Suuria ja pieniä unelmia bucket listilläni x 6

Huh, eilinen oli poikkeuksellisen pitkä päivä ja tulin kotiin vasta vähän yli kahdeksalta illalla. Olin päivän Marketing Dayssä ja illalla eräässä tapahtumassa. Suoraan sanoen en pidä ollenkaan päivistä, jolloin tulen kotiin vasta seitsemän jälkeen (tai muutenkaan ympäri kellon päivistä, joista olen muutenkin pyrkinyt luopumaan), jolloin perheajalle ei jää ihan kamalasti aikaa. Onneksi näitä on kuitenkin harvakseltaan.

Olen tainnut joskus aikanaan tehdä postauksen isoista ja pienistäkin unelmista, mutta ajattelin tänään listailla joitakin unelmiani ja asioita, jotka ehdottomasti ovat bucket-listilläni vielä joskus. Unelmointi on nimittäin aivan parasta, oli kyseessä sitten iso tai pieni juttu. Ja toki, pienistä ajatuksista ne suuretkin unelmat lähtevät. Ja unelmista pitäisi muutenkin puhua enemmän ääneen, jolloin kynnys toteuttaa niitä toivon mukaan madaltuu 🙂

Yksi unelmistani toteutuu joulukuussa kun lähdenne Inariin yöpymään lasi-iglussa! Olen tästä aivan superinnoissani ja toivon niin kovasti, että olisi jo vähän lunta maassa tuolloin. Revontulet ovat myös yksi juttu, joita toivon hurjasti näkeväni. Tämä Lappi-innostus on noussut pintaan ihan tässä parin vuoden aikana ja olenkin aivan fiiliksissä lähiaikoina tutkinut Lapin kohteita 😀

Olen aina halunnut päästä käymään tähtiobservatoriossa ja vielä joskus näkemään omin silmin useampia planeettoja (kuin sen Santorinin kadulla eurolla kaukoputkesta näkemäni Jupiterin, haha) ja galakseja. Tosin, Venuksen ja Marsin osaankin jo bongata tähtitaivaalta. Tämä on asia, joka oikeasti kiehtoo maailman eniten! Kesällä päätin, että käyn syksyllä kaukoputkikurssin ja liityn Ursan jäseneksi (kuten maanantaina itseasiassa mainitsinkin), mutta en ole vielä ehtinyt, eikä toisaalta vielä ole ollut niin pimeitä iltojakaan, että kovin aikaisin näkisi kunnolla tähtiä.

Haluaisin edelleen muuttaa joskus Kaliforniaan 3 kuukaudeksi ja tämä on ollut haaveeni vuosikaudet. Vuokrata kiva talo, tehdä ehkä hommia Suomeen sieltä käsin ja nauttia kerrankin Cali-meiningistä kauemmin kuin sen muutaman viikon ajan. Olen käynyt Loseissa todella monesti, mutta silti rakastan paikkaa kerta toisensa jälkeen yhä enemmän, vaikka tietyissä asioissa todella Usa-kriittinen olenkin. Tämä on todella ristiriitainen aihe, koska tietyllä tavalla olen aina halunnut asua hetken Yhdysvalloissa, mutta sitten toisaalta taas en, koska kaikki suuren maailman paha ahdistaa. Mutta ehkä muutaman kuukauden aikana saisi hieman objektiivisemman näkökulman tähän. Minua oikeastaan harmitti todella paljon, ettei tänä vuonna päästy Loseihin, koska olin haaveillut mielessäni Cali-lomasta syksylle, mutta ehkä ensi vuonna. Silti mielessä päivittäin ;D Ainiin ja 3 kuukautta Uudessa-Seelannissa on ehdottomasti myös bucket listilläni!

Tämäkin liittyy näköjään yllättäen matkailuun, mutta yksi suurimmista matkailuun liittyvistä haaveistani on jo pitkään ollut päästä vielä joskus (edes sitten joskus eläkkeellä :D) kiertelemään kunnolla Tyynenmeren saaria. Ranskan Polynesiaa, Cookinsaaria, Samoaa, Fidziä, ehkä myös Tongaa, Salomonsaaria ja Uutta-Kaledoniaa. Ah! Tämä olisi niiiiiiin ihanaa !! Viikonloppuna juuri mietin, että mikä näistä olisi ensisijainen saarikohde, mutten oikein osannut päättää. Ehkä Samoa tai Cookinsaaret (joista siis tosiaan olen jo ajat sitten urkkinut potentiaaliset majoituksetkin valmiiksi, heh).

