Mihin pyrin elämässä?

Otsikko voi olla hieman hölmö tähän postaukseen. Sehän nyt on täysin selvää, että kaikki pyrkivät elämässään ainakin yhteen asiaan; olemaan onnellinen tavalla tai toisella. Jollakulla se onni voidaan saavuttaa kotiäitinä taloutta ja lapsia hoitaen, toisella taas unelmien työssä tehden asioita, jotka inspiroivat ja tuovat onnistumisen tunnetta. Meitä kun on niin moneen junaan, joten mahdotonta sitä on mennä yleistämään, että mikä juuri sinulle tuo onnea elämään.

Toki jokaisella on tiettyjä päämääriä elämässään vaikkei välttämättä elämäänsä niin tarkkaan suunnittelisikaan tai laatisi mitään sen kummempia ”viisivuotissuunnitelmia”. Aikaisemmin elin itse enemmän niiden virstanpylväiden mukaan ja olin elämässä huomattavasti suunnitelmallisempi kaiken suhteen. Nykyään en oikein edes jaksa. Tai siis ajattelumallini on tavallaan muokkautunut erilaiseksi, tietty minulla on tavoitteita ja pyrin niihin, mutta en jaksa suunnitella liikaa. Olen oppinut, että elämä kyllä vie eteenpäin ja usein ne juuri oikeat ratkaisut loksahtavat paikoilleen huolimatta siitä, olivatko sitten listattuna mukaan viisivuotisplääniin vai ei.

Tässäpä muutama asia, joihin pyrin omassa elämässäni..

Olemaan mahdollisimman hyvä äiti. Tämähän on täysin itsestäänselvää, tokikaan äitiys ei aina ole kovin helppoa, saati sitten pelkkää ruusuilla tanssimista. On osattava olla kärsivällinen, esikuva, asettaa rajoja ja jaksaa herätä öisin lohduttamaan kun pikkuinen herää pahaan uneen. Eikä tämä kaikki lopu edes siihen 18-vuoden ikään, koska äitiys on ikuista, eikä katso mitään tiettyä ikää. Haluan itse pyrkiä olemaan äiti, joka sietää ja arvostaa erilaisuutta, kannustaa asioihin ja harrastuksiin, jotka kiinnostavat, mutta silti olla tarvittavan tiukka tiettyjen asioiden suhteen. En halua olla äiti, joka kieltää kaiken tai toisaalta sekään, joka antaa tehdä mitä lystää, mutta jotain siltä väliltä. Tasapainottelu se onkin yksi äitiyden kinkkisimpiä juttuja! Arvioida, mikä on missäkin asiassa tarpeeksi, muttei liian vähän tai liikaa?

Ymmärtämään muita ihmisiä, heidän erilaisia mielipiteitä ja ajattelutapojaan. Nuorempana en osannut niin hyvin ymmärtää erilaisia ajattelutapoja ja toimintaa kuin tänä päivänä. Saattoi ajatella, että se oma mielipide oli ainut oikea ja asioita oli hankala käsitellä eri näkövinkkelistä. Miksi joku toinen käyttäytyy tietyllä tavalla tai tekee jotain, mikä ei ehkä välttämättä olisi juuri sinulle se luontaisin juttu. Olemme kukin yksilöitä ja se, että joku toinen nyt ei satu tykkäämään kissoista tai rantalomista, vaikka itse niitä rakastaisit, ei tee toisesta sen huonompaa tai oudompaa.idnosto

Näkemään maailmaa ja laajentamaan maailmankuvaani entisestään. Matkailu ehdottomasti avartaa ja on yksi elämäni suurimmista intohimoista. Nykyään pyrinkin enemmän juuri kokemuksiin ja elämyksiin sen sijaan, että lomailu ja matkailu olisi vaan auringossa makoilua. Näkemistä, kokemista, fiilistelyä ja asioista nauttimista. Oli se sitten se Ranskan reissullani hehkuttama vaatimaton 50 sentin pain au chocolat tai muu todella simppeli juttu, joka tuo hyvää mieltä.

College / vintage (äidin vanha)

Housut / Gina tricot

Laukku / Miu Miu

Tennarit / Nike (nämä, juuri -20% alessa :))

Kehittämään itseäni ammatillisesti, juuri siis niiden aihealueiden parissa, jotka itseäni kiinnostavat. Eikä se itsensä kehittäminen tietysti tarvitse olla aina ammatillista, pääasia että aihe kiinnostaa itseään. Sehän nyt voi olla vaikka käsityöt! Itseäni ainakin tulee onnistumisen tunteita kun koen oppivani uusia asioita ja kehittyväni jossain. Sinänsä on kurjaa, että moni ei välttämättä ikinä keksi elämässä työn saralla sitä juuri sinun juttuasi, mutta olen itse onnellinen siitä, että olen uskaltanut heittäytyä, ottaa riskejä ja tehdä töitä unelmieni eteen.

