ole parhain tyyppi keksimään jokaiselle viikonpäivälle uusia leikkejä, puuhastelua, askarteluja ja muita aktiviteetteja. Tässä vaiheessa kun tuntuu, että pitäisi olla ihan kokoajan olla keksimässä uusia juttuja, ettei toinen ehdi turhautua. Todelliset propsit siis päikkärin hoitotädeille ihanasta työstä, jota he tekevät lastemme eteen!!

Tämän kilometripostauksen loppuun kiteytettynä voisin siis todeta, että oman arjen ajanhallinnan kulmakiviä ovat olleet: Priorisointi, tehokkuus ja mielikuvitus 😀 Esimerkiksi blogiini käytän nykyään päivässä noin 2 tuntia, käyn läpi somekuvat ja päivitän Instaa työmatkoilla ja herään 2h ennen töihin lähtöä raapustelemaan tänne juttua. Näin se on toisaalta ollut kohdallani jo vuosia, mutta tietysti nykyään käyttää sen ajan pojan kanssa, joka ennen tuli katsottua Netflixiä, möllötettyä sohvalla tai selailtua nettiä. Kyllä sitä aikaa siis jostain repii kun alkaa miettimään, että mihin sitä tuleekaan käytettyä.

Viime viikkoina olen nipistänyt aikaa myös liikunnasta, joka toki on huono juttu. Suunnitelmissa on kuitenkin ottaa tavaksi myöhemmin aamulenkit ja joogatunnit aamuisin, joissa voi poiketa näppärästi ennen työpäivää. Minulla on mahdollisuus välillä tehdä töitä myös kotoa käsin etänä ja tuo on myös hyvä juttu ajanhallinnan kannalta! Kun herää ”normaaliin aikaan” (tai jopa myöhemminkin) ja säästää normaalisti meikkailuihin, sekä työmatkoihin käytetyn ajan (joista tulee päivässä reippaasti yli pari tuntia), saa jo ihmeen paljon enemmän aikaan! Kuten sanoin: Priorisointi ja mielikuvitus! 😀

Kuulostaako tutulta? Ja mielenkiinnosta kysyn, mistä te revitte sen ajan? 😀

Ja ps. Sille sinnikkäälle stalkkerille tiedoksi, että olen jo aikapäiviä sitten ottanut käyttöön ulkoisen moderaattorin (joka btw on itseasiassa poliisi), joten jatkossa kannattaa suunnata ne kaikki haukut ja muut sekoilut hänelle 😀