Parasta kesäaamuissa: Terassikahvit!

Kaupallinen yhteistyö: SLURP

Jos täytyy keksiä jokin pieni arjen paheeni, on se varmaankin aamukahvi. Rakastan kahvia ja erityisesti juuri aamuisin. Oikeastaan en ole edes yrittänyt koskaan päästä kahvinjuonnista eroon, enkä toisaalta ainakaan tällä hetkellä edes näe sille mitään syytä. Vuosien varrella olen kuunnellut pienellä kauhulla tuttujen kahvista luopumisia. En nimittäin itse siihen kykenisi, koska yksinkertaisesti rakastan kahvia. Ja erityisesti juuri sitä aamukahvia, päivisin ei juurikaan tulee kahvia juotua. Aikanaan olin pesunkestävä lattemuija, nykyään taas valmistan aamukahvin pressopannulla ja alkuvuodesta vaihdoin tavallisen maidon kauramaitoon. Iltapäivisin taas saatan hörppiä kofeiinitonta yrttiteetä tai kurkumalattea.

Minulle tarkoittaa aamun kahvihetki omaa aikaa, rauhaa ja hiljaista hetkeä, jolloin valmistelen itseni tulevan päivän koitoksiin. Kokoan ajatuksia, tuumailen ja ihan vain olen omissa ajatuksissani. Koskaan ei ole aamulla niin kiire, ettei ehtisi juoda aamukahvia. Juon kahvini aina vakkarimukista ja hajotettuani sen Marimekon uuden mukin, palasin taas tuohon maailman söpöimpään megakokoiseen lempparimukiin, jonka löysin joskus Havaijilta. Oli aivan pakko kantaa kotiin, vaikka painoi kun synti 😀

Slurpilta lähestyttiin minua keväällä yhteistyöehdotuksella ja kukapa nyt kahvista kieltäytyisi? Slurp on aivan erinomainen, jokaisen kahvin ystävän palvelu, joka toimittaa suomalaisten pienpaahtimoiden kahvit suoraan postiluukkusta kotiisi. Yritys toimii yhteistyössä 20 pienpaahimon kanssa ja käsityönä juuri sinulle paahdettu kahvi on aina taatusti vastapaahdettua. Paahtamisen ajankohta on aina merkitty kahvipakettiin ja kahvi toimitetaan suoraan paahtimolta. Lisäksi löytyy Slurpin verkkokaupasta keittimiä, pannuja ja muita kahvivarusteita, jotka täydentävät kahvielämyksesi. Itsekin pienyrittäjänä haluan ehdottomasti tukea tämmöistä toimintaa ja kannustaa muitakin samaan!

Esimerkiksi joka toinen viikko saapuvan kahvitoimituksen koko määritellään oman kahvinkulutuksesi mukaan, eli riippuen siitä juotko päivässä vaikkapa 2 vai 4 kuppia. Tilauksen voit tehdä jatkuvana tai määräaikaisena, vaikkapa lahjaksi kahvin ystävälle. Jatkuvassa tilauksessa voit tehdä muutoksia tai lopettaa tilauksen milloin vain, eikä se sido sinua mihinkään. Verkkokaupasta voit tilailla testiin myös yksittäisiä kahveja, mikäli satut löytämään ylivoimaisen suosikin. Ja hei, Slurp ei ole vain kahvin ystäville, vaan verkkokaupasta löytyy myös kattava valikoima eri teelajikkeita.

Itse pidän kahvin suhteen vaihtelusta, joten minulla on kahvitilaus, joka sisältää aina vuorotellen vaihtuvan kahvilaadun vaaleaa ja tummaa paahtoa. Näin pääsee kätevästi tutustumaan eri paahtoihin ja kahvilajikkeisiin, vaikka noin useimmiten olen ehkä enemmän tummapaahtoisen kahvin ystävä. Slurpilta saat tilattua kahvin joko valmiiksi jauhettuna tai papuina, jos tykkäät jauhaa kahvisi itse. Tällä hetkellä juon Lehmusto Roasteryn vaaleapaahtoista Myllysaari-Light Roastia, jonka kuvaillaan sopivan ”rentoon lainelautailuun suurkaupungin aallokoissa”. Sopii siis omiin aamuihini erinomaisesti 🙂

Hurahdin muuten Uudessa-Seelannissa pressopannuun kun meidän yhdessä majoituksessa oli semmoinen ja ajattelimme heti Tommin kanssa, että tämmöinen täytyy hommata kotiinkin. Kaikki nämä vuodet kahvihifistelyä ja vasta nyt totesin, että ehkäpä se simppelein vaihtoehto on yksinkertaisesti paras. Pressopannu on jotenkin niin helppo ja nopea, vaikkakin vesi tietysti täytyy keittää. Koen silti huomattavasti helpommaksi kuin tavallisen keittimen kanssa säätämisen. Oma pressopannuni on tämä lasinen Espro Press P5, jossa on tuplasuodatin. Pannua löytyy kahta kokoa, tätä omaani 530 ml ja isoa 950 ml pannua. Tämä muuten soveltuu myös teen valmistamiseen ja testattu on, todella näppärä! Itselläni on itseasiassa ollut aivan liian kauan ostoslistalla maidonvaahdotin, joka pitäisi hommata. Vaahdotettu kahvimaito on nimittäin ihan parasta ja tuo ehdottomasti lisäluksusta aamukahviin.

Yksi kesäaamujen parhaimmista jutuista onkin aamukahvi terassilla!! Nyt kun olemme vihdoinkin saaneet terassin ojennukseen, aion ehdottomasti ottaa terassikahvit tavaksi yhä useammin 🙂

Jos kahvitilaus alkoi houkutella, voit tehdä tilauksen täältä. Alennuskoodilla IINES saatte kahvielämyksestä 5€ alennnuksen, eli ensimmäiset kahvirt alkaen 4,89€. Mielestäni on tämä myös aivan loistava keino tukea kotimaisten pienpaahtimoiden toimintaa ja kestävämpää kahvintuotantoa.