Sinänsä hassua, mutta ainakaan toistaiseksi ei minulla ole mitään tiettyjä konkreettiseen asumiseen liittyviä unelmia. Tiedättekö niitä, että haluaisin asua jollain tietyllä alueella tai tietynlaisessa asunnossa tai kodissa. Olen todella tyytyväinen nykyiseen kotiini ja vaikka usein selailenkin myytäviä asuntoja lähinnä huvikseni, en haluaisi muuttaa kodistamme mihinkään. Mutta siitä kyllä haaveilen, että asuisin vielä joskus niin tilavasti, että esimerkiksi vuodevaatteet ja muut tavarat mahtuisivat kaappeihin niin, että saisi aina ovet kaapeista kiinni, haha. Mulla on ollut aina ongelmia juuri säilytystilan suhteen 😀

Olen oikeastaan lapsesta asti haaveillut kirjoittavani joskus kirjan. Ala-asteella aloitin parinkin eri kirjan käsikirjoitukset (hahaha) ja koska olin junnuna melko toimelias tapaus, otin jo selville eri kustantamoita, joihin voisin kässärit lähettää. (Kuten myös joskus 9-vuotiaina soitimme ystäväni kanssa eräälle tuottajalle ja kerroimme, että haluamme perustaa bändin. Tuottaja sitten kysyi, että onko meillä jo joku demo valmiina ja homma tottakai tyssäsi siihen. Apua, en ole kertonut varmaan koskaan kenellekään!) Ja siis en tietenkään lähettänyt niitä kässäreitä eteenpäin, eivätkä kustantamot luultavammin (lol) olisi lähteneet kustantamaan 10-vuotiaan koomista väkerrystä, mutta kai sitä aina haaveilla saa. Pari vuotta takaperin oli aivan hilkulla, etten lähtenyt luonnostelemaan mielikuvituksen tasolla olevaa kirjaani, ehkäpä vielä joskus. Aihetta en tosin halua paljastaa 🙂 Ja hassua, etten ole tainnut koskaan sanoa ääneen tätäkään haavetta.

 

Onko teillä jotain pieniä tai suuria unelmia, joita haluaisitte paljastaa? ✨

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Elämää ahdistuneisuuden kanssa

Muutamia kertoja olen hieman varovaisesti kirjoittanut blogissa ahdistuksestani, josta olen kärsinyt enemmän tai vähemmän jo pikkutytöstä asti. Asiasta puhuminen on aikaisemmin jotenkin jännittänyt, koska on pelännyt, että sen perusteella leimataan jollain tapaa huonommaksi, kyvyttömämmäksi tai heikommaksi. Eikä tämä pelko ole tuulesta temmattu, koska valitettavasti psyykkeeseen liittyvillä aiheilla on edelleen tänä päivänä todella negatiivinen stigma. Tämä teksti on itseasiassa lojunut luonnoksissa jo keväästä saakka, koska julkaiseminen on pelottanut ja jännittänyt. Olen ajatellut paljon, että mitä muut ajattelevat (vaikka ei tietenkään pitäisi) ja toisaalta myös sitä, että mitä jos haen töitä ja hakemukseni torpataan sen perusteella, että olen joskus kertonut kärsiväni ajoittain ahdistuneisuudesta, vaikkei se olekaan koskaan työntekoon vaikuttanut. Nyt ajattelen ehkä enemmänkin, että henkilö, joka tuomitsee tai leimaa toisen tietyn heikkouden perusteella, ei ole ansainnut minua tai luottamustani. Se on ota tai jätä. Yksi niistä asioista, jotka nykymaailmassa ovat ehkä eniten pielessä on esimerkiksi se, ettei empatialle tai heikkouksille ole useinkaan sijaa. Työelämä on todella tulos- ja suorituskeskeistä. Jos paljastat heikkoutesi, saat helposti huonon tai epäonnistuneen leiman. Kuka siis haluaisi sanoa ääneen sen, ettei aina ole niin helppoa?

