Sosiaalisen median tulevaisuus?

Pitkän linjan bloggaajana on päässyt näkemään oikeastaan koko blogien ja yleisesti sosiaalisen median kasvun ja kehityksen tähän päivään saakka. Kaikki sosiaalinen alkoi kasvaa räjähdysmäiseen tahtiin viimeistään vuosina 2008-2009 kun Facebookin myötä ”netissä oleminen” ja siellä sosialisoiminen yleistyi oikein rytinällä. Tokihan ”sosiaalista mediaa” oli ennen sitäkin, mutta itse ainakin näen Facebookin ihan oleellisena triggerinä tälle kaikelle mitä on tullut sen jälkeen. Jotenkin sitä ei vielä tuolloin olisi ikinä osannut aavistaa millä tolalla kyseinen lysti olisi vajaat 10 vuotta eteenpäin. Sosiaalinen media on luonut käytännössä täysin uuden markkinakanavan ja yleisesti tavan toimia.

Miten edes määritellään sosiaalinen media? Käytännössähän jokainen sivusto, ohjelma tai appsi voi olla sosiaalinen media, jos se mahdollistaa ihmisten kommunikoinnin, kommentoinnin tai edes ”tykkäämisen” tai muun toiminnon, joka jollain tapaa on ”sosiaalista”. Ennen vanhaan oli kaverikirjat ja ne kiertävät jutut (snäpit, fläpit, hitto kun en muista nimeä!), lehtien kirjekaveripalstat, jotka nykyään ovat vanhassa merkityksessään jo historiaa. Muistan itseasiassa ihan ekat ”sometukseni”. Nimittäin Kissin ja Saunalahden chatit, sen jälkeen taisin jossain vaiheessa joskus 6-7-luokkalaisena hetken Demittääkin. Tällöin elettiin siis ehkä vuotta 2000.

Oli niin outoa kun jostain asiasta pystyi keskustelemaan netissä! Siinä meni vielä muutama vuosi ennenkö Irc-galleria yleistyi, näitä kaikkia muita juttuja unohtamatta. Itse mietin usein sitä, että mikä on seuraava ”se juttu” muutaman vuoden päästä? En vieläkään ole todellakaan onnistunut sitä keksimään ja tuskinpa olen ainut. Onhan se kuitenkin totuus, että blogen ja myös vlogien suosio on viime vuosina laskenut. Syynä on tietysti seuraajien siirtyminen muihin kanaviin: Snapchat, Instagram, Facebook. Yksi juttu on aina pysynyt saman, nimittäin ihmisten koukuttuminen erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Oli nyt sitten se historiallinen chatti tai nykypäivänä Instagram. Niissä haluaa olla jatkuvasti läsnä.
idkuva

Itsekin myönnän seuraavani esimerkiksi monia bloggaajia ja heidän kuulumisiaan Instagramissa, vaikken olisi ”ehtinyt” itse blogia aikoihin seuratakaan. Sanoisinko, että seuraan ite tällä hetkellä ”aktiivisesti” (eli sanotaanko edes kerran-pari viikkoon) noin viittä blogia, vaikka kovin aktiivinen tässä skenessä itse onkin. Viime aikoina olen kuitenkin petrannut asian suhteen ja innostunut touhusta uudelleen. Sanoisin siis, että myös itse olen suurilta osin kuitenkin siirtynyt ”niihin muihin kanaviin”, eihän niitä ollut olemassakaan (ainakaan tässä määrin) blogien kulta-aikana joskus yli 5 vuotta sitten!

Muistan kun itse liityin Instagramiin muistaakseni vuonna 2010, jolloin palvelu oli vielä niin pieni, että sain helposti napattua itselleni tuon iines-nimimerkin. Ihan alkuun käytin itse Instaa vaan niiden kivojen ja erilaisten filtereiden vuoksi, olivat silloin niin kova juttu! Kunnolla taisin hurahtaa Instaan vuoden 2012 kieppeillä. Tosin siitäkin vierähti vielä muutama vuosi eteenpäin ennenkö edes hoksasin alkaa miettiä, että voisiko Instagramiinkin alkaa jollain tapaa ”panostaa?” Miettiä vähän mitä siellä postaa ja panostaa vähän enemmän niiden kuvien visuaalisuuteen.

En itse usko, että bloggaajat tai muut somevaikuttajat ovat tulevinakaan vuosina katoamassa minnekään, saati sitten ihmisten kiinnostus sosiaaliseen mediaan tai muihin ihmisiin. He vain siirtyvät eri kanaviin, sinne minne ne seuraajatkin. Sekin kertoo jo paljon, että nykyään heti ensimmäisenä etsin jonkun yrityksen IG-tilin, ennemmin siis kuin googlettaisin heidän www-sivunsa. Eivätkä kaikki yritykset edes vielä tänäkään päivänä edes hoksaa, että Instagramissa nyt pitäisi vaan jo olla.

Toisaalta, en itse ainakaan keksi juuri itselleni parempaa kanavaa kuin tämä blogi, juuri siis tämmöistä kirjallista ulosantia varten. Toki varmasti jatkossakin olisin aktiivinen jossain, jos päättäisin lopettaa bloggaamisen. Kuka tahansa voi luoda kauniin Instagram-feedin, jota on kiva seurailla, mutta se ei kuitenkaan ole se kanava jakaa sitä tekstisisältöä. Ainakaan vielä. Vaan enemmin juuri sosiaalista ajanvietettä, ”tykkäystaloutta” kun on helppo pitää sosiaalista mediaa ja ystävyyssuhteita yllä seuraamalla Instan kautta mitä toiselle kuuluu. Toki nyt olen aktiivinen myös esimerkiksi Instagramissa ja tykkään kyllä päivittää sinne, mutta silti koen sen olevan melko erityylinen kanava kuin tämä.

