Kuinka selvitä aikaerosta taaperon kanssa?

Sain teiltä postaustoiveen liittyen siihen, kuinka selättää jetlag taaperon kanssa. En ollutkaan aikaisemmin hoksannut kirjoittaa aiheesta, vaikka asia varmasti monia pienten lapsen kanssa reissaavia mietityttääkin. Usein jetlag on jo ilman lastakin raastava riesa ja tottakai täytyy aikaeroväsymyksen kourissakin mennä lapsen ehdoilla. Meillä ei ole jetlagin suhteen onneksi ollut mitään ylitsepääsemättömiä haasteita, vaikkakin onhan se välillä melkoista rumbaa, jos aikaero on suuri (kuten Loseihin matkatessa 10h). Uudelle aikavyöhykkeelle siirtyessä ovat pari ensimmäistä päivää usein pahimmat, mutta uuteen aikaan tottuu kyllä nopeasti, varsinkin jos siirtyy uuteen aikaan jo matkalla kohteeseen 🙂

Jetlag näkyy lapsessa usein väsymyksenä ja sanoisinko, että jos lapsi on selvästi todella väsynyt, ei tätä tule yrittää pakolla pysymään hereillä, vaikka yrittäisikin itse sinnitellä. Sisäinen kello on todella vahva ja usein (tai ainakin meidän poika) herää ensimmäisinä päivinä aamulla / yöllä melkolailla samoihin aikoihin huolimatta siitä, venyttääkö nukkumaanmenoa tunnilla-parilla vai ei. Kun pahin väsymys hellittää, voi valvomistakin pikkuhiljaa pidentää. Jos kohteessa on aamu tai päivä silloin kun saavumme perille, yritämme toki, että lapsi nukkuisi mahdollisimman pitkään jo lennolla, jotta pysyisi perillä hereillä iltaan saakka. Joskus olemme säädelleet tätä esimerkiksi niin, että lykkäämme päikkäreitä esimerkiksi alkamaan vasta lennoilla.

Jos on tottunut reissaamaan ilman lasta ja silti tuskaillut aikaeroväsymyksen kanssa, niin onhan se toki hieman eri levelillä kun mukana on myös jetlag-lapsukainen. Tottakai myös itse reissaaminen puuduttaa, vaikkei aikaero olisikaan kovin suuri. Vaikka olisit itse kuinka väsynyt, et voi nukkua milloin haluat, vaan kaikki täytyy aikatauluttaa lapsen päivärytmin kanssa. Jenkkeihin lentäessä heräillään ekoina öinä aina ensimmäisen kerran joskus aamukahden-kolmen korvilla, mutta pyrimme siihen, että nousemme sängystä vasta aikaisintaan neljän tai viiden aikoihin. Hyvällä lykyllä nukahtaa koko perhe vielä uudelleen.

Tarkoitukseni ei ole missään nimessä neuvoa ketään kuinka toimia, koska jokainen äiti tuntee lapsensa ja varmasti tietää, mikä toimii omassa tilanteessa parhaiten.

Tässä kuitenkin omia vinkkejäni aikaerosta selviämiseen taaperon kanssa, jotka ovat meidän kohdallamme tepsineet:

 

Siirry mahdollisuuksien mukaan uuden kohteen aikaan ja päivärytmiin jo heti kohteessa. Ulkoilu päivänvalossa ja puuhastelu auttavat usein piristymään lentojen jälkeen ja silloin, kun ollaan vyöhykkeellä jossa on päivä silloin kun Suomessa olisi yö. Yritämme usein ajoittaa niin, että lapsi nukkuu kunnon päiväunet (tai jopa kahdet) päiväsaikaan, muttei kuitenkaan niin pitkiä, että päikkärit söisivät yöunia. Rantaleikit ja aktiivisena pysyminen ovat kuitenkin olleet ne kaikkein tehokkaimmat keinot!

Jos kohteessa on ilta tai yö perille saavuttaessa, suosittelisin yrittää mukautua tulevaan rytmiin jo kotona tai lennoilla. Nukkua esimerkiksi kunnon päiväunet ennen matkaa niin, että lapsi pysyisi aktiviteettien ja välipalojen voimin hereillä ainakin osan lennosta, jolloin uni tulee varmasti perillä hyvin silloin, kun kohteessa mentäisiin muutenkin nukkumaan.