Se miksi haluan kannustaa myös muita puhumaan aiheesta enemmän on juuri pointti siitä, että avoimuus muuttaa tabuja. Ihminen, joka uskaltaa kertoa avoimesti myös niistä ”ei-niin-mukavista” aiheista kertoo rohkeudesta ja ennen kaikkea inhimillisyydestä. Erilaiset psyykkiset oireet ovat yleisempiä kuin koskaan. Tekeekö se sinusta huonomman jos rohkenet ottaa asiat puheeksi? Omasta mielestäni pitäisi enemmänkin olla huolissaan tapauksissa, joissa nämä asiat aiheuttavat toisessa osapuolessa niitä negatiivisia mieliyhtymiä. Hei, olemme ihmisiä! Jos tutkaillaan tätä hektistä maailmaa, jossa elämme, ei ole ihme että tunnemme olomme ajoittain tai useinkin huonoiksi, riittämättömiksi tai ahdistuneiksi. Se ei ole heikkoutta, vaan normaalia inhimillisyyttä. Ja tästä pitäisi puhua huomattavasti enemmän ja avoimemmin. Ahdistuneisuus on aihe, josta on yhdessä masennuksen kanssa puhuttu julkisesti yhä enemmän lähivuosina. Minusta tuntuu, että erityisesti juuri ahdistuneisuus on noussut pinnalle yhä enemmän. En tiedä onko kyse siitä, että ihmiset uskaltavat puhua aiheesta rohkeammin vai onko ahdistuneisuuden diagnoosit oikeasti yleistyneet hurjasti maailman muuttuessa yhä vaativammaksi?

Minulla on joskus aikanaan todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, joka on kulkenut mukana jossain määrin lähes koko elämäni. Kuulostaa ehkä karulta, mutta itse olen kokenut tietynlaisen huolehtimisen ja murehtimisen osana luonnettani. Ajoittain kärsin ahdistuneisuusoireista enemmän, välillä vähemmän. Kirjoitin alkuvuodesta postauksen empaattisuudesta ja herkkyydestä. Siitä, kuinka itse näen alttiuden ahdistuneisuuteen juurikin tietynlaisena luonteenpiirteenä. Jotkut ovat muita herkempiä reagoimaan asioihin ja murehtimaan. Tärkeää onkin osata kääntää herkkyys voimavaraksi, eikä se aina ole helppoa tässä maailmassa, jossa empatialle ei monissa tapauksissa anneta ihan kamalasti arvoa, mikä on mielestäni ihan kamalaa. Toivon koko sydämestäni, että tästä kirjoituksesta on apua edes yhdelle siellä ruudun toisella puolella, koska tiedättekö mitä? Olen itse puhunut ahdistuneisuudestani todella vähän, kenellekään. Toki läheisimmät ystäväni tietävät asiasta, mutta oma asenteeni muille kertoessa on ehkä enemmänkin ollut tyyliä ”Välillä ahdistaa”, koska asiasta ei ehkä ole jaksanut huudella tai on ajatellut, ettei joku välttämättä erota ahdistuneisuutta arjen normaalista stressistä tai huolesta ja on kokenut helpommaksi vain jättää aiheen sikseen.

Kuten varmasti moni, olen itsekin elänyt jaksoja, joiden aikana olen käynyt läpi masentuneisuuden tunteita. Silti, masennus ja ahdistuneisuus ovat täysin eri asioita, vaikkakin voivat toki esiintyä myös yhdessä. Itselläni saattaa ahdistuneisuus ilmetä esimerkiksi niin, että tunnen epämääräistä huolta saamatta oikeastaan kiinni syystä. Herätä keskellä yötä tuntikausiksi murehtimaan jotain asiaa, joka saattaa seuraavana päivänä tuntua täysin vähäpätöiseltä. Jos ahdistuneisuutta pitäisi kuvailla ytimekkäästi yhdellä lauseella, menisi se suunnilleen näin: ”Ahdistaa ja yhtäkkiä kaikki tuntuu toivottomalta, enkä edes tiedä miksi”. Pahimmillaan on ahdistuneisuus todella kokonaisvaltainen tunne siitä, että kaikki on pielessä, vaikka oikeastaan mikään ei ole. Tätä on todella vaikea selittää.