 

Onko Slurp teille jo tuttu? 

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella ei ole vielä kommentteja.

Ajatuksiani vastuullisesta muodista, onko sitä?

Tänään ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella ajatuksiani pukeutumisesta, oman tyylin löytymisestä ja siinä ohessa sivuta aihetta myös vastuullisuuden näkökulmasta. Kesän tultua olen taas päässyt aivan omaan elementtiini pukeutumisen suhteen. Voisiko vain aina olla hamekeli ja valita jalkaan ne flipflopit (tai edes tennarit)? Olen aina haaveillut asuvani jossain, missä voisi säiden puolesta käyttää välillä farkkuja, ehkä jopa nahkatakkia, mutta silti laittaa jalkaan ne fliparit, ainakin useimpina päivinä. Hameet, mekot ja topit ovat ehdottomasti oma juttuni pukeutumisessa. Rakastan pukeutumisessa rentoutta. Simppeleitä ja mukavia vaatteita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä.

Varmasti olen aikaisemminkin maininnut siitä, kuinka pukeutuminen on minulle tärkeä itseilmaisun keino. Pukeudun itseäni varten ja kun olen oman tyylini mukaisissa vaatteissa, tunnen olevani ”omassa elementissäni”. Tyylejä on monia, pukeutujasta riippuen, mutta monesti pukeutuminen ja oman tyylin noudattaminen mielletään pinnalliseksi. Tämän suhteen en itse ole aivan samaa mieltä. Näen hyvän tyylin tietynlaisena taiteen lajina, kykynä osata yhdistää eri vaatekappaleita juuri sen oman tyylin mukaisesti ja tuoda sitä kautta esille omaa persoonallisuuttaan. Itselleni on nimittäin tärkeää, että ainakin suurimmalla osalla vaatteitani on jokin tarina tai, että niihin liittyy jokin muisto. Oikeastaan muistan jokaisen vaatteeni kohdalla ostotilanteen ja sen, miksi päädyin ostamaan kyseisen kappaleen. Mutta onko muoti ja pukeutuminen koskaan vastuullista? Oma ajatukseni on, että kyllä. Se voi olla ainakin vastuullisempaa, jos vain näkee vaivaa vastuullisen vaatekaapin rakentamiseen ja ajattelee uusia hankintoja tietyistä näkökulmista.

Eri asia on tietenkin ajatella, että more is more ja hankkia uusia vaatteita vain sen ostamisen vuoksi, pahimmassa tapauksessa ajattelematta sitä yhtä käyttökertaa pidemmälle. Itse olen todennut tyylini kehittyneen omasta mielestäni paremmaksi sen jälkeen, kun juurikin vähensin uuden ostamista, keskityin yhdistelemään vanhoja vaatekappaleita ja pyrin ostamaan vain niitä juttuja, joita näen käyttäväni todella pitkään. Ostaminen, tavaraan kyllästyminen ja sen hylkääminen eivät tosiaankaan ole minun juttuni. Vuoden aikana olen myynyt pariin otteeseen vanhoja vaatteitani kirppareilla ja pääasiassa juurikin niitä vanhoja, jotka ovat lojuneet varaston uumenissa jopa vuosia. Huhheijaa, olen kyllä ollut aikanaan pahimman luokan shoppailija! Huonolaatuista tekokuituvaatetta vuosien takaa löytyi myyntiin nimittäin lähes kymmenen Ikea-kassillisen verran. Kylläpä pisti mietityttämään, vaikka jo tuossa vaiheessa olinkin jo vuosia kuluttanut hyvin eri tavalla.

Jokainen toki kuluttaa tyylillään, mutta nykyään en näkisi itseäni ollenkaan tyyppinä, joka lähtee vartavasten ”shoppailemaan jotain” silkan ajanvietteen vuoksi. Ajatus jotenkin ahdistaa, sekä samalla huolestuttaa myös ajatus siitä lyhytaikaisesta onnen tunteesta, jonka uusi tavara tuo tullessaan, mutta vain lyhyeksi hetkeksi. Erityisen ongelmalliseksi olen kokenut omallakin kohdallani huonolaatuiset trikoo- ja viskoosivaatteet, joita ei saa kaupaksi edes pilkkahintaan kirpparilla. Ja pääasiassa juuri nämä tuotteet ovat juuri sitä vaateteollisuuden ”ongelmajätettä”, josta on liikatarjontaa jopa kehitysmaissa, johon sitä kuskataan hyväntekeväisyytenä, loppupeleissä ikävin seurauksin, koska tämän vuoksi on paikallisten toimijoiden harjoittama vaateteollisuus joutunut kehitysmaissa ahdinkoon ja pahentanut kehittyvien maiden taloustilannetta entisestään. Ajatus hyvä, mutta lopputulos ei niinkään. Oli niin tai näin, ei tilanne ole hyvä kenellekään. Ja silti pikamuotiteollisuus porskuttaa kuin viimeistä päivää.

Kuvien collegepaita on äitini vanha 80-luvulta. Silkkinen hame on taas IRO:n, jonka löysin viime kesänä Köpiksestä eräästä second hand-liikkeestä ja on siitä asti ollut ehkä eniten käyttämäni hame! COS:in vaalean t-paidan taas ostin taannoin kaverini IG-kirppikseltä 🙂 Kyllä, käytettynä voi löytää aivan mielettömiä lempparivaatteita! Nämä kaikki vaatteet näen kappaleina, joita käytän heittämällä vielä 10 vuoden päästä. Juuri tämmöisiin elementteihin panostan. En halua ostaa mitään, jonka näen myyväni tai siirtäväni syrjään muutaman viikon tai kuukauden jälkeen.

