8 randomjuttuja ja virkattu lelukori

Torstain kunniaksi muutamia randomjuttuja ja valmiin virkatun lelukorin esittelyä. Se nimittäin  valmistui jo ajat sitten! Kamala himo virkkailla lisää ontelokuteesta, mutta lanka loppu eikä ennen muuttoa raaski kilokaupalla hamstrata lankoja. Lopputalven tavoite onkin etsiä jotain uusia ontelokude-ohjeita, alkaa vähän tympiä nuo vanhat samat korit. Niiden teko menee kuitenkin niin automatiolla, että onnistuu vaikka kuinka silmät ristissä. Ihanaa puuhaa kun haluaa vaan rentoutua, viis siitä mitä sitä virkkaa!

Ohje löytyy täältä postauksesta. Tuon kokoiseen tein pohjaa 7-8 kerrosta ja reunaa sitten niin pitkälle kunnes alkoi näyttää hyvältä omaan makuun! Olen kyllä aina rakastanut käsitöitä. Virkkaus ja neulominen ovat lemppareita 🙂

Nyt mahtuu kyllä toistaiseksi lähes kaikki beben lelut samaan koriin. Täytyy varoa, ettei mene sekaisin koirien lelukorin kanssa 😀

Sitten niihin randomjuttuihin pitkästä aikaa!
En vaan ymmärrä fysiikkaa. Tai siis tietysti perusjutut, mitä käydään
peruskoulussa ja lukiossa, mutta kun alkaa pohtimaan jotain hiukkasia
tai suhteellisuusteoriaa niin mun aivot vaan menee jotenkin tavallaan
jumiin. Ei vaan voi ymmärtää! Liian tyhmä 😀 Jos haluatte tietää mitä tarkoitan, niin katsokaa vaikka Interstellar. Ihan superhyvä leffa, mutta aivot siitä saa kyllä nimenomaan tosi juntturaan. Musta tuntuu, että ihmisillä jotka ymmärtävät matematiikkaa tai vaikka sitten fysiikkaa muita paremmin, toimii aivot jotenkin ihan eri tavalla perustallaajaan verrattuna. Saisinkohan meidän pojasta jonkun wonderchildin jos alettaisiin jo nyt treenaamaan, vai onko Einsteinit sun muut nerot semmoisia superaivoja kertakaikkiaan vaan syntyessään? Eri aivolohkot välittävät tietoa toiselle vaan muita tehokkaammin? 😀
Herkkupäivä
on kyllä meillä se viikon kohokohta. Joskus muutama vuosi sitten saatettiin
ostaa kumpikin joku yksi herkku aina lauantaisin (ja yksin asuessa ostin
aina siis sen yhden sipsipussin ja pihvin perjantaina, ne oli mun
herkut), mutta nykyään ostetaan kumpikin varmaan kolme! Ei ihme, että
lihosin muutaman kilon ennenkö vauva edes oli tuloillaan. En ennen siis
ikinä ostanut mitään makeaa herkkua, mutta nykyään joku suklaajuttu on
ihan vakio. Ja sipsit! Ainut asia, joka saattaa jäädä kauppaan on jäde. Siitä nyt en jotenkin erityisemmin välitä. Enkä karkeista, hyi!
Mutta viikolla ei sitten kyllä herkutella ja tuleehan sitä kyllä
kohtuullisen paljon liikuttua. Nyt pitäisikin tehdä se päätös herkuttoman joulukuun suhteen.

Voisin tuijottaa tuntikausia telkkarista
urheilua, mutten silti vaan tajua sitä.. Oli sitten jalkapallo tai
jääkiekko. Tietty jossain olympialajeissa, kuten nopeusjuoksussa pysyy
kärryillä, mutta heti kun tulee jotkut säännöt kehiin niin ei huhhei. Oikeastaan ei edes kiinnosta, joten se saattaa olla syy siihen ettei edes jaksa perehtyä! Ajatukset kertakaikkiaan karkaa ihan muihin juttuihin kun yrittää jotain matsia katsoa.
En
välttämättä harjaa joka päivä hiuksia 😀 Ei kyse kai ole siitä etten
ehtisi, en vaan välttämättä jotenkin muista. Tietysti se tukka tuli
harjattua kyllä ennen töihin lähtöä! Hampaat ja kasvot on silti pestävä jokaikinen päivä. Mua oksettaa semmoinen aamuhengitys joka on jossei joku ole pessyt hampaita. On aivan kammottavaa keskustella vaikka töissä tai missä ikinä toisen henkilön kanssa, josta huomaa heti ettei tämä ole pessyt aamulla hampaita.  Mulla vaan menee hengitystiet sillä sekunnilla tukkoon kun haistan vieraalla ihmisellä sen aamuhengityksen. Mun mielestä hampaidenpesun pitäisi olla kaikilla ihan itsestäänselvyys aamulla!