Itselläni ei ahdistuneisuus ole koskaan vaikuttanut esimerkiksi työhön, enemmänkin päinvastoin. Ahdistuneisuuteen kun usein auttaa juurikin mielekkäiden asioiden tekeminen, liikunta, säännöllinen päivärytmi ja se, ettei pysähdy murehtimaan turhia. Tiedätte ehkä sen perinteisen ”Pahinta, mitä voit sanoa masentuneelle on, että ota itseäsi niskasta kiinni ja piristy”. Oman kokemukseni mukaan ahdistuneisuus eroaa masennuksesta juuri sillä, että asioiden tekeminen ja arjen säännöllisyys auttaa viemään ajatuksia pois turhasta murehtimisesta. Ja tottakai se, että pyrkii pitkässä juoksussa luopumaan elämässään niistä asioista, jotka tuottavat ahdistusta. Tottakai vaikeatkin tunteet täytyy käsitellä, eikä sysätä jonnekin mielen sopukoihin, mutta monissa tapauksissa auttaa niihin määrittelemättömiin ahdistusfiiliksiin juuri se konkreettinen arjen tekeminen. Moni varmasti pelkää liputtaa minkäänlaisia mielenterveyteen liittyvää työelämässä, mikä on jopa vähän surullista. Pelätään juuri ajatusta siitä, että masentunut tai ahdistunut henkilö rinnastetaan työkyvyttömäksi tai muita huonommaksi, vaikka usein nämä henkilöt ovat jopa normaalia tunnollisempia työssään.

Kuten tuossa alkuvuoden postauksessa kirjoitin, on itselläni äitiys tietyllä tavalla lisännyt ahdistuneisuutta, koska joudut olemaan enemmän läsnä ja aikaa itsellesi on huomattavasti vähemmän. Äitinä jäävät omat tarpeet monesti toissijaisiksi ja tämä on suuri muutos varsinkin niille, jotka vaativat itselleen tietynlaista ”latausaikaa” sosiaalisen ja hektisen arjen vastapainoksi. Noin yleisesti koen kuitenkin kärsiväni ahdistuneisuudesta nykyään huomattavasti vähemmän, kuin mitä nuorempana. Syynä tähän on varmasti esimerkiksi se, että on oppinut elämään asian kanssa ja tavallaan tiedostaa asian olevan osa minua. Itselläni ovat esimerkiksi perheen kanssa vietetty aika, liikunta, lukeminen, työ ja muu mielekäs tekeminen parhaita lääkkeitä ahdistuneisuuteen. Olen joskus aikanaan myös kirjoittanut epämääräisestä juurettomuuden tunteesta, jota olen potenut elämäni aikana paljon. Tavallaan tunnetta siitä, että kuulun jonnekin muualle kuin tänne, mihin olen sattunut syntymään. En ole koskaan saanut tarkalleen kiinni siitä, mistä tunne johtuu, mutta voisin kuvailla itseäni levottomaksi sieluksi. Vapaus, jatkuva kehitys ja muutos ovat asioita, jotka motivoivat eteenpäin ja kyllä, esimerkiksi reissatessa en tunne juurettomuutta. Asia, joka on aina ahdistanut ehkä eniten, on tunne siitä, että elämä jämähtää paikalleen ja on juuri tämmöistä, nyt ja vuosikymmeniä eteenpäin.

Hui, uskalsinpa julkaista. Samaistuuko joku teistä fiiliksiin?

 

Uskallatteko nykyään puhua näistä asioista vai pelottaako leimautuminen? ✨

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 15 kommenttia.

Tuleeko taantuma?

Kirjoitin kesällä ajatuksiani ja pelkojani tulevaisuudesta, sekä talouden nykytilasta, joka on saavuttanut pisteen, jollaista ei ole aikaisemmin maailmantalouden historiassa nähty (postaus täällä). Pitkä jakso kasvua ja nousukautta, jonka on pitkälti perustunut markkinoille pumpattuun valtioiden lainarahaan. Ah, rakastan puhua taloudesta ja katsottuani viime viikolla Nordnetin Traders Clubin jakson 14: ”Taantuma tulee, oletko valmis?” (suosittelen!!) nyökkäilin itsekseni, koska olen jo pitkään ollut monen seikan suhteen täysin samoilla linjoilla.