Olen todennut, että monesti ei ehkäpä juuri ajatella sitä ostotilannetta pidemmälle. Tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Kuinka kauan käytän tätä? Millä keinolla hankkiudun vaatteesta eroon? Onko tämä jotain, josta pääsen kyllästyessäni helposti eroon esimerkiksi kirpparilla ja josta on minun jälkeeni pitkään iloa, sekä käyttöikää jollekulle toiselle? Tässäkin asiassa on materiaaleilla suuri merkitys. Tekokuituisten vaatteiden käyttöikä on usein varsin lyhyt, jälleenmyyntiarvo todella huono ja kierrätys hankalaa. Ja hei, vaatteen roskiin heittäminen ei todellakaan ole mikään ratkaisu. Se mikä tässä paljolti mättää, onkin se kuinka monet unohtavat ajatella omaa nenäänsä pidemmälle. Pois silmistä – pois mielestä. Harva meistä haluaa pilata päiväänsä miettimällä niitä Afrikan maiden tai Haitin tekstiilijätteiden ongelmavuoria.

En ole itsekään mikään täydellinen kuluttaja, eikä tämän suhteen odoteta mitään kaikki tai ei mitään- mentaliteettia, koska pienilläkin jutuilla on merkitystä. Koen itse tärkeäksi jo sen, että tilanteen tiedostaa ja pyrkii omassa elämässään edes pieniin muutoksiin. Omalla kohdallani tarkoittaa tämä sitä, että kun ”tarvitsen” jotain uutta, pyrin joko hankkimaan sen käytettynä, kierrätettynä tai valmistamaan itse laadukkaista materiaaleista. Ja oikeastaan olen onnistunut tässä todella hyvin. Täytyy sanoa, että tässä ohessa olen myös  saanut rakennettua omaa vaatekaappiani juuri kestävään suuntaan, jossa ei yksinkertaisesti ole tarvetta joka kauden vaihtuvuuteen, vaan vaatekappaleet pysyvät kaapissani vuosi toisensa jälkeen. Ostan uusia vaatteita todella harvoin, sanoisinko ostavani täysin uutena vaatteita ehkä muutaman vuodessa, esimerkiksi vastikään ostin uudet treenitrikoot, koska niitä tarvitsin oikeasti ja on tiettyjä juttuja, joita en ainakaan toistaiseksi hanki käytettynä. Kierrätettynä taas saatan ostaa maksimissaan vaatteen-pari kuukaudessa. Useimmiten en yhtään. Ja voisin todeta, että melkeinpä kaikki 2nd hand-löytöni ovat niitä, jotka saa helposti myytyä eteenpäin. Useimmiten tulee uutta ostettua esimerkiksi kotiin. Kodintekstiilejä ja satunnaisia sisustusjuttuja, mutta noin ensisijaisesti pyrin etsimään myös niitä käytettynä ja selailen jatkuvasti Toria, jos tarvitsen kotiin esimerkiksi jonkin uuden kalusteen.

Bloggaajakollega Irene muuten haastatteli minua joku aika takaperin Iltalehden Ilonaan käsityöharrastukseni osalta ja siinä ohessa sivusin vähän myös kuluttamista, sekä pienyrittäjyyden suosimista. Juttu tuli eilen ulos ja löytyy täältä jos kiinnostaa 🙂

 

Mitä te tuumaatte aiheesta? 

 

Energistä uutta viikkoa! <3′

 

Kuvat Jutta

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Viikonloppujuttuja ja arkikuvia

Pitkästä aikaa aurinkoinen aamu Helsingissä! Kesäiset viikonloppuaamut ovat kyllä parasta ikinä. Aurinkoa, lämpöä, koko perhe koolla, eikä kiire yhtään mihinkään. Ette muuten tiedä kuinka innolla olen odotellut tätä seuraavaa lämpöaaltoa saapuvaksi. Viikonloppu onkin vierähtänyt pääasiassa omalla terdellä ja pihassa hengaillen, perus. Eilen kävin tunnin lenkillä ja nyt tuumailenkin, että pidänkö välipäivän laiskotellen, vai lähdenkö salille. Suuria valintoja!

Lupasin pysyä tässä viikottaisessa arkikuvien rutiinissa, joten tänään olisi vuorossa 8 sekalaista arkikuvaa tältä viikolta.

 

Sunnuntain terdekahvit koko poppoolla. Viikonloppuisin ollaan pyjamassa koko aamu, koska ei ole niin justiinsa!

Sunday selfie 😀

Tommilla oli viikonloppuna vetovastuu ruoista. Dinneriksi söimme kotitekoista poke bowlia Saimaan kirjolohesta, oli muuten hyvää! Syötiin Raglanissa yhdessä ravintolassa juuri tuommoinen sriracha salmon bowl (tai itseasiassa kahdesti) ja oli ehdottomasti parhaita annoksia Uudessa-Seelannissa. Eilen Tommi ehdotti, että perustaisin blogiin Tommin reseptinurkkauksen, johon tulisi vaihtelevasti ruokaohjeita, esimerkiksi vaikka tämän bowlin. Kiinnostaisiko? 😀

Viikonloppuna tehtiin myös vegeburgereita. Jos etsitte eniten jauhelihaa muistuttavia vege-burgerpihvejä, niin ollaan todettu Quorn-pihvit jo joskus vuosi – pari takaperin aivan parhaiksi! Eivät ole tosin täysin vegaanisia (sisältää kananmunaa). Onko joku testannut?

Sumuttelu nyt vain on parasta, haha. Tuon sumupullon saa täyttää päivän aikana muuten aika monta kertaa. Poika käy aina sumupullon kanssa läpi kaikki terassin kasvit.

Torstain etäofficet Relovessa

Omatekoiset raparperi-kombuchadrinksut Sugarin Afterworkeilla

Jostain syystä hieman hiprakkaisen näköinen minä. Ehkä se oli hörppy tuota kombuchaa? 😀

 

Tänään olisi vuorossa hyvää ruokaa, chillailua ja siivoamista, koska jostain syystä on meidän kämppä viikonlopun jälkeen aina kun pommin jäljiltä. Palataan ensi viikolla taas muilla aiheilla ja vähän pidempien kuulumisten kera, halusin nimittäin nyt viikonloppuna tietoisesti viettää vähemmän aikaa koneen äärellä.

 

Aurinkoista sunnuntaita!