Rutiinit! Siirrymme ruokailujen ja muiden rutiinien kanssa myös heti uuteen aikaan. Jos perillä on aamu, syömme aamiaisen, nukutamme päikkäreille kun kello näyttää sen verran jne. Itse olen kokenut, että esim päikkäreiden lykkääminen (tai välistä jättäminen) ovat jetlagistä toipumisen suhteen huonoja juttuja! Parhaiten toimii kun pysyy kiinni normaaleissa päikkäriajoissa ja antaa lapsen nukkua reippaat unet, jos vain uni maittaa. Näin lapsi jaksaa hyvällä lykyllä valvoa illalla myöhempään kuin ei olisi nukkunut päiväunia ollenkaan, joka saattaa sekoittaa rytmiä entisestään.

Kun lapsi on yliväsynyt tai selvästi todella väsynyt, anna tämän nukkua. Ei ole sen arvoista pitää pientä väkisin hereillä, pian se kostautuu yliväsy-raivareilla, joille on vaikea saada loppua. Ensimmäisille päiville ei ehkä kannata reissuissa buukata mitään hienoja illallisia, voin nimittäin kokemuksella kertoa, että voi mennä hieman plörinäksi, vaan suosiolla antaa aikaerosta toipumiselle aikaa.

Yleensä lykkäämme (varsinkin Jenkeissä) nukkumaanmenoa iltaisin aina asteittain. Tunti päivässä myöhemmin nukkumaan, usein pahin jetlag on muutamassa päivässä selätetty. Pikkuhiljaa unet siirtyvät myöhemmäksi. Meille kotiinpaluu on ollut Jenkeistä usein helpompi. Viimeksi nukuttiin koko perhe paluumatkan jälkeen 12h yöunet putkeen, sen jälkeen parina päivänä menimme vähän aikaisemmin nukkumaan ja jetlag oli aikalailla sillä selätetty.

Onko teillä jotain muita vinkkejä jetlagin voittamiseen?

 

Onko ollut samoja keinoja käytössä ja kuinka teidän perheessä on selvitty? 🌎

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Onko D-vitamiinivalmisteesi tutkitusti tehokas?

Kaupallinen yhteistyö: Nordic Health Sprays

Parhaillaan eletään vuoden pimeintä aikaa, enkä ole varmasti ainoa, joka toivoisi edes hieman aurinkoa näihin hämäriin päiviin. Kesäisin tuo aurinko virkistystä mielelle valona, mutta toki siitä on meille hyötyä myös D-vitamiinin muodossa. Itse kaivoin D-vitamiinin kaapista jo aikapäiviä sitten, mutta näin vuoden loppupuolellakaan ei voi tarpeeksi peräänkuuluttaa sen tärkeyttä meille suomalaisille.

Koska D-vitamiinin merkittävin lähde auringon lisäksi on kala, suositellaan D-vitamiinilisää erityisesti kaikille kasvispainotteista ruokavaliota noudattaville, sekä raskaana oleville tai imettäville, joiden kohdalla tarve kasvaa erityisesti pimeänä vuodenaikana. Usein on ravinnosta saatava D-vitamiinin määrä alle suositusten, joten ellei monipuoliseen ruokavalioon kuulu säännöllisesti kala, olisi D-vitamiinilisä suositeltavaa. Myös kalsiumin imeytymiselle on D-vitamiini välttämätön ja juuri sen vuoksi on näiden kummankin saanti erityisen tärkeää kasvavalle lapselle, mielellään ympäri vuoden. Kasvava lapsi tarvitsee D-vitamiinia luuston ja hampaiden normaalin kasvun tueksi, kehon motoristen toimintojen kehitykseen, sekä tehostamaan immuunijärjestelmää. Uusia tutkimuksia julkaistaan jatkuvasti ja on mahdollista, että D-vitamiinin liian vähäinen saanti altistaa myös lukuisille muille sairauksille.