En kuori perunoita oikeastaan ikinä. En vaan jaksa! Eikä ne kuoret mitenkään erityisemmin häiritse, sipseissäkin kuorelliset ovat parhaita ;D Keittoihin kyllä kuorin aina kun kuorista joutuu usein sitten muutkin ”kärsimään”. Ruokailuun liittyen syön tosi usein pelkällä haarukalla. Tietysti sitten ulkona illallistaessa yrittää esittää vähän fiinimpää kun mitä on ja käyttää myös sitä veistä, tietty myös jos syö pihvejä tai muuta mitä oikeasti joutuu leikkaamaan. Noin yleisesti mennään kuitenkin usein pelkällä haarukalla.
Mulla on nykyään joku lukihäiriö. Apua! Teksteihin tulee nimittäin aina kirjoitusvirheitä vaikka kuinka yrittäisi olla tarkka ja pahinta on, etten välttämättä edes itse niitä huomaa vaikka kuinka tekstit tarkastaisin. Toivottavasti voi laittaa niiden hormonien tai valvomisen piikkiin! 
Olen superlaiska terottamaan meikkikyniä. Siirryn vaan aina toiseen kun joku alkaa kulua tylsäksi. Se on vaan jotenkin ylitsepääsemätöntä etsiä se meikkiterotin! Tälläkin hetkellä pitäisi terottaa varmaan neljä meikkikynää. Ennemmin tekee epätarkat ja suttuiset rajaukset kun vaan näkee sen vaivan, että etsisi sen terottimen. Muutossa sitten.. (Aina sama selitys :D)
En rehellisesti sanottuna ikinä oikeastaan ole haaveillut omakotitalosta tai rivi/paritaloasumisesta. Vasta kun nyt. Jossei olisi koiria ja vauvaa, niin elelisin kyllä aivan tyytyväisenä kerrostalossa lähempänä keskustaa. Kerrostaloasumisessa ei ole kyllä mitään vikaa! En ole aikuisiällä asunut ”omakotitalomaisesti” vaan kerrostaloissa, niin saa nähdä tuleeko joku shokki alkuun. Silti olen kyllä superinnoissani uudesta kodista 🙂
Kivaa torstaita!
Ps. Jos Zalandon ale vielä kiinnostaa, niin alekoodi 12DXMASFI antaa 12.1 saakka -12% lisäalen jo alennetuista jutuista 🙂 Ale löytyy täältä!
Sisältää kaupallisen linkin.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka äitiys on ja ei ole muuttanut minua?

Monesti tulee lähiaikoina pohdiskeltua, että olenko nyt vauvan myötä ihmisenä jollain tapaa erilainen? Onko vauva tai ylinpäänsä äitiys jotenkin muuttanut minua? Sen lisäksi siis, että on aina nykyisin joko a) kiireinen tai b) väsynyt 😀 Moni siellä ruudun takana varmaan väittäisi, että näiden erilaisten pohdintojen myötä olisin jollain tapaa erilainen, mutta en kyllä ehkä sitäkään allekirjoittaisi. Kyse on ehkä enemmänkin siitä, että olen tämän vauvajutun myötä ehkä paljastanut itsestäni erilaisia piirteitä, koska postaukset ovat melko erilaisia kun aikaisemmat aihealueet. Normaalit kuulumispostauksetkin kun nykyään pohtivat monia juttuja vähän eri kantilta. Mutta tietystihän ihminen varmasti jossain määrin aina vähän muuttuu tai enemmänkin kasvaa (kaikissa sanan merkityksissä :D) lapsen myötä..

Millaisia piirteitä sitten olen itse huomannut?

No aivan ensimmäiseksi kyllä pakko mainita, että olen muuttunut hajamielisemmäksi!
Välillä tuntuu, että mun aivot ovat korvautuneet kaurapuurolla. Välillä
tulee mietittyä, että miten näillä aivotoiminnoilla pärjäisi
esimerkiksi töissä (ja ei siis mitenkään :D) kun kaupassakin tulee
katsottua 5 aineksen ostoslistaa oikeasti kymmenen kertaa ja silti
saattaa jotain unohtua. Ennen olin supertarkka kaikesta enkä oikeastaan
unohdellut mitään, joten nykyään onkin melko vastakohta entiseen. Samoin
jonkun järkevän keskustelun käyminen on hankalaa, koska usein
ymmärrettävien lauseiden muodostuksessa voi olla pieniä vaikeuksia.
Onneksi lässytys kuitenkin hallussa! Toivon mukaan tämä olisi joku
imetyshormonijuttu, eikä jatku ihan koko tätä pikkulapsi-ikää 😀 Välillä
oikein preppaan itseni kuuntelemaan jotain juttua keskittyneesti,
kunnes sitten tajuan että sanat vaan valuvat samantien toisesta korvasta
ulos vaikka kuinka yrittäisi keskittyä. Blaah! Todella turhauttavaa.

Toinen juttu, joka kylläkin on positiivisempi seikka ja se on pidempi pinna.
Arjessa kun mennään melkolailla vauvan ehdoilla, joten se on vähän
voivoi jos myöhästyy sporasta tai bussista, koska aina voi tulla
muuttuvia tekijöitä! Pikkuvauvalle ei tietysti voi olla vihainen
mistään, joten pitkää pinnaa oikeasti tarvitaan. Ennen vauvaa
esimerkiksi luulin, että vauvan itku ärsyttäisi tai saisi hermostumaan
kunnolla, mutta vielä ei kyllä ole käynyt niin. Ei meidän vauvan itku
edes ole ärsyttävää, ainakaan omasta mielestäni! Ehkä jokainen ajattelee
oman naperon itkustaan niin? Kyllä niitä oikeasti ärsyttäviä itkujakin
on tullut tuolla kuultua. Vauvat kun kuulostaa yllättävän erilaisilta
itkiessään! Kyllä se pinna välillä meinaa kieltämättä täällä päivisin
mennä kun tajuaa siivoavansa samat sotkut päivästä toiseen. Olen
vakavasti pohtinut lopettavani siivoamisen kokonaan! Oma vinkkini näihin arjen pieniin kriiseihin on istahtaa alas ja hengittää minuutti syvään. Helpottaa 😀