Sen olen myös huomannut nykypäivän ilmiönä, että pyritään haluamaan suosituksi ja suureksi lähes hinnalla millä hyvänsä. Lisää seuraajia siis kalastellaan työnomaisesti ja todella systemaattisesti, tiedättekö esimerkiksi semmoiset follow-unfollow-jutut. Aletaan seuraamaan toista ja kun toinen alkaa seurata takaisin, lopetetaan seuraaminen kun kala tuli jo napattua. Jotenkin aivan älytöntä. Ja siis oikeasti feikkiä. Jotenkin en vaan kertakaikkiaan pääse sisään tätä harrastavien päähän. Miksi? Kaiken sen nolon kalastelijan imagon uhallakin? Itse olen vasta viimeaikoina herännyt siihen todellisuuteen, kuinka yleistä tuo oikeasti onkaan. Tai siis ennen vanhaan lukijat ja seuraajat tulivat spontaanisti, kiinnostava sisältö tai persoona houkutteli niitä, nyt niitä taas houkutellaan hinnalla millä hyvänsä, jopa ostamalla ja epätoivoisesti ruinaamalla.

Toki itsekin olen joskus ”siivonnut” IG:n seuraajalistaa jos on todennut seuraavansa jopa liikaa profiileja, jolloin osa niistä päivityksistä, joita eniten haluaisi nähdä, uppoaa jonnekin sinne massaan. Tietysti tarkoitusperäni eivät ole olleet follow-unfollow 😀 Klikkiotsikoita unohtamatta, yritetään siis jymyotsikolla (ja usein varsin harhaanjohtavalla semmoisella) saada klikkejä blogipostauksiin tai videoihin. Ja toki numerot ja statistiikkahan on se mitä esimerkiksi yhteistyökumppanit ensisijaisesti seuraavat, toivottavasti tulevaisuudessa myös entistä ahkeraan juuri seuraajajoukon laatua.

Olemme myös ystäväni kanssa todenneet, ettei blogi/Instaskenessä esimerkiksi IG-seuraajien määrä välttämättä kerro mitään vaikkapa bloggaajan suosiosta. Persoonalla saattaa olla suuri määrä seuraajia Instassa, mutta blogissa siihen suhteutettuna lähes minimaalinen. Tai toisinpäin, blogilla voi olla paljon seuraajia, vaikka Instagram olisi se ”pienempi”. Toisilla IG on suurempi kanava, toisilla taas se toinen kanava, kuten blog tai vlogi. Ja se asiassa onkin harhaanjohtavaa, että monesti yleistetään suosio IG-lukujen perusteella, koska se tuntuu olevan nykyään normi. Ja ”julkista tietoa”. Blogien kävijälukuja kun ei taida enää nykyään edes löytyä mistään listattuna.

Omassa blogissani vierailee kuukaudessa noin kymmenkertainen määrä yksilöityjä kävijöitä IG-seuraajiini verrattuna. Ja vuosia lukijoitani analysoineena tiedän, että oma lukijajoukkoni on varsin vakiintunut ja ”uskollinen”. Toki aina satunnaisia klikkejä mahtuu joukkoon, mutta tämä tarkoittaisi käytännössä, että vain joka kymmenes teistä seuraa IG-tiliäni. Eihän kaikkien  bloggaajien yleisö välttämättä ole edes IG-tyyppiä, joten sen suhteenkaan kaikki luvut eivät aina todellakaan kerro kokonaisuudesta.

Ja mitä tulee tulevaisuuteen noin yleisesti ja omalla kohdallani, en kyllä osaa sanoa mitä on edessä. Toisaalta en myöskään itse ole ehkä tyyppi, joka intoutuisi  podcast-tyylisestä tai muusta videotyylisestä asiapohjaisesta sisällöstä, koska kirjoittaminen on ollut aina se minun juttuni. Eihän sitä tietysti koskaan tiedä minne maailma ja tulevaisuus vie. Silti uskon, että myös tekstimuotoinen sisältö jaksaa tulevaisuudessa kiinnostaa ihmisiä, vaikka äänikirjojen, podcastien ja muun helposti vastaanotettavan sisällön aikakautta elämmekin 🙂

Oma veikkaukseni onkin, että erilaiset sosiaalisen median alustat jatkavat kehitystä ja jossain vaiheessa sulautuvat yhteen. Vähän samaan tyyliin kun Instagram on aloittanut. Sieltä kun löytyy nykyään ”snappiominaisuuden” eli IG storiesin lisäksi myös podcast-tyyliset livelähetykset, mainostila, superpaljon kohdennettua yleisöä ja varsinkin ne sosiaaliset toiminnot. Pysyäkseen pinnalla kehityksessä, on siis osattava muuntua ja uudistua, tarjottava jotain oikeasti uutta. Voisiko samaan sysyyn joskus tulla myös blogimainen sisältö, jolloin ”koko tuote” löytyisi samasta paketista. Yksi nykypäivän juttu nimittäin on juuri henkilöbrändäys.

Itsestään tehdään ja hiotaan kasaan tuote, jota markkinoidaan ja myydään. Somepersoona luo itsestään tietyn kuvan ja imagon, tavoittaa tietyn kohderyhmän, valitsee brändinsä mukaiset yhteistyökumppanit. Nykypäivä alkaa olla juuri tätä, ettei enää olla bloggaaja tai vloggaaja, vaan brändi, joka tavoittaa x verran yleisöä. Tietyllä tavallahan ilmiö on ikivanha, onhan Hollywood-tähdillä ollut kautta aikojen omat PR-henkilöt hoitamassa heidän edustustaan, tuotesponsorointia, lehdistösuhteita ja julkisuusimagoaan, mutta nykypäivänä voi periaatteessa kuka tahansa rakentaa itsestään brändin.

En jotenkin vain jaksa uskoa, että kukaan oikeasti osaa ennustaa, mitä vuosien kuluttua tulee käymään? Todennäköisesti joku fiksu vain Zuckerbergin tavoin keksii täysin sattumalta jonkun täysin uuden jutun, joka yleistyy ja josta Facebookin tavoin tulee ”uusi normi”. Tällöin koko peli menee taas täysin uusiksi.

Kivaa torstaita!

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 6 kommenttia.

Missä olen hyvä?