Osakkeiden nousukausi, josta parhaillaan olemme saaneet ”nauttia” on ollut pisin sitten 90-luvun nousukauden ennen IT-kuplaa. Ja jos historiaan on katsominen, seuraa osakemarkkinoilla nousukautta aina laskukausi. Joku saattanee muistaa viime joulukuussa kun tuumailin aihetta lyhyesti IG-storiesissa. Olimme juuri aloittaneet maailmanympärysmatkamme kun markkina heilahti rajusti ja taantuman merkit olivat vahvasti ilmassa. Mietinkin tuolloin, että lunastanko sijoitukseni pois vai jatkanko sinnittelyä? Loppupeleissähän taantuma onnistuttiin tuolloin estämään ja kurssit lähtivät taas nousuun, joka nähtiin koko kevään aikana. Onneksi pidin sijoitukseni sisällä ja pään kylmänä.

Täytyy sanoa, että koko tämä velkakeskeisen maailmantalouden miettiminen saa aivoni totaalisen solmuun. Nousukauden pitkittäminen sillä, että otetaan lisää valtionvelkaa ja pumpataan sitä pörssiyhtiöihin nousun tuottamiseksi ei voi olla kestävää. Oikeastaanhan se on vain vääjäämättömän lykkäämistä, kuten ollaan nähty korkotason suhteen. Jo viisi vuotta takaperin puhuttiin siitä, kuinka korot lähtevät nousuun ”ihan jo varmasti ensi vuonna”, mutta tilanne on vielä vuonna 2019 se, että niitä lasketaan edelleen. Mitä tapahtuu sitten kun valtiot ovat korviaan myöten ylivelkaantuneita (heh, mielestäni ollaan jo nyt siinä pisteessä) ja kaikki lässähtää hallitsemattomasti?

En oikeasti haluaisi olla pessimisti tai mikään maailmanlopun manaaja, mutta tämä on mietityttänyt jo vuosia. Koko ajatus siitä, että koko maailmantalous perustuu pitkälti lainarahaan, tuntuu käsittämättömältä. Kuka tahansa ymmärtää, ettei lainaa voi ottaa loputtomiin ja mitä sitten tapahtuu? Laina on aina laina ja takaisinmaksun aika koittaa aina joskus. Nyt on oletuksena, että otetaan lainaa ja investoidaan (oletettuun) kasvuun, joka takaa pääoman tuoton ja lainan takaisinmaksun ”sitten joskus”. Mutta entä jos sitä toivottua kasvua ei koskaan tule?

Toki sijoitan itsekin, enkä nyt tietysti aio lopettaa seinään taantuman pelossa. Tietysti tämä on kuitenkin mietinnän paikka sen suhteen, mihin haluan rahani laittaa. Tänä vuonna olen sijoittanut määrällisesti eniten Yhdysvaltojen markkinoille, pariin osakkeeseen, mutta pääasiassa hyvin hajautettuihin rahastoihin, jotka eivät useinkaan reagoi markkinoiden notkahteluihin ollenkaan niin radikaalisti, kuin osakkeet, koska salkun sisältö on hajautettu tehokkaasti eri aloille ja instrumentteihin. Kesän aikana sijoitin myös muutamiin kotimaisiin osakkeisiin, jotka nyt tuottojen suhteen ovat sahanneet aikalailla plusmiinusnollaa. Vielä kuukausi takaperin ajattelin sijoittavani erääseen pieneen kotimaiseen aurinkoenergiayhtiöön, mutta asia on ollut vielä mietinnän alla.

En haluaisi sanoa näin, mutta tällä hetkellä erityisesti kotimaisiin pörssiosakkeisiin sijoittaminen oikeasti pelottaa. Jos vertaa osakkeiden kehitystä tämän vuoden aikana esimerkiksi Suomen ja Yhdysvaltojen kesken, on osakevuosi Suomen osalta ollut todella huono. Mikä myös huolestuttaa (PALJON, anteeksi vaan) on se, millainen valta esimerkiksi nyt vaikkapa Trumpin mielivaltaisilla Tweeteillä voi hetkellisesti olla koko maailman osakemarkkinoihin. Ihan totta, jos saan sanoa suoraan, pitäisi tältä tyypiltä blokata kaikki mahdolliset sosiaalisen median kanavat. Anteeksi nyt vaan hänen kannattajilleen. Mielestäni häikäilemätön ja mielivaltainen somekäyttäytyminen ei kuulu politiikkaan 😀