Seuraava kohta liittyykin vähän tuohon aiempaan. Nykyään on nimittäin aina myöhässä. Tai ainakin hilkulla. Olen oikeasti (tähän asti) ollut maailman täsmällisin ihminen ja paheeni on oikeastaan ollut se, että olen ollut kaikkialla liian ajoissa. Olin ala-asteella joskus koulussa odottamassa jo melkein tunnin aikaisemmin!! 😀 Yleensä olin ennen se, joka on kaikkialla ensimmäisenä, juuri koulussa, töissä.. Nyt taas sitten meinaa myöhästyä vaikka kuinka ajoissa lähtisi. Aina saattaa tulla vaippa-situation, kiukku, vaatteiden vaihto, joku juttu hukassa tai muuten vaan tajuaa, ettei ole tajunnut pakata jotain mukaan. Tai sitten tulee varastossa jotain säätämistä vaunujen kanssa ja myöhästyy bussista. Onneksi ei ole vielä tullut eteen sitä, ettei mahtuisi mukaan bussiin sen vuoksi että siellä on jo liian monet vaunut. Sitä nimittäin olen kauhulla odotellut varsinkin tässä talven kynnyksellä 😀
Osaa arvostaa eri tavalla niitä pieniä juttuja. Tietysti. Ja siis asioita, jotka ennen olivat ihan peruskauraa, kuten että voi illalla katsoa telkkarista (rauhassa) tunnin lempparisarjaa tai juoda aamukahvin kaikessa rauhassa. Tai tehdä yhden asian kerrallaan kunnolla alusta loppuun ilman että se keskeytyy viisi kertaa.

Yleisesti arvostaa eri tavalla kotiäitejä, koska kaikilla ei aina ole helppoa kotona ja vaikka vauva olisi kuinka helppo tapaus, niin aina tulee kausia jolloin on ”rankempaa”, enemmän valvottuja öitä ja voimat koetuksella. Pakko kyllä todeta, että mulla ei riittäisi hermot vuositolkulla tätä jatkuvaa kotihommien pyörittelyä päivästä toiseen. Kaikki siivoilut sun muut aloittaa joka päivä uudestaan puhtaalta pöydältä ja koskaan ei oikeastaan tule semmoista tunnetta, että on saanut jotain aikaiseksi. Vauvanhoidossa tietty eri juttu eivätkä ne samat rutiinit siinä häiritse, mutta sen olen nyt todennut, ettei mun elämäntehtävä kyllä ole pyykkäillä perheen vaatteita ja pyörittää niitä tiskejä kerta toisensa jälkeen. Olen kyllä muutenkin sitä mieltä, että kotityöt tulisi ainakin jossain määrin jakaa joka taloudessa. Toinen hoitaa pyykit, toinen tiskit ja toinen sitten kuitenkin jotain enemmissä määrin jos kotona on. Se on ehdoton, että omat jälkensä siivoaa kukin. Kokkailua vuorotellen. Useimmat ystäväpariskunnat ovatkin jakaneet kotihommat ”omiin hommiin”, usein juuri esim pyykit tai imurointi vs tiskit ja on sitten omalla vastuulla, että oma vastuualue hoituu.

Ja miten koen, että äitiys ei ole minua muuttanut on esimerkiksi:
Yleinen suhtautuminen vaikkapa vauvoihin. En koe, että raskaana tai nyt jälkeenpäin olisi mitään sen suurempaa mielenkiintoa muihin vauvoihin. Tai siis tiedättekö semmoista, että on vaan pakko päästä hypistelemään vierasta vauvaa jossain! Tai ehkä vähän enemmän on mielenkiintoa niihin ja saattaa enemmän kysellä muiden vauvojen äideiltä juttuja, mutta mikään vauva- tai lapsihullu en kyllä kai yhtään sen enempää ole. Ennen oli ”ongelmana”, että lähinnä vähän pelkäsin vauvoja ja lapsia siksi etten tiennyt niistä oikeastaan mitään. Nyt tämä ongelma on poissa ja tulee helpommin kyllä kommunikoitua vieraidenkin lasten kanssa 😀 Harva lapsi edelleenkään on minusta sen koommin kiinnostunut (paitsi tuo oma tietysti), haha.
 
Koen kaikesta huolimatta, että olen äitiydestä huolimatta kuitenkin sama Iines ja
kiinnostunut samoista omista jutuista kuin ennenkin. Vaikka kaikki
vauvajutut pelaavatkin päivissä suurta roolia, en koe että välttämättä
silti olisin pohjimmiltani kovinkaan kiinnostunut siitä, että mitkä
vaunut nyt ovat oikeasti parhaimmat tai mikä vaippa imukykyisin 😀
Toisaalta, joistain jutuista nyt vaan täytyy nykyään tietää jotain,
kiinnosti tai ei. Se onkin sitten eri juttu mitkä ne yleisimmät puheenaiheet ovat! Vauvasta tulee usein höpistyä. Tietysti, koska tämän kanssa on kokoajan kaiket päivät. Siksi onkin välillä niin ihanaa päästä pariksi tunniksi ystävän kanssa vaikka nyt jonnekin blogijuttuun, missä voi puida oikeasti niitä aikuisten asioita!

