Julkaistu

Ametistikaivoksella Lapissa

Saatatte ehkä muistaa aikaisemman touhotukseni ametistikaivoksella vierailun suhteen. No, viimeinkin eilen sitten pääsin käymään kaivoksella ja samalla toteutui yksi matkaunelmistani. Ette tiedä kuinka täpinöissäni olen edelleen, näin viime yönä untakin kaivoksesta. Alunperin ajattelin postailla tänään muita Lappi-kuulumisia, mutta kirjoittelen sittenkin nyt ensin ametistikaivoksesta, kuten ehdin eilen IG:n puolella luvata. Ehkäpä huomenna siis luvassa muita kuulumisia Pyhätunturilta.

Lampivaaran ametistikaivos sijaitsee Pyhä-Luostolla, parin tunnin ajomatkan päässä Rovaniemeltä ja noin 20 minuutin ajomatkan päässä Pyhältä. Kaivos on ainoita maailmalla, jossa pääsee itse louhimaan jalokiviä. Mitään massaturismia ei tuolla (ainakaan vielä) ole todellakaan havaittavissa ja aivan ehdottomasti aitoa Lappi-meininkiä. Jotenkin arvelisin, että näin kivijuttujen yleistyttyä viimeaikoina, tulee myös vierailijoiden määrä kaivoksella lisääntymään.

Ensimmäiset viralliset ametistilöydöt on tehty Lampivaaralla vasta 80-luvulla, mutta luultavasti saamelaiset ovat olleet tietoisia tunturin ametistipitoisuudesta jo pidempään. Kuulemma Lampivaara on ainoa paikka Suomessa, jossa on tavattu näin suuria ametistiesiintymiä. Itse en ennen kevättä edes tiennyt, että meillä Suomessa louhitaan ametistia, kuinka siisti juttu! Kuulemma ametisteja ei (ainakaan toistaiseksi) louhita Luostolla kaupalliseen tai teolliseen tarkoitukseen, vaan ainoastaan kaivoksen oman myymälän myyntiin, käsittääkseni pienille jälleenmyyjille, sekä myös kaivoksessa vieraileville turisteille. (Ainakin Eerikinkadun Seraphinessa olen nähnyt Luoston ametisteja!) Ametistin lisäksi louhitaan kaivoksella myös mm. savukvartsia, lumikvartsia ja kolmiväristä kvartsiyhdistelmää shamaanikiveä, joka on melko arvokas. Myös näitä oli myytävänä kaivoksella.

Jokainen vierailija saa ottaa mukaansa yhden, maksimissaan käteen mahtuvan louhitun ametistin, jos löytää useamman, saa niitä ostaa mukaansa pienestä lisämaksusta. Itse maksoin pienistä lisäkivistä 2€ ja lisäksi ostin myymälästä muistoksi myös pari muuta kiveä, jotka olivat myöskin Lampivaaran kaivoksesta louhittuja. Hinnat vaihtelivat suunnilleen 2 € ja 300€ välillä. Väri, kirkkaus ja koko ovat kriteereinä arvon määrittämiselle. Periaatteessa, jos sattuisi käymään tuuri ja löytäisit louhiessasi priimalaatuisen käteen mahtuvan ametistin, saisit pitää sen. Kuulemma kilohinta todella hyvälaatuisille ametisteille voi olla jopa 50 000€/kg, huhhuh. Kaivoksella pääsee myös ihailemaan todella isoja ametistimöhkäleitä ja jos vain budjetti sattuu antamaan periksi, ovat kaikki kivet myytävänä. (Tosin, eivät ihan edullisia..)

Mitä sitten tuumasin? AIVAN IHANA PAIKKA! Itsessään jo paikka oli aivan mieletön kokemus, mutta näin kristallityyppinä oli todella mielenkiintoista kuulla kotimaisista kvartseista, niiden synnystä ja tottakai päästä louhimaan myös itse jalokiviä. Olisin voinut jäädä louhimaan vaikka koko päiväksi, mutta noin kymmenen minuutin louhinnan tuloksena löysin saven seasta pienen kourallisen vaaleita mini-ametisteja, sekä pikkuriikkisen tumman ja todella kirkkaan hippusen, joka olisi suuremmassa koossa ollut todella arvokas. Hitto kun jäi vaivaamaan, että mitä kimpaleita sinne jäikään!