Olemaan ystävällinen muille ihmisille, koska inhottava asenne ei kannata. Ystävällisyydellä ei ainakaan menetä mitään, päinvastoin! Toisten ihmisten huono kohtelu kertoo ennemmin vain itsestään ja omasta pahasta olosta tai epävarmuudesta. Eihän aina voi kaikista tykätä, mutta perus käytöstavat ovat mielestäni ihan itsestäänselvyys.

 

Mihin te pyritte elämässänne? Löytyykö samoja juttuja?

 

Sisältää kaupallisen linkin. Kuvakreditti Jutta Hirsimäki.

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Takaisin töihin mammalomalta!

Nyt on virallisesti viikko takana töitä mammalaiffin jälkeen ja toki ihmettelemistä löytyy edelleen. Kaiken kaikkiaan kaikki on mennyt kyllä valtavan hyvin ja tietysti kohdallamme tätä sopeutumista auttaa vähän se, että mies on vielä hetken kotona pikkuisen kanssa. Eli ei tarvitse vielä kylmiltään heittäytyä siihen työt- ja tarharumbaan, joka varmasti jossain määrin tulee vaatimaan meiltä kaikilta alkuun totuttelua.

Reippaasti yli vuosi tuli vietettyä kotona, mikä nyt toisaalta on loppupeleissä varsin lyhyt aika työelämässä.. Aikansa kuitenkin kaikella ja siitä huolimatta, että olen kovin ollut innostunut työhön paluusta, oli myös kotona vietetty aika ehdottomasti kullan arvoista. Sitä kun näkee oman pienokaisen kehittymisen ja jokaisen hetken vierestä, tuota kun ei vuosien päästä enää saa takaisin. En olisi muutenkaan uskonut äitiyden kasvattavan näin paljon myös niitä työelämätaitoja; ennen kaikkea kärsivällisyyttä, tehokkuutta ja sitten myös tietynlaista armollisuutta itseään kohtaan. Itsensä ja tulevaisuuden haaveet, sekä tavoitteet näkee nyt aivan eri tavalla kun on ehtinyt ajan kanssa pohtia, että mitä sitä oikeasti haluaa tulevaisuudelta.

Alunperinhän olin melkein varma, että haluan palata takaisin töihin heti vanhempainvapaan päättyessä. No, mielihän muuttui melko nopeasti kun virallinen töihinpaluu alkoi häämöttää, eihän sitä olisi itse vielä raaskinut niin pientä hoitoon lykätä jos kerran on vielä mahdollisuus jatkaa kotona olemista. Eihän sillä KHT:llä mitään leveää elämää elä ja toki lainat ovat olleet hoitovapaan ajan lyhennysvapaalla, mutta ei tässä kuitenkaan ole joutunut nälkääkään näkemään. Mielestäni kotihoidon tuki on aivan mielettömän hyvä systeemi ja eihän sen tarkoituskaan ole tietysti rahallisesti palkan tai työttömyysturvan vastine, vaan enemmänkin juuri pieni kannustin viettää pidemmän aikaa kotona talouden niin salliessa.

Itse olin säästänyt rahaa hoitovapaalle jo kauan ennakkoon ja tavallaan ennakoinut jo hyvissä ajoin mahdolliset tulevat ja yllättävät kuluerät. Suosittelen kaikille asiaan varautumista ennakkoon, esimerkiksi jo raskauden aikana voi aloittaa säästämisen, vielä kun talous rullaa sitä normaalia. Eihän se säästäminen ja varautuminen koskaan ole pahasta, vaikka sitten sattuisikin pärjäämään kotona ilman säästöihin kajoamista 🙂 Meillä kriittinen tekijä oli se, että laitoimme asuntolainan lyhennysvapaalle siinä vaiheessa kun jäin kodinhoidontuelle. Siinä säästi jo heti satoja euroja kuussa pakollisista menoista. Ensi kuussa alkaa taas sitten asuntolainan maksu.

Omalla kohdallani totesin kuitenkin, että tämä puolitoista vuotta on melko hyvä aika viettää kotona ja kyllä sen sitten vaan tuntee milloin aika on kypsä töihin paluun, sekä yleisesti myös sen hoidon aloittamisen suhteen. Uskon, että päivähoito tulee pienellekin ihan hyvään saumaan, välillä on tuntunut siltä, että poika on jopa kyllästynyt meihin täällä kotona, joten ehkä eri ihmiset, erilaiset puuhailut ja uudet lekit tulevat uudessa ympäristössä tulevat myös hänelle ihan mukavana vaihteluna.

Kuten olen täällä kertonutkin, pitkän harkinnan jälkeen päätin vaihtaa kokonaan alaa ja jättää vanhan rahoitusalan asiantuntijan pestini. Hyppääminen uuteen ja tuntemattomaan on ollut ehkä siinä mielessä ”rankempaa”, että joutuu uuden arkirytmin lisäksi totuttelemaan täysin erilaiseen työhön, järjestelmiin ja moniin muihin juttuihin, jotka vanhaan työhön palatessa olisivat tulleet vanhasta muistista. Toki työelämä kehittyy nykyään semmoista vauhtia, että muutoksia olisi varmasti ollut vanhaan tehtäväänkin palatessa ihan riittämiin. Tuntuu, että kaikki kehittyy nykypäivänä semmoista vauhtia, ettei muutamaa kuukauttakaan enää ehdi pysyä samassa, puhumattakaan nyt siitä, että olisi useita vuosia pois työstään.