Ja jos joku kysyy sukista, niin olen tilannut nuo keväällä ennen beben syntymää eBaystä. Hakemalla infant socks tai infant shoes/socks löytyy vaikka mitä kivaa ja nuo maksoivat jonkun reilun euron postikulujen kanssa. Esim täällä on noita myyvä myyjä. Tulevat Kiinasta, joten pesin kahdesti 60c ennenkö käytettiin nyt 6kk myöhemmin 😀 Muuta en olekaan eBayn ihmeellisestä maailmasta innostunut vauvalle tilaamaan yksiä hapsumokkasiineja lukuunottamatta, mutta semmoisen söpön yövalon haluaisin! Tosin pelottaa, että se räjähtäisi tai jotain, vaikken nyt kyllä muutenkaan vauvan sängyn vierellä pitäisi. Hmm.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 7 kommenttia.

6kk vauvan ruokailu ja lemppariherkut

Tällä viikolla on blogissa selvästi aiheena vauvan ruokailujutut. Niistä kaiken maailman vauvan ruokaongelmista ja imetyssekoiluista nimittäin päästäänkin sitten onnistuneempiin ruokajuttuihin, eli siihen mitkä ruoat meidän pojalle parhaiten uppoavat. Kiinteiden ruokien harjoittelu alkoi reilun 4kk iässä ja sillä tiellä (varsin maltillisella semmoisella) ollaan nyt edelleen vajaat 2kk myöhemmin. Paljon makuja nyt kuitenkin käyty tähän mennessä läpi ja sehän on kai pääasia!
Sosekokeilut alkoivat siis itsetehdyillä kasvissoseilla, bataatilla, porkkanalla, perunalla. Sitten kukkakaalia, parsakaalia, joita jäädytin jääpalamuotteihin joista on aina helppo sulattaa vähän kerrallaan sen verran kun syö tai yhdistellä eri makuja. Viikon jälkeen suunnilleen tuli kuvioihin myös hedelmäsoseet, ekana mangosose. Jostain kumman syystä nuo kasvissoseet olivat suurempi menestys kun makea hedelmä, jossain vaiheessa en taas sitten osannut sanoa mistä poika oikeasti pitää ja mistä ei kun ruokailun onnistuminen oli aina vähän tuuripeliä, joskus kelpasi varsin hyvin joku ihan randomjuttu ja joskus taas sitten ei ollenkaan edes semmoinen ”takuuhyvä”, josta olin tämän ajatellut pitävän.
Noin 5kk tienoilla oltiin päästy siihen, että ruokailukertoja soseiden kanssa oli aikalailla 1-3 päivässä, välillä ei ollenkaan. Hankalin juttu noiden kanssa oli alkuun hahmoittaa, että milloin on se sopiva aika soseilulle. Vauva kun ei saa olla liian nälkäinen, toisaalta ei myöskään liian kylläinen ja muutenkin sopivan hyvällä tuulella, muutoin koko homma menee itkuksi ja muutenkin pienelle varsin kurjaksi kokemukseksi. Lisäksi meidän poikaa joutuu aina vähän lämmittelemään tuon ruokailuhn suhteen, eka sitä suuta nimittäin pidetään aina niin perkeleen supussa, kunnes saa vähän sosetta suuhun ja maistaa, että ainiin, tätähän piti syödä!

Jos poika aluksi oli enemmän ”suolaisten” kasvissoseiden ystävä, niin nyt on tainnut mieli muuttua! Tähän mennessä suurin herkku nimittäin on ollut tuo Muksun päärynäsose, oikeastaan ensimmäisiä joita aivan selvästi oikein halusi lisää ja olisi syönyt enemmänkin. Jess! Noihin Muksuihin ei ole lisätty sokeria, joka on meillä ihan ehdoton juttu. Tietty hedelmissä nyt on itsessäänkin jonkin verran sokeria, mutta noin yleisesti. Poika taitaa siis tykätä mahdollisimman pehmeistä mauista, myös mössätty banaani on herkkua (tai yleensä). Hedelmäsoseissa olen suosinut alusta saakka purkkikamaa tuota banaanimössöä lukuunottamatta, koska on yksinkertaisesti niin paljon helpompaa kun alkaa itse väkertämään sosetta jostain tuoremangosta. 
Aluksi olin jotenkin myös niiden kasvissoseiden kanssa ehdoton, että ”ei purkkikamaa” ja sillä meiningillä on kyllä menty tähänkin asti, mutta sen verran mieli on muuttunut, että varmasti sorrun kyllä jossain vaiheessa niidenkin kanssa purkkimeininkiin. Onhan se nyt vähän helpompi vaikka nyt sitten reissuun ottaa mukaan tuommoinen valmispurkki kun huonosti säilyvä itse kyhätty sose! Pääasiassa kuitenkin tarkoitus totuttaa poika sitten ihan samoihin ruokiin kun mitä itsekin syömme tai miettiä omat kokkailut sen mukaan, että poikakin voi niistä syödä.
Viime viikolla aloitimme myös puuron. Nuo viljat kai ovat vähän kaksipiippuinen juttu, jotkut kun saavat neuvolassa suositukset aloittaa kaurapuuron ja muita viljoja 5kk iässä, jotkut taas 6kk iässä. En nyt osaa sanoa mikä näistä on se ”oikea” suositus, ilmeisesti siis niitä suositellaan välttämään mahdollisimman pitkään, jotta lapsen vatsa olisi kehittynyt tarpeeksi käsittelemään viljoja. Me menimme tässä kultaista keskitietä ja aloitimme kaurapuurokokeilut reilun 5,5kk iässä. Nyt meillä on pyrkimys aina syödä pieni maitoon turvotettu puuro aina aamuisin ja iltaisin tai edes jompana kumpana.