Olen usein kirjoittanut eri ravintolisien eroista imeytymisen suhteen. Valmisteiden ilmoittamilla ravintosisällöillä ei ole juurikaan hyötyä, mikäli imeytyvyys on huono, eikä elimistö kykene ottamaan tuotteesta sen täyttä hyötyä irti. Myös erilaiset suolistovaivat voivat heikentää valmisteiden imeytymistä suolistossa. Sen vuoksi pyrin itse panostamaan juuri niihin valmisteisiin, joiden teho on tutkittu. DLuxin D-vitamiinisuihkeiden imeytyvyys on tutkitusti tehokasta ja tuoreimpien tutkimusten mukaan imeytyy D3-vitamiini parhaiten posken limakalvolta kehon hyödynnettäväksi.

Tutustuin ensimmäisen kerran DLux-vitamiinisuihkeisiin raskauteni aikana, jolloin käytössäni oli odottavien DLux Raskaana-suihke, joka sisältää D3-vitamiinin lisäksi foolihappoa, sekä K- ja B-vitamiineja. Pojan pikkuvauva-aikana otimme käyttöön vauvojen D-vitamiinisuihkeen, josta olin kuullut paljon suosituksia. Tavalliset D-vitamiinivalmisteet aiheuttivat pojalla ikäviä vatsanväänteitä, jotka yhdistimme aina juuri D-tippoihin. Kun pidimme pienen paussin, katosivat oireet, mutta palasivat jälleen uudemman D-vitamiiniannoksen jälkeen. DLuxin suihkeen myötä vatsavaivat kuitenkin katosivat tyystin ja kirjoitin tästä aikanaan postauksenkin. Mikäli siis mietit hyvää D-vitamiinia vauvan ensimmäiseksi valmisteeksi, kokeilkaa tätä! Suosittelen lämmöllä.

Sen lisäksi, että vitamiinin ottaminen on pienestä suihkupullosta äärimmäisen helppoa ilman vettä, ovat nämä erityisen näppäriä kantaa myös mukana perinteisen tablettipurkin sijaan. Tällä hetkellä on pojalla käytössä DLux Junior-suihke, joka sisältää 10mcg D3-vitamiinia per suihkaus. Itse taas käytän vahvaa DLux 3000 D-suihketta, joka sisältää 75mcg tehokkaasti imeytyvää D3-vitamiinia per suihkaus. Suihkepullot sisältävät noin 100 suihkausta, eli nämä ovat myös riittoisa vaihtoehto!

Jos teidän perheessänne kaivataan täydennystä D-vitamiineihin (tai muihin vitamiinisuihkeisiin) sain jakoon alennuskoodin, jolla saatte -20% alennuksen Nordic Healthin tuotteista, joihin kuuluu D-vitamiinituotteiden lisäksi myös paljon muita vitamiinivalmisteita, kuten magnesiumtuotteita, sekä uutuutena ylivertaisesti imeytyvä rautasuihke ja kurkuma-suusuihke. Koodi IINES20 on voimassa 31.12.2018 asti ja koskee koko verkkokaupan valikoimaa, joka löytyypi täältä.

Oletteko jo ottaneet suihkeet käyttöön?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Lötköpötköilyä ja itkupotkuraivareita

Hetkeen en olekaan postaillut mitään äitiysaiheista. Enkä oikein edes tiedä miksi? Ehkäpä tämä uhmisarki on hektisyydessään semmoisella levelillä, että on jotenkin vaistomaisesti pitänyt blogin aihepiirit aivan muissa jutuissa. Eilen kuitenkin avauduin pitkästä aikaa Instagramissa turhautumisestani jatkuviin aamutaisteluihin uhmiksen kanssa. Tiedättekö kun haluaisin viimeiseen saakka välttää minkään sortin valittamista äitiydestä, koska kyllä, jälleen sadannen kerran koen olevani todella onnekas saadessani olla äiti rakkaimmalle pienelle pojalle. Mutta sitten taas sen miljoonannen kerran, ei se aina ihan helppoakaan ole. Huhheijaa kun näen ulkopuolisin jonkun toisen perhe-elämää ja mietin, että hitto vie, ovatko nämä lapset aina noin hyvällä tuulella? Harvemmin kun niitä pahimpia kiukkukohtauksia näytetään kodin ulkopuolella.