Sinänsä kaivokselle pääseminen ei ole mikään aivan yksinkertainen juttu. Pyhä-Luoston kansallispuiston parkkipaikalta kävelee kaivokselle ja Lampivaaran kahviolle 2,5km. Alueella kulkee eri mittaisia vaellusreittejä, joten halutessaan voi kaivosvierailun yhdistää esimerkiksi päivän mittaiseen pidempään vaellukseen. Opastettuja kierroksia itse kaivokselle tehdään aina tasatunnein ja vierailu maksaa 18e, sisältäen yhden itse louhitun kiven. Nouseminen tunturin laitaa huipulle itse kaivokselle on myös melko hieno kokemus itsessään ja maisemat aivan upeat. Tänne ehdottomasti uudelleen, voisi olla todella kiva kokemus myös talvella, vaikka ehkä louhimisen kannalta kevät, kesä ja syksy ovatkin ehkä parasta aikaa. Ainakin noin näppien jäätymisen kannalta, louhiminen ja maa-aineksen kaivaminen on nimittäin helpompaa paljain sormin.

 

Laitan myöhemmin kuvaa louhimistani kivistä <3

Onko kukaan muu käynyt? Mitä tuumasitte?

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 2 kommenttia.

Julkaistu

7 vinkkiä bloggaamiseen

En ole hetkeen tainnut käsitellä blogissani itse bloggaamista. Aihe, joka ei välttämättä ole ehkä ei-bloggaaville se kaikkein samaistuttavin aihe, mutta toisaalta sitten saattaa herättää innostuksen kokeilla bloggaamista. Pian 10 vuotta blogia kirjoittaneena voisin kuitenkin sanoa tietäväni tästä hommasta jotain, joten kokosin muutamia omia vinkkejäni hommaan. Jos olet harkinnut blogin perustamista, kaipaat aloittelevana kirjoittajana vinkkejä tai blogin pitämisen salat kiinnostavat noin yleisesti, tulee tässä omia vinkkejäni onnistuneeseen bloggaamiseen..

Tuo persoonaasi esiin. Persoonaton sisältö herättää vähemmän mielenkiintoa, samaistuttavuutta, eikä sitouta seuraajiasi samalla tavalla. Ihmisiä kiinnostavat ennen kaikkea toiset ihmiset, sinä ja sinun mielipiteesi. Siksi käsite vaikuttaja onkin osuva. Vaikuttajat ovat ihmisiä, henkilöbrändejä, jotka vaikuttavat sisällöllään samanhenkisiin ihmisiin. Jos haluan jostain asiasta pelkkää faktaa, voin näpytellä itseni Wikipediaan, mutta jos haluan lukea aiheesta ajatuksia, mielipiteitä ja keskustelua, on blogi tähän juuri se oikea alusta.

Panosta kuviin. En itsekään tosiaankaan ole mikään maailman paras kuvaaja, mutta laadukas kuvasisältö on kuitenkin yksi menestyneen blogin avainjutuista. Vaikka panostaisitkin kauniiden kuvien sijaan tekstisisältöön, antavat kuvat kuitenkin uudelle lukijalle aina ensivaikutelman blogista. Vaikka teksti olisi loistava, saattaa huonolaatuiset puhelinkuvat karkoittaa lukijan tiehensä. Asia, johon silmä ensimmäisenä kiinnittää huomion, ovat juuri visuaaliset seikat. Itsellä olisi kipeästi tarvetta ulkoasun päivitykselle pitkästä aikaa, mutta rehellisyyden nimissä en yksinkertaisesti vain ole ehtinyt tehdä vielä asialle mitään. Anyway, nykypäivänä voisi todeta, että jos halua blogia ammattimaisesti tai edes semi-ammattimaisesti, ei välttämättä enää pitkälle pötki ilman järjestelmäkameraa. Eron todennäköisesti huomaa vasta sitten, kun on tehnyt sen kamerapäivityksen, eikä paluuta vanhaan enää ole.

Suunnitelmallisuus. Pohdi millaista sisältöä haluaisit lähiaikoina tuottaa ja mistä haluaisit kirjoittaa. Kirjaa ylös esimerkiksi 5-10 valmista otsikkoa tai aihetta. Näin ei iske paniikki, vaikkei jonain päivänä olisikaan kaikkein luovimmalla tuulella. Valmiit suunnitelmat tai aiheet voivat antaa inspistä kirjoittamiseen. Myös pitkän tähtäimen suunnitelmallisuus kannattaa. Mieti, mikä on tavoitteesi bloggaamisessa? Kehittää itseäsi, vuorovaikuttaa vai tehdä siitä ammatti?