En ole tainnut hetkeen tehdä mitään ”faktapostausta”, mutta kun nämä yleensä ovat olleet varsin suosittuja, niin keksin tällä kertaa listata asioita joissa olen hyvä. Siis ainakin noin omasta mielestäni 😀 Tuttu sanontahan kuuluu: Jokainen on hyvä jossain ja näinhän se yleensä menee. Harva osaa kaikkea, tietää kaikkea tai on oikeasti hyvä kaikessa mihin ryhtyy, vaikka näitä monilahjakkuuksiakin tietty löytyy. Toinen on erityisen hyvä kuuntelija, toinen hyvä yleistiedossa ja niin edespäin.

idkuva

Itse koen olevani hyvä esimerkiksi seuraavissa asioissa:

 

Omaan todella hyvän suuntavaiston. En oikeastaan ikinä ole eksynyt minnekään, jossei nyt lasketa joskus viisivuotiaana jossain tavaratalossa kun on lähtenyt yksikseen hortoilemaan ja sitten onkin iskenyt paniikki 😀 Olen siis oikeastaan aina hollilla siitä missä olen, olipa kyseessä sitten lenkillä uudessa ympäristössä tai matkalla uudessa kaupungissa. Välillä olen todella huono hahmoittamaan esimerkiksi ilmansuuntia, mutta noin yleisesti väittäisin, että suuntavaisto on normaalia parempi. Uusissa paikoissa menen muutenkin usein vähän sillä periaatteella eteenpäin, että kunhan suunta on oikea, niin eiköhän sinne kohteeseen lopulta löydä. Tähän saakka on toiminut mainiosti!

Byrokratia. Olen tosi hyvä hoitamaan ja järjestämään asioita, enkä ole usein sormi suussa teknistenkään juttujen kanssa. Siis vaikka Kela tai muu viranomaisasiointi, virallisten sähköpostien lähettäminen ja yleinen ”asioiden hoitaminen”. Olen nuoresta saakka oppinut ottamaan asioista itse selvää, järjestänyt itselleni lukion viimeisenä vuotena ekan oman vuokra-asunnon, setvinyt opintotuet sun muut, sähkösopparit ja kaikki tuommoiset perusasiat, joista tuntuu, että yllättävän moni nykynuori on nykyään pihalla 😀

Kielitaito on aina ollut vahvuuteni koulussa ja ehkä sen vuoksi kielten tunnit olivatkin lemppareita, kun olivat aineista juuri ne missä loisti. Harmittaa toisaalta kuinka vähän nykyään loppupeleissä tulee oikeasti käytettyä ruotsia tai englantia, tietty nyt reissuilla, mutta aikaisemmin oli työkieleni enkku ja silloin kehittyi kyllä hurjasti nimenomaan sen ammattienkun kanssa. Olen miettinyt, että kummassa olen parempi, ruotsi vai englanti? En oikein osaa sanoa. Englannissa on ehkä huomattavasti laajempi sanasto juuri sen vuoksi kun sitä tulee nykyään enemmän eteen, toki ymmärrän kaiken lukemani ruotsin harvoja sanoja lukuunottamatta, mutta kielen puhuminen jotenkin ujostuttaa nykyään.

Ennen ostin aina pokkarit ruotsiksi, mutta siitäkin on jo pitkä aika kun olisi viimeksi tullut ostettua, enkä edes tiedä miksi. Olen pitkään miettinyt, että voisin joku päivä snäppäillä jotain niitä näitä ruotsiksi 😀 Olen opiskellut koulussa myös saksaa ja espanjaa, laaja kielten skaala kyllä auttaa siihen, että ymmärtää helpommin monia muitakin kieliä. Monet sanathan johtavat juurensa samoista kieliperheistä ja tarkoittavat lähes samaa monissa kielissä. Vaikken olekaan ihan kamalan hyvä esimerkiksi espanjassa, niin yllättävän hyvin kuitenkin ymmärtää lauseita kun seassa vilisee niitä tuttuja sanoja. Myös norjaa ja tanskaa ymmärtää jotenkuten sen myötä kun ruotsi on tuttua, tosin yllättävän paljon niissäkin loppupeleissä on eroa. 

Organisointi. Varsinkin arjen juttuja ja juuri samaista ”asioiden hoitamista”. Kuten esimerkiksi missä järjestyksessä asiat on järkevin tehdä, mitä ruokia kokkailemalla saa parhaiten käytettyä kaapista jämät pois, kuinka säästää aikaa joissain hommissa. Välillä tuo organisointi on jopa pakkomielle 😀 Jotenkin varmaan kiireisessä elämänvaiheessa joutunut keksimään keinoja säästää aikaa ja vaivaa. Kuten se, että tein aina ennen aamupesut silläaikaa kun kahvi tippuu, kahvin juominen samalla kun meikkaa nyt on niin perus! 

Muistamaan asioita. Vaikkei tätä kaikessa hulinassa aina uskoisikaan ja melko kaukana kyllä ihmenaisesta olen, välillä niitä juttuja kyllä unohtuu, vaikka kuinka yrittäisi muistaa. Useimmiten muistan kuitenkin aina tilata verokortin ajoissa, maksaa laskut aina heti niiden tultua, muistan lääkäri- ja neuvola-ajat, sovitut menot, muistan aina laittaa illalla herätyksen (toisaalta kyllä en tunne ketään työssäkäyvää joka unohtelisi :D), ostaa loppuneet ruoka-aineet, milloin poika on tarkalleen syönyt, herännyt ja nukkunut päikkärit.. Erityisen hyvä olen muistamaan ystävien ja tuttujen synttäreitä, sekä horoskooppeja! Oikeasti varmaan itseasiassa tiedän kaikkien horoskoopit. Asioiden muistamiseksi esimerkiksi kauppaostosten suhteen on ostoslista aina ihan ehdoton ja välillä kieltämättä tuntuu, että muistettavaa on ihan mielettömästi. No, kalenteri on siksi myös ahkerassa käytössä!