Ja pakko sanoa, että olen kovin hämmästynyt. Nimittän puuro uppoaa ja on kova sana! Sain testiin tuota Muksun ensipuuroa, jolla myös kokeilumme alkoi ja olen kokenut meillä ainakin toimivaksi. Puurojauhe sekoitetaan veteen tai vauvan käyttämään maitoon ja ready to rock! Välillä pistän sekaan vielä jotain hedelmäsosetta, niin johan uppoaa. Varmaan tuon paketin jälkeen alan pikkuhiljaa kokeilla ihan tavallista kaurapuuroa, mutta aloitteluun tuo jauhe on ollut varsin näppärä ja bebekin tykkää 🙂
Virallinen täysimetyssuositushan on jonnekin sinne 6kk nurkille, jonka jälkeen ”pitäisi” alkaa tarjoamaan myös niitä muita ruoka-aineita. Kai tämä tarkoittaa myös niitä vähän säännöllisempiä ruoka-aikoja ja muutenkin enemmän systematiaa tuon ruokailun suhteen. Vielä viime viikkoon asti mentiin vähän fiiliksen mukaan ja soseita tuli syötyä vähän milloin sattuu, mutta nyt pikkuhiljaa olen pyrkinyt aloittamaan selkeämpiä rytmejä edes suurinpiirtein tiettyinä kellonaikoina. Edelleenkään noita ei missään suurissa määrin mene, mutta yritän olla stressaamatta ja pitää sitä pariakin lusikallista per ruokailukerta voittona. Parempi sekin kun ei mitään. Näissä ei ehkä juuri pitäisi vertailla kehenkään muuhun, koska maito kuitenkin on edelleen noin pienellä se tärkein juttu ja hiljaa hyvä tulee. Olen lohduttautunut ajatuksella, että harjoitteluahan tämä vielä on. 
Nyt yritän siis tehdä niitä ruokarytmejä pikkuhiljaa niin, että aamupuuro syödään aina 9-10 aikoihin, soselounas (yleensä ”suolainen”) sitten 11-13 välillä, iltapäivällä ehkä joku hedelmäsose-välipala ja illalla sitten klo ehkä klo19 tienoilla iltapuuro. Ja joka aterian kruunaa tietty maito! Vettä ei olla vielä kertaakaan juotu, mutta varmaan sekin pitäisi kohta aloittaa? Hyvä sauma opetella sitä nokkamukia!
Vielä en ole uskaltanut antaa mitään kunnon syötävää kuten maissinaksuja, sormiruokaa tai edes sitä jauhamatonta omaa kaurapuuroa, vaan melko maltillisesti pysytty näissä varmoissa jutuissa. Pikkuhiljaa siis. 
Mitkä ovat olleet teidän vauvoilla suurinta herkkua? Onko soseiden aloitus ollut menestys vai lähtenyt käyntiin hitaan puoleisesti, kuten meillä? 😀
Muksu-tuotteet saatu.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 10 kommenttia.

Ajatuksia imetyksen lopettamisesta ja niitä homman ”huonoja puolia”

Luvassa taas imetysjuttuja, joten todellakin ymmärrän ettei aihe varmaankaan kaikkia kiinnosta. Tässä tapauksessa suosittelen skippaamaan tämän postauksen! 

Imetyksen lopettaminen tai ainakin vähentäminen on nimittäin viime aikoina pyörinyt paljon mielessä, vaikkei asia vielä aivan ajankohtainen olekaan. Tästä aiheesta kirjoittaminen on ollut mielessä jo kauan, mutta nyt pikkuhiljaa alkoi tuntua, että kertakaikkiaan tarvitsee jonkun kanavan purkaa näitä tuntemuksia. Mies tai lapsettomat ystävät eivät nimittäin ymmärrettävästi aivan samalla tapaa osaa asettua siihen kokeneen rooliin näissä jutuissa.

Poika täyttää reilun viikon päästä puoli vuotta ja tarkoitus olisi viimeistään helmikuussa alkaa pikkuhiljaa imetystä vähentämään. En ehdottomasti halua ennen Seychellien reissua sitä tehdä, mutta tämän jälkeen alkavatkin sitten pikkuhiljaa nuo vierottamishommat tai näin olen siis ainakin ajatellut. Tietty mieli voi aina muuttua, mutta jossei esimerkiksi tutti tässä lähiaikoina pikkhiljaa ala kelpaamaan, niin on noille tuleville lennoille kyllä pakko olla jotain kättä pidempää eli mielessä on tietty muukin kun tuo käytännöllisyys mukana kulkevan vauvanruoan kanssa..