Kieli oppi ja yhdys sanat. Arghhhh! Eli ei näin. Yhdyssanavirheet ja vaikeasti luettava teksti ovat niitä, jotka karkoittavat lukijat tiehensä. Kaikki eivät tietenkään voi olla ammattimaisia ja synnynnäisiä kirjoittajia, enhän nyt itsekään aina noudata kaikkia kieliopin sääntöjä, mutta pääpiirteittäin kuitenkin. Tekstissä vilisevät kielioppi- ja yhdyssanavirheet antavat auttamatta usein kirjoittajasta itsestään tyhmän kuvan, vaikka kyse olisikin siitä, ettei juuri kirjallinen ilmaisu olisi henkilön vahvuus. Tässäkin on mahdollista kehittyä ja sanoisinko, että jos päättää kirjoittaa blogia ja yrittää luoda sen suhteen menestystä, pitäisi kieliopin pääasiat edes olla hallussa. En nyt väitä, että oma tekstini olisi täysin virheetöntä, välillä saattaa kiireessä eksyä jotain pikkumokia. Pointtina nyt kuitenkin, että tekstin tulee olla helppolukuista ja selkeää.

Erikoistu johonkin aihe-alueeseen, ota kantaa ajankohtaisiin aiheisiin ja herätä keskustelua. Vaikka oma blogini onkin melko sekalainen soppa, on minulla kuitenkin tietyt selkeät osa-alueet, joita käsittelen usein. Työelämä, talous, hyvinvointi ja perhe. Kirjoita asioista, joista tiedät jotain tai joista sinulla on jonkinlainen mielipide tai näkemys. Aiheita, jotka ovat ajankohtaisia ja puhuttelevat. Ja tietysti ennen kaikkea aiheet, jotka itseään eniten kiinnostavat. Niiden aiheiden käsittely onkin tietysti kaikkein luontevinta.

Säännöllinen postaustahti on tärkeä juttu. Lukijan kannalta maailman ärsyttävintä on se, että sisältöä tulee todella epäsäännöllisellä tahdilla. Ensin innostutaan ja sitten taas hiljennytään viikkokausiksi. Mieti siis omalla kohdallasi sopiva postaustahti, oli se sitten päivittäin, pari kertaa viikossa tai kerran viikkoon. Omassa tahdissa pysyminen on kuitenkin tärkeää ja pikkuhiljaa lukijatkin oppivat blogisi rytmiin. Näppituntumalta voisin sanoa, että kerran viikkoon tai sitä harvemmin tapahtuva päivitystahti saattaa jo aiheuttaa seuraajien innon lopahtamisen.

Tee omaa juttuasi, älä kopioi muita. Toiset vaikuttajat ja bloggaajat voivat tietysti toimia inspiraationa, mutta keskity silti tekemään sisältö omaan tyyliisi sen sijaan, että ajattelisit olevan kiinnostavampaa kopioida täysin samanlainen tyyli toisilta. Itse myönnän, että olen nykyään todella pihalla mitä muissa blogeissa tapahtuu, koska en yksinkertaisesti ehdi juurikaan lukea muita blogeja. Silti on hyvä olla jonkinlainen käsitys siitä, mitkä aiheet ovat pinnalla, mistä blogeissa kirjoitetaan. Itse inspiroidun muiden teksteistä lähinnä aiheiden tiimoilta. Blogikollega saattaa kirjoittaa aiheesta  x, joka herättää itsellä inpiksen käsitellä samaista aihetta toisesta näkökulmasta. Itse myös tykkään blogeissa kiertävistä postaushaasteista.

 

Kivaa lauantaita <3

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Julkaistu

Arjen simppelit säästövinkkini

En ole hetkeen tainnut kirjoitella säästämisestä tänne blogiin. Kai olen mukamas ollut niin kiireinen omien säästömietteideni kanssa, etten ole oikein muuta ehtinyt miettiäkään 😉 Tänään kuitenkin tulee muutos asiaan ja ajattelin listailla muutamia yksinkertaisia säästövinkkejä arkeen. Kaikki ovat jo kuulleet niistä perinteisistä ”syö töissä omia eväitä”, ”älä osta take-away-kahveja” ja sitä rataa, joten yritin tällä kertaa välttää niitä. Osa näistä vinkeistäni voivat toki olla melko itsestäänselviä ja kertausta aiempaan, mutta toivottavasti myös niitä uusia niksejä!