Asioita, joissa olen melko keskiverto eli en erityisen hyvä tai huono, vaan melko ”perus” on esimerkiksi: ruoanlaitto, siivous, leipominen, sisustaminen ja suurinosa muistakin ”naisten hommista”, joita nyt ei aikaisemmin tässä postauksessa ollut mainittu 😀

Kuvituksena kaikkea sekalaista tältä ja viime viikolta. Olimme viikonloppuna muuttoapuna ja käytiin sen jälkeen hakemassa Larun Pizzariumista huikopalaa. Mikäli ette ole vielä käyneet Pizzariumissa, niin suosittelen todella lämpimästi! Aivan superhyvää pizzaa! Olisipa tuosta olemassa buffa-versio, melko kalliiksi tulisi vetää itsensä tuolla pizzaähkyyn kun yksi pala maksaa 5e. Satunnaisena herkkuna kyllä menee 🙂

Missä te olette hyviä?

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Kuinka erilaista arki olisi…

..jos lapsemme olisi tyttö?

Ajatus, joka kaikessa hulluudessaan on pari kertaa käynyt mielessäni. Enkä jotenkin jaksa uskoa, että olen ainut, joka on miettinyt asiaa omalla kohdallaan. Siis sitä, että olisiko oma lapsi erilainen jos sukupuoli olisi toinen? Eihän asiaa tietysti osaa ajatella enää sillä tavoin ja älkää käsittäkö väärin, en tässä postauksessa tietenkään tarkoita, että sillä sukupuolella olisi kertakaikkiaan mitään väliä, mutta toki oman lapsen luonnetta tulee usein mietittyä. Tietysti tässä reilun vuoden aikana ja tietty jo odotuksenkin aikana ehti tottua siihen ajatukseen, että meille tulee poika. Ihan alkuraskaudesta tunsin vahvaa ”tyttöoloa”, joka tosin muuttui jo ennen rakenneultraa.

Sitä ei osaa selittää, mutta jossain vaiheessa vaan tuli semmoinen olo, että poika sieltä varmasti tulee ja niinhän se sitten olikin. Mikä siinä mahtaakaan olla, että jotenkin sen vain tuntee? Olin itse kertakaikkiaan niin malttamaton sukupuolen selvittämisen kanssa, etten olisi ikinä jaksanut odottaa synnytykseen asti! Mietin asiaa päivittäin, enkä nyt sillä että sillä olisi ollut mitään väliä, mutta jotenkin vaan jännitti. Vähän kun olisi jännittänyt arvontaa, jossa voittaisi joka tapauksessa 😀

Enää en toki sitten osaisikaan ajatella, että olisin tyttölapsen äiti. Meillä on pojan kanssa niin omat jutut ja leikit. Reilun vuoden aikana ”poikameininkiin” on tottunut, menoa ja meininkiä nimittäin riittää. Silti se on joskus käynyt mielessä, että olisiko arki erilaista tyttölapsen kanssa? Ja millä tavalla? Tai olisiko lapsemme luonne erilainen tyttönä? Tietysti jokainen ihminen on yksilö ja olemme kaikki erilaisia, mutta kuinka paljon luonteeseen mahtaa vaikuttaa esimerkiksi se, miten vanhempi ohjaa lapsen kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi lelujen tai harrastusten suhteen? Ainahan se pohjimmainen luonne ja temperamentti on synnynnäinen, mutta onhan kasvatuksellakin suuri vaikutus. Ollaanhan me miehet ja naisetkin erilaisia, vaikka sukupuoliroolien sekoittuminen tai katoaminen onkin nykypäivän juttu.

idkuva   Luonteensa ja persoonallisuutensa perusteella poikamme on juurikin tyypillinen poika. Tai no ”tyypillinen” on ehkä huono sanavalinta, koska kaikkihan me ollaan erilaisia, mutta tarkoitan ennemmin semmoista stereotyyppistä poikaa. Rämäpää, jonka täytyy lukuisista kielloista huolimatta olla tekemässä niitä juttuja, jotka varsin hyvin tietää kielletyiksi. Tykkää paukutella tavaroita, testata rajojaan ja varsinkin kaikki napit ja tekniikka ovat ehdoton kiinnostuksen kohde. Olen itse pyrkinyt siihen, että lapsi saa itse valita kiinnostuksen kohteensa ja ainakin meillä on valikoitunut juuri mielestäni melko ”poikamaisia juttuja”.

Tietokoneeni johdon kiskominen seinästä aina kun yritän hetken ladata läppäriä, takan oven rämpyttäminen, kylppäriin livahtaminen aina jos ovi on jäänyt auki, kaikkien kosmetiikkatuotteiden, sekä vaatteiden levittäminen lattialle kaapeista ja lipastoista.. Kuulostaako tutulta? Ja kaiken kruunaa se kun koirien kulhot ovat jääneet lattialle. Tämä pikkuherra nimittäin kiihdyttää niille salamana ja alkaa viskoa koiran nappeja ympäriinsä minkä ehtii. Näkisitte millainen kiihdytys lähtee jos huomaa minun huomaavan ja yrittävän tulla estämään 😀

Vaikka perässä saakin olla lähes joka hetki, ovat nuo semmoisia meidän omia hauskoja juttuja, jotka naurattavat, vaikka olisinkin viidettä kertaa päivässä noutamassa erästä herraa sieltä koirien kupeilta. En voisi kuvitellakaan, että pikku-N rauhoittuisi kanssani lukemaan esimerkiksi kuvakirjaa tai syliin köllötteelemään, semmoiset jutut eivät nimittäin kiinnosta yhtään. Nuo kaikenlaiset tavaroiden levitykset nyt luultavammin ovat asioita, jotka ovat tietyssä iässä yleisiä sukupuolesta riippumatta?

Meidän juttumme on enemmän juuri semmoinen konkreettinen tekeminen, joihin me molemmat osallistumme. Välissä ei unohdeta tulla hakemaan voimahaleja ja jos täytyy nimetä riemukas ja energinen lapsi, niin meillä asuu eräs! Sitten taas kun jotain halutaan, niin sitä kyllä sitten myös halutaan. Veikkaan, että tämän jälkeen voisi pian kyllästyä liian rauhallisen lapsen kanssa kun on tottunut siihen, että kokoajan ollaan menossa.