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Treenifaktoja x 7 ja kuinka liikun nyt?

En ole pitkiin aikoihin kirjoitellut syvemmin treenijuttuja tai sitä, miten ja kuinka paljon pyrin tällä hetkellä liikkumaan. Keväisin ja kesäisin innostun ehdottomasti liikkumaan enemmän varsinkin ulkona, joten ajankohtaisissa aiheissa liikutaan. Mietin, että voisi olla hauska aihe listailla vähän omia treenifaktojani ja kertoa, mitä kuuluu treeneihini. Jutta on aikaisemmin kirjoittanut postauksen aiheella 10 treenifaktaa, joita et ehkä tiennyt minusta, joten kiitos postausideasta siis sinne 🙂

Maailmanympärysmatkalla panostin rantalenkkeihin, jota tulikin harrastettua melko paljon. Loseissa lenkkeilin ympäri Hermosaa ja Manhattan Beachiä, käppäilin strandillä, Uudessa Seelannissa ja Australiassa taas hölkkäsin rantaviivaa. Tahitin ja Moorean osalta meni osittain laiskotteluksi, mutta sielläkin tein ulkona kyykkyhyppyjä ja askelkyykkyjä, sekä kävin melomassa kajakilla. Reissun jälkeen pysyttelin lenkkeily-linjalla, kuitenkin koko ajan tarkoituksena palata kuntosalille. Muun härdellin ja flunssakierteiden vuoksi paluu kokoajan lykkääntyi, kunnes tosiaan reilu kuukausi taaksepäin sain homman vihdoinkin aluilleen. Salille palaaminen on pitkän tauon jälkeen aina vähän turhauttavaa, koska monesti tuntuu joutuvansa aloittamaan kaiken taas alusta. Onneksi hommaan kuitenkin pääsee nopeasti mukaan ja näiden viikkojen jälkeen ollaan taas normaalissa rytmissä, sekä aikalailla myös vanhoissa painoissa. Tällä hetkellä liikun melko monipuolisesti. Kuntosalia, juoksua, metsälenkkejä, paluu sulkapallon pariin ja satunnaisesti lyhyitä kotijumppia. Vielä kun jaksaisi kesän aikana pitkästä aikaa aktivoitua joogan kanssa. Tekisi myös mieli mennä bikramiin, edellisestä kerrasta on jo varmaan reippaasti yli vuosi aikaa, viime vuonna kun tuli käytyä pääasiassa pilateksessa ja flowjoogassa.

Liikun siksi, koska haluan pitää itseni vetreänä ja hyvässä kunnossa. Minulle liikunta on myös todella terapeuttista, aikaa jolloin mietiskelen ja käsittelen asioita, joihin ei ehkä saa aikaiseksi kotona paneutua. Saan esimerkiksi lenkeillä aina uusia ideoita ja välillä täytyy pysähtyä kirjoittamaan puhelimeen jokin asia ylös. Juuri nyt inspaa myös hurjasti se, että olen aidosti pitänyt kuntosalitreenaamisesta, ekaa kertaa pariin vuoteen. Alkuun pelkäsin, että treenaaminen olisi pakkopullaa, mutta päinvastoin! Todella kivaa vaihtelua lenkkeilylle, samalla saa myös edistettyä tätä selkä ja ryhti vahvemmaksi-projektiani. Ennen tätä treenasin viimeksi salilla aktiivisesti lähes 3 vuotta sitten, pojan ollessa vauva.

Tuolloin pikkuvauva-aikoina oli niin helppoa kantaa vauva kantokopassa tai vaunuissa meidän hiljaiselle lähisalille, usein ajoitinkin treenin juuri pojan aamupäivän ekoihin päiväuniin. Sitten muutimmekin Käpylästä pois ja samalla tyssäsi kuntosalitreeni siihen, sekä myös hankaluuteen treenailla päivällä lapsen kanssa tämän kasvaessa. Tuosta eteenpäin keskityinkin päivittäisiin vaunulenkkeihin. Töihin palattua liikuin taas ennätysvähän, varsinkin viime vuonna ja sitä yritänkin nyt sitten ottaa takaisin! Oma terveys ja liikkuminen ovat nimittäin asioita, joita ei saisi unohtaa edes kiireen keskellä – päinvastoin! Erityisesti stressaantuneena ja kiireisenä pitäisi liikkua, koska säännöllinen liikunta jo itsessään lievittää stressiä ja siihen liittyviä sivuoireita.

Olen edelleen sitä mieltä, että sokeriaineenvaihdunnassani tapahtui raskauden aikana jotain, nimittäin odotusaikana kertyi rasvaa erityisesti vatsan ja selän alueelle. Vaikka nyt olenkin sinut sen kanssa, ettei vatsa esimerkiksi ole lähelläkään niin litteää kuin viisi vuotta taaksepäin, olen kuitenkin huomannut, että juuri noista selän ja vatsan rasvakertymistä on ollut todella vaikeaa päästä eroon edes ahkeran liikunnan avulla. Tässä tulee varmasti vastaan myös ikä, koska painon tasapainoittelun eteen joutuu nyt kolmekymppisenä tekemään aivan huomattavasti enemmän hommia, kuin vaikkapa 5 vuotta takaperin. Ja oikeasti, harva nyt näyttää kolmekymppisenä samalta kuin 20-vuotiaana ja sehän on vain luonnollista.