Päivähoidon alkaminen lokakuussa muuttaa toki vähän tätä arkirytmiämme, mutten kuitenkaan usko, että kovinkaan paljoa. Pidän itse töistä etäviikon ekan päivähoitoviikon ajan, jolloin vien naperon aina hetkeksi hoitoon yksinään. Jatkossa pyrin muutenkin yrittämään systeemiä, jossa voisin välillä aamuisin tehdä kotoa pari tuntia töitä, mikäli poikaa nukuttaa aamulla vähän pidempään. Tällöin ei tulisi niin pitkiä hoitopäiviä.  Jokatapauksessa tulen pyrkimään siihen, että herään itse aikaisemmin puuhailemaan omat juttuni ensin alta pois, sitten herätän pojan, tehdään aamuhommat ja lähdetään tarhan kautta töihin. Tommilla taas sitten tulee olemaan vastuullaan tarhasta hakeminen. Meillä kävi aivan mieletön tuuri päivähoitopaikan suhteen ja saimme paikan juuri sieltä, josta halusimme! Kamalan säädön jälkeen tietysti, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.

Asia, jota eniten ”pelkäsin” töihin paluussa on osoittautunut ehkä kaikkein pienimmäksi huolenaiheeksi. Tai siis eipä niitä huolenaiheita muutenkaan kamalasti ole ollut tämän aiheen suhteen, mutta kuitenkin.. Olen kotimammaillessa tietyllä tapaa pitänyt blogin kautta yllä sosiaalisuuttani, yllättävän paljon nimittäin vetristää aivoja ihan sekin, että tuottaa kirjallista sisältöä. Töissä raporttien, sähköpostien ja erilaisten juttujen kirjoittaminen on ollut arkipäivää. Tulee toki jatkossakin olemaan ihan avainjuttu osata muotoilla ja esittää asioita selkeästi kirjallisena.

idkuva

     Tämä asia, jonka huomasin kuitenkin kotiäiteillessä nousseen jossain vaiheessa pintaan oli tietynlainen ujous sosiaalisia tilanteita kohtaan. Se on oikeasti varmaan se petollisin juttu kotimammailussa, että oikeasti jäisi vuosiksi vaan sinne kotiympyröihin, jolloin helposti alkaa jopa pelätä sosiaalisia tilanteita ja ahdistua siitä, että joutuukin aikuisten joukkoon tai joutuu olemaan jollain tapaa esillä. En nyt tarkoita, että tämä välttämättä kaikilla tulisi eteen, koska on kuitenkin paljon itsestään kiinni mitä arkena tekee. Melko helppoa on kuitenkin varsinkin pikkuvauvan kanssa jäädä välillä kotiympyröihin junnaamaan päiväkausiksi, jopa viikoiksi. Itse huomasin tämän etenkin talvella kun kaikkialle lähteminen oli sen pukeutumisrumban kanssa jotenkin niin työlästä, että ennemmin hoiti vaan ne pakolliset lenkkeilyt ja kauppareissut.

Omalla kohdallani tämä tietynlainen uusi ”ujous” tuli ilmi lievänä esimerkiksi blogitapahtumissa, kotona möllöttämisen jälkeen small talk ei enää luonnistunutkaan vanhaan malliin ja tuntui tavallaan kun olisi ollut uusi, ujompi ja arempi minä. Se oli asia, jota pelkäsin. Että olisin muuttunut jännittäjäksi tai alkanut stressata asiakastapaamisia ja muita sosiaalisia juttuja, jotka ennen olivat olleet silkkaa arkipäivää ja päinvastoin kivoja juttuja. Toki koin, että sosiaalisuuteen vaikutti hurjasti esimerkiksi se, miten on saanut edellisinä öinä nukuttua. Jos yöunet olivat menneet plörinäksi, ei sitä jotenkin jaksanut sosialisoidakaan samalla tavalla kun normaalisti.

Pelkoni on onneksi osoittautunut turhaksi ja koenkin, että sen jälkeen kun olen saanut muuta mietittävää ja vaihtelua arkeen, olen ollut jopa täysin eri ihminen kun kuluneen vuoden aikana! Omalla kohdallani tämä oli juuri oikea aika palata töihin. Jonkin toisen kohdalla se voi taas olla pari vuotta myöhemmin tai paljon minua aikaisemmin. Uskon kuitenkin, että sen tuntee itse parhaiten kun ”aika on kypsä”.

Onko teillä ollut samoja ajatuksia mammaillessa tai töihin paluun suhteen?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Sosiaalisen median tulevaisuus?