Nykyään on pinnalla sukupuolineutraali kasvatus, joka pyrkii olemaan korostamatta sukupuolirooleja. Ei tyrkytetä pojalle niitä autoja, tytölle nukkeja, vaan annetaan lapsen itse valita asiat, jotka häntä kiinnostavat. Emme itse ole tätä mitenkään sen koommin tarkoituksenomaisesti noudattaneet tai muutenkaan pyrkineet kyseiseen kasvatustapaan, vaan antaneet lapsen itse valikoida ne itseään kiinnostavat asiat. Suurin osa leluistamme on muutenkin melko ”neutraaleja”, pehmoleluja, palikoita, erilaisia aktivointileluja, joitain autojakin mahtuu joukkoon. Pehmolelut eivät kiinnosta yhtään, kun taas palikat ja niiden järjestely (ja paukuttelu) on kivointa ikinä. Samoin kepit, kaukosäätimet, johdot, varmaan juttuja jotka kiinnostavat kaikkia lapsia 😀

Toki itselläni on kokemusta vain tästä yhdestä vauhtiveikosta, mutta sitten kun kuulee juttuja itsestäni pienenä, kuinka en koskaan tehnyt kiellettyjä juttuja ja uskoin kerrasta, olen miettinyt että ovatko pojat poikia jo tässä vaiheessa, onko kyse vain muuten erilaisesta luonteesta? Ovatko tytöt ja pojat muka oikeasti niin erilaisia?

Mikä on teidän mielipide ja kokemuksenne? Ovatko tytöt ja pojat todella erilaisia jo pieninä vai onko myös niitä poikien rajuista leikeistä tykkääviä tyttöjä ja päinvastoin?

 

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.

Ammattina bloggaaminen ja SoMe – ajatuksiani ja omia kokemuksiani aiheesta

Postausta työhönpaluusta on toivottu paljon, joten tässäpä iltapäivän ratoksi muutama miete aiheesta. Työaiheiset postaukset ovat muutenkin hurjan tykättyjä joten toivon, että pidätte tästä postauksesta! Ajatus saattoi vähän karata muihinkin aiheisiin ja myös siihen, onko blogi työtä tai miten määritellään ”työ”? Onhan tässä tullut ”jännitettyä” töihinpaluuta jo kuukausia ja pian se sitten onkin omalla kohdallani edessä. Kaiken tämän 1,5 vuoden kotona ”makoilun” jälkeen. Sen voin nimittäin todeta, että tämä aika on ollut kaikkea muuta kuin sitä! Eniten juurikin henkisen kasvun aikaa, mutta myös itsensä kehittämisen hetkiä.

Olen haastanut itseäni liikunnallisesti, opiskellut kotona itseäni kiinnostavia aiheita, kirjoittanut blogia melkeinpä päivittäin, toki meidän muita arjen rutiineja ja leikkejä unohtamatta! Juttuja jotka ovat pitäneet aivot virkeänä ja ehkä siksi työhönpaluu ei niinkään jännitä sen puolesta, että miten ”osaan tehdä muuta kun viettää aikaa lapsen kanssa kotona”. Enemmän jännitys onkin juuri positiivista innostusta, olen jo pari kuukautta suunnitellut ideoita työhöni ja suorastaan palan halusta päästä toteuttamaan inspiroivia juttuja. Asia, joka eniten tuo sitä jännitystä on kuitenkin nimenomaan uusi työ.  Se kun ei voi palata tuttuun ja turvalliseen, jossa kaikki lähtee heti rullaamaan vanhaan malliin.

idup

Kerroin aiemmin irtisanoutuneeni pankkityöstäni ja edelleenkään en ole millään tapaa katunut päätöstäni. Päinvastoin! Puuduttava, prosessinomainen ja byrokraattinen työ ei totisesti sitten enää ollutkaan minua varten ja kuten aiemmin olen täällä kertonutkin, haluan työelämässäkin jatkossa keskittyä asioihin, joihin koen intohimoa ja joista nautin. En koe, että kellokorttimainen työ, jossa omien ideoiden ja ajatusten hyödyntäminen on usein jopa mahdotonta, olisi minua varten. Haluan tehdä työtä, joka palkitsee, jossa tunnen oikeasti tekeväni jotain joka kiinnostaa, juttuja joita ei edes haittaa miettiä ensimmäisenä kun heräät sängystä. Toki nyt kaikessa työssä on aina puolensa, ne hyvät ja sitten ne huonot, mutta varmasti ymmärrätte pointtini.

Olen aina ollut todella työkeskeinen ja jo pienenä haaveilin töistä, oli kiva leikkiä ”pomoa” tai opettajaa, tehdä siskolle pistokokeita ja tehtäviä, myydä ovelta ovelle itsetehtyjä tuoksukortteja, yrittää tyrkyttää äitille ”ravintolaherkkuja” oman keittiön antimista itsetehdyllä ruokalistalla ja kaikkea tuommoista. Työjutut ovat siis aina pyörineet mielessä, tosin ne haaveet vaan vuosien mittaan vaihtuneet. Eka oli lentoemäntä, sitten muotisuunnittelija ja lopulta päädyinkin koulun kautta töihin vakuutusyhtiöön ja sen jälkeen pankkiin. Tietyllä tavalla harmittaa, etten miettinyt jo vuosikausia sitten jotain yritystoimintaa blogijutun ympärille, ei sitä silloin edes itse voinut kuvitella kuinka valtava juttu vaikka nyt sitten sosiaalisen median markkinoinnista tulisi.