Toki koin itsekin raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen elämän 20 lisäkilon kanssa todella raskaaksi ja esimerkiksi juoksemisen todella rankaksi, joten ihan jo senkin vuoksi haluan pyrkiä pysymään siinä omassa optimaalipainossa, jolloin liikkuminen on mielekästä ja olo hyvä. Selvä merkki itselleni ”yliapainosta” tuolloin raskausaikana oli se, että aloin kuorsata. Ja en ole ikinä kuorsannut. Tuo oli selvää seurausta kertyneestä painosta ja itse otin sen vakavana hälytysmerkkinä, koska eihän terve ihminen yleensä ala yhtäkkiä kuorsata ilman selkeää syytä. Kuorsaaminen katosi heti kun pääsin enimmistä kiloista eroon. Eikä tarkoitukseni tällä ole paasata mistään ylipainoista tai syyllistää, vaan kertoa omia konkreettisia kokemuksiani siitä, mitä 20 kilon lihoamisesta seurasi terveydelle ja hyvinvoinnille, koska ero oli selvä. Karu fakta on kuitenkin, että ylipaino on terveydelle haitallista, eikä noiden kilojen karistaminen ollut todellakaan mikään helppo homma, vaan parin vuoden pitkäjänteinen projekti, joka edisti omaa hyvinvointiani. Omalla kohdallani palasi aineenvaihdunta normaaliksi vasta imetyksen loputtua reilun vuoden jälkeen, tätä ennen putosi painokin todella hitaasti.

Vaikka nyt en millään tietoisella laihiksella olekaan, pyrin jo pelkästään terveyssyistä minimoimaan esimerkiksi terveydelle riskaabelia vatsarasvaa. Parhaimmat omat niksit tähän ovat hikijumppa yhdistettynä pitkiin, vähintään tunnin kestäviin matalatempoisempiin kävelylenkkeihin (välillä juoksua ja intervallia mukana) ja riittävään hyvien rasvojen saantiin. Rasva-aineenvaihdunta ei nimittäin toimi ilman rasvoja ja niiden vähyys voi estää rasvanpolttoa. Itse syön aamuisin 2-3 ruokalusikallista Terranovan omega-öljyä tai kylmäpuristettua oliiviöljyä. Joskus pari vuotta takaperin käytin myös MCT-öljyä treenin ohessa ja huomasin kyllä aineenvaihdunnan tehostuvan. Samaan tarkoitukseen olen käyttänyt myös Molkosania ja viime viikosta lähtien on testissä ollut omenasiiderietikka. Etikasta en osaa vielä sanoa kokemuksia, mutta Molkosan toimi ehdottomasti!

Sitten niihin treenifaktoihin. Tässä 7 treeniaiheista faktaa minusta:

 

Näytän salilla aina aivan kauhealta. Punainen, hiessä ja tukka aivan länässä. En myöskään yleensä panosta salivaatteisiin ihan kamalasti. Minulla on pieni kasa salille tarkoitettuja vaatteita, lähinnä jotain kymmenen vuotta vanhoja ja kulahtaneita teeppareita tai trikoopaitoja, joita ei raaski heittää pois, koska ”hei, näitä voi käyttää salilla”, hehe. Musta on muuten jotenkin epäilyttävää, jos joku pysyy salilla aivan freessinä, eikä hikoile tai muutu punaiseksi kuin tomaatti. En itse vain ole koskaan ikinä näyttänyt hyvältä treenatessa. Ja kyllä, postauksen kuvat ovat valitettavasti lavastettuja!! 😀

Teen aina kahta liikettä samaan aikaan, eli vuorottelen aina kahdella laitteella salilla. Saatan tehdä vaikkapa selkää ja kylkiä kahvakuulalla samaan aikaan niin, että toisen sarjan ”lepoajalla” teen sarjan toista lihassarjaa. Jotenkin en malta tehdä vain yhtä kerrallaan ja jotenkin tämä on ollut tapana jo pitkään. Olen ehkä kokenut, että vaikkapa tunnin treenistä saa tällä keinolla enemmän irti.

Jos joskus aikanaan pyrin vaikkapa salitreeneissä semmoiseen intensiteettiin, että hyvä kun pääsi jalkapäivän päätteeksi huoppuen kotiin, tyydyn nykyään huomattavasti vähempään. En edelleenkään lööbaille salilla, mutta minulle riittää se, että tuntee tehneensä jotain. Enää ei kiinnosta treenata niin kovaa, että meinaa taju lähteä!

Treenaan yleensä noin tunnin. Lämmittelen aina hien pintaan, yleensä juoksumatolla, koska en jotenkin koskaan ole kokenut crosstraineria kovin mieluisaksi. Lämmittelyn pituus vaihtelee, usein juoksen 10-30min, vähän riippuen siitä millainen treeniviikko on ja onko käynyt noin muuten juoksulenkeillä.

Myös lenkkieni pituus on yleensä tunnin. Jos pääasiassa kävelen ja hölkkään, pyrin reilun tunnin lenkkeihin niin, että syke kuitenkin on jatkuvasti sopivasti koholla ja jos juoksen, niin saatan juosta vain 45 minuuttia. Nykyään vaihtelevat lenkkieni pituudet yleensä noin 5-7km väliltä, en enää kyllä jaksaisi vetää mitään 12km juoksulenkkejä, vaikka äärimmäisen tehokkaita olivatkin. Huhheijaa 😀 En voi ymmärtää, miten jaksoin aikanaan juosta 10 kilsan matkoja!

Lempparimusiikkini treenatessa on old school-räppi ja kasarimusa. Pitäisi tehdä erilllinen 80’s-lista salille, haha.

Mulla ei ole mitään erityistä ”lempparipäivää” salilla, oikeastaan kaikki treenipäivät on kivoja, vaikka jalkapäivä onkin usein melko tuskaa. Nykyään teen tosin senkin vähän kevyempänä, koska ei vaan jaksa tuskailla.  Jos täytyy mainita lemppariliikkeitä, ovat esimerkiksi staattinen kyykky seinää vasten pumppapallo selän takana, sumokyykky korokkeelta kahvakuulan kanssa ja selkäliikkeet.

Nuo uudet Merrelin juoksulenkkarit (saatu) lähtivät muuten juuri käyttöön! Tuo Bare Access-malli on tavallaan barefoot-kengän ja tavallisen juoksulenkkarin välimuoto. Ovat todella kevyet jalassa ja tätä samaista myydään esimerkiksi täällä.

 

Onko teillä samoja treenifaktoja?