Asia, joka on viime viikkoina pistänyt todenteolla turhauttamaan ovat juurikin ne meidän aamut. Ne ovat nimittäin nykyään yhtä taistelua. Perheemme työnjako menee tosiaan niin, että minä vien pojan aina aamuisin hoitoon, oli mikä oli (koska miehen työajat). Okei, väittäsiin että ”herätät lapsen, puette, harjaatte hiukset, pesette hampaat ja lähdette tarhaan” kuulostaa monen korvaan melko helpolta hommalta. Jep. Moni varmasti tietää, että todellisuus uhmaikäisen kanssa saattaa olla melko kaukana tuosta ideaalitilasta. Olen tarkka aamun valmisteluiden suhteen, koska teen aina aamuisin heti 2-3h töitä herättyäni ja haluan, että päivän vaatteet, ulkovarusteet sun muut ovat edes jollain tapaa organisoituna siinä vaiheessa kun lapsukaisen herätys koittaa.

Poikamme on usein todella aamu-uninen ja joudun herättelemään tätä useamman minuutin ajan. Nyt tämä on tosin alkanut heräilemään taas vaihteeksi ihan itsekseenkin, mutta raivoa ei aamuistamme puutu. Tiedättekö kun kaikki on hankalaa. Ei suostuta pesemään hampaita, hiusten harjauksesta tulee raivari, pukemisesta tulee raivari, siitä tulee raivari jossei nyt laiteta juuri sitä pipoa, jonka pikkuherra olisi halunnut. Ja you know. Sitten vaan vedetään niitä lötköpötköraivareita niin kovin dramaattisesti. Saattaa kuulostaa melko koomiselta, mutta väittäisin, että nämä pitkittyneet flunssani johtuvat varmasti osittain juuri tästä. Useimpina aamuina on lähiaikoina tuntunut siltä, että päivän energiavarastot on käytetty loppuun siinä vaiheessa kun saan pojan tarhaan ja suljen portin perässäni. Huhhei. Itselläni ainakin nostaa reippaasti kortisolitasoa nuo aamun taistelut. Onneksi tämä on varmasti ohimenevää, mutta voin kyllä kertoa, että on niin paljon helpompaa hakea iloinen ja tyytyväinen lapsi iltapäivällä tarhasta, kuin kaikki tuo mitä niihin aamuihin liittyy..

Nyt olen parhaani mukaan yrittänyt keksiä ties mitä keinoja helpottamaan aamutoimia. Olen kehitellyt ihme satuja ja oman persoonallisuuden pojan hammasharjalle, joka aina muistuttelee, että nyt pitäisi taistella niitä hampimörriäisiä vastaan. Ja siis kaikkea muuta yhtä jännittävää. Sen olen kyllä huomannut, että helpottaa pienen lapsen kanssa huomattavasti juurikin se kun lapsi saa itse tehdä, kannustaa tarinoilla ja lauluilla. Tehdään niistä puuduttavista rutiineista yhteinen leikki. Aina ei siltikään mene aivan suunnitelmien mukaan. Viime viikonloppuna olimme käymässä kaksin leikkipuistossa, josta kotiinlähtö onkin aina yhtä kysymysmerkki. Useimmiten kuitenkin raivarin paikka. Kun ei suostu lähtemään kotiin, niin se on silloin jämpti. Kun raivoavan lapsen saaminen rattaisiin oli aivan mahdottomuus, kävely omin jaloinkaan ei onnistunut, kävelin loppupeleissä koko matkan kotiin sätkivä ja huutava lapsi kainalossa, toisella kädellä työnsin rattaita. Kun pääsin kotiin, tuntui vähintäänkin kun olisin vetänyt salitreenin.

Mutta sitten. Miksi näistä ei puhuta? Miksei äiti saa ilmaista, että nyt ottaa päähän tämä kiukuttelu, ilman että sinut leimataan tyytymättömäksi tai kiittämättömäksi äidiksi. Ennen aiheen IG-päivityksen tekemistä ja sen jälkeistä viestitulvaa ajattelin oikeasti, että olen varmaan ainut, joka kamppailee moisten aamudraamailuiden kanssa, koska kukaan ei puhu aiheesta. Ainakaan kovin usein.

Noh, kohtalontovereita onneksi löytyy IG-viestien perusteella. Mitkä tehokeinot olette kokeneet toimiviksi uhmisarjessa? ?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Vauvakuumetta ilmassa (?)