Sen jälkeen kun pojalle tuli kuukausia sitten se totaalikieltäytyminen tuttipullon suhteen, ollaan menty pelkällä rintaruokinnalla kunnes kuvioihin tuli silloin 4kk jälkeen ne kiinteät. Pidin kiinteiden aloitusta jonkinlaisena turvasatamana ja odotukset olivat korkealla kun oli kuullut muiden samanikäisten vetävän soseita jo puolikin purkkia kerrallaan. Samalla ajattelin kiinteitä koko perheen yhteisenä juttuna, mutta aika yksin kyllä loppupeleissä olen tässä soserumbassa ollut. Nekään eivät tosiaankaan ole olleet mikään varsinainen menestys, riippuu vähän päivästä mikä kelpaa ja missä määrin. Tällä hetkellä en siis soseidenkaan verukkeella oikein voisi maidon määrää vähentää, koska soseita kuluu edelleen niin pieniä määriä. Tietyt jutut ehkä maistuu vähän paremmin kun toiset, mutta silti niitä aina yritän päivittäin tarjota edes vähän. Monesti on ihan vaan käytännön syistä (lue: olisi helpompaa) heivata kiinteät taas ja aloittaa uudestaan 6kk kohdalla, mutta sinnikkäästi ollaan kuitenkin jaksettu niitä harjoitella.
Pääpiirteittäin tuo imetys edelleen hyvää mieltä tai lähinnä  siksi kun huomaa kuinka maailman tärkein juttu se on pojalle. Siksi ajatuskin lopettamisesta tuntuu todella pahalta kun miettii kuinka tärkeän turvan ja ison jutun sitä samalla veisi toiselta pois. Siksihän ne soseetkaan eivät kelpaa kun on sitä maailman parastakin ruokaa saatavilla 😀 En ajatellut ennen vauvaa, että imettämiseen voisi ikinä tulla minkäänlaista tunnesidosta, mutta on se kyllä jännä kuinka ajatukset muuttuvat. Tosin itselläni se tunneside on kytköksissä eniten siihen kun tietää ja näkee kuinka suuri juttu se oikeasti pikkuiselle on. Kaikesta tästä huolimatta on koko homma alkanut aiheuttaa vähän ristiriitaisia tunteita. Välillä sitä ajattelee, ettei halua lopettaa ja välillä haluaisi mahdollisimman pian siirtyä muihin ruokintatapoihin.

Koko tämä imetysjuttu ei muutenkaan ole ollut mikään kovin ongelmaton
homma. Poika nimittäin alkoi jo synnytyssairaalassa hylkimään toista
rintaa, joten yhden rinnan tekniikalla on menty tässä jo kohta puoli
vuotta… Yritin kaikkeni sen toisen kanssa, mutta kertakaikkiaan mikään
ei auttanut. Jo sairaalassa yritettiin useamman kätilön kanssa,
neuvolassa pariin otteeseen eri terkkarien kanssa, eri asentoja. Kukaan
ei keksinyt mikä siinä on. Jonkin aikaa sain jossain vaiheessa homman
toimimaan huijaustekniikalla vaihtamalla samassa makuuasennossa rinnan
toiseen, useimmiten vauva kyllä huomasi tämän, mutta joskus sain
toimimaan. Ei se vika ollut siinäkään, ettei maitoa olisi toisesta
tullut, enemmän ehkä oli ergonomiasta kiinni, toinen puoli jotenkin vain
tuntui vauvasta luonnollisemmalta ja jossain välissä annoin periksi
huijauksenkin kanssa kun yhden rinnan taktiikalla on kuitenkin pärjätty
tähän asti antamatta kertaakaan korvikemaitoa. Pumppaan edelleen sitä toista rintaa joka hemmetin päivä just in case, jottei se maidontuotanto lopullisesti hiipuisi, mutta pikkuhiljaa alkaa koko pumpun näkeminenkin jo nostattaa verenpainetta!
Lopetusajatukset ovat alkaneet pyöriä mielessä tässä ehkä viimeisten parin kuukauden aikana. Ensin tuli hampaita ja ei hemmetti se sattuu kun vauva puree!!! Tästä ongelmasta tosin on pikkuhiljaa päästy kun poika on ilmeisesti alkanut vähän tiedostaa tuota puremistaan ja sitä, että se tekee kipeää. Omalla kohdalla inhottavaa on, etten edes voi kunnolla vaihdella rintaa vaan yhdellä on mentävä, vaikka kuinka olisi verille purtu, yäk. Toinen asia, joka itseäni häiritsee on jatkuva turvotus. Luulin sen turvotuksen loppuvan vauvan syntymään, mutta voi kuulkaa! Olen nyt jo vuoden kärsinyt päivittäisistä turvotuksista ja raajojen puutumisesta. Jokaikisenä aamuna kun nousen ylös sängystä, ovat jalkani niin puutuneet nestekertymistä, etten meinaa alkuun pysyä kunnolla jaloillani. Tietty suurin osa turvotuksista hävisi synnytykseen, mutta koen kyllä että niitä nesteitä edelleen on kyllä enemmän kun suurella osalla edes loppuraskaudesta. Ja silloinhan vasta turvonnut olinkin. Sen olen todennut, ettei mikään niksi auta, koska syy nesteiden kertymiseen on puhtaasti hormonaalinen. Ei auta vaikka liikkuisi, joisi 5 litraa vettä, söisi kevyesti. Kokeiltu!

 Kuvien liina on Minä & sinä Imetyspiilo

Olen jo tottunut esimerkiksi tuohon jalkajuttuun, mutta päivittäin täytyy olla varovainen esimerkiksi vauvan nostamisen kanssa, ensin täytyy makuulta noustessa odottaa että veri alkaa kiertämään jaloissa ennenkö nostan vauvan syliin etteivät jalat lähde alta ja niin edespäin. Sormukset eivät myöskään tietysti mahdu sormiin ja kuten loppuodotuksessa, on sitä nestettä edelleenkin joka puolella. Huomaan, että kasvot ovat edelleen tosi turpeat, jopa huulet ja nenä ovat turvoksissa. Eniten ehkä kuitenkin vatsa, jalat, kaula.. Eihän se vaarallista tietysti ole, mutta enemmänkin epämukavaa! Varsinkin kun tätä nyt on jatkunut jo näin kauan. Pikkuhiljaa kieltämättä alkaa tulla semmoinen fiilis, että haluaisi sen oman täysillä toimivan kropan takaisin.