 

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Henkinen väkivalta ihmissuhteessa – Kyllä, been there

Täytyy paljastaa, että olen aikanaan ollut itse todella manipulatiivisessa ystävyyssuhteessa ja vielä pitkään. Olen vuosia miettinyt kirjoittavani kokemuksistani, mutten ole vain jotenkin osannut. Tai uskaltanut. Vaikka edelleen mietin menneitä tapahtumia lähes päivittäin. Kokemukset ja ihmissuhteet muokkaavat ihmistä, luovat sinusta juuri sen, kuka olet tänään. Omalta osaltani koen, että kokemukset ovat vahvistaneet ja saaneet itsevarmemmaksi, vaikka kyky käsitellä ikäviä tai traumaattisiakin kokemuksia riippuu paljon omasta luonteesta. Halusin kuitenkin tänään kertoa omia kokemuksiani siitä, kuinka henkistä väkivaltaa voi kokea – myös ystävyyssuhteessa.

Ystävyyssuhde kesti useamman vuoden ja vaikka tästä on aikaa jo lähes parikymmentä vuotta, muistan edelleen monet tapahtumat, kuin eilisen. Toki niitä hyviä hetkiä oli paljon, mutta sitten taas myös mustasukkaisuutta, henkistä ja kyllä, jopa fyysistä väkivaltaa. Kerran tämä ystäväni suuttui jostain aivan suunnattomasti, tarrasi kiinni ranteistani kynsillään, jonka jälkeen toiseen ranteeseeni jäi arpi pitkäksi aikaa. Toisen kerran läimäistiin pulpettia täysillä käsieni päälle ja sitten hetken päästä oltiinkin taas parasta ystävää. Kiellettiin pitämästä yhteyttä muihin ystäviin, heidät haukuttiin lyttyyn (koskaan edes näkemättä), jopa painostettiin katkaisemaan välit tekstiviestein (tottakai ystäväni valvovan silmän alla) tai sitten tuli valheita, joiden mukaan oli soitettu meille kotiin ja kuultu, että olin ystäväni X luona. Tästä sitten syyllistettiin itkun kera, että kuinka voin tehdä hänelle näin. Tottakai paniikissa myönsin kamalan synnin toisen kaverin näkemisestä, mutta kysyessäni kotona kuulin, ettei kukaan ollut soittanut minulle. Tietenkään.

Vaatteitani haukuttiin, kasvonpiirteitäni haukuttiin, pisamiani haukuttiin, hiillostettiin ovelasti kertomaan syvimmät salaisuudet (joita sitten voisi myöhemmin käyttää hyväksi tai kiristyskeinona), kerrottiin minun olevan liian luihu, jotta kukaan poika koskaan voisi pitää minusta ja kyllä, pakotettiin jopa aivan sairaalloiselle herkkukuurille, tavoitteena tietysti saada minut lihoamaan.  Lyhyydestäni jaksettiin naljailla loputtomasti. Yritettiin siis kaikilla mahdollisilla tavoilla saada minut tuntemaan itseni huonoksi ja nujerrettua henkisesti.

Valheita tuli jatkuvalla syötöllä. Milloin oltiin muuttamassa ulkomaille ja käyty siellä tai täällä, kaikkia en läheskään edes enää muista. Kerran soitin ystäväni kotiin tämän ollessa muualla ja kysyin muuttohuhuista, koska tiesin homman olevan ihan höpötystä. No, eihän niissä ollut tietenkään mitään perää. Ja tämä kaikki henkilön toimesta, joka oli vuosia paras ystäväni. Olimme luokkamme suosituimpia, mutta riitojen aikoihin jäin yksin toisen osapuolen kääntäessä kaikki minua vastaan. Noina hetkinä ajattelin lähinnä, että fuck it, eiköhän tämä tästä, taas kerran. Silti välillä itketti kotona kun kerroin, että nyt on taas riitaa jostain aivan turhanpäiväisestä asiasta ja joskus saatoin esittää kipeää, ettei tarvitsisi lähteä kouluun. Hakkasin huoneessani päätä seinään, koska ahdisti niin paljon, enkä oikeasti tiennyt mitä tehdä. Pahinta ehkä oli, ettei kukaan tuntunut uskovan, jos yritin kertoa. Noina vuosina oli pelastukseni juurikin laaja kaveripiiri, joiden seurassa ei tarvinnut pelätä tulevansa haukutuksi tai lytätyksi. (Jännä sattuma, että tämä tyyppi yritti itse kaveerata juuri näille haukkumilleen kavereilleni sen jälkeen kun oli painostanut minua katkaisemaan välit.)

Nyt jälkeenpäin sitä ehkä miettii, että miksi tuon kaiken hyväksyi? Siinäpä onkin hyvä kysymys. Yleensä tämänkaltaisiin ihmissuhteisiin jämähtäminen pohjautuukin juuri siihen symbioottiseen suhteeseen ja helposti punnitaan vain ne toisen hyvät puolet. Ne kun jollain kummalla tavalla muistaa myös silloin kun ollaan siellä pohjamudissa. Tai sitten toisaalta pelätään seurauksia, joita välirikosta voi seurata. Saatoin jossain vaiheessa jopa ajatella, että tuo kaikki on omaa syytäni tai täysin normaalia. Ja hei, olin ala-asteella. Nykyään voin helposti kuvitella edes jollain tasolla, millaista on olla manipulatiivisessa parisuhteessa. Varmasti yhtä helvettiä. Nyt aikuisena on helppo todeta, etten enää ikinä sietäisi moista, mutta toki, tilanne voi olla hyvin eri silloin kun itse on siinä. Helppohan se on sanoa.

Oma oloni helpotti vasta kun päätin katkaista välit lopullisesti tilanteen mentyä entistäkin huonompaan suuntaan, eikä tämäkään ollut kieltämättä helppoa. Tämä tapahtui erään kesäloman alussa siirtyessä uudelle luokalle, joka tuntui sopivalta ajankohdalta aloittaa tavallaan alusta ja jättää vanha taakseen. Puheluita tuli, ensin itkuisia, syyllistäviä ja sitten vihaisia. Yläasteen aloittaminen oli ihan kamalaa. Ilmeisesti pettymyksestä seuraavaa mustamaalaamista ja selän takana valheiden kertomista jatkui pitkään, mutta se oli oikeastaan varsin pientä noihin muihin asioihin verrattuna, enkä edes jaksa miettiä mitä kaikkea minusta on sepitetty. Ja kylläpä helpotti. Koko episodin myötä löysin nimittäin yhden parhaimmista ystävistä, joiden kanssa olen pitänyt yhtä oikeastaan tuosta lähtien.