Siirrä rahaa säästöön heti kun palkka tulee. Tai siis tietysti sen jälkeen kun olet maksanut laskut ja budjetoinut tilille muut kuukauden pakolliset menot aina ruoasta asumiskuluihin sun muuhun. Säästämisen avainjuttu onkin juuri siinä, että säästäminen sujuu kuin itsestään. Vähän kun maksaisit pois laskun, joka kuitenkin ohjautuu rahana omaan pussiisi. Palkkapäivänä maksan kaikki erääntyvät laskut, siirrän lainanlyhennyksen, vastikkeen ja päivähoitomaksun omat osuuteni yhteiselle tilillemme, kartoitan muita loppukuun menoja ja tuumailen, paljonko jätän tilille käyttövaraa. Loput siirränkin sitten säästöön, heti. Muuten tilillä lojuvalle rahalle keksii kyllä melkoisen monta käyttökohdetta ennen seuraavaa tilipäivää..

Tehokkain säästökohde on huomaamaton, jossa raha on ”piilossa” tai edes hieman suojassa niiltä extempore-shoppailuvillityksiltä. Itse olen kokenut rahastot tähän ehdottomasti parhaimmiksi vaihtoehdoiksi, lisäksi on säästöjen päälle kertynyt vuosien saatossa kivasti korkoa, joka taas kasvaa jatkuvasti korkoa korolle ja niin edespäin. Silti sijoitusten realisointi on yksinkertaista ja nopeaa, jos siihen päätyy. Rahat tulevat tilille lunastuksen jälkeen päivässä-parissa. Mikäli haluat ehdottomasti säästää tilille, voisiko nettipankista piilotettu tili olla hyvä vaihtoehto? Tai säästötili toisessa pankissa, johon sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia? Vinkki: S-bonusten kanssa poikivat säästöt ovat näppärä idea, keskittämällä kertyy bonuksista lisäksi kivasti passiivista säästöä rahan muodossa. Jos siis olet hc-bonushaukka, kuten minä. Eli voisiko kuukausittainen S-tilille siirtäminen olla hyvä vaihtoehto, jos rahat kummittelevat omalla käyttötilillä.

Konkreettiset tavoitteet ja säästökohteet motivoivat. Haaveilit sitten unelmien lomamatkasta, merkkilaukusta tai ekasta omistusasunnosta, määrittele selkeä kohde, mikäli säästäminen muuten on hankalaa. Itselläni on useita potentiaalisia käyttökohteita säästöilleni, mutta ennen kaikkea säästän ”ihan muuten vain”, koska ikinä ei voi tietää minne elämä vie tai mitä haluat toteuttaa. Siksi säästämisen aloittamisen suhteen ei kannata jahkailla, vaikka selkeä kohde ei olisikaan vielä mielessä. Jos tavoite on matkustaa unelmakohteeseen, voit vaikka nimetä säästötilisi kohteen nimellä tai palauttaa haaveen mieleesi aina silloin kun säästösiirron tekeminen palkkapäivänä kirpaisee. Anyway, tee se siirto!! Kun haluat jotain kovasti, auttaa se motivoimaan myös säästämisessä. Eivät ne säästöt minnekään katoa, ennemmin ne sieltä käyttötililtä hupenevat aivan huomaamattaan turhiin arjen hetken mielijohteen pikkuostoksiin. Säästäminen ja sijoittaminen myös koukuttaa. Innostus vain kasvaa sitä mukaa kun säästöjä alkaa kertyä enemmän kasaan.

Käteiset säästöpossuun. Tässäpä muuten ehkä tuorein oma säästövinkkini, joka on osoittautunut varsin tehokkaaksi. Koko homma lähti itseasiassa siitä kun keväällä ja kesällä nostin euroja reissuille, jotka sitten jostain ihmeen syystä ”unohtuivat” lompakkooni, kunnes loppukesästä kaivelin kukkarosta useita kymppejä. Käytin näitä ruokaostosten maksamiseen ja sitten vaihtorahat jemmaan aina säästölippaaseen. Nykyään käteistä pyörittelee käsissään niin harvoin, että olen kokenut tämän melko helpoksi keinoksi saada rahaa sivuun. Nostaa silloin tällöin setelin ostoksiin ja loput sitten lippaaseen. Itse en ainakaan mielellään maksa mitään käteisellä, joten eipä sieltä lipastosta tule koskaan mitään otettuakaan. Tavoitteena olisi saada muutamia satasia kokoon säästölippaaseen ja viedä sitten talletusautomaatin kautta tilille. Tämä ei liity suoranaisesti säästämiseen, mutta äitiyslomalla kauppasin aika paljon turhaa tavaraa kaapeista Facebook-kirppiksillä. Myös tällöin hillosin saadut myyntihilut säästöpossuun ja taisin muutaman kuukauden aikana saada kerrytettyä näistä useita satasia ja niillä ostinkin sitten pojalle kaikenlaisia vauvantarvikkeita.