Kai sitä silloin ajatteli vielä, että tuo täysin uusi ala oli jollain tapaa täysin höpöhöpöjuttu, ettei kukaan oikeasti voisi lukea työkseen vaikka blogeja tai naistenlehtiä. Kunnes kuulin vuosia takaperin, että se on täyttä arkea esimerkiksi viestintätoimistoissa. Johan tunsin itseni jotenkin suorastaan huijatuksi ja maailmani avartui. Sitä se nykypäivä on, työelämäkin on muuttunut. Eikä ihan vähääkään. Ennen kylvettiin peltoja ja tehtiin fyysistä työtä, nykyään työ on enemmän asiantuntijatyylistä, konsultointia, ideointia ja ennen kaikkea luovuutta.

Toki moni ajattelee edelleen, ettei ole työ olla bloggaaja tai sisällöntuottaja. Periaatteessa nyt voi olla ammatiltaan vaikka koiraterapeutti (ja siis onhan niitäkin olemassa) tai ihan mitä tahansa jos siitä maksetaan ja homma tuottaa. Itse nyt kuitenkin koen, että kyse on enemmän juuri siitä, että tekee jotain mistä nauttii ja sehän on vaan plussaa jos sillä on mahdollista elättää itsensä. Itse en saa tällä hetkellä säännöllistä palkkaa blogistani tai millään tasolla eläisi tällä hommalla, vaan kyse on enemmän harrastuksesta. Olen halunnut pitää blogini viimeisen vuoden aikana mahdollisimman ”stressivapaana” ja keskittyä menemään juuri fiiliksen mukaan.

Silti teitä käy täällä viikottain lähes 5000 yksittäistä tyyppiä kurkkimassa jorinoitani, kuukaudessa vieläkin suurempi joukko. Vanhempainvapaa ja hoitovapaahan ovat olleet loistavia mahdollistajia puuhailla kirjoitusharrastuksen kanssa! Tavan pysyä mukana ”aikuisten maailmassa”. Uuden blogipohjan myötä ennemmin vain halusin eroon mainosbannereistä enkä niitä lisää, enkä siis kaikesta tästä höpinästä huolimatta ole myöskään uudessa työssäni ryhtymässä kokopäiväiseksi bloggaajaksi tai sisällöntuottajaksi. Enemmän ehkä vähän näiden aiheiden parissa asiantuntijanäkökulmasta työskenteleväksi.

Yksi asia, joka on jatkuva nettijupinan aihe ja nyt on yksinkertaisesti pakko ottaa kantaa myös tähän aiheeseen. Vaikka tuossa aiemmin jo sivusinkin aihetta ”bloggaaminen työnä”, on jatkuva tapetilla oleva puheenaihe se, kuinka bloggaaminen ja somen päivittäminen koetaan liian helppona työnä tai keinona tienata tai ei työnä lainkaan. Toki töitä löytyy erilaisia, itsekin vuosia niska limassa raataneena todellakin tiedän sen. Tietty kuka tahansa voi perustaa blogin, ottaa siihen aikaa tuntikausia päivässä, ehkä jopa vuosien säännöllisellä ja pitkäjänteisellä työllä hommata jonkinlaisen lukijajoukon ja sitten yrittää ryhtyä tienaamaan kyseisellä lystillä. Itse melkein kymmenen vuotta blogia pitäneenä voin kyllä allekirjoittaa sen, että myös bloggaaminen voi olla tietyllä tapaa raskasta.

Olet käytännössä 24/7 miettimässä juttuaiheita, olen joskus menneinä vuosina useinkin heräillyt keskellä yötä kirjoittamaan juttua muistiin kun ajatus alkoi virrata, kirjoittamassa ajatusta vaativia tekstejä, joihin itseltänikin voi keskeytysten kanssa mennä jopa 4h. Siis yhden postauksen tekstiin ja pahimpien typojen korjailuun sun muihin jos puuhailee välillä muuta ja ajatus jatkuvasti katkeaa. Mitäs sitten kun tulee eteen päivä, jolloin et saa lausettakaan aikaiseksi? Jos bloggaat sopimuksella, joka edellyttää tietyn määrän kirjoituksia kuussa, on vaan saatava jotain kasaan. Kuvaamiseen menee viikossa itseltäni useampi tunti, myös kommentteihin vastaaminen vie aikaa, koska itse haluan jokaiseen vastata.

Laskin joskus 5v taaksepäin, tuolloin blogin ohessa 40h päivätyötä ohessa tehden, että käytin viikossa blogiin keskimäärin 25 tuntia. Siis palkkatyön lisäksi. Eipä ihmekään, että jossain vaiheessa tuolloin koin työuupumusta. Tuolloin olisin ehkä jopa voinut elättää itseni bloggaamalla, jos olisin panostanut juttuun juurikin täyspäiväisesti ja systemaattisemmin kun tuolloin. Silloin oli vaan niin tärkeä saada jalkaa oven väliin ”oikeisiin hommiin”, blaah. Vosinpa opettaa tuolle 25-vuotiaalle Iinekselle muutaman asian ajassa taaksepäin!

Itse koen luovassa hommassa ”raskaimmaksi” juuri jatkuvan ajatustyön. Mietit jatkuvasti aspekteja postauksiin, lauseita, kiinnostavia mielipiteitä, usein nuo nyt tulevat itsestään ”paperille” silloin kun kirjoittaminen on itselleen säännöllinen rutiini. Silti tuntuu, että pääsin sen suhteen päivätyössäni huomattavasti helpommalla. Ei tarvinnut miettiä ja pohtia jokaikinen sekunti, vaan tehdä vaan ja hoitaa hommansa, sitten kotiin ja työt loppuivat siihen. Blogissa nuo kaikki jutut rullaavat päässä ihan jatkuvasti, unohtamatta sitten jotain Instagramin päivittämistä sun muuta. Tosiaan, puolensa kaikessa. Eipä bloggaajalla myöskään vapaapäiviä tunneta, vaikkei itseäni todellakaan haittaa kirjoittaa sunnuntain aamukahvin lomassa postausta.