Ah, nyt päästäänkin suosikki-puheenaiheeseeni, joka myös tuli puheeksi Traders Clubissa. Olen useaan otteeseen kirjoittanut aiheesta ja siitä, millä toimenpiteillä Suomen talous voisi minun (=maallikon :D) mielestäni kohentua ja synnyttää niitä kaivattuja innovaatioita. Juuri viikko takaperin kirjoitin esimerkiksi siitä, kuinka perustulo voisi ajaa tätä asiaa. Suomen ja Yhdysvaltojen ero talouden ja markkinoiden kehityksessä on juuri se, että Yhdysvalloissa on nähty juuri niitä kaivattuja innovaatioita, jotka ovat vaikuttaneet talouteen suotuisasti, vaikkei taloustilanne aina niin vakaa olekaan ollut.

Näen itse suomalaisissa start-upeissa niin paljon potentiaalia, kunhan nämä innovaatiot saataisiin maailmalle. Totuus on kuitenkin, että se vaatii rahaa, paljon. Yhtenä esimerkkinä nyt vaikkapa erilaiset kasviproteiinivalmisteet, härkäpapu- ja nyhtökauratuotteet, jotka olisivat aivan loistavia tuotteita ja edelläkävijöitä myös kansainväliseen jakeluun. Mielessäni olisi myös pari muuta idea Suomen talouden kohentamiseen uusien tuotannon alojen kautta, mutta taitavat mennä sen verran epäsuosittujen mielipiteide puolelle, että jätän tällä kertaa avaamatta asiaa sen enempää.

Ja niin, nämä nyt olivat vain omia mielipiteitäni aiheesta. Moni voi olla asioista hyvin eri kannalla tai pitää taantuman uhkaa turhana hössötyksenä, mutta itse olen todella skeptinen tämän hetkisen tilanteen suhteen.

 

Huolettaako teitä taantuma?

Mihin suuntaan ajattelette Suomen tai maailman talouden kehittyvän?

 

 

Kuvat Jutta

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 5 kommenttia.

Elokuun parhaimmat

Elokuu alkaa pikkuhiljaa lähennellä loppuaan ja halusin koota muutamia sekalaisia parhaita juttuja ja vinkkejäni viikkojen varrelta. Kirjavinkkejä, dokumentteja ja muuta! En voi uskoa, että ensi viikolla mennään jo syyskuussa ja ainakin jollain tasolla ”virallisesti syksyssä”. Syksy ja sen myötä uudet jutut, mutta vielä ehtii koota yhteen elokuun parhaimpia.

Dokumentit: Jos ketogeeninen ruokavalio kiinnostaa, suosittelen todella lämpimästi Netflixin dokumenttia The Magic Pill – ketogeeninen ruokavalio, joka kertoo runsashiilihydraattisen ruokavalion haitoista kansanterveydelle, sekä ketogeenisestä ruokavaliosta mm. lasten autismin hoidossa. Toinen dokkarivinkki on Yle Areenan kolmiosainen sarja Matka Tyynenmeren taiteeseen, joka kertoo Australian ja Polynesian kulttuurista, sekä taiteesta ja kuinka länsimainen kulttuuri on vaikuttanut alkuperäiskulttuureihin. Katsoin kaikki kolme jaksoa Polynesia-hulluna ja suosittelen!! (Aloitin muuten juuri viikonloppuna katsomaan myös Netflixistä hyvää dokkaria mustista aukoista, haha:D)

Kirjat: Kuuntelin heinäkuussa äänikirjana Neil De Grasse Tysonin Tähtitiedettä Kiireisille ja Stephen Hawkinin Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin, jotka olivat molemmat AIVAN HUIPPUJA! Kirjat käsittelivät noin pääpiirteittäin melko samoja aiheita, tähtitieteen ja astrofysiikan kehitystä, alkuräjähdyksen teoriaa, sekä avaruuden laajenemista, mutta hyvin ymmärrettävällä kielellä. Itse olen ollut aina ”avaruushullu” ja kaikki maailmankaikkeuteen liittyvä on kiinnostanut valtavasti, eli mikäli aihe kiinnostaa, niin suosittelen todella lämpimästi näitä kahta!