Ihme ja kumma en ole hetkeen kohdannut kysymyksiä perheenlisäyksestä tai siitä, että onko vauvakuume taas päässyt yltymään. Tiedättekö kun olet yhden pienen lapsen äiti, olet jatkuvasti tietynlaisen tarkkailun alla ja tuntuu olevan vain ajan kysymys, milloin toinen lapsi on tuloillaan. Jollain tapaa tämä on todella ahdistavaa. Ensinnäkin siksi, että tuntuu olevan jollain tapaa ”väärin” olla vain sen yhden lapsen äiti (koska täytyyhän lapsella olla aina leikkikaveri!) ja toisekseen kun se kyselyihin vastaaminen on jotenkin todella vaivaannuttavaa. Tietynlainen paine siitä, että pitäisi lisääntyä vain siksi, että ulkopuoliset jollain tapaa sitä odottavat. Mitä vikaa olisi olla yhden lapsen perhe?

Eikä sillä, että raskautuminen olisi mikään itsestäänselvyys. Vaikka omalla kohdallani olin onnekas, enkä kokenut sen suhteen mitään erityisiä haasteita, oli raskausaika sitäkin stressaavampaa. Synnytystä unohtamatta. Rehellisyyden nimissä ahdistun edelleen valtavasti kun mietin taaksepäin kasvututkimuksia, rakenneultraa, josta saimme lähetteen lisätutkimuksiin poikkeavien mittojen vuoksi, keskusteluita lapsivesipunktiosta, mahdollisen keskenmenon riskistä ja kehityshäiriöistä. Kaikkien tutkimusten ja NIPT:in  jälkeen todettiin, että ”vauva nyt vain on pikkuinen, kuten sinäkin”, mutta kontrolleissa ravasin parin viikon välein aina synnytykseen saakka. Huh. Unohtamatta alkuraskauden panikointia kaiken maailman listeriatartunnoista ja hysteriaa ruoka-aineiden suhteen. Kertakaikkiaan raskaus oli kohdallani todella stressaavaa aikaa.

Kaikesta huolesta ja murheesta huolimatta saimme maailman kauneimman terveen pojan, joka ihme ja kyllä oli vielä kaiken hössötyksen jälkeen melko normaalin mitoissa 3,3kg painollaan ja 50cm pituudellaan. Kokoarvio kun oli koko ajan jotain maksimissaan 2700g luokkaa. Ja no, synnytyksestä en tässä postauksessa edes aloita, muttei sekään mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Vaikka pääosin olenkin päässyt suurimmista raskaus- ja synnytystraumoistani yli, painavat ne edelleen välillä mieltä. Ajatus siitä, että pystyisinkö tuohon kaikkeen uudelleen? Kestäisinkö pahimmillaan samanlaisen stressin ja vielä samalla olemaan äiti tälle rakkaalle pörröpäälle? Mitä jos seuraavalla kerralla joku menisi oikeasti kunnolla pieleen synnytyksessä jos kerta jo ensimmäisellä kerralla luulin etten selviäisi? Ajatusta ei helpota tieto siitä, että virhetila, jossa poika oli, on periytyvä ja olen myös itse syntynyt hätäsektiolla samassa virhetilassa.

Noin yleisesti olen ajatellut, että jos saisin enemmän kuin yhden lapsen, olisi kaksi lasta ihan ehdoton maksimi. Minulla ja miehellä on kummallakin yksi sisarus, joten ehkä siitäkin syystä se oma perhetausta usein antaa tietynlaisen mielikuvan sopivasta lapsimäärästä? Tai ainakin oman tuttavapiirini perusteella tämä pätee todella usein! Jos perheessäsi on ollut 3 lasta, haaveilet itse usein kolmesta lapsesta ja niin edespäin. Ei nyt tietenkään aina, mutta monissa tapauksissa se oma sisarusmäärä tietyllä tavalla tuntuu luontevalta ja ehkä myös osaa itsekin asettua lapsen asemaan siitä, miltä tuntuu kun on yksi tai kaksi sisarusta.