Pitkän linjan bloggaajana on päässyt näkemään oikeastaan koko blogien ja yleisesti sosiaalisen median kasvun ja kehityksen tähän päivään saakka. Kaikki sosiaalinen alkoi kasvaa räjähdysmäiseen tahtiin viimeistään vuosina 2008-2009 kun Facebookin myötä ”netissä oleminen” ja siellä sosialisoiminen yleistyi oikein rytinällä. Tokihan ”sosiaalista mediaa” oli ennen sitäkin, mutta itse ainakin näen Facebookin ihan oleellisena triggerinä tälle kaikelle mitä on tullut sen jälkeen. Jotenkin sitä ei vielä tuolloin olisi ikinä osannut aavistaa millä tolalla kyseinen lysti olisi vajaat 10 vuotta eteenpäin. Sosiaalinen media on luonut käytännössä täysin uuden markkinakanavan ja yleisesti tavan toimia.

Miten edes määritellään sosiaalinen media? Käytännössähän jokainen sivusto, ohjelma tai appsi voi olla sosiaalinen media, jos se mahdollistaa ihmisten kommunikoinnin, kommentoinnin tai edes ”tykkäämisen” tai muun toiminnon, joka jollain tapaa on ”sosiaalista”. Ennen vanhaan oli kaverikirjat ja ne kiertävät jutut (snäpit, fläpit, hitto kun en muista nimeä!), lehtien kirjekaveripalstat, jotka nykyään ovat vanhassa merkityksessään jo historiaa. Muistan itseasiassa ihan ekat ”sometukseni”. Nimittäin Kissin ja Saunalahden chatit, sen jälkeen taisin jossain vaiheessa joskus 6-7-luokkalaisena hetken Demittääkin. Tällöin elettiin siis ehkä vuotta 2000.

Oli niin outoa kun jostain asiasta pystyi keskustelemaan netissä! Siinä meni vielä muutama vuosi ennenkö Irc-galleria yleistyi, näitä kaikkia muita juttuja unohtamatta. Itse mietin usein sitä, että mikä on seuraava ”se juttu” muutaman vuoden päästä? En vieläkään ole todellakaan onnistunut sitä keksimään ja tuskinpa olen ainut. Onhan se kuitenkin totuus, että blogen ja myös vlogien suosio on viime vuosina laskenut. Syynä on tietysti seuraajien siirtyminen muihin kanaviin: Snapchat, Instagram, Facebook. Yksi juttu on aina pysynyt saman, nimittäin ihmisten koukuttuminen erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Oli nyt sitten se historiallinen chatti tai nykypäivänä Instagram. Niissä haluaa olla jatkuvasti läsnä.
idkuva

Itsekin myönnän seuraavani esimerkiksi monia bloggaajia ja heidän kuulumisiaan Instagramissa, vaikken olisi ”ehtinyt” itse blogia aikoihin seuratakaan. Sanoisinko, että seuraan ite tällä hetkellä ”aktiivisesti” (eli sanotaanko edes kerran-pari viikkoon) noin viittä blogia, vaikka kovin aktiivinen tässä skenessä itse onkin. Viime aikoina olen kuitenkin petrannut asian suhteen ja innostunut touhusta uudelleen. Sanoisin siis, että myös itse olen suurilta osin kuitenkin siirtynyt ”niihin muihin kanaviin”, eihän niitä ollut olemassakaan (ainakaan tässä määrin) blogien kulta-aikana joskus yli 5 vuotta sitten!

Muistan kun itse liityin Instagramiin muistaakseni vuonna 2010, jolloin palvelu oli vielä niin pieni, että sain helposti napattua itselleni tuon iines-nimimerkin. Ihan alkuun käytin itse Instaa vaan niiden kivojen ja erilaisten filtereiden vuoksi, olivat silloin niin kova juttu! Kunnolla taisin hurahtaa Instaan vuoden 2012 kieppeillä. Tosin siitäkin vierähti vielä muutama vuosi eteenpäin ennenkö edes hoksasin alkaa miettiä, että voisiko Instagramiinkin alkaa jollain tapaa ”panostaa?” Miettiä vähän mitä siellä postaa ja panostaa vähän enemmän niiden kuvien visuaalisuuteen.

En itse usko, että bloggaajat tai muut somevaikuttajat ovat tulevinakaan vuosina katoamassa minnekään, saati sitten ihmisten kiinnostus sosiaaliseen mediaan tai muihin ihmisiin. He vain siirtyvät eri kanaviin, sinne minne ne seuraajatkin. Sekin kertoo jo paljon, että nykyään heti ensimmäisenä etsin jonkun yrityksen IG-tilin, ennemmin siis kuin googlettaisin heidän www-sivunsa. Eivätkä kaikki yritykset edes vielä tänäkään päivänä edes hoksaa, että Instagramissa nyt pitäisi vaan jo olla.

Toisaalta, en itse ainakaan keksi juuri itselleni parempaa kanavaa kuin tämä blogi, juuri siis tämmöistä kirjallista ulosantia varten. Toki varmasti jatkossakin olisin aktiivinen jossain, jos päättäisin lopettaa bloggaamisen. Kuka tahansa voi luoda kauniin Instagram-feedin, jota on kiva seurailla, mutta se ei kuitenkaan ole se kanava jakaa sitä tekstisisältöä. Ainakaan vielä. Vaan enemmin juuri sosiaalista ajanvietettä, ”tykkäystaloutta” kun on helppo pitää sosiaalista mediaa ja ystävyyssuhteita yllä seuraamalla Instan kautta mitä toiselle kuuluu. Toki nyt olen aktiivinen myös esimerkiksi Instagramissa ja tykkään kyllä päivittää sinne, mutta silti koen sen olevan melko erityylinen kanava kuin tämä.