Vastikään luin läpi kirjastosta lainaamani Taija ja Jani Sompin Parantavat Hormonit, joka käsittelee hyvinvointia varsin kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. Kirja lähti lainaan, koska olen jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut siitä, miten elämäntavat ja ruokavalio vaikuttavat kehon hormonitasoihin (esimerkiksi kortisoliin). Jos semmoinen ”uudemman ajan” näkemys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kiinnostaa, niin suositus tälle. Kirjassa sivuttiin ohimennen myös ketogeenistä ruokavaliota, joka ei siis ollut syy miksi tämän lainasin, vaan tuli aivan yllärinä, heh.

Ruoka: Kesän jälkeen maistuu lohturuoka ja suosikkini vähähiilarisista ”mättöruoista” on uunifetapasta niin, että vuokaan tulee pastan lisukkeeksi myös pitkiksi suikaleiksi pilkottua kesäkurpitsaa. Ihan superhyvää!! Kesäkurpitsaa on tosin tullut lähiviikkoina syötyä melkoisesti, mutta kerrankos sitä kun saa kotimaista. Uunifetapastaa taas voisin syödä about joka päivä.

Toinen suosikkini on ollut paistetut munat lehtikaalin kanssa: Laita kuumalle pannulle varsiosan ympäriltä revitty lehtikaalin lehti. Riko päälle kaksi munaa, itse olen todella tarkka siitä, että rikon munan koostumuksen pannulla 😀 Halutessasi voit ripotella munien päälle jääkaapista esimerkiksi jämäjuustoa. Itse laitan juustoraastetta jos sattuu löytymään. Kun munat ovat hetken paistuneet, taita munakas pannulla puolikuun muotoon niin, että juusto jää munakkaan sisään. Käännä vielä ja paista hetki miedolla lämmöllä.

Käsityöt: Koska villasukkakausi on pian täällä (tai on omalla kohdallani ollut jo varmaan viikkoja) on nyt hyvä aika pistää sukat aluilleen! Itse neulon parhaillani helmikuussa aloittamiani polvisukkia, mutta toivon mukaan saan sukat (ehkä :D) valmiiksi viimeistään ensi viikolla. Ohjetta sukkiin tulossa sitten joskus. Jos sukat tuntuvat liian haastavalta työltä, kannattaa aloittaa kokeilu esimerkiksi näistä vastasyntyneen villatöppösistä, jotka neuloin viime talvena ystävälleni.

Linnanmäki: Kävin muutama viikko takaperin ystäväni kanssa viettämässä vanhan kunnon hurvittelupäivän Lintsillä. Aivan parasta! Tunnen itseni huvipuistoissa taas lapseksi, aina. En pelkää oikeastaan mitään laitteita, mutta nykyään en tykkää ollenkaan liian lujaa menevistä laitteista (esim. Ukko), joissa päällimmäinen fiilis on vain epämiellyttävä tunne siitä kovasta vauhdista. Olin odottanut Taigaa keväästä saakka ja vihdoin pääsin testaamaan senkin, tosin 45 minuutin jonottamisen jälkeen. Oma arvioni: Ei jatkoon. Ehdottomasti hurja, mutta enemmänkin sillä tavalla, että joudut kaikilla voimillasi keskittymään siihen, että pidät pääsi kiinni penkissä. Mulla on varmaan jotain vikaa niskalihaksissa, koska tämä on muutamissa laitteissa todellinen ongelma. Tai se, että pää kolisee inhottavasti. Haha. Tekisi kuitenkin mieli käydä vielä toisen kerran Linnanmäellä nyt kun elokuun loppuun riittää vielä hyviä kelejä ja varmasti on huomattavasti lyhyemmät jonotkin!

 

Tuliko listauksessa tuttuja juttuja tai vinkkejä? ✨

 

Kuvat Jutta

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Lappi-haaveita ja syksyn matkasuunnitelmia

Huhhei, toivottavasti viikonloppu meni teillä kivasti? Viikko alkoi minulla tänään niin perinteisissä maanantai-fiiliksissä, että kieltämättä kävi mielessä se perinteinen peiton alle hautautuminen kaihtimet suljettuna sen sijaan, että olisi lähtenyt ovesta ulos. Peruin perjantaina sopivasti päättyneen Whim-tilaukseni, jotta voisin aktivoida sen taas uudelleen maanantaina (koska jos voi säästää kausikortista kaksi päivää, niin miksei sitä tekisi, hehheh. Nimim. Säästeliäs87) ja en edelleenkään ymmärrä miten jokin niin yksinkertainen asia voi mennä mönkään.