Miinuspuoli on sitten tietty se, että ilmiantaa itsensä ja elämänsä muiden riepoteltavaksi. Tiedän, jokaisen oma valinta ja toki ymmärrän jos keskustellaan aiheesta, mutta itse en ymmärrä missään tilanteessa toisten (tuntemattomien) ihmisten tai heiden perheen/ lasten haukkumista julkisesti tai anonyymisti. Se mitä ei ole valmis sanomaan toiselle kasvotusten, ei kyllä pitäisi sanoa ääneen myöskään anonyymisti millään palstalla. Se kertoo usein vain enemmän itse kertojasta, kun itse jutun kohteesta. Toki toinen voi ottaa itseensä kohdistuvan kritiikin huomattavasti toista herkemmin, mutta toki bloggaajana pitäisi mielestäni kuitenkin jollain tasolla osata käsitellä ainakin sitä asiallista ja rakentavaa kritiikkiä tai sitten vaan omata kyky pistää toisesta korvasta ulos.

Ja kyllä, vaikka bloggaaminen onkin  ajoittain ”rankkaa” (jos siis haluaa pitää homman systemaattisena ja säännöllisenä), on bloggaamisessa ehdottomasti suuria plussiakin. Pääsee kivoihin tapahtumiin tutustumaan toisiin bloggaajiin, saa tehtyä ”työtään” kotoa käsin, kivoja testituotteita, suunniteltua itse päivänsä kulun, päättää julkaisemansa sisällön, sekä mahdolliset yhteistyökumppanit. Tehdä yleisesti juttuja joista nauttii, valokuvaus, kirjoittaminen ja lukijoiden kanssa vuorovaikutus.

Ne ovat syitä miksi itse olen aikoinaan ryhtynytkin bloggaamaan ja varmasti juuri halu näihin juttuihin on toiminut kimmokkeena myös monilla muilla bloggaajilla. Lisäksi koen aivan mielettömänä juttuna, että näinä ankeiden talousuutisten vuosina suomalaisetkin bloggaajat ovat oikeasti onnistuneet luomaan täysin uuden alan ja työllistäneet itsensä! Aivan mieletöntä!! Ei kaikista tule bloggaajaa, vaikka haluaisi. Juttuideat voivat loppua pariin kertaan ja alkuun tuntua tylsältä kirjoittaa tyhjälle yleisölle. Toisaalta, eipä itsestäni taas varmasti tulisi lääkäriä tai fyysikkoa, meitä on niin moneksi. Pääasia kuitenkin, että löytää juuri sen oman juttunsa. Itse olen löytänyt blogista tähän saakka rakkaimman harrastukseni, eikä edes haittaa tehdä ilmaisia työtunteja tämän eteen. Toiveeni on kuitenkin, että ehtisin ja jaksaisin myös töideni alettua päivittämään blogia säännöllisesti, ainakin 4-5 kertaa viikkoon, koska missään tapauksessa en ainakaan lopettamassa ole. Päinvastoin! 🙂

Karkasipa ajatus! Tämmöisiä ajatuksia kuitenkin viimeisille ”lomapäivilleni”. Toivottavasti herättää myös teissä keskustelua kommenttiboksin puolella, suuntaan tai toiseen.

Kivaa torstaita!

 

Postaus ei ole toteutettu minkään tason yhteistyössä Puhdas+:an kanssa, haha! Taidanpa mennä taas keittämän kupillisen matchaa ;D

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 4 kommenttia.

Esittelyssä kamerani + kuinka editoin kuvani blogiin ja Instagramiin

Olen jonkin verran saanut lähiaikoina kommenttia kuvieni parantuneesta laadusta. Muutamaan otteeseen olenkin maininnut kamerastani, mutta noin yleisesti en ole tainnut sitä esitellä täällä. Viime joulukuussa heitin lopullisesti jorpakkoon Olympuksen E-PL5:n ja aivan uusi maailma avartui hommattuani Canonin EOS 70D:n. Jotenkin kameran hankinta on niin vaikeaa! Paljon on nimittäin kiinni linssistä, siirtyessä mini-järkkäristä ”normijärkkäriin” täytyy jokatapauksessa opetella paljon uutta ja lähinnä ainakin itselläni oli mielessä kysymys siitä, kuinka ammattimaisen kameran minä oikeasti tarvitsen?

idup

Tarkoituksena siis kuvailla lähinnä blogiin ja lomakuvia matkoilla. Olympusta yritettiin kovasti kameraliikkeessä suositella, mutta sitten olinkin lähinnä Canonin ja Nikonin välillä. Olin toisaalta antamassa Olympukselle uuden mahdollisuuden kaikkien omalle kohdalleni osuneiden huonojen kokemusten jälkeen, mutta useamman Canonin jälkeen koin sen jotenkin itselleni luotettavimmaksi merkiksi. Miten musta tuntuu, että olen ainut kellä on ollut ongelmia Olympuksen kanssa 😀 Ehkä on todettava, että kohdalleni osui varsin huono tuuri kosketushäiriöineen yms ja kai niissä ekoissa PEN-malleissa oli muutenkin vielä parantamisen varaa..

Mietin tuolloin Canonin 70D:n ja 6D:n välillä, lopulta päädyin sitten näin alkuun tuohon 70D:hen. Myös Nikonin joku malli (en enää muista tarkkaan mikä se oli, mutta kamerakauppias suositteli!) oli harkinnassa, mutta jotenkin olin jo mielessäni tehnyt päätöksen tuosta Canonista. Seuraavan kamerahankinnan tullessa ajankohtaiseksi olen nyt miettinyt mahdollisuutta Nikoniin, ihan noin vertailupohjankin vuoksi. Se on kuitenkin varmaa, että seuraavalla kerralla päivitän kameran ihan huomattavasti parempaan, enkä vain tyyliin yhtä mallia uudempaan.