Ja mitä tulee siihen vauvakuumeeseen, en koe että potisin erityisemmin vauvakuumetta. Välillä toki käy mielessä, että olisi ihana saada toinen vauva, mutta jotenkin ajatus pelottaa liikaa. Arkemme on tällä hetkellä melkoisen hektistä tuon yhden villivekaran kanssa ja välillä olen kauhuissani miettinyt, että apua, mitä jos heitä olisi tuplat? Tottakai omat lapset ovat maailman tärkeimpiä ja he menevät aina kaiken edelle, mutta itse pyrin myös ajattelemaan käytännön seikkoja ja kyllä, itsekkäästi myös sitä omaa aikaani. Jos minulla olisi mahdollisuus olla kotiäiti, olisi tilanne varmasti eri, mutta sitten kun on kuitenkin intohimoa tehdä uraa ja omia juttujaan. Ja tietysti kaiken sen takana tärkeimpänä seikkana, olla äiti.

Jos lapsiluku tuplaantuu, kasvavat myös asumiskulut ostaessa isomman asunnon, omaa aikaa on huomattavasti vähemmän, matkustaminen paljon kalliimpaa ja sitä rataa. Eikä siinä, voisin helposti olla eri mieltä mikäli tukiverkostomme olisi parempi. Tiedättekö tilanteen kun 2,5-vuotias ei ole vielä kertaakaan ollut yötä poissa vanhempien luotaan ja tarhan lisäksi hoidossa ulkopuolisilla noin 3h ajan koko tämän reilun kahden vuoden aikana. Kyllähän se verottaa myös parisuhdetta. Kuinka kireänä pinna olisi kahden pienen lapsen kanssa ilman tukiverkkoa..? Ihan oikeasti, te keillä on lähellä isovanhempi, sisaruksia tai joku, joka voi tarvittaessa tukea tai avustaa, saatte olla niin onnekkaita.

Moni varmasti pitää itsestäänselvänä sitä, että isovanhemmat auttavat hoidossa kun haluatte puolison kanssa lähteä kahdestaan päivälliselle tai vain viettää rauhallisen illan kotona kahdestaan. Olkaa todella kiitollisia!! Meidän kahdenkeskistä aikaa ovat perjantain nopeat kauppareissut lähikauppaan ennenkö haemme pojan päivähoidosta. Very romantic 😀 Kahdestaan olemme käyneet dinnerillä tasan yhden kerran. Poika on iltakukkuja ja yleensä olen itse aikaisemmin nukahtamispisteessä, joten harvemmin tulee iltaisinkaan istuskeltua kahdestaan viettämässä aikaa. Ja sitten miettii, että miten tämä kuvio muuttuisi, jos mukaan tulisi pieni vauva? Tietysti kaikkeen sopeutuu, mutta ymmärrätte varmasti, että juuri tällä hetkellä tuntuu tämä perhe-elämä aivan tarpeeksi hektiseltä yhden villin minitapauksen kanssa. Eikä siinä, emme tietenkään valita pojan kanssa vietetystä ajasta. Mehän rakastamme olla yhdessä. Nukumme yhdessä, katsomme telkkaria yhdessä, teemme kaiken yhdessä. Mutta sitten taas, ymmärrätte varmasti pointin myös parisuhteen ja sen kahdenkeskisen ajan kannalta.

Lopuksi kerron salaisuuden. Kesällä teki eräs ystäväni minulle tarot-ennustuksen, jonka kaikki kortit liittyivät jollain tapaa hedelmällisyyteen tai lisääntymiseen. Menin tästä jotenkin täysin lukkoon, koska ajatus ei juurikaan ollut käynyt mielessä. Sinänsä hauska sattuma, että kolme korttia neljästä liittyi juuri tuohon aiheeseen, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan.

 

Muita yhden lapsen perheitä, jotka ovat kokeneet sosiaalista painetta siitä, että yhden lapsen perhe on ”väärin”?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 14 kommenttia.

Uhmisjuttuja ja kotiäitinäkö pääsee helpolla?

Minulla on ollut jo pitkään mielessä kirjoittaa eräästä aiheesta, nimittäin kotiäitiydestä. Aihe muistui itseasiassa taas mieleeni töissä lomilta palattua ja lomakuulumisia kerratessa kun totesin työkavereilleni, että melko totuus on, että töissä on jopa ”helpompaa” kuin lapsen kanssa kotona ”lomaillessa”. Ja hei, olin juuri se mamma, joka 4kk vauvan syntymän jälkeen toitotti nimenomaan sitä, kuinka paljon helpommalla kotona pääsee töihin verrattuna. Toki lapsi kasvaa ja sitä myötä tulee uusia ihania asioita, mutta myös erilaisia haasteita. Arki taaperon kanssa on ”hieman” eri juttu kuin viettää päivät lähinnä sängyssä loikoillen (eli imettäen tunteja) samalla pläräämällä puhelinta kyllästymiseen saakka tai sarjojen katsomista. Ainiin ja ne ihanat vaunulenkit.