Sen olen myös huomannut nykypäivän ilmiönä, että pyritään haluamaan suosituksi ja suureksi lähes hinnalla millä hyvänsä. Lisää seuraajia siis kalastellaan työnomaisesti ja todella systemaattisesti, tiedättekö esimerkiksi semmoiset follow-unfollow-jutut. Aletaan seuraamaan toista ja kun toinen alkaa seurata takaisin, lopetetaan seuraaminen kun kala tuli jo napattua. Jotenkin aivan älytöntä. Ja siis oikeasti feikkiä. Jotenkin en vaan kertakaikkiaan pääse sisään tätä harrastavien päähän. Miksi? Kaiken sen nolon kalastelijan imagon uhallakin? Itse olen vasta viimeaikoina herännyt siihen todellisuuteen, kuinka yleistä tuo oikeasti onkaan. Tai siis ennen vanhaan lukijat ja seuraajat tulivat spontaanisti, kiinnostava sisältö tai persoona houkutteli niitä, nyt niitä taas houkutellaan hinnalla millä hyvänsä, jopa ostamalla ja epätoivoisesti ruinaamalla.

Toki itsekin olen joskus ”siivonnut” IG:n seuraajalistaa jos on todennut seuraavansa jopa liikaa profiileja, jolloin osa niistä päivityksistä, joita eniten haluaisi nähdä, uppoaa jonnekin sinne massaan. Tietysti tarkoitusperäni eivät ole olleet follow-unfollow 😀 Klikkiotsikoita unohtamatta, yritetään siis jymyotsikolla (ja usein varsin harhaanjohtavalla semmoisella) saada klikkejä blogipostauksiin tai videoihin. Ja toki numerot ja statistiikkahan on se mitä esimerkiksi yhteistyökumppanit ensisijaisesti seuraavat, toivottavasti tulevaisuudessa myös entistä ahkeraan juuri seuraajajoukon laatua.

Olemme myös ystäväni kanssa todenneet, ettei blogi/Instaskenessä esimerkiksi IG-seuraajien määrä välttämättä kerro mitään vaikkapa bloggaajan suosiosta. Persoonalla saattaa olla suuri määrä seuraajia Instassa, mutta blogissa siihen suhteutettuna lähes minimaalinen. Tai toisinpäin, blogilla voi olla paljon seuraajia, vaikka Instagram olisi se ”pienempi”. Toisilla IG on suurempi kanava, toisilla taas se toinen kanava, kuten blog tai vlogi. Ja se asiassa onkin harhaanjohtavaa, että monesti yleistetään suosio IG-lukujen perusteella, koska se tuntuu olevan nykyään normi. Ja ”julkista tietoa”. Blogien kävijälukuja kun ei taida enää nykyään edes löytyä mistään listattuna.

Omassa blogissani vierailee kuukaudessa noin kymmenkertainen määrä yksilöityjä kävijöitä IG-seuraajiini verrattuna. Ja vuosia lukijoitani analysoineena tiedän, että oma lukijajoukkoni on varsin vakiintunut ja ”uskollinen”. Toki aina satunnaisia klikkejä mahtuu joukkoon, mutta tämä tarkoittaisi käytännössä, että vain joka kymmenes teistä seuraa IG-tiliäni. Eihän kaikkien  bloggaajien yleisö välttämättä ole edes IG-tyyppiä, joten sen suhteenkaan kaikki luvut eivät aina todellakaan kerro kokonaisuudesta.

Ja mitä tulee tulevaisuuteen noin yleisesti ja omalla kohdallani, en kyllä osaa sanoa mitä on edessä. Toisaalta en myöskään itse ole ehkä tyyppi, joka intoutuisi  podcast-tyylisestä tai muusta videotyylisestä asiapohjaisesta sisällöstä, koska kirjoittaminen on ollut aina se minun juttuni. Eihän sitä tietysti koskaan tiedä minne maailma ja tulevaisuus vie. Silti uskon, että myös tekstimuotoinen sisältö jaksaa tulevaisuudessa kiinnostaa ihmisiä, vaikka äänikirjojen, podcastien ja muun helposti vastaanotettavan sisällön aikakautta elämmekin 🙂

Oma veikkaukseni onkin, että erilaiset sosiaalisen median alustat jatkavat kehitystä ja jossain vaiheessa sulautuvat yhteen. Vähän samaan tyyliin kun Instagram on aloittanut. Sieltä kun löytyy nykyään ”snappiominaisuuden” eli IG storiesin lisäksi myös podcast-tyyliset livelähetykset, mainostila, superpaljon kohdennettua yleisöä ja varsinkin ne sosiaaliset toiminnot. Pysyäkseen pinnalla kehityksessä, on siis osattava muuntua ja uudistua, tarjottava jotain oikeasti uutta. Voisiko samaan sysyyn joskus tulla myös blogimainen sisältö, jolloin ”koko tuote” löytyisi samasta paketista. Yksi nykypäivän juttu nimittäin on juuri henkilöbrändäys.