Jos sinulla on asuntolainaa, voit säädellä lainan summaa. En tosin tiedä onko tätä joustopalvelua kaikissa pankeissa? Lainan lyhennyssummaa voi siis muuttaa haluamakseen, korot on kuitenkin aina maksettava. Kaikkiaan lyhennyksistä voi ainakin meillä joustaa 10% lainan summasta. Tämä siis meinaa, että jos tulee akuuttia menoa, voi lyhennyksen summaa säätää pienemmäksi, jolloin jää rahaa säästöön. Ennemmin tietysti jemmailen tuota joustovaraa niiden pahojen päivien varalle, mutta toinen vaihtoehto on tietysti huijata itseään säätämällä lyhennyksen esimerkiksi 100€ suuremmaksi ja myöhemmin maksaa pari kuukautta pienempää. Säästöä jokatapauksessa kumpaankin suuntaan, omaan pussiisihan lyhennyksetkin menevät, eivät tosin niin helposti realisoitaviksi säästöiksi.

Jos tarkoitus on säästää, älä lähde kauppoihin kiertelemään. Okei, tämä on aika klisee, mutta toimii oikeasti! Itse sain shoppailun aikoinaan katkaistua juuri sillä, etten enää lähtenyt kiertelemään töiden jälkeen Zaraa ja muita vaatekauppoja. Jotenkin itsestään vähensin myös nettikauppojen selailua ja jotenkin pikkuhiljaa shoppailuinto vain väistyi niiden oikeasti turhien hankintojen osalta. Nykyään harkitsen yleensä muutamaan otteeseen uutta ostaessa, että tarvitsenko tätä ihan oikeasti? Ja loppupeleissä olenkin päätynyt ostamaan niitä juttuja, jotka tosiaan ovat jääneet vuosikausiksi kovaan käyttöön. Tilanteet, joissa sallin itselleni kunnon shoppailun, on matkoilla, jolloin olen säästänyt juuri sitä tarkoitusta varten. Olen kuitenkin huomannut, että myös tällöin harkitsen nykyään todella tarkkaan ja harvemmin ostan mitään todella turhaa.

Ja loppuun: Kun olet säästämisen jälkeen jättänyt tilillesi sen tietyn summan, jolla pitää selviytyä kaikista kuukauden kuluista, voit heräteostosta tuumeillessasi miettiä, kuinka monen päivän ruoat saisit samalla summalla ostettua? Itse en yksinkertaisesti jätä tilille ”shoppailuvaraa”, vaan siirrän sen osuuden heti alkuun säästöön. Näin rahaa ei ole budjetoitu alunperinkään mihinkään ylimääräiseen. Joustovaraa jätän toki aina, koska aina ilmestyy jostain lasku tai ylimääräinen meno, jota et muistanut tai johon et ollut varautunut.

Ja ps. Ei elämä saa kuitenkaan olla pelkkää säästämistä. Itsensä palkitseminen ja hemmottelu on täysin sallittua silloin tällöin! Esimerkiksi herkkusmoothie tai omenapiirakan pala viikossa pitää arjen mielekkäänä 😉 Panosta siis myös niihin pieniin juttuihin, jotka tekevät sinut iloiseksi.

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Julkaistu

Sometyöläiset = tyhjäpäisiä bimboja?

Ette varmasti ole voineet lähipäivinä välttyä keskustelusta viime viikon EVS-ohjelman aiheuttamasta kohusta. Puhun siis tietysti tästä ehkä jo kyllästymiseen asti jauhetusta Sieppi vs Veitola casesta. Kyllä, myös minä kirjauduin loppuviikosta Katsomoon kyyläämään tuon jakson ja lopputulos oli myös omalla kohdallani melko järkyttynyt, vaikka mielipiteet asiasta jakautuvatkin aika vahvasti kahtia. Itselläni ei ole ollut sen kummempia mielipiteitä niin Sara Siepistä kuin Maria Veitolastakaan, mutta tämän jupakan myötä asetun kyllä aivan sataprosenttisesti Saran puolelle.

Mikä tässä koko sotkussa sitten eniten ärsytti?