Toinen juttu on imetyshormoneista johtuva jatkuva pöhnä ja muutenkin tunteiden vuoristorata, saattaa edelleen alkaa itkettää liikutuksesta jos luen vaikka jostain blogista vauvajuttuja tai muuta hellyyttävää. Pakko sanoa, että ei kyllä sitä tyypillisintä minua. Se jatkuva koomailu ja rajoittunut aivotoiminta onkin sitten toinen juttu 😀 Se rintaruokinnan sitovuus on nyt lähikuukaudet ollut varmaan pienin näistä niinsanotuista ”ongelmista”. Vauvan kanssa kun on pystynyt ihan hyvin tekemään kaikkea yhdessä, ottamaan tämän mukaan ja vauva pärjää tässä vaiheessa kyllä pari tuntia aivan hyvin ilman äitiä, pidempiä aikoja ei nyt ollakaan oltu erossa.

Kuitenkin koen, että imettämällä on päässyt niin paljon helpommalla. Siksi tuo lopetus ja yleisesti vähentäiminen pelottaakin. Olisi niin paljon helpommat lähtökohdat olla esimerkiksi osaimettäjä, jolloin niitä rintaruokintakertoja voisi karkeasti vaan korvata pullolla, mutta kun pullo ei kelpaa niin siinäpä sitten aloitetaan koko opettelu nollista. Tietty parin kuukauden päästä voi olla täysin eri tilanne kun kiinteääkin varmaan menee jo ihan eri määriä ja ehkä se pullokin voi siinä vaiheessa kelvata paremmin. Tai sitten nokkamuki tai muu ratkaisu. Ja sama ongelma juttu tutin kanssa, useimmat vauvat kun tarvitsevat edes jonkun turvatutin, oli se nyt sitten se äiti tai ihan virallinen huvitutti. Olen taas vaihteeksi yrittänyt opetella sitä tuttia luonnonkumisella tässä lähiaikoina, tosin huonolla menestyksellä.

Useamman kerran olen jotenkin ajatuksissani ajautunut kaupassa sinne vauvaosastolle ja tiiraillut niitä korvikepurkkeja sillä silmällä, että kuinka helppo vaan olisi ostaa purkki ja aloittaa harjoittelu. Sitten tulen taas toisiin aatoksiin. Edelleen tämän puolen vuoden jälkeen pelkään leimautumista huonoksi äidiksi näiden kaikkien lopetusajatusten kanssa. Ärsyttää! Ja syytän siitä koko tätä imetyshaloota. Mun mielestä vauvan ruokinnan pitäisi olla jokaisen oma juttu, tietty imetys on aina se paras vaihtoehto, mutta liiallinen imetysihannointi ainakin omalla kohdalla on johtanut siihen, että on alitajuisesti alkanut ajatella että olisi jotenkin huonompi jossei nyt syystä tai toisesta halua taaperoimettäjäksi ryhtyä.

Kysyisinkin, että onko siellä ketään kuka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa? Kuinka olette lähteneet vähentämään imetyskertoja vauvan kanssa, joka ei ole pulloa huolinut? Karkeasti vain opetelleet uudestaan pullon kanssa vai ajatelleet, että kyllä se pullo kelpaa siinä vaiheessa kun on nälkä eikä muuta tarjolla?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 20 kommenttia.

Äitiyspakkausko nolo?

Jonkin verran tulee mammaillessa selailtua erilaisia vauva-aiheisia faceryhmiä ja yksi asia joka itseäni on pistänyt netin ihmeellisessä maailmassa ihmetyttämään, on joidenkin asenne äitiyspakkauksen sisältöön, etenkin vaatteisiin. Pariin otteeseen olen törmännyt siihen kuinka esimerkiksi äitiyspakkauksen haalariin puettua vauvaa säälitään tai ihmetellään sitä miten joku kehtaa käyttää pakkauksen vaatteita ”koska ovathan ne tarkoitettu köyhille perheille, joilla ei ole varaa ostaa muita”. Missä vaiheessa se merkki edellä-ajatusmaailma ja koristautumismeininki levisi vauvoihinkin?

Itselleni äitiyspakkauksen valinta vaihtoehtoisen rahasumman sijaan oli ainakin alusta alkaen päivänselvä juttu. Saahan pakkauksella huomattavasti enemmän hyötyä kun sillä 140 euron rahasummalla, jota sen sijaan tarjotaan. Jos olisi lapsia ennestään, voisi tietysti tuo rahallinen avustus olla kannattavampi kun  suurin osa perustarvikkeista jo löytyy ennestään, mutta itse koin äitiyspakkauksen aivan ehdottomaksi ”starttipaketiksi”. Siellähän on aivan kaikki kuumemittarista aina peittoon, harjaan ja lakanoihin.. Esimerkiksi äitiyspakkauksen makuupussi on ollut meillä aivan korvaamaton ja kulkenut mukana ihan joka paikassa.

Aikamoinen (kallis) homma olisi ollut lähteä hakemaan kaupoista nuo kaikki erikseen. Omaa ostorumbaa helpotti ainakin merkittävästi ja nyt kun jälkikäteen miettii, niin eipä sitä kuitenkaan loppupeleissä ihan kamalasti tuon sisällön lisäksi vauva tarvitse! Tietysti nyt kylpyamme, vaunut ja sänky, mutta kaikki kun eivät esimerkiksi rintapumppua, vauvan pesää, leikkimattoa yms edes hommaa, eikä vauva heti alkuun edes leluja sun muita tarvitse.