Kuvailut lähtivät uuden kameran myötä ihan kivasti rullailemaan, mutta vasta alkukeväästä hommattuani uuden, huomattavasti tuota aiemmin blogikuvaukseen käyttämääni 50mm linssiä valovoimaisemman objektiivin, koin todellisen inspisboostin kuvailun suhteen. Rakastuin niin kovasti tuohon Sigman 30mm f/1.4 Art-linssiin, jolla tulee aivan ihania kuvia! Lähdin tuolloin siis Rajalalle ostamaan jotain yleispätevää linssiä, joka sopisi blogikuvauksen lisäksi myös matkoille. Myyjä tuumasi tuon olevan minulle paras valinta ja voi vitsi olen ollut tyytyväinen! Siihen saakka kuvasin blogijutut pääasiassa Canonin edullisemmalla, reilut  100e maksavalla EF 50mm f/1.8-objektiivilla, joka nyt on ihan ok tuotekuvaukseen yms perus-blogijuttuun, mutta jösses kuinka sen eron huomasi heti vaihtaessa parempaan..

Alkuun meinasin lykätä koko linssin hankintaa, koska reilun 400 euron hinta kauhistutti, mutta myönnettäköön etten ole tuon huhtikuisen päivän jälkeen kertaakaan vaihtanut kai linssiä kameraan 😀 Objektiivi siis tekee oikeasti niiiiiin paljon. Edullisemmallakin rungolla voi saada aivan mielettömiä kuvia, jos oppii ottamaan kameran ominaisuuksista kaiken irti ja panostaa laadukkaaseen, valovoimaiseen linssiin. Seuraavaksi olisikin jossain vaiheessa hommata joku erityisesti lähikuvaukseen soveltuva objektiivi.

Noin yleisesti en kyllä koe, että olisin oikea ihminen opettamaan ketään kuvaamisen suhteen tai antamaan mitään vinkkejä valokuvaukseen. Järjestelmäkameran kanssa kuvaaminen on loppupeleissä melko yksinkertaista sen jälkeen kun on opetellut muutamat perusasiat. Kuvaan siis aina kameran manuaaliasetuksilla, eli säädän kaikki asetukset aina itse erikseen tilanteeseen sopiviksi. Itse opiskelin ne harjoittelemalla ja lukemalla joitain googlen haulla löytyviä valokuvaus/kamerablogeja, haha 😀 Itse siis menen aikalailla sen mukaan, mikä omasta mielestäni näyttää kivalta. Se on kyllä myönnettävä, että nyt jälkeenpäin vain kauhistelee, ettei miksei hoksannut uusia sitä kameraansa jo paljon aikaisemmin. Ne vanhat kuvat ovat ihan järkkyjä!!

Muokkaan blogikuvani Lightroomilla ja Photoshopilla, pääasiassa on käytössä Lightroom, mutta nykyään kun Picasa lopetti toimintansa, olen tehnyt esimerkiksi kuvakollaasit PS:llä. Myös (harvemmin kyllä :D) jos kuvista täytyy editoida jotain pientä pois, teen sen Photarilla. Pääasiassa tulee pyöriteltyä Lightroomia, jossa yleensä lisään kuviin valoisuutta tai kirkastan värejä. Jotain siis ihan simppeliä, mutta silti juttuja joiden eron huomaa selvästi kun vertaa muokattua ja muokkaamatonta kuvaa.

Olin joskus teininä kunnon Photarivelho ja osasin kaikki maailman niksit ja temput. Nyt kun niitä olisi hauska kokeilla, niin ovat tietysti unohtuneet. Virallisesti en kuitenkaan ole koskaan ”photoshopannut” blogini kuvia tai itseäni, siloittanut ihoa blurrilla, poistanut näppyjä tai muuta, vaikka joskus olisi varmaan voinut olla aiheellistakin. En yksinkertaisesti vain jaksa tai ehdi. Kerran muokkasin yhdestä kuvasta siinä näkyvän nimen pois. Itselleni on pääasia, että kuvat näyttävät omaan silmään suhteellisen kivoilta. Olen ostanut Adoben lisenssiohjelman ja luottokortiltani laskutetaan näistä ohjelmistani joku reilu kymppi kuussa. Toki varmasti vuosien mittaan tulisi edullisemmaksi ostaa varsinaiset Adoben ohjelmistopaketit, mutta toistaiseksi tuo kk-lisenssi on toiminut hyvin ja ollut yksinkertainen.

Sitten Instagramin kuviin! Siirrän kuvia järkkäriltä iPhoneen kätevän Wi-Fi-toiminnon avulla. Näin saan lisättyä järkkärikuvia Instagramiin (josta löydyn tosiaan nimimerkillä @iines :D),  vaikka usein sinne otan kuvia ihan iPhonenkin kameralla. En ole saanut aikaiseksi ladata puhelimelle mobiiliversiota Lightroomista, joten käytän Instakuvien muokkaamiseen VSCO:n appsia ja iPhonen omaa kuvaeditointia.

Muokkaan kuvaan ensin jonkun VSCO:n filtterin ja lisään perään kirkkautta ja valoitusta iPhonen oman kuvanmuokkauksen kautta. Kyllästyin joskus totaalisesti niihin Instan omiin filtereihin ja sen koommin en ole niitä käyttänyt. Ehdoton lempparini VSCO:n filttereistä on A5! Myös mustavalkofiltterit ovat kivoja. Olen ladannut sovellukseen maksuttomia lisäpaketteja, joten nyt en osaa sanoa kuuluuko tuo niihin vai niihin perusfilttereihin.

Blogi- ja matkakuvaus on ihan kivaa, mutta en nyt silti koe, että saisin siitä mitään sen suurempaa nautintoa tai että haluaisin tehdä sitä päivät pitkät sillä tavoin, että se olisi mikään intohimo. Välillä kuvaus on jopa vähän stressaavaa ja koen kuvankäsittelyn, sekä kuvien läpikäymisen itselleni huomattavasti mielekkäämpänä puuhana.

Olen aiemmin panostanut blogissa enemmän juuri siihen tekstisisältöön, mutta nykyään koen kyllä ehdottomasti, että myös kuvien on oltava laadukkaita. Jatkossa haluan siis panostaa niihin myös enemmän, nyt kun tuon uuden kameran myötä jotenkin on ihan eri tavalla intoutunut kuvailemaan 🙂

 

Jätä Kommentti! Tällä postauksella on 8 kommenttia.