Yhteistyössä Lindex (=kuvien vaatteet saatu, sisältää kaupallisia linkkejä)

Myönnän, että elämä oli tuolloin vauvavuotena oikeasti useimmiten melko huoletonta. Ainakin jos vertaa tuota arkea pienen uhmiksen kanssa kaupassa tai lenkkipolulla taisteluun, täysien lattialle heitettyjen ruokalautasten siivoamista ja mitä näitä nyt on. Nämä nyt ovat juttuja, jotka lähinnä pistävät naurattamaan kun toinen raivoaa niin tosissaan, mutta jokainen uhmismamma kyllä varmasti tietää mitä tarkoitan, haha. Ja korostan, että tottakai niitä hyviä ja ihania puolia on enemmän, mutta asioilla on aina ne kaksi puolta, eikä kotimammailu aina todellakaan ole helppoa. Ainakaan siis kaikilla. Heräsin tänään jo viiden maissa kukkumaan ja jostain ajauduin pohdiskelemaan, että mikä äitiydessä on parasta. Sitä ei oikein osaa selittää, mutta se lämmin tunne, joka leviää rintaan kun edes mietit omaa lastasi. Kun tämä nukahtaa kainaloosi, haluaa halata tai pusutella, kun kutittelette, tanssitte yhdessä tai heräätte aamulla koko perhe toistenne vierestä. Se on maailman parasta. Ja se, kuinka kaikkein huonoimpanakin päivänä muistat, että mikä on oikeasti tärkeää. Mikään ei saa niin hyvälle mielelle kun oman lapsen kanssa oleminen. Ne ajoittain hankalat kiukuttelut ovat siihen verrattuna aivan mitätön juttu.

Sitten meidän uhmisjuttuihin! Meillä on nimittäin taas lähipäivinä ollut ihme rageiluita. Viikonloppuna poika oli tosi kiukkuisella tuulella. Poskihampaita on ilmeisesti puskenut viimeaikoina, joka on tuonut kiukkua ja myös vienyt ruokahalua. Päikkäreiden jälkeen tarjosin omenaviipaleita, joita hän selvästi halusi (omppu suurinta herkkua), mutta sitten taas ei. Omenat lentelivät ympäri terassia, kunnes tämä tuli toisiin aatoksiin, paiskasi terassin oven kiinni ja meni omppulautasen kanssa YKSIN istumaan terassille. Perushomma. Haha! Ja tämmöiset eipäs – juupas -jutut on nykyään niin tuttuja. Jos tarjoat jotain, ei se missään nimessä kelpaa, mutta jos hän itse keksii ottaa, niin onkin ok 😀 Ei voi koskaan tietää! Ja siis missään asiassa ei missään nimessä saa auttaa tai avustaa! Joskus ollaan niin isoa poikaa ja lukitaan itsensä omaan huoneeseen, kunnes sitten 10 sekunnin päästä tuleekin jo kamala hätä, heh. Äärimmäisen itsepäinen tyyppi on jokatapauksessa kyseessä, vanhempiinsa selkeästi tullut! Ja tosiaan, ne täydet ruokalautaset lentävät meillä edelleen lattialle, päivittäin. Ei ikinä tarhassa, mutta kotona kyllä. Kellään muilla ollut tätä…? Mikä avuksi? Tuntuu, että ollaan kokeiltu kaikki keinot.

Eräs juttu, josta on pitänyt mainita jo ikuisuuden ajan, on kiitollisuus päivähoidon henkilökuntaa kohtaan. Ihan totta, he tekevät aivan mieletöntä työtä, eivät pienestä hätkähdä ja jaksavat aina olla kärsivällisiä, vaikka riehuvia uhmiksia olisi sen yhden sijaan vieressä viisi. Mielestäni lastenhoitajien ja lastentarhanopettajien työ on aivan liian aliarvostettua siihen nähden, millaista työtä he tekevät. Samaa voisi sanoa esimerkiksi sairaanhoitajista. Ovat aivan ihania lapsillemme, joista pitävät päivittäin hyvää huolta, vaikkei lapsi olisikaan oma. Keksivät ihania aktiviteetteja, huumoria ja ovat oikeasti kiinnostuneita hoitolapsista. Tai tämä käsitys on ainakin meidän kohdallamme ja koen, että olemme todella onnekkaita. Myönnän, etten tiedä olisiko minusta tuohon työhön, hoitamaan päivän ajaksi vilkkaita pikkulapsia ja siitä sitten kotiin oman lapsen luokse, joten siitäkin syystä haluan antaa ison hatunnoston heille.