Itsestään tehdään ja hiotaan kasaan tuote, jota markkinoidaan ja myydään. Somepersoona luo itsestään tietyn kuvan ja imagon, tavoittaa tietyn kohderyhmän, valitsee brändinsä mukaiset yhteistyökumppanit. Nykypäivä alkaa olla juuri tätä, ettei enää olla bloggaaja tai vloggaaja, vaan brändi, joka tavoittaa x verran yleisöä. Tietyllä tavallahan ilmiö on ikivanha, onhan Hollywood-tähdillä ollut kautta aikojen omat PR-henkilöt hoitamassa heidän edustustaan, tuotesponsorointia, lehdistösuhteita ja julkisuusimagoaan, mutta nykypäivänä voi periaatteessa kuka tahansa rakentaa itsestään brändin.

En jotenkin vain jaksa uskoa, että kukaan oikeasti osaa ennustaa, mitä vuosien kuluttua tulee käymään? Todennäköisesti joku fiksu vain Zuckerbergin tavoin keksii täysin sattumalta jonkun täysin uuden jutun, joka yleistyy ja josta Facebookin tavoin tulee ”uusi normi”. Tällöin koko peli menee taas täysin uusiksi.

Kivaa torstaita!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Missä olen hyvä?

En ole tainnut hetkeen tehdä mitään ”faktapostausta”, mutta kun nämä yleensä ovat olleet varsin suosittuja, niin keksin tällä kertaa listata asioita joissa olen hyvä. Siis ainakin noin omasta mielestäni 😀 Tuttu sanontahan kuuluu: Jokainen on hyvä jossain ja näinhän se yleensä menee. Harva osaa kaikkea, tietää kaikkea tai on oikeasti hyvä kaikessa mihin ryhtyy, vaikka näitä monilahjakkuuksiakin tietty löytyy. Toinen on erityisen hyvä kuuntelija, toinen hyvä yleistiedossa ja niin edespäin.

idkuva

Itse koen olevani hyvä esimerkiksi seuraavissa asioissa:

 

Omaan todella hyvän suuntavaiston. En oikeastaan ikinä ole eksynyt minnekään, jossei nyt lasketa joskus viisivuotiaana jossain tavaratalossa kun on lähtenyt yksikseen hortoilemaan ja sitten onkin iskenyt paniikki 😀 Olen siis oikeastaan aina hollilla siitä missä olen, olipa kyseessä sitten lenkillä uudessa ympäristössä tai matkalla uudessa kaupungissa. Välillä olen todella huono hahmoittamaan esimerkiksi ilmansuuntia, mutta noin yleisesti väittäisin, että suuntavaisto on normaalia parempi. Uusissa paikoissa menen muutenkin usein vähän sillä periaatteella eteenpäin, että kunhan suunta on oikea, niin eiköhän sinne kohteeseen lopulta löydä. Tähän saakka on toiminut mainiosti!

Byrokratia. Olen tosi hyvä hoitamaan ja järjestämään asioita, enkä ole usein sormi suussa teknistenkään juttujen kanssa. Siis vaikka Kela tai muu viranomaisasiointi, virallisten sähköpostien lähettäminen ja yleinen ”asioiden hoitaminen”. Olen nuoresta saakka oppinut ottamaan asioista itse selvää, järjestänyt itselleni lukion viimeisenä vuotena ekan oman vuokra-asunnon, setvinyt opintotuet sun muut, sähkösopparit ja kaikki tuommoiset perusasiat, joista tuntuu, että yllättävän moni nykynuori on nykyään pihalla 😀

Kielitaito on aina ollut vahvuuteni koulussa ja ehkä sen vuoksi kielten tunnit olivatkin lemppareita, kun olivat aineista juuri ne missä loisti. Harmittaa toisaalta kuinka vähän nykyään loppupeleissä tulee oikeasti käytettyä ruotsia tai englantia, tietty nyt reissuilla, mutta aikaisemmin oli työkieleni enkku ja silloin kehittyi kyllä hurjasti nimenomaan sen ammattienkun kanssa. Olen miettinyt, että kummassa olen parempi, ruotsi vai englanti? En oikein osaa sanoa. Englannissa on ehkä huomattavasti laajempi sanasto juuri sen vuoksi kun sitä tulee nykyään enemmän eteen, toki ymmärrän kaiken lukemani ruotsin harvoja sanoja lukuunottamatta, mutta kielen puhuminen jotenkin ujostuttaa nykyään.

Ennen ostin aina pokkarit ruotsiksi, mutta siitäkin on jo pitkä aika kun olisi viimeksi tullut ostettua, enkä edes tiedä miksi. Olen pitkään miettinyt, että voisin joku päivä snäppäillä jotain niitä näitä ruotsiksi 😀 Olen opiskellut koulussa myös saksaa ja espanjaa, laaja kielten skaala kyllä auttaa siihen, että ymmärtää helpommin monia muitakin kieliä. Monet sanathan johtavat juurensa samoista kieliperheistä ja tarkoittavat lähes samaa monissa kielissä. Vaikken olekaan ihan kamalan hyvä esimerkiksi espanjassa, niin yllättävän hyvin kuitenkin ymmärtää lauseita kun seassa vilisee niitä tuttuja sanoja. Myös norjaa ja tanskaa ymmärtää jotenkuten sen myötä kun ruotsi on tuttua, tosin yllättävän paljon niissäkin loppupeleissä on eroa. 