Ei sillä ettei itselläni olisi varaa ostaa vauvalleni sitä haalaria, makuupussia tai vaatteita ylinpäänsä, en vain ymmärrä miksi jättäisi hyvät saadut vaatteet käyttämättä sen vuoksi että ne on saatu ”ilmaiseksi”. Itselläni ei esimerkiksi ole käynyt edes mielessä sen uuden haalarin osto kun tiedän että kaapista löytyy tuo äp:n haalari. Itselleni tietysti tärkein juttu vauvan vaatetuksessa on ehdottomasti, että vaateet ovat puhtaat, ehjät, siistit ja toki lämpimät. Se onko se body minkä merkkinen on ainakin minulle yhdentekevä, eihän se vauva ymmärrä minkä merkin paita milloinkin päällä on. Vaikka itse olenkin melko merkkitietoinen oman pukeutumisen suhteen ei tarkoita sitä että lapsikin pitäisi kasvattaa brändien perään.

Pakko kyllä mainita tähän väliin, että monet varoittelivat kuinka siihen ”vauvan koristeluun” jää koukkuun ja siis yleisesti siihen vauvanvaatteiden hamstraukseen. En kyllä ymmärrä miksei se vaihe vieläkään ole iskenyt täysillä? Ehkä jossei ole nyt kotona kamalasti käyttänyt mielikuvitusta siihen omaankaan pukeutumiseen? Toki välillä tulee valkattua sillä silmällä superkiva kokonaisuus vauvalle kaapista, mutta useimmiten kyllä mennään sen mukaan mitkä nyt löytyvät puhtaina ja ovat sopivat/mukavat/lämpimät 😀

Näiden vauvanvaatehankintojen suhteen ei voi minua ainakaan nirsoudesta
syyttää, aikalailla 98% vaatteista kun tuli hommattua käytettynä,
muutamia ihan pieniä 50-koon vaatteita ja jotain satunnaisia
random-vaatteita ostin pari uutena. Ja vaikka en rahallisesti niihin
kovin paljoa pistänytkään likoon ja luulin, että tuo vaatteiden
hamstraus olisi ollut ihan kontrollissa, niin pakko nyt jälkikäteen
myöntää että olihan niitä kyllä muutamat bodyt liikaa kun ei etukäteen
oikein osannut hahmottaa kuinka usein niitä vaatteita oikeasti
vaihdetaan 😀

Tietysti menen itsekin vauvan vaatehankinnoissa pääasiassa
se edellä, mikä näyttää omaan silmään kivalle, mutta pääasiassa kuitenkin tarve ja
käytännöllisyys ovat niitä juttuja! Nyt jälkeenpäin voin sanoa senkin,
että käytettynä on löytynyt kyllä aivan superkivoja vauvanvaatteita ja
tuo on oikeasti järkevää puuhaa kun voi pistää pieneksi menneet sitten
kiertoon ja niillä hiluilla ostaa sitten yhtä kokoa isompia. Juuri nyt
on meillä paljon myös niitä äitiyspakkauksenkin juttuja käytössä kun koot
alkavat olla melko passeleita!

Ja HUOM! Tiedän kyllä kuinka hauska sitä omaa naperoaan on pukea
söpöihin ja tyylikkäisiin vaatteisiin, kyllähän niitä on aina hauska
hiplailla kun lastenvaateosastolle eksyy. Enkä missään nimessä väitä,
että merkkivaatteiden ostaminen vauvalle olisi väärin. Pointti tässä oli
lähinnä se, että missä kulkee se raja, että jokin vaate on ”liian nolo”
puettavaksi pikkuiselle, joka ei itse sen enempää vaatteiden päälle
ymmärrä kuin että olo on niissä mukava ja lämmin? En itse kyllä näkisi, että voisin jättää minkäänlaista esimerkiksi lahjaksi saatua vaatetta käyttämättä sen ulkonäön perusteella. Vaikka ihan kohtuullisilla päivärahoilla tässä ollaan, niin en kyllä todellakaan koe, että ainakaan minulla olisi varaa jättää vaikkapa nyt sitä haalaria käyttämättä vain sen perusteella, etten ehkä itse ostaisi kaupasta samanlaista.

Yksi mielenkiintoinen aihe on myös se, että käytettyjä tai käyttämättä jääneitä äitiyspakkauksen tavaroita ei saisi myydä koska ”ne on saatu ilmaiseksi” (itse kylläkin koen, että olen kyllä pakkauksesta, samoin kuin vanhempainpäivärahoistani maksanut verojen muodossa:)), sen sijaan onkin kuitenkin hyväksyttävää ottaa vastaava summa rahana ja käyttää nuo rahat haluamallaan tavalla. En vaan ymmärrä logiikkaa. Mitäs tuumaatte?

Alkuun olin äitiyspakkauksen kanssa vähän niin ja näin, ihan pikkuvauvalle kun siellä ei kuitenkaan esimerkiksi juuri sopivaa vaatetta ole, mutta nyt sitä on kyllä alkanut arvostamaan ihan eri tavalla. Aivan mieletöntä kyllä, että meillä on Suomessa moinen etuus ja vielä jokaiselle äidille. Ehdottomasti yksi juttu, josta ei omasta mielestäni saa verorahoista nipistää! Sen verran on tämänkin suhteen hifisteltävä, että harmittaa nyt jälkeenpäin että tilasin pakkauksen liian aikaisin. Olisin nimittäin niin toivonut sitä 2016-vuoden pakkauksen unilelua!! 😀

Sen sijaan että ”joudumme” pukemaan vauvat niihin äp:n vaatteisiin, pitäisi meidän olla oikeasti ylpeitä, että meillä on siihen mahdollisuus ja saamme käyttää näinkin mahtavia juttuja 🙂

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.