 AB-zonen sijaan ostin lipun jostain kumman syystä BC-zonelle, koska maanantai. Yritin perua tilausta (ei onnistunut) ja onnistuin vielä sähläämään perään toisen kauden sitä oikeaa AB-lippua, älkää edes kysykö miten. Seisoin lähes hapettomassa ruuhkajunassa aamulla hiki valuen ja pelkäsin koko matkan ajan, että lipuntarkastajat tulevat ja joudun selittämään koko tämän sekavan tarinan aamun kommelluksista. Onneksi Whimiltä vastattiin nopeasti viestiini ja homma vihdoin korjattu. Enpä edes tiedä miksi päätin jakaa tämän mielenkiintoisen tarinan tänne, mutta semmoista tänään 😀

En muista mainitsinko täällä jo keväällä varaamastani Tukholman risteilystä? Risteily kuitenkin lähestyy ja kuukausien odottelun jälkeen täytyy kyllä hämmästellä sitä, kuinka innoissaan voi ylinpäänsä olla Tukholman risteilystä, haha. Edellisestä kerrasta laivalla taitaa olla jo muutama vuosi ja olemme jo pitkään puhuneet Tommin kanssa himotuksista päästä laivan buffaan. Toki, ensimmäinen risteily perheenä jänskää myös sen suhteen, että mitä poika tulee tuumaamaan laivasta ja leikkipaikasta! Emme kesän aikana tehneet yhteistä kesälomareissua, joten siitäkin syystä olemme innolla odottaneet päästä laivalle. Ensi viikolla tulossa siis raporttia siitä, mitä 3-vuotias tuumaa laivareissusta. Buffat on tietty varattu jo ennakkoon (ettei nyt vain kävisi hassusti, ettei päästäisi sinne :D) ja kiva päästä pitkästä aikaa myös kiertelemään Tukholmaan, vaikkei nyt mitään sen kummempaa ohjelmaa päivälle olekaan. Haluaisin käydä Acnella vilkaisemassa uusia farkkuja, mutta noin muuten mennään varmasti ihan fiiliksen mukaan.

Tiedätte, että olen maailman innokkain matkakohteiden ja majoitusten selailija. Jos yleensä rentoudun viikonloppuiltoina tutkien vaikkapa Tyynenmeren saaria, tein viikonloppuna jotain aivan päinvastaista. Käytin nimittäin useamman tunnin siihen, että urkin kuvia Lapista ja kivoja majoituksia sieltä. Nyt on nimittäin iskenyt päälle semmoinen Lappi-himotus, että huhheijaa. Eniten tuli urkittua Pyhä-Luoston seutua ja Inari-Saariselkä-akselia. Haaveeni on jo muutaman vuoden ajan ollut päästä yöpymään talvella iglussa ja hyvällä tuurilla bongailla revintulia, mutta voi jösses kuinka paljon Lapin majoituksista saa sydäntalvella maksaa! Hyvä herätä näin syyskuun kynnyksellä ideaan siitä, että haluaisi viettää joulun Lapissa kun majoitustarjonnan perusteella olisi ilmeisesti pitänyt herätä asiaan jo alkuvuodesta.

Näillä näkymin saatamme lähteä taas ensi kuussa Pyhä-Luostolle pojan kanssa ”mini-syyslomalle”, olen nimittäin haikaillut takaisin Pyhälle ja Luostolle aina viime syksyisen reissumme jälkeen. Toki myös ametistikaivoksella tekisi mieli taas piipahtaa, unohtamatta lenkkejä tunturissa, ihan parasta! Olen jo nyt aivan innoissani 🙂 Kuvituksena siis syksyisiä Lappi-kuvia viime vuoden reissulta. Täytyy vielä suunnitella mahdollista talven reissua Pohjoiseen! Onko teillä suunniteltuna reissua Lappiin syksyksi tai talveksi? Minne päin?

Onko teidän joukossa Lappi-tietäjiä? Onko esimerkiksi marraskuu kovin ankeaa aikaa vierailla Lapissa?

 

Entä onko teillä antaa kivoja vinkkejä Lappi-kohteista tai iglu-majoituksista?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.