Organisointi. Varsinkin arjen juttuja ja juuri samaista ”asioiden hoitamista”. Kuten esimerkiksi missä järjestyksessä asiat on järkevin tehdä, mitä ruokia kokkailemalla saa parhaiten käytettyä kaapista jämät pois, kuinka säästää aikaa joissain hommissa. Välillä tuo organisointi on jopa pakkomielle 😀 Jotenkin varmaan kiireisessä elämänvaiheessa joutunut keksimään keinoja säästää aikaa ja vaivaa. Kuten se, että tein aina ennen aamupesut silläaikaa kun kahvi tippuu, kahvin juominen samalla kun meikkaa nyt on niin perus! 

Muistamaan asioita. Vaikkei tätä kaikessa hulinassa aina uskoisikaan ja melko kaukana kyllä ihmenaisesta olen, välillä niitä juttuja kyllä unohtuu, vaikka kuinka yrittäisi muistaa. Useimmiten muistan kuitenkin aina tilata verokortin ajoissa, maksaa laskut aina heti niiden tultua, muistan lääkäri- ja neuvola-ajat, sovitut menot, muistan aina laittaa illalla herätyksen (toisaalta kyllä en tunne ketään työssäkäyvää joka unohtelisi :D), ostaa loppuneet ruoka-aineet, milloin poika on tarkalleen syönyt, herännyt ja nukkunut päikkärit.. Erityisen hyvä olen muistamaan ystävien ja tuttujen synttäreitä, sekä horoskooppeja! Oikeasti varmaan itseasiassa tiedän kaikkien horoskoopit. Asioiden muistamiseksi esimerkiksi kauppaostosten suhteen on ostoslista aina ihan ehdoton ja välillä kieltämättä tuntuu, että muistettavaa on ihan mielettömästi. No, kalenteri on siksi myös ahkerassa käytössä!

Asioita, joissa olen melko keskiverto eli en erityisen hyvä tai huono, vaan melko ”perus” on esimerkiksi: ruoanlaitto, siivous, leipominen, sisustaminen ja suurinosa muistakin ”naisten hommista”, joita nyt ei aikaisemmin tässä postauksessa ollut mainittu 😀

Kuvituksena kaikkea sekalaista tältä ja viime viikolta. Olimme viikonloppuna muuttoapuna ja käytiin sen jälkeen hakemassa Larun Pizzariumista huikopalaa. Mikäli ette ole vielä käyneet Pizzariumissa, niin suosittelen todella lämpimästi! Aivan superhyvää pizzaa! Olisipa tuosta olemassa buffa-versio, melko kalliiksi tulisi vetää itsensä tuolla pizzaähkyyn kun yksi pala maksaa 5e. Satunnaisena herkkuna kyllä menee 🙂

Missä te olette hyviä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka erilaista arki olisi…

..jos lapsemme olisi tyttö?

Ajatus, joka kaikessa hulluudessaan on pari kertaa käynyt mielessäni. Enkä jotenkin jaksa uskoa, että olen ainut, joka on miettinyt asiaa omalla kohdallaan. Siis sitä, että olisiko oma lapsi erilainen jos sukupuoli olisi toinen? Eihän asiaa tietysti osaa ajatella enää sillä tavoin ja älkää käsittäkö väärin, en tässä postauksessa tietenkään tarkoita, että sillä sukupuolella olisi kertakaikkiaan mitään väliä, mutta toki oman lapsen luonnetta tulee usein mietittyä. Tietysti tässä reilun vuoden aikana ja tietty jo odotuksenkin aikana ehti tottua siihen ajatukseen, että meille tulee poika. Ihan alkuraskaudesta tunsin vahvaa ”tyttöoloa”, joka tosin muuttui jo ennen rakenneultraa.

Sitä ei osaa selittää, mutta jossain vaiheessa vaan tuli semmoinen olo, että poika sieltä varmasti tulee ja niinhän se sitten olikin. Mikä siinä mahtaakaan olla, että jotenkin sen vain tuntee? Olin itse kertakaikkiaan niin malttamaton sukupuolen selvittämisen kanssa, etten olisi ikinä jaksanut odottaa synnytykseen asti! Mietin asiaa päivittäin, enkä nyt sillä että sillä olisi ollut mitään väliä, mutta jotenkin vaan jännitti. Vähän kun olisi jännittänyt arvontaa, jossa voittaisi joka tapauksessa 😀