Nuo Niken Air Force Onet ostin muuten pienelle keväällä Portugalista, mun piti esitellä ne jo joskus ajat sitten, mutta unohdin. Yritän selkeästi leipoa tästä lapsesta toista Nike-fania. Kuvassa myös pienen syysvaatteita, jotka tilasin jokunen viikko takaperin Lindexin verkkokaupasta blogin kautta saamallani lahjakortilla.

Keltaiset hauvatrikoot ovat nämä ja tilasin myös saman setin paidan. Molemmat ovat pehmeää luomupuuvillaa. Collegepaita on taas tämä ja on hurjan pehmeää materiaalia. Vuori on todella mukavan tuntuinen ja lämmin! Bongasin myös, että Lindexin verkkokaupassa on vielä 19.8 saakka tarjous lastenvaatteista ja kaikki lasten tuotteet osta 3, maksa 2 koodilla kids18. Oman tilailuni jälkeen on tuonne tullut vaikka mitä kivaa, mutta esimerkiksi nämä tilaamani autohousut ovat kovin juttu ikinä meillä!! 😀 Koko lastenvaatevalikoima löytyy täältä!

Reilu vuoteni kotona äitiys- ja hoitovapaalla oli ehdottomasti elämäni tärkein (ja ihanin) vuosi. Oman lapsen vauvavuosi ja ensimmäiset kehitysaskeleet ovat asioita, joita ei ikinä saa takaisin ja vaikka luulin olevani juuri se tyyppi, joka vannoo palaavansa töihin heti vanhempainvapaan päätyttyä, niin eihän se nyt ihan niin tietysti mennyt. Omalla kohdallani reilu vuosi oli se rajapyykki kun alkoi tulla seinä vastaan kotirutiinien suhteen. Vaikka kotona olikin tietysti ihanaa, tarvitsen itse arjessani erilaisia haasteita ja virikkeitä. Voin suoraan todeta, että päivittäin toistuvat kotityöt ja aina uusien leikkien, sekä harrastusten keksiminen ei vain ole minun juttuni. Huomasin nimittäin, että myös lapsi alkoi turhautua kotona, vaikka paljon asioita teimmekin. Todella temperamenttisen ja voimakastahtoisen pojan äitinä ei aina pääse kovin helpolla, mutta toki arki on kasvattanut meitä vanhempiakin hurjasti. Kotiäideille nostan todella hattua, koska se käy taaperon kanssa oikeasti kokopäivätyöstä, mikä tuli taas tässä parin ensimmäisen lomaviikon aikana todettua.

Lapset ovat erilaisia, kuten myös me äidit. Luonteemme eivät tee kenestäkään sen huonompaa ja ainakin toivon, että jokainen tietää rajansa, halunsa ja tekee päätökset sen mukaan. Tarkoitan tässä lähinnä työhönpaluuta sun muuta. Omalla kohdallamme koimme, että päiväkodin aloitus oli juuri oikea päätös viime vuoden syksynä. Poika oli tuolloin vähän vajaa 1,5v. Arkemme helpottui, poika oli tyytyväisempi kun sai ryhmästä seuraa ja uusia virikkeitä. Toiset lapset viihtyvät paremmin kotona, nauttivat rauhasta ja toiset taas ovat niitä hyperaktiivisia, jotka haluavat uutta ja jännittävää jokainen hetki, jolloin toistuvat rutiinit ja samat virikkeet turhauttavat.

Ja hei, teidän lukijoiden joukossahan on tarhahenkilökuntaa, jos teillä on vinkkailla kivoista ideoista, joilla voisi kiittää tarhatätejä, niin vinkkejä otetaan vastaan!

 

Saa jakaa teidän uhmis-kommelluksia!! 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 12 kommenttia.