 

a) Se kuinka haastattelija, eli tässä tapauksessa Veitola tuo ripityksen omaisesti esille omaa kantaansa feminismistä. Omasta mielestäni tämä meni jo todella ohi aiheen. Kaikille on varmasti tullut matkan varrella selville Marian suhtautuminen feminismiin, mutta oliko haastattelun pointti tämä ja hänen mielipiteensä..? Kyllä, olen myös itse feministi, mutta silti postaan someen silloin tällöin reissuilta esimerkiksi bikinikuvia. Samoin ”esittelen itseäni” päivittäin somessa. Tekeekö tämä minusta sopimattoman feministiksi? Sitten taas toisaalta: Onko hyvän feminismin mukaista talloa alas muita naisia, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen ison ja toimivan brändin, kuten tässä tapauksessa Sara someammattilaisena? Eikö tämmöisistä asioista nimenomaan pitäisi tsempata muita naisia, eikä tuoda heitä alas ja yrittää saada näyttämään tyhjäpäiseltä bimbolta? Mielestäni todellista anti-feminismiä. Itse ainakin pyrin täysillä kunnioittamaan ja tukemaan muita naisia. Myös heitä, jotka ovat onnistuneet luomaan itse jotain urallaan ja sen ohella kestämään kaiken paskan, mitä media ja julkisuus tuo mukanaan.

b) Sosiaalinen media työnä = PÖH, ei se mitään työtä ole! Itsekin olen kohta kymmenen vuotta tehnyt enemmän tai vähemmän töitä somen parissa blogini parissa ja kohtaan itsekin paljon ennakkoluuloja siitä, ettei blogiin tai someen liittyvä ”työ” voi olla oikeaa työtä. Noh, onko marjojen poimiminen työtä? Entäpä mainosten jakaminen? Taitelijan työ? Tuntuu, että oikeaa työtä saisi olla vain ne, joilla palvellaan omaa maata, säästetään ihmishenkiä tai muulla tapaa tehdään jotain todella urheaa tai fyysisesti rankkaa työtä. Tietysti kaikkia töitä tarvitaan ja kaikki työ on arvokasta. Myös se sosiaalisen median työ. Koska ala on vielä sen verran uusi, ei siitä oikein tunnuta tietävän mitään ja näinollen alaa ei myöskään ymmärretä. Vähän sama kuin tässä tapauksessa haluttiin yrittää yleistää, että Saran sometyö on sitä, että hän lavastaa itsestään someen puolialastomia kuvia sängyllä. Ja kyllä, oli se sitten Pinterest, Instagram tai naistenlehti, kiinnostaa ihmisiä kauniit kuvat ja inspiraatio. (Sorry, mutta KYLLÄ, ennemmin itse katselen feedissäni Saran lavastettua sänkykuvaa kuin Marian arkirealismi-kuvaa, joka tosin sekin varmasti oli hieman överiksi heitetty ja tätä tarkoitusta varten otettu…) Se on kuitenkin vain se pieni murto-osa, joka näkyy ulospäin. Aivan yhtä paljon kuuluu sometyöhön suunnittelua, myyntiä, sähköpostittelua, kampanjoiden hiontaa, olla luova, keksiä uusia ideoita ja kymmentä muuta asiaa. Ennen kaikkea on tämä kaikki jatkuva prosessi. Ei ole nimittäin ihan kamalan helppo homma haalia itselleen suurta seuraajakuntaa ja sen myötä hallita myös sen tuomaa julkisuutta kaikkine oheisilmiöineen. Toki, jokainen valitsee alansa, mutta oikeuttaako se kuitenkaan paskaan kohteluun?

c) Kolmantena ärsytti ihan vain kunnioituksen puute toista kohtaan. Siis toista ihmistä. Toista naista. Pahinta tässä kaikessa oli se, kuinka Sara haastattelun alussa vielä innostuneena kehui Marian äänikirjaa 🙁 Jos jonkun mielestä toiselle henkilölle vittuilu ja kuittailu suorassa lähetyksessä on sen tärkeämpää työtä kun somekuvien lavastaminen, eletään kyllä melko sairaassa maailmassa.

Mikä tässä oli sitten opetus? Ihmiset arvostelevat helposti sitä, mistä eivät tiedä tai mitä eivät ymmärrä. Ensinnäkin, mielestäni toisen työn arvosteleminen on todella lapsellista ja tässä tapauksessa myös epäammattimaista. Oman näkemykseni mukaan koko jupakka kertoi enemmän haastattelijasta ja hänen ennakkoasenteistaan, kuin mitä se kertoi Sarasta ja hänen työstään sosiaalisessa mediassa. JOS haastattelu olisi toteutettu oikean etiikan mukaisestu ja luotu mukava luottamussuhde haastateltavan ja haastettelijan välille, olisi kenties voitu saada kauhusta kankeasta Sarastakin enemmän ajatuksia ulos aiheesta. Tällöin monelle olisi varmasti tullut esille uusia seikkoja siitä, millaista sometyö oikeasti on. Harmi vaan koen, ettei tähän kuitenkaan annettu reilua mahdollisuutta. Itselleni jäi koko hommasta lähinnä mielikuva, että ajatus tämän takana oli saada toinen tarkoituksella niin jäihin, ettei normaali argumentointi puhuttavasta aiheesta enää ollut mahdollista. Voin hyvin kuvitella, että olisin itsekin jäätynyt aivan samalla tavalla ja alkanut höpötellä joutavia.