Enää en toki sitten osaisikaan ajatella, että olisin tyttölapsen äiti. Meillä on pojan kanssa niin omat jutut ja leikit. Reilun vuoden aikana ”poikameininkiin” on tottunut, menoa ja meininkiä nimittäin riittää. Silti se on joskus käynyt mielessä, että olisiko arki erilaista tyttölapsen kanssa? Ja millä tavalla? Tai olisiko lapsemme luonne erilainen tyttönä? Tietysti jokainen ihminen on yksilö ja olemme kaikki erilaisia, mutta kuinka paljon luonteeseen mahtaa vaikuttaa esimerkiksi se, miten vanhempi ohjaa lapsen kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi lelujen tai harrastusten suhteen? Ainahan se pohjimmainen luonne ja temperamentti on synnynnäinen, mutta onhan kasvatuksellakin suuri vaikutus. Ollaanhan me miehet ja naisetkin erilaisia, vaikka sukupuoliroolien sekoittuminen tai katoaminen onkin nykypäivän juttu.

idkuva   Luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella poikamme on juurikin tyypillinen poika. Tai no ”tyypillinen” on ehkä huono sanavalinta, koska kaikkihan me ollaan erilaisia, mutta tarkoitan ennemmin semmoista stereotyyppistä poikaa. Rämäpää, jonka täytyy lukuisista kielloista huolimatta olla tekemässä niitä juttuja, jotka varsin hyvin tietää kielletyiksi. Tykkää paukutella tavaroita, testata rajojaan ja varsinkin kaikki napit ja tekniikka ovat ehdoton kiinnostuksen kohde. Olen itse pyrkinyt siihen, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa ja ainakin meillä on valikoitunut juuri mielestäni melko ”poikamaisia juttuja”.

Tietokoneeni johdon kiskominen seinästä aina kun yritän hetken ladata läppäriä, takan oven rämpyttäminen, kylppäriin livahtaminen aina jos ovi on jäänyt auki, kaikkien kosmetiikkatuotteiden, sekä vaatteiden levittäminen lattialle kaapeista ja lipastoista.. Kuulostaako tutulta? Ja kaiken kruunaa se kun koirien kulhot ovat jääneet lattialle. Tämä pikkuherra nimittäin kiihdyttää niille salamana ja alkaa viskoa koiran nappeja ympäriinsä minkä ehtii. Näkisitte millainen kiihdytys lähtee jos huomaa minun huomaavan ja yrittävän tulla estämään 😀

Vaikka perässä saakin olla lähes joka hetki, ovat nuo semmoisia meidän omia hauskoja juttuja, jotka naurattavat, vaikka olisinkin viidettä kertaa päivässä noutamassa erästä herraa sieltä koirien kupeilta. En voisi kuvitellakaan, että pikku-N rauhoittuisi kanssani lukemaan esimerkiksi kuvakirjaa tai syliin köllötteelemään, semmoiset jutut eivät nimittäin kiinnosta yhtään. Nuo kaikenlaiset tavaroiden levitykset nyt luultavammin ovat asioita, jotka ovat tietyssä iässä yleisiä sukupuolesta riippumatta?

Meidän juttumme on enemmän juuri semmoinen konkreettinen tekeminen, joihin me molemmat osallistumme. Välissä ei unohdeta tulla hakemaan voimahaleja ja jos täytyy nimetä riemukas ja energinen lapsi, niin meillä asuu eräs! Sitten taas kun jotain halutaan, niin sitä kyllä sitten myös halutaan. Veikkaan, että tämän jälkeen voisi pian kyllästyä liian rauhallisen lapsen kanssa kun on tottunut siihen, että kokoajan ollaan menossa.

Nykyään on pinnalla sukupuolineutraali kasvatus, joka pyrkii olemaan korostamatta sukupuolirooleja. Ei tyrkytetä pojalle niitä autoja, tytölle nukkeja, vaan annetaan lapsen itse valita asiat, jotka häntä kiinnostavat. Emme itse ole tätä mitenkään sen koommin tarkoituksenomaisesti noudattaneet tai muutenkaan pyrkineet kyseiseen kasvatustapaan, vaan antaneet lapsen itse valikoida ne itseään kiinnostavat asiat. Suurin osa leluistamme on muutenkin melko ”neutraaleja”, pehmoleluja, palikoita, erilaisia aktivointileluja, joitain autojakin mahtuu joukkoon. Pehmolelut eivät kiinnosta yhtään, kun taas palikat ja niiden järjestely (ja paukuttelu) on kivointa ikinä. Samoin kepit, kaukosäätimet, johdot, varmaan juttuja jotka kiinnostavat kaikkia lapsia 😀

Toki itselläni on kokemusta vain tästä yhdestä vauhtiveikosta, mutta sitten kun kuulee juttuja itsestäni pienenä, kuinka en koskaan tehnyt kiellettyjä juttuja ja uskoin kerrasta, olen miettinyt että ovatko pojat poikia jo tässä vaiheessa, onko kyse vain muuten erilaisesta luonteesta? Ovatko tytöt ja pojat muka oikeasti niin erilaisia?

Mikä on teidän mielipide ja kokemuksenne? Ovatko tytöt ja pojat todella erilaisia jo pieninä vai onko myös niitä poikien rajuista leikeistä tykkääviä tyttöjä ja päinvastoin?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.