Kaikki tuo ja vuosien epävakaa ystävyys opetti paljon. Toisaalta vahvisti itseäni, sekä opetti lukemaan ihmisiä ja tunnistamaan niitä hälyttäviä ihmistyyppejä tai piirteitä, joiden kanssa en mielellään tahdo olla missään tekemisissä. Tämän vuoksi olen ehkä tietyllä tapaa tuntosarvet koholla uusia ihmisiä tavatessani, enkä luota ihmisiin kovin helposti. Koska olen luonteeltani melko avoin, saatan höpötellä niitä näitä ja tietyistä asioistani ihan puolitutuillekin, mutta oikeasti lähelle päästän uuden ihmisen vasta sitten, kun luottamus on täysin saavutettu. Aistin heti, jos uudessa ihmisessä on jotain hämärää ja huomaan myös valehtelun. Itselleni on epärehellisyys punainen vaate ja ehdoton este luottamukselle.

Mikä sitten saa ihmisen kohtelemaan toista huonosti? Oma paha olo tai sairaalloinen kateus on taustalla varmasti se suurin syy ja läheisin ihminen helpoin kohde purkaa sitä. Ihmistyyppi, joka pyrkii keinolla millä hyvänsä tuhoamaan toisen psyykkeen oman pahan olonsa tähden, on jotain niin sairasta, etten yksinkertaisesti voi käsittää. Varsinkin silloin kun se toinen osapuoli on se kiltti tyyppi, joka ei ehkä alkuun yksinkertaisesti pistä hanttiin tai uskalla mainita asiasta muille. Ja niin, täytyy sanoa, että näitä tapahtumia miettii edelleen usein. Jopa viikottain. Monesti minulla on jopa ikävä tätä vanhaa ystävää, koska loppupeleissä oli meillä paljon hyviäkin hetkiä. Silti olen miettinyt, että haluaisin jonkinlaisen selityksen tälle kaikelle. Ehkä anteeksipyynnön. Miksi tämä kaikki tapahtui? Auttaisiko, jos juttelisimme asiat halki ja kuulisin hänen kantansa asiaan?

Ja niin, saatatte muistaa vuosien takaisen ”blogistalkkerin”, jonka kommenttien vuoksi jouduin tekemään rikosilmoituksen? En tainnut koskaan raportoida siitä, kuinka kommentit loppuivat. Juuri viime viikonloppuna kerroin tästä koko hommasta eräälle kaverilleni ja totesin, etten juurikaan edes muista kommenttien sisältöä. Kunnes nyt aamulla kävin lukemassa ne uudelleen ja menin aivan totaalisesti pois tolaltani. Ja niin, pari vuotta taaksepäin tein rikosilmoituksen ohessa pientä tutkimusta ja lopulta kävi ilmi, että sama tyyppihän se ilmiselvästi on kommenttien takana, eli tämä vanha ystäväni. Yhtäkkiä oli koko homma aivan selkeä. Blokkasin henkilön sometilit (emme seuranneet toisiamme) ja kommentit loppuivat kuin seinään. Sattumaako? Tuskin. Nyt kun luen kommentteja läpi, en voi ymmärtää miksen hoksannut sitä aiemmin? Kun mietin noita nuorena kokemiani kommentteja ja tapahtumia, huomaan selvän yhteyden kommentteihin ja siihen, mitä niillä yritetään saavuttaa. Tosin potenssiin kymmenen. Toisinsanoen saada itsenikin uskomaan niiden sisältöön.

Tässä muutamia kommentteja vuosilta 2016-2017:

 

”Onkohan tuo teijän lisääntyminen nytte ihan loppuun saakka suunniteltua? Tunnut olevan nelikymppiseksi muijaksi kuitenki vielä ihan hukassa elämäsi kanssa. Siihen sit vielä lapsi päälle… Käy sääliks sitä lasta, kun eihän se ole vanhempiaan voinut valita. Kai senki täytyy sit olla mahollisimman ruskee ja laittaa tököttei ripsiinsä, että sopii sinun profiiliin. Muistele vain omaa lapsuutas, niin tiiät kyl miltä lapsestas tulee tuntuun. Isäsi tunneilla oli kuitenkin ihan kivaa, X ”.

”Voi lapsiraukka millaiseen perheeseen joutuu syntymään! Toivottavasti te älyytte, ettei lapsi ole mikään leikkikalu.”

”Voi raukkaa. Käynnistys on ihan hirveetä ja kauhee synnytys edessä. Tsemii babylle.” (Tämän sain synnytyksen käynnistyksen aamuna)

”Onpa ruma lapsi. Toivottavasti ei joudu kauheesti siitä kärsimään.”

”Ei voi olla totta! Sulla on yksi lapsi ja olet jo niin avuton, että joudut kauppakassipalvelua käyttään. Uusavuttomuuden huippu, ei voi muuta sanoo. Kas kun et laita miestäs vielä käymään kaupassa ja siivoomaan, että jää itsellesi aikaa istua koneen ääressä tai meikata/ laittaa hiuksia sekä poseerata kameralle. Niin, onhan ne tietysti pikkulapsen äidille TODELLA tärkeitä toimintoja. Olet uskomattoman laiska ja saamaton ihminen! Häpeisit edes.” (Kun testasin tilata ruokaostoksia Citymarketin kauppakassi-palvelulla ja totesin sen talvipakkasilla käteväksi sen sijaan, että rahjasin ruokaostoksia vaunuilla :D)

”Onpa järkevä asunto pikkulapsen kanssa asuville. NOT!
Mutta ethän sie ole ennenkään lapsesi parasta edes yrittänyt ajatella. Kaikille ei vain pitäis lapsia suoda. 🙁(Kun esittelin nykyistä asuntoamme)

”Ruma kersa! Kertakaikkisen RUMA. Jos lapsi edes voi olla ruma, niin toi oli sitä. YÖK.”