 

Herättikö tämä teissä ajatuksia?

 

Osa kuvista Jutta.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 11 kommenttia.

Julkaistu

Iso palkka ja rahako on oikotie onneen?

Hyvä ystäväni Jutta kirjoitti jokunen aika takaperin todella hyvän blogipostauksen aiheesta ”Kuinka paljon palkkaa on tarpeeksi?”. Olen monesti itsekin kirjoittanut palkkaan liittyvistä aiheista ja ajattelin nyt itsekin pohtia samaista aihetta hieman eri näkökulmasta. Tuoko suurempi tilipussi oikeasti enemmän onnea, rauhaa ja mahdollisuuksia?

Itse olen vuoden sisällä elänyt suurinta tulotasoa elämässäni tähän saakka. Onhan tämä ollut todella huippua, ensinnäkin siksi, että olen saanut säästettyä enemmän, rahasta ei ole juurikaan tarvinnut stressata, eikä myöskään matkabudjeteista. Silti, en myöskään muista milloin olisin ollut yhtä stressaantunut kuin tämän vuoden aikana. Työt, blogi ja perhe-elämä. Onhan siinä melkoinen yhdistelmä yhtä jos toista. Jos miettii ”unelmatilipussin” summaa, on se itselläni ollut työelämään astumisen jälkeen ehkä noin 5000€ (brutto). Ja huh, kuinka suurelta tuo kuulosti silloin ja tottakai edelleen! Opiskeluaikoina kun haaveilin hädintuskin 2000€ bruttopalkasta noin edes aloituspalkkana. Itseasiassa joinain kuukausina yllän helpostikin lähelle tuota 5K summaa, mutta toki myös verottaja pitää huolen siitä, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän myös maksaa veroja. Eikä tämä tietysti mitään, olen ollut aina ahkera viilaamaan veroprosenttiani jopa yläkanttiin ja aina jos verotus ärsyttää, yritän miettiä mitä hyviä asioita noille rahoilla katetaan meidän suomalaisten turvaksi.

Olen aina ollut tietyllä tavalla bisnesorientoitunut sillä tavalla, että haluan tehdä rahaa. Oli se sitten työpaikalleni tai itselleni. En kuitenkaan siksi, että rikastuisin tai olisin ahne, vaan lähinnä siksi, että minulla olisi mahdollisuus tasapainona työlle toteuttaa niitä asioita henkilökohtaisen elämän saralla, joista haaveilen. Eli, noh.. Matkustaa. Ja lisäksi siihen, ettei ruokakaupassa tarvitse laskeskella ostoskorin summaa ja miettiä, että riittävätkö rahat. Sen olen kuitenkin huomannut, että siinä missä tulotaso nousee, nousee myös stressitaso. Ja tämähän on taas kaikilta osin huono juttu. Pidän ilman muuta työstäni, jossa on hurjasti hyviä puolia. Kuten edellisessä työaiheisessa postauksessani kirjoitin, löytyy kuitenkin jokaisessa työssä ne kolikon kääntöpuolet. Omassa työssäni koen stressaavaksi esimerkiksi sen, että valtaosa työstäni on semmoista, jota kollegani eivät ”osaa” tehdä. Tiedättekö kun pienessä organisaatiossa jokainen on tavallaan sen oman osa-alueensa asiantuntija. Kun ei ole tuuraajaa, odottavat ne hommat sinua loman tai sairasteluiden jälkeen. Tunne siitä, että olet tietyllä tavalla ”korvaamaton” on todella stressaavaa. Vähän sama kun yrittäjänä varmasti kokee. Tietysti tässä vaikuttaa luonnekin. Itseni kaltaiset perfektionistit ovat helposti stressaantuvia, varsinkin silloin kun asiat eivät mene juuri niin kun on ajatellut.

Usein sanotaan, että tulojen noustessa myös kulut nousevat. Olen jossain määrin tässä samaa mieltä ja sitten taas en. Onhan se totta, että korkeatuloinen ottaa useammin suuremman asuntolainan kuin pienituloinen, omistaa kalliimman auton ja myös ostaa hintavampia hyödykkeitä. Eli siinä suhteessa väittämä varmasti yleisimmin pitää paikkansa. Itse koen, että asumiskuluni ovat pysyneet aikalailla samoissa, samoin muut kulut, mutta suurentuneet kulut liittyvätkin sitten säästämiseen ja matkailuun. Kun tienaa enemmän, on myös varaa säästää enemmän ja käyttää enemmän rahaa harrastuksiin ja mieleisiin asioihin.

Jos mietin omaa kulutuskäyttäytymistäni esimerkiksi kymmenen vuotta taaksepäin, kulutin aivan huomattavasti enemmän rahaa esimerkiksi vaatteisiin ja kaikenlaiseen turhaan hömppään. Toki, silloin elinkin enemmän juuri ”kädestä suuhun” ja mietti, että mitäs ihmettä kun ei taaskaan jäänyt rahaa palkasta säästöön. Ostin paljon halpoja kertakäyttövaatteita, tein heräteostoksia ja muuta, joka pitkällä aikavälillä on silkkaa rahanhukkaa. Verrattuna tilanteeseen viimeisiltä vuosilta, joiden aikana olen päinvastoin keskittynyt tekemään kesäviä hankintoja. Kalliimpia kylläkin, mutta niitä, jotka kestävät käyttöä vuosikausia. Ja mihin tämä on johtanut? Ostan vaatteita tai ylinpäänsä mitään huomattavasti harvemmin! Pitkässä juoksussa tämä taas on juurikin pienentänyt niitä menoja. Kääntöpuoli taas on se, että pienituloiselle opiskelijalle voi olla hankalampi prosessi alkaa kerryttämään sitä kestävää vaatekaappia. Jos tarvitsee uuden neulepaidan, ei se parinsadan euron vaatekappale ehkä tule taloudellisesti kuuloonkaan, vaan parinkympin tekokuituversio on yleensä se, mille budjetti antaa periksi.

Asia, joka minussa kuitenkin eniten on muuttunut, on suhteeni materiaan. Toki olen edelleen se merkkilaukuista innostuva Iines, jonka silmät säihkyvät niinä harvoina kertoina kerran – pari vuodessa kun lähden jossain reissussa shoppailemaan. Se on kivaa, tottakai, mutta voisin helposti elää ilmankin uusia tavaroita. Oikeastaan nykyään jopa ahdistaa ajatus siitä, että ostaisi viikottain jotain turhaa tavaraa vain siksi, että saisi siitä sen hetken kestävän hyvän olon tunteen. Itselleni tavara ei enää tuo sitä samanlaista iloa kuin nuorena. Ennemmin iloitsen niistä aineettomista asioista tai jos mennään materiaan, niin esimerkiksi neulomastani villapaidasta, jonka saan valmiiksi viikkojen työn jälkeen.

Voisin helpostikin elää leppoisempaa elämää huomattavasti pienemmällä palkalla. Matkustellen, hengaillen, joogaten, lapsukaisen kanssa kanssa aikaa viettäen ja blogia kirjoitellen. Tällä hetkellä voin sanoa, että se olisi se suurin unelmani. Ja ei, raha ei tuo onnea. Mutta turvaa ja mielenrauhaa se tuo. Mutta sitten taas kun puntaroi vaativaa työtä, pitkiä päiviä ja työn tuomaa stressiä, onko tuo mielenrauha sen arvoista? Olen tottakai onnellinen säännöllisestä työstä, loistavasta työpaikasta, mutta moni usein ajattelee, että iso palkka on tietyllä tavalla tie onneen. Sehän siinä onkin, kun usein siinä kohdin luopuu jostain muusta asiasta, kuten esimerkiksi vapaa-ajastaan. Tällä hetkellä olenkin siinä pisteessä, että olen jo jonkin aikaa haaveillut tietynlaisesta irtiotosta. Stressittömästä elämästä. Vapaudesta. Siitä, että voisin tehdä töitäni esimerkiksi maapallon toiselta puolelta ja samalla viettää päivät rakkaimpieni kanssa. Ottaa hetki paussia arjen rutiineista, siitä samasta vanhasta, joka rullaa eteenpäin identtisenä päivästä toiseen. Edes hetkeksi. Onnea minulle taas tuo perhe, tietynlainen vapaus, itseni toteuttaminen ja se, etten ole kahlittuna yhdeksästä viiteen – oravanpyörään. Että voin tehdä työni vaikka pyjamassa jos on paska päivä tai viettää toimistopäivää ystäväni kanssa esimerkiksi kahvilassa, jos siltä tuntuu.

 

Mitä mieltä? Tuoko raha onnea vai enemmänkin mielenrauhaa?

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.