”Siun lapsella on mitä ilmeisemmin joku kehitysvamma. Onko hän Down vai mikä?”

”Kui sää voit jo vuoden jälkeen ja vain yhden lapsen kotiäitinä olla väsynyt? :-O Äitisi varmasti osaisi antaa neuvoja jaksamiseen.”

”Onpas N: lla keltainen iho. Toivottavasti ette oo syöttäneet sille maksaa tuhoovii särkylääkkeit.”

”Muahahahahahahahhahaaaaaa!!!!!!!!!! Tää oli niin hyvin arvattavissa. Pää ei kestänyt mennä takas töihin. Sanoiko mieli, että ei pikku- Iines enää pärjääkään töissä. Tuliko rimakauhu, ettei pikku- Iines enää osaakaan hoitaa duunejaan. Ollaan päätoimisii bloggareita ja mädännytään kotona ihteensä kuvaillen ja meikkaillen. Noloo, noloo, noloo, noloo. ”(Kun irtisanouduin viiden vuoden työsuhteestani pankissa. Juttuhan oli se, että homma oli niin yksitoikkoista, ettei pää tosiaankaan olisi sitä kestänyt, kai kommentoija siis oli oikeassa)

”Opettele ees valehteleen kunnolla. X (=isä) häpeis kun taas nää juttus kuulis. Kunnon tytärtä aina yritti sinusta kasvattaa. Luojan kiitos X on fiksu.”

”Onhan se rankkaa vetää roolia yllä, oli sitten työelämässä tahi vapaalla (netissä). Toivottavasti ymmärrätte opettaa N:lle hieman fiksummat mallit. N:stä näkee jo ulospäin, ettei hän ole ihan terve lapsi. Miksi häpeette sitä? Ymmärrättekö, että opetatte tämän pienen jälkeläisenne häpeemään itseään? Aiotko sinä, Iines, antaa omat psyykkiset ongelmasi kaiken muun perimän lisäksi perintönä pojallesi? Se on rankka kohtalo, kuten tiedät. X:llä on asiat paremmin, kun on ymmärtänyt pysyä poissa ”palstoilta” ja olemaan huuhailematta kaiken skeidan perään. X (=äitini) on ollut aina oikeessa, mitä sinuun tulee. Ensin en sitä uskonut, mutta blogejasi seuraamalla valitettavasti kaikki on näyttäytynyt todeksi. Kotiin hautautumalla et niitä pelkojasi selätä. Sieltä on joskus lähdettävä takaisin työelämään. Suosittelen terapiaa jo tässä vaiheessa. Olisi ehkä jo aika oppia tuntemaan se ihminen, joka todella olet.” (Kotiin hautautumalla = Olin hoitovapaalla 5kk)

”heh, miksi meidän pikku Iines häpee nykyistä työpaikkaansa, eikä uskalla paljastaa markkinnoinnin lisäksi enempää? Ei sen nyt niin kauheen noloo ole tehä blogimarkkinnoinnin työtä. Paitsi kun se pikku Iines niin halusi päästä tekeen uraa. Aika noloohan toi on joutuu vaikenemaan omasta työpaikastaan. Yleensä uudesta työstä ollaan ylpeitä ja kerrotaan, mutta pikku Iines joutuu salaileen.” (Ehkä koska mielestäni työpaikka ei aina ehkä kuulu blogiin, kuten esimerkiksi monta muuta yksityisyyteeni liittyvää asiaa :D)

”Voi, voi, kun pikku- Iinestä nyt itketti kun ei saanut hyvää kassia. Etkö ole mitettinyt, miksi näin kävi? Blogistasi välittyy pinnallisuutesi. Jos yrität kirjoittaa jostain syvemmistä aiheista, ne vaikuttavat ihan hirveen teennäisiltä. Peiliin katsoo hän. Ai niin, mutta pikku- Iines ei yletä peiliin.”

”Upeeta, että olet vihdoinkin ymmärtänyt olevasi sairas. Mielisairautesi on näkynyt ja kuulunut jo pitkään. Tomppaa ollaan jo pitkään säälitty, miten hän jaksaa??? Käsittämätöntä silti, että yhden lapsen KOTIÄITI uupuu. 😀
Mistä vetoo, X ei ikinä olisi samassa pisteessä.” (Kun kirjoitin kesällä 2016 vauvavuoden aikana syntyneestä uupumuksestani)

Ja niin. En voi oikeasti ymmärtää. Ette tiedä kuinka monta kertaa pyörittelin aikanaan noita kommentteja päässäni ja yritin saada selityksen. Miettiä, että olenko muka oikeasti huono äiti, sairas, laiska ja epäonnistunut. Koska juuri sitä nämä tyypit haluavat sinun uskovan. Lopulta koin parhaimmaksi lopettaa lukemisen alkuunsa kun huomasin uuden kommentin tulleen. Haluaisin kuitenkin myös herättää tämän henkilön miettimään tekojaan ja sitä, että miksi joku toimii näin? Saako muiden satuttaminen oikeasti aikaan mielihyvää?  Nyt lukiessani läpi kommentit (jotka siis rikkovat mennen tullen kunnianloukkauksen ja viestintärauhan määritteet), tunnen oloni niin surulliseksi ja tyhjäksi. Kaikesta tästä huolimatta en nimittäin ole koskaan toivonut tälle ihmiselle mitään pahaan – ennemmin päinvastoin.

 

Tietyllä tapaa tuntuu helpottavalta kirjoittaa tämä kaikki puhtaaksi, koska edelleenkin, vaikka kuinka yrittäisin ymmärtää, ei se vain ole mahdollista. Miksi joku tekee näin? Onko teillä vastaavia kokemuksia ihmissuhteissa?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 49 kommenttia.